Meneekö valtio polvilleen saamelaiskäräjien ILO-ehtojen edessä?

Saamelaiskäräjien täysistunnossa 27.6.2014 hyväksytty käräjien ILO-lausunto on kovuudessaan järisyttävä – näin mikäli oikeusministeriö ja lakia säätävät eduskunnan valiokunnat ja kansanedustajat vaivautuvat avaamaan lausunnon sisällön vaikutukset.

Ja tuo vaiva pitäisi nähdä, mikäli valtio ei halua alistua tyystin vedätettäväksi ja mikäli sen päättäjät eivät tuudittaudu ajatukseen siitä, että annetaan nyt mennä niin päästään kerralla eroon kymmeniä vuosia kestäneestä riesasta.

Saamelaiskäräjien lausunto nimittäin lupaa, että mikäli ILO 169 -sopimus sen ehdoilla ja sen esittämällä tavalla ratifioidaan, sitten se vasta myllytys alkaakin. Samalla se tarkoittaa melkoista hurlumheitä elämänmenolle Lapissa, eivätkä nuo vaikutukset jäisi vain Lappiin, asuuhan suurin osa Suomen saamelaisista jo muualla kuin niin kutsulla saamelaisten kotiseutualueella.

Saamelaiskäräjien mukaan ”ILO 169-sopimuksen ratifioinnin osalta tulee ottaa käyttöön sekamuotoinen voimaansaattamislaki, jossa säädettäisiin keskeisistä sopimuksen toimeenpanosäännöksistä, erityisesti koskien maa-, vesi- ja luonnonvaraoikeuksia”.

Tämä tarkoittaa, että sopimus ratifioitaisiin säädöksellä, jolla sidottaisiin seuraavia hallituksia jatkamaan ratifioinnin yksityiskohtaista soveltamista, tai että vähintään hallituksen esityksen perusteluosassa tuotaisiin esille ne ILO-sopimuksen artiklat, joissa Suomen lainsäädäntö ei vielä täyty ja toimenpiteet, miten tavoite voidaan saavuttaa.

Käräjät lausuu: ”Käytännössä Suomi ei voi ratifioida ILO 169-sopimusta ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Saamelaiskäräjät ei voi antaa hyväksyntäänsä sellaiselle esitykselle, jonka mukaan ILO 169-sopimus ei edellyttäisi Suomen lainsäädännön muuttamista miltään osin, koska samalla saamelaiskäräjät tunnustaisi sen, että saamelaisten maa-, vesi- ja luonnonvaraoikeuksia ei tarvitsisi ratkaista eikä saamelaisilla olisi kollektiivioikeuksia”.

Tämä tarkoittaa, että Suomen eduskunnan tulee alistua suoraan saamelaiskäräjien ja käytännössä sen valtaapitävien tahtoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomi vastoin oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilanderin selvitystä ja useita uusia tutkimuksia jättäisi edelleen leijumaan ilmaan mahdollisuuden siitä, että nykyisellä saamelaiskäräjien vaaliluettelon ryhmällä olisi jokin kollektiivioikeus valtionmaihin- ja vesiin; ILO-sopimusta hyödyntämällä tuosta oikeudesta voitaisiin siis jauhaa edelleen maiden ja vesien omistusta vaatien.

Saamelaiskäräjät pitää lausunnossaan ”ehdottoman tärkeänä, että sopimus ratifioitaisiin kuluvalla eduskuntakaudella saamelaiskäräjien ja valtioneuvoston hyvällä yhteistyöllä. Asian valmistelun suurista puutteista huolimatta saamelaiskäräjät on valmis työstämään hallituksen esitystä siten, että saamelaiskäräjiä ja Suomen valtiota tyydyttävä ratkaisu voidaan saavuttaa ja sopimus ratifioida”.

Saamelaiskäräjät vetoaa tällä lausuntonsa kohdalla kiireeseen, jota ILO-sopimuksen ratifioimiseksi on kuluvalla Jyrki Kataisen hallituskaudella lietsottu hallitusohjelman sanamuotoon vedoten. Saamelaisjohdon politiikan jatkeeksi estoitta heittäytyneessä Ylen saamenradiossa on ruvettu lataamaan samaa painetta uudelle pääministerille, Alexander Stubbille. Hänen vanha lausahduksensa nostettiin nyt pääministerin sanomana otsikkoon tyyliin: ”Häpeän sitä, ettei Suomi ole ratifioinut ILO-sopimusta”. Ehkä kokoomusvaikuttajien ja muidenkin on syytä panna tämä vedättäminen merkille ja informoida pääministeriä mikäli hän ei ole uutista itse sattunut havaitsemaan.

Kun saamelaiskäräjät haluaa ”ehdottomasti”, että ILO-sopimus ratifioidaan vielä jäljellä olevana vaalikauden pätkänä, sen johdon piirissä oivalletaan, ettei seuraavaa tilaisuutta ”vuosisadan puhallukseksi” nimitellylle hankkeelle ehkä enää ilmaannu. Ei ainakaan niin, että ILO-sopimus koskisi Suomessa vain nykyistä valikoitua saamelaisluettelon ryhmää.

Kiirettä ja hätää kuvaa sen lausunnossa oleva kohta: ”Hallituksen esitysluonnoksessa on kiinnitetty huomiota esityksiin metsähallituslain saamelaisia koskevien pykälien tarkistamiseksi ja saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen työryhmän esityksiiin. Hallituksen esitysluonnoksessa ei kuitenkaan alisteta sopimuksen ratifiointia riippuvaiseksi kyseisten esitysten etenemisestä”.

Saamelaiskäräjät edelleen lausuu: ”ILO:n asiantuntijakomitean tekemien suositusten ja päätösten perusteella minkään sopimuksen ratifioineen valtion lainsäädäntö ei ole vastannut ILO 169-sopimuksen velvoitteita ratifioinnin aikana ja jokainen sopimuksen ratifioinut valtio on saanut suosituksia ILO 169-toimeenpanemiseksi ILO:n valvontaelimiltä. Norja ei täytä Finnmarken-lailla kaikkia ILO 169-sopimuksen vaatimuksia.

Mallit, miten sopimus on ratifioitu joissakin maissa, eivät ole sovellettavissa Suomeen vaan ratkaisevaa on, että sopimuksen toimeenpanon tulee olla Suomen saamelaiskäräjien hyväksymää ja tukemaa. Tähän ILO:n valvontaelimet tulevat kiinnittämään huomiota, mikäli Suomi ratifioi sopimuksen ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää”.

Mitäkö tämä siis tarkoittaa? Sitä, että saamelaiskäräjien johto ajaa ILO-sopimuksen tulkintaa Suomessa raskaimman jälkeen ja samalla sen itsensä räätälöimänä – ei muista maista mallia hakien.  Jos Suomen oikeusministeriö, valtioneuvosto ja eduskunta tämän lausunnon kohdan itselle avaavat, voisi ennustaa ratifioinnin jäävän tekemättä. Käytännössä loppua kaivoslain ja metsähallituslain kaltaisille lainsäädäntöhankkeille, erilaisille Akwé:Kon -virityksille ja muille osin läpi maan vaikuttaville vaatimuksille ei olisi näköpiirissäkään. Käräjät sanoo asian vielä suoraankin: ”Hallituksen esitysluonnoksen mukaan Suomen lainsäädäntö täyttäisi ILO 169-sopimuksen ratifiointiedellytykset eikä kansallista lainsäädäntöä olisi tarvetta muuttaa eikä saamelaiskäräjien resursseja tarvitsisi lisätä. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan hallituksen esityksen perustelut eivät ole tältä osin ILO 169-sopimuksen, Wienin yleissopimuksen pacta sunt servanda – säännöksen eivätkä perustuslain 22 § ja 95 § periaatteiden mukaisia”.

Saamelaiskäräjien lausunnossa ILO-kiirettä perustellaan saamelaiskulttuurin heikentyneellä asemalla ja tietenkin Suomen imagolla: ”Saamelaiskulttuurin nykytila on hyvin uhanalainen ja tulevaisuus on erittäin epävarma. Saamelaisväestön määrä on kasvanut vuodesta 1962 vuoteen 2007 158 %. Saamen kieltä ensimmäisenä kielenään puhuvien määrä on puolestaan laskenut samassa ajassa 16 %. Kun vuonna 1962 saamea ensimmäisenä kielenään puhui noin 75 % saamelaisista, vuonna 2007 enää 26 % saamelaisista puhui saamea ensimmäisenä kielenään.  ILO-sopimuksen ratifiointi on välttämätöntä, jotta saamelaiset voisivat säilyttää omaleimaisen kulttuurinsa tulevaisuuteen nähden. Sopimuksen ratifiointi on välttämätöntä Suomen ulkopoliittisen ja sisäpoliittisen uskottavuuden vuoksi ja tilanteen selkiyttämiseksi saamelaisten kotiseutualueella”.

Tuo edellä mainittu tilanteen selkiyttäminen tarkoittaisi saamelaisjohdon mukaan mm. seuraavaa: ”Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan ILO 169-sopimuksen ratifiointi edellyttää Suomessa sitä, että saamelaisten kotiseutualueen valtion hallinnassa olevat maa- ja vesialueet siirretään Metsähallituslain uudistuksen yhteydessä erityisen hallintoelimen alaisuuteen, jonka edustajien enemmistön saamelaiskäräjät valitsee ja jossa myös kolttien kyläkokous on edustettuna. Elimen tarkoituksena olisi hallinnoida saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevia valtion maa- ja vesialueita erityislainsäädännön mukaisesti. Tehtävää varten saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle turvataan riittävät resurssit. Muutos ei vaikuttaisi jokamiehenoikeuksiin eikä muussa lainsäädännössä taattuihin käyttö- ja nautintaoikeuksiin taaten myös alueella asuvien valtakulttuurin edustajien oikeudet käyttää luontoa ja luonnonresursseja erityislainsäädännössä säädetyillä edellytyksillä”.

Luonnonsuojelijoille lienee mieluista luettavaa seuraava:

 ”Artiklan 15 osalta saamelaiskäräjät toteaa, että Suomen lainsäädännössä ei ole määräyksiä hyötyjen jaosta, eikä Suomen lainsäädäntö vastaa artiklan velvoitteita toisin kuin hallituksen esitysluonnoksessa todetaan. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan artikla 15 edellyttää mm. kaivos-, metsä- ja maa-aineslain tarkistamista siten, että saamelaisten kotiseutualueelta hyödynnettyjen luonnonvarojen hyötyjä jaetaan saamelaiskäräjille. Koltta-alueella hyödynnetyistä luonnonvaroista hyötyjä tulee jakaa myös kolttien kyläkokoukselle. Metsien hyödyntämisen osalta hyötyjen jakaminen ei koske yksityisessä omistuksessa olevia metsiä tai yhteismetsiä”

Mitä ILO-ratifiointi todella vaikuttaisi uhanalaisille saamen kielille ja muulle kulttuurille? Mitä saamelaisten enemmistönä olevat citysaamelaiset tai inarinsaamelainen poromies-kalastaja saisivat siitä, että saamelaiskäräjät ja vähin kolttien kyläkokouskin saisivat lisää sitä kollektiivista valtaa - ja rahaa vaikkapa valtion metsien hakkuista tai kaivoksista?

Ehkä saamelaisten kannattaisi omassa keskuudessaankin asiaa ihan käytännössä miettiä.

Aivan oma lukunsa ovat tietenkin norsunluutorneissaan saamelaisten kulttuurin kurjaa tilannetta ruikuttavat huippupalkkaiset johtajat, radiopomot, professorit ja muu saamelaiseliitti. Ja toisihan ILO-sopimukseen liittyvä hallinnointi ja painostaminen leivän jatketta muutamalle ihmisoikeusraportoijalle, vähemmistövaltuutetulle ja mitä näitä ylätason toimijoita nyt onkaan.

Se olisi kuitenkin saamelaiskäräjien viimeisimmän yleiskokouksen saamelaismääritelmäesityksen ja tämän ILO-lausunnon toteutuessa varmaa, että Suomessa alkuperäiselle saamelaiskulttuurille, inarinsaamelaisuudelle, tulisi noutaja.

Ei Suomen kansainvälistä mainetta pelasteta uhraamalla inarinsaamelaiset ja syyllistymällä lisäksi vielä tunnustamattoman alkuperäiskansan, metsäsaamelaisten, kulttuuriseen kansanmurhaan.

Veikko

Oikeusvaltio Suomi ja 8(j)

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi joitain päiviä sitten ratkaisunsa hänelle tehtyyn kanteluun koskien kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen 8(j)-artiklan suomenkielisen käännöksen virhettä ja siitä johtuvaa artiklan virheellistä ja syrjivää soveltamista Suomessa.

Kantelu kohdistui erityisesti ympäristöministeriöön, joka on kyseiseen artiklaan viitaten laatinut muun muassa Metsähallituksen sovellettavakseen ottaman Akwé:Kon -ohjeistuksen. Tuo ohjeistus nostaa käytännössä saamelaiskäräjät arvoon arvaamattomaan valtionmaiden ja -vesien käytössä ja sen suunnittelussa eli tuomaan niihin ohjeeksi saamelaista perinteistä tietoa ja luonnon käytön osaamista.

Käytännössä tuo ”perinnetieto” ja osaaminen ovat olleet hyvin pitkälle yhtä kuin poronhoidon intressi.

Suomenkielisessä 8(j)-artiklan käännöksessä viitataan alkuperäiskansoihin ja paikallisiin yhteisöihin, kun taas englanninkielisessä versiossa käytetään vastaavassa kohdassa ilmaisua ”indigenous and local communities”. Kantelijoiden mukaan tuo ”indigenous and local communities”olisi tullut kääntää muotoon ”alkuperäiset ja paikalliset yhteisöt” eikä kytkeä sitä suoraan koskemaan vain alkuperäiskansoja. Käsitettä kansat eli ”peoples” ei ole mainittu alkuperäisessä sopimuksessa, jonka virallisiin kirjauskieliin englanti kuuluu.

Käytännössä suomalainen omaperäinen käännös tai tulkinta ovat johtaneet tilanteeseen, jossa artiklan katsotaan koskevan Suomessa vain saamelaisia – ja joiden ääntä artiklan nojalla siis käyttää saamelaiskäräjät.

Kantelijat halusivat oikeuskanslerin selvittävän, ovatko sopimuksen kääntämiseen osallistuneet sekä artiklan 8(j) soveltamisesta päättäneet syyllistyneet toiminnassaan laiminlyönteihin. Edelleen haluttiin selvityttää, tulisiko kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen käännös laatia uudelleen ja tulisiko artiklan soveltamista laajentaa koskemaan Suomessa myös muita yhteisöjä kuin alkuperäiskansa saamelaisia.

Muun muassa kansalaisten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista valvova oikeuskansleri Jonkka käsitteli asian lopulta kevyesti.

Näin voi asiaa kansalainen itsekseen arvioida kun katsoo mihin taustatietoon ratkaisu näyttäisi perustuvan. Käytännössä se myötäilee ympäristöministeriön antamaa selitystä.

Jonkan ratkaisussa todetaan: ”Englanninkielisen sopimustekstin 8 artiklan j-kohdan mukaan ”each Contracting Party shall, as far as possible and appropriate: --- (j) Subject to this national legislation, respect, preverse and maintain knowledge, innovations and practices of indigenous and local communities embodying traditional lifestyles relevant for the conservation and sustainable use of biological diversity and promote their wider application with the approval and involmement of the holders of such knowledge, innovations and practices and encourage the equitable sharing of the benefits arising from the utilization of such knowledge, innovations and practices;”

Edelleen todetaan: “Suomenkielisen käännöksen 8 artiklan j-kohta kuuluu seuraavasti: ´Kunkin sopimuspuolen tulee mahdollisuuksien mukaan ja soveltuvin osin---) kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti kunnioittaa, suojella ja ylläpitää alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen sellaista tietämystä, keksintöjä ja käytäntöä, joka sisältyy biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kannalta merkityksellisiin perinteisiin elämänmuotoihin ja edistää ja laajentaa niiden soveltamista mainittujen yhteisöjen luvalla ja myötävaikutuksella sekä rohkaista tietämyksestä, keksinnöistä ja käytännöstä saadun hyödyn tasapuolista jakoa´,”

Oikeuskansleri Jonkka lausuu edellisestä: ”Voidaan todeta, että suomen- ja englanninkieliset sopimustekstit eroavat sanamuodoltaan toisistaan kantelijain väittämällä tavalla siten, että suomenkielisessä versiossa käytetään sanaa alkuperäiskansa, jota ei englanninkielisessä tekstissä ole.”

Mutta sitten mitä lausuukaan ympäristöministeriö?

Sen mukaan suomenkielisen käännöksen osalta kyseessä ei ole kuitenkaan käännösvirhe, ”vaan sopimuksessa tarkoitetaan nimenomaan alkuperäiskansoja.” Ministeriö katsoo myös, että biodiversiteettisopimuksen hyväksymisen jälkeen alkuperäiskansojen käsite (indegenous peoples) on saanut YK:ssa laajan hyväksynnän ja sitä on nyttemmin YK:ssa käytetty ilmaisun ”indigenous communities” sijasta. Ministeriön mukaan ”myös biodiversiteettisopimuksen osapuolten välillä on käynnissä prosessi, jonka tarkoituksena on, että tulevissa sopimukseen liittyvissä päätöksissä käytettäisiin ilmaisua indigenous peoples and local communities, vaikka alkuperäistä sanamuotoa ei olekaan tarkoitus muuttaa”.

Tämä selitys tukee ympäristöministeriön mukaan sitä, että suomenkielinen teksti ei ole kantelun tarkoittamalla tavalla virheellinen!

Ministeriö myöntää, että ”paikallisyhteisön käsitettä tulisi kansainvälisellä tasolla selventää, mutta tällä ei ole merkitystä sopimuksen suomenkielisen oikeellisuuden suhteen”. Ministeriön mielestä se ei ole soveltanut 8(j)-artiklaa virheellisesti.

Oikeuskansleri Jonkka lausuu ympäristöministeriön selityksen perusteella: ”Ympäristöministeriön lausunnosta edellä esitetty huomioon ottaen minulla ei ole käytettävissä olevan aineiston perusteella aihetta epäillä, että Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa julkaistu biodiversiteettisopimuksen suomenkielinen käännös kantelussa tarkoitetuilta osin olisi ainakaan sillä tavoin virheellinen tai sopimuksen soveltamisalasta epäselvyyttä aiheuttava, että se antaisi oikeudellisen perusteen toimenpiteisiini”.

Ei voi kuin ”käytettävissä olevan materiaalin perusteella" ihmetellä!

Oikeuskansleri ei näytä selvittäneen mikä on tuo ympäristöministeriön selittämä ”laaja hyväksyntä YK:n piirissä”, mikä on tuo ”biodiversiteettisopimuksen osapuolten välillä käynnissä oleva prosessi” ja mistä asiat siinä mahdollisesti kiikastavat ja eipä hän tunnu perustavan toimenpiteisiin asti siitäkään, että ministeriö myöntää epäselvyyttä artiklan soveltamisesta paikallisyhteisöjen suuntaan olevan, mutta voi muun muassa lainvalmisteluissa soveltaa artiklaa saamelaiskäräjien asemaa korostaen – tietoisena siitä, että paikallisyhteisöt-ilmaisu tulee joka tapauksessa säilymään artiklassa jatkossakin.

Jos oikeuskanslerin päätöstä ja sitä ohjaavaa ympäristöministeriön selitystä tarkkaan tulkitsee, niissä tunnustetaan, ettei Suomessa tiedetä miten sopimusta tulisi soveltaa, vaan paikallisten yhteisöjen käsite vaatisi kansainvälistä selventämistä.

Tosiasiassa vaadittaisiin vain kansallista selventämistä!

Ohessa UNEP-CBD:n (United Nations Environment Programme - The Convention on Biological Diversity) määritelmä, joka on varsin selkeä: ”Local communities may be defined as the human population in a distinct ecological area who depend directly on its biodiversity and ecosystem goods and services for all or part of their livelihood and who have developed or acquired traditional knowledge as a result of this dependence, including farmers, fisherfolk, pastoralists, forest dwellers and others.” (See UNEP-CBD Sui generis workshop, UNEP/CBD/WG8J/4/INF/18, p.2.)

Edellinen vapaasti suomentaen: ”ihmispopulaatio, joka asuu tietyllä ekologisella alueella ollen suoraan riippuvainen sen biodiversiteetista ja ekosysteemin tuotteista sekä palveluista joko kokonaan tai osittain ja joka on tämän riippuvuussuhteen seurauksena hankkinut perinteistä tietoa, esimerkiksi maanviljelijät, kalastajat, paimentolaiset, metsästäjät jne.”

Kun Suomessa tulee tarkastella ja tarkistaa artiklan 8(j) tulkitsemista ja soveltamista, tulee samassa yhteydessä myös selvittää onko saamelaiskäräjät edes sellainen yhteisö, jota tällaisessa soveltamisessa (esimerkiksi Akwé:Kon) voidaan pitää tarkoitettuna osapuolena. Toisin sanoen, tulisiko artiklaan liittyvä kuuleminen ja tukeminen kohdistua oikeasti saamelaistenkin kohdalla huomattavasti paikallisemmin – niihin todellisiin alkuperäis- ja paikallisyhteisöihin, joissa artiklassa mainittu perinteinen tietämys ja käytäntö todellisuudessa elävät?

Minusta oikeusvaltio Suomen oikeuskanslerin nyt antama päätös ei vakuuta. Se antaa kuitenkin mahdollisuuden prosessin jatkamiseen – ja ellei muutoin, kansainvälisellä foorumilla.

Veikko