Helsingin luonnonystävät saamelaisideologian lumossa

Pohjoisessa on ihmetelty saamelaiskäräjien johdon ja yleensä saamelaispoliitikkojen vaitonaisuutta käydä paikallista keskustelua ajankohtaisesta ILO 169 -asiasta sekä siihen liittyen saamelaisuudesta ja saamelaisalueesta.

On arveltu, että jos vasta-argumentteja saamelaispolitiikkaa kyseenalaistaville viime vuosina julkaistuille tutkimuksille ei ole, on strategiaksi valittu vaikeneminen ja yritys jyrätä paikalliset yhteisöt ne etelän kautta ohittaen, selustaan koukaten.

Tiedossahan on toki Klemetti Näkkäläjärven ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen avoliitto. Sen hedelmänä on RKP:n ministereiden yksioikoinen pyrkimys ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin. Toisaalta on tiedossa sekin, kuinka vanhan Lapinmaan alkuperäisistä asuttajista, kalastaja- ja metsälappalaisista polveutuvat saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolelle jätetyt saamensukuiset ovat onnistuneet nostamaan esiin Lapin todellisen historian kyseenalaistaen näin saamelaiskäräjien johdon vaatimukset pelkästä poliittisesta ILO-ratkaisusta.

Porosaamelaisuuteen perustuva ja oikeusministeristössä sillanpäätään pitävä saamelaispolitiikka ei tyydy kuitenkaan vyöryttämään vain Suomen hallitusta ja eduskuntaa, vaan ”aikiolaista” saamelaisideologiaa istutetaan etelän cityihmisiin ruohonjuuritasolta alkaen. Tästä esimerkiksi kelpaa Helsingin Luonnonystävät ry, jonka verkkosivuille https://sites.google.com/site/helsinginluonnonystaevaetry/ eräänä päivänä eksyin.

Kenetpä noilta sivuilta tapasinkaan?

No, vanhan väärtini ”saamelaiskäräjien emerituspresidentti, kunniatohtori” Pekka Aikion, joka näyttää toimineen ja toimivan helsinkiläisen luontoväen informanttina saamelaisuudesta sekä tietenkin siitä, kuinka Suomen valtio on kohdellut ja kohtelee kaltoin porojaan ja perinteitään vaalivaa alkuperäiskansaa. Sivuilta löytyy muitakin tuttuja saamelaispolitiikan ja -kulttuurin nimiä kuten ”saamelaisaktivisti, tekniikan tohtori” Jan Saijets sekä eräänä näkyvänä toimijana Saksan Münchenissa asuva Nina Michael, joka sivuston mukaan tekee aktiivisesti töitä alkuperäiskansojen puolesta ja on jokin kansainvälisen Bärenkreis-yhteisön saamelaiskoordinaattori ja Lappland-Initiative Bremenin aktiivinen jäsen.

Pekka Aikion ohella ”saamelaisen elämäntavan asiantuntijana” helsinkiläisiä on valaissut muun muassa joikutaiteilija Niiles-Jouni Aikio.

Suosittelen siis tutustumista helsinkiläisten luonnonystävien ajatusmaailmaan sekä siihen tietoon, johon tuo ajatusmaailma näyttää nojaavan.

Kiinnostuksen lisäämiseksi seuraavassa pieniä lainauksia sivuilta:

”Miksi alkuperäiskansoja kohdellaan huonosti?
Nina Michael, joka asuu Münchenissä ja tekee aktiivisesti töitä alkuperäiskansojen puolesta, on koonnut dokumentin tästä asiasta. Hän lainaa Ailo Gaup'in (norjalais-saamelainen shamaani ja kirjailija) jonka mielestä tämän ongelman pääasialliset syyt ovat seuraavat:
- hyvin erilaiset kulttuurit
- oleminen vähemmistönä enemmistön keskellä
- perinpohjin erilaiset elintavat
- eri uskonnot
- täysin toisistaan poikkeavat kielet
Saamenmaan suurin uhka on Pekka Aikion mielestä Suomen valtion assimilaatiopolitiikka (saamelaisen kulttuurin sulautuminen enemmistöväen tapaan elää. Esimerkki: porohoidon muuttaminen maanviljelyksi).
Aikio jatkaa näin: Suomessa 1960-luvulla Lokan ja Porttipahdan tekojärvien rakentaminen johti altaiden alta pakkosiirrettyjen saamelaisten alkoholismiin ja itsemurhiin. Uumajan yliopistossa äskettäin  tehdyissä tutkimuksissa on tullut esille, että myös Ruotsissa nuoret porosaamelaiset ovat tehneet itsemurhia, kun ovat voimattomina joutuneet katselemaan porolaiduntensa tuhoamista.”

Ja näin kirjoittaa Lapissakin opintomatkalla käynyt jäsen Ilpo Rossi:

”Saamelaisten kulttuuri, sen säilyminen ja kehittyminen on monella tapaa tienhaarassa. Jo alun perin 1700-1800-luvulla Ruotsin vallan aikana ryhdyttiin levittämään uudisasutusta saamelaisten ikimuistoisille paimennus- ja vaellusmaille. Maata omistamattomaan elämäntapaan tottuneet saamelaiset joutuivat näkemään uusien tulijoiden miehittävän heidän kulkureittejään ja asuinsijojaan. Erämaan asukkeina tämä alkuperäiskansa ei ollut tottunut puolustamaan oikeuksiaan viranomaisten avulla saatikka lainsäädännön keinoilla.

Paliskuntalaitoskin syntyi paikallaan asuvan väestön, ei saamelaisten tai puhumattakaan porotokkien vaatimusten ehdoilla. Ruotsissa ja Norjassa porojen vaellustarve on ymmärretty paremmin; siellä porot voivat siirtyä jäkäläisiltä talvilaitumiltaan kesäksi syömään yli 100 kasvilajia soille, kosteikkoihin, alavammille maille ja järvien rannoille samalla kun jäkälälaitumet suljetaan. Suomessa ei tällaista vaelluksen mahdollistavaa perinnettä ole suojeltu tai pidetty tarpeellisena. Porot ovat paliskuntainsa alueella kesät ja talvet. Porotokka saattaa kuivana kesäkautena tallata pilalle kuivettuneen jäkäläkankaan moneksi kymmeneksi vuodeksi. Vaellusvietin seuraaminen ja jäkälikköjen sulkeminen kesäkaudeksi pelastaisi porojen talviset elinolosuhteet.

Poro on villi märehtijä, jonka ruoansulatus kesäaikana muistuttaa nautakarjan vastaavaa. Poro syö monenlaista metsänviljaa ja juo vettä; talvella poron ruoansulatus sopeutuu vähäravinteisen jäkälän ja koivun tai männyn lupon syömiseen, vedentarpeen se tyydyttää haukkaamalla kuivaa lunta. Kuusen naava ei porolle sovi – usein nälkään kuollut poro löytyykin naavaisen kuusen juurelta. Vaellus talvilaitumen ja kesälaitumen välillä on pitkän päälle porotokan elinehto. Saamelaisen elämäntapa ja asuinpaikan vaihtelu on ikiaikaisesti perustunut poron ehdoilla elämiseen.

Poliittinen järjestelmämme ei joko ymmärrä tai omistusoikeuteen perustuen hyväksy saamelaisuutta alkuperäiskansana eikä myöskään sen käsitystä ja ymmärrystä poroelon kumppanuuteen perustuvana nomadisena elämäntapana. Sipoon Kallioniemessä järjestettyyn seminaariin saapui vain perussuomalaisten edustaja Pirkko Mattila, joka osoittautuikin saamelaisen Niiles-Jounin sukulaiseksi. Yhtään poliittista arviota tai näkemystä ILO:n alkuperäiskansoja kansoja koskevan sopimuksen hyväksymisestä ei kuultu, vaikka hallitusohjelmaan tämä kannanotto on kirjattu. Seminaarissa ehdotettiinkin, että valmisteilla olevassa Metsähallitusta koskevassa laissa valtion metsien hoito saamelaisalueilla uskottaisiin saamelaiskäräjille joko yksin tai yhteishallintoperiaatteella valtion kanssa.

Suomen valtio on käyttäytynyt saamelaiskysymyksessä rumasti myös suhteessa kansainvälisiin sopimuksiin. Kun Suomea ei voitu hyväksyä mukaan YK:n ihmisoikeussopimuksen jäseneksi johtuen ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen hyväksymättä jättämisestä, Suomi lupasi jo Vanhasen hallituksen aikana hoitaa asian. Mukaan päästiin, mutta Suomen lupaama osuus jäi täyttämättä. Arktinen märehdintä saamelaiskysymyksen ympärillä siis jatkuu.

Perusteellisten pohdintojen lomassa kuultiin Niiles-Jounin joikhuja sekä saamen että suomen kielellä. Saamelaisuus tienhaarassa – mutta kuka sitten on saami?

Presidentti tri Pekka Aikion mukaan saamelainen on se jonka itseidentiteetti on saamelainen, joka siis kokee olevansa saamelainen. Tämä on määritelmän ensimmäinen puoli; myös saamelaisyhteisön on hyväksyttävä kyseinen henkilö saamelaiseksi.”

Eikö Helsingissä muka tiedetä miten asiat Lapinmaassa makaavat?

Veikko