Voisiko suomalainen kansanedustaja istua
samaan aikaan myös Norjan valtiopäivillä, tai päinvastoin norjalainen
kansanedustaja Suomen eduskunnassa? Kukapa tietää, onhan viime aikoina jo nähty
muutaman kerran sekin, että Ruotsin pääministeri on voinut edustaa Suomea
EU-johtajien kokouksissa. Toisaalta selkeä kaksoiskansanedustajuus taitaa vielä
puuttua.
Suomen ja ilmeisesti myös Norjan saamelaishallinnoissa
moinen kaksoisedustus on sen sijaan mahdollista. Tai ainakaan Suomen korkein
hallinto-oikeus (KHO, päätös H742/2020)) ei löytänyt mahdollisuutta puuttua
tällaiseen hiljattain ratkaisemiensa valitusten nojalla. Ja muuta valitustietä
Suomessa tuskin enää ylempää löytyy? Valituksissa oli kyse Suomen
saamelaiskäräjien 27.-28.2. 2020 pidetyn järjestäytymiskokouksen
laillisuudesta, päätösvaltaisuudesta ja kokouksessa tehtyjen päätösten,
käytännössä lukuisten henkilö- ja toimielinvalintojen kumoamisesta.
Saamelaiskäräjille valituiksi tulleet Anu
Avaskari, Inka Kangasniemi, Pigga Keskitalo ja Kari Kyrö
puuttuivat kokoukseen Enontekiön kuntakohtaisena varajäsenenä kutsutun Niko-Mihkal
Valkeapään läsnäoloon. He katsoivat, että jo pitempään Norjassa asunut ja
ennen Suomen saamelaiskäräjävaaleja kirjansa Enontekiölle siirtänyt Valkeapää oli
menettänyt käräjien vaalikelpoisuuden 4.11.2019 muutettuaan jälleen vakinaisesti
Norjaan ja kotikuntansa ollessa tuosta alkaen jälleen siellä. Valittajat
muistuttivat, että saamelaiskäräjälaissa painotettiin vahvasti käräjien
alueellista edustavuutta nimenomaan kuntakohtaisten edustajien kautta.
Valittajat huomauttivat, että Valkeapää
oli aiemmin valittu myös Norjan saamelaiskäräjille sen kaudelle 2017 – 2021.
Nyt hänet valittiin Suomen saamelaiskäräjien edustajaksi saamelaisten yhteiseen
parlamentaariseen neuvostoon, jossa hän voi valittajien mukaan edustaa näin
kahta maata ja joka kaksoisrooli on omiaan viemään parlamentaarista
uskottavuutta sekä kaventamaan eri maiden saamelaisten edustuksellisuutta.
Suomen saamelaiskäräjälain 21 §:n mukaan
saamelaiskäräjien vaaleissa on asuinpaikkaan katsomatta äänioikeutettu jokainen
viimeistään vaalitoimituksen viimeisenä päivänä 18 vuotta täyttävä saamelainen,
joka on Suomen kansalainen tai jolla ulkomaan kansalaisena on ollut
kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa silloin, kun pyyntö
vaaliluetteloon ottamisesta on viimeistään tehtävä. Näin lienee Valkeapään
mukaan äänioikeuden osalta ollutkin hänen ollessaan - ilmeisesti myös Suomen
kansalaisena - kirjoilla Enontekiöllä kyseisenä vaaleja edeltävänä aikana. Nyt
siis oli kyse hänen edustuskelpoisuudestaan vaalien jälkeisenä aikana ja
samalla Norjan saamelaiskäräjien edustajana. Valittajien mukaan Valkeapään olisi
pitänyt pyytää eroa ja pidättyä Suomen saamelaiskäräjien paikoilta.
Saamelaiskäräjien KHO:lle antamassa
vastineessa ei lähdetty ottamaan suoraan kantaa Valkeapään kahden parlamentin
edustaja-asemaan, vaan vedottiin siihen, että kokous olisi ollut päätösvaltainen,
vaikka hän ei olisi ollut mukana. Käräjät vetosi myös siihen, ettei sillä ollut
toimivaltaa puuttua lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä valittujen jäsentensä
kokousosallistumiseen. Käräjät viittasi vielä varajäsenen Suomen
kansalaisuuteen ja ettei hänellä ollut ”muutoinkaan” estettä toimia valituissa
tehtävissä. Tämä ”muutoinkaan”-viittaus saattaisi liittyä myös henkilön
jäsenyyteen Norjan saamelaiskäräjillä.
KHO vältti puuttumisen asiaan katsomalla,
etteivät saamelaiskäräjien yleiskokouksen helmikuiset päätökset olleet
hallintoasioista annetun lain (808/2019) mukaisia hallintopäätöksiä, joten
asian käsittely ei kuulunut hallinto-oikeudelle. KHO siis jätti tutkimatta
valitukset ja sivuutti samalla vailla mitään mainintaa myös valituksiin oheistetut
väitteet saamelaiskäräjien yleiskokouksen toteuttamasta syrjinnästä.
Valittajista Avaskari ja Kyrö olivat vaatineet KHO:ta tutkimaan heihin
kohdistunutta syrjintää, jossa heidät käräjille suurilla äänimäärillä
valittuina syrjäytettiin tyystin puheenjohtajisto- ja hallitusvalinnoissa sekä
muita merkittäviä luottamustoimia täytettäessä.
Todettakoon, että saamelaiskäräjälain
mukaan saamelaiskäräjien toimielinten päätöksistä voi valittaa – kuinka
ollakaan – vain saamelaiskäräjille ja esimerkiksi juuri käräjien
vaalimenettelyistä edelleen KHO:lle. Syrjintä- ja muista
ihmisoikeuskysymyksistä voi toki yrittää hakea oikeutta kansainvälisiltä
elimiltä, mutta keiden rahkeet siihen sitten riittävät ja löytyykö heille tukea
kansainvälisesti verkostuneilta ”oikeusoppineilta”.
Suomessa saamelaiskäräjälain uudistamista
on vaadittu eri näkökulmista ja parhaillaankin lakiuudistus muhii julkisuuden ulkopuolella.
Demokratian parantaminen saamelaisten kulttuuri-itsehallinnossa ja edellä
kuvatun kaltaisten porsaanreikien paikkaaminen ovat vaatimuksia, joihin luulisi
oikeusvaltio Suomen oikeusministeriön ja oikeusministerin ponnella tarttuvan.
Mutta näinhän ei välttämättä tai varsinkaan tapahdu, vaan paremminkin asiassa
on näyttänyt vallitsevan jonkinlainen poliittinen valikoiva kuurous.
Valikoiva siksi, että vastakkaiset
vaatimukset saamelaiskäräjien demokratian ja saamelaisuuden määritelmän
kaventamiseen ovat tuntuneet miellyttävän esimerkiksi jo toista vaalikauttaan
istuvaa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia. Saamelaisuus ja
saamelaiskulttuuri ovat niin pieni ja eksoottinen asia, ettei sen kysymyksiin
paneutumista ja tarinaa pidä liiallisella historia- tai olosuhdetiedolla pilata?
