maanantai 27. elokuuta 2012

Saamelaisneuvosto ohjeistaa YK-komiteaa

Saamelaisneuvosto kehottaa YK:n rotusyrjinnän vastaista komiteaa (CERD) muuttamaan kantansa aiemmin liian suppeaksi katsomastaan saamelaisuuden määritelmästä ja asettumaan asiassa Saamelaisneuvoston ja Suomen saamelaiskäräjien enemmistön kannalle. Sen mukaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon voisi päästä ensisijaisesti kieliperusteella sekä saamalla saamelaisyhteisön eli käräjien vaalilautakunnan tai -hallituksen hyväksyntä.
CERD on aiemmin kahteenkin kertaan huomauttanut Suomea saamelaismääritelmän suppeudesta. Huomautukset olivat osaltaan vaikuttamassa siihen, että korkein hallinto-oikeus KHO korjasi viime saamelaiskäräjävaalien kielteisistä äänioikeuspäätöksistä tehtyjä valituksia käsitellessään aiempaa linjaansa ja kumosi käräjien hylkäyspäätökset neljän inarinsaamelaisen hakijan osalta. KHO siirsi päätöksessään aiemmin sovellettua polveutumisen takarajaa vuodesta 1875 varhemmaksi ja antoi painoarvoa hakijoiden itseidentifikaatiolle eli samastumiselle saamelaisuuteen.
Saamelaisneuvoston esityksessä, jota Suomen puolelta on valmistellut lähteitteni mukaan Anne Nuorgam ja Ruotsista neuvoston ihmisoikeuksien yksikköä johtava Mattias Åhren,  näkyvät aiemminkin lappalaispelottelussa esillä olleet saamelaiskäräjien entisen lakimiehen Heikki J. Hyvärisen laskelmat. Niiden mukaan saamelaiset voivat menettää jo seuraavissa käräjävaaleissa parlamenttinsa hallinnon ”suomalaisille”, joita KHO:n virheellisen päätöksen mukaan voi alkaa hakeutua vaaliluetteloon kertolaskien jopa 100 488 henkilöä. Neuvoston mukaan tällä hetkellä Suomen saamelaiskäräjien vaaliluettelossa on 5438 henkilöä. KHO:n päätös uhkaa neuvoston mukaan välittömästi saamelaiskulttuurin säilymistä.
Saamelaisneuvoston mukaan kieliperusteista saamelaismääritelmää tulisi soveltaa Pohjoismaissa, joita käsittävän pohjoismaisen saamelaissopimuksen Suomi  on neuvoston mukaan sitoutunut ratifioimaan vuoteen 2016 mennessä ja sitä ennen ILO 169 -sopimuksen vuoteen 2015 mennessä. Näistä sitoumuksista neuvosto ilmaisee tyytyväisyytensä ja esittää CERDiä tekemään samoin sekä kehottamaan Suomea raportoimaan ratifioinneista ja tulevaisuudessa miten se on edistynyt sopimusten toteuttamisessa.
Saamelaisneuvosto kertoo YK:lle poronhoidon olevan edelleen saamelaisten toimeentulon antaja ja saamelaisen kulttuurin perusta. Neuvosto näkee kuitenkin tärkeäksi suojata saamelainen poronhoito ”suomalaiselta poronhoidolta”. Esimerkiksi kahden eri poronhoitokulttuurin konflikteista otetaan Nellimin tokkakunnan teurastuskiista, jossa saamelaisten poromiesten poroja olisi pitänyt teurastaa suomalaisen poronhoidon säädösten mukaisesti , jolloin saamelaiset olisivat menettäneet koko porokarjansa ja siten toimeentulonsa.
Saamelaisneuvosto esittää CERDille, että se suosittaisi Suomelle poronhoidon säätämistä saamelaisalueella yksinomaan saamelaisten elinkeinoksi.
Edelleen Saamelaisneuvosto kehottaa CERDiä suosittamaan Suomelle säätämään saamelaisten yhteisöille oikeus suostua tai kieltää alueensa luonnonvarojen hyödyntäminen sen haitatessa niiden kulttuuria. Komitean toivotaan suosittavan Suomelle teollisten hankkeiden pysäyttämistä saamelaisalueella siihen asti kunnes saamelaisten yhteisöjen oikeudet hallita alueita on päätetty.
Tämä vaatimus hankekiellosta näyttäisi kohdistuvan muun muassa kaivosteollisuuteen.
En ole tarkemmin tietoinen, onko tämä 13.8.2012 päivätty ja Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Olav Mathis Eiran allekirjoitettavaksi signeerattu raporttiluonnos vielä matkannut CERD-komiteaan, mutta vahva aie tästä tilaamatta ja pyytämättä postiini ilmaantuneesta paperista käy joka tapauksessa ilmi.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on arvioinut lappalaisliikettä pelkuruuden ja rasistisuuden ohella tietämättömäksi. Pohtimatta tässä kuka pelkää ja ketä sekä kuka on rasisti ja kuka ei, voinen olla Klemetin kanssa toimittajanakin yhtä mieltä siitä, että toisinaan tahtoo tiedon saanti näistä tällaisista Suomen päättäjille ja etenkin maailmalle matkaavista raporteista olla jostain ylävirrasta kelluvan lastun varassa.


Veikko

perjantai 24. elokuuta 2012

Lappalaispelossa jo paniikin piirteitä

Lapin Kansan mukaan saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi on leimannut Keski-Suomen maakuntalehtien Sunnuntaisuomalaisessa (19.8.2012) lappalaiset tietämättömiksi, suvaitsemattomiksi rasisteiksi, joiden moinen rasistinen liikehdintä on kummunnut pelosta.

Siis pelosta, että Suomi ratifioi ILO 169 -sopimuksen ja pohjoismaisen saamelaissopimuksen saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla, ohittamalla Lapinmaan asutus- ja maankäytön historian.
Minusta tällaisiin toistuviin leimaamisiin on aiheellista ruveta reagoimaan.
Syytösten kohteiden ja tällaisia syytöksiä mediaan kirjaavien toimittajien on aiheellista ruveta kysymään perusteluja.
Jos lähdetään rasismista, on selvitettävä antaako Suomen rikoslaki joillekin tiettyjen ryhmien johtaville poliitikoille tai heidän politiikkaansa sitoutuneille ja leimautuneille tutkijoille erivapauden leimata tunnistettavaa kansanryhmää ja jopa nimeltä sen edustajia rasisteiksi? On syytä kysyä missä tarkkaan ottaen ilmenee se rasismi, josta puhutaan.
Ehkäpä näiden syytettyjen kannattaa pyytää esimerkiksi oikeuskansleria tutkituttamaan mahdollinen syyllisyytensä, ovathan syyttelijät olleet useimmiten virkamiesasemissa olevia ja heidän toimintansa oikeellisuus on siten oikeuskanslerin arvioitavissa. Oikeuskansleri voisi nähdäkseni antaa asian esimerkiksi valtakunnansyyttäjän tutkittavaksi sikäli kun hän katsoo rasismisyytökset aiheellisiksi – tai aiheettomiksi.
Toinen kysymys koskee tietämättömyyttä.
Jos Klemetti Näkkäläjärvi tai joku muu saamelaispoliitikko, tutkija tai muu äänessä ollut väittää näin, hän voisi varmaan kertoa väitteensä kirjaavalle toimittajalle omat faktansa tuon tietämättömyyden osoittamiseksi.
En ole esimerkiksi Klemetiltä nähnyt tai kuullut  vuosia velloneen maaoikeuskiistan aikana juuri muita perusteluja, kuin että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelpuutetut saamelaiset ovat Suomen perustuslaissa tunnustettu alkuperäiskansa, jolle siksi - tuolla statuksella - tulisi ILO 169 -sopimus ratifioimalla säätää kollektiivinen oikeus valtionmaihin.
Miten tällainen peruste voi riittää Suomen oikeusvaltiossa maaoikeudellisiin ratkaisuihin?
Saamelaisuudesta Klemetti on muun muassa lausunut, että saamelaiseksi synnytään ja että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon voidaan päästä vain ”saamelaisyhteisön” hyväksynnällä. Siis syntyminen viittaa polveutumiseen, mutta se ei riitä mikäli saamelaiskäräjien vaalilautakunta tai -hallitus ei hyväksy henkilöä saamelaiseksi?
Miten tällainen peruste voi riittää Suomen oikeusvaltiossa alkuperäiskansaoikeudellisiin ratkaisuihin?
Minusta itselle epämieluisan tiedon torjuminen leimaamalla se virheelliseksi ja tiedon esittäjät tietämättömiksi rasisteiksi kertoo paljon näin sanojista. Klemetti Näkkäläjärven ja hänen tukijoittensa julkisuudessa esittämissä parahduksissa on jo paniikin piirteitä.
Kuten jo kautta vuosikymmenten, myös toimittajat leimataan saamelaispoliitikkojen taholta joko tietämättömiksi, rasisteiksi tai sitten oikeiksi toimittajiksi riippuen siitä kuinka huonosti tai hyvin he toistavat saamaansa yhtä ja ainutta totuutta.
Toimittajien hyvyys punnitaan myös sillä, kuinka hyvin he torjuvat esimerkiksi ”rasistisen lappalaisliikkeen” tai ”statuksettomien saamelaisten” sanoman sekä sitä mahdollisesti tukevan tutkimustiedon.
Sain hiljattain blogini kommenteissa linkin saamelaiskäräjien hallituksen jäsenen, lokakuun akussa poliitikosta Yle Saamen uudeksi päälliköksi astuvan Pirita Näkkäläjärven Facebook-sivuilla kesäkuussa käytyyn keskusteluun, jossa ihmeteltiin YLE Lapin radion ja Helsingin Sanomien ”uskomattoman asenteellista ILO-uutisointia ” ja ihmeteltiin oliko Hesari ”valinnut puolensa saamelaiskysymyksessä”. Pirita kertoi kirjoittaneensa asiasta Hesarin päätoimittajalle ja saanut Mikael Pentikäiseltä vastauksen, jonka mukaan lehti ei valitse asioissa puoltaan, vaan yrittää uutisoida niitä eri osapuolia kuullen.
Professori Pekka Sammallahden mielestä Hesarin toimittaja näyttää kuitenkin valinneen puolensa, kuten aikanaan VV Lapin Kansassa (vakava leima nuorelle Hesarin toimittajalle?). Myös Pirita näkee kyseisen toimittajan sortuneen jo toistamiseen kertomaan jutuissaan lappalaisten näkemyksiä, joten asia huolestuttaa.
Taina Pieski, joka lienee Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtaja, epäilee kyseessä olevan puhtaasti toimittajan tiedon puute. Hän neuvoo saamelaiskäräjiä lisäämään viestintäänsä etelän päämedioiden suuntaan, sillä ”Lapin medialle viestiminen ei etelään kuulu eivätkä päättäjät lue Lapin medioita”.
Pieski myös neuvoo tapaamaan kyseistä toimittajaa.
Alan osaajan näkemys?
Paitsi että paikallista asioiden viestintää on siis turha harjoittaa, sitä kannattaa suorastaan välttää ja tarpeen mukaan jopa estää?
Näin tulkitsen ainakin tuoreen tapauksen, jossa tutkija Tanja Joonan pääsy luennoimaan Inarin kirjastoon estettiin Inarin kirjastotoimenjohtaja Eija Leivon kertomana yhden aktiivisen henkilön puhelinsoiton jälkeen. Joona olisi luennoinut väitöstyönsä pohjalta ILO 169 -sopimuksen soveltamisesta, muun muassa alkuperäiskansan sekä sopimuksen tarkoittaman alkuperäiskansan alueen rajauksista.
En spekuloi kuka tuo väärän henkilön ja tiedon torjuja oli, vaikka kansan parissa siitä näyttää olevan tietty käsitys. Oli hän kuka oli, mutta tapaus on hyvin erikoinen ja jättää leimansa.
Media voisi vaikkapa Klemetti Näkkäläjärveltä kysäistä, edustaako tällainen fundamentalistinen menettely sitä Lapinmaan tulevaisuutta, johon kiivaimmat saamelaispoliitikot muut ovat väärässä ja sen kiistäessään tyhmiä rasisteja -politiikallaan tähtäävät?

Veikko

maanantai 20. elokuuta 2012

Tutkijan tarinat ja todellisuus

Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä (MT 6.8.2012) haastateltu Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkija Antti Aikio vaati kouriintuntuvia lainsäädännöllisiä toimia saamelaisten oikeuksien turvaamiseksi.
Jukka Koivulan toimittamassa jutussa esillä olivat tietenkin ILO 169 -sopimus ja Aikion sen vaihtoehdoksi nostama pohjoismainen saamelaissopimus.
Lehdessä Aikio kertoo kuinka nykyään saamelaiset tunnistetaan omaksi kulttuuriseksi erityisryhmäkseen ylätasolla, muttei käytännön lainsäädännössä. Mitäs niitä nyt olikaan, kymmeniä ja kymmeniä ”käytännön” lakeja, joissa saamelaiset ovat saaneet erityismaininnan ja -aseman?
Minusta Aikio livahtaa tarinaperinteen puolelle selittäessään saamelaisten ongelmia poronhoidossa – muita kuin porosaamelaisiahan ei etelään viestiteltäessä tunnu olevankaan, olivat he arkielämässään mitä tutkijoita tai räppäreitä hyvänsä.
”Perinteinen saamelainen poronhoito on käynyt hyvin vaikeaksi. Se perustuu liikkuvaan elämäntapaan, jossa eläimet viettävät vain lyhyehköjä aikoja yhdellä alueella. Tämä on ympäristöllisesti kestävää, sillä arktinen luonto on haavoittuvaa.
Poronhoidon paliskunta-alueet kuitenkin käytännössä rajoittavat saamelaisten poronhoitajien liikkumista”, Aikio Maaseudun Tulevaisuudessa kertoo.
Edelleen todetaan, että saamelaisia asuu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueilla ja että tämä johtaa päällekkäisyyksiin lainsäädännössä sekä käytänteissä. Kun vielä Suomi ja Ruotsi kuuluvat EU:hun, mutta Norja ja Venäjä eivät.
Rajat eivätkä raja-aidatkaan saisi tutkija Aikion mielestä haitata liikkuvaa saamelaista poronhoitoa. Tähän on tähdätty myös pohjoismaisen saamelaissopimuksen luonnosteluissa ja pyritään varmaan edelleenkin sopimusta eteenpäin ajettaessa.
Ihmettelen kyllä miten perinteiseen jutaamiseen voitaisiin todellisuudessa palata? Sikäli kun esimerkiksi Utsjoen saamelaisiin on uskominen, he ovat poromiehistä maanviljelijöihin vaatineet kymmenet vuodet esteaitaa Tenon Norjan rannalle estämään sikäläisten sukulaistensa nälkyneiden porojen jokatalvista tunkeutumista mailleen ja laitumilleen. Samoin ovat raja-aitoja vaatineet ja saaneet rajoilleen paliskunnat ja nykyään niiden sisällä jo tokkakunnatkin.
Haluaisin nähdä livenä sen nykyajan nuoremman poromiehen, joka jäisi jutimaan viikoiksi tokan mukaan pitkin tuntureita, eikä karauttaisi Summitillaan yöksi porotilalleen köllöttelemään emännän kylkeen.
Aidat ovat siitä hyviä, etteivät porot karkaa yhettömiin, vaikka paimen viivähtäisi kylillä pitempäänkin.
Tällaisia ympäri vuoden ilman aitoja paimentavia ja paimentamalla kestävää laidunkiertoa toteuttavia poronhoitajia olen tavannut viimeksi kai kohta kaksi vuosikymmentä sitten Kuolan niemimaalla. He olivat komeja.
Maaseudun Tulevaisuudessa Antti Aikio vielä kertoo ILO-keskustelun menneen Suomessa väärille urille. Näin siksi, koska ”moni lappilainen” pelkää sopimuksen 14. artiklan vaatimuksen alkuperäiskansan maaoikeuksien palauttamisesta vievän maita ja oikeuksia itseltään.
 ”Asia pitää hoitaa siten, että saamelaisten olot paranevat ilman, että se on keneltäkään muulta pois.”
Näin Aikio lausuu lehdessä kuluneen fraasin, jota ei ole pahemmin yritetty selittää käytännön eli todellisuuden tasolla.
Eli vaikka miten saamelaisten olot ovat tämän päivän Suomessa muita heikommat tai miten niitä pitäisi parantaa muiden edelle?  Ja jos puhutaan maaoikeuksista, miten maaoikeudet voidaan kansallisesti tai kansainvälisesti kestävästi osoittaa muista erillään ja erityisinä pääasiassa kielellisellä etnisellä valinnalla muodostetulle väestöryhmälle, ohi Lapinmaan historiallisen alkuperäisväestön?
Aikanaan niin sanottua saamelaislakiluonnosta markkinoitiin myös siten, etteivät sen kautta paliskunnittain muodostettaville lapinkylille tulevat oikeudet olisi keneltäkään pois. Pian sekä saamelaiset itse että muut ”lappilaiset” huomasivat missä mennään ja lakiluonnos raukesi.
Kuopattu sitä ei kuitenkaan, sillä kun lukee vaikkapa pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta kyhäiltyjä luonnoksia, Troijan hevonen hirnuu yhä.

Veikko

tiistai 7. elokuuta 2012

Helsingin luonnonystävät saamelaisideologian lumossa

Pohjoisessa on ihmetelty saamelaiskäräjien johdon ja yleensä saamelaispoliitikkojen vaitonaisuutta käydä paikallista keskustelua ajankohtaisesta ILO 169 -asiasta sekä siihen liittyen saamelaisuudesta ja saamelaisalueesta.
On arveltu, että jos vasta-argumentteja saamelaispolitiikkaa kyseenalaistaville viime vuosina julkaistuille tutkimuksille ei ole, on strategiaksi valittu vaikeneminen ja yritys jyrätä paikalliset yhteisöt ne etelän kautta ohittaen, selustaan koukaten.
Tiedossahan on toki Klemetti Näkkäläjärven ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen avoliitto. Sen hedelmänä on RKP:n ministereiden yksioikoinen pyrkimys ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin. Toisaalta on tiedossa sekin, kuinka vanhan Lapinmaan alkuperäisistä asuttajista, kalastaja- ja metsälappalaisista polveutuvat saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle jätetyt saamensukuiset ovat onnistuneet nostamaan esiin Lapin todellisen historian kyseenalaistaen näin saamelaiskäräjien johdon vaatimukset pelkästä poliittisesta ILO-ratkaisusta.
Porosaamelaisuuteen perustuva ja oikeusministeristössä sillanpäätään pitävä saamelaispolitiikka ei tyydy kuitenkaan vyöryttämään vain Suomen hallitusta ja eduskuntaa, vaan ”aikiolaista” saamelaisideologiaa istutetaan etelän cityihmisiin ruohonjuuritasolta alkaen. Tästä esimerkiksi kelpaa Helsingin Luonnonystävät ry, jonka verkkosivuille https://sites.google.com/site/helsinginluonnonystaevaetry/ eräänä päivänä eksyin.
Kenetpä noilta sivuilta tapasinkaan?
No, vanhan väärtini ”saamelaiskäräjien emerituspresidentti, kunniatohtori” Pekka Aikion, joka näyttää toimineen ja toimivan helsinkiläisen luontoväen informanttina saamelaisuudesta sekä tietenkin siitä, kuinka Suomen valtio on kohdellut ja kohtelee kaltoin porojaan ja perinteitään vaalivaa alkuperäiskansaa. Sivuilta löytyy muitakin tuttuja saamelaispolitiikan ja -kulttuurin nimiä kuten ”saamelaisaktivisti, tekniikan tohtori” Jan Saijets sekä eräänä näkyvänä toimijana Saksan Münchenissa asuva Nina Michael, joka sivuston mukaan tekee aktiivisesti töitä alkuperäiskansojen puolesta ja on jokin kansainvälisen Bärenkreis-yhteisön saamelaiskoordinaattori ja Lappland-Initiative Bremenin aktiivinen jäsen.
Pekka Aikion ohella ”saamelaisen elämäntavan asiantuntijana” helsinkiläisiä on valaissut muun muassa joikutaiteilija Niiles-Jouni Aikio.
Suosittelen siis tutustumista helsinkiläisten luonnonystävien ajatusmaailmaan sekä siihen tietoon, johon tuo ajatusmaailma näyttää nojaavan.
Kiinnostuksen lisäämiseksi seuraavassa pieniä lainauksia sivuilta:
”Miksi alkuperäiskansoja kohdellaan huonosti?
Nina Michael, joka asuu Münchenissä ja tekee aktiivisesti töitä alkuperäiskansojen puolesta, on koonnut dokumentin tästä asiasta. Hän lainaa Ailo Gaup'in (norjalais-saamelainen shamaani ja kirjailija) jonka mielestä tämän ongelman pääasialliset syyt ovat seuraavat:
- hyvin erilaiset kulttuurit
- oleminen vähemmistönä enemmistön keskellä
- perinpohjin erilaiset elintavat
- eri uskonnot
- täysin toisistaan poikkeavat kielet
Saamenmaan suurin uhka on Pekka Aikion mielestä Suomen valtion assimilaatiopolitiikka (saamelaisen kulttuurin sulautuminen enemmistöväen tapaan elää. Esimerkki: porohoidon muuttaminen maanviljelyksi).
Aikio jatkaa näin: Suomessa 1960-luvulla Lokan ja Porttipahdan tekojärvien rakentaminen johti altaiden alta pakkosiirrettyjen saamelaisten alkoholismiin ja itsemurhiin. Uumajan yliopistossa äskettäin  tehdyissä tutkimuksissa on tullut esille, että myös Ruotsissa nuoret porosaamelaiset ovat tehneet itsemurhia, kun ovat voimattomina joutuneet katselemaan porolaiduntensa tuhoamista.”
Ja näin kirjoittaa Lapissakin opintomatkalla käynyt jäsen Ilpo Rossi:
Saamelaisten kulttuuri, sen säilyminen ja kehittyminen on monella tapaa tienhaarassa. Jo alun perin 1700-1800-luvulla Ruotsin vallan aikana ryhdyttiin levittämään uudisasutusta saamelaisten ikimuistoisille paimennus- ja vaellusmaille. Maata omistamattomaan elämäntapaan tottuneet saamelaiset joutuivat näkemään uusien tulijoiden miehittävän heidän kulkureittejään ja asuinsijojaan. Erämaan asukkeina tämä alkuperäiskansa ei ollut tottunut puolustamaan oikeuksiaan viranomaisten avulla saatikka lainsäädännön keinoilla.
Paliskuntalaitoskin syntyi paikallaan asuvan väestön, ei saamelaisten tai puhumattakaan porotokkien vaatimusten ehdoilla. Ruotsissa ja Norjassa porojen vaellustarve on ymmärretty paremmin; siellä porot voivat siirtyä jäkäläisiltä talvilaitumiltaan kesäksi syömään yli 100 kasvilajia soille, kosteikkoihin, alavammille maille ja järvien rannoille samalla kun jäkälälaitumet suljetaan. Suomessa ei tällaista vaelluksen mahdollistavaa perinnettä ole suojeltu tai pidetty tarpeellisena. Porot ovat paliskuntainsa alueella kesät ja talvet. Porotokka saattaa kuivana kesäkautena tallata pilalle kuivettuneen jäkäläkankaan moneksi kymmeneksi vuodeksi. Vaellusvietin seuraaminen ja jäkälikköjen sulkeminen kesäkaudeksi pelastaisi porojen talviset elinolosuhteet.
Poro on villi märehtijä, jonka ruoansulatus kesäaikana muistuttaa nautakarjan vastaavaa. Poro syö monenlaista metsänviljaa ja juo vettä; talvella poron ruoansulatus sopeutuu vähäravinteisen jäkälän ja koivun tai männyn lupon syömiseen, vedentarpeen se tyydyttää haukkaamalla kuivaa lunta. Kuusen naava ei porolle sovi – usein nälkään kuollut poro löytyykin naavaisen kuusen juurelta. Vaellus talvilaitumen ja kesälaitumen välillä on pitkän päälle porotokan elinehto. Saamelaisen elämäntapa ja asuinpaikan vaihtelu on ikiaikaisesti perustunut poron ehdoilla elämiseen.
Poliittinen järjestelmämme ei joko ymmärrä tai omistusoikeuteen perustuen hyväksy saamelaisuutta alkuperäiskansana eikä myöskään sen käsitystä ja ymmärrystä poroelon kumppanuuteen perustuvana nomadisena elämäntapana. Sipoon Kallioniemessä järjestettyyn seminaariin saapui vain perussuomalaisten edustaja Pirkko Mattila, joka osoittautuikin saamelaisen Niiles-Jounin sukulaiseksi. Yhtään poliittista arviota tai näkemystä ILO:n alkuperäiskansoja kansoja koskevan sopimuksen hyväksymisestä ei kuultu, vaikka hallitusohjelmaan tämä kannanotto on kirjattu. Seminaarissa ehdotettiinkin, että valmisteilla olevassa Metsähallitusta koskevassa laissa valtion metsien hoito saamelaisalueilla uskottaisiin saamelaiskäräjille joko yksin tai yhteishallintoperiaatteella valtion kanssa.
Suomen valtio on käyttäytynyt saamelaiskysymyksessä rumasti myös suhteessa kansainvälisiin sopimuksiin. Kun Suomea ei voitu hyväksyä mukaan YK:n ihmisoikeussopimuksen jäseneksi johtuen ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen hyväksymättä jättämisestä, Suomi lupasi jo Vanhasen hallituksen aikana hoitaa asian. Mukaan päästiin, mutta Suomen lupaama osuus jäi täyttämättä. Arktinen märehdintä saamelaiskysymyksen ympärillä siis jatkuu.
Perusteellisten pohdintojen lomassa kuultiin Niiles-Jounin joikhuja sekä saamen että suomen kielellä. Saamelaisuus tienhaarassa – mutta kuka sitten on saami?
Presidentti tri Pekka Aikion mukaan saamelainen on se jonka itseidentiteetti on saamelainen, joka siis kokee olevansa saamelainen. Tämä on määritelmän ensimmäinen puoli; myös saamelaisyhteisön on hyväksyttävä kyseinen henkilö saamelaiseksi.”
Eikö Helsingissä muka tiedetä miten asiat Lapinmaassa makaavat?

Veikko

torstai 2. elokuuta 2012

Kaisa ja hänen Rounalansa

Kaisa Korpijaakko-Labba ei haluaisi enää jatkaa kinastelua Tanja Joonan kanssa saamelaiskysymyksistä, mutta, mutta…
Näin jälleen hän Lapin Kansassa (LK 2.8.2012), jossa viime vuosikymmeninä harjoitettuun saamelaispolitiikkaan korviaan myöten sotkeutunut, Käsivarren alueella sijainneeseen Rounalan lapinkylään keskittyneen väitöskirjansa taannoin tehnyt tohtori haluaa nokitella tuoreemman tohtorin kanssa tämän koko vanhaan Lapinmaahan ja jo kymmeniä vuosia esillä olleeseen ILO 169 -sopimukseen paneutuvasta väitöstyöstä.
Sen merkitystä omaan työhönsä nähden madaltaen.
Korpijaakko-Labban selityksistä ja saivarteluista saa kokoon melkoisen sekasotkun jos niitä kiteyttäisi ranskalaisin viivoin peräkkäin. Tämän olen havainnut tutkittuani kymmenien vuosien ajalta kertyneitä arkistojani, niitä yhteen vetäen. Kun yhteenvetoon liitetään vielä oikeustieteen kandidaatti Heikki J. Hyvärisen selitykset ja todistelut, yksin tai yhdessä Korpijaakko-Labban kanssa, ei tarvita kummoista mestaria huomaamaan, etteivät palapelin palikat sovi enää nykyajan tietojen valossa yhteen.
Tässä viimeisimmässä kirjoituksessaan Korpijaakko-Labba toteaa:
- Toki kaikki perustutkimus, joka koskee Lapinmaata, on tarpeellista ja tervetullutta teki sitä kuka vain. Perustutkimus on kuitenkin eri asia kuin mielipide tai poliittinen kannanotto.
On jokseenkin huvittavaa lukea, että nimenomaan Korpijaakko-Labba kyseenalaistaa tutkijan oikeuden esittää työnsä muodostamia johtopäätöksiä, kun hän itse on elämöinyt omalla työllään vuosikymmenet ja ollut jopa laatimassa ja kentällä markkinoimassa taannoista työhönsä nojannutta saamelaislakiluonnosta. Häneen verrattuna Tanja Joona ja saamelaisuudesta väitellyt Erika Sarivaara ovat pysyneet hyvin tutkijan rooleissaan.
- Saamelaismääritelmään liittyen katson kyllä, että rajanvetojen ja linjausten tekeminen asiassa kuuluu lain puitteissa saamelaisille itselleen, alkuperäiskansana ja alkuperäiskansaoikeuden mukaan. Meille suomalaisille ei tehtävä kuulu.
Näinkin Korpijaakko-Labba politikoi Lapin Kansan kirjoituksessaan.
On erikoista, että Suomen valtion tulisi tunnustaa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksytyt henkilöt maan alkuperäiskansana ja Lapin valtionmaiden omistajana ilman että sen ”suomalaisilla” päättäjillä olisi oikeutta tehdä minkäänlaisia historiallisiin tosiasioihin tai kansainvälisiin tulkintoihin nojaavia linjauksia.
Ei muuta kuin uskokaa sitä vaaliluetteloa, joka perustuu muutamien opiskelijoiden 1970-luvulla keräämään ja jo alussa vajavaiseksi myönnettyyn materiaaliin!
Korpijaakko-Labban kunniaksi tällä kerralla on sanottava hänen kirjoituksensa joltinenkin sävyisyys. Häneltä kun on viime aikoina sinkoillut eri tahoille aggressiivisiakin purkauksia, joista tohtorin heikkous sietää muita totuuksia kuin omansa käy mielestäni säälittävällä tavalla ilmi.

Veikko