Kaikkien mahalaskujen äiti

Kirjoitin maaliskuussa 2015, edellisen Suomen hallituksen kauden lopuilla, silloisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mahalaskusta ( https://veikkovaananen.blogspot.com/2015/03/rkpn-ja-henrikssonin-mahalasku.html ).

Nojoo, silloin koko touhun taustalta löytyi vauhdin antajaksi pääministeri Jyrki Katainen, jonka hallitusohjelman mukaisesti saamelaiskäräjälaki piti uudistaa ja myös ILO 169 -sopimus hoitaa pois jaloista – vaikka plankkona ratifioiden. Kataista seurannut Alexander Stubb sen sijaan päätyi kuulemaan saamelais- ja alkuperäiskansa-asioita käräjäjohtoa laajemmin, kiitos paljolti Lapin kokoomuslaisen kansanedustajan Heikki Autton, ja niinpä kävi niin kuin kävi.

Oikeusministeriön virkamiehet eivät päätyneet suinkaan ripottelemaan tuhkaa päillensä. Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen ei pitänytkään kovin edistää hyllytettyjä saamelaisasioita, se lopulta päätyi oikeusministeriön väen ohjeistamana varsin vakavaan ponnistukseen saada edelliseltä hallitukselta pöydälle jäänyt ”jappaseminen” päätökseen.

Tänään kai voidaan todeta, että Juha Sipilä tuli saamelaiskäräjien eilisen hylkypäätöksen kanssa mahalleen vielä komeammin kuin Anna-Maja Henriksson. Miksikö on näe rapakossa istuvaa oikeusministeri Antti Häkkästä, se johtuu hänen tulostaan tehtäväänsä välipysäkiltä sekä melko vähäiseltä näyttäneestä aktiivisuudestaan ”saada jotain aikaan”, kuten pääministerin on kerrottu hoputtaneen. Toki Häkkäsen ”ansioksi” menee lupaus siitä, ettei saamelaiskäräjälakia tulla edistämään tai hyväksymään ilman saamelaiskäräjien suostumusta. Ja sitähän ei nyt sitten saatu.

Keskustasta on vinoiltu sen pettävän aina. Nyt puolue taisi löytää ainakin parempansa, sillä saamelaiskäräjäjohto pettää paitsi aina, näköjään myös itsensä. Näinhän on kai tulkittava tilanne, jossa käräjien edustajat olivat hyväksymässä Pekka Hallbergin työryhmässä kansanedustaja Markus Lohen laatiman merkillisen ”kompromissin”, mutta olivat sitä torpedoimassa kotipesässään, käräjien hallituksessa ja yleiskokouksessa. Normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä moinen pelaaminen edellyttäisi noiden neuvottelijoiden eroa, mutta nythän ollaan Suomessa ja Suomen saamelaishallinnossa, joten edustukset ja palkat juoksevat entiseen malliin. Olen jopa vähän ollut näkevinäni puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion lausumista, että nykyinen johto haluaisi siirtää seuraavat käräjävaalitkin tuonnemmaksi koskapa mieleistä saamelaismääritelmää ei saatu vieläkään aikaan.

Juntta mikä juntta, ja sen tuki ja ylimmäinen neuvonantaja Martin Scheinin ehti jo Ylen uutisessa kannustaa Suomen päättäjiä kiiruusti ainakin vielä saamelaismääritelmän uudistamiseen. Kun hänestä saamelaisten tahto on joka tapauksessa tullut lainvalmistelussa selväksi (https://yle.fi/uutiset/3-10421730 ).

Tuossa edellä mainitussa uutisjutussa oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman kuitenkin kertoo, että saamelaiskäräjälain uudistaminen pysähtyi tähän. Nymanin mukaan asiasta sovittiin saamelaiskäräjien kanssa vuosi sitten, ennen kuin lain uudistamistyö alkoi. Valtioneuvoston oli määrä käsitellä saamelaiskäräjälakiesitystä yleisistunnossaan torstaina 27.9., mutta koska saamelaiskäräjät kuitenkin päätyi hylkäämään lakiesityksen, ei valtioneuvostokaan edistä sitä.

Näinköhän lopulta Suomen poliittisessa päätöksenteossa ja jopa oikeusministeriössä opittiin jotain? Hieman olisin epäileväinen, sillä tokihan nyt umpikujaan ajautunut tilanne antaa saamelaiskäräjien junttahallinnolle ja erilaisille sheinineille pelimerkit jatkaa Suomen mustamaalaamista maailmalla. Toisin sanoen, kun käräjäjohdon ”ulkoministeri” Tuomas Aslak Juuso on saanut ainakin 40 New Yorkin matkaansa täyteen, johan siinä on tietoa Suomen alkuperäiskansan kurjuudesta maailmalle ehtinyt ja seuraavat Suomen päättäjät ovat taas korvat punaisina miettimässä miten tämä ahne kierre pysäytettäisiin.

Sen verran vielä pettämisestä, että moinen maku jäi kyllä monista selittelyistä huolimatta tuosta Markus Lohen ”kompromissista”. Jos kansainvälisesti merkittävin alkuperäiskansan määrite eli polveutuminen oltiin heittämässä romukoppaan Suomen alkuperäiskansan määrittelyssä, oli se käsittämätöntä ketkuilua. Tokihan selitettiin, että siirtymäajan jälkeen pelkällä kieliperusteella päästäisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja ettei saamelaisuutta määriteltäisi varsinaisesti mitenkään, mutta käytännössä perustuslain statukset tuskin olisivat keneltäkään poistuneet tai sitten joillekin toisillekin laajentuneet.

Kaiken kaikkiaan jälleen saatiin aikaan yksi hutiloiden käsikirjoitettu farssi Suomen alkuperäiskansapolitiikan teatterille. Ehkä joskus voittaa sellainenkin viisaus, että lähdetään tekemään ajan kanssa rehellisesti eli ilman ennakkoon kirjattua tai miellettyä lopputulemaa sitä niin kaivattua olosuhdeselvitystä, jossa ihan oikeasti katsottaisiin mikä on Suomen alkuperäiskansan todellinen tila ja asema – ja mikä se alkuperäiskansa yleensä on.

Mutta onhan näitä vielä tulossa, käsikirjoitusvaiheessa olevia ja osin ja valmiiksi nyyhkittyjä totuuskomissioita…