tiistai 3. syyskuuta 2019

Millainen olisi saamelainen kieli- ja kulttuurivaltio?

Saamelaiskäräjävaalit ovat uutistenkin mukaan virallisesti alkaneet. Tosin vielä eilen tapasin muutaman saamelaisen, joka ihmetteli kun mitään vaaleihin liittyvää äänestysmateriaalia ei ollut hänelle eikä muutamalle tuttavalleenkaan tullut.
”Ehkä ovat ruksanneet meikäläisetkin pois vaaliluettelosta – ne kaikki saamelaiset tuntevat siellä lautakunnassa?” hän pohdiskeli.
No, joka tapauksessa saamelaiskäräjävaalit on ilmoitettu toimitettavaksi 2.9.–30.9.2019. Jos viittaisi aiempiin kokemuksiin noista vaaleista, kaikkine saunakamariin unohtuneine Enontekiön vaaliuurnineen ja viime aikojen ennakkosekoiluineen, voisi lyödä melkoisen veikan jälkipelejä ja ehkä ihan virallisia kantelujakin jälkikäteen nähtävän.
Ja mistä saamelaiskäräjävaaleissa äänestetään tai millaisia linjauksia ehdokkailta odotetaan, sitä kaiketi osaltaan kuvastaa Yle Sápmin julkaisema vaalikone? Kiinnitin monen muun ohella huomiota kysymykseen ”Saamelaisalueelle tulee perustaa yksi saamelaisvaltio, joka vahvistaa neljän maan saamelaisten kieltä ja kulttuuria”. Kuulin, että moinen kysymys on selitetty vaalikonetta laatineen konsultin aivoitukseksi. Niinköhän joku konsultti meni moisen kysymyksen ihan itse keksimään?
No, joka tapauksessa moinen kysymys ehdokkaiden pohdittavaksi osoittaa ainakin sen, että 1970-luvun vasemmistohuuruissa syntynyt hallusinaatio kollektiivisesta saamelaisvaltiosta häilyy vieläkin joidenkin nykyistenkin etnonationalistien kalloissa. Se osoittaa siis millaiselle tavallisten saamealaisten elämästä etääntyneelle epärealismille saamelaispolitiikkaa rakennellaan.
Tarkkaan kysymystä lukiessa kiinnittyy huomiota haaveillun valtion tehtävään eli kielen ja kulttuurin vahvistamiseen. Siitäkö se valtio syntyisi? Mistä se rakentuisi materiaalisesti, siis millä se vaikkapa rahoittaisi pönäkän hallintonsa ja joka torpasta löytyvät taitelijansa, tavallisten kansalaisten perus- ja hyvinvointipalveluista puhumattakaan? Ja mitä sanoisivat ne nykyiset kansallisvaltiot, joista tuo ”neljän maan saamelaisten” eldorado muodostettaisiin? Erityisesti olisi mielenkiintoista katsoa kärpäsenä katosta mitä Vladimir sanoo kun saamelaisvaltion itsenäisyysjulistus tipahtaa hänen pöydälleen. Se nyt ei niin arvuuteltavaa olekaan kuinka Anna Maja Henriksson ja Martin Scheinin pyörähtelisivät hilpeinä tuon julistuksen tultua ”Morsgrisar”-laululeikkiään.
No joo, tottahan tuollaisia voin ilkamoida, mutta eivätköhän nämä saamelaisvaltion jo harmaantuneet radikaalit olleet haaveissaan ihan tosissaan ja ehkäpä sitä on tämä heidän historiaa tuntematon jälkikasvunsakin. Kiinnostuin tuosta haaveilusta nuorena toimittajana 1970-luvun jälkipuoliskolla Hetan hotellin saunassa, jossa satuin meneillään olleen porotilojen perustamiskierroksen aikana lauteille yhtä aikaa siellä kovasti huuruissa olleen saamelaiskolmikon kanssa. Kolmikkoon kuuluivat pitkään saamelaismediassa vaikuttanut toimittaja sekä sittemmin saamelaisvaltuuskunnassa ja –käräjillä keskeisesti vaikuttaneet – silloin nousevat – poliitikot. He valistivat minua, ettei Suomen valtion yritys asuttaa maattomia saamelaisia porotiloille tulisi riittämään. Kohta kun oli tulossa sellainen laki, että pohjoisen maat julistettaisiin saamelaisten kollektiiviseksi omaisuudeksi, ja kun vielä perään syntyisi oma saamelaisvaltio, pantaisiin lantalaisille kepit hihoihin ja laitettaisiin heidät kävelemään kohti etelää.
Olikohan Pekka Aikio vai ken se johtava saamelaispoliitikko, joka vuosia myöhemmin kertoi jossain haastattelussa, etteivät saamelaiset olleet oikeasti haluamassa omaa valtiota. Jo siitäkään yksinkertaisesta syystä, että siinä menisi saman tien kaikin puolin antoisa vähemmistö- ja alkuperäiskansa-asema. Sen sijaan Pekkakin taisi olla ideoimassa ja ainakin kannattamassa myöhempää ajatusta Saamenmaan tietullista Vuotsoon. Sitä kaivattiin lähinnä matkailun Saamenmaalle aiheuttamien haittojen lievikkeeksi. Hupailin silloin ilkeästi ajatuksella kuinka Pekka istuisi puomivahtina Vuotson hirsisen portin kupeessa, peltinen kassalipas vieressään.
No taas mennään, Väänänen! Oikeasti kyllä arvostan Aikion Pekkaa saamelaispoliitikkona, vaikkakin hänen toimintansa on pääosin keskittynyt – nykyisen hallitsevan saamelaisjohdon tavoin – yhden saamelaisryhmän ja -elinkeinon etujen ajamiseen.
Saamelaiskäräjävaaleista vielä se, että taisin jo hyvissä ajoin ennen kuultuja ehdokkuusratkaisuja ennustaa kuinka seuraavien saamelaiskäräjien johdossa ei nähtäisi enää kolttaa. Nykyinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio oli omiaan ja hyödyllinenkin rypemään Klemetti Näkkäläjärven eksoduksen jälkeisen mutapainin, mutta sitten hän saisikin jo mennä. Ja niin hän päätti ihan itse myös tehdä. Veikkasin tuolloin samalla, että saamelaiskäräjien johtoon tarvittiin jälleen joku Näkkäläjärvi ja taisinpa mainita nimenkin – Piritan.
Hänen kuningatartietään petailemaan näyttivät äskettäin lähtevän ihan julkisen sanan neuvosto JSN ja Lapin Kansa, jotka kutsuivat Faktalaavu-blogin perustajiin ja ylläpitäjiin kuuluvan ”A resilient advocate of Sámi rights” – aktiivin asiantuntijaksi saamelaisia vaientavaa vihakirjoittelua pohtivaan paneeliinsa. Ja olihan siinä asiantuntijoina pari muutakin ”objektiivista” tutkijaa. En seurannut keskustelua, mutta varmaan jo pelkästään Piritan kapoiseen tutkimukseen nojaten tuota hiljentävää vihakirjoittelua todettiin esiintyvän.
Ehkä JSN:n ja Lapin Kansan olisi kannattanut nostaa paneelinsa pöydälle tuon mainitsemani Faktalaavun, jossa viimeksi näin Piritan lämmitelleen jonkin 1990-luvun – nykyisin jo edesmenneen henkilön – kirjoituksen. Tuossa kirjoituksessa ei paljon faktoilla tai lähteillä pelattu, mutta vihaa siihen kyllä sisältyi senkin edestä.
Moinen kirjoitus sai erään saamelaisen tuttavani toteamaan, että juuri suomalaiset ”kaiken maailman samofiilit” ovat olleet kiivaimpia ruokkimaan syyllistämisellä ja uhriutumisella ratsastavaa saamelaispolitiikkaa.
”Mitä riukumpi, sen kiukumpi”, kiteytyi hänen analyysinsa.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Olisiko jo YK-kantelujen aika?

Korkein hallinto-oikeus (KHO) torjui saamelaiskäräjien hallituksen vaatimukset peruuttaa joukolta käräjien äänioikeutettuja heidän äänioikeutensa eli viedä heiltä käytännössä saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon osallisuuden identiteetti. Näin siitä huolimatta, että nuo ”väärät saamelaiset” täyttivät Suomen saamelaiskäräjälain saamelaisuuden määritelmät, mutta eivät nauttineet kapea-alaisen saamelaisjohdon ”ryhmähyväksyntää”. Oman kulttuurisen saamelaisryhmän hyväksyntä ei näille kieltäjille riittänyt, eikä varmaan edelleenkään riitä.
On mielenkiintoista havaita kuinka saamelaiskäräjien hallituksen ja sen tueksi jälkikäteen haalitun yleiskokouksen enemmistön toiminta on alettu tunnistaa härskiksi syrjinnäksi jo niin sanotun suuren yleisönkin piirissä. Aiemmin kun saamelaisjohto on voinut luottaa suomalaisten tietämättömyyteen saamelaisista ja tuohon joukkoon on voitu liittää myös maan päättäjien enemmistö. Tilanne on siis vihdoin muuttumassa – siitä huolimatta, että saamelaiskäräjien valtaryhmällä on käytössään valtion tukema vaikuttamisorganisaatio venyvine määrärahoineen.
Se on sanottava, että tokihan virheellistä mielikuvaa ja tietoa saamelaisista edelleenkin on paljon. Yhtenä, yksimielisenä mutta niin sorrettuna poronhoitajakansana, joka tarvitsee valtaväestön intellektuellien alentuvaa ymmärtämistä ja avustamista?
Myös saamelaisten sisäisen sorron arvostelijoiden parissa esiintyy erilaisia väärinymmärryksiä. Luin muutama päivä sitten (5.7.) vantaalaisen Ion Mittlerin Uuden Suomen kolumnin, jossa hän katsoi KHO:n torjuneen ”saamelaiskäräjien vaatimukset rotuerottelun tyyppisten kriteerien tiukentamisesta saamelaisen kansan ja äänioikeuden määrittelyssä”.
Mittlerin mukaan ”saamelaiskäräjien agenda on ollut jo pitemmän aikaa tiukentaa rotuopillista puhtautta saamelaisen kansan määrittelemisessä”. Hänestä ”Suomen valtio on edustanut asiassa maalaisjärkeä, ja jossain määrin ehkä yhtenäistä linjaa verrattuna siihen miten esim. suomalaisuus määritellään”.
Mittler kirjoittaa kuinka ”Suomen valtio aikoinaan määräsi, vastoin saamelaiskäräjien enemmistön tahtoa, että vaaliluetteloihin pitää hyväksyä muutamia kymmeniä sinne hakeutuneita, jotka osaavat saamen kieltä tai joiden isovanhemmat ovat etnisiä saamelaisia, mutta joiden isä ja/tai äiti ovat suomalaista kantaväestöä”.
Se että YK:n ihmisoikeuskomitea asettui tukemaan saamelaiskäräjien vaatimuksia ja katsoi Suomen valtion rikkoneen saamelaisten ihmisoikeuksia, oli Mittlerin mukaan linjauksena absurdi: ”…että rotuerottelu on rikos ihmisoikeuksia kohtaan, mutta alkuperäiskansoilla on oikeus määritellä itse keitä he ovat, tarvittaessa myös rotuerottelun keinoin.”
Minusta rotupuhtauden osalta hakoteillä oleva Mittler heitti kuitenkin kolumninsa lopuksi mainion kysymyksen: ”Kumpi oli ensin, muna vai kana? Jos saamelaisilla on oikeus itse päättää keitä he ovat, niin kuka sitä ennen päätti keitä he ovat, joille annetaan tämä oikeus päättää keitä he ovat?”
Jos Suomen saamelaismääritelmä lähtisi kansainvälisestä, polveutumista painottavasta alkuperäiskansamääritelmästä - eikä kielestä -, ja jos saamelaiskäräjien johdon ajamassa ihmisten identiteetin kieltämisessä olisi kyse jostain ”rotupuhtaudesta”, ei käräjien äänestäjäluettelo olisi laisinkaan pitkä. Siitä tippuisivat ensimmäisenä useimmat sen johtajat.  Niinpä kyse onkin vain nykyisen valtaa pitävän ryhmän etujen turvaamisesta taannoisen saamelaisvaltuuskunnassa kuullun palopuheen mukaisesti: ”Meille on tulossa kohta laki, joka antaa meille paljon hyvää. Ei siis ole mitään järkeä ruveta kasvattamaan joukkoamme.”
Huhtikuussa 2014 uutisoitiin kuinka Kanadan korkein oikeus päätti yksimielisesti, että Kanadan statuksettomat intiaanit ja métis-kansaan kuuluvat ihmiset pitää lukea intiaaneiksi, kun määritellään minkä tason perusteella hallituksen tulee järjestää heidän julkiset palvelunsa. Suomalaistaustainen saamelaisprofessori Rauna Kuokkanen Toronton yliopistosta ehätti kertomaan, ettei Kanadan päätöksellä ollut mitään heijastavaa merkitystä Suomen saamelaismääritelmälle.
Kanadassa statukseton intiaani on juridinen termi, jolla tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, joita ei pidetä intiaanilain (Indian Act) mukaisina intiaaneina.
”Termi statukseton intiaani koskee vain Kanadaa. Se on valtion intiaanilain kolonialistinen sivutuote. Intiaanilaki loi statusintiaanin juridisen kategorian. Tavoitteena oli tehokkaasti rajata valtion velvollisuuksia ja rahoitusta alkuperäiskansojen terveydenhoidon ja koulutuksen suhteen”, Kuokkanen selosti Ylen uutisessa.
Métis-nimityksellä tarkoitetaan tavallisesti ihmisiä, jotka ovat alkuperäiskansoihin kuuluvien naisten ja ranskalaisten tai englantilaisten miesten jälkeläisiä. Uutisessa tuomari Rosalie Abella perusteli Kanadan korkeimman oikeuden linjausta alkuperäiskansaan kuulumisella: ”He ovat kaikki intiaaneja, koska he kaikki kuuluvat alkuperäiskansaan.”
Suomessa on tunnettu jo pitkään tohtori Erika Sarivaaran esille nostama käsite statuksettomat saamelaiset. Heillä tarkoitetaan käytännössä Suomen vanhimmista saamelais – tai lappalaisryhmistä – polveutuvia ja ikiaikaisilla asuinsijoillaan eläviä inarin- ja metsäsaamelaisia. Inarinsaamelaisista osa on saanut saamelaisstatuksen ja on näin hyväksytty saamelaiskäräjien äänioikeutetuiksi.
Olisiko – vaikkapa osittain Kanadan esimerkkiinkin viitaten – aika näiden kiistatta Suomen alueen alkuperäiskansaan kuuluvien saamelaisten kannella YK:n rotusyrjintää vastustavalle komitealle (CERD) tai ihmisoikeuskomitealle kokemastaan ja vuosikymmeniä jatkuneesta sisäisestä syrjinnästä ja Suomen valtion passiivisuudesta lopettaa tuo syrjintä. Eli onko saamelaiskäräjälaki valtion kolonialistinen sivutuote, jonka tavoitteena on ollut tehokkaasti rajata valtion velvollisuuksia ja rahoitusta?
Henkilökohtaisesti en luota lainkaan siihen joidenkin kansanedustajien suusta kuultuun ilosanomaan, jonka mukaan maan uuden hallituksen ohjelmassa on päätetty edistää kaikkien saamelaisryhmien asemaa ja oikeuksia. Sikäli kun tuo hallitus pysyy yleensäkään pitkään koossa, tulokset alkuperäiskansa-asiassa saattavat muodostua peräti negatiivisiksi.
Odottamalla, luottamalla tai luovuttamalla ei alkuperäisten asia edisty.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Kuuroksi ja sokeaksi tekeytyvä oikeusvaltio Suomi?

Ei voi olla totta, etteivät Suomen päättäjät eduskunnassa ja hallituksessa, tai virkamiehet ministeriöissä tiedä mikä on todellisuus Suomen alkuperäiskansakysymyksessä. Tarinan ja toden on täytynyt erottua jo ajat sitten läpi nykysaamelaisuudesta irrallaan leijuvasta saamelaispolitiikan kulttuurikuplasta. Kuka täysijärkinen päättäjä tai virkamies on enää uskonut vakavissaan mitä Hotelli Vaakunassa kulttuuripynttäytyneet Tiina Sanila-Aikio ja Klemetti Näkkäläjärvi tulevat heille tarinoimaan? Silti he tekeytyvät kerta toisensa jälkeen kuuroiksi ja sokeiksi tuota tarinointia kyseenalaistavalle tiedolle.
Miksi on näin? Miksi huokaillaan myötäillen kun kapoinen saamelaiskäräjäjohto tai perinteistä saamelaiskulttuuria vain kuvista nähnyt cityradikaali julistavat meneillään olevasta kulttuurisesta kansanmurhasta, mutta vain vaivaudutaan jos entinen kokenut saamelaispoliitikko Jouni Kitti tai joku nykyisistä saamelaiskäräjien vähemmistöjäsenistä viittaa saamelaisten kesken käynnissä olevaan kulttuuriseen ja sukuperusteiseen etniseen puhdistukseen?
Ehkä kyseessä on vain ”varas huutaa, ottakaa varas kiinni” -ilmiö? Ehkä sittenkin Suomen valtion lihavasti rahoittaman saamelaiskäräjähallinnon mahdollisuudet propagoida ovat suvereenit verrattuna tuosta hallinnosta syrjään jätettyjen, puhumattakaan statuksettomien saamelaisten, mahdollisuuksista tuoda asioitaan esille? Vaikea tuotakin vain kovemman äänen vaikutusta on uskoa.
Jos lähdetään siitä optimismista, että Suomen päättäjillä ja virkamiehillä on oikeaa tietoa, tullaan kysymykseen, miksi pitkän ja jäytävän konfliktin annetaan vain jatkua? Miksi esimerkiksi vaadittua olosuhdeselvitystä ei ole haluttu tai vain saatu aikaan? Miksi on lähdetty vain puuhastelemaan jonkin asuntolatraumoista lähtevän, puoliuskonnollisen sovintoprosessin kanssa jättämällä inarin- ja metsäsaamelaisten vanhempi sulauttamishistoria ulos? Kysymyksiä nousee kaiken aikaa lisää hänelle, joka vähänkään vaivautuu peilaamaan historiaa 1950-lukua pitemmälle.
Yksi vastaus mielestäni on kyvyttömyys päättää. Kyvyttömyys nostaa faktat pöydälle ja sanoa, että katsotaan keillä ne pitävät. Toinen vastaus voi olla - ja varmaan onkin - pelko. Muutaman ihmisen ammattikantelijajoukosta on muodostunut kansainvälisesti kiusallinen kulttuurimafia, joka kyltymättä kiristää oikeusvaltiona paistattelevaa Suomea sen maineen menetyksellä. On helpompaa haudata voimavaroiltaan hiljaisempi, vaikka alkuperäisempi osa Suomen alkuperäiskansasta kuin lähteä todistamaan maailmalle Suomen tehneen jo näistä kantelijoista yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti eliittiä.
Vastausta Suomen kuurouteen ja sokeuteen voisi hakea tietenkin myös erilaisin salaliittoteorioin. On vihjailtu muun muassa Suomen tietoisesta halusta rajata alkuperäiskansansa ja sen alue mahdollisimman pieneksi ihan valtion maanomistuksen ja -hallinnan intressistä. Olihan se Urho Kekkonenkin jonkin tiedon mukaan myymässä pohjoisimman Lapin Neuvostoliitolle saadakseen maalle merkityksellisemmän Karjalan vaihtokaupassa. Itse olen ainakin kerran ja ihan suorasanaisesti kuullut kohtalaisen korkeassa asemassa olevan valtion virkamiehen sanovan, ettei saamelaisuutta ja saamelaisaluetta pidä laajentaa keskiseen eikä itäiseen Lappiin, eikä Kuusamoon, koska se veisi liian suuren siivun valtiolta ja etenkin (silloiselta) metsähallinnolta taloudellista päätösvaltaa. Virkamies kyllä tiesi, että valtionmaihin nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella kohdistui toteen näytettäviä maiden ja vesien käytön oikeuksia.
Yhdenlainen Suomea syövä Saamenmaa-politiikka voisi juontaa myös 1960-luvulta ja sen jälkeiseltä vasemmistolaisen liikehdinnän ajalta, jolla erilainen kollektiivisten, parempien yhteiskuntien ihannointi ja tavoittelukin veti nuorisoa puoleensa. Tuolloin 1970-luvun lopulla sain itsekin kuulla kuinka Suomi oli sortovaltio ja että kohta siitä irrottuisi vapaa ja kollektiivinen Saamenmaa. Tuollainen ajattelu sai ehkä hyvinkin tukea etelämpää, vaikkapa joidenkin suomenruotsalaisten vasemmistoradikaalien taholta. Muistan lukeneeni erään tällaisen, sittemmin ihmisoikeusasioissa nostetta saaneen henkilön alentuvia kirjoituksia suomalaisista ja suomalaisuudesta. Voisihan olla tietenkin mahdollista, että moinen ajattelu olisi ollut kantamassa tiettyjä poliittisia tavoitteita ihan näihin päiviin.
Mutta tähän päivään.
Meneillään on jälleen arvoton ”oikeuskamppailu”, jossa erästä näkemääni kirjoitusta lainaten ”kun valtaa käyttävät kokevat kansalaiset uhkakseen, on vaihdettava kansa”.
Kyse on siis lähestyvien saamelaiskäräjävaalien käräjäjohdossa aiheuttamasta paniikista, joka on saanut sen vaatimaan vaalien lykkäämistä. Esityksen vaalien siirrosta on siis tehnyt saamelaiskäräjien hallitus ilman käräjien yleiskokouksen käsittelyä. Saadun tiedon mukaan käräjäjohto tavoittelee itsellensä noin kahden vuoden lisäaikaa, jossa ajassa se toivoo oikeusministeriön valmistelevan ja Suomen hallituksen päättävän saamelaiskäräjälain muuttamisesta saamelaisuuden määrittelyn osalta.
Saamelaiskäräjien johto siis haluaa puhdistaa käräjävaalien äänioikeutettujen luettelon itselleen epämieluisista äänestäjistä ennen kuin vaalit voidaan pitää. Järkyttävintä tilanteessa on se, että oikeusministeriössä näytetään panneen tuulemaan tämän käräjäjohdon vaatimuksen toteuttamiseksi - heti Antti Rinteen hallituksen aloitettua työnsä.
Oikeusministeriö perustaa aktiivisuutensa Tiina Sanila-Aikion ja Klemetti Näkkäläjärven yksityisesti ja kaikkien saamelaisten nimissä, Martin Scheininin avustamana, YK:n ihmisoikeuskomitealle tekemään valitukseen, johon komitealta saatiin saamelaisten itsemääräämisoikeutta tukeva suositus. Sitä haluttaisiin nyt soveltaa myös käräjävaalien äänioikeutettuja valitessa. Muutama vuosi sitten oikeusministeriö ei ollut yhtä vauhdissa kun YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan sopimuksen valvomista koskeva komitea huomautti Suomea liian kapeasta saamelaismääritelmästä.
Oikeusministeriö pyrkii nyt ehkä toimivaltuuksiaan ylittäen esittämään saamelaiskäräjävaalien siirtämistä. Se on melko suoraan kannanotto korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suuntaan, kuuluuhan saamelaismääritelmän viime käden ratkaisu valtiosäännön mukaan tälle oikeusasteelle, jonka edelle ministeriö näin koettaa ehättää. KHO:lle on tehty edellä mainittuun YK-suositukseen vedoten vaatimus purkaa aiemmat ”vääriä” henkilöitä vaaliluetteloon päästäneet päätöksensä.
Saamelaiskäräjävaalien lain mukaista järjestämistä syyskuussa kannattavat saamelaiskäräjien jäsenet ja käräjien äänioikeutta hakeneet ovat vedonneet saamelaisten oikeuteen paremmasta hallinnosta. Nykyisen he näkevät syrjivän, haastavan riitaa ja mustaavan oman etunsa ajamiseksi maailmalla Suomen mainetta. Myös valtiolta saatujen varojen käytössä, eräänä esillä olleena esimerkkinä varapuheenjohtajiston kuukausipalkkaus, nähdään kyseenalaisuutta. Vetoajat toivovat oikeusministeriön toteuttavan Suomen uuden hallituksen kirjausta, jonka mukaan se tulee kunnioittamaan kaikkien saamelaisten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia.
Sen kun vielä näkisi.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäyslinjan laillisuutta epäillään

Saamelaiskäräjien ensi syksyn vaalien äänestäjäluetteloon oli hakeutumassa 550 uutta henkilöä, joista käräjien vaalilautakunta hyväksyi vain 207. Hylätyille on sittemmin tippunut postitse ilmoituksia, joiden mukaan henkilöitä ”ei tunnistettu saamelaisiksi” ja lisäperusteluna on voinut olla myös että heidän hakemuksensa on aiemminkin hylätty.
Äänioikeushakemuksen mahdollinen täydentyminen aiemmasta kerrasta ei siis ollut vaikuttanut uuteen hylkäämiseen?
Ulkopuolelta hakuprosessia seuranneena on voinut kuulla muutamia erikoisia asioita siihen liittyen. Niin sanotusti kentällä käräjien vaalilautakunnan työhön osallistuneita puhuteltaessa on selitetty, että oikeastaan lautakunnassa ei niin kovin hakemuksia edes enää luettu. Näin siksi, että lautakunnan päätöksiä olivat valmistelleet jotkut ”lakimiehet”, joiden esityön pohjalta päätökset itse kenenkin identiteetistä sitten nuijittiin. Kyselijöille oli jopa pahoiteltu, että tämän mitä perustelluin saamelaisuus oli sitten tainnut jäädä huomioimatta.
Kasvokkain on ollut vaikeampi sanoa ihmisestä toisin kuin selän takana?
Erityisen ihmeissään jotkut hakeneet ovat olleet siitä, että jälleen perheiden jäseniä on eroteltu ei-saamelasiksi. Näin on käynyt perheissä, joissa vanhempi tai vanhemmat ja joku lapsista on hyväksytty aiemmin äänioikeusluetteloon, mutta nyt äänestysikään varttunut nuorempi jälkeläinen hylätty. Syystäkin saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätösten laillisuutta epäillään.
Siellä kentällä kasvokkain on myös selitetty, että pyrkimyksenä on yrittää päästä ”niistä KHO-saamelaisista eroon”. Onko lakimiesten pohjatyötä ehkä linjattu tuolla tavalla vai onko tavoitteesta turistu vain vaalilautakunnan taukokahveilla? Joka tapauksessa pelin henki haisee.
Jos pitäisi kuultujen perusteella jotain arvioida, kyseessä lienee joka tapauksessa jonkinlainen koeponnistus korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suuntaan. Kun YK:n ihmisoikeuskomitea saatiin yksipuolisesti myötäämään saamelaiskäräjien valtaväen näkemystä ”väärien saamelaisten” hyväksymisestä äänioikeusluetteloon ja huomauttamaan siitä Suomen valtiota, käräjäjohto päätti protestoida myös KHO:lle sen päätöksistä ja vaatia niiden purkamista. Ehkä nyt ajatellaan, että tuo vaatiminen ainakin pehmitti oikeutta peruuttamaan aiemmasta linjauksestaan.
Poliittista selkänojaa lautakunnan yritykselle antaa vielä surullisen kuuluisa ”Lohen kompromissi”, jolla oltiin jo melkein saamassa sellainen saamelaiskäräjälaki, jolla polveutumiseen perustuva äänioikeus olisi lyhyellä siirtymäajalla nollattu. Nyt poliittisellakin saralla voitaneen kohta edetä, kunhan maahan saadaan Sipilän keskustavetoista hallitusta vieläkin ”saamelaismyönteisempi” kansanrintamahallitus? Ehkäpä sitä jo ennakoiden, vielä parempaan uskoen, saamelaiskäräjien enemmistö hylkäsi Lohen lakimallin.

VALITUSAIKA PÄÄTÖKSIIN UMPEUTUU 12.4.2019

Saamelaiskäräjien vaalilautakunnan hylkäysten suuren määrän ja niiden laissa tuntemattomin perustelujen vuoksi on siis syntynyt käsitys laittomista päätöksistä. Saamelaiskäräjälain rikosvastuun edelleen puuttuessa mielivallan käyttö mahdollistuu ja epäilijöiden mukaan myös kasvaa.
Kun vaalilautakunta on kirjannut hylkäyksen perusteeksi, ettei se tunnista henkilöä saamelaiseksi tai että henkilön hakemus on aiemminkin hylätty, eivät perustelut ole hylättyjen hakijoiden mielestä lailliset. Ja etenkään, jos hakija on esittänyt polveutumistodistuksensa, jonka mukaan hän kiistatta täyttää saamelaiskäräjälain 3§ toisen kohdan polveutumisen kriteerin saamelaisuudestaan. Ja edelleen, jos sisaruksista toiset on hyväksytty, toiset hylätty. Myös muita saman perheen sisällä eri tavoin kohdeltuja on lukuisia.
Valitusaika saamelaiskäräjien vaalilautakunnan päätöksistä umpeutuu 12.4.2019. Inarinsaamelaiset-yhdistyksen ja Inarinmaan lapinkyläyhdistyksen tahoilla onkin yhteistyössä päätetty, että väärää kohtelua kokeneille hakijoille annetaan neuvontaa KHO-valitusten tekoon. Yhdistysten taholta kannustetaan, että laittomilla perusteilla hylättyjen on ehdottomasti syytä valittaa vääristä päätöksistä.
Neuvontaa annetaan Ivalon helluntaiseurakunnan kirpputorirakennuksessa torstaina 28.3. kello 17 - 20 ja tiistaina 2.4. kello 7 – 20 sekä lauantaina 6.4. kello 14 -17 ja tiistaina 9.4. kello 17 - 20. Tiedusteluja asiasta voi tehdä numeroista 040 700 6484, 0400 398 984 ja 0400 446 156.
Saamelaiskäräjien vaalilautakunta kirjasi hyväksymäänsä vaaliluetteloon 5844 äänioikeutettua. Edellisten saamelaiskäräjävaalien aikaan vuonna 2015 vaaliluetteloon haki lähes 800 henkilöä, joista äänioikeutetuiksi hyväksyttiin 576, heistä 93 KHO:n päätöksellä.

maanantai 11. helmikuuta 2019

YK:n ihmisoikeuskomitea vei kysymättä ihmisiltä identiteetin?

Monissa yhteyksissä saamelaiskysymyksissä vedottu kansainvälinen oikeus mahtaa olla suomalaiseen oikeusvaltioajatteluun sovitettuna pelkkää äänekkäimmän ”oikeutta”. Näin joutuu pohtimaan jos hiljattaista YK:n ihmisoikeuskomitean moitetta Suomen saamelaispolitiikasta yleensäkään koettaisi rinnastaa jonkinlaiseen oikeusprosessiin. Mistään tuomioistuinpäätöksestähän ei ollut kyse, mutta saadun suosituksen alla on sentään YK:n nimi.
Ihmisoikeuskomitea siis moitti Suomea siitä, että se oli korkeimman hallinto-oikeutensa (KHO) toimilla loukannut saamelaisen alkuperäiskansan perustuslakiin nojaavaa itsemääräämisoikeutta hyväksymällä saamelaiskäräjävaalien äänioikeutetuiksi käräjien vaalilautakunnan ja -hallituksen hylkäämiä hakijoita. Näin oli tapahtunut kahdesti eli vuosina 2011 ja 2015.
Ihmisoikeuskomitean suositus tuli mainiolla ajoituksella tilanteeseen, jossa Suomessa on menossa eduskuntavaalien kampanjointi ja myöhemmin syksyllä edessä myös saamelaiskäräjävaalit. Niinpä otollista ollut ruveta luomaan painetta siihen, että Suomen seuraavan hallituksen on nopeasti otettava tämä YK-komitean moite pöydälle ja korjattava saamelaiskäräjälakia tai sen tulkintaa saamelaiskäräjien johdon haluamalla tavalla. YK-valituksesta ei ole päätetty saamelaiskäräjien istunnossa. Saamelaiskäräjien hallitus lienee kuitenkin jo sorvaamassa KHO:lle vaatimusta sen ”virheellisten” päätösten oikaisemiseksi.
Tähän mennessä KHO:n päätösten oikaisemista on pidetty suunnilleen selvänä lähinnä vain Ylen saamenradion jutuissa ja niihin hankituissa asiantuntijakommenteissa. Sen sijaan Suomen nykyisen istuvan hallituksen suunnasta YK-suosituksen nopeaa tuomista seuraavan hallituksen käsittelyyn on arvioinut kaiketi vain oikeusministeri Antti Häkkänen, arvioimatta kuitenkaan millainen vastaus Suomen tulisi ihmisoikeuskomitealle muotoilla. Tuota vastaustahan edellytetään kuuden kuukauden kuluessa.
Toki lienee selvää, että myös virkamiespiiristä, ainakin oikeusministeriöstä ja kenties ulkoministeriöstäkin, saamelaisasioiden kirjaamista seuraavaan hallitusohjelmaan muistutetaan. Puolueista hallitusneuvotteluissa tuota asiaa ei varmuudella unohda tuoda esiin RKP, mutta todennäköisesti eivät myöskään vihreät. Näiden puolueiden stereotypioita eivät mitkään uudet tiedot ole päässeet muuttamaan - edes se, että jo noin 70 prosenttia saamelaisista asuu kaupungeissa niin kutsutun saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella.
YK:n ihmisoikeuskomitean posti Suomelle perustui kahteen kanteluun, joista toisen oli laatinut Klemetti Käkkäläjärvi (nimi tuollaisena YK:n papereissa) ja toisen Tiina Sanila-Aikio avustajanaan Martin Scheinin. Oletettu Klemetti Näkkäläjärvi on esiintynyt valituksessaan myös saamelaisia arvoja ajavan yhdistyksen edustajana, Sanila-Aikio sekä yksityisenä saamelaisena että saamelaiskäräjien puheenjohtajana.
Vaikka kantelijoina olivat yksittäiset henkilöt, YK:n ihmisoikeuskomitea ei ole missään vaiheessa pyrkinyt kuulemaan kantelujen kohteina olevia henkilöitä ja ilmeisesti tyytynyt arvioimaan heidän saamelaisen identiteettinsä tuntemuksellista tai lakiteknistä pätemättömyyttä ainoastaan kantelijoiden ja Scheininin väittämien pohjalta. Olen maallikko, mutta luulisi tällaisessa yksiselitteisesti ihmisoikeuksiin liittyvässä asiassa myös kantelun asianosaisen kohteen pitävän tulla kuulluksi.
Koska Näkkäläjärvellä ja Sanila-Aikiolla on ollut tieto saamelaiskäräjien ei-julkisen vaaliluettelon sisältämistä ”vääristä äänioikeutetuista”, ja heistä jotkut kuten käräjävaalien toinen ääniharava, inarinsaamelainen Kari Kyrö julkisestikin tiedetty, olisi ihmisoikeuskomitealla ollut mahdollisuus tarjota näille kohdehenkilöille tilaisuus jollain tavalla kommentoida prosessia. Ja varsinkin, jos esimerkiksi Sanila-Aikion kantelu kohdistuu hänen poliittiseen kilpailijaansa, saamelaiskäräjien jäseneen Kyröön.
Nyt kun YK:n ihmisoikeuskomitea on nimestään huolimatta päätynyt ojentamaan Suomea noiden kyseessä olevien ihmisten ihmisoikeuksien ylitse, luulisi Suomen sentään vastausta laatiessaan ja sitä antaessaan toimivan suomalaisen oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien mukaisesti. Siis kuulemalla osallisia ja ehkä puolestaan huomauttamalla myös komiteaa oikeusvaltion tarpeesta soveltaa oikeudenmukaisuutta ja laillisuutta myös alkuperäiskansa-asioissa.
Ylen Ykkösaamussa 9.2. haastateltu KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi perusteli varsin suoraselkäisesti oikeuslaitoksensa päätöksiä muistuttaen, että ne perustuivat osaltaan YK:n rotusyrjinnän vastaisen komitean aiemmin antamien huomautusten johdosta tehtyihin linjantarkistuksiin. Tuo komiteahan moitti Suomea liian kapeasta saamelaismääritelmästä! Kuusiniemi arvioi ihmisoikeuskomitean kantojen perusteita puutteellisiksi.
Martin Scheinin ehätti Twitterissä moittimaan Kuusiniemeä ”poliittisista kannanotoista”, joilla hän pyrkii ohjaamaan KHO:n muita tuomareita tekemästä ”objektiivisia” päätöksiä – siis muuttamasta KHO:n linjaa. Kun jo taannoisissa Mirhaminmaan metsäkäräjöinneissä saamelaisalueella epäonnisesti hässäköinyt Scheinin syyttää jotain korkea-arvoista tuomaria politikoinnista, ja mutkan kautta objektiivisuuden puutteesta, tulee mieleen milloin tämä Martin on katsonut viimeksi peiliin.

J.k:

Neljän saamelaiskäräjien jäsenen kirje YK:n suuntaan sekä tiedoksi Suomen vastausta YK:n ihmisoikeuskomitean suositukseen valmisteleville tahoille:

We resign from the UN Human Rights Committee decision - the Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and the Government have violated the Sámi human rights

We resign from the UN Human Rights Committee's decision (1.2.2019). The decision and the things that support it are one-sided and based on inadequate information. The issue has not been addressed by the Finnish Sámi Parliament Assembly.
The Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and Government have violated the Sámi human rights and sovereignty by leaving part of the Sámi outside the right to vote, which is a fundamental civil right.

Because of their legal security and budget, the Sámi Parliament does not represent a threatened group that needs protection from its own Sámi groups. The Supreme Administrative Court of Finland has found illegal actions by the Finnish Sámi Parliament Electoral Commission and the Government. In the future, there is still a need for The Supreme Administrative Court of Finland appeal channel, which is to monitor the realization of democracy. We wonder about the international UN body, which, with one-sided knowledge of the matter worldwide, is lobbied to speak out without thinking of the causal consequences for endangered indigenous peoples.

We also wonder about the Sámi Parliament president Tiina Sanila-Aikio's individual complaint that she has made as a private individual. He has learned things and documents in his work as President of the Sámi Parliament. We do not have the opportunity for other representatives to do so. She has used her personal position for personal gain in this matter. She does not represent the Sámi people as an individual and we have no support for this measure.
The position of lawyer Martin Scheinin as a defender of the Sámi people is questionable. He has been biased 30 years ago. Tiina Sanila-Aikio has provided a written answer on her actions as an expert in the Sámi Parliament.
The key issue in the decision is that it is not based on real knowledge of the course of events. The decision is based solely on the information received from the appellants. The appellants are people who have taken a narrow view of the Sámi. The 93 people complained of have not been heard by the UN Human Rights Committee.
Numerous of  Sámi have not given Sanila-Aikio the authority to act as a private individual in the name of the entire Sami people, nor is the Sámi Parliament Government in a position to authorize an individual to use personal data in her personal complaint.
The members of the Finnish Sámi Parliament.
Kari Kyrö, Anu Avaskari, Pigga Keskitalo and Tanja Sanila

maanantai 14. tammikuuta 2019

Vuosi 2019 - vaaleja demokratialla ja ilman?

Alkaneena vuonna Lapin ja erityisesti pohjoisimman Lapin kannalta pidetään parit mielenkiintoiset ja merkittävätkin vaalit. Huhtikuussa valitaan Helsingin Arkadianmäelle Lapin vaalipiiristä seuraavan kauden seitsemän kansanedustajaa ja syyskuussa uusi 21-jäseninen saamelaiskäräjät niin ikään seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.
Suomen eduskuntavaalien demokraattisuutta ei auta kyseenalaistaa; siellä missä on eniten äänestäjiä, sieltä tulee myös suhteellinen edustajamäärä 200-paikkaiseen eduskuntaan. Lapin asioiden kannalta jakauma ei tietenkään ole kovin häävi, eikä varsinkaan, jos edustajat täältä ovat tosi paikan tullen hallituspuolueiden ”isojen poikien” joo-miehiä.
Viittaan edelliseen blogikirjoitukseeni ”Kaikkien mahalaskujen äiti”, mutta myös vaalikauden aiempiin tempauksiin kuten kirjoituksessani ”Kolmikanta saamelaiskäräjät, Metsähallitus ja kunta ei toimi”. Kun eduskuntaan pyrittäessä ääniä kalastellaan erilaisin vakuutteluin ja viestittelyin, ei niitä pitäisi kuitata lumeen sepittelemällä ja kannattamalla kummallisia äänestäjien identiteettiä, ihmisoikeutta ja kansainvälistä omaksuntaa polkevia tai heidän jo todennettuja erityisiä oikeuksiaan ohittavia ”kompromisseja”. Ei, vaikka ”oma” pääministeri olisikin saanut päähänsä saattaa edeltäjiensä vatuloinnit tuossa asiassa päätökseen ja pestannut vielä varmuuden vuoksi jollain YK-lennolla uskonveljensä ”etsimään totuutta, sovintoa ja mahdollisuutta tervehtymiseen” yksien osapuolten kanssa.
Nyt käynnistellyssä vaalikampanjoinnissa ”tuohon asiaan” eivät ole nämä mestarit viitanneet vielä sanallakaan. Koska puolueita on kuitenkin jo lähestytty kysymällä tuleviin hallitusneuvotteluihin liittyen niiden kantaa tulisiko saamelaiskäräjälain uudistaminen sekä ILO 169 -sopimuksen ratifiointi nostaa jälleen seuraavan hallituksen pöydälle, olisi tietenkin noin äänestäjien kannalta mielenkiintoista tietää millaisia evästyksiä pohjoiset edustajamme, tai sellaisiksi havittelevat, ovat puoluetoimistoihinsa antaneet. Vai ovatko mitään? Yhden puolueen osalta tiedän miten on evästetty.
Tokihan ilmastokysymys, petojen ”valtaisa” määrä ja vaarallisuus, vihreiden pöljyys sekä nyt viimeksi kuorossa tapahtunut herääminen pöyristelemään uudenlaisen miehisyyden kulttuurin kotoutumista Suomeen ovat aiheita, joilla pontentiaalisia äänestäjiä voi itsensä erinomaisuuden esittelyn ohella yrittää vokotella, mutta että jospa sittenkin ihan myös paikallisia, ihmisistä päin katsottuja huolia ja tarpeita voisi koettaa ottaa mietintään ja esille. Niitä petojakaan kun ei todellakaan täällä juuri vastaan kävele!
Olen nähnyt näiden nykyisten ”lapinpuolustajien” korostavan kuinka politiikka on joukkuepeliä - ja siis myös kompromisseihin taipumista. Tuo on ollut käypä selitys kautta aikojen ja myös kunnallispolitiikan saamattomilla. Kuten edellisessä kirjoituksessani muistelin, myös Jyrki KataisenAlexander Stubbin pääministerikaudella piti saada aikaan saamelaispolitiikan epädemokratian vahvistava laki sekä Suomen alkuperäiskansa-asian kansainvälisesti vääristävä sopimus, mutta silloin ”pelijoukkueeseen” kuului myös puolustajia. Nyt Juha Sipilän pelijoukkueen pelasti vain vastapuolen potku omaan maaliin.
Jos tulevien eduskuntavaalien muutosodotukset Lapin kannalta jäävät siihen putoaako hallituspuolue keskusta neljästä kolmeen paikkaan ja saako galluppien kärkeä lähestyvä kokoomus liittolaisineen yhden paikan sijasta kaksi, voisi saamelaiskäräjävaaleissa kai (teoriassa) odottaa suurempaa muutosta. Näin siksi, että myös saamelaisten parlamentin – ja erityisesti saamelaisjohdon sisäpiirin – toiminnasta on riittänyt kritiikkiä ja saamelaiskäräjävaalien hyvin alhaisen äänestysaktiivisuuden takia mahdollisuus muutokseen voi toteutua yksinkertaisesti uurnille menemällä.
Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hakeutuminen päättyi vuodenvaihteessa ja vaaliluetteloon merkityt saavat ilmoituksen äänioikeudestaan, vaaliluettelon nähtävillä oloajasta ja -paikoista ja muista vaalien toimittamiseen liittyvistä asioista postitse maaliskuussa 2019. Vaaliluettelo on nähtävillä 18. - 29.3.2019 ja siihen tehtävät oikaisuvaatimukset on toimitettava 12.4.2019 kello 16 mennessä vaalilautakunnalle. Vaaliluetteloon on automaattisesti merkitty vuoden 2015 käräjävaaleissa äänioikeutetut henkilöt.
Tulipa saamelaiskäräjävaaleihin uusia äänestäjiä tai ei, se lienee selvää, että kisa tienestiksi muodostuneista käräjien johtopaikoista tulee olemaan kova. Ja että nykyiset johtohenkilöt mahtavat pyrkiä tavalla tai toisella käymään kisaa keskenään, vaalien henkilökohtaisista äänimääristä välittämättä. Tietenkin varauksella, että käräjien kokoonpanoon todellakin kertyisi riittävästi demokratian kannattajia.
Saamelaiskäräjien epädemokraattisuuden kulmakivi, tasasuuret kuntakiintiöt, pysyivät ennallaan saamelaiskäräjälain uudistamisen kaaduttua. Saamelaispolitiikan muutoshalua luulisi kuitenkin löytyvän myös pohjoissaamelaisille ”pyhitetyissä” kunnissa. Kun saamelaiskäräjien tulisi edustaa kattavasti kaikkia saamelaisia, ei saamelaisuudesta ammatin tehnyt, saamelaisten nimissä valtaansa ja taloudellista asemaansa pöhöttänyt, ympäröivästä todellisuudesta eriytynyt eliitti ole tuon yhteisen edustamisen kannalta optimaalisin tapa. Se lienee jo nähty.
Saamelaiskäräjävaalien ehdokasasettelu on tehtävä 2.8.2019 mennessä. Kuinka moni nykyisistä käräjäedustajista jättäytyy syrjään jää nähtäväksi. Joitain lausahduksia siihen suuntaan on kuulunut, mutta aikapa tuon näyttää. Kuten jo osasin aiemmin ennakoida, käräjien nykyinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio ei aio tavoitella puheenjohtajuuden jatkoa. Onko tehtävänsä tehneellä koltalla mahdollisuuksia edes jonkinlaisille palkintopaikoille, sekin sitten nähdään.
Saamelaiskäräjävaalit toimitetaan 2.9. - 30.9.2019.

tiistai 25. syyskuuta 2018

Kaikkien mahalaskujen äiti

Kirjoitin maaliskuussa 2015, edellisen Suomen hallituksen kauden lopuilla, silloisen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin ja saamelaiskäräjien silloisen puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mahalaskusta ( https://veikkovaananen.blogspot.com/2015/03/rkpn-ja-henrikssonin-mahalasku.html ).
Nojoo, silloin koko touhun taustalta löytyi vauhdin antajaksi pääministeri Jyrki Katainen, jonka hallitusohjelman mukaisesti saamelaiskäräjälaki piti uudistaa ja myös ILO 169 -sopimus hoitaa pois jaloista – vaikka plankkona ratifioiden. Kataista seurannut Alexander Stubb sen sijaan päätyi kuulemaan saamelais- ja alkuperäiskansa-asioita käräjäjohtoa laajemmin, kiitos paljolti Lapin kokoomuslaisen kansanedustajan Heikki Autton, ja niinpä kävi niin kuin kävi.
Oikeusministeriön virkamiehet eivät päätyneet suinkaan ripottelemaan tuhkaa päillensä. Vaikka pääministeri Juha Sipilän hallituksen ei pitänytkään kovin edistää hyllytettyjä saamelaisasioita, se lopulta päätyi oikeusministeriön väen ohjeistamana varsin vakavaan ponnistukseen saada edelliseltä hallitukselta pöydälle jäänyt ”jappaseminen” päätökseen.
Tänään kai voidaan todeta, että Juha Sipilä tuli saamelaiskäräjien eilisen hylkypäätöksen kanssa mahalleen vielä komeammin kuin Anna-Maja Henriksson. Miksikö on näe rapakossa istuvaa oikeusministeri Antti Häkkästä, se johtuu hänen tulostaan tehtäväänsä välipysäkiltä sekä melko vähäiseltä näyttäneestä aktiivisuudestaan ”saada jotain aikaan”, kuten pääministerin on kerrottu hoputtaneen. Toki Häkkäsen ”ansioksi” menee lupaus siitä, ettei saamelaiskäräjälakia tulla edistämään tai hyväksymään ilman saamelaiskäräjien suostumusta. Ja sitähän ei nyt sitten saatu.
Keskustasta on vinoiltu sen pettävän aina. Nyt puolue taisi löytää ainakin parempansa, sillä saamelaiskäräjäjohto pettää paitsi aina, näköjään myös itsensä. Näinhän on kai tulkittava tilanne, jossa käräjien edustajat olivat hyväksymässä Pekka Hallbergin työryhmässä kansanedustaja Markus Lohen laatiman merkillisen ”kompromissin”, mutta olivat sitä torpedoimassa kotipesässään, käräjien hallituksessa ja yleiskokouksessa. Normaalissa demokraattisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä moinen pelaaminen edellyttäisi noiden neuvottelijoiden eroa, mutta nythän ollaan Suomessa ja Suomen saamelaishallinnossa, joten edustukset ja palkat juoksevat entiseen malliin. Olen jopa vähän ollut näkevinäni puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikion lausumista, että nykyinen johto haluaisi siirtää seuraavat käräjävaalitkin tuonnemmaksi koskapa mieleistä saamelaismääritelmää ei saatu vieläkään aikaan.
Juntta mikä juntta, ja sen tuki ja ylimmäinen neuvonantaja Martin Scheinin ehti jo Ylen uutisessa kannustaa Suomen päättäjiä kiiruusti ainakin vielä saamelaismääritelmän uudistamiseen. Kun hänestä saamelaisten tahto on joka tapauksessa tullut lainvalmistelussa selväksi (https://yle.fi/uutiset/3-10421730 ).
Tuossa edellä mainitussa uutisjutussa oikeusministeriön neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman kuitenkin kertoo, että saamelaiskäräjälain uudistaminen pysähtyi tähän. Nymanin mukaan asiasta sovittiin saamelaiskäräjien kanssa vuosi sitten, ennen kuin lain uudistamistyö alkoi. Valtioneuvoston oli määrä käsitellä saamelaiskäräjälakiesitystä yleisistunnossaan torstaina 27.9., mutta koska saamelaiskäräjät kuitenkin päätyi hylkäämään lakiesityksen, ei valtioneuvostokaan edistä sitä.
Näinköhän lopulta Suomen poliittisessa päätöksenteossa ja jopa oikeusministeriössä opittiin jotain? Hieman olisin epäileväinen, sillä tokihan nyt umpikujaan ajautunut tilanne antaa saamelaiskäräjien junttahallinnolle ja erilaisille sheinineille pelimerkit jatkaa Suomen mustamaalaamista maailmalla. Toisin sanoen, kun käräjäjohdon ”ulkoministeri” Tuomas Aslak Juuso on saanut ainakin 40 New Yorkin matkaansa täyteen, johan siinä on tietoa Suomen alkuperäiskansan kurjuudesta maailmalle ehtinyt ja seuraavat Suomen päättäjät ovat taas korvat punaisina miettimässä miten tämä ahne kierre pysäytettäisiin.
Sen verran vielä pettämisestä, että moinen maku jäi kyllä monista selittelyistä huolimatta tuosta Markus Lohen ”kompromissista”. Jos kansainvälisesti merkittävin alkuperäiskansan määrite eli polveutuminen oltiin heittämässä romukoppaan Suomen alkuperäiskansan määrittelyssä, oli se käsittämätöntä ketkuilua. Tokihan selitettiin, että siirtymäajan jälkeen pelkällä kieliperusteella päästäisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja ettei saamelaisuutta määriteltäisi varsinaisesti mitenkään, mutta käytännössä perustuslain statukset tuskin olisivat keneltäkään poistuneet tai sitten joillekin toisillekin laajentuneet.
Kaiken kaikkiaan jälleen saatiin aikaan yksi hutiloiden käsikirjoitettu farssi Suomen alkuperäiskansapolitiikan teatterille. Ehkä joskus voittaa sellainenkin viisaus, että lähdetään tekemään ajan kanssa rehellisesti eli ilman ennakkoon kirjattua tai miellettyä lopputulemaa sitä niin kaivattua olosuhdeselvitystä, jossa ihan oikeasti katsottaisiin mikä on Suomen alkuperäiskansan todellinen tila ja asema – ja mikä se alkuperäiskansa yleensä on.
Mutta onhan näitä vielä tulossa, käsikirjoitusvaiheessa olevia ja osin ja valmiiksi nyyhkittyjä totuuskomissioita…