Monestiko Lapin maakunnallisena valtalehtenä pidetty Lapin
Kansa on antanut viimeisimmän ILO-sopimuskiistan aikana palstoillaan tilaa
saamelaiskäräjien johdon politiikkaa kritisoiville inarinsaamelaisille,
statuksettomille saamelaisille, metsälappalaisille tai lapinkyläyhdistyksille?
Ja monestiko samaisen lehden sivuilla on paistatellut
milloin Lapin Kansan toimitukseen integroidun saamelaiskäräjien äänitorven Oula-Antti Labban esille nostamana tai
lehden omien toimittajien haastattelemana saamelaiskäräjien johdon
pääavustajiin kuuluva Martin Scheinin? Tai käräjien puheenjohtaja Klemetti
Näkkäläjärvi?
Voi sanoa, että jopa saamelaisten omasta keskuudesta
paineita parempaan tasapuolisuuteen pyrkimisestä saanut Yle Sápmi on ollut
saamelaisuus- ja ILO-kiistaa raportoidessaan monipuolisempi kuin tuo pohjoisen
”riippumaton” seitsenpäiväinen sanomalehti. Se toki on samalla todettava, että Yle Sápmikin on huolehtinut kaiken aikaa siitä, ettei monipuolisuus pääse
merkitsemään samalla tasapuolisuutta.
Sekä Lapin Kansan että Yle Sápmin kohdalla voidaan puhua
kriittisen journalismin harjoittamisen sijasta propagoinnista. Lehden kohdalla
ehkä osittain propagandan välineeksi
ajautuneesta aljusta.
Tunnen Lapin Kansan tilannetta pitkältä ajalta lehden
toimittajana. Täytyy sanoa, että jo aikanani näissä alkuperäiskansa- ja
maaoikeusasioissa muiden kuin saamelaiskäräjien näkökulman esiin tuominen oli
ajoin vaikeaa. Tuolloin kuitenkin päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula osoitti journalistista rohkeutta ja
kriittisyyttä sallimalla minun tuoda esille myös muita osapuolia ja niiden
näkemyksiä.
Tiedän, että Tuomi-Nikula sai linjastaan haipakkaa, joskus
jopa yllättävän korkealtakin, mutta täysiverisenä journalistina hän ei moisista
hätkähtänyt. Toisin näyttää lehden linjalle käyneen nykyisen päätoimittajan, Antti Kokkosen, aikana.
Tokihan kyse on myös asioita käsittelevistä
uutistoimittajista ja heidän paneutumisestaan tai rohkeudestaan. Nykyinen
seuraajani täällä Yliperällä tuumasi aloittaessaan, että aikoo pysytellä
kilometrin päässä alueen suurista ongelmista.
Täytyy kysyä mitä virkaa tällaisella journalismilla on?
Ainakaan lehdessä, joka esittää jonkinlaista uutismediaa.
Se täytyy kyllä vielä todeta, ettei Tuomi-Nikulankaan aikana
lehden linjaa rohjettu tuoda näissä kiistakysymyksissä selkeästi esille.
Pääkirjoituksissa asioita pyöriteltiin niin, ettei niistä päässyt suunnasta jos
toisestakaan kukaan kiinni. Kun jutuistani hyökättiin lehden kimppuun, aina
todettiin vain että lehden ”virallinen linja” näkyy pääkirjoituksissa.
Ylen kohdalla tiedotusväline on riippumaton siitä mitä se
suoltaa ulos, koska kuuntelijat, katsojat ja netin lukijat eivät voi äänestää
jaloillaan eli perua tilauksiaan. Kun toiminta pyörii pakollisen veron tuomilla
miljoonilla, voivat jarmosiivikot ja juhamäntykentät höpöttää päivät pitkät
mitä sylki suuhun tuo. Tilattavan tiedotusvälineen kohdalla luulisi
sisällöllisen journalismin harjoittamiseen löytyvän jo ihan toisenlaisen
motivaation.
Muistan, että Lapin Kansaa uhkailtiin aikanaan sillä, että
saamelaiset lakkaavat tilaamasta lehteä mikäli meikäläisen annetaan tuottaa
siihen uutisia lappalaisista – tai yleensäkin kritisoida saamelaiskäräjien
vallanpitäjiä. Lukemattomia vastineita ja ”oikaisuja” sallittiin
tasapainottamaan tilannetta ja monestikaan ei taidettu joutua pohtimaan sitä,
että mitäs jos vaikka Lapinmaan lappalaisväestö päättäisi ryhtyä
tilausboikottiin?
Entäpä jos niin joskus kävisi?
Eduskunnan valiokunnissa on käsitelty viime kuukausina ja
viikkoina saamelaiskäräjälain muutosehdotusta sekä ILO 169 -sopimuksen
ratifiointiehdotusta siihen liittyvine metsähallituslain muutosehdotuksineen.
Viime viikolla lausuntonsa perustuslakivaliokunnalle ILO-ratifioinnista antoi
eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta ja pian kai myös itse
perustuslakivaliokunta lausuntonsa valmistelee. Mitä Lapin Kansan lukijat ovat
näistä vaiheista ja valmisteluista viime päivinä lukeneet? No, ainakin
Oula-Antti Labban esiin tuomana on Martin Scheinin päässyt näkemyksiään
esittämään (viimeksi LK 15.2.2015). Tyyliin, että saamelaiskäräjälakiehdotuksen saamelaismääritelmästä
on tehty jo kyllin monta iltalypsyä, ja että Suomen kansainvälinen maine on
uhattuna, mikäli saamelaismääritelmää ei hyväksytä saamelaiskäräjien enemmistön
ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin
vaatimalla tavalla.
Scheininin annettaan nimitellä myös inarinsaamelaisten
yhteisöönsä haluamia verisukulaisia ja muita statuksettomia saamelaisia
”valtaväestöön” kuuluviksi ”wannabe-saamelaisiksi”.
Kysyn siis uudelleen missä viipyvät inarinsaamelaisten ja
statuksettomien saamelaisten näkemykset Lapin valtalehden sivuilta? Missä
viipyy lehden toimituksen tutkiva työ koskien saamelais- ja ILO-kiistan juuria
sekä vaadittujen ratkaisujen vaikutuksia – metsähallituslain muutos mukaan
lukien? Missä piileskelee se tutkiva journalisti, joka ihan vain selvittää
milloin EU-komissio tai -parlamentti ovat julistaneet saamelaiset Euroopan
ainoaksi alkuperäiskansaksi?
Meneillään ja tekeillä on Lapin ja Suomenkin kannalta
todella laajavaikutteinen ja erityisesti Lapin kehityksen kannalta ratkaiseva
prosessi. Käsillä on myös merkittävä ihmisoikeusasia.
Ja mitä tekee Lapin valtalehti? Nukkuu Ruususen unta ja
antaa yhtä osallisten ryhmää edustavan propagandan jyllätä.
Onneksi meillä on asioihin paneutuvia kansanedustajia – sekä
Lapissa että nykyään yhä enemmän myös etelän Arkadianmäellä – sekä
kansainvälistä alkuperäiskansa-asiaa tuntevia tutkijoita ettemme ole enää yhden
rasismiin sortuneen ”ihmisoikeusprofessorin” lausahdusten varassa.
Veikko
