Uusi saamelaiskäräjät järjestäytyi 27. – 28.2. ja se mitä
kyllä piti osata ennustellakin toteutui: käytännössä käräjävaalien edellinen,
vaikkakin selvästi niukentunut enemmistö jyräsi puheenjohtajiston ja
hallituksen valinnoissa täysin yli 40 prosenttia vaalien äänistä keränneen
vähemmistön. Normaalissa suomalaisessa demokratiassa suhteellisuus olisi tuonut
vähemmistölle hyvinkin paikkoja puheenjohtajistoon ja hallitukseen, nyt ei
ensimmäistäkään.
Täytyykin heti alkuun kysyä, kuinka pitkään saamelaishallintoa
eri toimintoineen rahoittava Suomen valtio tällaista vallan ja samalla
aineellisen edun kahmintaa hyväksyy ja tukee? Samalla voi osoittaa kysymyksen
oikeusministeriöön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille, miten
Suomen saamelaiskäräjävaalien valtaryhmän kerta toisensa jälkeen nähty ja
suhteessa yhä räikeämmäksi käyvä menettely istuu kovasti korostetun oikeus- ja
ihmisoikeusvaltio Suomen imagoon?
Ehkä tähänkin sopii jatkaa ennustelulla: Henriksson ilmeisesti
tyytyy viittaamaan saamelaisten kultuuri-itsehallintoon, johon hänellä ja
valtiolla ei ole syytä puuttua. Vielä kun lähiaikoina Inariin saamelaiskäräjien
vieraaksi saapuva tasavallan presidentti Sauli Niinistökin loihee samoin
lausumaan, voi yli 40 prosenttia saamelaiskäräjävaalien äänestäjistä todeta
tulleensa jätetyiksi ihan korkeimmalta taholta toisen luokan saamelaisiksi ja
Suomen kansalaisinakin vaille perustuslaissa kirjattua ihmisoikeuttaan.
Vai katsotaanko, että saamelaiskäräjävaalien äänikuninkaat
ja -kuningattaret syrjäyttämällä heidän äänestäjiensä oikeudet toteutuvat se kun
vain joku kertoo heitä edustavansa?
Saamelaiskäräjävaalit avannut vanhin edustaja, samalla
vaalien äänikuningas Kari Kyrö kertoi yhdeksän jäsenen esittäneen
vaalitulokseen nojaavaa puheenjohtajisto- ja hallitusvaalia. Heikkoon
äänestysprosenttiin jälleen kerran jääneen saamelaiskäräjävaalin
yhteisäänimäärä oli noin 2270 ääntä, josta yhdeksän edustajan äänimäärä oli
noin1035 ääntä. Sen johdosta nämä yhdeksän jäsentä ehdottivat 60/40 paikkajakoa
ja lähtivät luonnollisesti myös siitä, että enemmistölle tulisi käräjien päätoimisen
puheenjohtajan paikka.
Neuvotteluja ryhmien kesken käytiin koko avajaispäivän
ehtoorupeama, mutta mihinkään suhteellisuuteen ei enemmistön puolelta taivuttu.
Itse asiassa 21 edustajan saamelaiskäräjillä ei 9 edustajan vähemmistölle
luvattu yhtään puheenjohtajisto- tai hallituspaikkaa. Näin oltiin umpikujassa.
Toisena kokouspäivänä päädyttiin siis suoriin lippuvaaleihin
ilman saavutettua sopua. Niinpä puheenjohtajaksi seuraavalle nelivuotiskaudelle
tuli kaksi ehdokasta: Tuomas-Aslak Juuso ja Anu Avaskari. Vaalin
voitti Juuso äänin 16 – 5. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi esitettiin Kari
Kyröä ja Anni Koivistoa, äänijako sama 16 – 5 Koiviston hyväksi.
Toiseksi varapuheenjohtajaksi vastakkain olivat Kari Kyrö ja Leo Aikio,
joista Aikio sai 12 ääntä ja Kyrö 8 ääntä yhden käräjäedustajan äänestäessä
tyhjää.
Neljän hallituksen jäsenen vaalissa tulos oli äänestysten
jälkeen sama, vähemmistölle ei hellinnyt yhtään paikkaa. Tässä vaiheessa Kari
Kyrö ilmoitti vähemmistön taholta jättävänsä eriävän mielipiteen käräjien
avausistunnon pöytäkirjaan. Tyly valintalinja sai jatkoa saamelaiskäräjien lautakuntien
valinnoissa, joissa tosin muutamalle harvalle ei-enemmistöläiselle tuli ”säälipaikka”.
Kari Kyrön mukaan yhdeksän käräjäedustajan tekemä paikkajakotarjous
ei ollut millään muotoa ylimitoitettu, päinvastoin se oli jonkin verran
äänimäärien suhteessa alimittainen. Tällä hänen mukaansa halutiin varmistaa ja
osoittaa se, ettei voitu puhua mistään ylimitoitetuista vaatimuksista.
Nyt kun saamelaiskäräjälaista odotetaan ehkä jo vuoden
lopussa nykyisen hallituksen ehdotusta, luulisi hälytyskellojen Suomen
saamelaishallinnon tilasta soivan jo vähän joka puolueessa. Näin huolimatta
siitä, että jokaisesta puolueesta taitaa löytyä myös umpikuuroutta. Eikö
saamelaiskäräjävaalia saada millään suhteellisuudet tunnustavaksi listavaaliksi,
vai onko Pekka Aikion ja Heikki J. Hyvärisen aikanaan kehittelemä
ja lobbaama nykyinen suhteettomuus todella kiveen hakattu tapa hoitaa Suomen
saamelaisten edustuksellisuutta heidän yhteiseksi tarkoitetussa hallinnossaan?
Tälläkin kerralla saamelaiskäräjät sen vanhimpana edustajana
avannut Kari Kyrö sai avajaispuheessaan turhaan toivoa saamelaisten asiaa
parhaiten eteenpäin vievää yhtenäisyyttä. Tilanteessa yhä absurdimmalta kuuluvat
varmaan jatkossakin kuultavat puheenvuorot yhdestä ja yhtenäisestä saamen
kansasta:
”Saamelaiset haluavat sitä, saamelaiset haluavat tätä…”.
Jk: Liitän lukijoitteni pyynnöstä tähän jälkikirjoitukseksi Kari
Kyrön saamelaiskäräjien avauksessa pitämän puheen:
Saamelaiskäräjien avajaispuhe 27.2.2020
Arvoisat saamelaiskäräjien jäsenet, hyvät läsnäolijat!
Minulla on sekä ilo, että suuri kunnia saada teidän
edessänne avata tämä Suomen saamelaiskäräjien seitsemäs istuntokausi 2020 –
2023. Tämä vuosi, 2020 on saamelaiskäräjien 24. toimintavuosi.
Saamelaispolitiikan käsittelyn yhteydessä on nykyisin,
ehkäpä yhä enemmän, tullut tavaksi puhua asioistamme kansainvälisessä
kontekstissa. Teen tästä tavasta nyt poikkeuksen. Puheeni aihevalinnat johtuvat
siitä, että meidän Suomen saamelaisten elämää ja keskinäistä kanssakäymistä
koskevat asiat kaipaavat juuri nyt, asioistamme ehkäpä kaikkein kipeimmin
kohennusta.
Ikämiehenä en voi mitenkään olla tyytyväinen nykytilaan,
jossa keskinäiset kiistamme alkavat näyttäytyä ulospäinkin, ikään kuin ne
olisivat saamelaisten normaali olotila. Sellaisten mielikuvien syntyminen
ihmisten mieliin laajemmin vaarantaa uskottavuuttamme ja myönteisesti alkaneen
saamelaisten kulttuuri-itsehallintokehityksen. Kokemuksestani tiedän, että näin
ei tarvitse olla. Me pystymme parempaan.
1. Jaan tämän
avauspuheeni kahteen osaan. Aluksi saamelaiskäräjien synnystä, sen työstä ja
saavutuksista sekä olisiko jotain voitu tehdä toisin.
2. Näkymiä on
tulevaisuuteemme.
Saamelaisten oma parlamentti ei ole ollut itsestään selvyys.
Sen kehitys ja synty on ollut monivaiheinen. On merkittävää, että Suomeen,
Pohjoismaista ensimmäisenä, perustettiin jo vuonna 1973 saamelaisvaltuuskunta,
saamelaisten parlamentin edelläkävijänä. Saamelaisvaltuuskunnan
oleva saamelaiskäräjälaki. Voidaan sanoa, että vuonna 1996
alkanut saamelaiskäräjien työ saamelaisten elämän hyväksi on kuluneiden
vuosikymmenten aikana ollut monivaiheista. Toiset meistä pitävät sitä
onnistuneena, toiset taas eivät niinkään.
Meillä on tavoitteita ja niissä onnistumisia
Eräs merkittävä tavoite ja virstanpylväs, joka saavutettiin
vuonna 2012 oli tämän saamelaiskäräjien oman toimitalon, Sajoksen
valmistuminen. Tämä yli 14 miljoonaa euroa maksanut rakennus toteutettiin
Suomen valtion ja Inarin kunnan tuella, meidän saamelaisten työn ja toiveiden
mukaisena. Valmistuminen oli kymmenien vuosien haaveiden täyttymys. Rakennuksen
ollessa valtion taseessa Suomen valtio vastaa nyt rakennuksen ylläpidosta, joka
on merkittävä asia sekin. Tästä saavutuksesta ja onnistuneista järjestelyistä
meidän saamelaisten on syytä olla tyytyväisiä ja kiitollisia.
Vuoden 2019 viimeisessä saamelaiskäräjien kokouksessa
saamenkielten opetuksen nykyvaiheen raportointi oli ilolla merkille pantavaa.
Raportti olikin edellisen saamelaiskäräjien toimintakauden mieluisinta
kuultavaa useimmille meistä käräjien jäsenistä. Laaja-alainen kielten
elvytystyö on ollut saamelaiskäräjien toiminnassa onnistunutta. Siitä saamme
kiittää kaikkia arvokkaaseen kielityöhön ja opetukseen osallisia. Kielityössä
tekijät ovat saaneet kokea myös lukuisia tunnustusta saaneita onnistumisia.
Erityisesti jo uhanalaisiksi vaipuneiden inarin- ja
koltansaamen kielten elvytys, niiden opetuksen ja juurruttamisen toimet eri
tasoilla ja eri oppilaitoksissa, ansaitsevat aivan erityisen kiitoksen, joka on
annettava myös ansioituneille kielityön pioneereille.
Kun tavoite on laajalti hyväksyttyä ja toiminta avointa,
kuten kielten opetuksessa, silloin työllä on hyvät mahdollisuudet onnistua.
Työilmapiirissä, jossa on työlle selkeä tavoite, vapaus elää ja hengittää ilman
pelkoja, vallitsee innostus. Sellainen lataa ihmisessä uskomattomia voimia. Työ
on tehokasta.
Siinä vapauden ilmapiirissä työ on antanut tekijöilleen ja
koko toimintaan virtaa ja voimaa viedä asioita eteenpäin, onnistumisiin saakka.
Mikään muu tekijä, kuin työn mielekkyys ei saa tekijäänsä niin liekkeihin kuin
itse työtehtävien sisältö, on todettu työpsykologian tutkimuksissakin.
Niidenkin perheiden jäsenet, joissa oman suvun kieli on ollut
menetettynä, saavat nykyisin tilaisuuden opiskella sukujensa kieltä esi- ja
alakouluikäisistä alkaen. Kunnat ja nykyisin myös monet kaupungit ovat vahvasti
mukana opetuksen järjestämisessä. Saamen kielten opetuksen ja kielten käytön
vahvistamisen tiellä, valtion ja kuntien tuella, on kielityössä toimijoidenkin
hyvä jatkaa eteenpäin.
Saamelaisen taidekulttuurin vahvaa eteenpäin menoa ja
menestystä maailmallakin olemme niin ikään saaneet hämmästellen kokea. Taiteen
eri aloilla taiteellisia taipumuksia omaavat saamelaiset eivät todellakaan ole
pitäneet kynttiläänsä vakan alla. Se näkyy myös saamelaisten taiteiden
harrastajien kasvavana määränä. Saamelaistaiteelle on myös kysyntää ja
esiintymisiä on saatu kokea yhä suuremmilla estradeilla livenä, radiossa ja
televisiossa. Saamelaiskäräjille ohjattujen määrärahojen puitteissa
saamelaistaiteen eteenpäin menoa ja monialaista kehitystä on voitu myös tukea.
Yksityisen sektorin saamelaistaiteelle osoittama taloudellinen tuki on ollut
hyvin merkittävää. Eteenpäin menon siivittämänä erityisesti nuorten
monilahjakkuuksien esiintulot ja menestyminen ovat olleet voimakkaita.
Taiteiden alalla tapahtuneen kehityksen päästyä näin hyvään vauhtiin on syytä
toivoa kehitykselle jatkoa, monialaisesti ja korkeatasoisesti.
Ovatko sitten kaikki saamelaiskäräjien menneen
vaalikauden toimet olleet onnistuneita?
Olemmeko saamelaispolitiikassa kyenneet vastaamaan meille
asetettuihin haasteisiin. Ovatko kaikki saamelaiskäräjien tähänastiset toimet
olleet onnistuneita? Vai onko niin, kuten politiikassa yleensäkin, ettei
virheiltäkään ole vältytty?
Tällaisia kysymyksiä voidaan asettaa lukuisia. Esitän tässä
muutamia. En kuitenkaan ryhdy niihin vastaamaan, vaan haluan jättää vastauksien
antamisen ja johtopäätösten teon jokaiselle teille kuulijoille itsellenne,
jotta jokainen voi vastata haluamallaan tavalla.
1. Ovatko
saamelaiskäräjien toimet lain ja yhteiskuntajärjestystä ylläpitävän
oikeuslaitoksen vastustamisessa loppuun saakka ajateltuja ja kaikkien
saamelaisten etujen mukaisia? Tällä en tarkoita taannoisia kalareissuja
kotijoella, vaan saamelaiskäräjien henkisten ja merkittävän määrän
taloudellisten resurssien käyttämistä maan korkeimman hallintotuomioistuimen
päätösten mitätöintiyrityksiin.
2. Palveleeko
tuollainen oikeuslaitoksen ja sen myötä laillisen yhteiskuntajärjestyksen
vastustaminen saamelaisia ja olisiko siihen käytetyillä henkisten resurssien ja
niiden myötä summalla euroja ollut parempaa käyttöä, vaikkapa oppimateriaalien
hankinnassa ja saamelaislasten kulttuuripalveluissa?
4. Onko
saamelaiskäräjien elinkeinopolitiikka palvellut kaikkia saamelaiselinkeinoja,
vai olisiko saamelaisten elinkeinoihin liittyviä asioita voitu suunnata toisin?
Onko kaikkien saamelaiselinkeinojen harjoittajia kohdeltu yhdenvertaisesti?
Kuten totesin, harkitkoon jokainen, sisäisen tuntonsa ja
vakaumuksensa mukaan vastauksia noihin kysymyksiin.
Kuljemmeko turhaan kahta puolta tunturia?
Me saamelaiset olemme kulkeneet jo pitkään tunturin kahta
puolta. Olemme ajautuneet tilanteeseen, että osa meistä ajaa tunturin toista
laitaa noudattelevaa juvaketta pitkin, osan hiihtäessä saman tunturin
vastakkaisen rinteen alla vuottuvaa latua.
Tavatessa miehet voivat jättää tervehtimättä ja naiset
kääntävät päänsä, ojentamatta käsiään perinteiseen syleilyyn. Miksi meille näin
ikävästi on käynyt?
On muutamia riidan aiheita, joita me emme ole kyenneet
sopimaan. Keskeiseksi riidan aiheeksi on noussut, kuka on saamelainen. Toiset
edellyttävät saaman kielen osaamista, ja kielen menettäneet korostavat
polveutumista, sekä veren perimää. Saamelaiskulttuurin mukaisen elämäntavan
säilyttämisen tärkeydestä ollaan molemmissa leireissä paremmin samaa mieltä.
Miksi me olemme olleet niin syvästi eri mieltä keskenämme?
Voiko olla niin, että riitelemme turhaan? Ovatko riitamme syntyneet vääristä
tiedoista, tai turhista ennakkoluuloista toisiamme kohtaan?
Miksi me emme saa sovittua erimielisyyksiämme? Sen vuoksiko,
että nykyaika pilasi kykymme selvittää erimielisyytemme? Antoiko nykyajan
hyvinvointi, erilaisine tukimuotoineen meille elämisen mahdollisuudet
riitaisinakin? Vai ohjaavatko sivullisten ohjeet liiaksi ajatteluamme?
Kykenemmekö sopimaan asioistamme keskenämme, ilman ulkopuolisten liiallista
sekaantumista asioihimme?
Kiistelemme myös maankäytöstä ja maan hallinnasta. Kuinka hyvin
me tunnemme toistemme maankäyttöä, maankäytön tarpeita, perinnettä ja
historiaa? Tunnemmeko toistemme toiveita? Tunnemmeko me lakeja ja säädöksiä,
jotka ohjaavat maan ja veden käyttöoikeuksia? Muutosten tarpeessa, tunnemmeko
lainmuutos prosesseja?
Niin, tunne tai tunnusta, kummasta sitten lienee enemmän
kysymys?
Olen monialaisesti keskustellut vuosikymmenten aikana
lukuisten utsjokelaisten, inarilaisen ja myös enontekiöläisten kanssa. On
keskusteltu ja kummasteltu. On selvää, että elinkeinojen kesken ja niiden
välille voi syntyä kitkaa, kun toimita-alue on sama. Olemmeko menneet liiaksi
vain vahvojen ehdoilla? Mikäli niin on, mitkä lienevät perusteet asioiden
hoitoon tuolta pohjalta. Onko se vanhastaan kuulunut elämään ja kulttuuriin?
Vastaavaa, alistavaa vallankäyttöä on toki tapahtunut muuallakin, joten ei se
ainulaatuista maailmassa ole ollut.
Meillä ihmisillä on usein tapana ajatella, että olemme itse
oikeassa ja vastapuoli väärässä. Asiat ovat kuitenkin harvoin mustavalkoisia.
Sen vuoksi ihmisten ja elinkeinojen välisissä kitkatilanteissa me tarvitsemme
paljon nykyistä enemmän ratkaisuihin pyrkivää, keskinäistä kanssakäymistä ja
keskusteluja. Samalla alueella toimijoiden kitkatilanteissa tavoitteena tulee
olla toimintojen yhteensovittaminen. Olisiko niitä tilanteita varten
perustettava oma, kulttuuriin ja sovitteluun perehtynyt hallintoelin?
Kiistelemmekö me sen vuoksi, kun luulemme olevamme
vahvoilla. Muistammeko, että ”luulo ei ole tiedon väärtti.”
Valtion ja saamelaisten välisiä suhteita ratkomaan asetetaan
pian sovintokomitean komissaarit. Työ komiteassa pitää olla aihealueella laaja-
alaista. Sovintokomitean ja sen komissaarien yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi
on asetettava rauhan saaminen saamen maahan ihmisten kesken. Toivoa sopii myös,
että uudistettava saamelaiskäräjälaki saa sellaisen muodon, että elämämme
jatkuisi sopuisampana.
Tavoitteita uuden toimintakauden alkaessa
Lienee paikallaan hetki katsoa myös sitä, mitä voisimme
tehdä, että kulkukeinomme yhtyisivät, ymmärtäisimme paremmin toisiamme ja
kulkumme tasoittuisi?
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ja sittemmin Sanna
Marinin hallituksen ohjelmaan on kirjattu mm. kaikkien saamelaisten
kielellisten ja kulttuuri oikeuksien turvaaminen ja saamelaiskäräjälain
uudistaminen, jonka toimeenpanoa onkin jo valmisteltu. Oikeusministeri Anna-Maja
Henriksson on julkisuudessa hiljakkoin todennut lain keskeisiä kiista- asioita
esivalmistellussa lakiluonnoksessa kompromisseiksi. Lain valmisteluun
nimettävien saamelaiskäräjien edustajien tulee huolehtia siitä, että laissa
tullaan huomioimaan kaikki saamelaiset, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu.
Ymmärrämme kaikki, että muu ei saa nyt enää tulla kyseeseen. Menneistä
kokemuksista on syytä ottaa oppia.
Olemme nyt aloittamassa saamelaiskäräjien 24. toimintavuotta.
Se on jälleen uusien mahdollisuuksien alku meille kaikille. Se on uuden alku
myös 21 asiantuntevan jäsenen saamelaiskäräjille. Se on jokaisesta meistä
itsestämme kiinni, miten me tämän uuden alun, uuden mahdollisuuden käytämme.
Koemmeko tarvetta reivata kulkumme kurssia? Kuinka hyvin
meillä on tiedossa se, mitä edessämme on, eli mitä me tulemme tämän
4-vuotiskauden aikana ja sen jälkeen kohtaamaan?
Sen me tiedämme jo nyt, että kohtaamme, ja lienemme jo
kohdanneetkin ilmastonmuutoksen. Talvisin pakkaset ovat hellittäneet ja lumen
määrä näyttää pohjoisessa lisääntyvän, ilmojen ollessa epävakaampia.
Vaikutukset ulottuvat elinkeinoihimme. Ilmastonmuutoksesta on sanottu, että
alkuperäiskansojen kokemustiedolla voi olla käyttöä muutoksen hillinnässä.
Edessämme ovat myös maailman ja omankin alueemme yleisen
kehityksen haasteet ja saamelaisten odotukset alueensa kehityksestä.
Liikenneyhteyksien kehittäminen, tiet, lentokentät, lentoliikenne sekä Jäämeren
ratahanke. Kaikkiin näihin meidän pitää kyetä vastaamaan. Yhtään näitä asioita
helpompia eivät ole alueemme yksityismetsien, vesien ja maankäytön asiat,
joista jo nyt on saatu aikaan kiistoja.
Edellä luetellut asiat liittyvät saamelaisalueen
elinkeinojen kehitykseen. Kuinka elämäämme kotiseudullamme kehitetään? Miten
elinkeinot kehittyvät ja miten niiden kehitys turvataan niin, että kaikki
saamelaiselinkeinot saavat yhdenvertaisen kohtelun toistensa kanssa.
Harkintaa, yhteensovittamista, avara- ja kauaskatseisuutta
tarvitaan kaikkialla. Asioiden hoidossa kannattaa edetä avoimin kortein.
Asioista kannattaa tiedottaa ajoissa ja riittävästi. Kaikkia asianosaisia tulee
informoida. Ratkaisujen tulee olla reiluja, joissa kaikkia asiaan osallisia
kohdellaan tasapuolisesti.
Saamelaiskäräjien työn tulee olla avointa,
yhdenvertaisuuteen perustuvaa ja innovatiivista. Tekijöillä pitää olla
kauaskantoista näkemystä, jolla mahdollisimman monelle saamelaiselle, myös
nuorelle, annetaan mahdollisuus elää kotiseudullaan. Tilaa meillä on.
Poronhoitoa saamelaiskulttuurin elinkeinona ja matkailua
tukevana brändinä ei ole syytä väheksyä. Kuitenkaan se ei ole koskaan ollut
alueellamme eläneiden saamelaisten ainut elinkeino. Ei se ole sitä nytkään.
Vaikka monet nuoret saamelaiset ovat voineet jatkaa isiensä jäljillä poronhoidossa,
liian moni saamelaisnuori joutuu muuttamaan pois kotiseudultaan. Usein syynä on
työn ja toimeentulon vaikeudet. Sen vuoksi meidän on tuettava kaikkien
saamelaiselinkeinojen kehitystä ja elinkeinojen uusia innovaatioita,
yhdenvertaisina perinteisten elinkeinojen kanssa.
Luonnontuotteidemme jalostusasteen nostamista kannattaa
vielä reippaasti viedä eteenpäin. Tutkimukselle ja tuotekehitykselle ja
tuotteiden markkinoinnille on alueemme tuotteiden tuotannossa hyvä tilaus. Alan
aktiivisuuden ja toiminnan ollessa yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti
merkittävää, se on myös tuettua. Se avaa toimeentulomahdollisuuksia myös
nuorille, jolloin ei olisi pakko muuttaa muualle. Monimuotoinen
elinkeinorakenne on tärkeää koko yhteisön elinvoiman ja sen kulttuurin kehittymisen
kannalta. Yhteensovittamista tarvitaan ja yhdenvertaisuus on syytä ottaa
pysyväksi normiksi.
Voidaanko kadoksissa ollutta, vuosikymmenten takaista alueen
asukkaiden yhteiselon henkeä hyödyntää tähän nyt alkavan saamelaiskäräjien
uuden vaalikauden työhön? Voiko tämä käräjien vaalikausi lähteä käyntiin ja
jatkua enemmän yksituumaisena, jossa päätöksiä on tekemässä entistä laajempi
joukko, jaetulla vastuulla? Voimmeko yhdessä löytää kadoksissa olleen,
sovinnollisuuteen pyrkivän yhteiselon. Ja mikä tärkeintä, löydämmekö yhdessä
kotiseuturakkauden ja kotiseutumme ihmisten välisen rakkauden?
Näiden kysymysten äärellä avaan saamelaiskäräjien
istuntokauden 2020 – 2023.
Kiitos