lauantai 27. huhtikuuta 2013

ILO-sopimuksen tiedot, toiveet ja taka-ajatukset

Tapasin juuri Ivalon S-marketin käytävällä paikallisen, tovi sitten eläkkeelle siirtyneen virkamiehen.
Tervehdittyään hän avasi keskustelun kertoen lukeneensa ILO 169 -sopimusta, varmuuden vuoksi useampaan kertaan ja ajatuksella.
”Sopimuksella on kansainvälisessä tulkinnassa tarkoitus nostaa ratifioivan maan alkuperäiskansan oikeudet samalle tasolle muiden kansalaisten kanssa. Minusta Suomi on tuon hoitanut ajat sitten kun tarkoitetaan saamelaisia ja vienyt heidän oikeutensa niin sanottuihin perinne-elinkeinoihin liittyen ja niiden varjolla Metsähallituksen toimesta muita kansalaisia edellekin”, hän sanoi.
Kysyi vielä pitäisikö Suomen tosiasiassa tarkentaa vaikkapa erämaalakia kansalaisten luonnonkäytön kannalta tasa-arvoisempaan suuntaan.
Siinäpä yksi tulkinta niin sanotusti katutasolta.
Samaan aikaan Facebookissa Inarin kansalaiskanavalla käydään keskustelua ILO-sopimuksesta ja saamelaisuudesta.  Siellä antaa inarinsaamelainen maisterishenkilö ymmärtää tarvetta sopimuksen ratifiointiin olevan, näkemystään kuitenkaan sen kummemmin käytäntöön sovittamatta. Toisaalla inarinsaamelaisia edustava yhdistys on vastustanut ratifiointia katsoen sen palvelevan kovin heikosti nykyajassa Inarin alkuperäisintä, saamelaiskäräjillä perinteisesti paitsiossa pidettyä saamelaisväestöä.
Ja vielä toisaalla samaisessa sosiaalisessa mediassa saamelaispolitiikan vanhat mestaroijat, tohtorit  Pekka Sammallahti ja Marjut Aikio, ovat saamelaispoliitikko Nils-Henrik Valkeapään tukiessa  karistaneet naftaliinit harteiltaan ja käyneet hyökkäykseen tohtori Erika Sarivaaran esiin nostamia statuksettomia saamelaisia vastaan – ja tietenkin siinä kärkenään Erikaa vastaan.
Heillähän se on se ainoa tieto ja totuus niin saamelaisuudesta kuin suomalaisistakin? Toisaalta heillä on asiassa kiinni koko elämäntyö ja siitä karttunut tai jäljelle jäänyt arvovalta. Hieman jääviyttä siis käydä muiden tutkijoiden töitä ja ihmisten identiteettejä lyttäämään?
Ja samalla karkeasti politikoimaan.
Vai eikö politikointia ole esimerkiksi Sammallahden seinällään heittämä herja, jolla hän kommentoi perustuslakivaliokunnan jäsenen Tuija Braxin esityksestä tehtyä YLEn uutista: 
”Brax: Ahtisaari sovittelemaan saamelaiskysymystä – oikeampi otsikko olisi: Ahtisaari sovittelemaan etnistä häirintää.”
Samaan jopa lapsellisuuksiin menevään politikointiin ja leimaamiseen päätyy Sammalahden ja Aikion ruudin polttaminen siitä, onko Pertti Eilavaaralla jotain meriittiä kansainvälisen oikeuden asiantuntijana, professorina ja niin edelleen. Leimaaminen ja stalinistinen aggressiivisuus on ollut aina aseina näille politiikkansa rakentajille ja siinä mäiskeessä olen minäkin vaatimaton maatiaistoimittaja noussut joskus asemaan ansaitsemattomaan.
Kuten myös Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä, joka leimoja kaihtamatta on käynyt keskustelua tuolla Sammallahden kanavalla torjuen ja kyseenalaistaen kärsivällisesti sen pahimpia mokia. Käykäähän poliitikot ja miksei muutkin tahot lukaisemassa https://www.facebook.com/sammallahti !
Mitä Tuija Braxin esitykseen Martti Ahtisaaresta sovittelijana tulee, on hän hieman oikeilla jäljillä siinä, että tässä ILO-sotkussa tarvitaan riippumatonta tahoa selvittämään mitä kukakin vaatii, pelkää, luulee tai tietää kyseisen sopimuksen tiimoilta. Tarvitaan siis muun muassa kuntien vaatima olosuhdeselvitys siitä, millainen on Suomen oikeuksissaan jälkeen jäänyt alkuperäiskansa ja onko sellaista, ja tarvitaan myös riippumatonta selvitystä siitä miten ILO 169 -sopimusta tulisi Suomen tilanteessa kansainvälisiin esimerkkeihin peilaten soveltaa ja tarvitaanko koko ratifiointia.
Minulla oli tilaisuus saada selkoa muun muassa entisen oikeusministeri Braxin ja muiden perustuslakivaliokunnan jäsenten näkemyksistä ILO-asiassa. Puheenjohtaja Johannes Koskisen näkemykset ovat olleet julkisuudessa ja edustavat hänen vankkaa, jo aiemmin oikeusministerinä hankittua tietoa sekä tuntumaa tilanteeseen. Myös Braxin ajatukset tuntuvat ministeriaikojen kommentteihin nähden muuttuneen, mutta niitä en tässä tarkemmin arvioi.
Paitsi että Brax tuntui Ahtisaaresta kirjoittaessaan olevan edelleen sitä mieltä, että väärät tiedot ja pelot ILO-sopimukseen liittyen eläisivät pohjoisessa jotenkin niin sanotun ” muun väestön” piirissä. Jos Braxilla on suinkin tilaisuus perehtyä tarkemmin erilaisten saamelaispolitiikan sammallahtien ja scheininien kannanottoihin ja vaatimuksiin, hän ehkä vielä nykyistä selkeämmin voi rohkaistua toteamaan missä koko kahinan sylttytehdas on.
Aikanaan saamelaisvaltuuskunta päätyi eripuraiseksi käsitellessään tohtori Kaisa Korpijaakon ja OTK Heikki J. Hyvärisen pitkälti kynäilemää vuoden 1990 saamelaislakiluonnosta. Silloin saamelaisvaltuuskunnassa ja toki myös ”muun väestön” piirissä havahduttiin huomaamaan mihin lakiluonnos laiksi säädettynä olisi saattanut pohjoisten kuntien elämänmenon - niin saamelaisten kuin muidenkin osalta.
Sen jälkeen samaan maaliin ja samoin perustavoittein on yritetty vaatimalla ILO 169 -sopimuksen ratifiointia.
Ehkäpä siksi inarinsaamelaisten yhdistys tai vaikkapa saamelaisten yrittäjien järjestö nytkin vastustavat hanketta. Niissä tiedetään tai ainakin osataan arvioida mitä ratifiointi saamelaiskäräjien johdon ajamin tavoittein toisi tullessaan.
Oman ongelmansa ratifiointiin tuo vielä historiallinen Lapinmaa lappalaisineen. Sitähän eivät 1970-luvulla Pohjolan kartalle ilmaantuneen Saamenmaan johtajat tahdo tunnustaa.
Vielä kommentti Martti Ahtisaaresta ILO-kiistan sovittelijana:
”Eivät kaikki voi olla saamelaisia”, lausui presidentti Ahtisaari taannoin kun häneltä kysyttiin saamelaismääritelmästä. Lausui, vaikkei kysymys kuulunutkaan pitäisikö kaikkien päästä saamelaisiksi. Ahtisaarella kerrotaan olevan myös perhepiirin sukulaissuhde keskeisesti saamelaispolitiikkaa muokanneeseen henkilöön.
Että taitaa niitä leimoja kolmenkymmenen vuoden kiistan ajalta löytyä puolelta jos toiselta.

Veikko

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Valiokunta kävi ja ihmetteli

Viikon työt takana ja jaksamista häirinnyt flunssa taisi jäädä siinä menossa myös kyydistä. Tänään tapasimme kunnan delegaatiolla Ivalossa piipahtaneen perustuslakivaliokunnan, jota johtaa siis Johannes Koskinen. Hän tuntee entisenä oikeusministerinä pitkältä ajalta valiokunnan matkan pääaiheena olleen ILO 169 sopimuksen ratifiointiin liittyvät vaiheet, niin vaatimukset kuin vasta-argumentitkin. Sama pätee valiokuntaan kuuluvaan toiseen entiseen oikeusministeriin Tuija Braxiin, valiokunnan kokoonpanoon kuuluvista Lapin omista kansanedustajista Markus Lohesta, Simo Rundgrenista ja Johanna Ojala-Niemelästä puhumattakaan.
Valiokunta sai jo edellisen päivän Enontekiön käyntinsä jälkeen lukea verkosta kuinka kiivasta ILO-sopimuksen ympärillä käytävä keskustelu on. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi kun vaati valtakunnansyyttäjää tutkimaan Enontekiön kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan kannanottoja kiihotuksena kansanryhmää kohtaan.
Nopeasti vaatimukseen oli saatu valtakunnansyyttäjän vastauskin: Ei mitään kiihotusta tai rikollista.
Näinhän se on mennyt jo vuosikymmeniä: Ellet ole kanssamme samaa mieltä, olet rasisti ja saamelaisten vihollinen. Käsitin, että valiokunta on melkoisen ihmeissään näistä aggressiivisista reaktitoista ja siinä mielessä ne saattoivat olla ihan hyvästäkin asetelmia valaisemaan.
No, Inarin kunnan kannanotto viimeisteltiin perjantaiaamuna työryhmässä, johon kuuluivat hallintojohtaja Pentti Tarvainen, valtuuston puheenjohtaja Anu Avaskari ja meikäläinen. Kannanotto luovutettiin isommalla delegaatiolla valiokunnalle ja päälle vaihdettiin ajatuksia.
Tuossa keskustelussa kysyttiin valiokunnan puolelta keskeisiä syitä vuosikymmeniä jatkuneen vastakkainasettelun jämähtäneeseen tilanteeseen. Omana mielipiteenäni toin julki saamelaiskäräjien johdon jyrkän asenteen siihen, että ILO-asiassa sai olla vain kaksi neuvotteluosapuolta, saamelaiskäräjät ja Suomen valtio. Mainitsin tuoreena esimerkkinä maa- ja metsätalousministeriön yrityksen muodostaa työryhmä pohtimaan saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia ja niiden kehittämistä valtionmaiden käytössä. Klemetti Näkkäläjärvi esikuntineen ilmoitti, ettei saamelaiskäräjät osallistu työryhmän työhön ellei se saa siihen kolmea jäsentä suurempaa – eli määräävämpää – edustusta.
Minuthan valittiin tuohon työryhmään ainoana saamelaisalueen kuntien ”muun väestön” edustajana. Ehkä sekin oli Klemetille liikaa.
Seuraavassa Inarin kunnan kannanotto perustuslakivaliokunnalle sen 19.4.2013 kuulemisessa:
ILO 169-sopimuksen ratifiointihanke
Inarin kunta on useissa eri yhteyksissä (mm. antaessaan lausuntoa 20.3.2000 selvitysmies Pekka Vihervuoren raportista ILO:n alkupäiskansoja koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja viimeksi 5.2.2013 kannanotossaan oikeusministeriön saamelaiskäräjälakityöryhmälle) esittänyt, että mahdollinen ILO 169-sopimuksen voimaansaattaminen ilman laajaa selvitystyötä sen vaikutuksista johtaisi kunnan kannalta kestämättömään tilaan sekä väestöryhmien elinolojen kehittämisen että kuntatalouden ja muiden ratkaisemattomien kysymyksien osalta. Kunta on korostanut, että ennen mahdollista sopimuksen ratifiointia Suomen valtion tulee ryhtyä raivaamaan ILO-sopimuksen ratifioinnin esteitä, joita kunta toi lausunnossaan esille.Kunta on johdonmukaisesti tuonut esille, että saamelaisten sekä syntyperäisten inarilaisten ja muiden saamelaisalueella asuvien oikeudet ja etuudet ja mahdollisen sopimuksen ratifioinnin vaikutukset niihin tulisi ennen ratifiointia selvittää. Syntyperäisillä inarilaisilla tarkoitettiin ja tarkoitetaan sellaisia saamelaista sukua olevia inarilaisia (kantainarilaisia), jotka ovat saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolella. Tätä selvitystyötä ei ole tehty, vaikka oikeusministeriö on itse teettänyt oikeuksia selvittäviä, poliittisia päätöksiä tukevia tutkimuksia (esim. professori Jouko Vahtolan johtamat selvitykset), ja vaikka niiden jälkeenkin on tullut uutta saamelaisuuteen ja alkuperäiskansakäsitteeseen yleensä sekä ILO-sopimuksen soveltamiseen liittyvää tutkimustietoa (esim. tohtorit Tanja Joona ja tohtori Erika Sarivaara).
Ennen sopimuksen ratifiointiin tähtääviä toimia on selvitettävä muun muassa, missä määrässä ja laajuudessa poronhoidosta, metsästyksestä ja kalastuksesta ja muista asioista säädetyt Suomen lait estävät tai rajoittavat saamelaisia harjoittamasta kulttuuriinsa kuuluvia elinkeinoja vai onko tällaisia rajoitteita säädöksissä tai niiden soveltamisessa lainkaan. Tulisi myös selvittää, miten Suomen kansainvälisiä sitoumuksia erilaisiin alkuperäiskansoja ja alkuperäisväestöjä koskeviin sopimuksiin on tulkittu ja miten niitä pitää tulkita. Tällainen tarve liittyy muun muassa kansainväliseen biodiversiteettisopimukseen ja sen artiklaan 8j. Siinä Suomi sitoutuu kunnioittamaan, suojelemaan ja ylläpitämään paikallisten yhteisöjen perinteistä tietoa. Tulisi selvittää mitä tarkoittavat nuo paikalliset yhteisöt ja mikä on artiklan mukaan esimerkiksi historiallisten lapinkylien väestöstä polveutuvan ja perinteistä tietoaan ja kulttuuriaan nykypäivään soveltavan väestön ja sen muodostamien paikallisyhteisöjen oikeusasema. Tähän liittynee myös saamelaisalueen kuntien oikeusasema paikallisyhteisönä.Kunnan käsityksen mukaan selvitystyö kuuluu ILO-sopimuksen ratifioinnin kansainvälisen käytännön mukaan valtiolle. Inarin kunta ei pidä oikeana eikä nyt käytettävissä oleviin selvityksiin perustuvana sitä tulkintaa, jonka mukaan yleissopimus 169 rajautuisi koskemaan vai nykyisen saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevia. Kunta ei pidä myöskään kestävänä sellaista toimintamallia, jossa sopimuksen ratifiointiin liittyvässä selvitystyössä on mukana ainoastaan Suomen valtio ja saamelaiskäräjät. Tällainen toimintatapa kärjistää yksittäisten ihmisten ja ihmisryhmien välisiä suhteita ja heikentää ihmisten uskoa siihen, että asiassa saadaan tai edes pyritään saamaan oikeudenmukainen kaikkia osa-puolia mahdollisimman hyvin tyydyttävä ratkaisu.
Inarin kunta esittää pohdittavaksi em. asioita selvittäessä sellaisia mahdollisimman avoimia toimintamalleja, joissa olisi mukana kaikki tahot, joita asiat käytännössä koskevat. Tällaiselle ohjaavalle ryhmälle tekisi selvityksiä mahdollisimman riippumattomat tahot.Edellä olevan mukaisesti Inarin kunta ei näe vieläkään olevan edellytyksiä ILO:n alkuperäiskansasopimuksen voimaansaattamiselle.
Saamelaiskäräjälain muuttaminen
Inarin kunta on esittänyt saamelaiskäräjälakityöryhmän kuulemistilaisuudessa 5.2.2013 kannanottonsa saamelaiskäräjälain vireillä olevasta muutoksesta. Kunta ei pidä tarpeellisena saamelaiskäräjälain muuttamista niiltä osin, kun muutoksella tähdätään ainoastaan ILO 169-sopimuksen voimaansaattamiseen. Inarin kunta haluaa tuoda esille, että sopimuksen voimaan saattamiseen tähtäävät toimet ilman, että selvitetään esim. maaoikeuksiin liittyvät kysymykset, eivät edistä pyrkimystä saavuttaa alueella nykyistä sovinnollisempi tilanne. Tämän toi esille myös presidentti Sauli Niinistö saamelaiskäräjien avajaisissa vuonna 2012.Inarin kunta esitti tuolloin työryhmälle mm. seuraavaa:Saamelaismääritelmää (3 §) ei tulisi muuttaa saamelaiskäräjien esittämään kaventavaan suuntaan. Muutosta kunta pitää tarpeellisena muutoin, koska nykyinen määritelmä ei ota riittävästi huomioon syntyperän merkitystä. Inarin kunta ei pidä oikeana sitä, että saamelaisiksi ei hyväksytä esim. kaikkia niitä saamelaista sukua olevia inarilaisia, jotka edelleenkin pitävät itseään saamelaisina.
Lain neuvotteluvelvoite (9 §) esitetään muutettavaksi yhteistoimintavelvoitteeksi. Inarin kunta pitää tärkeänä, että kaikissa olosuhteissa maankäytön yleis- ja yksityiskohtainen suunnittelu säilyy kunnalla. Nykyinen neuvotteluvelvoite esim. kaavoitusasioissa on toiminut kohtuullisen hyvin. Esitettyä neuvotteluvelvoitteen laajentamista yhteistoimintavelvoitteeksi kunta ei pidä tarpeellisena vaan jopa kunnan kaavoitusoikeutta ja -velvollisuutta haittaavana. Yhteistoimintavelvoitteen yleiset maininnat tuovat uusia velvoitteita kunnalle ja lisäävät valitusmahdollisuuksia, joita kaava-asioissa muutoinkin on riittävästi. Esim. maininta neuvotella ´riittävän hyvissä ajoin´ lisää tulkinnallisuutta. Kunta pitää tulkinnallisuutta lisäävänä myös esitystä, jossa viranomaisilta edellytetään pyrkimystä yhteisymmärrykseen, mutta samaa velvoitetta ei aseta saamelaiskäräjille. 
Neuvotteluvelvoitetta sovellettaessa esim. saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvissa elinkeinoissa on otettava huomioon, että suurin osa saamelaisten nykyisistä elinkeinoista on muita kuin perinteisiä elinkeinoja. Inarin kunta toteaa, että matkailu on merkittävä elinkeino kaikille alueella asuville, myös saamelaisille.
Saamelaiskäräjät esittää saamelaiskäräjälaissa olevan saamelaiskäräjävaalien vaaliluetteloa koskevan valitusoikeuden (26 b §) poistamista. Vaikka Inarin kunta ei halua ottaa kantaa saamelaiskäräjien sisäiseen hallintoon muutoin, kunta pitää saamelaiskäräjien esitystä kansalaisten oikeusturvaa heikentävänä.
Inarin kunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että Inarin kunnan alueella asuu saamelaisalueen kunnista eniten saamelaisia, jotka jakaantuvat kielellisesti ja kulttuurillisesti pohjoissaamelaisiin, inarinsaamelaisiin ja kolttasaamelaisiin. Saamelaiskäräjien kokoonpanossa ei toteudu alueellinen ja väestöllinen edustus.
Muut vireillä olevat inarilaisten oikeuksiin ja velvoitteisiin vaikuttavat hankkeet
Inarin kunnan käsityksen mukaan valtionhallinnossa on vireillä sellaisia lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten valmistelua, joilla on vaikutuksia inarilaisten oikeuksiin. Tällaisia hankkeita ovat ainakin Metsähallituksesta annetun lain muuttaminen, kalastuslain uudistaminen ja pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelu. Inarilaiseen elämänmuotoon kuuluu keskeisesti kalastus ja metsästys. Paikallisilla olevat metsästykseen ja kalastuksen liittyvät oikeudet tulee jatkossakin turvata.
Inarin kunta olettaa, että näissä valmisteluissa otetaan huomioon niiden vaikutukset inarilaisten oikeuksiin ja velvoitteisiin ja että väestöryhmiä ja elinkeinoja kohdellaan tasavertaisesti.” 
Edellisen kerran ILO 169 -sopimuksesta väännettiin 2000-luvun alussa. Tuo edelliskertaan verrattuna tilanne on mielestäni asiaan liittyvän tietoisuuden ja siitä johtuen myös poliittisen ilmapiirin osalta nyt toinen.
Sanoisinko, että parempi.

Veikko

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Perustuslakivaliokunta tulee Ylä-Lappiin

Aiemmin oikeusministerinä toimineen Johannes Koskisen (sd.) johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta tekee 18.-19.4. perehtymismatkan yliseen Lappiin. Valiokuntaan kuuluu jäsenenä toinenkin entinen oikeusministeri eli Tuija Brax (vihr.).
Valiokunnan matkan yksi keskeinen teema on kuunnella pohjoista saamelaiskysymyksistä, taustalla tekeillä olevat lakiuudistukset ja aikeet kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksen 169 hyväksymisestä.
Johannes Koskinen käynnisti aikoinaan Ylä-Lapin maaoikeuksia koskevan jatkotyön sitä selvitelleen Pekka Vihervuoren jäljiltä. Hänen päätöksellään saamelaisten ja lappalaisten ”mahdollista maanomistusta” selvittämään valittiin uusi selvitysmies, Juhani Wirilander, ja varsinaista tulevan maaoikeushallinnon valmistelua varten nimettiin maaherra Hannele Pokan johtama, laajapohjaiseksi tavoiteltu toimikunta.
Oikeusministeri Koskinen ilmoitti päätöksestään lokakuun alussa vuonna 2000 Inariin tekemänsä perehtymismatkan päätteeksi. Haastattelin häntä silloin Inarissa ja keskustelimme asiasta myös hieman haastattelun ulkopuolella. Minulle jäi kuva siitä, että Koskisella oli aito pyrkimys ottaa asioista perusteellisesti selvää. Samaa kosketusta ja käsitystä en onnistunut saamaan Tuija Braxin osalta hänen vieraillessaan Inarissa ja kuullessaan noilla kerroilla lähinnä vain saamelaiskäräjiä.
Julkaisenpa muistin virkistämiseksi ja silloista tilannetta kuvatakseni 3.10.2000 Lapin Kansassa julkaistun tekemäni uutisen Koskisen Inarin matkalta:
”Oikeusministeri Johannes Koskinen asettaa toimikunnan hiomaan toteuttamiskelpoista esitystä Ylä-Lapin valtionmaiden käytöstä ja hallinnosta, jotta Suomi voisi ehkä jo vuonna 2002 tehdä päätöksen kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnista. Toimikunnan rinnalle hän nimittää selvitysmiehen tutkimaan maiden omistusoikeuksia.
Koskinen kuuli sunnuntaina ja maanantaina ylälappilaisia vielä kertaalleen selvitysmies Pekka Vihervuoren esityksistä. Keskusteluissa tarkennettiin kantoja niihin kaikkiaan 58:een lausuntoon, jotka oikeusministeriö sai selvitysmiehen työstä.
Koskisen mukaan sekä lausuntojen että nyt käytyjen keskustelujen perusteella maankäyttöoikeuksien ja maiden hallinnon järjestelyä voidaan jatkaa Vihervuoren esitysten pohjalta, eli mitään kokonaan uutta selvittelyn pohjaa ei tarvita. Ministeri ilmoitti kutsuvansa jatkotyötä tekevän toimikunnan puheenjohtajaksi maaherra Hannele Pokan, jonka katsoo nauttivan laajaa luottamusta ylälappilaisten keskuudessa.
Pokan toimikunta nimitetään vielä tämän kuukauden aikana ja myös saamelaisten tai lappalaisten mahdollista maanomistusta tutkiva selvitysmies nimetään seuraavien parin viikon kuluessa. Koskisen mukaan selvitysmies on jo katsottu ja hän edustaa ´maan korkeinta alan lakituntemusta´, mutta henkilön nimeä hän ei halunnut vielä maanantaina Ivalossa kertoa.
Koskisen mukaan Pokan toimikuntaan valitaan Ylä-Lapin ´laaja edustus´, jossa ovat mukana saamelaiskäräjien, Metsähallituksen ja kuntien edustajat. Valtion puolelta toimikuntaan ovat tulossa oikeusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja ehkä valtiovarainministeriön edustajat.
Kun toimikuntaan mukaan kutsuttavien osapuolten taholta hymisteltiin jatkotyön tarpeellisuutta ja toiveita sen kautta syntyvästä hyvästä ratkaisusta, ilmoitti Lapinkylien yhteistyöjärjestö vastustavansa kaikkia maankäytön ja hallinnon jatkovalmisteluja ennen kuin pohjoisen valtionmaiden omistus on selvitetty.
Oikeusministeri Koskinen vakuutti lapinkylien edustajille, ettei enempää Pokan toimikunnalla kuin uudella selvitysmiehelläkään tähdätä kenenkään oikeuksien polkemiseen. Hänestä se, että joillekin pyritään saamaan lisää oikeuksia, ei saa viedä niitä muilta.
Koskinen muistutti Paavo Lipposen hallituksen ottaneen hallitusohjelmaansa tavoitteeksi ILO-sopimuksen ratifioinnin ja totesi pääministerin ja myös presidentti Tarja Halosen kiirehtineen ratifioinnin edellytysten luomista.”
Saman päivän lehdessä kerroin myös kuntien ja saamelaiskäräjien Koskiselle antamista kommenteista:
”Ylä-Lapin kunnat esittivät maanantaina yksissä tuumin oikeusministeri Johannes Koskiselle pohjoisen valtionmaiden käytön ja hallinnon siirtämistä paikallisille neuvottelukunnille ja Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen tuottojen käyttämistä luontaiselinkeinojen ja luontoon perustuvien elinkeinojen kehittämiseen. Saamelaiskäräjät puolestaan haluaa yksin päättää sekä maankäytöstä että miljoonista, mutta on hyväksymässä välivaiheena myös selvitysmies Pekka Vihervuoren esittämän maaoikeushallinnon.
Inarin, Utsjoen, Enontekiön ja Sodankylän kunnat esittivät Vihervuoren tarjoaman Saamelaiskäräjien vetämän maaoikeusneuvoston sijaan valtionmaiden hallitsijoiksi Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen kuntakohtaisia neuvottelukuntia. Niiden kokoonpanoa tulisi täydentää käsittämään valtion, Saamelaiskäräjien ja saamelaisrekisterin ulkopuolisten syntyperäisten paikkakuntalaisten sekä keskeisten peruselinkeinojen edustus.
Kuntien esityksen mukaan neuvottelukunnille annettaisiin päätösvalta valtion maista ja niistä saatavasta tuotosta, joka kustannusten vähentämisen jälkeen käytettäisiin alueen luontaiselinkeinojen ja luontoon perustuvien elinkeinojen kehittämiseen.
Kunnat esittävät tietenkin myös sitä, ettei neuvottelukuntien valta saisi kävellä missään kunnallisen itsehallinnon kuten kaavoituksen yli.
Kunnat eivät tyrmää kokonaan myöskään Vihervuoren esityksiä, kunhan niitä mukailevien toimien vaikutukset kuntien talouteen, elinkeinoihin, peruspalvelujen tuottamiseen ja vielä kansalaisryhmiinkin perusteellisesti ensin selvitetään. Kunnat kantoivat huolta myös pääsystään ministeri Koskisen nimittämään maaherra Hannele Pokan toimikuntaan ja tuota pääsyä niille myös luvattiin.
Kuntien puolelta tuli maanantain tiedotustilaisuudessa hyvin esille se kiinnostus, jota valtionmaiden tuoton miljooniin tunnetaan. Eräässä puheenvuorossa kyseltiin, josko Metsähallituksen tuotot pitäisi jäädyttää odottamaan lopullisia päätöksiä, ettei niitä ehdittäisi sumputtaa piiloon jonnekin muualle valtion momenteille.
Myös Metsähallitus oli myötäämässä kuntien esittämää hallintomallia kannattamalla paikallisen väestön vaikutusvallan lisäämistä valtionmaiden käytössä. Metsähallituksen mukaan Ylä-Lapin luonnonhoitoalueen yksikköön voitaisiin liittää nykyisten kolmen pohjoisen kunnan lisäksi saamelaisalueeksi luettu Lapin paliskunnan alue Sodankylästä.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio epäili tokko Vihervuoren tai muutkaan esitykset saamelaisten maankäyttöoikeuksien lisäämisestä riittävät edellytyksiksi kansainvälisen ILO-alkuperäiskansasopimuksen ratifioinnille. Hänestä ehtona tulee olemaan saamelaisten vahvempi oikeus maahan.
Aikio oli valmis kuitenkin hyväksymään Vihervuoren maaoikeushallintomallin askeleena kohti maanomistusta. Samalla Aikio muistutti, että saamelaiskäräjät halusi lopulta olla yksin päättämässä valtionmaiden ja niiden tuoton käytöstä.
Maanomistuksesta lähtee myös Lapinkylien yhteistyöjärjestö, jonka mielestä mihinkään väliaskelmiin ei pidä lähteä ennen kuin maiden omistus on pitävästi todettu. Lapinkylien mukaan on yhä selvittämättä mihin aineelliseen todistusvoimaiseen oikeuteen perustuu vanhojen lappalaissukujen ikiaikaisten oikeuksien ja olemassaolon täydellinen unohtaminen Vihervuoren esityksissä.
Samoin lapinkylät kiistävät jonkin valtion omistukseen jääneen liikamaan, jonka se voisi poliittisella päätöksellä antaa pois alkuperäisten oikeudenomistajien jälkeläisiltä joillekin sellaisille, jotka eivät voi osoittaa mitään aineellista näyttöä omistuksestaan.
Lapinkylien yhteistyöjärjestön puheenjohtaja Lauri Kotavuopio ja enontekiöläinen lapinkylän osakas Eino Niemelä epäilivät oikeusministeri Koskisen haluavan jatkossa jättää lappalaiset syrjään pohjoisen maaoikeuksien selvittelystä, mutta lupasivat heidän jatkavan taisteluaan.
Koskinen katsoi lappalaisilla olevan mahdollisuus osallistua maaoikeushallinnon jatkotyöstämiseen kuntien edustuksen kautta. Näin mikäli kunnat eivät päädy valitsemaan edustajikseen joitain muita.
Maaherra Hannele Pokka sanoi olleensa vähemmän innoissaan kutsumisestaan Ylä-Lapin maaoikeushallintoa pohtivan toimikunnan puheenjohtajaksi. Hän kertoi varsin hyvin tuntevansa ne vaikeudet, joita asian ympärillä edelleen on, mutta katsoi myös tuntevansa asian ja tuntevansa näin velvollisuutta siihen tarttumiseen.
Yleensä Koskisen jatkotoimista tunnuttiin olevan sitä mieltä, ettei Ylä- ja Pohjois-Lappia pitkään jäytänyttä kiistaa pystytä kestävästi lopettamaan ennen kuin valtionmaiden omistus on kunnolla tutkittu.”
Näin vuonna 2000. Maaherra Hannele Pokalla oli toimikuntansa johtamiseen melkoinen uskottavuusvaje nimiteltyään hieman aiemmin Lapin historiallisen alkuperäisväestön jälkeläisiä julkisesti "tekolappalaisiksi ecujen tavoittelijoiksi" ja suitsutettuaan yhtä julkisesti vain saamelaiskäräjien jäsenistön oikeuksista.
Toisaalta juuri Pokan toimiessa oikeusministerinä saamelaismääritelmään lisättiin lappalaisuuden huomioiva polveutumisperuste. Se samainen, josta äskettäin korkein hallinto-oikeus sai nykyisen saamelaiskäräjien johdon taustavoimineen takajaloilleen.
Ajat ovat sikäli muuttuneet ja uusi tutkimus avannut silmiä valtionkin suunnassa, että tulevalla matkallaan perustusvaliokunta kuulee jo ihan virallisesti myös lapinkyliä ja statuksettomia saamelaisia.

Veikko

Jk. Liitänpä tuohon jatkoksi linkin Kalevan uutisesta kahta vuotta myöhemmin. Eli miten kävikään maaherra Hannele Pokan toimikunnan esityksille ja miten sillä kerralla tilannetta tulkitsi oikeusministeri Johannes Koskinen.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Vuodenpäivät Kollumeilta

Maaliskuu vaihtui pääsiäisen pyhiltä huhtikuuksi ja huomasin viettäneeni vuoden eläkeläisen päiviä.
Viime vuoden maaliskuussa – jo hieman ennen ”virallista” eläkkeelle siirtymistäni – aloitin tämän blogini kirjoittamisen.  Ajatukseni oli sillä tavalla jatkaa kirjoittamista sen jälkeen kun lopettaisin nelisenkymmentä vuotta kestäneen ammattimaisen kirjoittamisen.  Jo ennen toimittajaksi ryhtymistäni olin kirjoittanut, itse asiassa koko pienen ikäni sen jälkeen kun opin jotenkin kirjoittamaan.
”Kollumeilta koilliseen” piti olla moniaiheinen, satunnaisten tapahtumien ja pohdiskelujen foorumi.  Sellaista siitä ei ole ensimmäisen vuoden aiheitten perusteella tullut.  Olen lukijoitteni kanssa päätynyt käsittelemään ja kommentoimaan Lapille ja Suomelle monella tavalla tärkeää alkuperäiskansakysymystä ja siihen liittyviä maaoikeus- ja muita asioita. Siis aihepiiriä, johon olin paneutunut jo pian kolmen vuosikymmenen ajan lehtityössäni ja jota aihepiiriä monet kollegani olivat käsitelleet kovin varoen tai jättäneet mieluummin käsittelemättä.  Toki muuan Lapin Kansaa isomman lehden kollega kuittasi tämän aihepiirin töistään tiedonjulkistamispalkinnon, mutta minusta tuon prenikan nimi e istunut lainkaan kyseisen saajansa saamelais- ja alkuperäiskansa-asioissa harjoittamaan journalismiin.
Paitsi ehkä silloisen saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtajan Pekka Aikion ja hänen esikuntansa mielestä.
Myös minulle on esitetty tiedonjulkistamispalkintoa siitä syystä, että nostin lappalaiset ja heidän oikeutensa esiin Lapinmaan historian hämäristä, värikkäiden verkapukujen, intiaanijoikujen ja noitarumpujen paukutuksen takaa. Ja välistä ankarankin painostuksen alla.
Sille esitykselle kävi sen tekijän, arvostamani Ylen toimittajan mukaan köppänästi. Kun hän esitti asiaa Rovaniemellä pidetyssä Polar Press Clubin jossain kokouksessa, syntyi syvä hiljaisuus. Sitä rikkoi vain kokouksen puheenjohtajan, yleläisen aluetoimittajan yskiminen henkäistyään pullapalan väärään kurkkuun.
Myös Lapin Kansan paikalla olleet kollegat olivat hiljaa ja etsivät katseillaan kiintopisteitä katosta.
Aina ei voi voittaa, mutta meillä oli tuon palkinnon esittäjän kanssa hauskaa kun hän soitti ja kuvaili aiheuttamaansa tilannetta.
Minusta paras palkinto kirjoittajana on ollut työvuosina ja myös nyt vapaana julkikirjoittajana yhteys lukijoihin.  Ja tietenkin silloin, kun on saanut tuntea ja kuulla auttaneensa oikean tiedon julkistamisessa.
Oikean tiedon etsiminen ja julkistaminen ei ole helppoa ja siksi monet toimittajat valitsevat helpomman tavan saada samaa palkkaa. Minä kutsun sitä tapaa tiedotteiden monistamiseksi. Radiopuolella sitä voisi nimittää vaikkapa juontamiseksi – musiikin väleissä. Takana ovat Aino Lehtolan ja kumppaneiden ajat, jolloin juttuja tehtiin räväkästi ja kuvia kumartamatta.
Vuosi sitten suunnittelin kirjoittavani muutakin kuin tätä blogia. Ja olenhan kirjoittanutkin, mutta kovin on ollut eläkeläisellä kaikenlaisia kiireitä. Viimeisimpänä viejänä kunnallispolitiikka.
Kunnallisista asioista päädyin avaamaan erillisen nettipäiväkirjan, ”Inarilaisen kuntablogin”. Sillekin on ilmaantunut päivittäinen ja näköjään kasvava lukijakuntansa.
Jos kirjoittajan pää ja sormet toimivat jatkossakin suunnilleen samaa tahtia ja jos lukijat pysyvät matkassa, ”Kollumeilta koilliseen” jatkaa verkkoelämäänsä. Ehkäpä jatkossa aihepiiri hieman monipuolistuu, mutta tänä päivänä ja varmasti ehkä pitkäänkin Lapinmaan asiat tulevat olemaan seurattavimmat.
Niin, nytkin kun on kevät ja aurinko paistaa, meille on tänne pohjoisimpaan Lappiin tulossa arvovaltaisia vieraita. On meppejä ja perustuslakivaliokuntaa, kiinnostuksen kohteena tietenkin saamelaisasiat.
Statuksilla ja ilman.

Veikko