Jäämerenradan toteutuminen otti jokin päivä sitten merkittävän
askelen, kun julkistetun linjaus- ja kustannusselvityksen kerrottiin johtavan Suomen
ja Norjan kesken jatkoselvityksiin ja kun Rovaniemeltä tai Kemijärven suunnasta
Sodankylän ja Inarin kautta Kirkkoniemeen kulkevan Arktisen rautatiekäytävän
arvioitiin olevan käytössä jo ehkä viidentoista vuoden kuluttua.
Ei tarvinnut arvailla johtiko uutinen ilahtuneiden ja
tulevaisuuden kehitysvisioita pohtivien kannanottojen rinnalla myös jyrkkiin
vastustaviin älähdyksiin. Eikä tarvinnut arvailla sitäkään miltä tahoilta nuo
vastustavat äänet kantautuivat. Eli saamelaisten ja ”saamelaisen poronhoidon” suunnista.
On tietenkin oman kartoituksensa paikka missä määrin eli
kuinka kattavasti uutisten saamelaiset tuota Jäämeren rataa vastustavat.
Saamelaisia, kuten muitakin pohjoisen asukkaita, on lopulta aika moneen junaan,
lisäksi tietenkin se pääosa heistä, jotka eivät asu täällä päinkään. Juuri
näistä muualla asuvistahan tuntuvat joskus löytyvän ne suoraviivaisimmat
saamelaisten nimissä näkemyksiään laukovat. Heidän taholtaan on heti kärkeen
väläytetty uuden Altajoen kapinan käynnistämistä, mikäli rataa aletaan ihan
toden teolla tekemään.
Olin aikanaan työn puolesta seuraamassa tuota Altajoen
patoamista vastustanutta leireilyä, josta huolimatta se pato lopulta
rakennettiin. Talviseen värjöttelyyn nähden Tenon kesäinen moratorioleiri oli lastenleikkiä
– eli se ihan vain nykyaktivisteille pieneksi vinkiksi sitten kun panette
hösseliksi.
Jäämeren rata on joka tapauksessa sen verran ”iso juttu”
osapuolina oleville valtioille ja ihan globaalistikin, että sehän tehdään jos
jatkoselvityksissä moiseen päädytään. Enkä sano tätä mitenkään tuon
ratahankkeen puolustajana, vaan realistina. Jää vain nähtäväksi miten suoraan
tuo realismi meille pohjoisen ihmisille ja niille etelän aktivisteille lopulta
sanotaan. Ja millaisia sovitteluja hankkeen toteuttamiseksi raatsitaan tarjota
– sen poroja säästävän aitaamisen lisäksi.
Jossain näin jo uutisen, jonka mukaan liikenne- ja
viestintäministeriö liittää ratahankkeen jatkovalmisteluun niin sanotun Akwé:Kon
menettelyn. Siis ainakin saamelaiskäräjät pääsee jatkotyössä piikkipaikoille
hankkeen suunnitelmia arvioimaan. Käytännössähän käräjien Akwé:Kon työ on ollut
poronhoidon taloudellisten ja toiminnallisten intressien ajamista, ei niinkään
kansainvälisesti tavoiteltua biodiversiteetin puolustamista.
Monenlaisia perusteluja ja sydäntä riipaisevaa uhriutumista
tullaan medioiden kautta ratahanketta vastaan kuulemaan ja näkemään. Jo tähän
mennessä on saatu lukea kuinka rata tuhoaa saamelaiskulttuurin ja sen
kulmakivenä olevan poronhoidon. Näin, vaikka tuskin kukaan on todistanut niin käyneen
Pohjois-Ruotsissa kaivostoiminnan takia radoitetulla saamelaisalueella. Lapin
luonnon ”ekosysteemin” horjuttamista maalailtiin ihan juurikin Yle:n Lapin
uutisissa, jossa toimittaja oli päässyt mukaan poromiesten rekeen viemään
heiniä maastossa muutoin jäkälää kaivavalle porotokalle. Jos puhutaan Lapin
luonnon ekosysteemistä ja sen horjuttamisesta, ehkei tehoporonhoito ole se viisain
mielikuvaverrokki. Todelliset uhkakuvat voivat radan myötä liittyä muuhun
luonnon kiihtyvään hyödyntämiseen kuten huonosti suunniteltuun ja siten
laajasti ympäristöä rasittavaan kaivostoimintaan. Sellaisesta kyllä poronhoidon
ohella koituisi haittaa monille muillekin tahoille, ehkä taloudellisesti merkittävimpänä
matkailu.
Mutta onpa tuossa saamelaiskulttuuriasiassa tapahtunut tässä
uhriutumisen alkumetreillä ihan positiivistakin. Niin historiaan hävinneiksi ja
suomalaisuuteen sulautuneiksi kuin metsäsaamelaiset on viime aikoina ”aitosaamelaisten”
taholta manattu, heidät on nyt kelpuutettu esimerkiksi saamelaisten aiemminkin
kokemasta kolonisaatiosta. Sosiaalisessa mediassa on jaettu taannoista Ylen
uutista Lokan ja Porttipahdan tekojärvien tieltä häädetyistä alueen asukkaista,
jotka pääosin olivat nimenomaan metsäsaamelaisia. Tuo tehdystä tutkimuksesta
kertova uutinen ”Vesivoiman rakentaminen vahingoitti saamelaisia” löytyy
täältä:
Erään blogini kommentoijan mukaan mielenkiintoiseksi jutun
tekee kohta: ”Mustosen mukaan valtio poltti sodasta selvinneiden saamelaisten
kodit tekoaltaiden tieltä. Mustosen mukaan altaiden alueella asui 640 ihmistä,
joista 560 joutui jättämään kotinsa. Heistä suurin osa oli saamelaisia”. Tuo
suurin osa olivat Mutenian, Korvasen, Rieston ja Lokan kyläläiset, joiden
saamelaisuus on haluttu kuitenkin tähänastisen saamelaispolitiikan linjauksissa
pääosin kieltää. Tuon mainitun kirjan pääkirjoittajiin kuuluu muuten saamelaiskäräjien
entinen puheenjohtaja Pekka Aikio.
Lapin tutkimusseuran ”Acta Lapponica Fenniae” -julkaisussa
vuodelta 2011 (http://www.lapintutkimusseura.fi/files/Acta%20Lapponica%20Fenniae%2023.pdf
) ”Lokka muutosten näyttämönä” kerrotaan keistä saamelaisista oli tuossa vesivoiman
tieltä evakuoinnissa kyse:
Esimerkiksi sivulla 19: ”Kemin Lapissa on vasotettu hihnassa
niin kauan kuin perimätieto muistaa (Hannula 2000). Lapin paliskunnassa
erillään vasottivat Mutenian ja Kitisen varren asukkaat, jotka edustavat alueen
vanhoja metsälappalaisia sukuja. Sompioon 1800-luvun lopulla muuttaneiden
porosaamelaisten kulttuuriin hihnavasotus ei sen sijaan kuulunut (Magga
26.10.2009; Äärelä 26.10.2009).”
Ja sivulla 29: ”Pääelinkeinoksi se ilmoitettiin yksinään
alueen viidessä porosaamelaisperheessä, yhdessä porotalous oli yhdistettynä
luontaistalouteen. Sompion metsälappalaisista polveutuvalla vanhemmalla
väestöllä poronhoito oli pääelinkeinona yhdessä jonkin toisen elinkeinon
kanssa. Alueella vuosisatoja vallinneessa vähäporoisessa pyyntikulttuurissa
porot olivat toimineet lähinnä ajo- ja kantoporoina sekä houkutuseläiminä
peuranpyynnissä. … Kitisen latvoilla perinteinen, vähäporoinen lapinkulttuuri
säilyi aidoimpana aina altaan tuloon saakka (Äärelä 23.11.2009). Suurporonhoito
alkoi Sompion alueella vasta porosaamelaisten muuton seurauksena 1800-luvun
lopulla.”
Edelleen sivulla 40: ”Sompion alueen asujaimisto koostui
vanhasta metsäsaamelaisesta ja nuoremmasta porosaamelaisesta väestöstä. Altaat
rakennettiin siis kansallisen vähemmistön asuma-alueelle, joten kulttuurin
muutoksia oli odotettavissa. (Aikio 1991, 99.) Porosaamelaisessa kulttuurissa
ei ole arvostettu haukea ruokakalana. Alueen vanhemmassa, metsälappalaisessa
kulttuurissa sitä sen sijaan on totuttu hyödyntämään.”
Kulttuurin omiminen, suorastaan varastaminen, ovat olleet viime
aikojen uhriutumisen sloganeita. Niin myös kulttuurin suojelemisen nimissä
tapahtunut toisten ihmisten identiteetin kieltäminen. Entä miten tällainen soveltava
kohtalon ”lainaaminen” olisi määriteltävissä?
Saamelaismääritelmän avartamisen, tai paremminkin sen lakiin
tehdyn kirjauksen sellaisenaan soveltamisen, on monesti perusteltu tuovan
vahvuutta saamelaisten asemaan ja sitä kautta kulttuurin säilymiseen. Jotenkin tällaisessa
tilanteessa, globaalin talouden intressien kylmässä kosketuksessa, tulee yhä
vahvemmin tuon näkemyksen kannattajaksi.
Mutta oli miten oli, Jäämeren radan rakentamisen selvityksiä
jatketaan. Samaan aikaan uudistetaan Pohjois-Lapin maakuntakaavaa, jonka
Jäämeren käytävään sovitetaan nykyisen Norjaan johtavan Fingridin 220
kilovoltin voimalinjan rinnalle varausta järeämmälle 400 kiloviltin
voimalinjalle. Se mahdollistaa sitten jo tuulivoiman rakentamisen pohjoisille
tuntureille…jne.
Jk. Tätä kirjoittaessani Yle
Lapin uutisissa kerrottiin Lokan ja Porttipahdan vieneen huomattavan osan Lapin
paliskunnan porolaitumista. Uutisessa haastatellun uuden poroisännän mukaan Jäämeren
rata pilaisi paliskunnan nyt hyvin toimivan laidunkierron.