Nojoo, silloin koko touhun taustalta löytyi vauhdin
antajaksi pääministeri Jyrki Katainen,
jonka hallitusohjelman mukaisesti saamelaiskäräjälaki piti uudistaa ja myös ILO
169 -sopimus hoitaa pois jaloista – vaikka plankkona ratifioiden. Kataista
seurannut Alexander Stubb sen sijaan
päätyi kuulemaan saamelais- ja alkuperäiskansa-asioita käräjäjohtoa laajemmin,
kiitos paljolti Lapin kokoomuslaisen kansanedustajan Heikki Autton, ja niinpä
kävi niin kuin kävi.
Oikeusministeriön virkamiehet eivät päätyneet suinkaan
ripottelemaan tuhkaa päillensä. Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen ei pitänytkään kovin edistää hyllytettyjä
saamelaisasioita, se lopulta päätyi oikeusministeriön väen ohjeistamana varsin
vakavaan ponnistukseen saada edelliseltä hallitukselta pöydälle jäänyt ”jappaseminen”
päätökseen.
Tänään kai voidaan todeta, että Juha Sipilä tuli
saamelaiskäräjien eilisen hylkypäätöksen kanssa mahalleen vielä komeammin kuin Anna-Maja
Henriksson. Miksikö on näe rapakossa istuvaa oikeusministeri Antti Häkkästä, se johtuu hänen
tulostaan tehtäväänsä välipysäkiltä sekä melko vähäiseltä näyttäneestä
aktiivisuudestaan ”saada jotain aikaan”, kuten pääministerin on kerrottu
hoputtaneen. Toki Häkkäsen ”ansioksi” menee lupaus siitä, ettei
saamelaiskäräjälakia tulla edistämään tai hyväksymään ilman saamelaiskäräjien
suostumusta. Ja sitähän ei nyt sitten saatu.
Keskustasta on vinoiltu sen pettävän aina. Nyt puolue taisi
löytää ainakin parempansa, sillä saamelaiskäräjäjohto pettää paitsi aina,
näköjään myös itsensä. Näinhän on kai tulkittava tilanne, jossa käräjien
edustajat olivat hyväksymässä Pekka
Hallbergin työryhmässä kansanedustaja
Markus Lohen laatiman merkillisen ”kompromissin”, mutta olivat sitä
torpedoimassa kotipesässään, käräjien hallituksessa ja yleiskokouksessa.
Normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä moinen pelaaminen
edellyttäisi noiden neuvottelijoiden eroa, mutta nythän ollaan Suomessa ja
Suomen saamelaishallinnossa, joten edustukset ja palkat juoksevat entiseen
malliin. Olen jopa vähän ollut näkevinäni puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion lausumista, että nykyinen johto haluaisi
siirtää seuraavat käräjävaalitkin tuonnemmaksi koskapa mieleistä
saamelaismääritelmää ei saatu vieläkään aikaan.
Juntta mikä juntta, ja sen tuki ja ylimmäinen neuvonantaja Martin Scheinin ehti jo Ylen uutisessa
kannustaa Suomen päättäjiä kiiruusti ainakin vielä saamelaismääritelmän
uudistamiseen. Kun hänestä saamelaisten tahto on joka tapauksessa tullut
lainvalmistelussa selväksi (https://yle.fi/uutiset/3-10421730
).
Tuossa edellä mainitussa uutisjutussa oikeusministeriön
neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman
kuitenkin kertoo, että saamelaiskäräjälain uudistaminen pysähtyi tähän. Nymanin
mukaan asiasta sovittiin saamelaiskäräjien kanssa vuosi sitten, ennen kuin lain
uudistamistyö alkoi. Valtioneuvoston oli määrä käsitellä
saamelaiskäräjälakiesitystä yleisistunnossaan torstaina 27.9., mutta koska
saamelaiskäräjät kuitenkin päätyi hylkäämään lakiesityksen, ei
valtioneuvostokaan edistä sitä.
Näinköhän lopulta Suomen poliittisessa päätöksenteossa ja
jopa oikeusministeriössä opittiin jotain? Hieman olisin epäileväinen, sillä
tokihan nyt umpikujaan ajautunut tilanne antaa saamelaiskäräjien
junttahallinnolle ja erilaisille sheinineille pelimerkit jatkaa Suomen
mustamaalaamista maailmalla. Toisin sanoen, kun käräjäjohdon ”ulkoministeri” Tuomas Aslak Juuso on saanut ainakin 40
New Yorkin matkaansa täyteen, johan siinä on tietoa Suomen alkuperäiskansan
kurjuudesta maailmalle ehtinyt ja seuraavat Suomen päättäjät ovat taas korvat
punaisina miettimässä miten tämä ahne kierre pysäytettäisiin.
Sen verran vielä pettämisestä, että moinen maku jäi kyllä
monista selittelyistä huolimatta tuosta Markus Lohen ”kompromissista”. Jos
kansainvälisesti merkittävin alkuperäiskansan määrite eli polveutuminen oltiin
heittämässä romukoppaan Suomen alkuperäiskansan määrittelyssä, oli se
käsittämätöntä ketkuilua. Tokihan selitettiin, että siirtymäajan jälkeen
pelkällä kieliperusteella päästäisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja
ettei saamelaisuutta määriteltäisi varsinaisesti mitenkään, mutta käytännössä
perustuslain statukset tuskin olisivat keneltäkään poistuneet tai sitten
joillekin toisillekin laajentuneet.
Kaiken kaikkiaan jälleen saatiin aikaan yksi hutiloiden
käsikirjoitettu farssi Suomen alkuperäiskansapolitiikan teatterille. Ehkä
joskus voittaa sellainenkin viisaus, että lähdetään tekemään ajan kanssa rehellisesti
eli ilman ennakkoon kirjattua tai miellettyä lopputulemaa sitä niin kaivattua
olosuhdeselvitystä, jossa ihan oikeasti katsottaisiin mikä on Suomen
alkuperäiskansan todellinen tila ja asema – ja mikä se alkuperäiskansa yleensä
on.
Mutta onhan näitä vielä tulossa, käsikirjoitusvaiheessa
olevia ja osin ja valmiiksi nyyhkittyjä totuuskomissioita…