Miksi on näin? Miksi huokaillaan myötäillen kun kapoinen
saamelaiskäräjäjohto tai perinteistä saamelaiskulttuuria vain kuvista nähnyt
cityradikaali julistavat meneillään olevasta kulttuurisesta kansanmurhasta, mutta vain vaivaudutaan
jos entinen kokenut saamelaispoliitikko Jouni
Kitti tai joku nykyisistä saamelaiskäräjien vähemmistöjäsenistä viittaa
saamelaisten kesken käynnissä olevaan kulttuuriseen ja sukuperusteiseen etniseen puhdistukseen?
Ehkä kyseessä on vain ”varas huutaa, ottakaa varas kiinni” -ilmiö?
Ehkä sittenkin Suomen valtion lihavasti rahoittaman saamelaiskäräjähallinnon
mahdollisuudet propagoida ovat suvereenit verrattuna tuosta hallinnosta syrjään
jätettyjen, puhumattakaan statuksettomien saamelaisten, mahdollisuuksista tuoda
asioitaan esille? Vaikea tuotakin vain kovemman äänen vaikutusta on uskoa.
Jos lähdetään siitä optimismista, että Suomen päättäjillä ja
virkamiehillä on oikeaa tietoa, tullaan kysymykseen, miksi pitkän ja jäytävän
konfliktin annetaan vain jatkua? Miksi
esimerkiksi vaadittua olosuhdeselvitystä ei ole haluttu tai vain saatu aikaan?
Miksi on lähdetty vain puuhastelemaan jonkin asuntolatraumoista lähtevän,
puoliuskonnollisen sovintoprosessin kanssa jättämällä inarin- ja
metsäsaamelaisten vanhempi sulauttamishistoria ulos? Kysymyksiä nousee kaiken
aikaa lisää hänelle, joka vähänkään vaivautuu peilaamaan historiaa 1950-lukua
pitemmälle.
Yksi vastaus mielestäni on kyvyttömyys päättää. Kyvyttömyys
nostaa faktat pöydälle ja sanoa, että katsotaan keillä ne pitävät. Toinen vastaus
voi olla - ja varmaan onkin - pelko. Muutaman ihmisen ammattikantelijajoukosta
on muodostunut kansainvälisesti kiusallinen kulttuurimafia, joka kyltymättä
kiristää oikeusvaltiona paistattelevaa Suomea sen maineen menetyksellä. On
helpompaa haudata voimavaroiltaan hiljaisempi, vaikka alkuperäisempi osa Suomen
alkuperäiskansasta kuin lähteä todistamaan maailmalle Suomen tehneen jo näistä
kantelijoista yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti eliittiä.
Vastausta Suomen kuurouteen ja sokeuteen voisi hakea
tietenkin myös erilaisin salaliittoteorioin. On vihjailtu muun muassa Suomen
tietoisesta halusta rajata alkuperäiskansansa ja sen alue mahdollisimman
pieneksi ihan valtion maanomistuksen ja -hallinnan intressistä. Olihan se Urho Kekkonenkin jonkin tiedon mukaan
myymässä pohjoisimman Lapin Neuvostoliitolle saadakseen maalle
merkityksellisemmän Karjalan vaihtokaupassa. Itse olen ainakin kerran ja ihan
suorasanaisesti kuullut kohtalaisen korkeassa asemassa olevan valtion
virkamiehen sanovan, ettei saamelaisuutta ja saamelaisaluetta pidä laajentaa
keskiseen eikä itäiseen Lappiin, eikä Kuusamoon, koska se veisi liian suuren
siivun valtiolta ja etenkin (silloiselta) metsähallinnolta taloudellista
päätösvaltaa. Virkamies kyllä tiesi, että valtionmaihin nykyisen
saamelaisalueen eteläpuolella kohdistui toteen näytettäviä maiden ja vesien
käytön oikeuksia.
Yhdenlainen Suomea syövä Saamenmaa-politiikka voisi juontaa
myös 1960-luvulta ja sen jälkeiseltä vasemmistolaisen liikehdinnän ajalta, jolla
erilainen kollektiivisten, parempien yhteiskuntien ihannointi ja tavoittelukin
veti nuorisoa puoleensa. Tuolloin 1970-luvun lopulla sain itsekin kuulla kuinka
Suomi oli sortovaltio ja että kohta siitä irrottuisi vapaa ja kollektiivinen
Saamenmaa. Tuollainen ajattelu sai ehkä hyvinkin tukea etelämpää, vaikkapa
joidenkin suomenruotsalaisten vasemmistoradikaalien taholta. Muistan lukeneeni
erään tällaisen, sittemmin ihmisoikeusasioissa nostetta saaneen henkilön alentuvia
kirjoituksia suomalaisista ja suomalaisuudesta. Voisihan olla tietenkin
mahdollista, että moinen ajattelu olisi ollut kantamassa tiettyjä poliittisia
tavoitteita ihan näihin päiviin.
Mutta tähän päivään.
Meneillään on jälleen arvoton ”oikeuskamppailu”, jossa erästä
näkemääni kirjoitusta lainaten ”kun valtaa käyttävät kokevat kansalaiset
uhkakseen, on vaihdettava kansa”.
Kyse on siis lähestyvien saamelaiskäräjävaalien käräjäjohdossa
aiheuttamasta paniikista, joka on saanut sen vaatimaan vaalien lykkäämistä.
Esityksen vaalien siirrosta on siis tehnyt saamelaiskäräjien hallitus ilman
käräjien yleiskokouksen käsittelyä. Saadun tiedon mukaan käräjäjohto
tavoittelee itsellensä noin kahden vuoden lisäaikaa, jossa ajassa se toivoo
oikeusministeriön valmistelevan ja Suomen hallituksen päättävän
saamelaiskäräjälain muuttamisesta saamelaisuuden määrittelyn osalta.
Saamelaiskäräjien johto siis haluaa puhdistaa käräjävaalien äänioikeutettujen luettelon itselleen
epämieluisista äänestäjistä ennen kuin vaalit voidaan pitää. Järkyttävintä
tilanteessa on se, että oikeusministeriössä näytetään panneen tuulemaan tämän
käräjäjohdon vaatimuksen toteuttamiseksi - heti Antti Rinteen hallituksen aloitettua työnsä.
Oikeusministeriö perustaa aktiivisuutensa Tiina
Sanila-Aikion ja Klemetti Näkkäläjärven yksityisesti ja kaikkien saamelaisten
nimissä, Martin Scheininin
avustamana, YK:n ihmisoikeuskomitealle tekemään valitukseen, johon komitealta
saatiin saamelaisten itsemääräämisoikeutta tukeva suositus. Sitä haluttaisiin
nyt soveltaa myös käräjävaalien äänioikeutettuja valitessa. Muutama vuosi
sitten oikeusministeriö ei ollut yhtä vauhdissa kun YK:n rotusyrjinnän
poistamista koskevan sopimuksen valvomista koskeva komitea huomautti Suomea liian
kapeasta saamelaismääritelmästä.
Oikeusministeriö pyrkii nyt ehkä toimivaltuuksiaan
ylittäen esittämään saamelaiskäräjävaalien siirtämistä. Se on melko suoraan
kannanotto korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suuntaan, kuuluuhan saamelaismääritelmän
viime käden ratkaisu valtiosäännön mukaan tälle oikeusasteelle, jonka edelle
ministeriö näin koettaa ehättää. KHO:lle on tehty edellä mainittuun
YK-suositukseen vedoten vaatimus purkaa aiemmat ”vääriä” henkilöitä
vaaliluetteloon päästäneet päätöksensä.
Saamelaiskäräjävaalien lain mukaista järjestämistä
syyskuussa kannattavat saamelaiskäräjien jäsenet ja käräjien äänioikeutta
hakeneet ovat vedonneet saamelaisten oikeuteen paremmasta hallinnosta. Nykyisen
he näkevät syrjivän, haastavan riitaa ja mustaavan oman etunsa ajamiseksi maailmalla
Suomen mainetta. Myös valtiolta saatujen varojen käytössä, eräänä esillä
olleena esimerkkinä varapuheenjohtajiston kuukausipalkkaus, nähdään kyseenalaisuutta.
Vetoajat toivovat oikeusministeriön toteuttavan Suomen uuden hallituksen
kirjausta, jonka mukaan se tulee
kunnioittamaan kaikkien saamelaisten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia.
Sen kun vielä näkisi.