Pääkirjoituksen sietämätön keveys

Pitipä lukaista monien saamieni jälkikommenttien takia Helsingin Sanomien pääkirjoitus saamelaisten kansallispäivältä 6.2. Seuraavassa pientä analyysiä tuosta kirjoituksesta ”Saamelaisuus on Suomelle rikkaus”, ingressinä ”Suomessakin on herätty tutkimaan saamelaisiin takavuosina kohdistettuja vääryyksiä. Korjattavaa on tässäkin ajassa.”

Hesari julkaisi kansallispäivän pääkirjoituksensa suomeksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Pääkirjoitus ei sinällään siis ollut – kuten usein pääkirjoitukset ovat – mikään nopeasti raapaistu ympäripyöreys, jollaisina niitä monesti lehtien toimituksissa pidetään. Nyt oli ainakin saatu ennakkoon käännösapua ja kenties jopa oikeaa taustanäkemystä ja -tulkintaa aihepiirin asioista. Mistään saamelaiskäräjien johdon ennakkotarkistamasta kirjoituksesta ei liene aihetta kuitenkaan vihjailla, sillä todetaanhan pääkirjoituksen hännässä, että ”Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.”

Hesarin pääkirjoittaja avaa aluksi saamelaisten kansallispäivän ajallista taustaa ja jatkaa:

”Saamelaisia puhuttavat yhä samat asiat kuin yli sata vuotta sitten: poronhoito, koulutus ja maiden käyttö. Porotalouden huolet nousevat esiin kansallispäivänäkin, sillä talvesta on jälleen tulossa poroille vaikea. Kalastusta taas uhkaa erityisesti kyttyrälohen yleistyminen Tenojoessa. Molemmat asiat liittyvät ilmastonmuutokseen, joka on vakava uhka saamelaisten perinteisille elinkeinoille ja elämäntavalle.”

Edellisestä herää muutamia kysymyksiä eli aluksi vaikka mistä Hesarilla on tieto alkaneen, ylisessä Lapissa toistaiseksi vähälumisen ja lauhan talven vaikeudesta saamelaisten poronhoidolle? Lunta on reilummin vain Käsiverrassa, mutta mikä merkitys lumella tai edes kaljujen tunturin jäätymisellä on nykyiselle poronhoidolle, joka saamelaisalueellakin nojaa yhä enemmän talvien osalta rehuruokintaan? Ja milloin on viimeksi kuulunut jonkun talvena olleen hyvä poronhoidolle? Ja mikä on ilmastonmuutoksen ja mikä porolaitumien kulumisen aiheuttamaa ongelmaa? Ja mikä on enää poronhoidonkaan merkitys saamelaisille perinteisenä tai yleensä elinkeinona ja elämäntapana, kun katsotaan, mikä on saamelaisten poronhoitajien osuus saamelaisista?
Entäpä kirjoituksessa mainittu kalastus? Onko kyttyrälohen ilmaantuminen Tenoon saamelaisten (huomatkaa jälleen pääkirjoituksen yleistys) kalastuksen erityinen uhka? Kalastuksesta elinkeinona ja elämäntapana puhuttaessa kyttyrälohen suurin uhkasyy saattaa olla lopulta sen matkailutuloa vähentävä vaikutus, toki Tenolla saamelaisille ja muille jokivarren asukkaille.
Ja pääkirjoittaja edelleen:

”Saamelaiset saivat Suomessa alkuperäiskansan perustuslaillisen aseman vuonna 1995. Saamelaisten kulttuurisesta itsehallinnosta vastaa Inarissa kokoontuva saamelaiskäräjät. Se tekee saamelaisia koskevista asioista aloitteita ja lausuntoja – käyttää siis saamelaisten ääntä. Saamelaiskäräjien asema on pysynyt lähes samanlaisena kuin sitä edeltäneen saamelaisvaltuuskunnan, vaikka toiveita itsehallinnon laajenemisesta lain säätämisen yhteydessä eläteltiin.”

Tähän lyhyesti, että kyllä saamelaiskäräjät todella käyttää kaikkien saamelaisten ääntä, vaikka se on toiminnassaan käytännössä sulkenut ulos osan saamelaisista ja jopa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvista.
Ja mitä asemaan verrattaessa edeltäneeseen saamelaisvaltuuskuntaan tulee, se  on kokonaan eri tasolla ja ylittää varsin monissa asioissa tuon aloitteiden ja lausunnonantajan roolin. Tietenkin on eri asia, mikä käräjien johdolle riittää, vai riittääkö mikään, siihen ei Hesarilla riittäne kykyä ja tuskin haluakaan paneutua.

Pääkirjoitus jatkuu:

”Saamelaisia on viime vuosina hiertänyt kiista siitä, kuka saa äänestää saamelaiskäräjävaaleissa eli lasketaan saamelaiseksi. Asiaa pyritään selkeyttämään keväällä eduskuntaan tulevalla esityksellä saamelaiskäräjälain uudistamisesta. Uudistus lisää käräjien sananvaltaa, joten määrittelyssä korostunee saamelaisen kulttuurin ja kielen omaksuminen. Myös neuvotteluvelvoite saamelaisiin liittyvissä asioissa vahvistuu.

Lakimuutosten toivotaan osaltaan pohjustavan alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169 -sopimuksen ratifioimista, vaikka auki jää yhä kysymys saamelaisalueen maankäytöstä. Hallitusohjelmassa luvataan pyöreästi hallituksen laativan `muistion ratifioinnin edellytyksistä´. Seuraavan kerran Suomen valtio joutuu raportoimaan asian etenemisestä YK:n ihmisoikeuskomitealle maaliskuun lopulla.”

Saamelaisia hiertänyt määritelmäkiista todetaan, mutta siihen ei nähdä mitään sen enempää sanottavaa kuin että tilannetta pyritään selkeyttämään. Ehkä Hesarissa ei ole jaksettu kahlata läpi lakiehdotuksesta annettuja lausuntoja ja niissä nimenomaan saamelaismääritelmään kohdistettua sisäistä kritiikkiä? Lausunnot olisi toimituksen helppo löytää parilla klikkauksilla – jos kerran se ollaan valmiit ottamaan asiaan yleensä kantaa pääkirjoituksessakin. Paneutumalla asiaan, Hesarikin olisi joutunut kuitenkin pian kysymyksen eteen, tapahtuuko saamelaisyhteisön sisällä peräti keskinäistä syrjintää ja valta-asemien hyväksikäyttöä? Liian ikävä asia joka tapauksessa nostaa esiin juhlapäivänä?

Saamelaiskäräjien sananvaltaa – ja ihan viranomaisvaltaa – lakiehdotus kyllä lisäisi säädettynä lakina. Siihen liitettynä tuo laajennettu neuvotteluvelvoite, josta on puhuttu myös kaikenkattavana veto-oikeutena. Mitä taas ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin tulee, sitä tuskin haluaa enää saamelaisjohtokaan, vaan pyrkii mieluummin ajamaan valtaansa pohjoismaisen saamelaissopimuksen Troijan hevosen avulla. ILO 169 -sopimus kun edellyttäisi perusteellisemman, kansainväliset kriteerit täyttävän alkuperäiskansa- ja -yhteisötarkastelun, jossa törmättäisiin väistämättä myös nykyisen saamelaisjohdon vieroksumaan polveutumiseen. YK-selityksissä Suomen ehkä kannattaisi vihdoin kertoa tekevänsä jo kymmeniä vuosia siltä vaadittu, saamelaisten asemaa valaiseva olosuhdeselvitys. Ehkä siihen päättyisi ainakin osa YK:lle harjoitetusta Suomen mustamaalaamisesta?

Hesarin pääkirjoituksessa kerrotaan vielä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ideasta, tai hänelle Amerikan malleista markkinoidusta totuus- ja sovintokomissiosta:

”Syyskuussa pääministeri Sanna Marin (sd) ilmoitti hallituksen perustaneen totuus- ja sovintokomission, jonka tehtävänä on tuottaa syksyksi 2023 raportti saamelaisten kohtelusta ennen ja nyt. Totuuskomissiot ovat käsitelleet historian eri kipupisteitä jo noin 40 maassa. Samanlaiset komissiot on asetettu myös Norjassa ja Ruotsissa.

Saamelaisten suomalaistamispolitiikan etulinjassa on ollut kirkko, joka taisteli kristinuskon hengessä niin saamelaisten pyhiä paikkoja, uskomuksia kuin nimiäkin vastaan. Tästä kertoi myös Oulun piispa Jukka Keskitalo 17. tammikuuta Vatikaanissa paavi Franciscukselle: ”Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.

Valtaväestön ja vähemmistöjen sovintotyö voi nostaa pintaan ristiriitoja, sillä käsiteltävät asiat eivät ole helppoja. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan repiä auki haavoja vaan lisätä tietoa ja ymmärrystä asioista niin, että tulevaisuus olisi menneisyyttä valoisampi.”

Mitähän tästäkin voisi sanoa? Ehkä tuosta komission tehtävästä tuottaa raportti saamelaisten kohtelusta ennen ja nyt ainakin se, ettei tuossakaan liene syytä odottaa sen riippumattoman olosuhdeselvityksen syntymistä. Ei niin kauan, kuin suomalaiset poliitikot – ja näköjään kirkonmiehetkin – haluavat hyvesignaloida arjen todellisuudesta tietämättömille kansalaisille ja varsinkin täysin tietämättömille ulkomaisille tahoille Suomen ponnistuksista nostaa sen ahdingossa pidetyn alkuperäiskansan asemaa. Paaville oli kyllä ihan hyvä kertoa kirkon anteeksipyynnön tarpeesta, mutta kun otetaan huomioon, kuinka juuri Suomessa eniten kirkon ”pahoista teoista” käsineet inarinsaamelaiset ja metsäsaamelaiset on suljettu ulos mainitun totuus- ja sovintokomission kokoonpanosta sekä ilmeisen pitkälle myös työstä, voi kysyä aiheellisesti farisealaisuuden tai jopa rasisminkin perään. Jälkimmäisestä on kyllä väitetty, ettei vähemmistö voi syyllistyä rasismiin, mutta miten lienee, jos kyseessä on sisäinen rasistinen syrjintä ”isojen poikien” eli valtion ja kirkon harteiden tuella?

Ja Hesarin pääkirjoittajan hieno lopetus:

”Onnellinen asia sovinnonteossa on se, ettei saamelainen kulttuuri ole tuhoutunut vaan vahvasti elossa. Saamelaisnuoret ovat löytäneet juurensa, kielensä ja itsetuntonsa. Se takaa, että Suomen alueella jatkaa elämäänsä erityinen ja kiehtova kulttuuri, joka kantaa jälkiä aivan toisenlaisesta maailmankuvasta ja luontosuhteesta. Se on koko Suomelle suuri rikkaus.”

Näin toiveikkaasti Helsingin sanomat siis näkee kiehtovan saamelaiskulttuurin tulevaisuuden, vaikka siis todella suurin osa saamelaisista ja etenkin nuorista asuu jo muualla kuin saamelaisten kotiseutualueella ja samalla etäällä noista mainituista perinteisistä elinkeinosta ja elämänmuodosta. Monikaan tuskin edes sinne luontoon pitkään aikaan jalallaan astuneena, saamelaista luontosuhdettaan ylläpitämään.

Milloin Helsingin Sanomat – tai vaikka edes Lapin Kansa – jalkautuisi perehtymään ihan tavallisten ja ehkäpä jopa elämäänsä tyytyväisten arkisaamelaisten paariin kuulemaan miten he näkevät ja kokevat saamelaisuutensa?

 

Linkki Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen:

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008585630.html