Saamelaisvetoomus ministerityöryhmälle

Viisi saamelaisvaikuttajaa on vedonnut hallituksen ministereihin, että ennen kuin hallitus antaa ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin liittyen mitään esitystä, ministerit vaikuttaisivat siihen, että oikeusministeriö yhdessä muiden ministeriöiden, saamelaiskäräjien, saamelaisalueen kuntien, Lapin liiton ja saamelaisjärjestöjen kanssa järjestävät avoimen tilaisuuden, jossa ILO-sopimuksen ratifiointiin liittyvistä kysymyksistä voidaan keskustella avoimessa ja rehellisen välittömässä hengessä.

Vetoajat pyytävät valtioneuvoston jäseniä huomioimaan joka tapauksessa, että ILO-sopimuksen ratifiointi ja siitä johtuva lainsäädännön uudistaminen vaikuttavat jokaisen saamelaisalueen ihmisen oikeudelliseen asemaan, vaikka institutionaalinen vaikutus olisikin epäsuoraa ja toissijaista.

Vetoajat toteavat, että jos alkuperäiskansaoikeuksien realisoimista koskevat esitykset annetaan lakeina koskemaan vain ahtaan saamelaismääritelmän tarkoittamaa väestönosaa, se nostattaa varmuudella syviä ristiriitoja väestönosien välille. Toisaalta yksityisten, asumisen suhteen alkuperäisten kansalaisten vuosisataisiin oikeuksiin puuttuminen ei ole oikeudenmukaista eikä hyväksyttävää ja toisaalta yleisten kansalaisoikeuksien epääminenkään ei ole oikein.

Vetoomuksessa kerrotaan, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja on julkisuudessa viime aikoina tuonut voimakkaasti esille kuinka ILO:n yleissopimuksen ratifioimisessa saamelaiskäräjät on ainoa osapuoli valtioon nähden ja että muilla alkuperäisväestön jäseninä esiintyvillä henkilöillä tai tahoilla ei ole mitään roolia eikä puhevaltaa ratifioimisen valmisteluun liittyvässä keskustelussa. Kun käräjien puheenjohtajan mukaan muita osapuolia saamelaiskäräjien lisäksi ei yksinkertaisesti ole, käsitys on ministereitä lähestyneiden saamelaisten mukaan väärä, sillä maahan ja sen käyttöön liittyvät oikeudet ovat yksityisten lappalaisten ja saamelaisten oikeuksia. Heidän mukaansa saamelaiskäräjien alkuperäiskansaoikeuksia koskeva mandaatti kattaa vain kielen ja aineettoman kulttuurin.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajan tulkintaa näyttää käytännössä myös oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kannattavan ottamatta huomioon oikeusministeriön teettämiä selvityksiä ja tutkimuksia, kuten Juhani Wirilander (2001) ja Oulun yliopisto (2006). Oikeusvaltiossa poikkeaminen yleisesti noudatettavista oikeusvaltioperiaatteista, kuten oikeusministeriön teettämien selvitysten huomioimisesta lainsäädännössä, herättää vetoajien mukaan hämmennystä, varsinkin kun ministeri Henriksson on ministerivalassaan luvannut puolustaa voimassa olevaa valtiosääntöä ja perustuslakia.

Vetoomuksessa korostetaan, että selvitysten ja tutkimusten edellyttämässä maaoikeuskysymyksen ratkaisemisessa on oleellista saada kaikkien tutkimusten kattamien alkuperäisten väestöryhmien - lappalaisten ja muiden kiinteästi asuneiden saamelaisten - kannalta oikeudenmukainen ratkaisu. Tämä tarkoittaa sitä, että ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifiointia koskevassa lakiesityksessä ja laissa, kuten myös ratifiointiin perustuvassa lainsäädännössä, ei evätä lappalaisten ja muiden kiinteästi asuneiden saamelaisten omistus- ja hallintaoikeuksia ennen Suomen valtion itsenäistymistä muodostettujen ja laillisesti vahvistettujen kiinteistöjen osalta, vaan että nuo saamelaisten veromaista muodostettujen kiinteistöjen omistus- ja hallintaoikeudet tunnustetaan ILO-sopimuksen tarkoittamalla tavalla asumisperusteisina alkuperäiskansaoikeuksina sen mukaisesti kuin kiinteistöt on aikoinaan laillisesti muodostettu ja käyttöoikeudet sen mukaisesti kuin ei yksinomaisessa käytössä ollutta yhteisaluetta on käytetty tai voitu käyttää elannon hankkimiseen.

Saamelaiset huomauttavat, että keskeisin ja päävastuullinen osapuoli ratifiointihankkeessa on Suomen valtio. Heistä on täysin virheellinen esillä ollut ajatus, että valtio olisi ILO:n yleissopimuksen ratifioinnin valmistelussa poikkeuksellisesti siirtänyt mandaattiaan saamelaiskäräjille. Kun saamelaiskäräjät ei syntyhistoriastaan (kieltä ja aineetonta kulttuuria koskeva itsehallinto) johtuen ole alun perin edustanut kattavasti koko saamelaista alkuperäiskansaa, niin saamelaiskäräjillä ei ole vetoajien valtuutta neuvotella kaiken kattavasti saamelaisen alkuperäiskansan puolesta. Heistä kieliperusteinen identifioituminen alkuperäiskansaan ei voi juridisesti ylittää asumiseen perustuvaa alkuperäisyyttä ja tätä periaatetta tukee implisiittisesti myös Suomen perustuslaki.

Perustuslain mukaan saamelaisten kieltä ja aineetonta kulttuuria koskevat oikeudet perustuvat alkuperäiskansa-asemaan ja ovat vetoajien mukaan siksi alkuperäiskansaoikeuksia Suomessa eikä päinvastoin niin, että saamen kieli olisi alkuperäisyyden tai alkuperäiskansaoikeuksien peruste, niin kuin saamelaiskäräjälaki antaa sen ymmärtää.

Vetoajat muistuttavat, että ne saamelaiset, joista on historiallisesti käytetty nimitystä lappalaiset, ovat pyrkineet järjestämään yhteisen, alkuperäiseen asumiseen perustuvan edunvalvonnan ja ilmoittautuneet kiinteästi asuneeksi alkuperäiskansaksi siinä kuin kiinteästi asuneet kielensä säilyttäneet saamelaisetkin. ”Mikäli Suomen valtio päättää ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimuksen, niin ratkaisun (alkuperäiskansaoikeuksien tunnustamisen) on perustuttava kiistattomaan tutkimusnäyttöön ja perustuslain tarkoittamaan saamelaisten alkuperäiseen asumiseen eikä alemman tasoisen saamelaiskäräjälain tarkoittamaan saamelaismääritelmään”, ministereille kerrotaan.

Vetoajat katsovat myös, ettei saamelaiskäräjälain ja siihen liittyvän ahtaan saamelaismääritelmän valmistelu ei ole tapahtunut ILO:n yleissopimuksessa noudatettavien periaatteiden ja menettelytapojen mukaan, vaan kansallisesti saamelaiskäräjien ja hallintoviranomaisten välisissä keskusteluissa sekä kuulemalla niin sanottuja asiantuntijoita. Kun saamelaisten alkuperäiskansaoikeudet on Suomessa perustuslain mukaan rajattu kielen ja aineettoman kulttuurin piiriin, ovat asiantuntijoiden lausunnotkin rajoittuneet kielen ja kulttuuriin alueeseen ja alkuperäiseen, perinteiseen asumiseen perustuvat ILO-sopimuksen tarkoittamat alkuperäiskansaoikeudet on jätetty täysin huomioimatta.

Alkuperäiskansaoikeuksien rajoittaminen kieleen ja aineettomaan kulttuuriin on johtanut saamelaisvaikuttajien mielestä saamelaisalueen alkuperäisten asukkaiden, kiinteästi asuneiden saamelaisten ja lappalaisten syrjintään maaoikeuksia ja maankäyttöä koskevassa lainsäädännössä ja maanmittaustoimituksissa. Niinpä ILO-sopimuksen kieliperusteinen ratifiointi johtaisi lainsäädännölliseen ristiriitaan. Esimerkiksi kiinteistölainsäädäntö tulisi olemaan ristiriidassa ILO:n alkuperäiskansasopimuksen kanssa, ellei siinä ole otettu huomioon kiinteästi asuneiden saamelaisten ja lappalaisten alkuperäiskansaoikeuksia.

Vetoomuksen mukaan saamelaiskäräjälailla ei voida evätä kenenkään yksityisiä alkuperäiskansaoikeuksia eikä ottaa tai muuttaa kenellekään kuuluvia ILO:n yleissopimuksen tarkoittamia omistus- ja hallintaoikeuksia. Ja edelleen, ettei kieliperusteisen saamelaismääritelmän kirjaaminen perustuslakiin ei voi olla oikea tapa ratkaista sitä, kenellä saamelaisalueen alkuperäisellä asukkaalla on ILO:n alkuperäiskansasopimuksen tarkoittamia muita kuin kieleen ja aineettomaan kulttuuriin liittyviä oikeuksia. Kun ILO-sopimuksen tarkoittama alkuperäisyys perustuu perinteiseen historialliseen asumiseen, muut kuin kieltä ja aineetonta kulttuuria koskevat alkuperäiskansaoikeudet tulee vetoajien mukaan turvata muulla kuin kieliperusteisella saamelaiskäräjälailla.

Vielä ministereitä muistutetaan siitä, että saamelaiskäräjien ajama ahdas kieliperusteinen saamelaismääritelmä jättää suuren joukon alkuperäisväestöstä statuksettomiksi kielellisten ja kulttuurillisten oikeuksien suhteen, mutta ahtaan kieliperusteisen saamelaismääritelmän varjolla Suomen Lapin alkuperäisiltä asukkailta, lappalaisilta ja muilta kiinteästi asuneilta saamelaisilta, ei voi evätä eikä rajoittaa ILOn yleissopimuksen tarkoittamia maanomistukseen, -hallintaan ja - käyttöön liittyviä perinteisiä oikeuksia, jotka on jo ennen isojakotoimitusta laillisesti vahvistettu ja rekisteröity.

Laajaa ILO 169 -sopimuksen soveltamisaluetta käsittävää kansalaiskuulemista on ryhdytty vaatimaan laajemminkin. Ensimmäisenä kuulemisesta teki virallisen esityksen Enontekiön kunta.

Veikko

Inarinsaamelaiset halutaan halata historiaan

Viime aikoina saamelaispolitiikan johtajia ja heitä estottomasti tukevaa saamelaista mediaa seuratessa on havainnut kuinka inarinsaamelaisia pidetään valikoidusti myönteisellä tavalla esillä, samalla osaa heistä suruttomasti polkien.
Jostain syystä tulee muuan Ukrainan tilanne mieleen.

Tuo hajota ja hallitse -politiikka on purrut sikäli, että varmasti saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleessa oikeusministeriössä, saamelaisasioita käsittelevässä hallituksen ministeriryhmässä ja ehkäpä myös muutamien laista eduskunnassa päättävien kansanedustajien keskuudessa on alettu pohtia mikä mahtaa olla Suomen alkuperäisintä saamelaisväestöä olevan pienen kansanryhmän todellinen mielipide.

”Pienestäkin kansasta löytyy aina joku joka on valmis ryhtymään valloittajan juoksupojaksi, markalla tai muuten höynäytettynä”, tuumasi tuossa jokin aika sitten muuan iäkäs inarinsaamelainen, kun tilanne tuli jotain kautta puheeksi. Hän kertoi erään touhukkaan henkilön kierrättäneen jonkun toisen laatimaa ja ministerityöryhmälle osoitettua vetoomusta, tarkoituksena estää inarinsaamelaisten oikeus itse henkilökohtaisesti samastuen sekä ryhmän hyväksynnällä päästä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tuo pääsy halutaan inarinsaamelaisten nimissä jättää edelleen pohjoissaamelaisten enemmistönä hallitseman vaalilautakunnan ja viime kädessä käräjien pohjoissaamelaisenemmistöisen hallituksen tehtäväksi.

Vaatimus on mielestäni vähintäänkin absurdi. Olen joskus verrannut pitkään saamelaiskäräjillä vallinnutta saamelaisuuden määrittelyä siihen, kuinka savolaiset saisivat päättää ketkä voivat ovat kainuulaisia. Tässä saamalaisuuden määrittelyssä on kyseessä vakavasta ihmisoikeuskysymyksestä ja inarinsaamelaisten sekä laajemmin vielä statuksettomien metsäsaamelaisten kohdalla ihmisoikeusrikoksesta – jota nyt halutaan harjoittaa oikeustermiä käyttäen jatkettuna.

Sain tuo oikeusministeriöön ja ministerityöryhmälle osoitetun vetoomuksen allekirjoituksineen käyttööni ja listoissa on 84 nimeä, joukossa kaiken varalta muutama pohjoissaamelainen. Nimilista ei osoita kovin kattavaa otosta inarinsaamelaisten mukana olosta. Voin ihmisiä tuntien väittää, etteivät kaikki nimensä tutun miehen kierrättämään listaan raapustaneet ole kyllä oivaltaneet mitä ovat olleet allekirjoittamassa.

Vetoomus on suunnattu selkeästi noin satajäsenistä Anarâšah rs – Inarinsaamelaiset ry:tä vastaan. Juuri tuo yhdistys on koettanut puhua inarinsaamelaisten ja heidän kulttuurinsa puolesta valtakunnan päättäjien suuntaan ja on saanut paljon hyvää aikaan. Pieni ja todella alkuperäinen kansanryhmä on ruvettu tiedostamaan aiempaa paremmin valtakunnan tasolla.

Se on ollut tietenkin myrkkyä sulauttajille. Etenkin, jos inarinsaamelaisten joukko jopa hieman kasvaisi ja saisi mahdollisesti lisää painoarvoa saamelaiskäräjien pöydän ääressä.

Muistan pitkältä ajalta inarinsaamelaisten pyrkimyksen nostaa profiiliaan omana kulttuurisena osanaan saamelaisyhteisöä. Nuo pyrkimykset on milloin maanitteluin, milloin vain noteeraamatta torjuttu.

Aikanaan jo saamelaisvaltuuskunnan loppuaikoina inarinsaamelaiset ja koltat yrittivät saada ryhminä omat erityismainintansa tekeillä olleeseen saamelaisten kulttuuri-itsehallintolakiin. Silloin muistan kuinka ainakin sittemmin saamelaiskäräjien pitkäaikaisena puheenjohtajana toiminut Pekka Aikio maanitteli vähemmistöryhmiä pidättäytymään moisista vaatimuksista muistuttaen ”yleissaamelaisuuden” tärkeydestä.

Kun nykyään tiedetään keillä on vaikkapa Inarissa historialliset ja jopa asiakirjanäytöt erityisistä oikeuksistaan - ja keiltä ne puuttuvat - , ei ihme, että erityisesti inarinsaamelaiset haluttiin sulauttaa tuohon ”yleissaamelaisuuteen”.

Nykyään sitten koltat on jo saatu mukaan tukemaan valtasaamelaista politiikkaa tukemalla kolttien kyläkokouksen aseman näennäistä vahvistamista erinäisissä lakihankkeissa. Koltista onkin tullut uusi valloittajajoukko inarinsaamelaisten ikiajat asuttamille maille ja vesille.

Viimeisimpiin inarinsaamelaisten sulauttamispyrkimyksiin voin liittää viime talvena työskennelleen Pentti Lähteenojan metsähallituslakityöryhmän toiminnan. Yritin työryhmnän ainoana ”muun väestön” edustajana saada inarinsaamelaisista oman mainintansa metsähallituslain saamelaispykäliin, mutta jo väliluonnoksissa ollut maininta lopulta poistettiin saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen edustajien vaatimuksesta.

Eivätpä olleet kauniita silloin inarinsaamelaisia koskevat puheenvuorot!

Juuri tänään sain viestin, jonka mukaan uusi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on hyllyttänyt koko metsähallituslakipaketin. Tänään muistin kysyä myös oikeuskanslerilta missä vaiheessa maaliskuussa Pentti Lähteenojan lakityöryhmästä tekemäni kantelun käsittely on. En tuon kantelun menestymiseen jaksa juurikaan uskoa nykyisessä oikeusvaltiossamme, mutta tulevan päätöksen perustelut suuresti kiinnostavat.

Veikko