Pääministeri Sipilälle vakavaa postia Inarista

Inarissa 15.5.2016 vieraillut pääministeri Juha Sipilä vastaanotti Inarinmaan Lapinkyläyhdistyksen ja Inarinsaamelaiset ry:n kannanotot, joissa tuotiin esille ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin liittyviä esteitä sekä saamelaiskäräjien harjoittaman politiikan synnyttämää tilannetta Suomen alkuperäisen saamelaisväestön, inarinsaamelaisten, kannalta.

Julkaisen tässä molemmat kannanotot kokonaisuudessaan.

Inarinmaan Lapinkyläyhdistys ry: 

                                 

ILO- sopimuksen ratifiointivaatimuksiin Suomessa liittyviä näkökohtia, separatismin varjossa, sopua etsien

Tulkintaerimielisyydet mm. siitä, kuka on Suomessa saamelainen ja keitä ILO- sopimus koskisi, ovat olleet Suomen saamelaispolitiikan keskiössä. ILO- sopimukseen liittyvät maanhallinta- ja omistusta koskevat seuraamukset ovat olleet suurin pelonaihe ja este sopimuksen ratifioinnille. Saamelaiskäräjät tarjoaa kansainvälisille foorumeille vain omaa, yksipuolista olosuhdekuvaansa vaatien sopimuksen välitöntä ratifiointia ilman ennakkoehtoja tai selvityksiä siitä, kenelle maaoikeudet saamelaisalueella ovat kuuluneet ja miten saamelaisten oikeudet Suomessa ovat toteutuneet.

Erityisen kuumaksi näiden selvitysten torjuminen saamelaiskäräjien nykyhallinnon toimesta tulee silloin, kun keskusteluun nousee saamelaishallinnon itsensä harjoittama syrjintä omia vähemmistöjään, niitä Inarin lappalaisten ja metsälappalaisten jälkeläisiä kohtaan, joita saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt äänioikeusluetteloonsa (nykyisin näitäkin ryhmiä nimitetään inarinsaamelaisiksi, metsäsaamelaisiksi tai nk. statuksettomiksi saamelaisiksi).

Aivan oma lukunsa on joidenkin, etupäässä nuorten saamelaisaktivistien, muun muassa saamelaisparlamentaarikko Aslak Holmbergin, viime aikoina tavaksi tulleet ja myös virallisissa yhteyksissä esittämät separatistiset ilmaisut.

”Se on suomen laki, saamelaisilla on oma laki”, tai ”Suomi ei ole minun isänmaani, minun isänmaani on Sapmi” (lähinnä Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisten muodostama oma valtio). Myös sellainen kuin ”Suomi on rasistinen valtio” on kuultu joidenkin nuorten aktivistien lausumana. Nämä ovat käsittämättömiä ja vaarallisia lausumia tulevaisuuden kannalta ja kun ottaa huomioon kaiken sen mitä Suomen valtio on viimeisten vuosien aikana saamelaisten hyväksi ja saamelaiskulttuurin edistämiseksi tehnyt ja tekee parhaillaankin valtiontalouden vaikeasta tilanteesta huolimatta.

Luettelemme seuraavassa joukon ongelmia, asioita ja avoimia kysymyksiä, joiden vuoksi ILO- sopimusta ei voida, eikä sitä tule ratifioida. Ei ainakaan saamelaiskäräjien ajamalta nopealla aikataululla ja vaaditulta kapea-alaiselta pohjalta, jossa osa Suomen alkuperäiskansasta olisi suuressa uhassa jäädä sopimuksesta ja sen luomista oikeuksista osattomaksi ja joka repisi pahasti kahtia pohjoisen ihmisryhmän - joka on satojen vuosien ajan yhdessä rakentanut aluettaan.

1.     Alueen isojako on vietävä loppuun:

Mikäli ratifiointi aiotaan tehdä, ennen nk. saamelaisalueen isojaon loppuun viemistä, siitä seuraa laaja kiinteistöoikeudellinen kiista.  Inarissa, Enontekiöllä ja Utsjoella on yhteensä lähes 300 alueen kantalappalaisten, tai veromaasaamelaisten, pääosin 1800 luvulla oikeuksiensa turvaksi perustamaa, nk. vanhaa tilaa. Näiden tilojen perustamisasiakirjoihin on nykyiseen valtion maahan ja sitä rasittamaan merkitty laajoja omistajahallintaan rinnastettavia käyttöoikeuksia kalastukseen, metsästykseen, poronhoitoon ja jäkälän, sekä maa-ainesten ja puun ottoon. Nämä oikeudet ovat kaikki jääneet alueen isojaossa käsittelemättä. On vain merkintä, ne käsitellään myöhemmin. Isojako on tältä osin alueella edelleen keskeneräinen, päinvastoin kuin muualla maassa.

Mikäli ILO- sopimus ratifioitaisiin, ennen isojaon suorittamista ja ilman sen selvittämistä kenelle nykyisen valtionmaan luontaiselinkeinojen käyttöoikeudet kuuluvat, syntyisi kaksi oikeudellista perustetta maankäyttöoikeudesta: asiakirjanäyttöön perustuva historiallinen oikeus lappalaisten, (nyk. veromaasaamelaisten) perustamien tilojen valtion maiden omistusoikeuteen rinnastettavasta käyttö- ja hallintaoikeudesta (Juhani Wirilander 2001), vastaan ratifioitava ILO- sopimus ja sen alkuperäiskansalle antamat oikeudet maankäyttöön (14 artikla).

Mitään uusia maankäyttöoikeuksia ei kuitenkaan voi perustaa aikaisemmin perustettujen päälle, aiemmin perustettujen maankäyttöoikeuksien käyttöä rasittamaan ja kaventamaan. Nämä oikeudet ovat osa näiden, pääosin 1800 luvulla perustettujen tilojen, ulottuvuutta ja ne ovat osa niiden varallisuutta. Omaisuudella on perustuslain suoja.

Jos ratifiointi aiotaan tehdä ilman maanomistusolojen selvittämistä, jää edelleen jäljelle maaoikeuksien selvittämistarve myöhemmin. Tällöin syntysi kaksi oikeudellista perustetta: historiallinen selvitys lappalaisten ja veromaasaamelaisten valtion maiden omistajahallintaan rinnastettavista, tilakirjoihin merkityistä oikeuksista vastaan ILO:n yleissopimus. Viimeksi mainitun perusteella ei käyttöoikeuksia voi laajentaa omistusoikeuksiksi ilman perustuslain muutosta. Joten saamelaiskäräjien vaatimusten esittäminen YK:ssa on tältä osin ennenaikainen.

Tähän mennessä ei ole pyritty arvioimaan asiakirjojen perusteella kenelle saamelaisten kotiseutualueella oleviin maihin ja vesiin liittyvien oikeuksien eri vuosisadoilta katkeamattomana historiallisena tapahtumaketjuna ja jatkuvana käytäntönä tulisi kuulua. Tämä keskeinen kysymys on sivuutettu siten, että on keskitytty perustelemaan lukuisia muutosesityksiä eri lakeihin ainoastaan alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa ILO-sopimusta tulkiten, ikään kuin kysymys olisi kansasta jolta puuttuu kirjoitettu historia. Selvyyden vuoksi on mainittava, että saamelaisten lisäksi porotaloutta ja muita lappalaiselinkeinoja ovat harjoittaneet perinteisesti myös alueella asuneet ns. veromaalappalaisten kirkon suomenkielisiksi muuttamat jälkeläiset, joita saamelaiskäräjät eivät ole hyväksynyt saamelaisrekisteriin. Norjasta on lähinnä 1800-luvun puolivälin aikoihin saapunut porosaamelaisia Inarin, Sodankylä ja Enontekiön kuntien pohjoisosiin, alueille joita he ovat ryhtyneet asuttamaan, asiakirjojen mukaan yhdessä siellä ennestään asuneiden veromaasaamelaisten kanssa ja myös alueelle saapuneiden suomalaisten kanssa.

Saamelaiskäräjien vaatimuksiin sisältyy, kuten on jo sanottu, erittäin merkittävä päätösvallan siirto paikalliselta alkuperäiseltä väestöltä ja maan- sekä käyttöoikeudenomistajilta ensinnäkin Metsähallitukselle ja sitä kautta sitten saamelaiskäräjille. Käräjät pääsisi näin päättämään ja ohjaamaan kaikkia keskeisiä Metsähallituksen toimia sekä sen päätäntävaltaan kuuluvia asioita. Näin on siitä huolimatta, että laissa on jo kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka käsittelevät esimerkiksi kalastusoikeudellisia kysymyksiä.

2.     Kuka on saamelainen?:

Nykyinen saamelaismääritelmä on liiaksi tulkinnanvarainen. Se poikkeaa myös pohjoismaisesta käytännöstä. Erityisen ongelmallinen tästä tulee sen vuoksi, kun suomessa siitä johdetaan myös kuuluminen alkuperäiskansaan.

Kummallista olisi se, jos Norjan puolelta 1850-luvun jälkeen tulleiden saamelaisten jälkeläisille annettaisiin vahvemmat erityisoikeudet valtion maahan ja veteen kuin Suomea aikaisemmin asuttaneille lappalaisten jälkeläisille, veromaasaamelaisille ja esimerkiksi nykyisille inarin- ja metsäsaamelaisille?

Alue johon ulkomailta Suomeen muuttaneet porosaamelaiset asettuivat asumaan, oli ennestään lappalaisten, veromaasaamelaisten asuttamaa. Juuri nämä vanhimpaan Lapin väestöryhmään kuuluvat ihmiset rajattiin saamelaismääritelmään perustuvan kieliperusteen nojalla saamelaisuuden ulkopuolelle. Asuivathan he ”kulkuväylien” varrelle, jonne myös kirkon ja hallitsijan virkamiehet olivat kulkunsa suunnanneet ja jo pian vuosisadan ajan heitä suomenkielistäneet.

3.     Muu paikallinen väestö:

Muulle paikalliselle väestölle koituvien seurausten vuoksi vaatimukset ovat monelta osaltaan ristiriidassa perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten kanssa. Erityisesti vaatimukset ovat ristiriidassa perustuslain ja Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten lappalaisten jälkeläisille turvaamien omistajahallintaan rinnastettavien nykyisen valtionmaan laajojen käyttöoikeuksien kanssa. Vaatimukset ovat ristiriidassa valtioneuvoston asettamien perusvaatimusten kanssa ja lähtökohdiltaan myös eduskunnan eri yhteyksissä antamien lausumien kanssa paikallisen väestön valtion alueiden käytön oikeuksista.

Maastrichtin sopimuksen F-artiklassa, jonka Suomi on hyväksynyt, EU ja sen toimielimet tunnustavat loukkaamattomiksi kansalliset perusoikeudet ja niiden nojalla turvatut oikeudet ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet. Siten näiden perus- ja ihmisoikeuksien suoraan suojaamat paikallisen väestön oikeudet ovat sellaisenaan turvattuja; niihin ei voida puuttua esimerkiksi viittaamalla alkuperäiskansasopimukseen. Tässä suhteessa esitetyt vaatimukset, ja se pätee, ovat täysin suojattuja eikä Suomen valtio voi ryhtyä alkuperäiskansasopimukseen vetoamalla muuttamaan paikallisen väestön oikeuksia ja siirtämään puhevallan käyttöä niiden suhteen kolmannelle osapuolelle, jolla ei niihin ole osoittaa mitään historiallista, juridista tai lainsäädännöllistä perustetta.

Voimassa olevan lain mukaan ei ole mahdollista, että asianosailta riistetään puhevallankäyttö omaisuuteensa tai oikeuksiinsa ja annetaan se poliittisille päättäjille. Niitä ei voida muuttaa myöskään vetoamalla yhdenvertaisuusperiaatteeseen; siitähän paikallisen väestön oikeuksien turvaamisesta on ensisijaisesti kysymys. Tässä yhteydessä todettakoon myös se, että lähes kaikilla maanomistajilla on tunnustettuja nautinta- ja rasiteoikeuksia valtion omanaan hallinnoimaan maahan, joten puhevallan siirto loukkaa myös heidän perustuslain suojaamaa omistusoikeuttaan.

4.     Riippumaton tutkimus:

On kysyttävä, miksi käräjät vastustaa riippumatonta, tieteellistä, asiakirjoihin perustuva tutkimusta, joka otettaisiin perustaksi jatkovalmistelussa, koska vain siten voidaan vaikuttaa ryhmien välisen sovun syntyyn, valmistelun lähtökohtiin ja sisältöön?

Tässä tilanteessa tulisi välttää tiedossa olevia vuosien ja vuosien kestoisia oikeudenkäyntejä, joita saamelaiskäräjien vaatimukset oikeuksien sääntelyineen nostaisi

Minkäänlaisia muutoksia nykytilanteeseen ei voida tehdä ennen kuin tilanne ja olosuhdeselvitys on tehty. Tutkimus jossa selvitetään nykypäivään ulottuvat alkuperäiskulttuurin harjoittajat, oikeudenomistajat ja oikeuksien laajuudet on saatettava loppuun, ennen kuin lainvalmistelua jatketaan. On kysyttävä, miksi tällaisen selvityksen tekemistä vastustetaan?

Suomen valtion on ensin tutkimuksin selvitettävä ja luetteloitava ne asianosaiset, joiden perustuslaillisia oikeuksia ehdotuksessa sivutaan ja vasta sitten sovittava näiden asiaosaisten kanssa tulevista ratkaisuista. Jo nyt on Inarissa ja Utsjoella haettu laajoja maanmittaustoimituksia tämän epäselvän tilanteen takia, joten on käsittämätöntä, että Suomessa ensin luotaisiin perusteettomasti uusi asianosaisryhmittymä ja sitten vasta alettaisiin tutkia onko kyseessä edes asianosaiset. Nyt kun tiedetään, että Enontekiöllä on vireillä vastaavat maanmittaustoimitukset, ajauduttaisiin tilanteeseen, että jälkikäteen jouduttaisiin mahdollisesti purkamaan lainsäädäntöä, tai vaihtamaan asianosaisia päätöksenteossa. Tällainen tilanne johtaisi hallitsemattomaan kaaokseen ja vaikeuttaisi entisestään pysyvän sovun löytämistä.

YK:n alkuperäiskansafoorumille tulee kertoa, että Eduskunnan perustuslakivaliokunnan edellyttämät tutkimukset osoittavat, että saamelaisilla ei ryhmänä ole ollut sellaisia kollektiivisia oikeuksia, jotka heille olisi joskus otettu pois ja jotka heille tulisi palauttaa.

5.     Saamelaiselinkeinot:
Saamelaisten perinteisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaisiakin vanhemman väestön – lappalaisiin – kuuluvien vastaavanalaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Alueen yhteiskuntarauhan ja tasa-arvoperiaatteen vuoksi ei ole mitään perusteita asettaa ulkomailta Suomeen vuoden 1852 jälkeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisiä sen enempää parempaan kuin huonompaan asemaan aluetta ikiajat asuttaneisiin lappalaisiin nähden. Lappalaisten jälkeläiset ja saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet elinkeinoja vain pienin vivahde- eroin elinkeinotoimintojaan. Mahdollisissa maankäytön järjestelyissä on kaikin tavoin vältettävä epäonnistuneen saamelaismääritelmän nojalla paikalliseen väestöön kuuluvien saamelaisten ja lappalaisten erilaiseen asemaan asettamista.

Maa- ja metsätalousministeriön lausunnossa vuodelta 2000 todetaan: "– – – voidaan kysyä,  mitä ILO- sopimuksen ratifioinnilla vielä saavutetaan tai on tarkoitus saavuttaa. Mikäli ratifiointihanketta kuitenkin jatketaan, tulee ensin selvittää ratifioinnin vaikutukset saamelaisten ja muiden yksityisten ja juridisten henkilöiden asemaan sekä se, millä tavalla kompensoidaan sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Selvitystyön tekijäksi tulisi nimetä joko asiantuntijatyöryhmä tai työ voitaisiin antaa jonkin tutkimuslaitoksen tehtäväksi. Tässä työssä olisi erityisesti otettava huomioon se, että valtio ei voi sivuuttaa muiden väestöryhmien oikeuksia yhden väestöryhmän kustannuksella ja että Suomen valtiota sitovien kansainvälisten sopimusten sekä EU-jäsenyyden asettamat velvoitteet otetaan selvitystyössä huomioon. Vasta tämän perusteellisen selvityksen jälkeen on mahdollista päättää ILO- sopimuksen ratifioinnista".

On pidettävä arveluttavana sitä, että maahan ja veteen liittyvät oikeudet pyritään järjestämään uusiksi pelkän ILO- sopimuksen nojalla, joko ottamatta lainkaan huomioon olemassa olevia lappalaisten, veromaasaamelaisten omistamien tilojen asiakirjanäyttöjä, tai rajaamalla niiden merkitys kieltäytymällä palaamasta selvityksissä pitemmälle kuin kolmen sukupolven päähän. Tällaisen mukaan toisilta rajoitettaisiin elinkeino-oikeuksia ja toisille annettaisiin sellaisia oikeuksia, joita heillä ei koskaan ole ollut, kuten maa- ja metsätalousministeriö lausunnossaan toteaa. Ja tämä jaon perusteena olisi vain pelkkä kieli, eivät historialliset oikeudet eikä yhtäjaksoinen polveutuminen. Tällainen ei sovi oikeusvaltioon.

Saamelaisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei kuitenkaan voitane eikä olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaisia vanhempaan lappalaisväestöön kuuluvien vastaavanlaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Ei ole perusteita asettaa saamelaisia ja lappalaisten jälkeläisiä eri asemaan erityisesti sen vuoksi, että isojakoa edeltävänä historiallisella ajanjaksolla lappalaiset ja saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet samalla tavoin eri elinkeinotoimintaa. Lapin vanhojen veromaiden perillisten kannalta esitetty malli siirtäisi omistajalle kuuluvan puhevallan kokonaan muulle ryhmälle.

6.     Lappalainen ja saamelainen:

Voidaan sanoa, että lappalainen ja saamelainen ovat kaksi eri vähemmistökansanryhmää Suomessa. Lappalaiset ovat Suomen Lapinmaan alkuperäiskansaa todistettavasti jo kirjallisen tiedon alusta saakka, 1500-luvulta ja sitä ennen. Inarin alueella he ovat puhuneet inarinlappia, kieltä, jota nykyisin nimitetään inarinsaameksi. Inarin eteläpuolella kieli on ollut metsälappia, eli kieltä joka nykyisin on jo osin kadonnut, mutta jota pyritään elvyttämään.

Saamelaiset puolestaan ovat suurelta osin noin 160–130 vuotta sitten siirtolaisina Suomeen tulleita, alueelle vieraan elinkeinon (suurporonhoidon) ja alueelle vieraan kielen (pohjoissaamen) mukanaan tuomia ihmisiä.  Esimerkkinä tästä on muun muassa Vuotson kylän asukkaita, Sodankylän kunnan pohjoisosissa, joissa on paljon heidän jälkeläisiään. Näillä siirtolaisilla, nykyisillä saamelaiskäräjävaaliluetteloon merkityillä ihmisillä, ryhmänä ei pitäisi historiankaan mukaan olla mitään alkuperäiskansa-asemaa todellisen lappalaisen alkuperäiskansan asuinalueella. ILO- sopimuksen mukaan alkuperäiskansaa on kansa, joka on asuttanut alueitaan jo ennen valtionrajojen syntymistä. Porosaamelaiset muuttivat Suomeen vahvistettujen valtionrajojen yli. Suomessa sekoitetaan tahallisesti lappalainen ja saamelainen kansa, jotta voidaan hyväksikäyttää lappalaisten kulttuuria, perinteisiä lappalaiselinkeinoja ja historiaa. Nykyinen saamelaiskäräjävaaliluetteloon merkitty ryhmä ihmisiä on varsin epämääräisin perustein muodostettu, siihen otetaan ja siitä poistetaan ihmisiä ilman perusteltua syytä. On myös esimerkkejä, että sisaruksista toiset hyväksytään, toisia ei. Voidaankin kysyä miten tällainen ryhmä voi olla alkuperäiskansa?

Kieliperuste alkuperäiskansan määritelmänä on kyseenalainen. ILO- sopimuksen alkuperäiskansan kriteereihin ei kuulu kieli. Suomen Lapinmaan alkuperäiset kielet ovat lappia, jota on puhuttu vielä vajaa sata vuotta sitten, muun muassa 1920- luvulla Keminkylässä ja Sompiossa ( T. I. Itkonen, Suomen Lappalaiset – v. 1948, Petkulan kylähistoria – v. 1997, Korvasen suvun sukukirja ”Me Sompiosta” – v. 2002.). Kirkonmiesten toimesta ja koulujärjestelmän myötä lappia kiellettiin puhumasta; kieli silti elää Keminkylässä ja Sompiossa jokapäiväisessä elämässä alueen paikannimissä, ajatusilmaisuissa, poronhoito-, metsästys- ja kalastussanastoissa sekä uskomuksissa.

7.     Kollektiivinen maanomistus:

Saamelaisten kollektiivisista maaoikeuksista Juhani Wirilander (2001) on selkeästi todennut, että saamelaisilla ei ryhmänä ole ollut näitä oikeuksia. Hän toteaa: ”Lähinnä käräjäpöytäkirjoihin perustuvaa näyttöä on siitä, että kylissä asuvilla perheillä on sekä yksin että yhdessä muiden kanssa ollut kylän rajojen sisäpuolella kalavesiä ja kalastuspaikkoja, riistanpyyntipaikkoja ja laidunalueita asumuksen pihapiiriksi katsottavien alueiden lisäksi ja että ne on otettu huomioon kylälle pantua lapinveroa sen osakkaiden (perheiden päämiesten) kesken jaettaessa (ns. veromaat, skatteland)” (Wirilander 2001, s.59–60).

Eduskunnan kannanotto vuodelta 2004, missä selkeästi todetaan, että valtiolla ei ole omistajahallintaan rinnastettavaa puhevaltaa maastoliikenteeseen, kalastukseen ja metsästykseen. Jos kerran valtio ei omista näitä oikeuksia, vaan niiden omistus kuuluu alueen yksityisille ihmisille, miten voi olla mahdollista, että saamelaiskäräjät on näitä yksittäisten ihmisten omistukseen verrattavia oikeuksia siirtämässä itselleen ilman perustuslaillista käsittelyä?

Kun perustuslakivaliokunta totesi Metsähallituslain käsittelyn yhteydessä (2004), että valtio ei omista elinkeino-oikeuksia, niin miten voi olla mahdollista, että näitä oikeuksia ja oikeuksista päättäminen yritetään siirtää toiselle, pelkästään saamelaisille. Varallisuusoikeudellisen perusperiaatteen mukaan kukaan ei voi antaa toiselle parempaa oikeutta, kuin mikä hänellä itsellään on.

Inarinmaan Lapinkyläyhdistys ry

Liite 1.

Muita Huomioita:

• Kummallista olisi se, jos Norjan puolelta 1850-luvun jälkeen tulleiden saamelaisten jälkeläisille annettaisiin vahvemmat erityisoikeudet valtion maahan ja veteen kuin Suomea aikaisemmin asuttaneille lappalaisten jälkeläisille, esim. nykyisille inarin- ja metsäsaamelaisille?

• Saamelaiselinkeinoista puhuttaessa on todettava, että näitä elinkeinoja harjoittavat alueella paitsi saamelaiset, myös muut alueen asukkaat. Suomen osalta sopimuksen soveltaminen Eero J. Aarnion ehdottamalla tavalla sulkisi ulkopuolelle sen väestön, joka on aluetta asuttanut ikimuistoisista ajoista lähtien. Alueellaan saamelaisilla on enemmistö vain Utsjoen kunnassa, Inarin, Enontekiön ja Sodankylän kunnissa suomalaisilla on selvä enemmistö. KHO:n 1999 antaman tuomion jälkeen kveenit on tunnustettu Ruotsissa 1999 ja Norjassa omaksi vähemmistökseen.

• Voidaanko esityksiä omistusoikeuden siirrosta toteuttaa jättämällä Inarissa noin tuhat henkilöä ilman lapinkyliin sisältyvää ”omistusoikeuteen rinnastettavaa” (Wirilander 2001) maankäytön perintöoikeutta?

• Selvitetään katkeamattoman polveutumisen ja perintöoikeuden perusteella vanhojen lapinkylien nykyiset saamen- ja suomenkieliset oikeudenomistajat.

• Neuvotteluprosessi voisi olla monin verroin parempi ja joustavampi tie päästä tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen kuin nyt esitytetyn kaltainen maankäyttöneuvoston perustaminen. Neuvottelussa lappalaisoikeuksisen oikeat haltijat, riippumatta kuuluvatko he käräjien vaaliluetteloon tai ei, pääsisivät vuorovaikutteiseen mukanaoloon päättämään entisten lapinkylien alueiden käytöstä. Tätä puoltaa sekin, että Wirilanderin lausunnossa esitetyt oikeustapaukset ovat niin kattavia ja osuvia, että valtiolla Suomen perustuslainkin mukaan on velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamista. Siksi ennen lopullisten hallintomallien kehittämistä on ehdottomasti selvitettävä lappalaisoikeuksien luonne, niiden laatu ja laajuus.

• Tilakohtaisia erityisperusteisia oikeuksia, (nyk. erityisiä etuuksia) on jo varsin laajasti vahvistettu kalastuksen osalta valtion vesiin. Kun otetaan vielä huomioon, että Wirilanderin mukaan lappalaisilla on henkilökohtaiset oikeudet edelleenkin kylänsä alueeseen, herää kysymys, miksi niiden käyttöä pitäisi nyt alkaa säädellä täysin lappalaisoikeuksista irrallaan olevan neuvoston toimesta, tai ILO- sopimuksen avulla?

• Erityisperusteisten oikeuksien perusteella syntyvien tulojen käytöstä ei voida päättää neuvostossa, se on ennen kaikkea oikeuksienhaltijoiden oma asia.

• Kuntien edustajien mukana olo neuvostossa ei poista sitä ristiriitaa mikä tulee eteen kuntien pyrkimyksissä kehittää asukkaittensa elinoloja. Nyt astutaan monta askelta taaksepäin. Pitäisikin pohtia missä asioissa tarvitaan neuvoston asiantuntemusta vai onko tarvetta ollenkaan?

• Ratifiointi ei voi muuttaa mitään kansallisesti perustuslailla suojattua omistusoikeutta

• Yhteiskunnallisten olosuhteiden analyysi on tekemättä. Ilman sitä ei voi lähteä tekemään kaavamaisia eri väestöryhmiin kohdistuvia ratkaisuja.

• ILO- sopimuksen voimaansaattamista ei ole tarkasteltu siinä valossa miten eri väestöryhmät voivat toimia kunnan alueella ja millaisin oikeuksin.

• Ihmisoikeussopimuksia ei ole tarkasteltu omaisuudensuojan kannalta

• ILO- sopimuksen kansallista täytäntöön panon kannalta on täysin selvittämättä se, vähentääkö se tai rajoittaako se saamelaisten, lappalaisten ja paikallisten asukkaiden perustuslain turvaamia oikeuksia. Missä määrin suojattuihin oikeuksiin voidaan puutua yleissopimuksella?

• Voidaanko elinkeinovapautta ylipäätään, ja jos voidaan, missä määrin rajoittaa pelkästään yleissopimuksen tai etnopoliittisten seikkojen ja etnonationalistisen ideologian nojalla?

• Maaoikeusasiassa kohderyhmä on auki. Juridinen ja poliittinen peruste ovat kaksi eri asiaa. Hyödynsaajiksi tulisi Wirilanderin lausunnossa esiin tulleiden seikkojen nojalla katsoa osin saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevat saamelaiset ja samoin oikeushistoriallisella perusteella lappalaissukujen jälkeläiset, ovathan heidän sukunsa ikiajat asuttaneet saamaa aluetta.

• Riittävää huomiota ei ole kiinnitetty kysymykseen, miten saamelaisalueelta pysyvästi pois muuttaneiden saamelaisten ja lappalaisten maihin, vesiin ja muihin luonnonvaroihin kohdistuvat oikeudet järjestettäisiin. Miltä pohjalta ja miten järjestettäisiin heidän käyttöoikeutensa? Miltä pohjalta ja miten järjestettäisiin heidän mahdollinen osallistumisensa maita, vesiä ja muita luonnonvaroja koskevaan päätöksentekoon? Miltä perusteelta, mitä kautta ja miten laskien järjestettäisiin heidän mahdollinen osallisuutensa alueen vesistä, maista ja muista luonnonvaroista saaduista tuloista?

• Maa- ja metsätalousministeriön lausunnossa vuodelta 2000 todetaan: "– – – voidaan kysyä, mitä ILO- sopimuksen ratifioinnilla vielä saavutetaan tai on tarkoitus saavuttaa. Mikäli ratifiointihanketta kuitenkin jatketaan, tulee ensin selvittää ratifioinnin vaikutukset saamelaisten ja muiden yksityisten ja juridisten henkilöiden asemaan sekä se, millä tavalla kompensoidaan sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Selvitystyön tekijäksi tulisi nimetä joko asiantuntijatyöryhmä tai työ voitaisiin antaa jonkin tutkimuslaitoksen tehtäväksi. Tässä työssä olisi erityisesti otettava huomioon se, että valtio ei voi sivuuttaa muiden väestöryhmien oikeuksia yhden väestöryhmän kustannuksella ja että Suomen valtiota sitovien kansainvälisten sopimusten sekä EU-jäsenyyden asettamat velvoitteet otetaan selvitystyössä huomioon. Vasta tämän perusteellisen selvityksen jälkeen on mahdollista päättää ILO- sopimuksen ratifioinnista".

Inarinsaamelaiset ry esittää ajankohtaisista saamelaisasioista seuraavaa:

Saamelaiskäräjälain ja ILO-sopimuksen ratifioinnin osalta haluamme saattaa tietoonne näkemyksemme ko. laeista ja nykyisestä saamelaiskäräjien toiminnasta. Olemme kiitollisia, että olemme päässeet eri valiokunta kuulemisiin edellisten lakien valmistelun yhteydessä.

SAAMELAISKÄRÄJIEN LEGITIMITEETTI JA EDUSTAVUUS

Olemme joutuneet kyseenalaistamaan vakavasti saamelaiskäräjien legitimiteetin koska saamelaiskäräjälaki ei enää nykyisellään vastaa saamelaisten alueellista ja demokraattista edustavuutta, siten kuin oikeusvaltion periaatteet edellyttävät. Lain mukaan saamelaiskäräjien katsotaan edustavan kaikkia saamelaisia heitä koskevissa asioissa. Saamelaiskäräjien jatkuvasti vahventunut asema maankäytön suunnittelussa ja yleisessä osallisuudessa edellyttää tilannetta, jossa kaikki saamelaisten kotiseutualueella olevat saamelaiset voivat osallistua vaaleihin yhdenvertaisesti ja alueellinen edustavuus ja osallisuus muodostetaan oikeudenmukaisesti.

Inarinsaamelaiset ry ei tue saamelaiskäräjien näkemyksiä kirjelmöidä YK:lle niiden viime syksynä äänioikeuden saaneiden 93 henkilön osalta, jossa saamelaiskäräjät ei pidä näitä henkilöitä saamelaisina. Itsemääräämisoikeus ei voi tarkoittaa pitkäkestoista syrjintää ja kiusaamista osaa saamelaisväestöä kohtaan. Saamelaiskäräjät ei siten voi edustaa väestöä jota se ei hyväksy kokonaisuudessaan.   

Nykyinen saamelaiskäräjät ja eri lait eivät turvaa inarinsaamelaisten osallisuutta ja oikeuksia, siten kuin esimerkiksi kolttalaki kolttasaamelaisille. Saamelaiskäräjien kautta osallisuus on satunnaista ja edustajia valikoivaa.

SAAMELAISKÄRÄJÄLAIN KÄSITTELYSSÄ HUOMIOITAVA

Saamelaiskäräjien kokoonpano:

Saamelaiskäräjälain tullessa uuteen käsittelyyn tulee saamelaiskäräjien  kokoonpano muodostaa siten kuin demokraattiset vaalit oikeusvaltiossa järjestetään. Nyt kuntakiintiöpaikat eivät vastaa äänioikeutettujen suhteellista ja alueellista edustavuutta. Saamelaiskäräjälakityöryhmä ei myöskään esittänyt kuntakiintiöihin riittävää korjausta. Enontekiön, Utsjoen ja Sodankylän Lapin paliskunnan alueelle 973 äänioikeutettua kohden 9 kiintiöpaikkaa, Inarin alueella, jossa on 1511 äänioikeutettua, tulee vain  3 kiintiöpaikkaa.

Käydyissä vaaleissa Lapin paliskunnan alueelta oli vain kaksi ehdokasta ja pelkästään itseä äänestämällä olisi voinut päästä saamelaiskäräjien jäseneksi, nyt kuntakiintiöpaikkaa ei voitu edes täyttää.  Laki on siltä osin myös vanhentunut. 

Saamelaismääritelmän muutosesityksellä on aie heikentää inarinsaamelaisten asemaa.

Saamelaismääritelmä tulee säilyttää ennallaan. Saamelaiskäräjät esitti saamelaiskäräjälakiin pykälän 1 momentin 2 kohdan muutosesitys polveutumis-perusteen poistamisesta heikentää sellaisten saamelaista sukua olevien syntyperäisten inarilaisten tilannetta, jotka eivät ole saamelaiskäräjien vaaliluettelossa

Valitusoikeus ja muutoksenhaku:

Inarinsaamelaiset ry korostaa, että saamelaiskäräjiä tulee koskea muutoksenhaku siten kuin hallinnossa yleisesti ja äänioikeushakemuksia koskien valitusoikeus tulee säilyä nykyisen lain mukaan riippumattomalla oikeuslaitoksella.

ILO-SOPIMUS 169 RATIFIOINNIN ESTEET

Saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt käräjien vaaliluetteloon kaikkia niitä inarilaista alkuperäiskansaa olevia henkilöitä, jotka katsovat olevansa saamelaisia.

ILO-sopimuksen alkuperäiskansa riteereihin ei kuulu kieli. Suomen saamelaiskäräjät painottaa kieliperustaista kriteeriä. 

Inarinsaamelaiset on alkuperäiskansa ja ILO-sopimus koskee nimenomaan alkuperäiskansaa. On syntynyt erikoinen tilanne, jossa saamelaiskäräjät ei hyväksy osaa Inarin alueen alkuperäiskansasta saamelaisiksi.

Pitkään jatkunut kiista saamelaisuudesta jakaa eri väestöryhmiä alueella. Saamelaiskäräjien toiminta on osaa inarinsaamelaisia kohtaan syrjivää.

Inarin alueella on isojakotoimitus loppuunsaattamatta. Useilla inarinsaamelaisilla on tilaperustaisia oikeuksia valtion maa-ja vesialueilla. Nämä oikeudet nauttivat omaisuuden suojaa ja niitä ei voi selvittämättä siirtää kollektiivisen päätöksenteon piiriin. Etenkin kuin saamelaiskäräjille valitaan kiintiöedustajia enemmistö muualta kuin Inarin alueelta ja muut kuin alueen alkuperäiskansa päättäisi alueen luonnonvarojen käytöstä.

ILO 169 -sopimusta ei tule ratifioida ennen kuin Suomessa on selvitetty pitkään jatkunut saamelaiskiista oikeudenmukaisesti.

Valtioneuvosto (oikeusministeriö) on hiljattain tilannut ja kilpailuttanut tutkimuksen koskien ILO 169 -sopimusta ja saamelaisten oikeuksia. Tutkimukseen on rekrytoitu tutkija, joka julkisesti on ottanut voimakkaasti kantaa ILO 169 -sopimuksen puolesta ja toinen tutkija joka pitää äänioikeuden hakijoita etnopoliittisina yrittäjinä. Käsityksemme tutkijoiden objektiivisuudesta on negatiivinen.

 

INARINSAAMELAISTEN ASEMA

Inarinsaamelaisilta ei ole voitu alkuperäiskansana viedä puheoikeutta omissa asioissa kokonaan toiselle saamelaisryhmälle ja muilta alueita tuleville saamelaiskäräjien jäsenille. Inarinsaamelaisilla alkuperäiskansana tulee olla itseä koskevissa asioissa osallisuus kuten muillakin saamelaisryhmillä ja samoin itse ryhmänä päättää asioistaan.

Inarin alueelle on tullut eri aikoina, eri syistä historiallisesti  muita saamelaisryhmiä. 1800-luvulla porokarjaa paimentavat porosaamelaiset ja lähihistoriassa sodan jälkeen asutettiin kolttasaamelaiset. Inarinsaamelaiset ovat kautta historian ottaneet tulijat vastaan ja tulleet hyvin toimeen kaikkien väestöryhmien kanssa. Kaikille tulijoille on osoitettu maa-alueita perinteisesti inarinsaamelaisten käyttämiltä alueilta.

Osittain inarinsaamelaisten alueille on muodostettu laillaan koltta-alue. Rinnakkaiselo on sujunut näihin saakka. Nyt ILO-sopimuksen käsittelyn yhteydessä ja kärjistyneen saamelaiskiistan myötä tilanne on sosiaalisesti kestämätön. Näiden eri aikoina Inarin alueelle tulleiden saamelaisryhmien jälkeläisistä osa kiistää alueen alkuperäiskansan identiteetin ja osallistumismahdollisuudet. Näin ei voi jatkua.

Olemme olleet yhteydessä ihmisoikeuskeskukseen, Ihmisoikeusliittoon, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoon jne. saamatta apua. Valtionhallinnossa ei uskalleta ottaa juurikaan kantaa saamelaiskäräjien asioihin koska selvästikin pelätään ”saamelaisvastaiseksi” leimautumista.

Saamelaiskäräjien toiminta järjestäytymiskokouksessa myös osoitti, että inarinsaamelaisten edustajista eniten ääniä saaneita henkilöitä ei valittu hallitukseen, eikä mihinkään toimielimiin. Saamelaiskäräjien enemmistö ”valitsee” inarinsaamelaisista heille sopivimmat henkilöt jotka ovat valmiita tukemaan syrjivää politiikkaa.

Inarinsaamelaisten vaaleilla valittuja edustajia ei siis hyväksytty toimielimiin, sen sijaan he nimittivät saamelaiskäräjien jäsenten perheenjäseniä ja sukulaisiaan toimielimiin.

Yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti ei ole kestävää, että vaaleilla valitut ulkoistetaan osallisuudesta ja päätöksenteosta. Saamelaiskäräjillä ei toimi puolueet ja ehdokkaitten valinnassa ei ole listoja ja siten henkilökohtaisesti henkilöiden asettaminen oppositioon on nähtävä vakavana syrjintänä ja lisäksi vaaleissa äänestäneiden henkilöiden loukkauksena.

INARINSAAMELAISLAKI

Inarinsaamelaisilla samankokoisena vähemmistönä kuin kolttasaamelaiset tulee olla samantasoinen laki kuin kolttalaki ja oma instituutio. Lain tasoisilla maininnoilla tulee inarinsaamelaisten saada automaattisesti kuulemismahdollisuus kuin kolttalain mukaan kolttia kuullaan.

Esitämme selvitettäväksi inarinsaamelaislain,  jossa turvataan oikeudet maan ja veden käytössä, kalastuksessa ja  luonnonvarojen hyödyntämisessä kolttalain kaltaisesti. inarinsaamelaisten tulee samalla tavalla saada valtion rahoittama instituutio mikä nyt koskee kolttia.

(allekirjoitukset)