Suomi virittää itselleen ihmisoikeuspommia

Ihmisoikeuksien puolustajana ja opettajana maailmalle itseään tarjoileva Suomi on virittämässä käsiinsä laukeavaa, kotoista ihmisoikeuspommia.

Ajatukselta ei voinut välttyä seurattuaan 24.11.12 Inarin Sajoksessa järjestetyn Metsä-, kalastaja-, ja tunturisaamelaiset ry:n seminaarin luentoja kommenttipuheenvuoroineen.

”Metsä-, kalastaja-, ja tunturisaamelaiset ry. painottaa, että saamelaismääritelmän tulkinnan tulisi vastata kansainvälisiä ihmisoikeuksia. Nykyinen käytäntö, jossa statuksettomien saamelaisten (saamelainen, joka ei saamelaissuvustaan huolimatta ole saavuttanut saamelaiskäräjien vaaliluettelon jäsenyyttä) oma kokemusmaailma saamelaisuudestaan poikkeaa saamelaiskäräjien tulkinnasta, aiheuttaa hämmennystä saamelaisessa yhteisössä. Statuksettomat saamelaiset ovat tietoisia omista saamelaisjuuristaan ja identifioituvat saamelaisuuteen. On totuudenvastaista, että saamelaissukuja kutsutaan suomalaisiksi oletetun kieliketjun katkeamisen seurauksena. Metsä-, kalastaja-, ja tunturisaamelaiset ry. tuo esiin, että kukin saamelaisryhmän suku itse parhaiten tietää oman saamelaistaustansa ja tätä perinteistä ja paikallista tietoa olisi kunnioitettava. Historiallinen pitkä sulauttamisen historia on syytä korjata, eikä sulauttamisen kohteena olleita pitäisi tuomita menettämään saamelaisuutensa. Seminaarin tuloksena toivotaan välineitä saavuttaa ratkaisu Suomea kalvavaan saamelaismääritelmäproblematiikkaan, joka venyessään aiheuttaa monenlaisia ongelmia ja erontekoja saamelaisväestön keskuuteen.”

Noin todetaan seminaarin jälkeen annetussa julkilausumassa.

Suomen varsin suurella vuotuisella rahoituksella tukema saamelaispolitiikka on ajautunut jamaan, jossa valtaa pitävä saamelaisten enemmistö yrittää kynsin hampain estää itselle epämieluisiksi koettujen saamensukuisten pääsyn saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Eli saamaan saamelaisen statuksen.

Tuo torjunta on kohdistunut käytännössä inarinsaamelaisiin, joita yritti hakeutua vuosikymmen sitten vaaliluetteloon muistini varaisesti noin 900 henkilöä. Heistä vain aivan muutama on onnistunut läpäisemään käräjien pohjoissaamelaisenemmistöisen vaalilautakunnan ja -hallituksen subjektiivisen valinnan seulan.

Kyse on karrikoiden verrattavissa tilanteeseen, jossa hämäläiset saisivat päättää ketkä heidän mielestään sopivat savolaisiksi.

Kun korkein hallinto-oikeus (KHO) viime vuoden syksyllä kumosi käräjien vaalilautakunnan ja -hallituksen hylkäävät päätökset neljän inarinsaamelaisen osalta heidän hyväkseen ja muutti aiempia tulkintojaan enemmän polveutumista ja henkilöiden itseidentifioitumista painottaen, käytännössä siis aiemmin ratkaisevana olleen kieliperusteen kustannuksella, on käräjien hallitus päätynyt vaatimaan KHO:lta päätöksen purkamista. Vaatimuksella halutaan nostaa kieliperuste uudelleen keskeiseksi vaaliluetteloon pääsyn kriteeriksi sekä nostaa itseidentifioitumisen ohitse vahvemmaksi kriteeriksi ”saamelaisen yhteisön hyväksynnän”.

Siis edelliseen vertaukseen palaten savolainen, vaikka tuntee itsensä savolaiseksi, ei saa oikeutta olla savolainen ellei hämäläinen valintalautakunta sitä salli.

Saamelaiskäräjien hallituksen ehkäisytoimet eivät kohdistu enää pelkästään inarinsaamelaisiin saamensukuihin, vaan taustalla heidän mielestään väijyvät myös Lapinmaassa etelämpänä väijyvät metsälappalaiset, jotka jos ketkä ovat ”puhtaiden” nykysaamelaisten mielestä kielensä jo ajat sitten menettäneinä suomalaisia.

Kun käytän sanaa ”puhtaat” saamelaiset, viittaan Erika Sarivaaran statuksettomien saamelaisten tilannetta tutkineeseen tohtoriväitöstyöhön.  Viittaan myös muun muassa sosiaalisessa mediassa käytyyn, mielestäni monesti rasistiseen julkaisemiseen, jossa mielestään oikeat saamelaiset nimittelevät näitä ilman saamelaiskäräjien jäsenyyttä jättämiään sukulaisiaan puoliverisiksi, sekaverisiksi, pahimmillaan kuraverisiksi ja niin edelleen. Sarivaaran mukaan lievempiä ja muun muassa niin sanottujen saamentutkijoiden käyttämiä ilmauksia ovat puolivälinilmiö, marginaalissa olevat, harmaalla vyöhykkeellä elävät, väliväestö, väli-ihmiset ja peräpohjalaiset.

Sivullisen on mielenkiintoista havaita kuinka rasistisimmat määrittelijät viittaavat lappalaisten ja statuksettomien saamelaisten itseään ”heikompaan” verenperintöön. Siis polveutumiseen, jota he toisaalla kiivaasti vastustavat saamelaisuuden määrittelyssä.

Puhdasrotuisuus tuo mieleeni muutaman Adolfin tuolta germaanien geenialueelta, ja samalla se muistuttaa saamelaisvaltuuskunnan ja -käräjien edellisen puheenjohtajan Pekka Aikion taannoisesta reaktiosta heittooni alkuperäiskansakiistan ratkaisemisesta geenitutkimuksella.

”Ne (geenitutkimukset) ovat Hitlerin hommia!” jyrähti Pekka minulle moisesta esityksestäni.

Nytkin Aikio oli seuraamassa lappalaisten seminaaria ja käytti siinä useita puheenvuoroja yhdessä väärtinsä Heikki J. Hyvärisen kanssa. Ja nytkin hän torjui jossain keskustelussa esiin tulleen geenitutkimuksen mahdottomana.

Seminaarissa ollut norjalainen lääkäri ja professori Knut Johnson kuitenkin katsoi saamensukuisuuden olevan mahdollista selvittää ja Norjassa sitä on myös selvitetty. Niinpä Finnmarkin väestöstä suurin osa on hyvinkin pitkälti ”veriltään” saamelaista, mukaan lukien sinne varhain Pohjois-Suomesta muuttaneet kveenit. Norjalaisten selvitykset ulottuvat myös Suomeen, josta verenperintöä katsoen pohjanmaalaiset ovat siinä saamelaisia kuin muutkin. Tai saamelaiset siinä suomalaisia ja pohjalaisia kuin muutkin?

En saanut Johnsonin sanomaa kunnolla ylöskirjattua, mutta eiköhän joku paikalla ollut siinä voi autella.

Eli jos Suomi menee ja ratifioi ILO 169 -sopimuksen Anna-Maja Henrikssonin ja Klemetti Näkkäläjärven kruunut kirkastaakseen, edessä on ehkä kymmenien vuosien selvittely kansainvälisen työjärjestön kanssa onko maamme ottanut sopimuksen piiriin todellisen alkuperäiskansansa ja parhaimmillaankin vain pienen ”verenperimän” siitä.

Veikko

Saamelaiskäräjät suljettujen ovien taa

Onko saamelaiskäräjien yleiskokouksen toiminta käpertymässä tälläkin vaalikaudella suljettujen ovien taa?

Kysymys tulee mieleeni kun luin Lapin Kansan uutisen (LK 22.11.12) käräjien viimeksi pidetystä yleiskokouksesta, jossa väännettiin tuntikausia suljettujen ovien takana vapautuneen hallituspaikan täyttämisestä. Uutisen mukaan noita neuvotteluja käytiin puolitoista tuntia kunnes sopu syntyi. Uutinen ei kerro, että valintaa edelsi kaksikin äänestystä, jotka osaltaan kertovat käräjien kokoonpanoa tuntevalle sen sisäisestä kuplinnasta.

Saamen radion päälliköksi siirtyneen Pirita Näkkäläjärven tilalle saamelaiskäräjien täysistunnon varsinaiseksi jäseneksi on noussut ensimmäiseltä varapaikalta Veikko Porsanger Utsjoelta. Hänet valittiin saman tien nyt Pirita Näkkälärven tilalle käräjien kulttuurilautakuntaan ja samalla sen varapuheenjohtajaksi.

Varsinainen vääntö käytiin kuitenkin siis Pirita Näkkäläjärveltä vapautuneesta hallituspaikasta. Kyseeseen saattoi tulla tasa-arvopykälien mukaan nainen, joita olikin aluksi tarjolla peräti kolme: inarinsaamelaiset Anu Avaskari ja Anna Morottaja sekä tunturisaamelainen Ulla-Maarit Magga.

Ovien takaa kerrottiin, että käräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi ajoi tuossa ensimmäisessä taistossa hallituspaikalle Maggaa. Äänet jakautuivat kuitenkin kolmen ehdokkaan kesken 6 - 6 - 6, jonka jälkeen taas neuvoteltiin ja päädyttiin viemään avoimin ovin käytyyn toiseen äänestykseen Avaskari ja Morottaja.

Kokouslähteiden mukaan Klemetti Näkkäläjärvi luopui ehdokkaastaan, koska tämä olisi jäänyt mitä ilmeisimmin toisessa äänestyksessä rannalle ja tilanne olisi ollut puheenjohtajalle nolo. Niinpä hän toisessa äänestyksessä tyytyikin tukijoineen enää varmistamaan, ettei valituksi tulisi inarinsaamelaisten profiilia viime aikoina kovasti nostamassa ollut Avaskari.

Toisessa äänestyksessä Anna Morottaja sai 11 ääntä ja Anu Avaskari 8 ääntä.

Äänten henkilökohtaista jakautumista en lähde tässä spekuloimaan, vaikka sekin olisi numeroiden ja taustapuheiden perusteella mahdollista. Merkittävä havainto lienee kuitenkin se, että Klemetti Näkkäläjärvi sai suljettujen ovien takana esityksensä taakse vain kuusi ääntä.

Anna Morottajan nousu saamelaiskäräjien hallitukseen on inarinsaamelaisten kannalta katsottuna merkittävä asia. Inarinsaamelaisissa on nähdäkseni paljon sellaisia, joiden mielestä heidän edustuksensa on ollut näillä saamelaiskäräjillä nimenomaan sen hallituksessa olematon. Toki toistakin mieltä on oltu vetoamalla useampienkin käräjä- ja hallitusedustajien inarinsaamelaisiin sukujuuriin, siis siihen toisaalla pelättyyn polveutumiseen.

Kun viittasin alussa aiempien vaalikausien suljettuihin oviin, tarkoitin ihmeellisiä kahinoita käräjien tili- ja pöytäkirjausten ympärillä. Silloinkin kokouksia seurannut media ja muu väki paistatteli milloin missäkin aurinkoa tai raitista ilmaa saamassa kun käräjien yleiskokous tai siitä valitut neuvottelijat selvittelivät kokouksesta toiseen kuka oli tehnyt mitäkin – tai jättänyt tekemättä.

Ihan tulee sekin mieleen, millaista vääntöä käräjien toiminta olisi siinä tapauksessa, että sille säädettäisiin Klemetti Näkkäläjärven politiikan edellyttämä asema Suomen pohjoisen osan hallinnoijana.

Veikko

Apulaisoikeusasiamiehelle moitteet Inarista

Kirjoitin 15.10.12 blogissani eduskunnan oikeusasiamies Maija Sakslinin Inarin kunnan sosiaalilautakunnalle lähettämistä, kunnan vanhushuoltoon kohdistuneista moitteista. Kyseessä oli Männikön palvelukodin ryhmäkoti Mustikkaa koskenut tarkastus, jonka taustana oli erään omaisen tekemä kantelu ja sen täydentäminen.

Sain kirjoitukseni jälkeen laitoshoidon johtaja Jaakko Seppäseltä kutsun tulla käymään Männikössä. Tietenkin menin ja sain tilaisuuden kuulla ja keskustella hänen sekä paikalla olleen henkilökunnan kanssa talon tilanteesta. Sain myös kuulla, että apulaisoikeusmiehen moitteet olivat yllättäneet eivätkä vastanneet hänen suullisesti tarkastuskäyntinsä lopussa antamaa lausumaa. Koin Seppäsen henkilökuntineen hieman loukkaantuneen moitteista ja että tarkoitus oli ehkä antaa Sakslinille kirjeitse palautetta. Näin kuulemma meneteltäisiin ilman muuta alalla ”yksityisellä puolella”.

Kerroin kaikin puolin asiallisen keskustelumme yhteydessä, että nyt kyseessä ollut tapaus ei ollut ainoa, josta minulle oli vuosien varrella toimittajana Männikköäkin koskien oltu yhteydessä. Omaisilla on huoli laitoshoitoon sijoitetuista vanhuksista ja monesti samalla huono omatunto siitä, ettei heillä ole mahdollisuus itse enempää huolehtia heistä tai edes käydä kovin usein tapaamassa. Keskustelussa todettiin, että mikäli käyntienkin väli venyy vaikka puoleksi vuodeksi tai jopa vuodeksi, saattavat omaiset tavata usein edelliskertaan verrattuna huonompikuntoisen vanhuksen ja silloin katseet kääntyvät helposti etsimään syitä laitoksessa annetusta huolenpidosta. Joskus taas vaikkapa omaisten toimittama ”lisäravinto” saattaa sairastuttaa vanhuksen ja niin edelleen.

Vuosi vanhan vanhattaa, kuuluu sanonta.

Sekin todettiin, että Männikössä on puutteita muun muassa turvajärjestelmissä, mutta että niitä tullaan rakentamaan samalla kun laitoksen laajennus toteutetaan.

Unohdin tapaamisessa mainita erään minulle kerrotun tapauksen, jossa Männikköön vain lyhyeksi ajaksi tuotu vanhus joutui sairaalahoitoon, jossa lääkäri katsoi potilaan huonon kunnon johtuneen kuivumisesta. En lähde tapausta enempää ruotimaan, mutta tuolloin minulle kerrottu sai joitain hälytyskelloja soimaan mielessäni nyt kun näin Maija Sakslinille kunnasta lähteneen, osin aika aggressiivisen kirjeen. Voisiko todella olla niin, että vanhushuollon saamiin moitteisiin vastattaisiin yleisemminkin samalla sävyllä, joka on voitu tavallisen kansalaisen eli omaisen taholla tulkita uhkaukseksi?

Nesteytys oli yksi apulaisoikeusasiamiehenkin moitteiden aihe:

"Tarkastuskäynnilläni 11.6.2012 keskusteltiin siitä, miten asukkaiden nesteen saannista huolehditaan. Ryhmäkoti Mustikassa kerrottiin, että riittävään nesteen saamiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Nesteytyksen toteutusta ei kuitenkaan seurattu järjestelmällisesti”, kirjoitti Sakslin.

”Ryhmäkoti Mustikassa toteutetaan kodinomaista asumista. Asukkaiden ruokailussa pyritään toteuttamaan heidän omaa vuorokausirytmiään. Päivän aikana on viisi kattausta ja näiden välissä saa välipalaa, jos on tarvetta. Nesteytystä on seurattu observoiden ja asiakkaiden kanssa kodinomaisesti keskustellen”, oikaistaan nyt Inarin kunnasta.

Lisäksi apulaisoikeusasiamies saa oikomiset näkemyksiinsä vanhusten ulkoiluttamisesta sekä siitä, että kunnan antama selvitys Männikön turvajärjestelyistä piti olla riittävä eikä suppea, kuten Sakslin oli sen kokenut.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen toiminnasta ja menettelytavoista ei voi varsinaisesti valittaa minnekään. Toisaalta mikään ei kiellä etteikö häntäkin voisi moittia, joten Jaakko Seppänen ja sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti käyttivät tilaisuuden – vieläpä perusteellisesti.

”Haluamme kiinnittää huomiota siihen, ettei hyvän hallintotavan mukaisesti meille tarkastuskäynnillä annettu ennakkotietoa mahdollisista moitteista, jotta meillä olisi ollut mahdollisuus varautua asian julkiseksi tuloon, juuri ennen kunnallisvaaleja”, he kirjoittavat.

”Kohteliaasti tiedustelemme myös sitä, että jos toiminnassa on jo tarkastushetkellä ollut havaittavissa mainitsemianne puutteita ja laiminlyöntejä, niin miksi ette välittömästi tarkastuskäyntinne yhteydessä antaneet meille lisäohjeita tai pyytäneet Lapin aluehallintovirastoa tai Valviran Pohjois-Suomen yksikköä puuttumaan asioihin niiden kuntoon saattamiseksi, vaan toimititte suulliseen palautteeseen verrattuna ristiriitaisen päätöksenne ja kannanottonne takautuvasti”, kirje jatkuu.

Inarin kunnan sosiaalitoimen puolelta halutaan kyseenalaistaa eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaa vielä yleisemminkin:

”Pyydämme teitä myös yhteistyössä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanssa tarkastelemaan sitä, että onko nykyinen apulaisoikeusasiamiehen toiminta- ja raportointimalli hyvän hallintotavan mukaista. Yllä kuvattujen seikkojen perusteella herää huoli kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden oikeusturvasta tilanteessa, jossa yksittäiselle viranhaltijalle (eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle) annetaan valtuudet, joiden nojalla hän voi tehdä päätöksiä sivuuttamalla tiedokseen saatettuja tosiasioita ja muuttamalla merkittävästi suullista kannanottoaan.”

En voi mitään sille, että minusta tämän kirjeen sävy jättää jotenkin oudon jälkimaun. Enkä sillekään, että kiinnostukseni vanhushuollon tilanteeseen kasvaa.

Veikko

Hannuhyvöset vauhdissa

Lapin Kansan ”Pohjoista puhetta” -sivujen toimituksellisessa PS. -palkissa ihmetellään tänään (LK 16.11.12) luontoaktivistien liukasliikkeisyyttä. Suora lainaus tuosta ”Ehtiväistä väkeä” -kommentista: 

”Vanha kirkkoherra ihmetteli nuoren kanttorin intoa naisten perään. Kanttori sauhusi hameväen jäljissä pitkin pitäjää ja kerrottiinpa hänen käyneen kyläilemässä naapuripitäjän puolellakin. Lapsistakin huhuttiin.
Kirkkoherra ei kuitenkaan tiennyt, millä tavalla asiaan oikein puuttuisi. Lopulta hän pyysi kanttorin puheilleen ja tokaisi, että miten kanttori ylipäätään ehtii joka paikkaan.
´Onhan minulla polkupyörä´, kanttori sivalsi takaisin.
Enpä tiedä onko luontoaktiiveilla polkupyörää, mutta kovin näyttävät olevan kiivasliikkeistä porukkaa.
Inarin metsäkiistasta lappilaisille tutuksi tullut Hannu Hyvönen poseerasi alkuviikosta Talvivaaran kaivoksella ja torstain Iltalehdessä hän kantaa jo julistetta pitkin Helsingin katua.
Ympäristöministeri Ville Niinistöä tilanne harmittaa. Helsingin Sanomissa (14.11.12) hän tunnustaa, että olisi kernaasti mukana mieltä osoittamassa.”

Nämä hannuhyvöset ovat tulleet minullekin tutuiksi vuosikymmenten varrella. Ensimmäisen kerran heihin tutustuin Ounasjoki-soutujen aikana, jolloin niistä ensimmäistä alusta loppuun mukana seuranneena näin läheltä porukan elämänmenoa ja pääsin kuulemaan sen ”syvällistä” paneutumista asiaan Oula Näkkäläjärven ja kumppaneiden johdolla. Pian näin saman sakin lippuineen soutamassa Iijoen puolesta ja sittemmin naamoja on näkynyt milloin missäkin vuotosmielenosoituksessa, milloin mitäkin asiaa puolustamassa tai vastustamassa.
Media on näitä ”jokasäänhävittäjiä” kohdellut yleensä suurella arvostuksella, heitä ilmeisinä asiantuntijoina pitäen. Niin näytti jälleen myös Hannu Hyvönen päässeen eilisen Ylen A-Talkin tuolille - kovistelemaan entistä ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä tekemisistään.
Jotenkin ei voinut olla harmistukseni ohessa huvittumatta Hyvösen esiintymisestä Talvivaaran virheiden ja valheiden paljastajana. En todellakaan puolusta Pekka Perän ja kumppaneiden tekemisiä, päinvastoin niitä paheksun ja ihmettelen, mutta että jollain Hyvösellä on pokkaa pulpahtaa tapauksessa esiin jonain totuuden etsijänä ja tuomaroijana.
Inarissa ja Lapissa laajemminkin ehkä muistetaan Hyvösen lähes tuntinen dokumentti ”Viimeinen joiku”, jonka hän tuotti Inarissa käydyn metsäsodan aineksista ja joka dokumentti on saanut sittemmin mainetta ja kunniaa saamelaisten heikon tilanteen esille tuojana.
Kun dokumentin on katsonut ja yhäkin siitä löytyy otteita YouTubesta, ei voi kuin ihmetellä sitä paikoittaista yksisilmäisyyttä ja minusta myös epärehellisyyttä, jota tuossa dokumentiksi väitetyssä filmissä harjoitetaan.
Olen yksisilmäisesti sitä mieltä, että Hyvösen kaltaiset, julkisuushakuiset ”dokumentaristit” ja ”luonnonsuojelijat” vievät uskottavuutta todelliselta luonnon- ja ympäristönsuojelulta. Median ammattilaiset voisivat vähimmillään ottaa selvää näistä tyypeistä ennen kuin he menevät nostamaan heitä yhä ylemmäs jalustoillaan.

”Uskallan kuitenkin väittää, että ainakin ajatus puolueettomasta, neutraalista dokumentin tekijästä on petosta tai itsepetosta. Joka ikinen sekunti elokuvaa on ladattu merkityksillä, kuvakulmista, leikkauksista, äänenkäsittelystä jne lähtien. Sikäli kuin tekijä itse on tietoinen näistä merkityksistä ,hän hallitsee melko lailla täysin tämän pelin. Sikäli kuin tekijällä on joku ajatus, analyysi, viesti, syvempi syy tehdä dokumentti hän kuljettaa ja ohjaa katsojaa tämän missionsa ehdoilla.”

Arvatkaa kuka on kirjoittanut moisen pohdiskelunsa?
Miten sitä nykyään mediamaailmassa vitsaillaankaan eli että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Minulle tulevat tuosta mieleen Hannu Hyvösen metsäsotadokumentin muutamat kuvat niin sanotuista avohakkuista. Siis Inarissa!

Veikko

Enontekiö: Maanomistusoloja ei tarvitse järjestellä uudelleen

Enontekiön kunta on ryhtynyt paneutumaan toden teolla meneillään olevaan, toteutuessaan pohjoisimman Lapin elämää mullistavaan ILO 169-prosessiin, jonka tavoitteena on kiteyttäen tehdä saamelaiskäräjistä alueen keskeinen vallanpitäjä – ellei kaikissa asioissa suoraan, ainakin esimerkiksi kuntien toimintoihin ulottuvana veto-oikeuden käyttäjänä.

Enontekiön kunnan edustajat neuvottelivat viime viikolla Helsingissä maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön ja oikeusministeriön virkamiesten ja valtakunnanpoliitikkojen kanssa. Tapaamiset liittyivät ajankohtaan, jolloin tiedetään pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen aikovan käsitellä ILO-169 yleissopimuksen mahdollista ratifiointia ja sen edellytyksiä iltakoulussaan marraskuussa. Käsittely saattaa toki vielä siirtyä.

Enontekiö toimitti valtioneuvostolle kirjelmän toimenpiteistä, joihin hallituksen tulisi kunnan mielestä ryhtyä tilannetta ratkaistaessa. Esitykseen sisältyy kunnan kanta sekä ILO-169 yleissopimuksen ratifiointiin että biodiversiteettisopimuksen artiklan 8j tulkinnan laajentamiseen. Kunta on lähestynyt myös YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevää komiteaa.

Kunnanjohtaja Mikko Kärnän mukaan virkamiehet ja pääosa poliitikoista tiedostavat jo ongelmat, joita ILO 169-sopimuksen mahdolliseen ratifiointiin liittyisi. Ympäristöministeriö aikoo järjestää bidiversiteettisopimuksen  8j-artiklan laajentamisesta neuvottelun, jossa kuullaan pohjoisten kuntien alueella historiallisesti eläneitä ja yhä olemassa olevia paikallisyhteisöjä – aikaisemmin artiklaa on haluttu soveltaa vain saamelaisiin.

Myös oikeusministeriö on nyt luvannut järjestää pohjoisissa kunnissa laajan ILO-169 yleissopimusta koskevan kuulemiskierroksen. Se toteutuu tulevan kevään aikana. Kärnän mukaan kuuleminen on linjassa kunnan ehdotuksen kanssa; Enontekiö esittää, että tilanteesta alueella tulee laatia riippumaton olosuhdeanalyysi, jolla selvitetään nykylainsäädännön mahdollisesti aiheuttamat rajoitukset saamelaiskulttuurin harjoittamiselle sekä selvitetään, mikä on historiallisten lapinkylien väestöstä polveutuvien ihmisten ja kuntien oikeusasema suhteessa ILO -169 yleissopimukseen.

”Eri ministeriöt ja valtakunnanpoliitikot ovat suhtautuneet kunnan näkemyksiin näistä asioista erittäin positiivisesti. Olen vakuuttunut siitä, että asian suhteen löydetään kansallinen ratkaisu, jonka myötä vuosikymmeniä kestänyt epätietoisuus ja epävarmuus saadaan lopultakin päättymään. Aikakin on jo ajanut ILO-169 yleissopimuksen ohitse.” toteaa kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Keskitalo.

”Vuosikymmeniä vellonut keskustelu maa- ja vesioikeuksista on luonut ainoastaan eripuraa ja vastakkainasettelua, joka tulisi nyt lopettaa ja keskittyä oleelliseen eli saamen kielen elvyttämiseen ” toteaa puolestaan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Satu-Marja Eira-Keskitalo.

Enontekiön julkisuuteen toimittaman tiedotteen mukaan kaikkien ministeriöiden johdonmukaisena kantana on, ettei saamelaisalueen maanomistusoloja ole tarpeen eikä niitä voida järjestellä uudelleen. Enontekiön mielestä tilanteessa on pyrittävä kansalliseen ratkaisuun, jolla turvataan saamen kielen ja kulttuurin säilyminen elinvoimaisena sekä taataan koko alueen väestölle riittävät osallistumisoikeudet maankäytön suunnittelussa, huomioiden saamelaisten lisäksi myös muut paikalliset yhteisöt.

Hyväksyttävän kansallisen ratkaisun löytämisen jälkeen hallituksen on tehtävä lopullinen päätös siitä, että Suomi ei ratifioi ILO-169 yleissopimusta sen ollessa soveltumaton Suomessa vallitseviin oloihin ja oikeusjärjestykseen, Enontekiö lausuu.

Mikäli ILO-169 yleissopimus kuitenkin ratifioidaan, tulee saamelaismääritelmää Enontekiön kunnan mielestä laajentaa ja tunnustaa lappalaisten sekä kuntien erityinen oikeusasema alueella.

”Niin kuntien kuin Suomen valtionkin tehtävänä on taata koko väestölle yhtäläiset mahdollisuudet elää, olla ja harjoittaa elinkeinojaan tällä ainutlaatuisella alueella. Toimintatapojen on perustuttava aitoon monietnisyyteen, jossa erilaiset väestöryhmät ja alkuperäiset paikalliskulttuurit toimivat syrjimättömästi yhdessä ja jossa eri ryhmiä sekä eri elinkeinoja ja ammatinharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti; aivan kuten esimerkiksi ILO-111 yleissopimus edellyttää.” toteaa Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä.

Enontekiö muistuttaa valtioneuvostolle toimittamassaan kirjelmässä, että lain tarkoittamat saamelaiset ja suomalaiset asuvat Lapissa täsmälleen samoilla alueilla, harjoittavat samoja elinkeinoja samoista oikeudellisista lähtökohdista ja että saamelaisilla ja muulla Lapin väestöllä on todistettavasti yhteisiä esi-isiä. Kunnan milestä jo tämän pitäisi olla riittävä indikaattori osoittamaan, että kulttuuri- ja kielieroista huolimatta oikeuksia maahan, veteen tai elinkeinoihin ei voida osoittaa pelkästään yhdelle väestöryhmälle.

Jos ILO-169 sopimus ratifioitaisiin saamelaiskäräjien edellyttämällä tavalla, se Enontekiön mukaan sulkisi ulkopuolelle suuren osan siitä väestöstä, joka on asuttanut aluetta ikimuistoisista ajoista lähtien.

Veikko

Saamelaiskäräjien hallitus oikoo KHO:n laintulkintaa

Saamelaiskäräjien hallitus päätti tällä viikolla (7.11.12) vaatia korkeinta hallinto-oikeutta (KHO) purkamaan viime vuoden syksyllä (26.9.11) tekemänsä päätökset, joilla se määräsi neljä inarinsaamelaista henkilöä sisällytettäviksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon eli kumosi käräjien vaalilautakunnan ja -hallituksen hylkäävät päätökset.

KHO:n päätöksistä syntyi melkoinen poru ja niistä on vedottu YK:ta myöten. Voisi kiteyttäen ja käräjien entisen lakimiessihteerin Heikki J. Hyvärisen purkauksiin vedoten lausua, että saamelaisjohdon subjektiivista oikeutta valita kansansa loukattiin verisesti tuomalla äänioikeuden piiriin henkilöitä, jotka tuossa joukossa oli ehditty määritellä ”saamelaisten vihollisiksi”. Tuon leiman saaminen on tapahtunut yleensäkin herkästi, etenkin kun moiseen yleistämiseen ei ole ollut oikeusviranomaisillakaan hampaita tai halua puuttua – etteivät itse leimautuisi.

Saamelaiskäräjät hakee päätösten purkua ”saamelaisten yleisen edun ja vaaliluettelon luotettavuuden turvaamisen vuoksi”. Purkuvaatimus perustetaan myös hallintokäyttölain 63. pykälään, jossa säädetään purkuperusteista. Sellaisiksi esitetään, että päätökset ”perustuvat lain väärään soveltamiseen, erehdykseen ja että asiassa on saatu uusi selvitys”.

Saamelaiskäräjien hallitus nojaa lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolaiselta tilattuun asiantuntijalausuntoon, jonka sisällöstä minulla ei ole tarkempaa tietoa.  Vaikka Virolainen on muun muassa ahkera blogisti ja kritisoinut vanhoista taustoistaan ammentaen paljonkin suomalaista oikeuskäytäntöä sen korkeimmilla tasoilla, en ole löytänyt häneltä aiemmin juurikaan saamelaishallintoon ja saamelaisuuteen keskittyviä kirjoituksia.  Varmaan niitä jossain lienee.

”Jos jäätäisiin Niinistön tavoin odottelemaan, että Suomessa päästäisiin täydelliseen yksimielisyyteen siitä, ketkä kuuluvat alkuperäisväestöön ja ketkä eivät, ei sopimusta olisi luultavasti mahdollista ratifioida milloinkaan”, on Virolainen kommentoinut viimeksi blogissaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön kriittistä kantaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin saamelaiskäräjien johdon edellyttämällä tavalla.

Kun KHO ratkaisuissaan tulkitsi saamelaismääritelmää aiemmista tulkinnoista poiketen antamalla enemmän painoarvoa polveutumiselle ja henkilön samastumiselle saamelaiseksi, katsoo käräjäjohto tuon tulkinnan perustuneen YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean vanhentuneeseen, vuonna 2009 annettuun suositukseen. Silloin ja jo aiemmin kyseinen komitea oli huomauttanut Suomea liian suppeasta saamelaismääritelmästä, jota se nyt siis jälleen kannattaisi.

Nyt komitea on saatu huomauttamaan Suomea siitä, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloa täydennettäessä ei annettu riittävästi painoarvoa saamelaisten itsemääräämisoikeudelle eli tässä tapauksessa oikeudelle keitä he (käräjien johto) hyväksyvät saamelaisiksi ja keitä ei.

Käräjien hallituksen mielestä KHO:n päätöksissä ei ole noudatettu myöskään Suomen ratifioiman YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja YK:n alkuperäiskansajulistuksen velvoitteita saamelaisten itsemääräämisoikeudesta - ja niin edelleen.

Ja vielä: Käräjien hallituksen mukaan KHO:n päätökset perustuivat lisäksi puutteellisiin todisteisiin kyseisten henkilöiden esivanhempien saamen kielen taidosta ja samastumisesta saamelaiskulttuuriin.

On mielenkiintoista nähdä johtaako saamelaiskäräjien hallituksen vaatimus mihin tai minkäänlaisiin reagointeihin KHO:n taholta. Kyseessä on sentään sen vuosikirjapäätös, jota ei liene tehty ihan noin heppoisin perustein kuin mitä käräjien tiedotteesta voisi päätellä.

Muutamien näkemieni juridiikan tuntijoiden näkemysten perusteella voitaneen seurata, millaisen asianosaisuuden saamelaiskäräjät voisi näiden neljän inarinsaamelaisen henkilön identiteetin kyseenalaistamisessa yleensäkään saada ja voidaanko henkilöitä koskeva oikeuden päätös tällaisessa ihmisoikeustapauksessa kyseenalaistaa tavallaan heitä vastaan ja ikään kuin ulkoa päin.

Ainoa tässä vaiheessa kyseeseen tuleva peruste päätösten purun arvioinnille voisi olla kai prosessivirhe, olen nähnyt arvioitavan.

Saamelaiskäräjien johdon uusin rypistys nostaa joka tapauksessa yhä selvemmin - jos mahdollista - esille sen tavoitteet rajata Suomen alkuperäiskansa-asia oman pienen piirinsä pyöritettäväksi. Aivan viime käden tietojen perusteella tuo tavoite saattaa olla luisumassa Klemetti Näkkäläjärven ja kumppanien käsistä ja jos he tämän jo tiedostavat, kyseessä on enää poliittisen profiilin pelastaminen.

Saamelaiskäräjien hallitus käsitteli tietääkseni tätä KHO-vaatimusta sikäli vajaalukuisena, että hallituksen varapuheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio ei ollut paikalla. Kokoukseen ei kaiketi voinut osallistua enää myöskään Yle Saamen päällikkönä jo työskentelevä Pirita Näkkäläjärvi, jonka mahdollista varahenkilöä en tiedä.

Kun saamelaiskäräjien hallitus teki 27.9.12 periaatepäätöksen KHO-purkuvaatimukseen ryhtymisestä, kolttasaamelainen Tiina Sanila-Aikio jätti asiassa eriävän mielipiteen.

Veikko

Itsehallinto kunnallisen itsehallinnon sisällä

Referoin seuraavassa erästä saamaani analyysia kunnan ja kunnallisen itsehallinnon asemasta tilanteessa, jossa sen rinnalla tai oikeastaan sisällä pyritään vahvistamaan toista, monien kunnan toimien kanssa päällekkäistä paikallista hallintoa.
Kyse on siis Pohjois-Lapin kunnista ja pyrkimyksistä vahvistaa saamelaiskäräjien asemaa niiden alueen hallinnossa:

”Mikäli saamelaiskäräjien ajamat ehdotukset hyväksytään, vähenee kuntien toiminta olennaisesti. Saamelaiskäräjät pyrkii aktiivisesti korvaamaan kuntien toimet monessa suhteessa. Palvelujen tuottajan rooli saattaisi jäädä edelleen kunnille peruspalvelujen osalta, mutta muutoin käräjät haluaa omia saamelaisalueella keskeisen päätöksentekijän roolin monissa kunnille kuuluvissa asioissa.
Kunnalliseen itsehallintoon luetaan muun muassa seuraavat seikat vakiintuneen valtiosääntöoikeuden ja hallinto-oikeuden perusteella. Suomen perustuslain 121 §:n mukaan Suomi jakaantuu kuntiin, joiden itsehallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Tämä lähtökohta on tärkeä tässäkin asiassa. Kunnalla on oikeus ja sen perusteella velvollisuus huolehtia kaikkien asukkaittensa eduista ja oikeuksista. Se ei katso mistä kansalaisuudesta on kyse tai onko kyse vähemmistön oikeuksista. Kuntaa on pidetty tässä mielessä yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden takaajana.
Itsehallinnon perusteista säädetään kuntalailla. Kunnan verotusoikeus on säädetty perustuslaissa kuntien talouden perustaksi.
Kunnan toiminnan kannalta on tärkeää, että kaikista kunnan asukkaita koskevista asioista päätetään kunnallisen itsehallinnon piirissä; ei ole ajateltavissa eikä saa olla niin, että kuntaa tai sen asukkaita koskevista asioista päätettäisiin saamelaiskäräjillä. Kunnan tulee vastustaa tällaisia pyrkimyksiä oikeudellisista ja taloudellisista syistä.
Kunnan itsehallinnolle on tunnusomaista myös, että kunnalla on itsenäinen oma talous. Näin on, vaikka ääritapauksissa kunta voi saada tuloistaan suuren osan valtionosuuksina. Verotusoikeus on yhdessä lainanoton kanssa se, joka turvaa kunnan talouden ja sen tasapainottamisen. Näiden kysymysten tunnustetaan nykyisin olevan suhteellisia; monilla kunnilla on suuria vaikeuksia ja riippuvuus valtiosta on ratkaiseva.
Saamelaiskäräjien ajama hallintomalli merkitsisi sitä, että mahdollisuus verotulojen saantiin vähenisi. On selvää, että saamelaiskäräjien ajama itsehallinto vaikuttaisi enemmän kunnalliseen itsehallintoon kuin toisin päin. Se johtuu erityisesti soveltamisalojen erilaisuudesta mutta myös talouden perusteista.
Nykyisin saamelaisten itsehallinnon lähtökohdat ovat suppeat, mikä vaikuttaa luonnollisesti siihen, mitä asioita sen piirissä voidaan päättää ja mitä ei. Kunnallisen itsehallinnon olennainen osa on, että kunta saa järjestää oman hallintonsa haluamallaan tavalla. Suomen perustuslain 121 §:ssä on säädetty, että saamelaisilla on kieltään ja kulttuuriaan koskevissa asioissa itsehallinto. Tämä on kuitenkin rajattua itsehallintoa. Kyse on saamelaisten sisäisestä itsehallinnosta. Kyse ei ole yleisestä itsehallinnosta. Sanat saamen kieli ja saamelaiskulttuuri ovat rajattuja käsitteitä niiden yleismerkityksen perusteella.
Nykyisin saamelaisten kuulemisesta lainsäädäntöhankkeista ja vastaavasta menettelypuolesta säädökset ovat eduskunnan työjärjestyksessä sen jälkeen, kun valtiopäiväjärjestys kumottiin. Saamen kielestä ja kulttuurista perusoikeutena on edelleen säännös Suomen perustuslain 17 §:ssä. Saamen kielen käyttöä koskeva lainsäädäntö on äskettäin uudistettu.
Perustuslain säännöksessä on todettu sanamuotona myös, että saamelaiset ovat alkuperäiskansa. Saamelaisten itsehallinto on perustuslaissa rajattu ja se on suppeasti käsitetty suhteessa kunnalliseen itsehallintoon. Saamelaisten itsehallinnosta on siis säädetty myös perustuslain itsehallintosäännöksessä.
Kunnan itsehallinnon murtaminen merkitsisi yhtenäisen hallintokulttuurin heikentämistä. Kunnan oman hallinnon lisäksi olennaisia toimialan sisältöjä on kunnan itsenäinen elinkeinojen kehittämispolitiikka. Se on se politiikan kenttä, jonka perusteella kunnalla ja sen itsehallinnolla on todellinen sisältö. Kunta ajaa yleistä ja julkista intressiä, jotka nojaavat myös kunnan asukkaitten etuihin ja oikeuksiin.
Saamelaisten itsehallinto ja kunnallinen itsehallinto eroavat monissa suhteissa. Edellisessä itsehallinnon alaan kuuluvat asiat on määritelty joko saamelaiskäräjälaissa tai erityislaeissa. Tässä suhteessa lähtökohta on kokonaan toinen kunnallisessa itsehallinnossa. Niiden päättäjät ovat pääasiassa eri henkilöitä. Kumpikin on valtajärjestelmä, jossa vallankäytön kohteet ovat olleet tähän asti erilaisia. Niinpä saamelaiskäräjien ajamaa itsehallintojärjestelmää ei tule hyväksyä, koska se vaikuttaisi erityisesti kuntien mahdollisuuksien hoitaa tasapuolisesti kaikkien kuntalaisten asioita.
Saamelaisten itsehallinto ei ole täyttä itsehallintoa. Laki luo itsehallinnollisen järjestelmän erityispiirteineen. Kansainväliset sopimukset eivät perusta vähemmistöille itsemääräämisoikeutta eli oikeutta ulkoiseen itsenäisyyteen. Jos saamelaiskäräjien ajama itsehallintomalli hyväksytään, seuraa uusi tilanne. Siksi kunnan ja sen kaikkien asukkaiden kannalta voidaan kysyä: Miten kunta voi harjoittaa elinkeinojaan?  Päätetäänkö kuntaa ja kunnan asukkaita koskevia asioita saamelaiskäräjien piirissä? Miten ylipäänsä voidaan kuntaa ja sen asukkaita koskevia asioita siirtää sen päätöksentekojärjestelmän piiristä saamelaiskäräjille yleisissä asioissa tai konkreettisesti? Miten turvataan kunnan kehittämiseen kuuluva kaavoitusvalta, jota juuri on vahvistettu voimaan tulleella maankäyttö- ja rakennuslailla? Miten turvataan kunnan asukkaiden eli paikallisten asukkaiden ympäristön ja luonnon käyttömahdollisuudet kaikille yhtenevällä tavalla? Miten ylipäätään asioiden yhteisvaikutuksessa turvataan kunnan elinkelpoisuus ja kehittymismahdollisuus?
Näitä asioita on arvioitava ennen kuin asiasta mitään päätetään. Kysymys on kunnan ja sen asukkaiden kannalta siinä, mitkä seikat voivat olla sellaisia, että niissä paras tulos saavutetaan vahvistamalla tai lisäämällä saamelaisten oman päätöksenteon piiriin kuuluvia asioita tai tekemällä kuntalakiin muutoksia.
Tämä on merkittävä seikka, sillä toistaiseksi eteneminen näyttää perustuvan ensi sijassa valtion itselleen ottamien tavoitteiden täyttämiseen.
Saamelaiskäräjien ajaman hallintomallin syvin sisältö itsehallinnollisesta näkökulmasta on se, että se laajentaisi ja itse asiassa avaisi sisällöllisesti merkittävästi kulttuuri-itsehallinnon alaa eli elinkeinot ja muut siihen liittyvät asiat tulisivat sen piiriin. Asia on luonnollisesti kunnan kannalta tärkeä sen vuoksi, että kunnan itsehallinto elinkeinokysymyksissä perustuu ratkaisevassa määrin sen omaan rahoitukseen ja panostukseen. Tätä mahdollisuutta ei ole ollut saamelaisten itsehallinnolla. Porotalous- ja vastaavat lait ovat valtakunnallista lainsäädäntöä.
Tällä hetkellä kunnallisen itsehallinnon ja saamelaisten itsehallinnon yhtymäkohdat ovat sosiaali- ja terveydenhuollon ja opetustoimen saralla; siellä kehitys on ollut myönteinen. Nämä kysymykset eivät ole ongelmia saamelaissopimuksen tai ILO 169 - yleissopimuksen voimaansaattamisessa, vaikka nämäkin kysymykset ovat yleissopimusten olennaista sisältöä.
ILO-sopimuksen ratifioiminen vaikuttaisi kuntien toimintaan heikentäen niiden mahdollisuuksia toteuttaa kuntalain tavoitteita.”

Tällaisia analyyseja ja pohdiskeluja liikkuu oikeusministeriön ja saamelaiskäräjien meneillään olevan lakiuudistus- ja ILO 169 -manööverin ympärillä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) lupasi äsken Inarissa saamelaiskäräjien johdon kanssa neuvoteltuaan, että ”kaikkia osapuolia tullaan vielä kuulemaan”.
Alkaisi olla mielenkiintoista kuulla myös oikeusministeriön analyysi siitä, mitä ajetut uudistukset sen mielestä toisivat käytännössä tullessaan kunnille ja kuntalaisille.

Veikko