Yhdessä eteenpäin – yksien ehdoilla?

Inarin Sajoksessa oltiin tänään ”saamelaisten yhdenvertaisuuden” asialla. Näin kerrottiin sisäasiainministeriön mediatiedotteessa tämän kaksipäiväisen Boahttevuohta-konferenssin ohjelmasta ja aiheesta; Sajoksen tilaisuus liittyy sisäasiainministeriön YES6-hankkeeseen ja sen järjestelyissä on oltu yhteistyössä ainakin oikeusministeriön ja joidenkin järjestöjen kanssa.

Sajoksen konferenssi ei siis etsinyt ratkaisuja saamelaisten keskinäisen yhdenvertaisuuden parantamiseksi, vaikka moinen keskinäinen ongelma nousikin aloituspäivänä moneen kertaan puheenaiheeksi. Konferenssin tarkoituksena oli silotella puheita ja ajatuksia yhdensuuntaisiksi ILO 169 sopimuksen ratifioinnille Suomen valtion, pohjoisen kuntien ja etenkin niiden asukkaiden suuntiin. Konferenssin toisena päivänä pohditaan vielä muun muassa median vaikutusta ja vastuuta ”oikean” sanoman saattamiseksi kipeäksi muodostuneessa ILO-asiassa.

Mielenkiintoista nähdä miten etenkin median suhteen onnistutaan. Ainakin ensimmäiset verkko-otsikot liputtivat ”vastuullisuutta” tyyliin ”Suomessa liian dramaattista keskustelua ILO-sopimuksesta”.

Itse en päässyt Sajokseen paikan päälle muutamien yhteensattumien takia, mutta hieman viiveellä saatoin seurata päivän antia illemmalla verkosta http://new.livestream.com/sapmi/boahttevuohta uutislinkin kautta. Päivän mittaan tilaisuudesta sinkoili myös muita viestejä, joten tuskinpa asiat olisivat auditorion penkissä sen paremmin valjenneet.

Sisäasiainministeriön tiedotteessa puhuttiin saamelaisista EU:n ainoana alkuperäiskansana. Ehkäpä jossain vaiheessa näen sellaisen dokumentin, jolla EU-komissio tai parlamentti on tuon tunnustuksen antanut. Konferenssin avannut vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet puhui jo minusta oikeammin Suomen ainoasta alkuperäiskansasta, joka pitää paikkansa sikäli, että saamelaiset on tunnustettu Suomen perustuslaissa ainoina alkuperäiskansaksi.

Biaudet sanaili Sajoksessa minusta aika tavalla kieli keskellä suuta, jonka luen joihinkin hänen aiempiin esiintymiinsä verraten positiiviseksi asiaksi. Sinällään kovin paljon uutta ei vähemmistövaltuutetun puheenvuoroihin sisältynyt, mutta yhden hyvän avauksen hän esitti: Suomessa pitäisi vihdoin ruveta puhumaan ja pohtimaan käytännön vaikutusten tasolla siitä, mitä ILO 169 toisi tullessaan.

Voin kuvitella, että Biaudet ajatteli käytännön tasolle siirtymisen palvelevan ILO-sopimuksen ratifioinnin puolustajia ja ratifioinnin vaikutusten vähättelijöitä. En tiedä mahtaako esimerkiksi saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi kannattaa moista kovinkin laajaa ja käytännön kysymyksiin paneutuvaa ennakkokäsittelyä. Hänen vaatimuksensa ILO-sopimukseen liittyen kun eivät anna lainkaan aihetta vaikutusten vähättelyyn, luettakoon niistä vaikkapa saamelaiskäräjälain uudistamista pohtivalle työryhmälle annetuista lausunnoista ja monista muista vastaavista.

Ehkäpä asiantuntijoiden ja median kannattaisi perehtyä siihen, mistä ”liian dramaattinen” ILO-keskustelu on saanut siipensä.

Saamelaiskäräjien johdon ohella sen päällimmäiset asiantuntija-avustajat ja ideologit, entinen lakimiessihteeri Heikki J. Hyvärinen ja Ylä-Lapin kiistoja milloin minäkin asiamiehenä pyörittänyt nykyinen YK:n ihmisoikeusraportoija Martin Scheinin, eivät hekään taida perustaa mistään etukäteisselvityksistä.

Hyvärinen moitti Sajoksessa perinteiseen tapaansa sekä huonon saamelaismääritelmän lakiin jättäneen Suomen eduskunnan että huonoa saamelaismääritelmää väärin tulkitsevan Suomen korkeimman hallinto-oikeuden. Hänestä saamelaisuuden rajaamisessa ei ole mitään ongelmaa kunhan toimitaan hänen ja saamelaiskäräjien vaalilautakunnan ehdoin. Scheinin puolestaan oli sitä mieltä, että ILO-sopimus voidaan ensin ratifioida ja sen jälkeen ryhtyä katsomaan millaisia vaatimuksia saamelaiset voisivat esittää valtionmaiden omistuksesta ja sitä myöten tietenkin elinkeino-oikeuksista.

Scheinin kertoi hiihdelleensä joskus Enontekiön Kalmakaltiolta Angeliin päin ja pohtineensa josko ainakin Inarin läntiset alueet voisivat olla potentiaalista saamelaisten maata. Toinen vastaava yhteismaa voisi olla Käsivarsi.

Toisin sanoen, ensin ratifioitaisiin ILO 169 ja sitten ruvettaisiin jatkamaan ikuista kamppailua maista ja elinkeinoista?

Sekä Hyvärinen että Scheinin edustavat Klemetti Näkkäläjärven tavoin näkemystä, jonka mukaan ILO 169:n ratifioinnissa on olemassa vain kaksi osapuolta: saamelaiskäräjät ja Suomen valtio. Scheinin oli sikäli hellempi, että edellytti valtion tarjoavan ylisen Lapin muulle väestölle jonkinmoisen kädenojennuksen mielten rauhoittamiseksi. Jotain investointeja tai sillai...

Sajoksen konferenssin alustajiin kuuluneet Tromssan yliopiston tutkija Mattias Åhren ja YK:n työjärjestö ILO:n entinen asiantuntija Lee Swepston kertoivat Sajoksessa ILO 169 sopimuksen käytännön merkityksistä Norjassa ja yleisemmin maailmalla. Asiantuntijoiden viesti oli, että Suomen tilanne on omansa ja että ratkaisuja tehdään kunkin maan tilanteen ja lainsäädännön pohjilta. Swepstonille ainakin saamelaisten keskinäisten identiteettiongelmien esiin nouseminen saattoi olla avartavaa, Åhrenhan niihin lienee jo hyvinkin perehtynyt. Åhren katsoi, että Suomessa saamelaisuuden määritelmää tulisi tarkentaa.

Sajoksen aloituspäivän aktiivisia keskustelijoita olivat inarinsaamelainen saamelaiskäräjien jäsen ja Inarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anu Avaskari, inarinsaamelainen lapinkyläaktiivi Kari Kyrö sekä Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä. Heidän ja muutamien muidenkin kautta tuli yhteneväistä viestiä siitä, mitä ristiriitoja saamelaiskäräjien johdon ILO-vaatimuksiin liittyi.

Mikä olisi se alkuperäiskansa, jota ILO 169 sopimuksella aiottaisiin suojata? Ja mikä olisi se maantieteellinen alue, jolle sopimuksen soveltaminen maankäytön osalta rajattaisiin? Oma lukunsa olisi vielä sopimuksen soveltamiselle oleellisen olosuhdeanalyysin tekeminen siitä, missä määrin Suomen alkuperäiskansa oli oikeuksissaan jäljessä maan valtaväestöstä eli mitä mahdollista ”positiivista erityiskohtelua” alkuperäiskansaan tulisi soveltaa.

Aiemmin muuten tuosta ”positiivisesta erityiskohtelusta” käytettiin ilmaisua ”positiivinen syrjintä” – syrjintä siis kohdistuen valtaväestöön.

Termit ovat uusiutuneet, vaatimukset niiden taustalla eivät.

Veikko

Jk: Sajoksessa tuli esiin sellainenkin mahdollisuus, että Suomessa ja EU:ssa saattaa olla jossain vaiheessa toinenkin alkuperäiskansa, ellei saamelais-lappalaiskysymyksessä päästä yhteisen pöydän ääreen ja yhdessä eteenpäin ja jolloin Suomi joutuu tunnustamaan historiallisen Lapinmaansa historiallisen alkuperäisväestön omaksi alkuperäiskansakseen.