Alla Jouni Kitin näkemys saamelaisena siitä, mikä on saamelaisten ja saamelaisuuden asema nyky-Suomessa, joka saamelaiskäräjien, joidenkin aktivistien ja jopa tutkijan viittaa kantavien mielestä on kohdellut ja kohtelee saamelaisia niin kovin huonosti.
”Olemme saaneet tämän tuosta kuulla Saamelaiskäräjien poliittisen johdon esittäminä syytöksiä siitä, miten huonosti valtio kohtelee saamelaisväestöä. Saamelaisten kohtelusta on jopa lähetetty YK:n ihmisoikeuksia valvoville elimille kanteluja, jotka ovat johtaneet huomautuksiin Suomelle. Mutta onko tällaisiin syytöksiin asiallisia perusteita? Jos on niin mitkä ne ovat? Keskustelu saamelaisten aseman parantamisesta ei ole asiallista, ellei siinä tunnusteta valtion – sen lakien, säännösten, ohjelmien ja avustusten – merkitystä yhteisen hyvän edistäjänä sekä kansalaistoiminnan tärkeyttä oikeudenmukaisen hallinnon ja ihmisoikeuksien takaajana.
Valtio on alueellisesti tasapuolisen talouspolitiikan avulla luonut tukemiensa yritysten kautta uusia työpaikkoja, tasannut tuloeroja, edistänyt taloudellista rakennemuutosta, edistänyt vapaata ja reilua kauppaa sekä jouduttanut uuden tekniikan kehitystä. Sellainen on koitunut myös saamelaisten hyödyksi. Valtion sosiaaliavustukset (lapsilisät, eläkkeet ja työttömyystuki) merkitsevät, että ennen monet köyhissä oloissa eläneistä saamelaisista ovat nousseet köyhyysrajan yläpuolelle.
Valtio on tukennut myös kolttasaamelaisten, saamelaisten ja
muiden poromiesten, metsästäjien ja kalastajien maansaantia ja asunto-olojen
parantamista sekä elinkeinojen rakenteen parantamista omalla lainsäädännöllään,
johon on liittynyt merkittävä taloudellinen tuki ja pitkäaikaiset
halpakorkoiset lainat.
Valtio tukee poronhoitoa korvaamalla petovahingot ja
maksamalla eläinkohtaista tukea poromiehille. Valtion varoin on rakennettu
uudenaikaisia poroteurastamoja, valtio vastaa Inarijärven velvoitehoidosta ja
on velvoitettu myös korvaamaan kalastajille Inarijärven vedenpinnan
säännöstelystä aiheutuneita kalavahinkoja, valtio on rakentanut kattavan
tieverkon, jota se hoitaa.
Valtio on tukenut saamelaisten maanomistusoloja 20:lla eri
lailla, jotka on eri aikoina säädetty (näistä lisää verkosta, osoitteesta jounikitti.fi).
Valtio on rakentanut tietoliikenneyhteydet, joiden toiminnasta
se vastaa.
Valtio tukee saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa vuosittain
noin 8 miljoonalla eurolla ja erikseen vielä saamelaiskulttuuria noin 200 000
euron määrärahalla. Valtion tukemana saamelaiset ovat saaneet Inariin oman
kulttuurikeskuksen, jonka tarkoituksena on luoda saamelaisille paremmat
edellytykset omaehtoisesti ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan, kieltään ja
yhteiskuntaelämäänsä, hoitaa ja kehittää kielellistä ja kulttuurista
itsehallintoaan sekä tukea saamelaisten yleisten elinolojen kehitystä.
Saamelaiskulttuurikeskukseen tehdyt tilat siis liittyvät
juuri saamelaiskulttuuriin ylläpitämiseksi tarpeelliselle toiminnalle, saamelaiskäräjien
hallinnolliselle toiminnalle sekä saamelaiselle opetus- ja tutkimustoiminnalle.
Valtion tuki saamelaisten aikuiskoulutukseen on sekin
merkittävää luokkaa. Inarissa on valtion rahoittamana rakennettu hieno ja
ajanmukainen koulutuskeskus. Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) - Sámi
oahpahusguovddáš (SOG) on valtion ylläpitämä oppilaitos. Oppilaitoksen
kotipaikka on Inarissa, mutta oppilaitoksella on myös toimipaikat Ivalossa,
Kaamasen Toivoniemessä ja Enontekiön Hetassa. Oppilaitos on perustettu oman
lain pohjalta (L545/93 ja A649/93). Oppilaitoksen tehtävänä on vastata
saamelaisalueen koulutustarpeita sekä edistää saamen kieltä ja kulttuuria.
Viralliset opetuskielet ovat saame ja suomi, mutta myös muut kielet ovat
mahdollisia.
Koulutuskeskuksen toiminta alkoi jo vuonna 1978, jolloin
perustettiin Saamelaisalueen ammatillinen koulutuskeskus. Vuonna 1993 se ja
Ivalon koti- ja laitostalouden oppilaitos sekä Inarin opisto yhdistettiin samaksi
opetushallituksen alaiseksi oppilaitokseksi. Sillä on johtokunta, jonka jäsenistä
puolet on saamelaiskäräjien nimeämiä jäseniä, lisäksi kaksi alueen kuntien
nimeämää ja kolme koulutuskeskuksesta.
Valtion tukee myös saamelaisten omaa tutkimusta tukemalla Oulun yliopiston ylläpitämää Giellagas-instituuttia. Lisäksi Lapin yliopiston hallitus on hiljattain päättänyt saamentutkimukseen suunnatun rahoituksen kohdentamisesta siten, että Lapin yliopistoon on perustettu saamentutkimuksen apulaisprofessuuri ja kaksi kahden vuoden mittaista tutkijan tehtävää väitelleille tohtoreille sekä yksi tutkijan koulutuspaikka neljäksi vuodeksi ja yksi tutkijan koulutuspaikka yhdeksi vuodeksi. Lisäksi perustetaan yksi osa-aikainen professuuri 3–4 vuodeksi.
Saamelaiset samalla lailla kuin muutkin ovat riippuvaisia
valtiosta, koska se suurelta osin maksaa myös perus- ja korkeakouluopinnot.
Valtiota tarvitaan hoitamaan kansallis- ja luonnonpuistoja ja suojelemaan
korvaamattomia luonnonvaroja, pitämään yllä poliitikoista riippumatonta tuomioistuinlaitosta
ja tutkimuslaitosverkostoa, huolehtimaan teistä ja niiden kunnosta ja
tietoliikenneyhteyksistä. Sen lisäksi valtiota tarvitaan turvaamaan
saamelaisten asema alkuperäisväestönä, turvaamaan naisten ja vammaisten
oikeudet.
Suurin osa saamelaisten käyttämistä uusista lääkkeistä on
kehitetty julkisin varoin kansallisissa laboratorioissa ja yliopistoissa. Ilman
valtion panosta työpaikkoja olisi vähemmän, joten valtion toiminta on edistänyt
myös työllisyyttä.
Valtiota tarvitaan pitämään huolta kansallisesta turvallisuudesta; suojelemaan meitä viholliselta ja sisäiseltä väkivallalta. Kaiken kaikkiaan luomaan sellainen maailma, jossa on enemmän ystäviä ja vähemmän vihollisia.
Ja vielä: kunnat ja saamelaiskäräjät vastaavat valtion tukemina lasten päivähoidosta ja kielipesätoiminnasta.
Edellä oleva kooste osoittaa, että valtiolla on merkitystä, jota ei kannata väheksyä. Silloinkin kun se toimii hyvin, kansalaistoiminnan avulla on kova työ valtion ja kuntien tukiverkkojen paikkaamisessa. Edellä oleva yhteenveto osoittaa myös, miten hyvinvointia ja turvallisuutta jaetaan valtion toimesta myös saamelaisille mahdollisimman tasapuolisesti. Tavalliset saamelaiset eivät asetakaan tätä millään lailla kyseenalaiseksi. Varsin suuri osa saamelaisista saa tänä päivänä toimeentulonsa yhteiskunnalta, joko erilaisten palkkojen, tukien, sosiaaliavustusten tai erilaisten eläkkeiden muodossa. Julkisen sektorin osuus saamelaisten tukemisessa on poikkeuksellisen korkea.
Valtionhallinnon laatu sen kyky huolehtia peruspalveluista, sen laillisuus, sen reagointi saamelaisten toiveisiin ja valituksiin, lakien kunnioittaminen sekä avoimuus kasvulle ja muutoksille vaikuttaa ratkaisevasti siihen missä määrin saamelaiset ja muut alueen asukkaat pystyvät parantamaan elämäänsä. Sellainen antaa suuria mahdollisuuksia myös saamelaisille toteuttaa omia tavoitteitaan valtion tuella entistä paremmin. Sen vuoksi se mitä kunnat ja kansalaisjärjestöt saamelaiskäräjien lisäksi tekevät on äärimmäisen tärkeätä.
Valtion monipuolinen tuki olemassa olevien verkostojen ylläpitämiselle edistää viime kädessä myös saamelaisten elämää ja turvaa alueen vakautta. Vaikka arvostelun sijaa on ollut, suomalaisyhteiskunta on kuitenkin Lapissa suuressa määrin onnistunut lähimenneisyydessä rakentamaan yhteisvastuun, saamelaisten ja lappalaisten ihmisten keskinäisen yhteistyön ja toiminnan pohjalle. Myös ihmisten turvallisuus on toteutunut viime kädessä ihmisten välisen yhteistoiminnan pohjalta. Valtio ei siis ole asettanut uhkia saamelaisille. Saamelaisten vaateet maiden hallinnasta ovat kuitenkin alkaneet rapauttaa tätä valtion luomaa turvallisuutta ylläpitävää järjestelmää.
Kun puhutaan paljon saamelaisten syrjimisestä, jätetään kertomatta se, että Suomen valtio ja kunnat ovat investoineet miljoonia euroja saamelaisten kotiseutualueen talouden kehittämiseen, infrastruktuuriin, koulutus- ja terveyspalveluihin. Keskivertosaamelainen ei ole nauttinut koskaan aiemmin yhtä korkeasta elintasosta kuin nykyään.
USA:ssa, tässä sinänsä kunnioitettavan alkuperäiskansaliikkeen luvatussa kotimaassa, josta saamelaiskäräjät ovat hakeneet aatteelliset esikuvansa, intiaani- ja muut alkuperäiskansat muodostavat autonomisia kansakuntia ja heimoja (nations and tribes), joille USA:n hallitus on aikanaan kovalla kädellä osoittanut reservaatit. Näillä heimokansakunnilta puuttuu täyden itsenäisyyden tunnusmerkkeihin kuuluva oikeus omaan ulkopolitiikkaan ja sotalaitokseen, mutta muuten ne ovat muodollisesti suvereeneja eli täysivaltaisia. Niillä on muun muassa oma sisäinen lainsäädäntövalta, oikeudenkäyttövalta ja omat poliisit – poliisiasioissa tosin tukeudutaan sopimuspohjaisesti usein osa- tai liittovaltion viranomaisiin.
Koska kyseessä on mainituilla rajoituksilla vapaat kansakunnat, USA:n hallituksen ja näiden kansakuntien väliset suhteet on määritelty rauhansopimuksin. Näissä sopimuksissa heimot luovuttivat suurimman osan maastaan ja niiden rikkauksista mutta pidättivät itselleen niihin liittyviä tiettyjä oikeuksia. USA:n hallitus sitoutui suojelemaan kansakuntia ja toimittamaan näille muun muassa lääkintähuoltoa ja koulutusta. Viimeksi mainittu tiesi vielä 1900-luvun alussa lasten vieraannuttamista omasta kulttuuristaan sisäoppilaitosjärjestelmän avulla. Kansakuntien asioita hoitaa nykyään intiaaniasioidentoimisto, Bureau of Indian Affairs (BIA), joka kuvaavasti oli alun perin osa sotaministeriötä. Vuodesta 1849 virasto toimii sisäasiainministeriön alaisena.
Tuntuisiko pesäero Suomen valtiosta edelleen houkuttelevalta?
Jouni Kitti”
