maanantai 7. helmikuuta 2022

Pääkirjoituksen sietämätön keveys

Pitipä lukaista monien saamieni jälkikommenttien takia Helsingin Sanomien pääkirjoitus saamelaisten kansallispäivältä 6.2. Seuraavassa pientä analyysiä tuosta kirjoituksesta ”Saamelaisuus on Suomelle rikkaus”, ingressinä ”Suomessakin on herätty tutkimaan saamelaisiin takavuosina kohdistettuja vääryyksiä. Korjattavaa on tässäkin ajassa.”

Hesari julkaisi kansallispäivän pääkirjoituksensa suomeksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi. Pääkirjoitus ei sinällään siis ollut – kuten usein pääkirjoitukset ovat – mikään nopeasti raapaistu ympäripyöreys, jollaisina niitä monesti lehtien toimituksissa pidetään. Nyt oli ainakin saatu ennakkoon käännösapua ja kenties jopa oikeaa taustanäkemystä ja -tulkintaa aihepiirin asioista. Mistään saamelaiskäräjien johdon ennakkotarkistamasta kirjoituksesta ei liene aihetta kuitenkaan vihjailla, sillä todetaanhan pääkirjoituksen hännässä, että ”Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.”

Hesarin pääkirjoittaja avaa aluksi saamelaisten kansallispäivän ajallista taustaa ja jatkaa:

”Saamelaisia puhuttavat yhä samat asiat kuin yli sata vuotta sitten: poronhoito, koulutus ja maiden käyttö. Porotalouden huolet nousevat esiin kansallispäivänäkin, sillä talvesta on jälleen tulossa poroille vaikea. Kalastusta taas uhkaa erityisesti kyttyrälohen yleistyminen Tenojoessa. Molemmat asiat liittyvät ilmastonmuutokseen, joka on vakava uhka saamelaisten perinteisille elinkeinoille ja elämäntavalle.”

Edellisestä herää muutamia kysymyksiä eli aluksi vaikka mistä Hesarilla on tieto alkaneen, ylisessä Lapissa toistaiseksi vähälumisen ja lauhan talven vaikeudesta saamelaisten poronhoidolle? Lunta on reilummin vain Käsiverrassa, mutta mikä merkitys lumella tai edes kaljujen tunturin jäätymisellä on nykyiselle poronhoidolle, joka saamelaisalueellakin nojaa yhä enemmän talvien osalta rehuruokintaan? Ja milloin on viimeksi kuulunut jonkun talvena olleen hyvä poronhoidolle? Ja mikä on ilmastonmuutoksen ja mikä porolaitumien kulumisen aiheuttamaa ongelmaa? Ja mikä on enää poronhoidonkaan merkitys saamelaisille perinteisenä tai yleensä elinkeinona ja elämäntapana, kun katsotaan, mikä on saamelaisten poronhoitajien osuus saamelaisista?
Entäpä kirjoituksessa mainittu kalastus? Onko kyttyrälohen ilmaantuminen Tenoon saamelaisten (huomatkaa jälleen pääkirjoituksen yleistys) kalastuksen erityinen uhka? Kalastuksesta elinkeinona ja elämäntapana puhuttaessa kyttyrälohen suurin uhkasyy saattaa olla lopulta sen matkailutuloa vähentävä vaikutus, toki Tenolla saamelaisille ja muille jokivarren asukkaille.
Ja pääkirjoittaja edelleen:

”Saamelaiset saivat Suomessa alkuperäiskansan perustuslaillisen aseman vuonna 1995. Saamelaisten kulttuurisesta itsehallinnosta vastaa Inarissa kokoontuva saamelaiskäräjät. Se tekee saamelaisia koskevista asioista aloitteita ja lausuntoja – käyttää siis saamelaisten ääntä. Saamelaiskäräjien asema on pysynyt lähes samanlaisena kuin sitä edeltäneen saamelaisvaltuuskunnan, vaikka toiveita itsehallinnon laajenemisesta lain säätämisen yhteydessä eläteltiin.”

Tähän lyhyesti, että kyllä saamelaiskäräjät todella käyttää kaikkien saamelaisten ääntä, vaikka se on toiminnassaan käytännössä sulkenut ulos osan saamelaisista ja jopa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluvista.
Ja mitä asemaan verrattaessa edeltäneeseen saamelaisvaltuuskuntaan tulee, se  on kokonaan eri tasolla ja ylittää varsin monissa asioissa tuon aloitteiden ja lausunnonantajan roolin. Tietenkin on eri asia, mikä käräjien johdolle riittää, vai riittääkö mikään, siihen ei Hesarilla riittäne kykyä ja tuskin haluakaan paneutua.

Pääkirjoitus jatkuu:

”Saamelaisia on viime vuosina hiertänyt kiista siitä, kuka saa äänestää saamelaiskäräjävaaleissa eli lasketaan saamelaiseksi. Asiaa pyritään selkeyttämään keväällä eduskuntaan tulevalla esityksellä saamelaiskäräjälain uudistamisesta. Uudistus lisää käräjien sananvaltaa, joten määrittelyssä korostunee saamelaisen kulttuurin ja kielen omaksuminen. Myös neuvotteluvelvoite saamelaisiin liittyvissä asioissa vahvistuu.

Lakimuutosten toivotaan osaltaan pohjustavan alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169 -sopimuksen ratifioimista, vaikka auki jää yhä kysymys saamelaisalueen maankäytöstä. Hallitusohjelmassa luvataan pyöreästi hallituksen laativan `muistion ratifioinnin edellytyksistä´. Seuraavan kerran Suomen valtio joutuu raportoimaan asian etenemisestä YK:n ihmisoikeuskomitealle maaliskuun lopulla.”

Saamelaisia hiertänyt määritelmäkiista todetaan, mutta siihen ei nähdä mitään sen enempää sanottavaa kuin että tilannetta pyritään selkeyttämään. Ehkä Hesarissa ei ole jaksettu kahlata läpi lakiehdotuksesta annettuja lausuntoja ja niissä nimenomaan saamelaismääritelmään kohdistettua sisäistä kritiikkiä? Lausunnot olisi toimituksen helppo löytää parilla klikkauksilla – jos kerran se ollaan valmiit ottamaan asiaan yleensä kantaa pääkirjoituksessakin. Paneutumalla asiaan, Hesarikin olisi joutunut kuitenkin pian kysymyksen eteen, tapahtuuko saamelaisyhteisön sisällä peräti keskinäistä syrjintää ja valta-asemien hyväksikäyttöä? Liian ikävä asia joka tapauksessa nostaa esiin juhlapäivänä?

Saamelaiskäräjien sananvaltaa – ja ihan viranomaisvaltaa – lakiehdotus kyllä lisäisi säädettynä lakina. Siihen liitettynä tuo laajennettu neuvotteluvelvoite, josta on puhuttu myös kaikenkattavana veto-oikeutena. Mitä taas ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin tulee, sitä tuskin haluaa enää saamelaisjohtokaan, vaan pyrkii mieluummin ajamaan valtaansa pohjoismaisen saamelaissopimuksen Troijan hevosen avulla. ILO 169 -sopimus kun edellyttäisi perusteellisemman, kansainväliset kriteerit täyttävän alkuperäiskansa- ja -yhteisötarkastelun, jossa törmättäisiin väistämättä myös nykyisen saamelaisjohdon vieroksumaan polveutumiseen. YK-selityksissä Suomen ehkä kannattaisi vihdoin kertoa tekevänsä jo kymmeniä vuosia siltä vaadittu, saamelaisten asemaa valaiseva olosuhdeselvitys. Ehkä siihen päättyisi ainakin osa YK:lle harjoitetusta Suomen mustamaalaamisesta?

Hesarin pääkirjoituksessa kerrotaan vielä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ideasta, tai hänelle Amerikan malleista markkinoidusta totuus- ja sovintokomissiosta:

”Syyskuussa pääministeri Sanna Marin (sd) ilmoitti hallituksen perustaneen totuus- ja sovintokomission, jonka tehtävänä on tuottaa syksyksi 2023 raportti saamelaisten kohtelusta ennen ja nyt. Totuuskomissiot ovat käsitelleet historian eri kipupisteitä jo noin 40 maassa. Samanlaiset komissiot on asetettu myös Norjassa ja Ruotsissa.

Saamelaisten suomalaistamispolitiikan etulinjassa on ollut kirkko, joka taisteli kristinuskon hengessä niin saamelaisten pyhiä paikkoja, uskomuksia kuin nimiäkin vastaan. Tästä kertoi myös Oulun piispa Jukka Keskitalo 17. tammikuuta Vatikaanissa paavi Franciscukselle: ”Tulemme vielä myös siihen hetkeen, jolloin koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, ja muidenkin kirkkojen, on syytä pyytää anteeksi saamelaisilta.

Valtaväestön ja vähemmistöjen sovintotyö voi nostaa pintaan ristiriitoja, sillä käsiteltävät asiat eivät ole helppoja. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan repiä auki haavoja vaan lisätä tietoa ja ymmärrystä asioista niin, että tulevaisuus olisi menneisyyttä valoisampi.”

Mitähän tästäkin voisi sanoa? Ehkä tuosta komission tehtävästä tuottaa raportti saamelaisten kohtelusta ennen ja nyt ainakin se, ettei tuossakaan liene syytä odottaa sen riippumattoman olosuhdeselvityksen syntymistä. Ei niin kauan, kuin suomalaiset poliitikot – ja näköjään kirkonmiehetkin – haluavat hyvesignaloida arjen todellisuudesta tietämättömille kansalaisille ja varsinkin täysin tietämättömille ulkomaisille tahoille Suomen ponnistuksista nostaa sen ahdingossa pidetyn alkuperäiskansan asemaa. Paaville oli kyllä ihan hyvä kertoa kirkon anteeksipyynnön tarpeesta, mutta kun otetaan huomioon, kuinka juuri Suomessa eniten kirkon ”pahoista teoista” käsineet inarinsaamelaiset ja metsäsaamelaiset on suljettu ulos mainitun totuus- ja sovintokomission kokoonpanosta sekä ilmeisen pitkälle myös työstä, voi kysyä aiheellisesti farisealaisuuden tai jopa rasisminkin perään. Jälkimmäisestä on kyllä väitetty, ettei vähemmistö voi syyllistyä rasismiin, mutta miten lienee, jos kyseessä on sisäinen rasistinen syrjintä ”isojen poikien” eli valtion ja kirkon harteiden tuella?

Ja Hesarin pääkirjoittajan hieno lopetus:

”Onnellinen asia sovinnonteossa on se, ettei saamelainen kulttuuri ole tuhoutunut vaan vahvasti elossa. Saamelaisnuoret ovat löytäneet juurensa, kielensä ja itsetuntonsa. Se takaa, että Suomen alueella jatkaa elämäänsä erityinen ja kiehtova kulttuuri, joka kantaa jälkiä aivan toisenlaisesta maailmankuvasta ja luontosuhteesta. Se on koko Suomelle suuri rikkaus.”

Näin toiveikkaasti Helsingin sanomat siis näkee kiehtovan saamelaiskulttuurin tulevaisuuden, vaikka siis todella suurin osa saamelaisista ja etenkin nuorista asuu jo muualla kuin saamelaisten kotiseutualueella ja samalla etäällä noista mainituista perinteisistä elinkeinosta ja elämänmuodosta. Monikaan tuskin edes sinne luontoon pitkään aikaan jalallaan astuneena, saamelaista luontosuhdettaan ylläpitämään.

Milloin Helsingin Sanomat – tai vaikka edes Lapin Kansa – jalkautuisi perehtymään ihan tavallisten ja ehkäpä jopa elämäänsä tyytyväisten arkisaamelaisten paariin kuulemaan miten he näkevät ja kokevat saamelaisuutensa?

 

Linkki Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen:

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008585630.html

maanantai 24. tammikuuta 2022

Eikö mikään riitä?

Alla Jouni Kitin näkemys saamelaisena siitä, mikä on saamelaisten ja saamelaisuuden asema nyky-Suomessa, joka saamelaiskäräjien, joidenkin aktivistien ja jopa tutkijan viittaa kantavien mielestä on kohdellut ja kohtelee saamelaisia niin kovin huonosti.

”Olemme saaneet tämän tuosta kuulla Saamelaiskäräjien poliittisen johdon esittäminä syytöksiä siitä, miten huonosti valtio kohtelee saamelaisväestöä. Saamelaisten kohtelusta on jopa lähetetty YK:n ihmisoikeuksia valvoville elimille kanteluja, jotka ovat johtaneet huomautuksiin Suomelle. Mutta onko tällaisiin syytöksiin asiallisia perusteita? Jos on niin mitkä ne ovat? Keskustelu saamelaisten aseman parantamisesta ei ole asiallista, ellei siinä tunnusteta valtion – sen lakien, säännösten, ohjelmien ja avustusten – merkitystä yhteisen hyvän edistäjänä sekä kansalaistoiminnan tärkeyttä oikeudenmukaisen hallinnon ja ihmisoikeuksien takaajana.

Valtio on alueellisesti tasapuolisen talouspolitiikan avulla luonut tukemiensa yritysten kautta uusia työpaikkoja, tasannut tuloeroja, edistänyt taloudellista rakennemuutosta, edistänyt vapaata ja reilua kauppaa sekä jouduttanut uuden tekniikan kehitystä. Sellainen on koitunut myös saamelaisten hyödyksi. Valtion sosiaaliavustukset (lapsilisät, eläkkeet ja työttömyystuki) merkitsevät, että ennen monet köyhissä oloissa eläneistä saamelaisista ovat nousseet köyhyysrajan yläpuolelle.

Valtio on tukennut myös kolttasaamelaisten, saamelaisten ja muiden poromiesten, metsästäjien ja kalastajien maansaantia ja asunto-olojen parantamista sekä elinkeinojen rakenteen parantamista omalla lainsäädännöllään, johon on liittynyt merkittävä taloudellinen tuki ja pitkäaikaiset halpakorkoiset lainat.

Valtio tukee poronhoitoa korvaamalla petovahingot ja maksamalla eläinkohtaista tukea poromiehille. Valtion varoin on rakennettu uudenaikaisia poroteurastamoja, valtio vastaa Inarijärven velvoitehoidosta ja on velvoitettu myös korvaamaan kalastajille Inarijärven vedenpinnan säännöstelystä aiheutuneita kalavahinkoja, valtio on rakentanut kattavan tieverkon, jota se hoitaa.

Valtio on tukenut saamelaisten maanomistusoloja 20:lla eri lailla, jotka on eri aikoina säädetty (näistä lisää verkosta, osoitteesta jounikitti.fi).

Valtio on rakentanut tietoliikenneyhteydet, joiden toiminnasta se vastaa.

Valtio tukee saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa vuosittain noin 8 miljoonalla eurolla ja erikseen vielä saamelaiskulttuuria noin 200 000 euron määrärahalla. Valtion tukemana saamelaiset ovat saaneet Inariin oman kulttuurikeskuksen, jonka tarkoituksena on luoda saamelaisille paremmat edellytykset omaehtoisesti ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan, kieltään ja yhteiskuntaelämäänsä, hoitaa ja kehittää kielellistä ja kulttuurista itsehallintoaan sekä tukea saamelaisten yleisten elinolojen kehitystä.

Saamelaiskulttuurikeskukseen tehdyt tilat siis liittyvät juuri saamelaiskulttuuriin ylläpitämiseksi tarpeelliselle toiminnalle, saamelaiskäräjien hallinnolliselle toiminnalle sekä saamelaiselle opetus- ja tutkimustoiminnalle.

Valtion tuki saamelaisten aikuiskoulutukseen on sekin merkittävää luokkaa. Inarissa on valtion rahoittamana rakennettu hieno ja ajanmukainen koulutuskeskus. Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) - Sámi oahpahusguovddáš (SOG) on valtion ylläpitämä oppilaitos. Oppilaitoksen kotipaikka on Inarissa, mutta oppilaitoksella on myös toimipaikat Ivalossa, Kaamasen Toivoniemessä ja Enontekiön Hetassa. Oppilaitos on perustettu oman lain pohjalta (L545/93 ja A649/93). Oppilaitoksen tehtävänä on vastata saamelaisalueen koulutustarpeita sekä edistää saamen kieltä ja kulttuuria. Viralliset opetuskielet ovat saame ja suomi, mutta myös muut kielet ovat mahdollisia.

Koulutuskeskuksen toiminta alkoi jo vuonna 1978, jolloin perustettiin Saamelaisalueen ammatillinen koulutuskeskus. Vuonna 1993 se ja Ivalon koti- ja laitostalouden oppilaitos sekä Inarin opisto yhdistettiin samaksi opetushallituksen alaiseksi oppilaitokseksi. Sillä on johtokunta, jonka jäsenistä puolet on saamelaiskäräjien nimeämiä jäseniä, lisäksi kaksi alueen kuntien nimeämää ja kolme koulutuskeskuksesta.

Valtion tukee myös saamelaisten omaa tutkimusta tukemalla Oulun yliopiston ylläpitämää Giellagas-instituuttia. Lisäksi Lapin yliopiston hallitus on hiljattain päättänyt saamentutkimukseen suunnatun rahoituksen kohdentamisesta siten, että Lapin yliopistoon on perustettu saamentutkimuksen apulaisprofessuuri ja kaksi kahden vuoden mittaista tutkijan tehtävää väitelleille tohtoreille sekä yksi tutkijan koulutuspaikka neljäksi vuodeksi ja yksi tutkijan koulutuspaikka yhdeksi vuodeksi. Lisäksi perustetaan yksi osa-aikainen professuuri 3–4 vuodeksi.

Saamelaiset samalla lailla kuin muutkin ovat riippuvaisia valtiosta, koska se suurelta osin maksaa myös perus- ja korkeakouluopinnot. Valtiota tarvitaan hoitamaan kansallis- ja luonnonpuistoja ja suojelemaan korvaamattomia luonnonvaroja, pitämään yllä poliitikoista riippumatonta tuomioistuinlaitosta ja tutkimuslaitosverkostoa, huolehtimaan teistä ja niiden kunnosta ja tietoliikenneyhteyksistä. Sen lisäksi valtiota tarvitaan turvaamaan saamelaisten asema alkuperäisväestönä, turvaamaan naisten ja vammaisten oikeudet.

Suurin osa saamelaisten käyttämistä uusista lääkkeistä on kehitetty julkisin varoin kansallisissa laboratorioissa ja yliopistoissa. Ilman valtion panosta työpaikkoja olisi vähemmän, joten valtion toiminta on edistänyt myös työllisyyttä.

Valtiota tarvitaan pitämään huolta kansallisesta turvallisuudesta; suojelemaan meitä viholliselta ja sisäiseltä väkivallalta. Kaiken kaikkiaan luomaan sellainen maailma, jossa on enemmän ystäviä ja vähemmän vihollisia. 

Ja vielä: kunnat ja saamelaiskäräjät vastaavat valtion tukemina lasten päivähoidosta ja kielipesätoiminnasta. 

Edellä oleva kooste osoittaa, että valtiolla on merkitystä, jota ei kannata väheksyä. Silloinkin kun se toimii hyvin, kansalaistoiminnan avulla on kova työ valtion ja kuntien tukiverkkojen paikkaamisessa. Edellä oleva yhteenveto osoittaa myös, miten hyvinvointia ja turvallisuutta jaetaan valtion toimesta myös saamelaisille mahdollisimman tasapuolisesti. Tavalliset saamelaiset eivät asetakaan tätä millään lailla kyseenalaiseksi. Varsin suuri osa saamelaisista saa tänä päivänä toimeentulonsa yhteiskunnalta, joko erilaisten palkkojen, tukien, sosiaaliavustusten tai erilaisten eläkkeiden muodossa. Julkisen sektorin osuus saamelaisten tukemisessa on poikkeuksellisen korkea.

Valtionhallinnon laatu sen kyky huolehtia peruspalveluista, sen laillisuus, sen reagointi saamelaisten toiveisiin ja valituksiin, lakien kunnioittaminen sekä avoimuus kasvulle ja muutoksille vaikuttaa ratkaisevasti siihen missä määrin saamelaiset ja muut alueen asukkaat pystyvät parantamaan elämäänsä.  Sellainen antaa suuria mahdollisuuksia myös saamelaisille toteuttaa omia tavoitteitaan valtion tuella entistä paremmin. Sen vuoksi se mitä kunnat ja kansalaisjärjestöt saamelaiskäräjien lisäksi tekevät on äärimmäisen tärkeätä. 

Valtion monipuolinen tuki olemassa olevien verkostojen ylläpitämiselle edistää viime kädessä myös saamelaisten elämää ja turvaa alueen vakautta. Vaikka arvostelun sijaa on ollut, suomalaisyhteiskunta on kuitenkin Lapissa suuressa määrin onnistunut lähimenneisyydessä rakentamaan yhteisvastuun, saamelaisten ja lappalaisten ihmisten keskinäisen yhteistyön ja toiminnan pohjalle. Myös ihmisten turvallisuus on toteutunut viime kädessä ihmisten välisen yhteistoiminnan pohjalta. Valtio ei siis ole asettanut uhkia saamelaisille. Saamelaisten vaateet maiden hallinnasta ovat kuitenkin alkaneet rapauttaa tätä valtion luomaa turvallisuutta ylläpitävää järjestelmää.

Kun puhutaan paljon saamelaisten syrjimisestä, jätetään kertomatta se, että Suomen valtio ja kunnat ovat investoineet miljoonia euroja saamelaisten kotiseutualueen talouden kehittämiseen, infrastruktuuriin, koulutus- ja terveyspalveluihin. Keskivertosaamelainen ei ole nauttinut koskaan aiemmin yhtä korkeasta elintasosta kuin nykyään.

USA:ssa, tässä sinänsä kunnioitettavan alkuperäiskansaliikkeen luvatussa kotimaassa, josta saamelaiskäräjät ovat hakeneet aatteelliset esikuvansa, intiaani- ja muut alkuperäiskansat muodostavat autonomisia kansakuntia ja heimoja (nations and tribes), joille USA:n hallitus on aikanaan kovalla kädellä osoittanut reservaatit. Näillä heimokansakunnilta puuttuu täyden itsenäisyyden tunnusmerkkeihin kuuluva oikeus omaan ulkopolitiikkaan ja sotalaitokseen, mutta muuten ne ovat muodollisesti suvereeneja eli täysivaltaisia. Niillä on muun muassa oma sisäinen lainsäädäntövalta, oikeudenkäyttövalta ja omat poliisit – poliisiasioissa tosin tukeudutaan sopimuspohjaisesti usein osa- tai liittovaltion viranomaisiin.

Koska kyseessä on mainituilla rajoituksilla vapaat kansakunnat, USA:n hallituksen ja näiden kansakuntien väliset suhteet on määritelty rauhansopimuksin. Näissä sopimuksissa heimot luovuttivat suurimman osan maastaan ja niiden rikkauksista mutta pidättivät itselleen niihin liittyviä tiettyjä oikeuksia. USA:n hallitus sitoutui suojelemaan kansakuntia ja toimittamaan näille muun muassa lääkintähuoltoa ja koulutusta. Viimeksi mainittu tiesi vielä 1900-luvun alussa lasten vieraannuttamista omasta kulttuuristaan sisäoppilaitosjärjestelmän avulla. Kansakuntien asioita hoitaa nykyään intiaaniasioidentoimisto, Bureau of Indian Affairs (BIA), joka kuvaavasti oli alun perin osa sotaministeriötä. Vuodesta 1849 virasto toimii sisäasiainministeriön alaisena.

Tuntuisiko pesäero Suomen valtiosta edelleen houkuttelevalta?

Jouni Kitti

torstai 28. lokakuuta 2021

Suomiko oikeusvaltio – vai sen heikoimpia sortava irvikuva?

Olipahan outo yhteensattuma – vai oliko ollenkaan yhteensattuma – että pääministeri Sanna Marin (sd.) piti tänään torstaina 28.10.2021 saamelaisten sovintokomission nimittämistä koskevan tiedotustilaisuuden, kun samaan aikaan Helsingissä kierteli jo toista päivää Suomen alueen alkuperäisimpiä saamelaisia olevien inarinsaamelaisten delegaatio kertomassa maan päättäjille heihin kohdistuvasta saamelaisyhteisön sisäisestä syrjinnästä. Ja samalla vaatien tuota syrjintää toteutuessaan vain vahvistavan ja valtiollistavan saamelaiskäräjälain muutosehdotuksen hylkäämisestä.

Eli puhuivatko valtaväestön saamelaisiin kohdistamasta ja yhä jatkuvasta syrjinnästä kertonut pääministeri ja inarinsaamelaiset samasta asiasta? No eivät, vaikka tuossa valtion ja etenkin sen kirkon aikanaan harjoittamasta inarin- ja metsäsaamelaisten kielestään pakottamisesta he olisivat voineet yhtä lailla puhua. Mutta tapasiko pääministeri edes näitä syrjittyjä inarinsaamelaisia, joukossa saamelaiskäräjien suvereeneja, mutta syrjäytettyjä ääniharavia? No ei, vaan torstain tiedotusnäytelmän saamelaisnäyttelijöiksi oli pyydetty saamelaiskäräjien pohjoissaamelainen puheenjohtaja sekä kolttien luottamusmies. Siis saamelaiskäräjillä inarinsaamelaiset yhdessä syrjäyttäneiden ryhmien edustajat.

"Komission työskentely tulee varmasti nostamaan esille kipeitä kohtia", Marin sanoi tiedotustilaisuudessaan. Hän korosti, että psykososiaalista tukea on saatavilla prosessin aikana. "Vain ymmärtämällä, mitä saamelaiset ovat kokeneet, voimme löytää ratkaisuja tulevaisuuteen", hän jatkoi.

Marinin mukaan komission tavoitteena on tunnistaa nykyistä ja historiallista syrjintää ja oppia siitä. Tuli vain mieleen miten lujassa tuo oppiminen on Suomen valtiolle vuosikymmenten ajan ollut. Sillä ei ole ollut oikeusvaltion objektiivista otetta edes toteuttaa niin moneen kertaan vaadittua saamelaisten olosuhdeselvitystä, koskapa sitä ovat vastustaneet juuri saamelaiskäräjillä valtaa pitävät ja heihin enemmän tai vähemmän liittoutuneet virkamiehet ja esimerkiksi harjoitettuun saamelaispolitiikkaan taloudellisen toimeentulonsa ja yhteiskunnallisen opillisen asemansa sitoneet tutkijat. Poliitikot ovat paljolti olleet tämän virran pyöreäpäisiä ajopuita, rumemmin sanottuna hyväntahtoisia hölmöjä.

On muistettava, ettei tämä saamelaisten asuntolakokemuksiin julkisuudessa paljolti keskittynyt Suomen ja saamelaisten sovintoprosessi ole Sanna Marinin oivallus. Eikä edes prosessin tökerösti alulle laittaneen edeltäjänsä Juha Sipilän (kesk.) idea. Sovintokomissio on matkittu ja tuotu muutaman saamelaisaktivistin toimesta Kanadasta, nykyisin eurooppalaisia Afrikan tähden pelaajia ja muita ”rasisteja” ravistelevan cancel-kulttuurin kotimantereelta. Mutta tottahan Suomessa ja nyt myös toisaalla pohjoismaissa piti lähteä tällaiseen suin päin mukaan, historiaa tai nykypäivän tilannetta isommin tai ollenkaan avaamatta. Siksi on pelättävää, että jälki tulee olemaan oikeusvaltion kannalta rumaa, mutta kuka nyt meillä siitä olisi huolissaan, kun kerran Unkari ja Puola – ja vaikka Venäjä…

Historiaa on kylläkin kirjoitettu niin monesti voittajien toimesta ja niin on hyvin lähellä käydä nyt myös inarin- ja ehkä vieläkin varmemmin metsäsaamelaisille – Suomen alueen ainoille alkuperäisille saamelaisryhmille. Toisaalta ei voi kuin ihmetellä, eikö heille todellakaan löydy tahoja tai asiantuntijoita viemään tilannetta kansainvälisille foorumeille – jos kerran Suomen valtiolta ja sen päättäjiltä ei löydy rotia. Miten olisi vaikka YK.n ihmisoikeusneuvosto? No mutta kun Suomi… https://valtioneuvosto.fi/-/suomi-on-valittu-yk-n-ihmisoikeusneuvoston-jaseneksi !

Ja siellä neuvostossa häärivät tietenkin asiantuntijoina samat saamelaispolitikan ja Saamenmaan rakentajat kuin tähänkin asti? Vai olisiko sittenkin joitain väyliä viedä tuollekin neuvostolle suodattamatonta informaatiota? Olisiko Suomen valtiolla edes sen verran omaatuntoa, että se antaisi näille sortamilleen ja yhteisönsä sortamille alkuperäiskansaryhmille taloudellisia ja oikeudellisia resursseja tuoda esille tilannettaan. Arvaan, että sitä jotkut jyrkästi vastustaisivat.

Mutta mennäkseni vielä siihen alussa kertomaani delegaatioon:

Kiitos Lapin kansanedustajien, se pääsi tapaamaan niin eduskuntaryhmiä kuin eräitä ministereitäkin tuon saamelaiskäräjälain muutosehdotuksen tiimoilta. Tosin oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) osoitetun muistion otti vastaan hänen erityisavustajansa.

Merkille pantavaa olivat myös tapaamiset hallituspuolueisiin kuuluvan keskustan maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän sekä nykyisen johtavan oppositiopuolueen kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa. Myös perustuslakivaliokunnan jäseniä delegaatio tapasi ja minua olisi kiinnostanut kuulla erityisesti vaikkapa Markus Lohen (kesk.) kommentit, olihan hän Sipilän hallituksen aikana yksi keskeinen puuhamies saamelaisuutta kahden kerroksen väkeen rajanneen ”kompromissin” laadinnassa. Lohi ei tainnut kuitenkaan olla delegaation kanssa naamatusten ja Lapin kansanedustajista myös Mikko Kärnä (kesk.) lähetti terveisiä. Tuo sama kahden kerroksen "kompromissiajatus" liittyy saamelaiskäräjille myönnettävällä mielivaltalisällä nytkin valiokuntiin ja eduskuntaan tulossa olevaan saamelaiskäräjälain muutoksen saamelaisuutta määrittävään kohtaan. Ja se on todella käsittämätön jälleen oikeusvaltion yhdenvertaisuus- ja oikeusperiaatteita vasten katsottuna.

Tiedän, että erityisesti keskustasta on sen kenttäväkeen kuuluvia inarin- ja metsäsaamelaisia vakuuteltu ja saatu kai uskomaankin keskustan puolustavan heitä ja huolehtivan siitä, ettei syrjivää, saamelaisia ja saamelaisuutta jakavaa lakia tulla hyväksymään. Kun Sipilän hallituksen mahalaskun yhteydessä niin kovasti arvostelin moista mihinkään historiaan tai kansainväliseen oikeuteen nojautumatonta ”kompromissiyritystä”, olisi todella mieluista kirjoittaa keskustan linjan muutoksesta ja ennen muuta lupausten pitämisestä. Sen kyllä tiedän, että keskustassa, kokoomuksessa, perussuomalaisissa ja myös sosialidemokraateissa oikeaa tietoa saamelaispolitiikan ongelmista ja saamelaisten olosuhteista sekä itse saamelaisuudesta löytyy riittävästi oikaisemaan tarjolla olevat vääryydet. Ja kyllä yksittäisiä perehtyneitä edustajia löytyy ainakin vasemmistoliitosta, vaikka sen johto ei varmasti näe tilanteessa mitään korjattavaa.

Loppujen lopuksi Sanna Marinin hallituksen ei tarvitsisi kuin pysyä omassa, tosin pätkäpääministeri Antti Rinteen (sd.) johdolla neuvotellussa hallitusohjelmassa, jonka mukaan saamelaiskäräjälain muuttamisessa tullaan huomioimaan kaikki saamelaiset.

Nyt oikeusministeriöstä tulleessa lakiehdotuksessa noin ei ole kuitenkaan tapahtunut, vai onko huomioimiseksi tulkittava se, että osa kansanryhmästä halutaan tietoisesti jättää valtion perustuslain sekä erityislakien turvan ja aseman ulkopuolelle?


jk.

Inarinsaamelaisten lähetystön Helsingissä 27.10.2021 oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille luovuttama muistio:

Saamelaiskäräjälain uudistusta valmistelleen toimikunnan mietinnön johdosta tuomme esiin havaintoja mietinnöstä, sekä saamelaiskäräjillä vallitsevasta enemmistön itsekkäästä vallan käytöstä ja suojattoman vähemmistön syrjinnästä.

Saamelaiskäräjälain uudistusta valmistelleen toimikunnan mietintö on samalla ehdotus uudeksi saamelaiskäräjälaiksi. Pääministeri Marin johtaman hallituksen ohjelmaan on kirjattu kaikkien saamelaisten huomiointi laissa. Kaikkien saamelaisten huomioimista korostettiin myös pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa. Kaikkia saamelaisia ei kuitenkaan jätetyssä esityksessä ole huomioitu.

1.     Lainmuutoksen valmisteluun osallistuneiden saamelaiskäräjien jäsenten nimeäminen

Lain muutosta valmistelleen työryhmän kaikki saamelaisjäsenet ovat käräjien enemmistön kuuluvia. Valtaa pitävän enemmistön itsensä valitsemat laki toimikunnan saamelaisjäsenet ovat tässä esityksessä varmistaneet vaali menestystään. Nyt on esitetty koko nykyisen vaaliluettelon mitätöintiä. Sellaista ei koskaan aiemmin ole esitetty. Mitätöinnin jälkeen vaaliluettelo on esitetty laadittavaksi uudelleen.  Vallassa olevat pääsevät totutuilla keinoillaan itse vaikuttamaan tulevan vaalilautakunnan miehitykseen. Enemmistölle lojaali vaalilautakunta tekee uuden vaaliluettelon. Syrjivää valtapolitiikkaa kritisoineet ja vaaleissa parhaiten menestyneet halutaan poistaa vaaliluettelosta, eivätkä he voi asettua vaaleissa ehdolle. Näin on toimittu myös maailmalla diktatuureissa, kun kriittisiä ääniä on vaiennettu

2. Keväällä julkistettu mietintö jättää tyystin vaille huomiota ja korjaamatta sen laajasti tiedossa olevan demokratiavajeen, joka ilmenee epädemokratiana saamelaiskäräjillä. Epädemokraattiset päätökset ovat toistuneet jo vuosia. Niistä on annettu tieto mm. oikeusministeriöön. 

·       Henkilövaalien vaalitulosten mitätöinti puheenjohtajiston, hallinnon ja toimielinten henkilövalinnoissa. Vaalituloksesta piittaamatta enemmistö sanelee ja nimittää hallintoon kaikkiin toimielimiin vain omat ehdokkaansa. Vähemmistöllä ei ole suojaa, eikä vähemmistön suojaa ole esitetty lain uudistuksessakaan.

·       Yleiskokous on hallituksen salaa valmistelemien päätösten kumileimasin

3. Tässä esityksessä saamelaiskäräjien kielen ja kulttuurin itsehallinto, on tosiasiassa monilta osiltaan saamelaiskäräjä hallinnon ennakoitua itsehallintoalueen julistusta. Erityiskohteena on Metsähallituksen hallinnoima valtion maa, mutta omaksutulla tavalla on ollut vakavia vaikutuksia myös alueen yksityismaiden käyttöön, johon nyt on jo puututtu.

·       Luovutetaanko Metsähallituksen hallinnoiman valtionmaan käytön määräysvalta saamelaiskäräjille?

·       Eikö nyt ole viimeinen hetki, ryhtyä toteuttamaan saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä, siten kuin tutkittu historia osoittaa mm. maankäyttöoikeuksia kullekin ryhmälle kuuluvan? Miksi oikeusministeriön v. 2006 tilaama tutkimus on sivuutettu lainsäädännössä täysin?

·       Aivan liiaksi on menty ”tarina – perinne lainsäädännöllä”. Saamelaiskäräjien johdon ja enemmistö valtaa pitävien, omien etujensa mukaisille vaatimuksille maankäytön määräysvallasta ei loppua näy.

·       Maan käyttövaatimukset hämmentävät alueen elinkeinoelämää ja estävät alueen elinkeinojen kehitystä.

4.  Suomen tuomioistuin laitoksen tuomiovalta on kyseenalaistettu.

5.  Saamelaisella ”tapaoikeudella” kajotaan toisten omaisuuteen.

Eivätkö yllä luetellut loukkaa Suomen valtion suvereniteettia, oikeusjärjestystä, ja ole vastoin perustuslakia? Onko syytä selvittää, onko se myös itsenäisen Suomen valtiosäännön vastaista?

Keskustelu lakimuutos ehdotuksesta saamelaisyhteisössä

Kuluneen kesän aikana saamelaisten kesken eri yhteyksissä tapahtuneissa, laajoissa, tätä 11.5. 2021 jätettyä mietintöä koskevissa keskusteluissa lukuisat kannanotot esityksestä ovat selkeän kielteisiä. Laajasti on todettu esityksen olevan liiaksi yhden saamelaiselinkeinojen harjoittaja ryhmän, nykyisin yhä enemmän kaupallistuvan, suurporotaloutta harjoittavien tarpeet huomioivaa. Kun se tapahtuu muiden elinkeinojen harjoittajien kustannuksella, on jätetty esitys senkin vuoksi huonoin, mikä tähän saakka saamelaiskäräjälain uudistamiseen tähtäävistä esityksistä on annettu. Saamelaisia ja saamelaiselinkeinoja keskenään eriarvoiseksi jakavana esitys ei vastaa niitä keskeisiä periaatteita, mitä oikeusvaltiossa yhdenvertaisuus ja elinkeinon harjoittamisen vapautta koskevien säädösten nojalla lain sisällöltä edellytetään. Toteutuessaan esitys on vaarassa johtaa saamelaiskäräjillä osaan saamelaisia kohdentuvaan yhä pahenevaan syrjintään.

Nettiadressissa 635 allekirjoitusta

·       Luovutamme nettiadressin, jossa vaaditaan kaikkien saamelaisten yhdenvertaista huomiointia lakiehdotuksessa. Koska kaikki allekirjoittajat eivät ole halunneet, hyvin arvattavista syistä nimeään nettiin, adressi luovutetaan luottamuksella. Siinä on 635 allekirjoitusta.

Enemmistön suvereeni päätäntävalta johtaa saamelaiskäräjillä pahenevaan syrjintään

Muutosesitys loukkaa ja syrjii paikallaan pysyneitä, alueella ainakin 1500 -luvulla, ja jo ennemmin asuneita, ja myöhemmässä assimilaatio kehityksessä kielensä menettäneitä saamelaisia. Se loukkaa saamelaisten keskinäistä yhdenvertaisuutta ja vaaliluettelon ulkopuolelle jätettyjen saamelaisen oikeutta harjoittaa yhdessä muiden kanssa omaa kulttuuriaan, sekä käyttää ja elvyttää omaa kieltään. Sellaisesta syntyy Suomen jo vuonna 1976 hyväksymän KP- sopimuksen 27. artiklaa rikkova tilanne.

Se antaa saamelaiskäräjien enemmistölle aseita ja aseman sortaa ja syrjiä lain "oikeuttamana" muita alueella ja saamelaisalueen ulkopuolella asuvia saamelaisia, jotka ovat Suomen kansalaisia. Mikäli muutosesitys toteutetaan, se tulee rikkomaan yhteiskunta rakenteita ja aiheuttamaan alueella suuria ristiriitoja. Vaarana on, että koko alueen kehitys pysähtyy ja suuri joukko alueen ihmisistä, pakotetaan pois synnyin seudultaan.

·       Metsähallituksen Ylä- Lapin alueen uuden juuri valmistuva LVS:n vuosille 2022 – 2027 liittyvä saamelaiskäräjien hallituksen nimeämän Akwe- Kon työryhmän monikymmen sivuinen lausunto näyttää jo ennakoivan monien alueen ihmisten ja ihmisryhmien perinteisen luonnon elinkeinokäytön mahdollisuuksien kapenemista ja tämän kehityksen myötä loppumista Ylä- Lapin alueella.

Saamelainen

Voimassa oleva saamelaiskäräjälaki (1995)

3 §

Saamelainen

Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:

1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai

2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka

3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

3§:n Muutoksen perustelua esitetyssä luonnoksessa

”Oikeutta äänestää saamelaiskäräjien vaaleissa koskevaa saamelaisen määritelmä säännöstä ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että kysymys olisi nimenomaan henkilön merkitsemisestä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, eli äänioikeudesta saamelaiskäräjien vaaleissa, ei siitä, ketä on pidettävä ylipäänsä saamelaisena.”

Juha Joonan eriävä mielipide:

…”Saamelaiskäräjälain 3 §:n sisällön osalta lähtökohtana tulee pitää ensisijaisesti sitä, mitä tästä asiasta säädetään perustuslaissa. Perustuslain 17,3 §:n mukaan

saamelaisella tarkoitetaan alkuperäiskansaan kuluvia henkilöitä.[1]  Jotta saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmä ei olisi ristiriidassa perustuslain kanssa, saamelaiskäräjälain 3 §:n tulee olla sisällöltään sellainen, että niillä henkilöillä, jotka täyttävät alkuperäiskansaan kuulumisen kriteerit, on oikeus tulla merkityksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Toisaalta niillä henkilöillä, jotka eivät täytä kyseisiä edellytyksiä, tätä oikeutta ei tule olla. ”

…”Niistä kriteereistä, joiden täyttyessä henkilön voidaan katsoa kuuluvan alkuperäiskansaan, vallitsee kansainvälisesti varsin suuri yksimielisyys. YK:n alkuperäiskansoja koskeva, vuonna 1989 hyväksytty ILO-169 yleissopimus on ainoa nimenomaan alkuperäiskansoja koskeva sopimus.[2] Sopimuksen on ratifioinut 23 valtiota, muun muassa Tanska ja Norja, jossa suurin osa saamelaisista asuu. Sopimuksen ensimmäisen artiklan mukaan alkuperäiskansalla tarkoitetaan niitä henkilöitä, jotka polveutuvat siitä väestöstä, joka asutti aluetta valtaväestön saapumisen ja nykyisten valtiorajojen syntymisen aikaan. Lisäksi edellytetään, että tällaisten henkilöiden on tullut säilyttää ainakin osittain alkuperäiskansan perinteisiä instituutioita. Alkuperäiskansalla on tuntemus ja yhteys alueensa luonnonolosuhteisiin, joka on perustana alkuperäiskansan, tai sen osan erityisen elämäntavan ja siihen liittyvien elinkeinojen kehittymiselle.”

”saamelaismääritelmää koskevan 3 §:n muuttamista siten, että saamelaiseksi ei enää katsottaisi sellaista henkilöä, joka on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa- veronkanto tai henkikirjassa. Mielestäni tämä on ristiriidassa perustuslain 17,3 § sekä perustuslaissakin turvatun yhdenvertaisuuden kanssa. Lisäksi tällaisen muutos on ongelmallinen ratifioiman nk. KP-sopimuksen kanssa. Tämän sopimuksen 27 artiklan mukaan vähemmistöön kuuluvaa ei saa estää nauttimasta kulttuuristaan yhdessä samaan ryhmään kuuluvien kanssa. Kysymys on itse sopimuksesta ja sen sanamuodosta. Lisäksi tällainen lainmuutos olisi ristiriidassa Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen toimeenpanoa valvovan CERD:n kannanottojen kanssa. Kysymys on niistä kannanotoista, jotka koskevat Suomen saamelaismääritelmää ja sen suhdetta rotusyrjintä sopimukseen.

Saamen kieli lyömäaseena

Saamelaisia on Suomessa n. 10 000, vain n. 3000 asuu saamelaisalueella, valtaosa saamelaisista asuu muualla Suomessa. Muualla asuvista enää harva puhuu saamea ja vieläkin harvempi heidän lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Aikuistuttuaan kaikki muualla asuvien jälkeläiset, kielitaidottominakin tulevat merkityiksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon saamelaisina, koska heidän vanhempansa, tai isovanhempansa ovat puhuneet saamea.

On selvää, että mietinnössä esitetty, saamelaiskäräjälain 3§ äänioikeutta koskeva, kieleen painottuva muutos, mitä todennäköisimmin johtaa saamelaiskäräjillä entistäkin pahempaan syrjintään. 1800 luvulla pappien ja virkamiesten kulkureittien varrella monet saamelaiset menettivät kielensä. Heidät pakotettiin luopumaan saamenkielistään kristinuskon opetuksessa. Juuri tämä on se ryhmä huonon kielitaidon omaavia saamelaisia, johon syrjintä kohdentuu, kun kieli jälleen nostetaan lyömä aseeksi. Nyt vain päinvastaisesta syystä, kuin aikanaan 1700 ja 1800 luvuilla. Silloin saamea ei saanut puhua, nyt sitä pitää osata. Kielen elvytys toki osaltaan auttaa nuorempia.

Sulkemalla osa saamelaisista pois saamelaisyhteisöstä ja estämällä heitä nauttimasta kulttuuristaan ja kielensä kehittämisestä oman ryhmänsä kanssa, syyllistytään paitsi Suomen ratifioiman KP- sopimuksen rikkomiseen, myös yhdenvertaisuus säädösten rikkomiseen ja syrjintään.  

·       Saamelaisalueella puhutaan kolmea saamen kieltä. Inarinsaamea, pohjoissaamea ja koltansaamea. Alueen kouluissa ja ammatti oppilaitoksessa opiskellaan saamea menestyksellä. Kielten elvytys työ on johtanut tuloksiin kielet elpyvät. Se on arvokasta.

·       Kieli on kulttuurille arvokas, eikä sitä saa ryhtyä käyttämään lyömäaseena, ilman omaa syytään kielensä menettäneitä kohtaan. Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkintää koskevaa lakia (1955/ 3§ / 2) ei ole perusteita muuttaa. että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa;”                                                                                                                 Muutosvaatimusten sijaan saamelaiskäräjien vaalilautakunnan on tulkittava lakia, kuten se on kirjoitettu ja eduskunta on sen säätänyt.

Saamelaisten jako kahteen (I ja II) luokkaan

Esityksessä todetaan jokaisen voivan identifioida itsensä vapaasti, halutessaan myös saamelaiseksi. Samaa esitti aikoinaan jo nk. Hallbergin toimikunta. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että saamelaiseksi itsensä identifioineet ja laajalti kansainvälisesti hyväksyttyjen alkuperäsikansaan kuulumista koskevien kriteerien täyttävät tulisivat merkityiksi saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja saisivat äänioikeuden, sekä oikeuden asettua vaaleissa ehdokkaaksi. Vaaliluetteloon merkitsemisestä päättää saamelaiskäräjien itsensä nimeämä vaalilautakunta. Sille annetaan oikeus, joko hyväksyä tai hylätä henkilön hakemus saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemisestä.

Henkilö, joka täyttää kansainvälisesti laajasti hyväksytyt alkuperäiskansaan kuulumisen tunnusmerkit ja identifioi itsensä saamelaiseksi, mutta ei puhu saamen kieltä, voidaan jättää uuden säännöksen nojalla pois vaaliluettelosta. Syntyy tilanne, jossa saamelaisia jaetaan kahteen osaan. Toinen osa saamelaisista on vaaliluetteloon merkittyjä ja heillä on äänioikeus. Toinen osa jää vaaliluetteloon merkitsemättä ja on ilman äänioikeutta.  Sellainen johtaa saamelaisten jakamisen ylä- ja alaluokkaan, äänioikeuden omaaviin ja äänioikeudettomiin. Saamelaisten jakoa keskenään eriarvoisiin luokkiin, ”luokkajakoa” ei oikeusvaltiossa voi hyväksyä. Kansalaisten yleinen ja yhtäläinen äänioikeus on Suomessa toteutettu jo yli 100 vuotta sitten. Ennen sitä vallinneeseen riiston aikaan ei enää 2020- luvulla voi palata. Sellainen olisi laissa kiellettyä syrjintää.

Yhteistoiminta ja neuvotteluvelvoite

Juha Joonan eriävä mielipide:

”Enemmistö esittää, että nykyisessä laissa oleva 9 § muutettaisiin muotoon: 

Viranomaiset ja muut julkisia hallintotehtäviä hoitavat neuvottelevat saamelaiskäräjien kanssa valmisteltaessa lainsäädäntöä, hallinnollisia päätöksiä ja muita toimenpiteitä, joilla voi olla erityinen merkitys saamelaisille, pyrkimyksenä saavuttaa yksimielisyys saamelaiskäräjien kanssa tai saada saamelaiskäräjien suostumus ennen päätöksentekoa. 

Nykyisessä laissa oleva neuvotteluvelvollisuus ei perustuslakivaliokunnan mukaan merkitse pidemmälle menevää menettelyllistä suojaa kuin esimerkiksi hallintomenettelylakiin (nykyisin: hallintolakiin) perustuva asianosaisen oikeus tulla kuulluksi omassa asiassaan (PeVM 17/1994 vp.). 

Esitetty muutos aiheuttaisi siis huomattavan muutoksen nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Perusteluissa viitataan siihen, että apulaisoikeuskansleri on huomauttanut viranomaista puutteellisesta neuvotteluvelvollisuuden toteuttamisesta. Lisäksi viitataan kansainvälisen oikeuden kehitykseen, mikä tosin jää tässä yhteydessä monelta osin epäselväksi. On kuitenkin selvää, että jos nykyistä lainsäädäntöä ei ole noudatettu, tällä ei voida perustella lain muuttamista. Tällöin tulisi ainoastaan huolehtia siitä, että voimassa olevaa lakia noudatetaan. 

Vaikka perusteluissa todetaankin nimenomaisesti, että kysymys ei ole veto-oikeudesta, käytännössä kysymys on kuitenkin hyvin lähellä veto-oikeutta, joka koskee paitsi maankäyttöä, myös muuta viranomaistoimintaa. Esitöissä viitataan useaan kertaan Free, Prior and Informed Consent–käsitteeseen, joka yhdistetään nimenomaan ennakkosuostumuksen antamiseen eli käytännössä veto-oikeuteen. 

Myös esitetyssä lainkohdassa viitataan saamelaiskäräjien suostumukseen. On myös mahdollista, että viranomainen tulkitsee menettelyn niin haastavaksi, että asiassa luovutaan niistä lähtökohdista, mihin hallintoviranomaisen päätöksen tulisi normaalisti perustua, jotta itse asiassa päästäisiin eteenpäin.  On hyvin vaikea ennakoida, miten tätä lainkohtaa tultaisiin soveltamaan. On kuitenkin täysin mahdollista, että lainkohta tarkoittaisi käytännössä veto-oikeutta niihin toimiin, joita lainkohdassa luetellaan. Lainkohdassa luetellaan mitä asia ryhmiä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Yhdeksännen kohdan mukaan yhteistoiminta- ja neuvotteluvelvoite koskee myös ”muuta vastaavaa saamelaisten kieleen, kulttuuriin tai heidän asemaansa tai oikeuksiinsa alkuperäiskansana vaikuttavaa asiaa” eli siis monella tavalla määrittelemätöntä asiaryhmää. 

Lisäksi voidaan kysyä, minkä vuoksi yhteistoiminta- ja neuvottelu velvoitetta tulisi noudattaa nimenomaan kyseisellä alueella. Saamelaiskäräjälaissa oleva saamelaisten kotisutualue on muodostunut vuoden 1962 haastattelututkimuksessa. Kysymys on vain siitä, että haastatteluja tehtiin tuolloin tällä alueella sekä Pohjois-Kittilässä, joka myöhemmin jätettiin pois tästä alueesta. Kyseinen aluerajaus ei siis perustu mihinkään oikeushistorialliseen tai esineoikeudelliseen rajaukseen. Ei ole mitään perusteltua syytä siihen, että hallintoa ja maankäyttöä koskevat määräykset poikkeavat näin merkittävästi eri alueilla, ilman mitään oikeudellisesti hyväksyttävää syytä. Tilanne on lähellä ilmiötä, josta käytetään nimitystä ’alueellinen diskriminaatio.”

Esityksen mukaan saamelaiskäräjillä olisi yksinomainen oikeus saamelaisten kotiseutualueella käytännössä yksin päättää sille osoitettavan veto-oikeuden kaltaisen oikeuden nojalla siitä, mitä elinkeinoja alueella voidaan harjoittaa. Saamelaiskäräjille ei voida antaa oikeutta lausua yksinomaisesti kaikkien saamelaisten puolesta siitä, mitä on pidettävä hyväksyttävinä maankäyttöhankkeina saamelaisten kotiseutualueella, koska perustuslain 17 § 3 momentin kieltä ja kulttuuria tarkoittava erityinen perusoikeuden suoja koskee myös muita saamelaisia kuin niitä, jotka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Myös perustuslain 20 §:n 2 momentti turvaa kaikille oikeuden tehokkaaseen vaikuttamiseen elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon, minkä ehdotuksen mukainen saamelaiskäräjien yksiomainen saamelaisten edustaminen tekisi tyhjäksi. Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimus, SopS 7- 8 / 1976) 27 artikla turvaa saamelaisille, siis myös muille kuin saamelaiskäräjille, tehokkaan osallistumisoikeuden muun muassa kulttuuriaan koskevissa maankäyttöhankkeissa, mitä esitys myös loukkaa. 

Esitetty vaatimus pyrkimyksestä saavuttaa yksimielisyys saamelaiskäräjien kanssa tai saada saamelaiskäräjien suostumus ennen päätöksentekoa johtaa muiden elinkeinojen kuin poronhoidon harjoittajat kohtuuttomaan asemaan. Jo nyt saamelaiskäräjät on vaikuttanut esimerkiksi siihen, että Inarin yhteismetsän puun myynti on käytännössä loppunut, koska puunostajat eivät halua ostaa puuta, jonka käyttämistä saamelaiskäräjien tukema Hammastunturin paliskunta vastustaa. Huomattava osa yhteismetsän omistajista on saamelaisia. Esitys loukkaa perusoikeutena turvattua elinkeinovapautta (PL 18 §) ja omaisuuden suojaa (PL 15.1 §). Esitys on kohtuuton. 

Saamelaiskäräjiltä puuttuu myös legitimiteetti edustaa yksinomaisesti saamelaisia. Saamelaiskäräjien hallitukseen, joka käytännössä muodostaa saamelaiskäräjien kannan eri hankkeisiin, ei ole valittu muita kuin poroelinkeinon edustajia, jolloin muiden elinkeinojen kuin poronhoidon, esimerkiksi Inarin kalastaja saamelaisten, saamelais matkailuyrittäjien ja saamelaisten metsästäjien, edut eivät tule asianmukaisesti huomioon otetuiksi maankäyttö hankkeita suunniteltaessa, mikä loukkaa perusoikeuksia. Saamelaiskäräjillä demokratia ei toimi. Esimerkiksi kaksi saamelaiskäräjien vaaleissa eniten ääniä saanutta edustajaa ei valittu saamelaiskäräjien hallitukseen, eikä mihinkään käräjien keskeisiin luottamus tehtäviin, mikä laittaa vallan käytön varsin outoon valoon.  

8. Vähäistä suurempi haitta (9a §) 

Juha Joonan eriävä mielipide

Lakiesityksen 9a §:ssä todetaan muun muassa, että  

”viranomaiset ja muut julkisia hallintotehtäviä hoitavat eivät saa toimenpiteellään aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa saamelaisten oikeudelle ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan …”. 

”Kun vakiintuneesti lähdetään siitä, että saamelaiskulttuurin piiriin kuuluu muun muassa metsästys-, kalastus- ja poronhoito, kyseinen lainkohta tarkoittaisi huomattavaa muutosta viranomaisten ja muiden hallintotehtäviä hoitavien toimivaltaan, koskien maa- ja vesialueiden käyttöä. Moni asia jää epäselväksi. Mikä eri hallinnon alueita tämä lainkohta tulisi koskemaan tai mikä on ”vähäistä suurempi haitta”. Kysymys ei ole pelkästään viranomaispäätöksistä vaan ”toimenpiteistä”. Kun moni yritys ja elinkeino on toiminnassaan riippuvainen viranomaiselta saatavista luvista, myös tästä lainkohdasta voisi muodostua käytännössä veto-oikeus esimerkiksi maa- ja vesialueiden käyttöön. On otettava huomioon, että myös moni saamelainen harjoittaa elinkeinoa, joka on riippuvainen viranomaisilta saatavista luvista.”

Esitys vähäistä suuremman haitan kynnyksestä ei saa tukea kansainvälisestä alkuperäiskansa oikeudesta. KP-sopimuksen 27 artiklan mukaan hankkeet, jotka aiheuttavat huomattavaa haittaa saamelaisten perinteisten elinkeinojen kannattavuuteen, eivät läpäise artiklan soveltamiskäytännössä muodostettua elinvoimaisuuden testiä (ks. esimerkiksi PeVL 3/1990 poronhoito lakia koskevasta hallituksen esityksestä). KP-sopimuksen 27 artiklassa on huomattavan haitan kynnys. 

Käytännössä vähäistä suuremman haitan kynnys on merkinnyt esimerkiksi kiinteistön omistajalle aiheutuvasta vahingosta maksettavan korvauksen kynnykseksi (vähäistä suurempi haitta merkitsee 3–5 %:n haittaa tai vahinkoa), joten esitys tarkoittaa sitä, että kaikki sellainen toiminta saamelaisten kotiseutualueella, joka ylittää vaikutuksiltaan jokamiehen oikeuden tason, olisi jatkossa kielletty, jos saamelaiskäräjien hallitus niin tahtoo. Esitys on omiaan johtamaan mielivaltaisiin ratkaisuihin. Esitys loukkaa elinkeinovapautta (PL 18 §) ja omaisuuden suojaa (PL 15.1 §). 

Helmikuu 2020 SaKä- vaalien jälkeinen ensimmäinen käräjien kokous

Tällaiseen esityksen antoon ovat voineet vaikuttaa tapahtumat viime vaalien jälkeen.

Saamelaiskäräjillä nykyistä johtoa ja sen harjoittamaa syrjivää enemmistö politiikkaa kritisoivien äänimäärä on vaaleissa kasvanut. Tästä syystä erityisesti vuoden 2019 vaalien jälkeen, ensimmäisen kokouksessa tapahtumat muistetaan. Kokouksen ensimmäisenä päivänä käydyissä puheenjohtajiston, hallituksen ja muiden hallintoelinten paikka jakoa koskeneissa neuvotteluissa voimasuhteet olivat 12-9. Se aiheutti hämmennystä itsevaltaisuuteen ja saneluun tottuneen enemmistön piirissä. He eivät suostuneet jakamaan valtaansa 9 käräjien jäsenen esittämällä, demokratiaa edistävällä tavalla. Esitetyssä vähemmistön nimilistassa jako perustui voimasuhteen 12-9. Tämä ei enemmistölle käynyt ja ensimmäinen kokouspäivä päättyi tuloksettomana. Enemmistön aloitti illan ja yön tunteina kaupankäyntinsä henkilökohtaisesti joidenkin vähemmistöön kuuluvien käräjien jäsenten kanssa. Niinpä enemmistö saikin sillä keinoin taakseen lisää 2-3 vähemmistön riveissä neuvotellutta käräjien jäsentä. Tällaisen kaupankäyntinsä johdosta enemmistö pääsi taas entisellä, haluamallaan tavalla täyttämään kaikki saamelaiskäräjien hallintoelinten paikat.

Halutaanko nyt vain varmistaa oma asema, ettei käräjien politiikkaan muutosta vaativien äänimäärä vaaleissa kasva liian suureksi.

Tällä tavoin viime vaaleissa esiin noussut uhka nykyisen valtaa pitävän ryhmittymän vallan jakautumisesta demokraattisemmalla tavalla saataisiin estettyä. Kun vaaliluettelon tekijät itse valitsevat äänestäjänsä, on menestys vaaleissakin turvattu. Tämän jälkeen he pääsevät päättämään kaikkien saamelaisten, myös ilman äänioikeutta olevien saamelaisten puolesta, monista heitä koskevista asioista. Vaikkakin ilman legitimiteettiä toimia kaikkien saamelaisten puolesta. Vastaavaa tilannetta muualla Suomessa ei ole ollut viimeisten sadan vuoden aikana.

Lopuksi

Saamelaiskäräjälakia uudistaneen toimikunnan esitys on laiksi kelpaamaton. Suurimmat syyt kelpaamattomuuteen saamelaiskäräjälaiksi ovat esityksen ne, tässäkin muistiossa luetellut kohdat, jotka vääjäämättä johtavat saamelaisten keskinäiseen eriarvoisuuteen ja antavat saamelaiskäräjiä hallitsevalle enemmistölle mahdollisuuden päättää asioista mielivaltaisesti ja kohdella merkittävää osaa saamelaisia syrjivästi.

 


torstai 30. syyskuuta 2021

Eikö tosiasiallinen yhdenvertaisuus poista koskaan ”positiivista syrjintää”?

Metsähallitus on laatimassa nk. saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnitelmaa vuosille 2022 – 2027. Suunnitelma siis kattaa valtion vesialueet Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnissa sekä Lapin paliskunnan alueella Sodankylän kunnan pohjoisosassa. Oheisen linkin https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/DownloadProposalAttachment?attachmentId=16366 takaa löytyvä suunnitelmaluonnos on ollut lausunnoilla 20.9. saakka. Myös annetut lausunnot ovat netistä luettavissa. 
Metsähallituksen suunnitelmia lukiessa täytyy nykyään jo välillä tarkistaa, onko eksynyt lukemaan jotain saamelaiskäräjien lausuntoa tai julistusta. Kun niissä esitettyjä toistoja saamelaisten oikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista lähtee vähänkin avaamaan, päätyy varsin stereotyyppiseen näkemykseen saamelaisista poronhoitajina ja saamelaiskulttuurista poronhoitona. Ja lisäksi, ettei tuo kulttuurin harjoittaminen luonnon käyttömuotona alistu minkäänlaisen kestävyyden tai muun kriittisemmän arvioinnin kohteeksi – vaikka olisi kuinka kovaa ja koneellista.
Tosiasiassa saamelaisista vain pieni joukko harjoittaa poronhoitoa – etenkin elinkeinona. Tosiasiassa nk. kotiseutualueella asuu vain ehkä kolmannes Suomen saamelaisista – sikäli kun on uskominen saamelaiskäräjien ym. tietoja, joiden mukaan saamelaisia on Suomessa noin 10 000 ja kun lukua vertaa pohjoisimpien kuntien alueella asuvien saamelaisten määrään. Kun siis puhutaan ja viedään käytäntöön saamelaisten luonnon käyttöön liittyviä oikeuksia, se koskee pientä osaa kaikista saamelaisista, vai koskeeko? Kuitenkin muun muassa tuossa Metsähallituksen suunnitelmaluonnoksessa vilahtelee ainakin viittauksin käsite yhdenvertaisuus, joka ei tietenkään tarkoita konkretiaa suunnitelman tarkoittamien saamelaisten ja sitä koskevan muun väestön ja heidän sidosryhmiensä keskinäisessä hierarkiassa. Viittaan aiemmin käytössä olleeseen käsitteeseen ”positiivisesta syrjinnästä” (kohdistuen alkuperäiskansaan nähden ylivertaisessa asemassa olevaan valtaväestöön tai sen elinkeinoja harjoittavaan tai väärää vaatetusta käyttäviin saamelaisiin) sekä myöhemmin tilalle otettuun ja paremmin myyvään käsitteeseen ”positiivisesta erityiskohtelusta” (joka on käytäntönä samaa kuin edellinen).
Tästä oikeuksien ja ”positiivisen erityiskohtelun” suossa tallustavan luonnonvarojen käytön ja näennäisen suojelun suunnitelmasta annetuissa monissa lausunnoista heijastuu Metsähallituksen toiminnan skitsofreenisuus. Yhdistettynä ehkä joiltain osin aidosti vaivaavaan putkinäköön. Tosin kun puhutaan ”taudin” alkulähteestä, tartuttajasta, voivat jäljitykset johtaa myös laitosta ohjaaviin ministeriöihin, ehkä valtioneuvostoonkin, ja hyvin suurella epäilyllä vaikka Firenzeen, yleisemmin Suomea maailmalla mustamaalaavien ”ihmisoikeustahojen” aherrukseen. Kyse on siis Suomen mainetta suojaavasta hyvekuplasta, jota kukaan ei uskalla puhkaista katsoakseen mitä sen sisältä todellisuudessa löytyy.
Tässä tausta-asetelmassa luin mielenkiinnolla Lapin Kullankaivajain Liiton luonnonvarasuunnitelmasta antamaa lausuntoa. Sen laatinut liiton edunvalvoja Antti Peronius on aiemminkin tuonut korkealentoisia oikeuskysymyksiä elävän elämän ja karujen faktojen äärelle. Ja varsin usein hänen argumenttinsa ovat kestäneet myös kullankaivuun liittyen Suomen oikeuslaitosten tutkinnassa. Onneksi oikeuslaitos ei ole ollut itsestäänselvyyksinä toistettujen väitteiden vietävissä (esimerkkinä vaikkapa hiljattainen Käsivarren alueen malminetsintäkeissi). Pitäisikö kuitenkin sanoa ei toistaiseksi, kun luki äsken uutista korkeimman oikeuden (KKO) myöntämästä mitalista tilanteessa, jossa ollaan laatimassa hyvin kiistanalaista saamelaisia ja saamelaisuutta koskevaa lakimuutosta.
Lapin Kullankaivajain Liitto (LKL) esittää, että nyt lausunnoilla ollutta luonnonvarasuunnitelmaa ei hyväksytä, vaan se palautetaan valmisteluun. Liiton mukaan suunnitelman tavoitteeksi on ilmoitettu luonnon arvon vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien sekä kestävä yhteiskunnallinen kokonaishyöty. Sen käsitys kuitenkin on, että asetettu tavoite ei tuolla suunnitelmalla toteudu, eikä sitä ilmeisesti ole pyritty tavoittelemaankaan, sillä suunnitelmassa merkittävästi linjataan saamelaisten oikeuksien nostaminen kaikkien muiden maan- ja luonnonkäyttäjäryhmien oikeuksien yläpuolelle. Toinen vahva suunnitelmaan sisäänkirjoitettu linjaus on syventää ja laajentaa alueen suojelua, joka on kaavailtu tehtäväksi kontrolloimalla, hidastamalla ja vaikeuttamalla kaikkea muuta maan- ja luonnonkäyttöä kuin saamelaiskulttuuriin liitettyä porotaloutta. Liiton mukaan porotalouden kielteisistä luontovaikutuksista vaietaan täysin. LKL:n mukaan Pohjois-Lapissa on vaikea ajatella mitään sellaista elinkeinotoimintaa, mikä ei pohjaudu maan- ja luonnonkäyttöön. Rajoittamalla tätä heikennetään alueen taloudellisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tämä synnyttää kielteisen kehityskulun mikä tosiasiallisesti heikentää myös porotalouden ulkopuolella olevan saamelaisen väestönosan mahdollisuuksia toimeentuloon ja mahdollisuuteen asua alueella.
Perusteluiksi miksi luonnonvarasuunnitelma pitää palauttaa uuteen valmisteluun LKL esittää, ettei ensinnäkään oikeudellista pohjaa saamelaisen väestönosan positiivisen erityiskohtelun automaation luomiselle ole olemassa. Liiton mukaan tämä virheellinen lähtökohta on vääristänyt suunnittelun perusteita ja johtanut käsittämättömään lopputulokseen ja syvenevään epätasa-arvokehitykseen. Toisekseen luonnonvarasuunnitelma ei LKL:n toteuta asetettua päätavoitetta, vaan sen vaikutukset todennäköisesti huonontavat luonnon arvon kehittymistä ja pienentävät kokonaishyötyä – vain pienen poronhoitajapiirin hyödyt kasvavat.
Antti Peronius on todennut, kuinka kolmannes luonnonvarasuunnitelmasta käsittelee saamelaisten positiivisen erityiskohtelun oikeutusta. Vakuuttaminen ei hänen mukaansa onnistu, koska Suomen laista eikä mistään kansainvälisestä sopimuksesta löydy sellaista vaatimusta. Yleinen vaatimus on kaikkien tasapuolinen kohtelu. Peroniuksen mukaan suunnitelmassa on aivan oikein todettu, että Metsähallituksen tulee osaltaan edistää perustuslaissa mainittua saamelaisten oikeutta ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Hänestä Metsähallituksen tulee kuitenkin samanaikaisesti huolehtia kaikkien muidenkin ryhmien perusoikeuksien toteutumisesta.
LKL:n lausunnon mukaan suunnitelmassa on aivan oikein todettu, että tällä erityiskohtelulla ei muiden paikallisten asemaa tai elinkeinojen toimintamahdollisuuksia heikennetä – eikä tietysti saakaan heikentää, mutta ei myöskään saa rakentaa uudenlaista epätasa-arvoa, mikä jää mainitsematta. Suomen laissa ja kansainvälisessä sopimuksessa mainitaan erityiskohtelu, mutta sitä on tarkoitettu käytettäväksi vain silloin, kun alkuperäiskansan edustajat eivät kykene osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon tai vaikuttamiseen heikon osaamisen, kulkuolosuhteiden, taloudellisen aseman tms. johdosta. Tällöinkin erityiskohtelu on tarkoitettu annettavaksi vain tasa-arvon saavuttamiseen saakka.
LKL:n mielestä tässä suunnitelmassa näkyy taustalla saamelaiskäräjien argumentaatio, minkä mukaan saamelaisille kuuluvat kaikki ne oikeudet, mitkä suomalaisillekin kuuluvat ja sen lisäksi saamelaisalueella vielä jotakin muuta erityistä. Tämä perustellaan kielellisiin oikeuksiin liittyvillä kulttuurisilla oikeuksilla ja jos kulttuuri käsitetään laajasti kaikkena ihmisen tekemisenä, niin se voidaan laajentaa koskemaan ihan kaikkea. 
Tämä tulkinta on kuitenkin lausunnon mukaan virheellinen. Muista poikkeavaa erityiskohtelua voidaan toteuttaa määräaikaisesti ja aina vain tarkoin rajatuissa yksittäistapauksissa poikkeaman korjaamiseen, kunnes tasa-arvoisuus toteutuu. Mitään jatkuvatoimista automaattia erityisen positiivisen kohtelun mahdollistamiseksi millekään kielelliselle tai etniselle ryhmälle ei voida rakentaa, sillä tasa-arvoinen kohtelu on kuitenkin kaiken hallinnoinnin lähtökohtainen lähestymistapa.
Väärä ajatus saamelaisille kuuluvista erityisistä oikeuksista perustuu Peroniuksen arvion mukaan saamelaiskäräjien edunvalvonnan tarkoituksenmukaiseen virhetulkintaan. Suomen oikeuslähteet ja kansainväliset sopimukset lähtevät siitä, että erityiskohtelua annetaan vain, jos sitä tarvitaan nostamaan alkuperäiskansan oikeuksien taso muun väestön tasalle – jos esimerkiksi alkeellisissa oloissa asuva väestö ei yksinkertaisesti kykene osallistumaan yhteiskunnalliseen elämään. Suomessa tällaista epätasa-arvoa ei ole.
Voimassa olevan lainsäädännön pohjalta erityiskohtelua voidaan harjoittaa sellaisessa tilanteessa, missä tunnistetaan kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumatta jääminen. Silloinkin korvaavan toiminnan tulee kohdistua itse ongelma-asian ratkaisemiseen eikä milloinkaan laajoihin yleisiin oikeuksiin, niin kuin luonnonvarasuunnitelman kaltaisessa laajassa suunnitelmassa väkisinkin tehdään. Tämä saamelaiskäräjien argumentaatiosta rakennettu ajattelu (samat oikeudet ja ekstraa päälle) ei perustu Peroniuksen selvityksen mukaan mihinkään lakiin. Mikäli sellaista halutaan rakentaa, tulee hänen mukaansa lakeja muuttaa. Missään oikeuslähteessä (laissa tai asetuksessa tai hallituksen esityksessä) ei mainita yleistä, pysyvää positiivista erityiskohtelua, minkä kaltaista menettelyä tämä luonnonvarasuunnitelma on luomassa. Tämän kaltaisen erityisoikeuksien automaatin rakentamiselle ei ole olemassa minkäänlaista perustetta.
Peroniuksen mukaan kokonaan toinen täysin erillinen kysymys on se, mistä laista lopulta johdetaan erityisten maan- ja luonnonkäyttöön liittyvien oikeuksien olemassaolo nimenomaan saamelaisalueella. Ilmeisesti ainoa sitä tukeva lain kohta on hänen mukaansa metsähallituslaissa oleva viittaus kulttuurin toteutumisen oikeuden varmistamisesta nimenomaan saamelaisalueella. Saamelaiskäräjälaissa ei ole olemassa mitään erityistä aluerajausta muuten kuin saamelaiskäräjien organisoitumiseen liittyen. Saamelaisella on perustuslain mukainen erityinen oikeus ylläpitää kieltään ja kulttuuriaan kaikkialla – mutta mistä syntyy rajaus toteuttaa vaikkapa eräilyyn liittyvää kulttuuria erityisesti vain saamelaisalueella?
Tässäkin luonnonvaraprojektissa käytetty Akwe:kon menettely on Peroniuksen mukaan pieni esimerkki sisään rakentuneesta epätasa-arvosta. Siinä näennäisesti osallistetaan laaja joukko, mutta laajan keskustelevan ryhmän takana on pieni erillinen saamelaisten työryhmä, jonka vaikutus on suuri. Metsähallituksen Akwe:kon hallinnoiduissa alueiden hoito- ja käyttösuunnitteluissa saamelaisten työryhmä on käytännössä käyttänyt veto-oikeutta. Toisin sanoen sidosryhmien päätyöryhmä ideoi ja esittää asioita, joista seuraavassa kokouksessa kerrotaan, että Akwe:kon erillistyöryhmä ei niitä hyväksynyt – perusteluna aina se, että suunniteltu asia heikentää saamelaiskulttuurin harjoittamisen edellytyksiä. Tarkemmin perusteluja ei yleensä avata, eikä keskustelua osapuolten välille synny, koska useasti saamelaiset jäsenet eivät ole yleiskokouksessa läsnä ja muut eivät saa seurata erillistyöryhmän keskustelua.
Menettely synnyttää Peroniuksen mukaan epätasa-arvon tunnetta, kun lisäksi Metsähallitus maksaa osallistumisen kulut Akwe:kon ryhmäläisille, mutta ei pääryhmän työskentelyyn osallistuville. Kaikki tämä voi olla ymmärrettävää hyvin alkeellisissa oloissa elävän heimokansan jäsenten suojaamiseksi ja osallistumisen mahdollistamiseksi, mutta onko sen kaltainen menettely tarpeen Suomen kaltaisessa maassa, missä valtion hyvin rahoittama saamelaiskäräjät jo hoitaa tällaisia asioita, LKL kysyy.
Perusteluiksi kritiikkiinsä luonnonvarasuunnitelman tavoitteista LKL viittaa saamelaiskäräjien toimiin poronhoidon nimissä kullankaivukiistoissa. Saamelaiskäräjät on sarjatuottanut kullanhuuhdontaan liittyviä muistutus- ja valitusdokumentteja (noin 100 hallinto-oikeusvalitusta ja kymmenkunta valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen), joissa on viljelty julistuksenomaisesti sitä, kuinka saamelainen poronhoito on luontosidonnaista ja perustuu mm. laidunkiertoon, luonnonlaitumiin, luonnon kunnioittamiseen yms. hyviin asioihin. Näillä argumenteilla saamelainen poronhoito erotetaan jostakin muusta, mitä on samoissa paliskunnissa tapahtuva suomalaisten poronhoito tai suomalaisten paliskuntien vastaavissa luonnonolosuhteissa tapahtuva poronhoito.
Peroniuksen mukaan taustalla lienee ajatus, että saamelaisella poronhoidolla on jotakin sellaista erityistä kulttuurista arvoa, mitä jollain toisella poronhoidolla ei ole. Näiden väitteiden tai ylipäätään porotalouden toimintatapoihin liittyvien erojen todenperäisyyttä on vaikea arvioida. Tämänkaltainen saamelaisen porotalouden erityisyyden näkökulma on luonnonvarasuunnitelmaluonnoksessa nytkin kritiikittömästi omaksuttu. Samoin sanallakaan ei viitata porojen ylilaidunnuksen aiheuttamaan jättiläiskokoiseen ekologiseen muutokseen, mikä on merkittävin nimenomaan saamelaisalueella ja minkä aiheuttamaa ristiriitaa mm. ympäristön kulumiseen ja petopolitiikkaan liittyvien tavoitteiden kanssa pitäisi nimenomaan tämän kaltaisessa suunnitelmassa LKL:n mukaan pohtia.
Olipa porotalous kulttuurisesti erityistä tai ei, siihen liittyy kuitenkin LKL:n mukaan vakavampi ongelma eli sen huono tulontuottokyky. Tilastot osoittavat, että lihanmyyntitulo ei riitä kattamaan tuotantokuluja, vaikka oman työn hinta määriteltäisiin kuinka alhaiselle tasolle. Tuet ja korvaukset nostavat kokonaistuloksen niukasti plussan puolelle. Muille koituvat sivukustannukset ovat suhteessa tuottoon lisäksi valtavat – esimerkiksi porokolareihin liittyvät vakuutuskorvaukset nousevat samaan suuruusluokkaan lihanmyyntitulojen määrän kanssa.
Jos alueen kaikki maan- ja luonnonkäyttö alistetaan porotaloudelle siten kuin luonnonvarasuunnitelmaluonnoksessa kuvataan, päädytään LKL:n vääjäämättä katastrofiin. Näin juuri siksi, että Pohjois-Lapissa on mahdotonta keksiä elinkeinoa, mikä ei liittyisi maan- ja luonnonkäyttöön ja millä ei ole minkäänlaista konfliktia porotalouden kanssa. Peronius huomauttaa, että saamalaisväestön poismuutto saamelaisalueelta on suhteessa jopa suurempaa kuin muun väestön poismuutto. Suurin osa saamelaisista siis asuu kotiseutualueen ulkopuolella – kotiseutualueen väestössä painottuu vanhempi sekä vanheneva väestönosa. Tämä johtuu siitä, että vain pieni osa saamelaisesta väestöstä saa toimeentulonsa porotaloudesta ja porotalouden ehdoilla toimiminen aiheuttaa taloudellisen elämän mahdollisuuksien kaventumista myös suurimmalle osalle saamelaisesta väestöstä.
Luonnonvarasuunnitelman pohjalta halutaan LKL.n mielestä vahvistaa tällaista kehitystä. Liitto arvioi, ettei tilanne tuota lopulta mitään hyvää edes porotaloudesta tulonsa saavalle pienelle saamelaiselle väestönosalle. Toki lyhyellä tähtäimellä saadaan muun luonnonkäytön laidunaluekulutus ehkä hieman pienenemään ja ”ylimääräisten” poistuessa enemmän vapauksia paimentamiselle. Lopulta tämäkään ei korjaa poronhoidon kiistämättömiä perusongelmia. 
LKL:n lausunnossa viitataan vielä Norjan pohjoisimman osan maankäytön ratkaisuun, jossa mikään maan- ja luonnonkäyttöhanke ei saa lupaa aluehallinnolta, mikäli porotalouden kanssa ei ole sovittu kompensaatiosta. Kysymyksessä on taloudellinen korvaus, minkä menettelyn kautta aivan kaikki on sallittua, kunhan vain paliskunnalle maksetaan tarpeeksi. Norjan pienistä paliskunnista monet ovat muuttuneet kompensaatiota periviksi liikeyrityksiksi ja porotalouden harjoittaminen on niille sivutoimintaa. 
Suomalaisen silmin Norjan tilanne muistuttaa suojelurahajärjestelmää. Lopputulos on Peroniuksen mielestä kuitenkin onnettomuus Finnmarkille, vaikka sitä kehuvat harvat käytännöstä hyötyvät. Suomessa ei ole samanlaista paikallistason ja väliportaan tason luvitusta, eikä ole samanlaisia luontoon perustuvia siirrettäviä immateriaalioikeuksia, kuin Norjassa. Sama malli ei ole siis suoraan siirrettävissä tänne. LKL:n käsitys on kuitenkin se, että Akwe:kon menettelyä pyritään laajentamaan ja siihen pyritään jatkossa sisällyttämään Norjan mallin mukainen luonnonkäytön maksullisuus.
Metsähallitus tuskin haluaa julkisesti ilmoittautua edistämään tällaista kehityskulkua, mutta nyt käsiteltävänä olevan luonnonvarasuunnitelman myötä se LKL:n mukaan tahattomasti niin tekee.
Tarkennuksena edellä mainittuun Akwe:Kon menettelyyn täytyy todeta, että vastaavia Akwe:Kon työryhmiä on ruvettu perustamaan myös muiden kuin saamelaiskäräjien nimittäminä. Tällainen kantainarinsaamelaisten paikallisyhteisö on antanut lausuntonsa käsillä olleesta luonnonvarasuunnitelmasta ja nähtäväksi jää, saako se Metsähallitukselta yhdenvertaisen kohtelun kuin nuo sen palkanmaksussa mukana olevat ryhmät.

tiistai 11. toukokuuta 2021

Saamelaiskäräjälain muutosesitys vahvistaisi toteutuessaan sorron

Saamelaiskäräjälain muutosta valmisteleva toimikunta sai valmiiksi ehdotuksensa lakimuutoksista. Oikeusministeriön mukaan ”ehdotusten tavoitteena on edistää saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä parantaa saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä”.

Käytännössä muutosesitykset toteutuessaan merkitsisivät historian ja kansainvälisen alkuperäiskansakäsitteen pois pyyhkimistä Suomen alkuperäiskansakäsitteestä. Ne olisivat siis nykyisen saamelaiskäräjillä valtaa pitävän ryhmän märän unen toteutuminen ja samoilla lakanoilla hymy huulillaan heräisi varmaan myös toimikuntaan käräjien yhtenä edustajana toiminut Martin Scheinin; ehkä se hänelle pitkään haaveena ja arvovalta-asiana ollut kollektiivinen, etnisesti yhdellä tavalla puhdistettu Saamenmaa voisi sittenkin syntyä!

Toimikunta esittää, vain Juha Joonan jätettyä eriävän mielipiteen, että saamelaiskäräjien nykyinen vaaliluettelo käytännössä siivotaan ”vääristä saamelaisista”. Hienommin sanottuna ”vaaliluetteloon merkitsemisen edellytykset uudistetaan ja vaaliluettelo kootaan uudelleen uudistettujen kriteerien pohjalta”. Tällä joidenkin ihmisten äänivaltaisen saamelaisen identiteetin yliviivaamisella halutaan ”vahvistaa saamelaisten oikeutta alkuperäiskansana itse määrittää, kuka on saamelainen”. Toimikunta jopa näkee, että ehdotettujen muutosten pohjana on Suomen velvollisuus saattaa saamelaiskäräjälaki sopusointuun YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa ja estää sopimuksen loukkaukset jatkossa”.

Oikeutta äänestää saamelaiskäräjien vaaleissa koskevaa saamelaisen määritelmää eli 3 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän kielikriteeri laajentuisi neljänteen polveen ja siitä poistettaisiin niin sanottu polveutumiseen viittaava lappalaiskohta. Toimikunta korostaa, että pykälässä olisi kysymys nimenomaan oikeudesta äänestää ja oikeudesta asettua ehdolle saamelaiskäräjien vaaleissa, eikä siinä määriteltäisi, ketä on pidettävä ylipäänsä saamelaisena. Säännöksen katsotaan vastaavan pitkälti vuonna 2017 parafoidun pohjoismaisen saamelaissopimuksen määräystä saamelaiskäräjien äänestysluettelosta.

 ”On tärkeä pikaisesti korjata nykytilanne ja huolehtia, että Suomi turvaa jatkossa täysimääräisesti saamelaisten perus- ja ihmisoikeudet”, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Ministerin optimismiin yhtyy saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.

Vaaliluetteloon merkitsemistä koskevan asian muutoksenhakua esitetään muutettavaksi siten, että ensimmäisenä varsinaisena muutoksenhakuasteena toimisi itsenäinen ja riippumaton muutoksenhakulautakunta. Se toimisi saamelaiskäräjien yhteydessä ja nimitettäisiin saamelaiskäräjien ehdotuksesta. Se siis riippumattomuudesta; lukija voi verrata sitä vaikkapa saamelaiskäräjien mielen mukaan nimettyyn ns. totuus- ja sovintokomissioon. Muutoksenhakulautakunnan päätöksistä haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan.

Säännöstä viranomaisten neuvotteluvelvoitteesta ehdotetaan uudistettavaksi, ”jotta Suomi täyttäisi YK:n alkuperäiskansajulistuksessa edellytetyn ja ihmisoikeussopimusten tulkinnassa vahvistetun periaatteen alkuperäiskansan vapaasta ja tietoon perustuvasta ennakkosuostumuksesta (Free, Prior and Informed Consent, FPIC)”. Lisäksi saamelaisten oikeuksien huomioon ottamisesta viranomaisten toiminnassa säädettäisiin tarkemmin. Myös saamelaiskäräjien toimivaltasäännöstä halutaan vahvistaa ja lain tarkoituspykälään lisätä viittaus saamelaisten itsemääräämisoikeuteen. Kaksisataaviisikymmentä äänioikeutettua saamelaista voisi jatkossa tehdä aloitteen saamelaiskäräjille sen tehtäviin kuuluvassa asiassa. 

Toimikunnan jo hetken jossain määrin tiedossa ollutta esitystä kommentoitiin saamelaiskäräjien toimintaan kriittisesti suhtautuneiden saamelaisten taholta tuoreeltaan muun muassa näin:

”Kulttuurin heikentämiskielto olisi käytännössä käräjien veto-oikeus kaikkiin hankkeisiin, koska niitä ei voitaisi toteuttaa muutoin, kun saamelaiskäräjien suostumuksella. Kehityksen pysähtyessä saamelaisalueesta tulee suomalaisten rahoittama satumaa, oma Disneyland, jota maksajat ja muutkin voivat halutessaan silloin tällöin käydä katsomassa.”
”Kun polveutumisperuste poistetaan ja käräjien vaaliluettelo puhdistetaan korkeimman hallinto-oikeuden hyväksymistä äänioikeutetuista, ja kun käräjille perustetaan vain sen mielen mukainen riitojen ratkaisulautakunta, on KHO pelattu käytännössä ulos valtapelistä, jossa valikoitunut kieli-, suku- ja elinkeinoyhteisö pääsee yksin käyttämään koko alueeseen ja myös valtion toimintaan liittyvää valtaa sekä jakamaan valtion tälle hallinnolle syöttämiä miljoonia keskenään.”

”Mikäli tuo kuvatun kaltainen katastrofaalinen tilanne synnytetään Suomen alkuperäiskansan keskuuteen, saamelaiskäräjät ei ole koko Suomen alkuperäiskansaa edustava instituutio, vaan siitä tulee Suomeen mielivaltaisesti itsensä valikoineiden ihmisten joukko, jolle annetaan mahdollisuus syrjiä ja sortaa Suomen alkuperäiskansaan kuuluvia ihmisiä.”

Myös neljä saamelaiskäräjien jäsentä Kari Kyrö, Anu Avaskari, Pigga Keskitalo ja Inka Kangasniemi julkaisivat tuoreeltaan toimikunnan esitysten esittelyn jälkeen julkislausuman, jossa he katsovat käräjälakitoimikunnan mietinnön uhkaavan jättää osan Suomen alkuperäiskansasta kulttuuri-itsehallinnon ulkopuolelle. He ilmoittivat, etteivät tue esityksen keskeisiä muutosehdotuksia.

Käräjäedustajien mukaan lappalaiskriteerin poistamisella estettäisiin niiden ihmisten pääsy saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, jotka ensisijaisesti YK:n työjärjestön ILO:n 169 ensimmäisen artiklan ja muiden kansainvälisesti laajasti hyväksyttyjen käsitysten mukaan kuuluvat alkuperäiskansaan. Heiltä vietäisiin silloin myös vaikuttamisen mahdollisuus heitä itseään ja heidän elinolosuhteitaan koskeviin asioihin. Käräjäedustajat muistuttavat historian totuuksiin viitaten nimityksen lappalainen tarkoittavan saamelaista, vaikka nyt on alettu virheellisesti väittää sen tarkoittavan pelkkää elinkeinoa. 

Käräjäedustajien mukaan nyt esitetyllä äänioikeusmäärittelyllä mahdollistetaan mielivalta, jossa jatkossakin voidaan syrjiä ihmistä osallistumasta itseään koskevien asioiden käsittelyyn ja päättämiseen. Heistä absurdia asiassa on vielä se, että vedotaan YK:n ihmisoikeuskomitean suositukseen saamelaisten itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi. Käräjäedustajat huomauttavatkin, että viitattu ihmisoikeuskomitean suositus on syntynyt tilaustyönä ja puolueellisesti, sillä asianosaisia ei ole lainkaan kuultu.

Esitys loukkaa heidän mielestään lukuisten ihmisten perusoikeuksia ja on siten toteuttamiskelvoton.

 JK.
Ohessa linkki saamelaiskäräjälakitoimikunnan mietintöön. Juha Joonan eriävä mielipide alkaa sivulta 182.
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/374663f3-4b21-4774-8fd3-818af2878155/3d5a582f-aab6-4a2c-8994-f79ef5dbc969/JULKAISU_20210511130122.PDF

tiistai 30. maaliskuuta 2021

Suomalaiset tienaavat saamelaispolitiikalla – toki myös valikoitunut osa saamelaisista

Jos olisin saamelainen, mahtaisinko kokea koskaan tulleeni hyväksikäytetyksi tai että minua katsotaan ylhäältä päin, hieman alentuvasti?
Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, on saamelaisten keskuudessa ihmetelty ja paheksuttukin sitä, kuinka Juha Sipilän kuningasoivallusta, Suomen valtion ja saamelaisten totuus- ja sovintokomissiota on lähdetty vetämään saamelaisten omien edustajien sijasta suomalaisin komissaarein. Koska nämä suomalaiset on valittu saamelaiskäräjien myötävaikutuksella, on kysytty, ja varmaan aiheesta, eivätkö saamelaiset itse kelpaa mihinkään.
Minusta tässä komissioasiassa ei ole sinällään mitään uutta tai erikoistakaan. Kun tarkastelee saamelaispolitiikan ja vaikkapa tuota politiikkaa tuottavan ja ruokkivan saamelaistutkimuksen vaikuttajia, eipä siellä kovin montaa todella vahvaa saamelaista asiantuntijaa tai auktoriteettia ole. Ja heistäkin monet nojaavat esiintymisensä suomalaisten ohjaukseen.
Kaisa Korpijaakko, Heikki J. Hyvärinen, Eero J. Aarnio, Martin Scheinin, Hannele Pokka… Ihan vain muutamia saamelaispolitiikan maineikkaita suomalaisia rakentajia ja edistäjiä mainiten. Sitten löytyy toki pitkä rivi pekkasamallahtia, evabiaudeteja ja anna-majahenrikssoneja, jotka ovat virka-, tutkimus- tai poliittisissa asemissaan koettaneet olla edistämässä mielikuvaa saamelaisen nomadikansan avuntarpeesta. Unohtaa ei pidä myöskään mediaa, jolle jo Rovaniemeltä alaspäin saamelaisuus on poroja ja lapinpukuja – ja tietenkin harmonista elämää luonnon kanssa, uhkina vain metsänhakkuut, kullankaivu, kaivokset ja vesien patoaminen.
Niin, ja se Jäämeren rautatie.
Tämä suomalaisvetoinen saamelaispolitiikka tuli nyt mieleeni, kun silmiin osui uuden tutkijavaikuttajan, alkuperäiskansaoikeuden dosentti Leena Heinämäen hieman yli satasivuinen ”Opas saamelaisia koskevien oikeusnormien tulkintaan ja soveltamiseen ympäristöön ja maankäyttöön liittyvissä kysymyksissä”. Tuo maaliskuun lopussa ilmestynyt ja vain verkko-osoitteesta https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/download/?d=Dokumenttipankki/Selvitykset%20ja%20raportit/Elinkeino%20ja%20oikeus/Opas%20saamelaisia%20koskevien%20oikeusnormien%20tulkintaan%20ja%20soveltamiseen.pdf  löytyvä eepos kerrotaan saamelaiskäräjien tilaamaksi. Jotenkin tuntuu, että tuo tilaustyö ei ole ihan halpakaan ollut, sen verran sen sisälle on kertynyt tavaraa. Kuinka paljon teos sitten kuluu tavallisen saamelaiskäräjien edunvalvojan saati oikeuksiaan pohtivan tavallisen saamelaisen käsissä? Ainakin se pikaisesti silmäten valottaa satoine liiteviittauksineen ja luetteloineen kenelle tahansa, kuinka lopulta valtavasti löytyy laki-, lausunto- ja sitoumusmateriaalia, joihin saamelaiset ja saamelaisten oikeudet on tavalla tai toisella liitetty – tai halutaan Heinämäen kaltaisten toimijoiden taholta liittää. Mieleen tulee, millaiseen suohon Suomi on näillä erilaisilla sitoumuksilla ja niiden tulkinnoilla sotkettu ja halutaan yhä syvemmälle sotkea, ja missä tulee jokin pohja vastaan.
Ehkä tuo jonkinlainen pohjakosketus löytyisi, jos Suomen valtio päättäisikin toteuttaa – mielikuviin nojaavan ja vain johonkin asuntolakouluaikaan keskittyvän komissiohankkeen sijasta, tai edes sen rinnalla – siltä usein toivotun ja vaaditun riippumattoman olosuhdeselvityksen saamelaisten asemasta ja elämästä nyky-Suomessa. Lienee satavarmaa, että tuollaista todellisuuden peilausta monet tutkijat, oikeusoppineet ja ehkä oikeus- ja ulkoministeriökin vastustavat, onhan se uhka monien nykyiseen saamelaispolitiikkaan ankkuroidulle yhteiskunnalliselle asemalle ja myös toimeentulolle. Ainoat voittajat tästä selvityksestä voisivat olla syyllisyydessä kalliisti ryvetetty Suomen valtio sekä tavalliset saamelaiset, jotka saamelaisten enemmistönä edustavat ihan muunlaista saamelaista elämää kuin mikä yksipuolinen mielikuva saamelaisista ja saamelaisuudesta on pyritty antamaan.
Saamelaisuutta tuo olosuhdeselvitys ei mihinkään kadottaisi – eikä sen pitäisikään kadottaa.
Tuossa aseman, vallankäytön ja ansainnan kolmiossa yhtyvät suomalaisten toimijoiden ja saamelaisten oman kulttuuri-itsehallinnon toimijoiden – ainakin heistä keskeisimpien – intressit. Tämän takia puhe yleistäen saamelaisista on etääntynyt vuosikymmenten kuluessa yhä etäämmälle arjen todellisuudesta. Puhutaan saamelaisten eliitistä, saamelaisyhteisön sisäisestä syrjinnästä ja sorrosta. Pitkään saamelaispolitiikkaa seuranneena voi vain harmitella sitä, miten paljon paremmin saamelaisten asiat yhtenäisenä ja vahvempana yhteisönä voisivatkaan olla nykyisen kärhämöinnin ja valtapelailun sijasta. Se vain ei sovi kaikille saamelaisille, eikä varsinkaan saamelaispolitiikkaa pyörittäville ja siitä tavalla tai toisella hyötyville suomalaisille.
Näin kun jatketaan, ylisen Lapin kehitys ei tule ainakaan kulkemaan ylöspäin. Nuoret saamelaiset jatkavat poismuuttoa alueelta, vanhat jäävät ihmettelemään kaluttuja porolaitumia ja kärtyämään keskenään. Mutta: ”Saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja luontosuhteen vaalimista uhkaavat monenlaiset kilpailevat maankäyttömuodot kuten matkailu ja kaivostoiminta sekä ilmastonmuutos. Porojen laiduntamisen keskeisimpänä ongelmana ovat alati pienenevät laitumet. Saamelaisten perinteistä kalastusta häiritsevät myös kalastuslainsäädännön säännökset, jotka eivät tunnusta ja turvaa saamelaiskulttuuria ja saamelaisten oikeuksia. Niin ikään saamelaisten ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta koskevan perinnetiedon ylläpitämistä ja säilymistä uhkaavat mm. elinkeinorakenteen muuttuminen, saamen kielen vaihtuminen suomen kieleen, saamelaisten perinteisten elinkeinojen heikko kannattavuus ja saamelaisten muutto pois saamelaisten kotiseutualueelta. Myös se, ettei yhteiskunnan hallinto- ja tukijärjestelmissä riittävästi tai ollenkaan tunnisteta saamelaisten perinteisten elinkeinojen haasteita eikä kulttuurista merkitystä, heikentävät perinteisten elinkeinojen elinkelpoisuutta”, kirjoittavat dosentit pitääkseen ikiliikkujansa käynnissä.

lauantai 6. maaliskuuta 2021

”Tässä on mahdollista, että edessä on vain entistä isompi riita"

”Kyllä taitaa taasen veronmaksajien lompsassa käydä ´kulttuurituuletus´ jahka nuo saa palikat kohdalleen. Halvin ja kiistattomin ratkaisu olisi lakkauttaa koko käräjäjärjestelmä, koska riitelevät nyt turhan kalliisti asioista, sekä jarruttavat muutenkin kurjistuvaa lapin kehitystä.”

Lähdinpä liikkeelle parilla lukijakommentilla uutisesta, jossa kerrottiin valtion nimeämistä komissaareista Juha Sipilän pääministerinä käynnistämään saamelaisten totuus- ja sovintoprosessiin. Saamelaiskäräjien hyväksymät valtion komissaarit ovat siis eläköitynyt ympäristöministeriön kansliapäällikkö ja Lapin maaherrana saamelaislakikuvioissa ”kunnostautunut” Hannele Pokka ja niin ikään eläkkeellä oleva piispa Kari Mäkinen, joka pyysi virassa ollessaan saamelaisilta anteeksi kirkon vanhoja pahoja tekoja.

Kun saamelaiskäräjien nimeämät komissaarit ovat käräjien entinen lakimiessihteeri ja Pokan aisaparina aikanaan noissa lakitalkoissa ollut Heikki J. Hyvärinen, muun muassa vihreiden kunnanvaltuutetun meriiteillä mainittu ja Greenpeacen masinoimaa metsäkiistelyä edesauttanut Miina Seurujärvi sekä kolttien esittämänä maisteri ja ”lakikoltta” Irja Jefremoff, ei ehkä niin ihme, että pientä ihmettelyä jos riidankin siementä saattaa olla jo valmiiksi itämässä. Yhdellä jos toisellakin taholla.

Uutisten mukaan valtion komissaariehdokkaiden kartoitusta on tehty virkamiesvalmisteluna. Sen verran taustalta on voinut kuulla, että aika tarkoin on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin byroosta koetettu sovitella, että nuo ehdokkaat olisivat saamelaiskäräjien johdon mieleen – tai ainakin kohtuudella kelpaisivat sille. Ja tokihan nuo jos ketkä kelpaavat, kun Henrikssonkaan ei näe varmasti edelleenkään mitään ongelmaa saamelaiskäräjien toiminnassa syrjään jätettyjen tai varsinkaan statuksettomien kalastaja- ja metsäsaamelaisten näkökantojen ohittamisessa. Heidän, joita Suomen aluetta hallinnoiden valtioiden harjoittama sorto ja sulauttaminen on oikeasti eniten koetellut. Poliitikoille syötetty historia kun ulottuu tässä totuus- ja sovintoasiassa vain 1950-luvun asuntolakouluaikoihin?

Uutisten mukaan totuus- ja sovintokomission jäsenten yhteensovittamista jatketaan saamelaiskäräjien, kolttien kyläkokouksen ja valtioneuvoston kanslian kanssa. Komission jäsenet nimitetään virallisesti komission asettamisen yhteydessä, kaiketi jo ehkä kevään kuluessa.

Jos näin ulkopuolisena pitkäaikaisena saamelaispolitiikan seuraajana tekee mieli todeta, että nyt totuus- ja sovintokomissioon on valittu kaksi koko saamelaisriitelyn keskeistä aiheuttajaa sekä loput heille enemmän tai vähemmän helppoja joo-henkilöitä, on porukka saanut ns. saamelaisyhteisön suunnasta arvostelua siitä, onko komissiolla luottamusta, jos siinä ei ole etnisesti saamelaisia jäseniä.

Utsjokelainen saamelaisyhdistys Sámi Siida kritisoi avoimessa lausunnossaan saamelaiskäräjien päätöstä. Yhdistyksen puheenjohtaja Sámmol Lukkarin mielestä päätös vie prosessia väärään suuntaan.

”Me saamelaiset olemme nyt menettäneet ainoan mahdollisuutemme saada saamelainen komissaari. Vaikuttaa siltä, että saamelaiskäräjät on hylännyt meidät saamelaiset ja me emme kelpaa mihinkään”, saamelaiskäräjien varajäsen Lukkari on mediassa laukonut.

Myös Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja Aslak Holmbergin mukaan komission uskottavuus kärsii, koska saamelaiskäräjät ei valinnut siihen saamelaisia. Sinällään Holmberg ei kyseenalaista muutoin valittujen pätevyyttä.

”Miten alkuperäiskansat Kanadassa tai Etelä-Afrikassa olisivat reagoineet, jos valtio olisikin asettanut komission jäseniksi vain valtaväestön edustajia? Se olisi varmasti saanut kovaa kritiikkiä”, Holmberg arvioi.

Saamelaiskäräjien lahtelaislähtöinen puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso (ent. Rinne) on vedonnut, ettei komission työtä tuomittaisi etukäteen. Hänestä komissaarien valinta on ollut perusteellinen prosessi, johon saamelaisyhteisö on päässyt vaikuttamaan kuulemistilaisuuksissa. Kokouksen päätöstä hän ei kritisoi eikä näe tarpeelliseksi mitään uutta käsittelyä.

Kanadan mallista totuus- ja sovintokomissioprosessia alun perin kovasti lobannut Lapin yliopiston alkuperäiskansatutkimuksen professori Rauna Kuokkanen kuuluu pettyneisiin. Hänestä olisi otettava huomioon saamelaisten tahto komissaarien etnisiteetistä. Kuokkanen haastaa mediassa saamelaisyhteisöä keskustelemaan komission luottamuksesta. Hänen mukaansa toive saamelaisten valinnasta komissaareiksi on tullut esille jo valtioneuvoston vuonna 2018 järjestämissä totuus- ja sovintoprosessiin liittyvissä kuulemistilaisuuksissa.

”Kun saamelaiskäräjät ei pystynyt valitsemaan saamelaisia komissaareiksi, kysynkin, että onko se tekemässä oman työnsä turhaksi ja kokoamassa komission, joka ei edes voi onnistua työssään?” Kuokkanen latailee.

Saamelaiskäräjien jäsen Pirita Näkkäläjärvi on asettunut puolustamaan blogissaan käräjien päätöksiä. Hänestä etniseltä taustaltaan suomalaisten henkilöiden valinta saamelaiskäräjien komissaareiksi ei vähennä luottamusta komissiota kohtaan, sillä saamelaiskäräjät on itse valinnut heidät komissaareikseen.

Näkkäläjärven mukaan valinnassa haluttiin huomioida sukupuolten tasa-arvo ja saada kaikki kolme kieliryhmää edustetuiksi. Lisäksi komissaarien ei haluttu olevan saamelaiskäräjien nykyisiä tai aikaisempia jäseniä tai poliittisessa toiminnassa aktiivisesti mukana olleita. Jaa, ei siis politiikassa mukana olleita?

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission siis pitäisi aloittaa työnsä vielä nyt keväällä. Alun perin komission työlle on annettu aikaa vuoden 2022 loppuun, mutta nyt on jo pohdittu, josko totuutta ja sovintoa tahkottaisiin vielä jatkoaika vuoden 2023 loppuun.

Komission työlle ollaan kaiketi nimeämässä jokin parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka mahdollisesta kokoonpanosta ei ole näkynyt arvuutteluja. Sen sijaan pohjustusta komission tarpeesta ja työstä taustalla jo tehdään, esimerkkinä maanantaina 23.3.2021 järjestettävä tilannekatsaus-webinaari, jonka seuraamiseen voi ilmoittautua linkissä https://historianswithoutborders.fi/tilannekatsaus/

Taattua totuusantia tarjoavista voitaneen mainita Antti Pentikäinen, Tuomas Aslak Juuso, Rauna Kuokkanen, Timo Koivurova, Veli-Pekka Lehtola ja Helga West.