perjantai 23. maaliskuuta 2018

Metsäsaamelaisetkin kelpaavat uhriutumiseen

Jäämerenradan toteutuminen otti jokin päivä sitten merkittävän askelen, kun julkistetun linjaus- ja kustannusselvityksen kerrottiin johtavan Suomen ja Norjan kesken jatkoselvityksiin ja kun Rovaniemeltä tai Kemijärven suunnasta Sodankylän ja Inarin kautta Kirkkoniemeen kulkevan Arktisen rautatiekäytävän arvioitiin olevan käytössä jo ehkä viidentoista vuoden kuluttua.
Ei tarvinnut arvailla johtiko uutinen ilahtuneiden ja tulevaisuuden kehitysvisioita pohtivien kannanottojen rinnalla myös jyrkkiin vastustaviin älähdyksiin. Eikä tarvinnut arvailla sitäkään miltä tahoilta nuo vastustavat äänet kantautuivat. Eli saamelaisten ja ”saamelaisen poronhoidon” suunnista.
On tietenkin oman kartoituksensa paikka missä määrin eli kuinka kattavasti uutisten saamelaiset tuota Jäämeren rataa vastustavat. Saamelaisia, kuten muitakin pohjoisen asukkaita, on lopulta aika moneen junaan, lisäksi tietenkin se pääosa heistä, jotka eivät asu täällä päinkään. Juuri näistä muualla asuvistahan tuntuvat joskus löytyvän ne suoraviivaisimmat saamelaisten nimissä näkemyksiään laukovat. Heidän taholtaan on heti kärkeen väläytetty uuden Altajoen kapinan käynnistämistä, mikäli rataa aletaan ihan toden teolla tekemään.
Olin aikanaan työn puolesta seuraamassa tuota Altajoen patoamista vastustanutta leireilyä, josta huolimatta se pato lopulta rakennettiin. Talviseen värjöttelyyn nähden Tenon kesäinen moratorioleiri oli lastenleikkiä – eli se ihan vain nykyaktivisteille pieneksi vinkiksi sitten kun panette hösseliksi.
Jäämeren rata on joka tapauksessa sen verran ”iso juttu” osapuolina oleville valtioille ja ihan globaalistikin, että sehän tehdään jos jatkoselvityksissä moiseen päädytään. Enkä sano tätä mitenkään tuon ratahankkeen puolustajana, vaan realistina. Jää vain nähtäväksi miten suoraan tuo realismi meille pohjoisen ihmisille ja niille etelän aktivisteille lopulta sanotaan. Ja millaisia sovitteluja hankkeen toteuttamiseksi raatsitaan tarjota – sen poroja säästävän aitaamisen lisäksi.
Jossain näin jo uutisen, jonka mukaan liikenne- ja viestintäministeriö liittää ratahankkeen jatkovalmisteluun niin sanotun Akwé:Kon menettelyn. Siis ainakin saamelaiskäräjät pääsee jatkotyössä piikkipaikoille hankkeen suunnitelmia arvioimaan. Käytännössähän käräjien Akwé:Kon työ on ollut poronhoidon taloudellisten ja toiminnallisten intressien ajamista, ei niinkään kansainvälisesti tavoiteltua biodiversiteetin puolustamista.
Monenlaisia perusteluja ja sydäntä riipaisevaa uhriutumista tullaan medioiden kautta ratahanketta vastaan kuulemaan ja näkemään. Jo tähän mennessä on saatu lukea kuinka rata tuhoaa saamelaiskulttuurin ja sen kulmakivenä olevan poronhoidon. Näin, vaikka tuskin kukaan on todistanut niin käyneen Pohjois-Ruotsissa kaivostoiminnan takia radoitetulla saamelaisalueella. Lapin luonnon ”ekosysteemin” horjuttamista maalailtiin ihan juurikin Yle:n Lapin uutisissa, jossa toimittaja oli päässyt mukaan poromiesten rekeen viemään heiniä maastossa muutoin jäkälää kaivavalle porotokalle. Jos puhutaan Lapin luonnon ekosysteemistä ja sen horjuttamisesta, ehkei tehoporonhoito ole se viisain mielikuvaverrokki. Todelliset uhkakuvat voivat radan myötä liittyä muuhun luonnon kiihtyvään hyödyntämiseen kuten huonosti suunniteltuun ja siten laajasti ympäristöä rasittavaan kaivostoimintaan. Sellaisesta kyllä poronhoidon ohella koituisi haittaa monille muillekin tahoille, ehkä taloudellisesti merkittävimpänä matkailu.
Mutta onpa tuossa saamelaiskulttuuriasiassa tapahtunut tässä uhriutumisen alkumetreillä ihan positiivistakin. Niin historiaan hävinneiksi ja suomalaisuuteen sulautuneiksi kuin metsäsaamelaiset on viime aikoina ”aitosaamelaisten” taholta manattu, heidät on nyt kelpuutettu esimerkiksi saamelaisten aiemminkin kokemasta kolonisaatiosta. Sosiaalisessa mediassa on jaettu taannoista Ylen uutista Lokan ja Porttipahdan tekojärvien tieltä häädetyistä alueen asukkaista, jotka pääosin olivat nimenomaan metsäsaamelaisia. Tuo tehdystä tutkimuksesta kertova uutinen ”Vesivoiman rakentaminen vahingoitti saamelaisia” löytyy täältä:
Erään blogini kommentoijan mukaan mielenkiintoiseksi jutun tekee kohta: ”Mustosen mukaan valtio poltti sodasta selvinneiden saamelaisten kodit tekoaltaiden tieltä. Mustosen mukaan altaiden alueella asui 640 ihmistä, joista 560 joutui jättämään kotinsa. Heistä suurin osa oli saamelaisia”. Tuo suurin osa olivat Mutenian, Korvasen, Rieston ja Lokan kyläläiset, joiden saamelaisuus on haluttu kuitenkin tähänastisen saamelaispolitiikan linjauksissa pääosin kieltää. Tuon mainitun kirjan pääkirjoittajiin kuuluu muuten saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja Pekka Aikio.
Lapin tutkimusseuran ”Acta Lapponica Fenniae” -julkaisussa vuodelta 2011 (http://www.lapintutkimusseura.fi/files/Acta%20Lapponica%20Fenniae%2023.pdf ) ”Lokka muutosten näyttämönä” kerrotaan keistä saamelaisista oli tuossa vesivoiman tieltä evakuoinnissa kyse:
Esimerkiksi sivulla 19: ”Kemin Lapissa on vasotettu hihnassa niin kauan kuin perimätieto muistaa (Hannula 2000). Lapin paliskunnassa erillään vasottivat Mutenian ja Kitisen varren asukkaat, jotka edustavat alueen vanhoja metsälappalaisia sukuja. Sompioon 1800-luvun lopulla muuttaneiden porosaamelaisten kulttuuriin hihnavasotus ei sen sijaan kuulunut (Magga 26.10.2009; Äärelä 26.10.2009).”
Ja sivulla 29: ”Pääelinkeinoksi se ilmoitettiin yksinään alueen viidessä porosaamelaisperheessä, yhdessä porotalous oli yhdistettynä luontaistalouteen. Sompion metsälappalaisista polveutuvalla vanhemmalla väestöllä poronhoito oli pääelinkeinona yhdessä jonkin toisen elinkeinon kanssa. Alueella vuosisatoja vallinneessa vähäporoisessa pyyntikulttuurissa porot olivat toimineet lähinnä ajo- ja kantoporoina sekä houkutuseläiminä peuranpyynnissä. … Kitisen latvoilla perinteinen, vähäporoinen lapinkulttuuri säilyi aidoimpana aina altaan tuloon saakka (Äärelä 23.11.2009). Suurporonhoito alkoi Sompion alueella vasta porosaamelaisten muuton seurauksena 1800-luvun lopulla.”
Edelleen sivulla 40: ”Sompion alueen asujaimisto koostui vanhasta metsäsaamelaisesta ja nuoremmasta porosaamelaisesta väestöstä. Altaat rakennettiin siis kansallisen vähemmistön asuma-alueelle, joten kulttuurin muutoksia oli odotettavissa. (Aikio 1991, 99.) Porosaamelaisessa kulttuurissa ei ole arvostettu haukea ruokakalana. Alueen vanhemmassa, metsälappalaisessa kulttuurissa sitä sen sijaan on totuttu hyödyntämään.”
Kulttuurin omiminen, suorastaan varastaminen, ovat olleet viime aikojen uhriutumisen sloganeita. Niin myös kulttuurin suojelemisen nimissä tapahtunut toisten ihmisten identiteetin kieltäminen. Entä miten tällainen soveltava kohtalon ”lainaaminen” olisi määriteltävissä?
Saamelaismääritelmän avartamisen, tai paremminkin sen lakiin tehdyn kirjauksen sellaisenaan soveltamisen, on monesti perusteltu tuovan vahvuutta saamelaisten asemaan ja sitä kautta kulttuurin säilymiseen. Jotenkin tällaisessa tilanteessa, globaalin talouden intressien kylmässä kosketuksessa, tulee yhä vahvemmin tuon näkemyksen kannattajaksi.
Mutta oli miten oli, Jäämeren radan rakentamisen selvityksiä jatketaan. Samaan aikaan uudistetaan Pohjois-Lapin maakuntakaavaa, jonka Jäämeren käytävään sovitetaan nykyisen Norjaan johtavan Fingridin 220 kilovoltin voimalinjan rinnalle varausta järeämmälle 400 kiloviltin voimalinjalle. Se mahdollistaa sitten jo tuulivoiman rakentamisen pohjoisille tuntureille…jne.


Jk. Tätä kirjoittaessani Yle Lapin uutisissa kerrottiin Lokan ja Porttipahdan vieneen huomattavan osan Lapin paliskunnan porolaitumista. Uutisessa haastatellun uuden poroisännän mukaan Jäämeren rata pilaisi paliskunnan nyt hyvin toimivan laidunkierron.