Identiteettiä esittämässä?

Identiteetti, suomeksi ihmisen pysyvä minä, samuus eli tunne siitä mihin kuuluu.

Kuuntelin saaren radiosta keskustelua suomalaisten heimoidentiteetistä, tässä tapauksessa samastumisesta karjalaisuuteen.

Keski-ikäinen karjalaismies uskoi karjalaisuuden kuten muidenkin heimolaisuuksien elävän ja erottuvan yleissuomalaisuudessa vielä tulevaisuudessa.  Toinen keskustelija, karjalaislähtöä oleva nuorukainen, kertoi tulleensa kasvatetuksi lapsesta asti eurooppalaiseksi.

Kohta keskustelussa pohdittiinkin koko suomalaisuuden säilymistä tänä Eurooppaan ja maailmaan katsovana aikana.

Ja kun suomalaisuus ei ole edes mikään tavoiteltava etninen olomuoto? Sehän näköjään tiedetään jo Uuden-Seelannin parlamentissakin, puhumattakaan, että sitä mollataan kotoisesti kaiken maailman abuhannojen, rubenstillerien ja muiden tähtitoimittajien vankkumattomalla tiedolla ja asenteella.

Erityisen alentavaa on olla makkaraa syövä suomalainen heteromies, joka saattaa kaiken lisäksi olla persu.

Omassa työssäni täällä muinaisen Kvenlandin ja Kainun valtakunnan pohjoisilla perukoilla olen saanut kuulla ja nähdä oman osani tuosta suomalaisuuden alentamisesta. Jos uskoisi kaiken sen negatiivisen mitä on vuosikymmenten aikana kuullut vaikkapa saamelaisvaltuuskunnan ja –käräjien lehteriltä, ei suomalaisuus ole tuonut tänne muuta kuin pelkkää pahaa. Uskomista sitä on ollut siinäkin, miten joku suomalaisia alkuperäisempi kulttuuri on voinut olla ja voi olla niin paljon erinomaisempi esimerkiksi luonnon harmonisen osaamisen ja henkisyyden aloilla. Ja siitä huolimatta onnistunut ajautumaan sorrettuun ja syrjittyyn jamaan, josta ei nousta muutoin kuin että suomalaiset poliitikot lähettävät tänne säännöllisesti säkeillä rahaa ja suomalaiset piispat pyytävät anteeksi pahoja tekojaan.

Lisäksi tarvitaan tokka suomenruotsalaisia kertomaan maailmalle miten sorto silti yhä vain jatkuu.

Tänä päivänä suuri osa suomalaisista mieltää alkuperäiskansojen tarvitsevan suojelua ja tukea globaalia, maailmanlaajuista kulttuurien ja talouksien sulautumista vastaan. Harvempi suomalainen ehkä mieltää, että suomalaiset itsekin ovat Euroopan alkuperäiskansaa. Ja että suomen kieli ja suomalainen kulttuuri ovat maailmanlaajuisesti menon kelkassa.

Mitä alkuperäiskansoihin maailmanlaajuisesti tulee, ei niihin suhtautuminen ole kauttaaltaan mitenkään paapovaa, päinvastoin.  En muuten ole nähnyt vielä EU:n komissionkaan sellaista julistusta, jossa se tunnustaisi alueellaan olevan erityisoikeudet omaavia alkuperäiskansoja tai peräti vain yksi alkuperäiskansa.
Ehkä Catherine Ashton ja Alexander Stubb hoitavat asian pikimmiten kuntoon.

Ylä-lapissa on eletty tänä suomalaisen identiteetin alamäen aikana todellisessa minuuksien ja samastumisten ristiaallokossa.  1970-luvun radikalismista alkanut saamelaisuuden nousu on kantanut näihin päiviin ja saavuttanut valtion voimakkaalla taloudellisella tuella ja jo lukuisten lakien erityiskirjauksilla tuota identiteettiä omistaville maailmanlaajuisesti aivan ainutlaatuisen aseman.  Jopa niin, että suurena enemmistönä edelleen olevista alueen suomalaisista osa on alkanut tuntea punaposkisen sympatiseeraamisen  ohella suoranaista vetoa saamelaisuuteen. On syntynyt saamelaisten samofiileiksi pilkkaama ja suomalaisten wanna-be-saamelaisiksi määrittelemä väestöryhmä. Siitä näyttää olevan tulossa jopa uhka oikealle kieli- ja verkatakkisaamelaisuudelle, ainakin jos perustaa saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven ja joidenkin muiden saamelaisaktiivien huolen suomalaisten tunkeutumisesta saamelaisiksi kielen opiskelun kautta.

Saamelaisuuden nousu on saavuttanut sväärejä, joissa olen kuullut podettavan jo etnotressiä. Se kuulemma syntyy etnisyytensä ainaisesta esittämisestä ja kyllähän se ihan uskottavalta tuntuukin kun kuvittelen, että seminaariin mennessä mukana pitää olla kaksi vaatekertaa, keski-ikäisen ristiverisen naisen pitää värjätä tukkansa pikimustaksi ja nuorella miehellä pitää ravintolan terassillakin roikkua vyöllä polven alapuolelle ulottuva leuku sekä lisänä muutama pikkupuukko.

En muuten riekkoja ansoneena ja metsässä muutenkin paljon kaikenlaista tehneenä tiedä epäkäytännöllisempää työkalua kuin iso leuku; se ei ole kunnollinen puukko eikä siitä ole kirveeksi.

Etnostressiin kuuluu myös tietty vihaisuus. On oltava ainakin tympääntyneen näköinen jos kaukomailta Lappiin dokumenttifilmien esittelemiä nomadeja katsomaan tullut turisti ryntää kuvaamaan kun olet pukeutunut kansallispukuusi tai puukkovyöhösi ja mennyt näytille Inarin kirkonkylän raitille. Ja siellä seminaarissa sinun pitää paheksua maailmalle levinneitä stereotypioita kodassa asuvasta ja noitarumpuja paukuttavasta muinaiskansasta.

Mistäköhän sellaistakin ovat tulleet luulemaan?

Yksi ongelma lappilaisessa identiteettien kehityksessä ovat olleet lappalaiset. Heidän minuutensa herääminen alkoi tilanteessa, jossa vuosisatoja alueella asuneiden alkuperäissukujen edustajat huomasivat historiallisten oikeuksiensa olevan menossa uusjakoon. He alkoivat kerätä dokumentteja olemassaolostaan ja identiteetistään ja siitäkös on syntynyt hämmennys jo tiettyyn uskoon urautuneilla etnomarkkinoilla.

Tutkimus on voinut näihin asti auttaa ”oikean saamelaisuuden” puolustamisessa ”uuslappalaisuutta” vastaan. Nyt ei siihenkään alaan voi enää luottaa; uudet tutkijat ja heidän työnsä ovat antaneet yllättänen lisäpontta historiallisen lappalaisen alkuperäiskansan identiteetin vahvistumiselle.

Jos muualla Suomessa ollaan hakusessa identiteettien kanssa ja suomalaisuus kuuluu EVVK-asioihin, ollaan vanhan Kemin –Lapin alueella tultu muutaman viime vuosikymmenen aikana tilanteeseen, jossa käytännössä lähes jokainen alueen kantaväestöön kuuluva tuntee juurensa ja niiden historiallisen perustan.

Monille se on saattanut lisätä etnostressiä ja tuottaa harmaita hiuksia myös heille, jotka ovat rakentaneet opillisen tai poliittisen asemansa vanhojen totuuksien varaan.

Toivottavasti lopputulos tuosta kaikesta on silti Lapin tulevaisuuden kannalta positiivinen.

Veikko

Jk.  Tuli mieleen tuosta Stubbista jollain nettisivustolla näkemäni pilapiirros, jossa toimittaja kysyy ministeriltä mitä mieltä hän on suomalaisuuden tulevaisuudesta.

”Nimessäni on x ja d ja kaksi beetä eli kysyt väärältä mieheltä”, Alexander Stubb vastaa.

Muistaakseni Aleksanterilla on sentään karjalaisiakin juuria.