Läpimätää vehkeilyä

Olin tekemässä yllä olevan otsikon alle blogikirjoitusta viime päivien tapahtumista salassa valmistellun pohjoismaisen saamelaissopimuksen vaiheilta. Oikeusministeri Jari Lindström (PS) pani kuitenkin etusivun uusiksi julkaisemalla ennen kirjoituksen valmistumista ministeriönsä tiedotteen, jonka mukaan Juha Sipilän (Kesk.) hallitus lähteekin edistämään sopimuksen ratifioimista saavutetun neuvottelutuloksen pohjalta.

Siis minkä neuvottelutuloksen? Kuinka moni pohjoisen asukas on ollut edes tietoinen moisista sopimusneuvotteluista, puhumattakaan että hänellä olisi vähäisintäkään käsitystä mahdollisesta sisällöstä ja sen sisällön vaikutuksista? Edes saamelaisista, joita varten kai tätä sopimusta sitten on piilossa neuvoteltu?

Juuri siksi päätin jättää tuon jo aikomani otsikon paikalleen, vaikka teksti nyt vähän muuttuikin.

Ohessa ministeriön tiedote kokonaisuudessaan ja kiinnittäkääpä huomiota sen alla oleviin nimiin:

”Pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta neuvottelutulos
Julkaistu 21.12.2016
Pohjoismaista saamelaissopimusta on valmisteltu yli kymmenen vuoden ajan. Sopimus valmistuu saamelaisten satavuotisjuhlan alla. Pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta on saavutettu neuvottelutulos ja Suomen hallitus lähtee edistämään sopimuksen ratifiointia neuvottelutuloksen pohjalta.
Sopimus sisältää yhteispohjoismaisen säännöksen saamelaiskäräjien vaaleissa äänioikeutetusta henkilöstä. Yhteinen äänioikeussäännös vastaa Norjan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Suomen osalta äänioikeus täsmennetään kansallisessa lainsäädännössä seuraaviin, syksyllä 2019 pidettäviin saamelaiskäräjävaaleihin mennessä. Määritelmäasiaan tullaan siis ottamaan kantaa myöhemmin siinä vaiheessa, kun sopimusta tuodaan kansalliseen lainsäädäntöön eli silloin kun saamelaiskäräjälakia ensi vuonna uudistetaan.
Sopimus turvaa saamelaisten perustuslaillisen oikeuden oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
Sopimus ei muuta maa- ja vesioikeuksia saamelaisten kotiseutualueella. Sopimuksen johdannossa todetaan, että sopimus turvaa, muttei muuta olemassa olevia oikeuksia saamelaisalueella. Sopimuksen voimaansaattamislaissa täsmennetään maa- ja vesioikeussäännöksiä. Saamelaisten osallistumismahdollisuuksia valtion maa- ja vesialueiden hoidon ja käytön suunnitteluun kehitetään Metsähallituksen yhteyteen perustetuissa kuntakohtaisissa neuvottelukunnissa Enontekiöllä, Inarissa ja Utsjoella.
Sopimus korostaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen merkitystä saamen kielelle, kulttuurille ja yhteiskuntaelämälle. Poronhoidon, kalastuksen, metsästyksen ja saamen käsityön (Duodji) ohella kulttuuriset ja luovat elinkeinot, turismi ja elinkeinojen nykyaikaiset harjoittamismuodot mainitaan sopimuksessa. Elinkeinoja koskevia säännöksiä täsmennetään kansallisesti sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä.
Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Leena Riekkola, puh. 02951 60375
OM / johtaja Johanna Suurpää, puh. 02951 50534
MMM / ylijohtaja Pentti Lähteenoja, puh. 02951 62485”

Heti Pentti Lähteenojan nimen nähtyäni kiinnitin huomiota tuohon mainintaan Metsähallituksesta ja aikeesta täsmentää maa- ja vesioikeussäännöksiä. Teno-sopimuksen teossa ”kunnostautunut” Pena on ollut jälleen ratsailla.

Sopan hämmentäjäksi ehätti vielä Yle Sápmi, joka perinteisellä tavallaan julisti sopimuksen pohjautuvan yhtenäiseen ja Norjan tavalla tapahtuvaan saamelaismääritelmään. Se tarkoittaisi siis pelkästään kieliperustaa ja olisi näin se kuuluisa märkä uni Suomessa polveutumiseen ja historiaan nojaavaa lappalaisperustetta vastustaville. Siis heille, joiden polveutumistausta voi olla vaikka Savossa, mutta identiteetti lojaalisuudella hankitulla ryhmähyväksynnällä turvattu.

Kyllähän se lopulta Lindströmin tiedotteesta kävi ilmi, että Suomessa saamelaismääritelmää aiotaan kuitenkin säätää kansallisesti vuoden 2019 vaaleihin mennessä. Luvassa on siis vähintäänkin samanlainen saamelaiskäräjälain päivittämisen härdelli kuin oli edellisten Jyrki Kataisen (Kok.) ja Alexander Stubbin (Kok.) hallitusten aikana. Ja luulenpa, että ehkä vieläkin hurjempi johtuen jo pettymyksestä siihen ettei mitään perusteellisempaa selvitystä tai neuvottelua saatu aikaan tässä välillä.

Oliko todella näin ettei Juha Sipilänkään hallituksessa tämän parempaan pystytty? Jotain lisää on saamieni taustatietojen mukaan Lindströmiltä pian tulossa, mutta tuskinpa hän laittaa vielä ainakaan tuota saamelaissopimusluonnosta perussuomalaisen ja -saamelaisen rahvaan ihmeteltäväksi.

Jatkan tästä miten olin kirjoittamassa ennen kuin tuo Jarppa sohelsi väliin:

Pohjoismaisen saamelaissopimuksen ympärillä käydyt niin sanotut jatkoneuvottelut ovat osoittautumassa pohjoismaisten oikeusvaltioiden käytännöistä tyystin poikkeavaksi läpimädäksi vehkeilyksi. Tuosta Suomen osalta oikeusministeriön virkakoneiston ja saamelaiskäräjien sisäpiirin valmistelemasta sopimusluonnoksesta ei ole haluttu antaa tietoa enempää Suomen eduskunnalle kuin hiljattaisten valtiovarainministeri Petteri Orpon (Kok.) kommenttien perusteella myöskään valtioneuvostolle. Ei siitä huolimatta, että ”kentällä” oli liikkunut jo kuukausia huhu sopimusluonnoksen olevan käytännössä valmis ja että se on tarkoitus julkistaa kuninkaallisten todistajien läsnä ollessa saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2017 Norjan Trondheimissa. Norja tulee olemaan myös sopimuksen tallentaja eli jonkinlainen sen isännöijä.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei noihin julkistajaisiin ilmeisesti osallistu, koskapa on tuona samana päivänä vierailulla Inarissa. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion mukaan kutsun lähettäminen ajoissa sählättiin, mutta käräjien hallintopäällikkö Pia Ruotsala kai jää muun saamelaisjohdon matkatessa Norjaan päivystämään Suomen tasavallan presidenttiä. Huomaavaista.

Pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelua on harrastettu ja pitkään ja edellinen sopimuksen versio on vuodelta 2005. Uusikin on ollut siis jo olemassa, mutta sitä pidettiin ja ehkäpä halutaan pitää edelleenkin piilossa jättämällä kertominen ympäripyöreiden tiedotteiden varaan.

Sopimuksen valmistelussa on omaksuttu käytäntö, jonka mukaan sopimuksen koskettamia osapuolia ovat vain Norjan, Ruotsin ja Suomen valtiot sekä saamelaiskäräjät. Suomen valtion intressiä neuvotteluissa on käyttänyt oikeusministeriön valikoitunut edustus ja jonkinlaisena operatiivisen toiminnan yläpuolella olevana keulakuvana kulloinenkin ”saamelaisasioista vastaava ministeri” eli nyt viimeksi oikeusministeri Jari Lindström.

Näillä edustuksilla ei valtion puolelta kuitenkaan mitään pohjoismaista saamelaissopimusta voida allekirjoittaa tai muuten vahvistaa. Näin siksi, että kyseessä on pohjoismainen sopimus sisältäen eduskunnan toimivaltaan kuuluvia lainsäädäntö- ja budjettivaikutuksia sekä vielä laajemmin kansainvälisiä yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuskysymyksiä. En tiedä ovatko oikeusministeriön edustajat mitenkin lukeneet työssään Suomen vuodelta 2012 olevaa valtiosopimusopasta, joka ihan erikseen pohjoismaisia, vain jotain tiettyä alaakin käsittäviä sopimuksia koskien, edellyttää eri tahojen kuulemista jo kansallisessa valmistelussa. Jos nyt vaikka oikeusministeriössä oltaisiinkin saamelaisjohdon kanssa sitä mieltä, ettei sopimuksen soveltamisen ydinalueella ylisessä Lapissa eikä etenkään sen piirissä eri tavoin olevassa muussa Suomessa ole mitään asianosaisia ”eri tahoja”, kansalaisryhmiä tai yhteisöjä, luulisi tällaisiksi määrittyvän ainakin sellaiset valtiolliset elimet kuin eduskunta ja valtioneuvosto. Ehkä vielä se presidenttikin.

Toki voidaan sanoa ja on varmaan vedottukin, että kyseessä on ollut alustava valmistelu ja siinä saavutettu yhteispohjoismainen näkemys. Ja että nyt sitten alkaisi se ”eri tahojen” kuten Suomen kansan ja sen edustajien sekä yhteisöjen kuuleminen. Vaan mitä järkeä on ollut – jälleen kerran – edetä näin?

Kaikkein surkein episodi saamelaisten ja heidän kovin heikosti ”edustuksellisen elimensä” saamelaiskäräjien osalta tässä saamelaissopimusfarssissa näyteltiin pari päivää sitten saamelaiskäräjien yleiskokouksessa. Siellä äänestäen päätettiin, ettei käräjien sisäpiiri salli saamelaissopimusluonnoksen jakamista kaikille käräjäedustajille. Sopimukseen olisivat halunneet tutustua muun muassa inarinsaamelaiset Kari Kyrö ja Anu Avaskari.

Inarinsaamelaiset myös esittivät käräjien toimintasuunnitelmaan seuraavaa kohtaa: ”Saamelaiskäräjien tavoitteena on vuoden 2017 aikana informoida sopimuksesta laajasti. Erityisesti koko saamelaisalueella tapahtuvalla avoimella informaatiolla, pyritään saamaan sopimus sellaiseen muotoon, että sopimukselle saadaan Suomen eduskunnan hyväksyntä, mikä on sopimuksen ratifioinnin edellytys”.
Tuokin esitys hylättiin.

Lapin Kansa esittää pääkirjoituksensa lopussa aiheellisen kysymyksen ja varteenotettavan ennakoinnin. Salassa ja pienessä porukassa valmisteltu suuren käytännön merkityksen omaava sopimus ei kuulu oikeusvaltioon eikä länsimaiseen, avoimeen sekä ihmisoikeuksilla pröystäilevään yhteiskuntaan.

Saamelaismäärittelyssä yhä syvemmälle suohon?

Jotenkin alkaa tuntua siltä, että pääministeri Juha Sipilän hallituksen loppukaudella nähdään vielä samanlainen ILO 169 -sopimus-  ja saamelaiskäräjälakisotku kuin mikä koettiin Jyrki Kataisen ja Alexander-Stubbin hallitusten aikana. Paitsi että sotkuun sekoittuu vielä oikeusministeriön suojissa salassa valmistellun Pohjoismaisen saamelaissopimuksen lanseerausyritys. Näin siis käy vaikka Sipilä kumppaneineen antoi kautensa alussa ymmärtää, ettei ainakaan ILO-asia tule tällä hallituskaudella ajankohtaiseksi ja että asioita ainoastaan selvitetään.

Mikä se olikaan se brittiläinen tv-sarja ”Kyllä, herra pääministeri” (Yes, Prime Minister)? Toisaalta, tässä sotkussa yhtä lailla vietävissä on tainnut vaeltaa oikeusministeri Jari Lindström sekä vailla mitään tilannetietoa ehkäpä koko muu valtioneuvosto. Näin aloin epäillä kun tapasin joitain päiviä sitten Ivalossa valtiovarainministeri Petteri Orpon. Hän sanoi suoraan olevansa tyystin tietämätön meneillään olevista saamelaissopimus- ja saamelaiskäräjälakivalmisteluista ja huomautti edustavansa sentään kolmatta hallituspuoluetta sen ministerinä ja puheenjohtajana.

Olisikohan ihan aluksi jonkinlaisen työmaainfon aika, herra pääministeri?

Viikonpäivät sitten (8.12.) Inarissa matkasi pääministeri Sipilän tärkein poliittinen avustaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki, asianaan saamelaiskysymykset. Lehtomäen seurueeseen kuuluivat pääministerin erityisavustaja Janika Tikkala, oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeuksien yksikön johtaja Johanna Suurpää ja oikeusministerin erityisavustaja Leena Riekkola. Suurimman osan Inarin vierailun ajastaan joukko seurusteli saamelaiskäräjien ja muiden eri saamelaistahojen kanssa. Kunnan tapaamiseen, johon itsekin osallistuin, liikeni puoli tuntia kun alun perin sovittu tunti jouduttiin jakamaan Utsjoen kunnan edustajien kanssa.

Kunnan tapaamisessa Lehtomäki oli seurueen ainut keskustelija muiden tyytyessä kuuntelemaan häntä ja kunnan edustajia. Lehtomäen ainut tekeillä olevia valmisteluja koskeva avaus liittyi saamelaiskäräjälakiin ja siinä saamelaismääritelmään. Hän kysyi miltä kuulostaisi jos jatkossa saamelaisuutta ei määriteltäisi millään lailla, vaan se määräytyisi itse kenenkin henkilön samastumisen eli itseidentifikaation kautta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkoi, että ainoastaan se määriteltäisiin lailla kuka voi äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.

Että mitä?

Aivan tarkkaan kun tuota avaa sen käsittää niin, että olisi kaksi saamelaisryhmää, joista toinen voisi äänestää saamelaiskäräjävaaleissa ja toinen sitten ilmeisesti edelleenkään ei. Lehtomäen selitys asiaan oli se, että näin oli pakkokin säätää koska saamelaiskäräjiä ei voitu sen perustuslaillisen aseman takia ohittaa saamelaiskäräjien vaaliluettelon hyväksymisessä.

Ajatukseen ei sisälly mitään uutta avausta ellei lähdetä siitä, että lakiin noin kirjaten valtio olisi tunnustamassa saamelaisuuden määrittelyn umpikujan. Positiivisimmillaan kirjauksella voitaisiin jollain tavalla tunnustaa statuksettomien saamelaisten asema statuksellisina saamelaisena, toisena saamelaisryhmänä, mutta heidän alkuperäiskansa-asemaansa tuo pelkkä saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän ”uudistaminen” ei miksikään muuttaisi. Siihen tarvittaisiin korjaus myös perustuslakiin eikä mistään sellaisesta Lehtomäki maininnut. Tosin ei sitä ehditty eikä hoksattu häneltä äkkiseltään kysyäkään.

Se, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio ehätti mediassa toteamaan Lehtomäen ajatusten maistuneen hänelle, kertoo osaltaan edellä olevan oikeudellisen epämääräisyyden pitävän paikkansa.

Epäselväksi Inarissa jäi kuinka paljon Lehtomäen avauksessa oli hänen tai pääministerin kabinetin ajattelua vai kertoiko hän esimerkiksi oikeusministeriön hämystä esiin nostettua ajattelua. Kun kollegani Gunnar Pettersson kyseli Lehtomäeltä hänen sanomisistaan, valtiosihteeri mainitsi tuossa yhteydessä, ettei tiennyt Sipilän ilmaisseen asiassa kantaansa mutta että "keskustelemme saamelaisasioista useiden ministeriöiden yhteistyössä ja myös Inarin-matkallani seurueeseen kuului kaksi edustajaa oikeusministeriöstä”.

Siis olisiko toisenkin työmaainfon paikka, herra pääministeri?

Ja miksi tuo palaveri? Muun muassa siksi, että selvitetään ollaanko Suomessa harrastetussa alkuperäiskansapolitiikassa ajautumassa yhä syvemmälle suohon sekä alkuperäiskansan määrittämisen että siinä laillistettavan ihmisten syrjimisen myötä.
Erittäin tärkeää olisi lukea tarkoin inarinsaamelaisen Kari Kyrön esiin tuomat seitsemän kysymystä:

1. Kuuluisivatko molempien ryhmien ihmiset alkuperäiskansa saamelaisiin?

2. Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläiset Suomessa alkuperäiskansalle kuuluvat oikeudet?

3. Voisivatko molempien ryhmien saamelaiset järjestäytyä haluamallaan tavalla ja valtiolta saatavalla tuella järjestää omat sisäiset vaalinsa ja hallintonsa?

4.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläisesti ja perustuslain mukaisesti yhteiskunnallista tukea kielensä ja kulttuurinsa kehittämiseen?

5.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläisesti ja perustuslain mukaisesti yhteiskunnallista tukea saamelaiselinkeinotoimintaansa?

6.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläiset oikeudet käyttää saamelaiskulttuurikeskus Sajosta ja muita saamelaisten toimitiloja?

7.  Saisivatko molemmat ryhmät yhtäläiset oikeudet työjärjestö ILO:n alkuperäiskansafoorumeilla?

Ja entäpä sitten jos noihin kysymyksiin on ajatuksena vastata kieltävästi? Viimeistään siinä vaiheessa vatulointi on minusta todella viisautta.

Mietteitä itsenäisyyspäivän kynnyksellä

Julkaisen Jouni Kitin häneltä itsenäisyyspäivän aattona saamani kirjoituksen tässä. Kirjoitus sattuu ajankohtaan, jolloin saamelaispoliittisella kentällä jälleen kuhisee salassa valmistellun pohjoismaisen saamelaissopimuksen sisällön tultua tietoon (siitä lähipäivinä) ja valtakunnan politiikan airueiden reissatessa maakuntaan ties mitkä tarkoitukset taustallaan. Puheissa esillä on ILO-sopimus, mutta sen merkitys on enää marginaalinen jos tuo saamelaissopimus toteutuisi.
Näin Jouni Kitti:

"Kirjoittaessani mietteitä saamelaisista näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä tuntuu ensi alkuun hämmentävältä. Saamelaiset tiedetään Ylä-Lapissa etnisyyttään vaalivaksi väestöksi, jonka muuttohistoria tunnetaan varsin tarkkaan. Saamelaiset suvut tuntevat usein missä heidän esivanhempansa ovat eläneet, ja vanhoissa kirkonkirjoissa on tarkoin kirjattuna kuka milloinkin muuttanut maasta tai seurakunnasta toiseen. Pohjoisen pienissä kylissä myös naapurit tietävät toisistaan ainakin jonkinlaisella tarkkuudella mitä sukua ja perua sitä ollaan. Mutta muualla maassa samat saamelaiset levittävät verkostojensa kautta propagandaa jonka mukaan he ja vain he ovat Suomen ainoaa ja oikea alkuperäisväestö, joka yritetään pakkosulauttaa suomalaisiksi.
Millä muulla Suomessa asuvalla väestöllä on tällaisia kaksia kasvoja kuin saamelaisilla? Mutta niin se kuitenkin vain on, että lappalaisväestöstä poliittisen saamelaismääritelmän nojalla luodulla saamelaisväestöllä on sellaiset kasvot, joilla on oikeus noteerata itsensä ylitse muiden paremmaksi. Saamelaisista puhuttaessa objektiivisuudesta puhuminen alkuperäiskansatermin yhteydessä on ollut viime vuosina muodikasta. Tällainen tosiasialliseen asutushistoriaan perustumaton lähestymistapa on ollut hyvin helppohintaista, mutta houkuttelevaa, koska se on jättänyt saamelaisten kaukaiset esivanhemmat ‒ lappalaiset ‒ katveeseen, vaille alkuperäiskansastatusta. Kun lappalaiset ovat nousseet esille tästä katveesta, etniset saamelaiset ovat leimanneet heidät suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisiksi, kiistäen lappalaisten aseman Suomen Lapin todellisena alkuperäiskansana.
Ne objektiiviset seikat, jotka ovat vaikuttaneet saamelaisten kuvan määräytymiseen Suomessa, liittyvät osittain yhteiskunnallisiin ja kansallisiin eroavaisuuksiin ja osittain historialisiin tapahtumakulkuihin. Muun muassa asutushistorian yhteisten osien johdosta saamelaisten, lappalaisten ja suomalaisten kohtaaminen ja vuorovaikutuksen muodostuminen on tapahtunut ja tapahtuu edelleen samalla tasolla, tänään kuitenkin yhä vilkkaammin vuorovaikutuksen oloissa.
Aikaisemmin, jolloin poliittista saamelaismääritelmää ei vielä ollut käytössä, lappalaisiin suhtauduttiin ylenkatsovasti. Monissa tapauksissa suhtautuminen oli huvittuneen ylimielistä ja alentavaa. Lappalaisiin suhtautumisen sävyn määräsi suomalainen herrakansasuhde, joka periytyi Ruotsin vallan ajoilta. Vielä 1800-luvulla kohtaaminen oli ollut harvinaista. Kirkollisten yhteyksien lisäksi herrakansan edustajat ja lappalaiset kohtasivat toisiaan lähinnä vain kun veroja kannettiin, kun lappalaiset perustivat veromailleen tiloja, tai kun käytiin käräjiä. Suomen itsenäistymisen jälkeen lappalaiset olivat edelleen erämaissa hajallaan asuva marginaaliryhmä, josta ei sen kummemmin huolta kannettu. Toisessa maailmansodassa lappalaiset ja saamelaiset sen sijaan kyllä kelpasivat aseellisesti puolustamaan Suomen olemassaoloa. Kun katsoo sodassa kaatuneitten, haavoittuneiden ja kadonneitten luetteloa, ei voi muuta kuin hämmästellä sitä minkälaisen veron sota vaati Suomen saamelaisilta ja lappalaisilta.
Sodan jälkeen ryhdyttiin laatimaan ehdotuksia lappalaisia jakavaksi lainsäädännölliseksi raja-aidaksi. Sen vaikutukset ulottuvat tänään monille tasoille. Vaikka laissa oleva saamelaismääritelmä näyttäisi koostuvan objektiivisista tekijöistä, kyseessä on näköharha. Se, että nämä asiat on kirjattu lakiin synnyttää jonkinlaista sokeutta todellisuudelle. Saamelaismääritelmä, jolla saamelaiset ja lappalaiset erotettiin toisistaan ja jolla heidät on saatu usutettua toisiaan vastaan koostunut tekijöistä, joita ei voi pitää objektiivisina. Nämä tekijät eivät ole objektiivisia siinä mielessä että ne perustuisivat historialliseen faktoihin, vaan ne ovat riippuvaisia saamelaiseksi samaistuvien yksilöiden subjektiivisesta mielikuvituksesta: ne ovat heille annettuja ja vain osittain historian saatossa syntyneitä.
Saamelaiset erottaa naapureistaan lappalaisista ja suomalaisista tänään ainoastaan poliittinen ideologia. Saamelaisten ja lappalaisten suhteiden historiassa ei ole tähän asti ollut suurempia todellisia ongelmia. Suurin ongelma on epäonnistunut saamelaismääritelmä, johon vetoamalla on aikaansaatu sellaisia kummallisuuksia kuin että samoihin sukuihin kuuluvista toisia on hyväksytty saamelaisiksi ja toisia on valikoiden jätetty ulkopuolelle.
Kiistely ILOn sopimuksesta on kuitenkin tuonut esille, että etniset saamelaiset ovat halunneet erottautua muusta väestöstä jyrkästi. Tämän erottelun pontimena on ollut saamelaisideologian keinotekoinen kuilu, jollaista ei ole Suomessa aikaisemmin nähty. Todellisuudessa edellytyksiä tällaisella "välttämättömälle kuilulle" ei ole olemassa, koska kieltä, kulttuuria ja tapoja koskevia eroja ei ole todellisuudessa olemassa. Alueella asuvat, eri väestöryhmiin samaistuvat tavalliset ihmiset poliittisen saamelaismääritelmän molemmin puolin eivät halua leimata toisiaan vastakohdiksi tai vihollisiksi. Jokaisen kannattaa kysyä ja miettiä, kuka sellaista erottelua ajaa, kuka sitä tarvitsee ja kuka siitä hyötyy. Sitä tarvitsevat sellaiset saamelaisjohtajat jotka hankkivat itselleen julkisuutta ja merkitsevän aseman ratsastamalla toisten saamelaisten selässä valtaan. He, ja vain he, tarvitsevat valheita oman ryhmänsä alkuperäisyydestä Suomessa, ja vain heillä on tarve kieltää alkuperäisyys lappalaisilta siksi, että nämä ovat heidän oikeudettomien pyrkimystensä tiellä. Näille johtajille lappalaiset ovat syntipukkeja, joita he syyttelevät ja joita vastaan he yllyttävät omia kannattajiaan.
Kansallisen kulttuurin identiteetti merkitsee oman viiteryhmän suhteuttamista muihin, samalla se edellyttää myöskin jonkin asteista muista erottautumista. Lappalaisille erottautuminen ruotsalaisista ja sittemmin suomalaisista erottautuminen on kautta vuosisatojen ollut keskeisen tärkeä identiteettitekijä. On tässäkin yhteydessä syytä korostaa, että pysyviin saamelais-lappalaisten suhteiden perustekijöihin on kuulunut huomattavan suuri samankaltaisuus näihin väestöryhmiin kuuluvien välillä. Erityisen hyvin tämä läheisyys on ilmennyt kun vertailupohjaksi on otettu pääväestöksi kasvaneiden eteläisten isäntäkansojen edustajat, joista sittemmin on kasvanut alueen pääväestö.
Saamenkieltä ei ole koskaan osattu Suomessa laajalti ja nykyään sitä osataan vieläkin vähemmän kuin aikaisemmin. Historiasta tunnetaan määräyksiä siitä, kuinka lähelle kyliä saamelaiset ovat saaneet tuoda poroelojaan. Tällaisilla asioilla on kuitenkin ollut konkreettiset selityksensä. Yleisesti ottaen, vastoin propagandistisia väitteitä, etnisten saamelaisten liikkumista ja elinkeinojen harjoittamista ei ole etnisten perusteiden mukaan rajoitettu, vaan heille on pyritty luomaan samat edellytykset kuin muullekin väestölle Suomessa. Vähänkään vakavampi asioiden tarkastelu osoittaa, että saamelaiset elävät, asuvat ja harjoittavat elinkeinojaan samoin oikeuksin kuin muutkin kansalaiset. Rinnakkaisen oikeudellisen erillisyyden luominen etnisille saamelaisille tässä tilanteessa, jossa saamelaiset asuvat muun väestön seassa on käytännössä mahdotonta toteuttaa ja valvoa. Niinpä saamelaisuudella metelöivä ja välillä suorastaan riehuva kiihkosaamelaisuus edustaa tänään niitä murtavia voimia, jotka saamelaisten omassakin keskuudessa pyrkivät hajottamaan yhteisön rationaalisia ja sitä koossa pitäviä rakenteita.
Vietämme aivan kohta Suomen itsenäisyyspäivää. Suomen saamelaisjohtajat ovat ajaneet itsensä aatteelliseen, poliittiseen ja oikeudelliseen ‒ kuvaannollisesti ilmaisten ‒ sotatilaan valtiota vastaan. Norjan ja varsinkin Ruotsin saamelaisten kellokkaiden esimerkkiä seuraten tai matkien eräät kiihkeät suomalaisetkin saamelaispoliitikot ovat alkaneet omaksua asenteen, että he eivät ole lainkaan suomalaisia, vaan saamelaisia, joiden oma maa on pakkorajojen neljään osaan jakama Saamenmaa. Tämä perustuu pitkälti käsitteiden ja tasojen sekaannukseen. Kukaan ei nykyään vaadi, että saamelaisten tulisi kasvaa tai sanoutua irti saamelaisesta identiteetistään ja tuntea itsensä suomalaisiksi sanan etnisessä, kulttuurisessa ja kielellisessä merkityksessä. Riippumatta siitä, miten koemme ja ilmennämme saamelaista identiteettiämme, olemme silti Suomen valtion kansalaisia, vieläpä täysivaltaisia kansalaisia, aivan kuten toiset saamelaiset ovat Norjan, Ruotsin tai Venäjän kansalaisia. Pohjoismainen oikeusperinne, demokraattinen perinne ja sosiaalivaltio ovat kaikkine puutteineen ja kehitystarpeineenkin asioita, joista meidän saamelaistenkin kannattaa olla kiitollisia, iloisia ja ylpeitä. Ne muodostavat kehyksen jonka puitteissa meillä on lupa ja mahdollisuus elää elämäämme ja kehittää monimuotoista saamelaista identiteettiämme, kulttuuriamme ja kieltämme. Meidän on tietenkin ajettava etujamme ja oikeuksiamme, mutta ei sen tarvitse merkitä poliittista ja oikeudellista sotatilaa Suomen valtion kanssa. Vähempi huutelu ja julistelu Suomen valtion saamelaisiin kohdistamista vääryyksistä olisi paikallaan, ja niiden sijaan olisi syytä katsoa missä kunnossa oma piha on. On, ja on jo kauan ollut, aika lopettaa saamelaisten lappalaisiin kohdistamat valloitushankkeet ja syrjintä.
Näissä mietteissä toivotan hyvää itsenäisyyspäivää Suomelle, sen kaikille kansalaisille ja asukkaille, ja erityisesti Suomen kaikille lappalaisille ja saamelaisille, mukaan lukien ne jotka on toistaiseksi huonolla lailla ja sen nurjamielisillä tulkinnoilla suljettu ulkopuolelle.

Jouni Kitti"