Metsälappalaisen kulttuurin tutkimushankkeessa ei saa ottaa kantaa alkuperäiskansa-asemaan

Saamelaiskäräjälain uudistamista esittävän Pekka Hallbergin työryhmän esityksen pohjana oli siis kansanedustaja Markus Lohen laatima ”kompromissi”, jossa  esitettiin polveutumista osoittavan lappalaispykälän poistamista saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelpaavan saamelaisen määrittämisestä. Samaisen esityksen viidentenä kohtana oli erillisenä poliittisena prosessina tapahtuva metsälappalaisen kulttuurin tunnustaminen ja että valtio turvaa ja resurssoi lappalaiskulttuurin elvyttämisen. Kun tarkoin tuon Lohen esityksen lukee, niin todellakin, eihän siinä luvata puolella sanallakaan metsälappalaisten tunnustamista alkuperäiskansana saati että heidän tunnustettaisiin kuuluvan nykyiseen, etniseen saamelaiseen alkuperäiskansaan.

Lakimies Lohen taiturointia suoraviivaisemmin näyttää toimivan pääministeri Juha Sipilän johtama valtioneuvosto. Sen tämän vuoden määrärahoista käynnistettävän ”Metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteet ja kulttuuri-identiteetti” -tutkimuksen rahoitusehtoina on, ettei hanke saa ”miltään osin ottaa kantaa metsälappalaisten oikeudelliseen asemaan (esimerkiksi siihen, kuuluvatko he alkuperäiskansaan tai muodostavatko he itse sellaisen, tai ovatko he saamelaisia) eikä tiedontarvetta kytketä saamelaiskäräjälain uudistukseen”. Missä määrin hankerajaus menee oikeusministeriön valmistelevien virkamiesten piikkiin, onhan hankkeen yhteyshenkilö Johanna Hautakorpi oikeusministeriön väkeä?

Koska mitään muutakaan metsälappalaisten tunnustamiseen liittyvää poliittista lupausta ei ole näkynyt, ja koska mitään muitakaan muun muassa Markus Lohen mainostamia ”pääministerin takana olevia lappalaisrahoja” ei ole julki tullut, pitäisikö siis todeta, että tuossapa ne lupaukset ja rahat kaikessa tyhjyydessään ovat? Ja Lohihan minullekin oikein korosti, että nämä varaukset koskevat vain tätä hallitusta ja sen pääministeriä. Mitäköhän tässä pitäisi metsälappalaisten päätellä ja tehdä?

Tuota metsälappalaisen kulttuurin tutkimusrahaa kuulutettiin haettavaksi tarkoituksena ”monipuolistaa keskustelua pohjoisten alueiden historiasta ja kulttuureista”. Tutkimuskysymyksiä olivat: mitkä ovat nykyisen saamen kotiseutualueen eteläpuolisen väestön kulttuurisia erityispiirteitä, milloin esimerkiksi saamen kielen käyttö on väistynyt, miten ihmiset luonnehtivat metsälappalaisen kulttuurin erityispiirteitä tänä päivänä, mitä voisivat olla metsälappalaista kulttuuria elvyttäviä toimenpiteitä ja miten ryhmään kuuluvien ihmisten omaa identiteettiä voitaisiin tukea? Miten lienee jos ihmiset menevätkin sanomaan tutkijoille olevansa alkuperäiskansaa? Ehkä sen saa hankkeen toteuttaja kirjata, muttei siis ottaa asiaan kantaa?

Tutkimushanketta haki kolme tahoa: Helsingin yliopiston Janne Saarikiven tutkimusryhmä, Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Tanja Joonan tutkimusryhmä sekä helsinkiläinen konsulttitoimisto MDI Public Oy.

Yliopistojen tarjousten vahvuutta kiiteltiin muun muassa osaamisen ja kokemuksen osilta, mutta niiden hankesuunnitelmia arvioitiin liiankin laajoiksi sekä painottumista oikeudelliseen ja yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen tavoiteltuun (valtioneuvoston) tiedontarpeeseen nähden. Valituksi tulikin – vielä täydennettävin edellytyksin – konsulttifirma, jonka toiminta näyttäisi perustuvan muun muassa ”koeteltujen” ulkopuolisten asiantuntijoiden ja kumppanien käyttöön. Yrityksen verkkosivuilta tulin poimineeksi näistä kumppaneista kuntapuolelta tutun Eero Laesterän sekä neuvonantajista politiikan tantereilla toimineen Osmo Soininvaaran. Yhtiön toimitusjohtaja Janne Antikainen kuvaa itseään visionääriseksi yhteiskuntamaantieteilijäksi, joka on tutkinut, suunnitellut ja toteuttanut kansallista ja paikallista kehittämispolitiikkaa lähes kahden vuosikymmenen ajan. Mitä ulkopuolisia osaajia MDI tulee rekrytoimaan metsälappalaisprojektiinsa, se ei valintaprosessissa käy ilmi. Saattaa toki olla mahdollista, että yliopistojen puolelta valintaan kohdistuu vielä oikaisuvaateita.

Täytyy näin sivusta pitkään ja tarkoin seuranneena ihmetellä millainen poliittinen ymmärrys ja pelailu tähän metsälappalaisten – ja koko saamelaiskäräjälakikuvion – käsittelyyn liittyy. Tätä ihmettelyä kuuli Kittilässä eilen alkaneilla toisilla metsälappalaispäivillä, eikä järkeen käypää selitystä tuntunut keltään löytyvän. Lapin kansanedustajista metsälappalaispäivillä näin ainoastaan Eeva-Maria Maijalan, joka toimi Hallbergin työryhmää ohjastaneen parlamentaarisen ohjausryhmän puheenjohtajana, mutta jolle tietoa vaikkapa tekeillä olleista ja tehdyistä ”kompromisseista” herui vain blogikirjoittelun tai sanomalehtien välityksellä. Silti kuulemma hänet oli haukuttu tietojen ennenaikaisesta vuotamisesta.

No osaltani voin sanoa, ettei se vuotaja kyllä Eeva-Maria ollut.

jk. 9.8.2018:

Eilen 8.8.2018 sain puhelun, jossa ihmeteltiin edellä kirjoittami metsälappalaishankkeen tutkimusrajausta. Se ei kuulemma ollut suinkaan valtioneuvoston tarkoitus (!). Olivat olleet puhelimet kuumina ja tilannetta oli selvitetty ainakin Juha Sipilän hallitusneuvosta Paula Lehtomäkeä myöten. Kun edellä kirjoituksessani kyselin mistä tai keneltä tuo tutkimusrajaus, jolla nimen omaan kielletään metsälappalaisten alkuperäiskansa-aseman tarkastelu, on lähtöisin, näyttäisi siis sylttytehdas olevan muualla kuin valtioneuvostossa. Mutta keihin on luottaminen, sitä tässä joutuu edelleen kysymään.
Jos on niin, että tuo rajaus on todella tehty hankkeen käynnistysvaiheen edellä oikeusministeriön virkamiesten toimesta, tulee mieleen taannoinen brittiläinen tv-sarja "Kyllä herra ministeri". Toisin sanoen, saavathan ne poliitikot esittää ja päättääkin mitä haluavat, mutta me virkamiehet tehdään miten parhaaksi näemme.
Markus Lohi ja Mikko Kärnä tulevat 11. ja 12.8. rahvaan pariin Ivaloon ja Enontekiölle selittämään Hallbergin työryhmän ehdotuksen sisältöä ja kuulemaan palautteita. Ehkä siihen mennessä jo selviää sen tahon tai niiden henkilöidenkin nimi, jotka ovat tämän tutkimusrajauksen takana - ja voidaanko heidän tekosiinsa enää vaikuttaa.

Keskusta myi lappalaiset ehtiäkseen uusia saamelaiskäräjälain ennen vaalitappiota

Otsikko raflaa, mutta sisältää totuuden. Ainakin mikäli on uskominen Pekka Hallbergin saamelaiskäräjälakityöryhmän työn taustakeskusteluihin. Niissä sain pariin, kolmeenkin kertaan keskustalaisilta poliitikoilta kuulla kuinka nyt piti koettaa saada aikaan jokin kompromissi, sillä mitä tapahtuisi kun seuraavassa hallituksessa lakia säätämässä olisivat ruotsalaiset (RKP) ja vihreät.

Tuollaisilla selityksillä haettiin minulta ja ehkä minun kauttani ymmärrystä ja tukeakin tekeillä olevalle lappalaisten syrjäyttämiselle saamelaiskäräjiltä. Toinen ja ehkäpä se perimmäinen totuus saattoi kuitenkin olla keskustan ajatus lieventää tai peräti torjua tulevaa vaalitappiotaan kalastelemalla etelän vihertävien cityihmisten ääniä näyttämällä miten se kykeni ymmärtämään ja hoitamaan saamelaisten asioita – näiden (siis saamelaiskäräjien johdon) toivomalla tavalla. Etelässähän saamelaisten sorretusta asemasta ja historiallisista oikeuksista ollaan parhaiten perillä?

Ehkä Juha Sipilä tykönään oli laskenut, että näin kannatti nyt puolueen ja hänen itsensä kannalta tehdä. Sitä, miten hän oli ajatellut lappilaisille työrukkasilleen Markus Lohelle ja Mikko Kärnälle käyvän, ei tällainen insinöörikoulutusta vailla oleva kirjoittelija osaa mennä arvuuttelemaan. Sen sain kuitenkin noissa taustakeskusteluissa kuulla, että Sipilä oli käräjälakityön maaliin saattamista kiirehtinyt. Toki tuo kiirehtiminen myös toisella suulla kiistettiin.

Kun kirjoitin aiemmin tekeillä olevasta Markus Lohen muotoilemasta lakikompromissista, tietojani väitettiin muun muassa Lohen itsensä ja myös Hallbergin suilla virheellisiksi. Toisin sanoen, työryhmän työ haluttiin pitää viime hetkiin kansalaisilta salassa, saamelaiskäräjilläkin vain pienen ydinjoukon tietona. Kun työryhmä kokoontui viimeisen kerran, koetti saamelaisjohto vielä kunnon iltalypsyä luottaen siihen, että Lohen kompromissiin sopi helposti palata työryhmälle jatkoaikaa pyytämällä. Toki käräjäjohtoa pakotti käräjien hallituksessa syntynyt äänestyspäätös kovempien vaatimusten puolesta. Koska kuitenkin muun muassa kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen oli mennyt aiemmin käräjille lupaamaan, ettei sen ylitse lakityössä käveltäisi, ei lakityöryhmän käräjäedustajilla sinällään ollut mitään riskiä ajaa asiat umpikujaan työryhmän varsinaisen määräajan lopussa. Ja kuten nähtiin, sopuun eli jo aiemmin tiedossa olleeseen Lohen ”kompromissiin” palattiin todella sutjakkaasti heti jatkettaessa.

Kokoomuksen osalta muuten jäin hieman ihmettelemään sen loivaa suhtautumista koko tähän lakisavottaan. Ehkä oma lappilainen kansanedustaja olisi paneutumista ja ainakin linkittymistä puoluejohtoon päin parantanut?

Hallbergin työryhmän työ tuotiin julki korostamalla kärkenä sitä, ettei lailla enää säädettäisi kuka on saamelainen. Se ei kuitenkaan tarkoittaisi etteikö saamelaiskäräjien äänioikeus olisi kiinni tietystä, pelkästään kieliperusteisesta saamelaisen määritelmästä. Toisin sanoen aiemmin ulos kirjoittamani ennuste kahden kerroksen saamelaisista toteutuisi.

Pelkkään kielimääritelmään nojaamista perusteltiin muun muassa pohjoismaisella yhteneväisyydellä. Näin, vaikka saamelaisten historiallinen perusta on Suomessa omansa ja lisäksi vahvasti todennettavissa. Toki pohjoismaista ”kotikielen” määritystä muutettiin Suomen osalta ”ensimmäisen opitun kielen” määritelmäksi, jolla muutoksella sinällään ei ole käytännön merkitystä; kuka tahansa hämäläinen voisi jatkossa kasvattaa ja ilmoittaa jälkeläisensä saamenkielisenä, jolloin kai voitiin puhua ”uussaamelaisista”. Vaikka aiemmin tällaista saamelaiseksi pääsyä on haluttu rajata niin sanotulla ryhmähyväksynnällä, ei pohjoismaisessa määritelmässä puhuta muusta kuin kielen kautta tulevasta oikeudesta tulla merkityksi saamelaiskäräjien äänioikeusluetteloon.

Kielimääritelmää markkinoitiin vielä sillä, että äänioikeus heltiäisi jos jompikumpi isoisovanhemmista on puhunut saamea ensimmäisinä kielenään – siis kieliperusteella neljän sukupolven taakse.

Jatkossa siis kuka tahansa voisi tuntea olevansa ja olla saamelainen, vaikkakin vain toiset pääsisivät äänestämään saamelaiskäräjillä. Saamelaiskäräjät säilyisi edelleen ainoana saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon elimenä, joka myös käyttäisi tuolle itsehallinnolle säädettyä puhevaltaa ja varoja. Kun ihmettelin tätä ”kompromissia” Markus Lohelle, hän kertoi pääministerillä olevan takanaan rahaa, joita voitaisiin käyttää myös käräjien ulkopuolelle jätettävien lappalaisten kulttuurin ja hankkeiden tukemiseen. Hän kuitenkin korosti, että tuo varaus koski vain nykyistä hallitusta. Toisin sanoen sitten RKP:n ja vihreiden vallassa ollessa tilanne voisi olla jo toinen?

Sekä Markus Lohi että Mikko Kärnä ovat korostaneet minulle lappalaisten mahdollisuutta hakeutua edelleen polveutumisensa perusteella saamelaiskäräjien vaaliluetteloon parin vuoden siirtymäajan aikana. Sen jälkeen siis historiallisen Lapinmaan alkuperäiskansa saa elää ja asustella vailla saamelaiskäräjien ja perustuslainkin kautta kielisaamelaisille lankeavaa asemaa. Ehkä perustuslakivaliokunnan jäsen Lohi osaa myöhemmin selvittää miten lappalaisten asema lainsäädännön kautta todetaan?

Markus Lohi tuntui mielestäni jopa vähättelevän saamelaiskäräjien äänioikeuden merkitystä ja ihmisten halua hakeutua ”riitaiseen porukkaan”. Minusta tuo on mitä suurinta ymmärtämättömyyttä – tai pimitystä – kun katsoo lakiesityksen tavoitetta edelleen vahvistaa saamelaiskäräjien asemaa. Tuo tavoite tuotiin kyllä esille jo työryhmän työtä lanseerattaessa ja käytännössä tuo vahvistaminen tarkoittaa muun muassa neuvotteluvelvoitteen lisäämistä saamelaisjohdon pitkään ajaman yhteistyövelvoitteen suuntaan. Siispä jatkossa kunnat, muut julkiset paikalliset yhteisöt, maakunta, Metsähallitus, valtion laitokset ja ministeriöt saavat tottua jatkossa yhä pitemmälle meneviin Akwé:Kon –menettelyihin, joihin pitää varata myös määrärahoja. Metsähallituksessahan on jo tuossa yhteistyössä opittu punaisen puhelimen aikaan, ja nykyään kai Markus Lohen johtamassa Lapin liitossakin, mutta etenkin kunnissa ”yhteistyölle” lienee hyvinkin lisää mahdollisuuksia. Lakityöryhmän arvion mukaan tietenkin myös saamelaiskäräjille tarvitaan lisää rahaa yhteistyövelvoitteen resurssointiin.

Eräs peruste Lohen kompromissia markkinoitaessa oli se, että nyt saamelaiskäräjät sitoutetaan ulos aiemmasta maaoikeus- ja maanomistuspolitiikastaan. En todellakaan tiedä miten tuleva yhteistyövelvoite poistaa tai edes vähentää saamelaiskäräjien halua ja kykyä harjoittaa aiempaa maiden ja vesien käytön politiikkaansa perustuslaissa tuetun alkuperäiskansa-aseman nojalla. Muistutin Markus Lohelle kuinka jo aikanaan maaherra ja oikeusministeri Hannele Pokka kertoi maaoikeuskiistojen loppuvan työryhmänsä silloin ajaman saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon myötä. Silloin kyselin oliko tuo laki todella kulttuurilaki vai Troijan hevonen.

Sepä sitten on nähty ja sitäpä sopii jälleen kysyä ja tulevaisuudessa nähdä.

Pekka Hallbergin työryhmän ehdotus on parhaillaan lausunnoilla, joten ehkäpä siitä vielä jotain kuullaan ennen kuin laki ehättää syksyllä Sipilän pöydälle ja hallituksen käsiteltäväksi.