Erään haastattelun anatomia

Saamelaiskäräjien puheenjohtajalla Klemetti Näkkäläjärvellä on hätä.

Tästä ei jää epäselvyyttä kun lukee verkosta hänen 22.10. Ylen saamenuutisissa olleen haastattelunsa ”Kolonialismin haamut kummittelevat käsitekiistassa”. Näkkäläjärven hätä kumpuaa samoista asioista kuin aiemminkin Lapin maaoikeusasioissa ja ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin kiirehtimisessä: hätä siitä, että poliittinen päätöksenteko saataisiin pysymään historiallisen totuuden ja kansainvälisten sopimusten tulkinnan edellä.

Kiirettä saattaa alkaa pidellä!

Ylen uutisen ingressi kuuluu:

”Enontekiön ja Inarin kunnat ovat vaatineet ympäristöministeriötä selvittämään biodiversiteettisopimuksessa käytetyn "paikallinen yhteisö" -käsitteen merkityksen. Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ihmettelee kuntien vaatimusta ja näkee siinä merkkejä kolonialismin haamuista.”

Ja uutinen edelleen näin:

”Inarin ja Enontekiön kunnat ovat vaatineet ympäristöministeriötä ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin selvittääkseen, mitä tai mitkä ovat ne paikalliset yhteisöt, joiden perimätietoa Suomen valtio on sitoutunut YK:n biodiversiteettisopimuksella suojelemaan. Kunnat ovat ihmetelleet, miksi käsitteen katsotaan koskevan vain saamelaisia ja saamelaista poronhoitoa, vaikka alueella asuu myös saamelaisrekisteriin kuulumattomia ihmisiä.
Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ihmettelee kuntien vaatimuksia. YK:n biodiversiteettisopimuksen paikallinen yhteisö -käsite koskee hänen mukaansa Suomessa vain saamelaisia.
´Asiassa ei ole mitään epäselvyyttä. Ei 8j-artiklan yhteydessä voi olla kyse muista kuin saamelaisista. Paikallinen yhteisö ei tarkoita tässä yhteydessä kaikkia paikallisia. Artiklan velvoitteet koskevat Suomessa vain alkuperäiskansa saamelaisia ja siitä on ollut puhe jo monta kertaa. Inarin ja Enontekiön kunnat tietävät kyllä, mistä on kyse´, sanoo Näkkäläjärvi.”

Uutisen jatkuessa Näkkäläjärvi vilauttaa jo pilkkakirvestäänkin:

”Klemetti Näkkäläjärvi pitää Enontekiön ja Inarin kunnan lausuntoja ihmeellisinä. Tilanne naurattaa häntä.
´Tällaiset asenteet ja saamelaisten alituinen vastustaminen on ikävää, mutta suoraan sanottuna tilanne naurattaa minua. On hyvin silmiinpistävää, että kunnat ovat yhtäkkiä kiinnostuneita poronhoidosta. Tähän asti poronhoitoa on pidetty jarruna ja esteenä sekä Inarissa että Enontekiöllä. Nyt kunnat ovatkin huolissaan suomalaisesta poronhoidosta, eikä se heidän mielestään häiritsekään muita elinkeinoja.
Nämä kunnat eivät halua antaa minkäänlaista tunnustusta saamelaisyhteisölle. Kaikki ovat muka tasa-arvoisia, mutta jos saamelainen vaatii kulttuurinsa huomioonottamista, niin se ei olekaan hyväksyttävää ja rikkoo muiden kuntalaisten oikeuksia. En ymmärrä näin ihmeellistä ajattelutapaa´.
Näkkäläjärvi muistuttaa, että saamelaisilla on lain mukaan oikeus positiiviseen erityiskohteluun.
´Yhdenvertaisuuslakiin on selvästi kirjoitettu, että jos jollain vähemmistöllä ei ole mahdollisuutta saavuttaa samanlaista tasa-arvoa kuin valtaväestö, voidaan tilannetta parantaa erityistoimenpiteillä´, sanoo Näkkäläjärvi.”

Kirjoituksestani tulee nyt pitkä, mutta minusta tämä saamelaiskäräjien puheenjohtajan haastattelu on syytä tarkoin tallentaa ja käydä joissain yhteyksissä läpi.

Näkkäläjärvi pitää yksiselitteisenä sitä, että monimuotoisuussopimuksessa oleva 8j-artikla tarkoittaa Suomessa vain saamelaisia; hän on hiljattaisessa Montrealin kokouksessa kertonut saamelaisten olevan Euroopan Unionissakin ainoa alkuperäiskansa, jota asiaa tosin en tiedä EU:n vahvistaneen.

Kun käräjien varapuheenjohtaja Heikki Paltto esitti samaisesta Montrealin kokouksesta kertoneessa saamenradion uutisessa 8j-artiklasta juontuvan Akwé: Kon -ohjeistuksen säätämistä saamelaisia tarkoittaen lakiin, kyselin asiasta muutamilta tahoilta valtion suunnasta.

Muun muassa näin minulle vastasi Akwé: Kon -ohjeistuksen käyttöä jo Suomessa suositelleen ympäristöministeriön luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen:

”Luonnon monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen artikla 8j:n englanninkielisessä versiossa käytetään ilmaisua ´indigenous and local communities´. Suomenkielisessä sopimustekstissä käytetään ilmaisua ´alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen´. Suomessa on laissa määritelty saamelaisten asema alkuperäiskansana. Tältä osin ei ole epäselvyyttä siitä, etteikö yleissopimuksen artiklaa 8j tulisi soveltaa Suomessa saamelaisiin ja, etteikö Akwé:Kon vapaaehtoisia ohjeita voitaisi soveltaa saamelaisiin. Sen sijaan on epäselvää, onko Suomessa yhteisöjä, joihin artikla 8j:tä voitaisiin rinnasteisesti soveltaa. Tähän ei ainakaan maamme lainsäädäntö tällä hetkellä anna selvää linjausta. Myös itse yleissopimuksen piirissä käsite ´local communities´ on jossain määrin epäselvä. Asiasta on sopimuksen asiantuntijakokouksessa tuotettu selvitystä ja tarvetta selvitykseen on edelleenkin. Suomi on tuonut tätä koskevan tarpeen esille viimeksi viime viikolla pidetyssä yleissopimuksen asiantuntijaryhmän kokouksessa Montrealissa.”

Suomi ei ole – saati sitten että maailmalla oltaisi – selvitetty vielä mitä ja keitä paikallisia ja heidän yhteisöjään moinen 8j-artikla tarkoittaisi. Ympäristöministeriö on kuitenkin se taho, joka on määritysasiaa laittanut työryhmän muodossa liikkeelle saamelaisten osalta; työryhmää on luonnollisesti johtanut Klemetti Näkkäläjärvi.

Olisikohan jo aika saattaa selvitys loppuun ja ainakin pysäyttää toistaiseksi Näkkäläjärven kolonialistinen vyörytys laidunten valtaamiseksi?

Minusta Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä ottaa blogissaan hyvin kantaa Näkkäläjärven haastatteluun ja tuohon 8j-artiklan tulkintaan:

”CBD:n määritelmän mukaisesti paikalliset yhteisöt voidaan määritellä yhteisöiksi, joilla on pitkä suhde maahan ja veteen, joilla ne ovat perinteisesti asuneet tai joita ne ovat käyttäneet. Paikallinen yhteisö on ihmispopulaatio erillisellä ekologisella alueella, joka on suoraan riippuvainen sen biodiversiteetistä ja luonnontuotteista ja joka on hankkinnut perinteistä tietämystä seurauksena tästä riippuvaisuussuhteesta. Sopimuksen soveltaminen on kuitenkin aina jokaisen valtion oma kansallinen ratkaisu.
Suomi ei ole vielä selvittänyt, mitä tällaisia yhteisöjä maassamme on. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa paliskunnat sekä erilaiset kyläyhteisöt, joissa luontaiselinkeinoilla, kuten metsästyksellä ja kalastuksella, on yhä edelleen suuri merkitys ihmisten toimeentulon kannalta. On suorastaan ylimielistä väittää, että saamelaiskäräjät ainoana tahona pitäisi hallussaan perinteistä tietoa, joka liittyy esimerkiksi riista- ja kalakantojen kannanvaihteluihin tai porolaitumiin.
Esimerkkejä tällaisesta tiedosta on koko maassa. Saaristossa on perinteistä tietoa merilintujen metsästyksestä, paliskunnissa tietoa laidun- ja petoasioista, Ylä-Lapin riekon ansapyytäjillä on perinteistä tietoa riekon elintavoista ja Väylänvarren kyläyhteisöillä perinteistä tietoa niille tärkeästä lohesta. Keneltä on pois, mikäli myös tällaisen perinteisen tiedon suoja tunnustetaan?
Biodiversiteettisopimuksella ja sen asianmukaisella tulkinnalla voitaisiin mielestäni turvata rikas ja laaja biodiversiteettiin liittyvä kulttuuriperintö maanlaajuisesti. Sillä voitaisiin osoittaa paikallisille yhteisöille niille kuuluvaa sananvaltaa niissä kysymyksissä, jotka suoraan koskettavat yhteisöjen elinalueita.
Toivon, että kansanedustaja Simo Rundgrenin perustuslakivaliokuntaan edennyt toimenpidealoite saamelaisalueen olosuhdeselvityksestä käynnistää toimenpiteet, joilla myös tämä kysymys selvitetään perinpohjaisesti.”

Minua kyllä harmittaa se vastaus, jonka Akwé: Kon -kyselyyni sain Metsähallituksesta ja joka vastaus siellä delegoitiin aluejohtotasolle.

Aluejohtaja Jyrki Tolosen käsitys oli varmasti hänen ja ehkä Metsähallituksenkin kannalta perusteltu, mutta aika monta kysymyksiä herättävää ja erityisesti esiin nostettua olosuhdeselvitystä tukevaa asiaa siihen liittyi. Muun muassa näin vastasi Tolonen:

”Yhdenvertaisuuslaki antaa mahdollisuuden yhdenvertaisuussuunnitelman mukaiseen positiiviseen erityiskohteluun silloin, kun tavoitteena on tosiasiallinen yhdenvertaisuus. Nykyisen lainsäädännön perusteella ainoastaan kolttalain mukaan on koltta-alueella asuvilla koltilla etnisellä perusteella muuta väestöä parempia etuja valtion alueiden luonnonvarojen käyttöön. Perinteisesti luontaiselinkeinojen harjoittajat ovat monen säädöksen perusteella etusijalla muuhun paikalliseen väestöön verrattuna. Elinkeinon harjoittamiseen perustuva positiivinen erityiskohtelu kohdistuu muuta väestöä enemmän saamelaisiin, koska pääosa luontaiselinkeinon harjoittajista on saamelaisia. Metsähallitus voi toteuttaa luonnonvarojen käyttöoikeuksien suhteen positiivista erityiskohtelua etnisellä perusteella vain laeissa määritellyllä tavalla. Tämä on todettu myös Metsähallituksen yhdenvertaisuussuunnitelmassa.
Lainsäädännössä on hyvin laajalti määrätty saamelaiskulttuurin edellytysten huomioon ottamisesta. Erityismainintoja on mm. perustuslaissa, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslaissa, luonnonsuojelulaissa, erämaalaissa, yhdenvertaisuuslaissa, maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä metsähallituslaissa. Metsähallitus hallinnoi 90 prosenttia saamelaisten kotiseutualueesta. Olisi perin outoa, jos Metsähallituksella ei olisi ´oikeutta´ erilaisissa maan- ja luonnonvarojen käyttöön liittyvissä suunnitteluprosesseissa kuulla ja neuvotella myös erikseen saamelaisten kanssa, kun Metsähallitus joka tapauksessa osallistaa erilaisten neuvottelukuntamenettelyjen lisäksi muita sidosryhmiä erittäin laajasti.
Akwé: Kon -ohjeet ovat olleet Metsähallitukselle hyvä työkalu saamelaisten kulttuurin harrastamisen edellytysten tunnistamisessa. Ei olisi ollenkaan outoa eikä tarpeetonta, jos Metsähallitus velvoitettaisiin tämän tyyppiseen menettelyyn myös tulevalla metsähallituslailla.”

Metsähallituksen mukaan yhdenvertaisuus ei siis tarkoita yhdenvertaisuutta, ei edes elinkeinojen sisällä.

Vielä pieni siteeraus Klemetti Näkkäläjärven haastelusta kunnissa kummittelevista kolonialismin haamuista:

”Näkkäläjärvi on törmännyt samanlaisiin asenteisiin biodiversiteettisopimusta kohtaan myös muualla maailmassa. Viimeksi asia tuli hänen mukaansa esille pari viikkoa sitten Montrealissa pidetyssä kansainvälisessä biodiversiteettityöryhmän kokouksessa.
´Esimerkiksi Ranskassa perustuslaki estää puhumasta alkuperäiskansoista ja paikallisyhteisöistä, ja pitkälti samanlainen tilanne on Kanadassa ja Iso-Britanniassa. Ne ovat niitä kolonialismin haamujen varjoja´.”

Jos katsoo Inarin alueen vanhoja käräjäkirjoja ja niillä käsiteltyjä riita-asioita, voi Klemetti Näkkäläjärven puheita lukiessa tulla omituisiin ajatuksiin.

Kolonialismia on varmasti monenlaista riippuen siitä kuka sitä milloinkin ja missä tarkoituksessa määrittää.

Veikko

Akwé: Kon säädetään metsähallituslakiin?

”Suomen saamelaiskäräjät sai Montrealissa pidetyssä biodiversiteettikokouksessa tunnustusta 8(j)-artiklan toimeenpanosta. Saamelaiskäräjät ja Metsähallitus ovat ensimmäisenä maailmassa soveltaneet alkuperäiskansojen perimätiedon suojaavat Akwé: Kon -ohjeet käytäntöön.”

Näin kertoo Ylen saamenradio. Uutisesta ei käy ilmi kuka ja miten tunnustuksen antoi ja millainen oli tarkemmin saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen kokouksessa järjestämä yhteisesiintyminen.

Yksi konkreettinen esitys tai ajatus uutisesta löytyy: Sen esittäjä on käräjien varapuheenjohtaja Heikki Paltto, joka pitää tärkeänä, että saamelaisia koskeva Akwé: Kon -ohjeistus kirjataan lakiin.

Ei tarvinne pitkään pohtia mihin lakiin nyt ainakin tuo ensi kokemusten mukaan saamelaisille poronomistajille erilaisissa Metsähallituksen luonnonvara- sekä hoito- ja käyttösuunnitelmissa sananvaltaa antava intiaanikielistä otsikkoa kantava säädös kirjattaisiin. Ehkä sitä ennakoi jo metsähallituslain saamelaisoikeustyöryhmän ensimmäisessä kokouksessa esitelty Hammastunturin erämaan Akwé: Kon loppuraportti.

Hienon näköinen kirjanen hienoine lupauksineen ja toiveineen.

Joudun kuitenkin kyseisen työryhmän ainoana sen työn kohdealueelta olevana ”muun väestön” edustajana kysymään, miten moinen Akwé: Kon on oikein ujuttautunut jo näinkin syvälle valtionhallinnon käytännön toimenpiteisiin.

Hammastunturin osalta joudun kyllä toteamaan, että siinä saamelaista perinteistä tietoa suunnitteluun tuonut Akwé: Kon -työryhmä oli kovin yksipuolisesti saamelaisistakin muodostettu. Silti se sai huomattavan suuren lausunto- ja vaikuttamisoikeuden.

Kun Metsähallitus Hammastunturin Akwé: Kon -loppuraportissa ilmoittaa käyttävänsä ohjeistusta "mielellään myös tulevaisuudessa" saamelaisten kotiseutualueella ainakin luonnonvarasuunnitelmien ja hoito- ja käyttösuunnitelmien laadinnassa, on mielestäni biodiversiteettisopimuksen 8(j)-artiklan ja Akwé: Kon -ohjeistuksen tarkoittamat paikalliset yhteisöt syytä kansainväliset kriteerit tarkoin tutkien selvittää. Nyt ainoastaan on katsottu, että artikla ja ohjeet koskevat saamelaisia (käytännössä saamelaiskäräjiä ja sen vaalilautakunnan ja hallituksen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksymiä henkilöitä) sekä Metsähallituksen käytännön soveltamisesta johtuen lähinnä vain saamelaisia porotalouden harjoittajia tai saamelaisia poronomistajia.

Metsähallituksen menettelyyn on kiinnitetty huomiota mm. pohjoisen kunnissa, niiden tuoreissa lausunnoissa, ja sitä on kritisoitu myös alueen erityisperusteisten oikeuksien omistajien taholta sekä alueen alkuperäisimpiin asuttajiin kuuluvien lappalaisten, myös osittain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvien kalastajasaamelaisten (inarinsaamelaiset) taholta. Kun saamelainen poronhoitaja voi varsin huoletta ajella erämaassa kenenkään häneltä siellä ajelustaan kyselemättä, tiedän tapauksia, joissa inarinsaamelainen ei-poromies on joutunut hakemaan tietoimituksen päästäkseen sukunsa ja perheensä ylimuistoisesti käyttämälle kalajärvelle Metsähallituksen vastustaessa hakemusta.

Koska Metsähallitusta ohjeistaneessa ympäristöministeriössä ja Metsähallituksessa pitäisi olla tiedossa Pohjois-Lappia raastava etninen konflikti saamelaisuuden määrittelystä, kuka on alueen alkuperäiskansaa ja mikä yleensä on historialliseen totuuteen perustuva saamelaisalue, on tämän konfliktin lietsomista lähteä tässä vaiheessa laatimaan väestöä jakavia päätöksiä ja ohjeistuksia, elleivät ne perustu kokonaisvaltaisempaan asioiden selvittämiseen ja säätämiseen.

On selvää, että saamelaiskäräjien porosaamelaisuutta edustavan johdon taholta on tavoiteltavaa viedä asioita omista intresseistä lähtien eteenpäin ja mahdollisimman pitkälle tilanteessa, jossa on luotu myös painetta ILO 169 -sopimuksen ratifioimiseksi poliittisin perustein.

Tässä vaiheessa haluan siis tietää miten ympäristöministeriö on päätynyt Akwé: Kon ohjeissaan (OH 1/2011) toteamaan niiden tarkoittavan ainoastaan saamelaisia? Millainen asiantuntijoiden käyttö ja millainen hallintomenettely ohjeista päättämiseen ja niiden laatimiseen on sisältynyt?

Metsähallituksen haluan vastaavan kysymykseen miten sen taholla on päädytty pilotoimaan maailman mitassa Akwé: Kon -ohjeistusta nyt todetulla, suppealla tavalla eli koskemaan vain saamelaisia ja käytännössä vain porotaloutta harjoittavien saamelaisten "yhteisöä"?

Viittaan tässä yhteydessä vielä Metsähallituksen Lemmenjoen kansallispuistoa koskevaan hoito- ja käyttösuunnitelmaan, jossa poronhoito linjataan suojelualueella saamelaisen kulttuurin tärkeimmäksi perustaksi, mutta saman suunnitelman historiaosassa kerrotaan (aivan oikein) suurporonhoidon olevan alueella myöhäinen tulokas ja että alun perin kansallispuisto on ollut inarinsaamelaisten pyyntialuetta.

Soveltamisen ongelmaa tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien osalta pahentaa vielä esiin tullut Metsähallituksen kansalaisia eriarvoistava yhdenvertaisuussuunnitelma (1821/01/2004). Sen osalta kysyn samaa kuin edellä eli mihin olemassa olevaan lainsäädäntöön perustuu kyseisen suunnitelman "positiivinen erityiskohtelu" (aiemmin käytössä on ollut termi "positiivinen syrjintä")?

Myös edellä mainittujen ohjeistusten ja suunnitelmien istuminen Suomen yhdenvertaisuuslain ohella YK:n alkuperäiskansajulistuksen 46. artiklaan olisi mielenkiintoista ympäristöministeriön ja Metsähallituksen taholta kuulla.

Veikko

http://yle.fi/uutiset/saamelaiskarajat_sai_tunnustusta_artikla_8jn_toimeenpanosta/6877045

Viedään kuin litran mittaa?

Näin tekee mieli kysyä kun on viime päivinä joutunut taas paneutumaan sellaiseen käsitteeseen kuin Akwé: Kon.

Siis tuo intiaanikielinen asia vie ja vietynä on asiaa ensimmäisenä maailmassa edistämään ehättänyt Metsähallitus. Se, että Metsähallitusta viedään vaikuttaa rajoittaen pohjoisten kuntien asukkaiden elämään – ehkä saamelaisia poronhoitajia lukuun ottamatta.

Akwé: Kon tuli oikein korostetusti esille muutama päivä sitten Helsingissä pidetyssä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä valtionmaiden käytön päätöksenteossa pohtivan työryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Tuon maa- ja metsätalousministeriön työryhmän tulisi raapaista vajaassa kolmessa kuukaudessa esityksensä uusittavaan metsähallituslakiin tarvittavista ”saamelaispykälistä”.

Niitä tarvitaan työryhmän puheenjohtajan Pentti Lähteenojan mukaan ehkä ”vain” puolenkymmentä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mukaan saamelaisten (lue saamelaiskäräjien) asema tarvitsee kohennusta uuden kaivoslain tyyliin ainakin kuntien monopolina olleessa kaavoituksessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Metsähallituslaissa pääpaino näyttäisi olevan myös ”saamelaisen poronhoidon” edellytysten vahvistamisessa – sekä maankäytön oikeuksien että valtion budjettirahoituksen osalta.

Palaan työryhmäkommentteihini toisaalla, mutta tuosta ”akwekonista”, että tämän saman viikon lopulla se marssi vastaan Inarin kunnanhallituksen esityslistalla, jossa yhtenä asiana on kunnan lausunnon antaminen Hammastunturin erämaan uusitusta hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Lausuntoa pyytää suunnitelman vahvistaja eli ympäristöministeriö.

Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän valmistelemassa lausuntopohjassa todetaan, että hoito- ja käyttösuunnitelman ”Laatimisprosessissa Metsähallitus on testannut vapaaehtoisia Akwé: Kon-ohjeita ensimmäisenä Suomessa ja koko maailmassa. Ohjeet on tarkoitettu sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, joita aiotaan toteuttaa alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden asuttamilla tai käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin”.

Edelleen lausuntopohjassa todetaan, että ”Metsähallitus on tulkinnut Akwé: Kon - ohjeita hyvin suppeasti siten, että niiden mukainen arviointi on suoritettu arvioitavan hankkeen kannalta rajautuen hankealueeseen eikä hankkeen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöihin kohdistuvia kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ole selvitetty koko hankkeen vaikutuspiirin, myös hankealueen ulkopuolelle suuntautuvien vaikutusten osalta, kuten Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät”.

Leppälä jatkaa: ”Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että suunnitelmien ja hankkeiden laatimisen tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Metsähallituksen tulkinnan mukaan paikallisyhteisöjen kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ei tarvitse selvittää. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksista annetun julistuksen 46 artiklassa edellytetään, että julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatetta, joten Akwé :Kon -ohjeitakin on tulkittava edellä mainitun 46 artiklan mukaisesti suhteessa saamelaiskäräjälain määrittelemään alkuperäiskansaan sekä paikallisyhteisöihin”.

Kuten Akwé: Kon -käsitteeseen aiemmin perehtymätön lukija voi havaita, on olemassa jokin kansainvälisen biodiversiteettijulistukseen liittyvä alkuperäiskansoihin viittaava vapaaehtoinen suositus, jota on lähdetty Suomessa ensimmäisenä maailmassa soveltamaan ja käytännössä ensimmäisenä tuon kunnian on saanut Hammastunturin erämaa. Oleellista vielä on se, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen lupaa valtion tulevan luonnonvarayhtiön käyttävän mielellään menetelmää myös tulevaisuudessa. Näin hän toteaa Hammastunturin erämaasuunnitelman Akwé: Kon -loppuraportissa.

Ja mitäköhän moinen ohjeistus sitten käytännössä erämaa-alueelle näyttäisi tuovan?

Yhdessä saamelaiskäräjälaissa jo määrätyn neuvotteluvelvoitteen, erämaalain saamelaiskulttuuri- ja poronhoitopykälän sekä Metsähallituksen omaksuman yksipuolisen soveltamiskäytännön kanssa erämaan käyttäminen muuhun kuin ”saamelaiseen poronhoitoon” yhä vain kapenee.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa erämaa on jaettu kahteen osaan: syrjäosaan ja luontomatkailualueeseen. Jälkimmäinen eli hieman käytöltään väljemmin rajoitettu alue käsittää Ivalojoen ja sen eteläpuoliset alueet Saariselän lähistöllä. Se tarkoittanee, ettei Inarin kirkonkylän matkailu tule tulevaisuudessa tarvitsemaan tukialueita Hammastunturin erämaan suunnassa?

Hoito- ja käyttösuunnitelma kieltää koiravaljakkotoiminnan sekä kaivoslain 9§:n mukaisen malminetsinnän ennen kuin valtausoikeus/malminetsintälupa on ratkaistu kaivoslain mukaisessa lupamenettelyssä. Leppälä toteaa lausuntopohjassaan aivan oikein, ”ettei kieltojen aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia esimerkiksi Inarin alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen työllisyyteen ole selvitetty Akwé: Kon -ohjeiden mukaisesti”.

Leppälä viittaa hyvin paikallisyhteisöihin, joita minusta on muitakin kuin Inariin 1850-luvusta lähtien muuttanut alkuperäiskansan ryhmä. Tämän ryhmän ja sen kulttuuriin kuuluvan suurporonhoidon edustus näyttäisi muodostaneen Hammastunturin pilottihankkeessa sen ”perinteisen tiedon” työryhmän, jonka ääni on hyvin kuulunut suunnitelman laadinnassa.

Veikko

Jk. Tässäpä vähän vielä taustaa:  http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/tiedotteetlookup/9CA3F9864F6D1CCEC22579590026B7ED