tiistai 18. joulukuuta 2012

Vihaista joulua

Klemetti Näkkäläjärvi on taas puhunut. Ugh!
Bloginsa ”joulutervehdyksessä” hän tihkuu jälleen ylenkatsetta, inhoa ja vihaa ”valtaväestöä”, ”niin sanottuja” lapinkyläyhdistyksiä ja tietenkin ”saamelaiseksi haluavia suomalaisia edustavaa järjestöä” kohtaan.
Klemetti harjoittaa ilmeisesti sitä vuoropuhelua, jota valtioneuvoston äskettäisessä iltakoulussa päätettiin korostaa jatkossa ILO 169 -sopimuksen merkitystä ja ratifiointitarvetta selviteltäessä, samoin pohjoismaisen saamelaissopimuksen neuvotteluissa.
Ei siis hyvältä näytä.
Näkkäläjärvi syyttää surutta kotikuntaansa Enontekiötä ja erityisesti kunnanjohtaja Mikko Kärnää virheellisestä ja saamelaisvastaisesta tiedottamisesta valtioneuvoston iltakoulun linjauksiin liittyen.  Saamelaiskäräjien puheenjohtaja lähtee siitä, että vain hänellä itsellään on oikea tieto tulkita noita linjauksia ja etteivät muut osapuolet liene keskustelleet asioista linjausten taustalla. Toki oikeusministeri ollut vaikeasti tavoitettava henkilö, mutta ehkäpä hänkin uskaltautuu ennen pitkää sovittuun ja kirjattuun vuoropuheluun sekä paikallisen väestön laajaan kuulemiseen. Myös tutkimuksille on syytä antaa vihdoin tilaa.
Näkkäläjärven mukaan ”valtaväestön” edustajien kuuleminen ei merkitse sitä, että he olisivat jokin osapuoli ILO 169 -sopimusta ratifioitaessa. ”Saamelaiseksi haluavia suomalaisia edustavan järjestön” eli statuksettomien saamelaisten edustajana toimivan Metsä-, kalastaja- ja tunturisaamelaiset ry:n näkemykset Näkkäläjärvi lyttää tragikoomisiksi.
”Kyseisellä suomalaisyhdistyksellä näyttää olevan suunnaton hinku päästä mukaan ILO 169-sopimus-, pohjoismaiseen saamelaissopimus- ja kaikkiin mahdollisiin muihinkin neuvotteluihin, jotka koskevat saamelaisia. Suomen saamelaiskäräjälain 6 §:n mukaan vain saamelaiskäräjät voi edustaa saamelaisia virallisissa kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä. Yhdistyksellä ei ole osaa eikä arpaa missään saamelaisia koskevissa työryhmissä”, Näkkäläjärvi sanailee.
Hän haluaa pitää saamelaisten piirin edelleen pienenä, käytännössä vain muutaman suvun ”alkuperäiskansana”. Hän ei tunnu edelleenkään ymmärtävän - edes maailmalta olevien ennakkotapausten valossa - , ettei Suomella ole ILO 169 -sopimuksen kohdalla mahdollisuutta olla selvittämättä kestävästi alkuperäiskansakysymystään ja sopimuksen soveltamisaluetta. Ei myöskään sopimuksen vaikutuksia edes muuhun väestöönsä nähden.
Saamelaiskäräjät ei ole todellakaan ainoa osapuoli valtioon nähden tässä prosessissa.
Klemetti Näkkäläjärvi lyttää vielä joidenkin ministeriöiden ILO-lausunnot epäasianmukaisiksi. Niitä ruotimaan ja oikaisemaan hän on pestannut kuinka ollakaan professori Martin Scheininin, jonka alustavan arvion mukaan esimerkiksi valtiovarainministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön lausunnot eivät vastaa Suomen perustuslain ja Suomen nykyisten kansainvälisten sopimusten velvoitteita.
En tiedä millainen painoarvo Scheininin lausunnoille voidaan enää näissä yhteyksissä antaa, niin perusteellisen integroitunut hän jo pitkään ollut vallinneeseen, ihmisiä subjektiivisesti erittelevään ja siten syrjivään saamelaispolitiikkaan. Ainakin valtioneuvoston kannattaisi kysyä kantoja muutamilta muiltakin kotoisen ja kansainvälisen oikeuden asiantuntijoilta. Mieleen tulee ensimmäisenä professori Pertti Eilavaara.
”Ollakseen ILO-sopimuksen kannalta hyväksyttävä, täytyy Suomen lainsäädännön saamelaismääritelmän olla saamelaisten itsensä hyväksymä”, toteaa Näkkäläjärvi vielä saamelaismääritelmästäkin.
Suomeksihan tuo tarkoittaa, että saamelaisuudesta päättäisi edelleen muutaman henkilön muodostama lautakunta, tarvittaessa vaikka vielä äänestäen.
Siinä olisi alkuperäiskansalaisen identiteetti ja asema osin sananmukaisestikin kiinni poron saparossa.

Veikko

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Varovaisen päättäväistä

Valtioneuvoston viestintäosasto kertoo keskiviikkoaamun 12.12.2012 tiedotteessaan hallituksen saamelaisasioita käsitelleestä samaisen aamun ”iltakoulusta”. Tiedotteesta tulee mieleeni edellinen kerta kun ILO 169 -sopimus ja pohjoismainen saamelaissopimus olivat silloisen hallituksen iltakoulussa vuonna 2007. Eli se taas siitä.
Hallitus lupaa siis jatkaa neuvotteluja pohjoismaisesta saamelaissopimuksesta ”tavoitteena saada moderni valtiosopimus kolmen pohjoismaan alueella alkuperäiskansan oikeuksista”. Myös ”työtä alkuperäiskansoja koskevan ILO-sopimuksen ratifiointiesteiden poistamiseksi jatketaan oikeusministeriön johdolla muiden vastuuministeriöiden ja saamelaiskäräjien yhteistyönä”.  Tässä yhteydessä aiotaan käydä ”avointa vuoropuhelua ILO-sopimuksen tarkoituksesta ja merkityksestä”.
Edelleen todetaan, että ”poliittista linjausta vaativista saamelaisasioista ja erityisesti saamelaissopimuksesta neuvoteltaessa esiin nousevista kysymyksistä päättämään muodostetaan saamelaisasioiden ministerityöryhmä”.
Mitäkö tuo kaikki varovaisen päättäväisesti lausuttu tarkoittaa?
No sitä, että hoputus ILO 169 -sopimuksen ratifioimiseksi saamelaiskäräjien johdon vaatimalla tavalla toviksi hellittää ja että puoluetoverit Klemetti Näkkäläjärvi ja Anna-Maja Henriksson saavat esiliinakseen erityisen ministeriryhmän. Ja että ILO 169 -sopimuksen tarkoitus ja merkitys – käytännössä siis myös tarve – tuodaan avoimeen vuoropuheluun. Avoimen vuoropuhelun täytyy käsittääkseni olla laajempaa kuin tähänastinen saamelaiskäräjien puheenjohtajan ja oikeusministerin keskinäinen rupattelu.
Edelleen valtioneuvosto kertoo maa- ja metsätalousministeriön asettavan työryhmän valmistelemaan saamelaisten osallistumisoikeuksien lisäämistä valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä. Samalla otettaisiin huomioon muun paikallisen väestön osallistumismahdollisuudet ja tarvittavat säännökset otettaisiin Metsähallitusta koskevaan organisaatiolainsäädäntöön.
Tämäkään periaate ei mahdollista enää Metsähallitusta seurustelemaan valtionmaiden käytöstä pelkästään saamelaiskäräjien ja käytännössä poroisäntien kesken.  Jos ja kun työryhmä perustetaan, on siinä oltava muidenkin paikallisyhteisöjen kuin paliskuntien tai saamelaiskäräjien edustus – kunnista kalastuskuntiin ja erityisesti erityisperusteisten oikeuksien omistajiin.
Viittaanpahan vain Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitelman laatimisen yhteydessä esiin nousseeseen Akwé:Kon -työryhmään.
Valtioneuvosto tiedottaa edelleen työn saamelaiskäräjistä annetun lain nykyaikaistamisesta jatkuvan tavoitteena kehittää saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä. Myös saamen kielen elvyttämisohjelman valmistelu jatkuu hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti.
Mitähän tuo saamelaiskäräjälain nykyaikaistaminen saattaisi käytännössä tarkoittaa? Ehkä vanhanaikaisimmillaan tiukennuksia saamelaismääritelmään – tai sitten päinvastoin. Saamelaismääritelmästä voi heittää sen verran siltaa takaisin pohjoismaiseen saamelaissopimukseen, että siinä on yksi mielenkiintoinen yhteensovittamisen paikka pohjoismaisesti kun on seurannut viime ajat Suomessa, Norjassa ja viimeksi Ruotsissa käytyä keskustelua ja sovellettuja käytäntöjä saamelaisuudesta ja pääsystä saamelaiskäräjien vaaliluetteloihin.
Ei lopu jahnaaminen ihan lähivuosina jos vuosikymmeninäkään.
Valtioneuvoston tiedote päättyy virkkeeseen, jonka mukaan ”hallitus pitää tärkeänä, että saamelaisasioita valmistelevat työryhmät ja muut valmisteluelimet kuulevat laajasti myös saamelaisten kotiseutualueella asuvia eri osapuolia”.
Siinä on hyvä virke, joka kunnolla käytännössä toteutettuna voi jopa pelastaa Suomen siltä käteen räjähtävältä ihmisoikeuspommilta, josta juuri edellä kirjoitin.
Nyt on vain huolehdittava, että avoin vuoropuhelu ja eri osapuolten laaja kuuleminen saadaan kunnollisille, virallisille raiteille.
Mikäli Suomi todella aikoo joskus ratifioida ILO 169 -sopimuksen, sen on aidosti pureuduttava ratifioinnin perusteisiin ja niistä löytyviin esteisiin. Ja tuon pureutumisen on tapahduttava valtion aloitteesta ja kustannuksella eikä kuten tähän asti kun eri osapuolet - saamelaiskäräjiä lukuun ottamatta - ovat joutuneet perustelemaan oikeuksiaan omin avuin ja varoin.

Veikko

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Asiatonta syyttelyä, presidentti Klemetti!

Kun luin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven Helsingissä järjestetyssä ihmisoikeusseminaarissa (30.11.12) pitämän puheen, joudun jälleen kerran pohtimaan millaisessa maailmassa hän ja hänen pienilukuinen taustajoukkonsa mahtaa elää.
Kun puhun Klemetistä pienilukuisine taustajoukkoineen, viittaan hänen puheisiinsa saamelaisten nimissä ja yleistäviin syytöksiinsä Lapissa ja jopa Suomen eduskunnassa vallitsevasta saamelaisvastaisuudesta.
Minusta Näkkäläjärven syyttely on asiatonta eikä edusta yleisesti saamelaisen kansanryhmän näkemystä. En myöskään millään tunnista hänen väittämäänsä saamelaisvastaisuutta tai suoranaista saamelaisvihaa, josta jatkuvasti yksittäisiä ihmisiä ja yhteisöjä – esimerkkinä (Klemetin sanoin) ”lappalaiskulttuuriyhdistyksen kaltaiset liikkeet” – syyllistetään ja jossa yhteydessä kaiken maailman saamenprofessoritkin ovat heitelleet julki rasismiväitteitään.
Jos jossain viha itää, se katsoo Klemettiä ja hänen kavereitaan silmiin heidän omasta peilistään.
Helsingin ihmisoikeusseminaarissa ei toivon mukaan jäänyt presidentti Näkkäläjärven puheen jäljiltä epäselväksi sinisilmäisimmillekään mitä saamelaiskäräjien johdon suomenruotsalaisten poliitikkojen ja -vaikuttajien tuella ajama ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin malli Lapissa ja Suomessa aiheuttaisi. Tässä kohdassa hieman ihmettelen ulkoministeri Erkki Tuomiojan heikkoa tajuntaa saamelaisten ihmisoikeustilanteesta Suomessa. Siis mikäli hänen samaisessa seminaarissa pitämänsä puhe saamelaisista tarkoitti nimenomaan samaa rajattua saamelaisten ryhmää kuin mitä Klemetti Näkkäläjärvi ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ovat olleet Suomeen rajaamassa. Ehkäpä kaikin puolin muutoin arvostamani ulkoministeri on omaksunut ”lonkalta” Klemetin ja kumppanien propagandan. Tuolla sanallahan saamelaisten presidentti kuvaili median ja valtakunnan politiikkojen omaksumaa uutta tutkimustietoa ILO 169 -sopimuksen tulkinnasta Suomen olosuhteissa sekä saamelaisuuden ja saamelaisalueen rajauksista.
Klemetti Näkkäläjärven kova ”yhden totuuden” linja ILO 169 -sopimuksen ratifioinnissa ja saamelaisuuden sekä saamelaisalueen määrittelyssä on lopulta varsin outo silloin jos hänet ymmärretään, kuten pitää ymmärtää ja hänen itsensä pitäisi ymmärtää, vastuullisena virkamiehenä.
Suomi ei todellakaan voi lähteä nykyisen tiedon valossa suin päin allekirjoittamaan Näkkäläjärven vaatimusta, jonka mukaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon valittu etninen kansanryhmä olisi sellaisenaan Suomen yksi ja ainoa alkuperäiskansa. Väitteellä ei yksinkertaisesti ole kestävää todellisuuspohjaa, vaan se on poliittinen ja äärimmäisen tarkoitushakuinen.
Alkuperäiskansojen asemaa koskevalla ILO 169 -sopimuksella ei ole määritelty yhdenkään liittyvän valtion historiaa, eikä etenkään voitu muuttaa historian kulkua tai muuten määritellä kansallisia olosuhteita.
Helsingin seminaarissa kuullun keskeisen ILO-asiantuntijan Lee Swepstonin esityksen pohjalta voidaan tehdä selkeät johtopäätökset, joiden mukaan yleissopimuksen ratifiointia aikova valtio voi määritellä täysin riippumattomasti - ja se on tehtävä ennen ratifiointiharkintaa - mikä on sen alueella asuva alkuperäiskansa ja mikä ei ole. Siten ILO 169 -sopimusta ei voida ratifioida ilman että ensin määritellään sen suhde muuhun perus- ja ihmisoikeussuojaan kaikkien osallisten ryhmien ja oikeuksien osalta.
Oikeusoppineiden mukaan tämä taas tarkoittaa sitä, ettei sopimus voi tuoda saamelaisille tai muillekaan mitään subjektiivisia oikeuksia johonkin toiseen ryhmään nähden tai viedä tai vähentää tai heikentää kenenkään nyt olevia tai myöhemmin todettavia oikeuksia.
Kyseeseen tulee näin yksin se, että valtio luopuu jostain vain sille kuuluvasta vallasta päättää asioista, pois lukien lainkäyttö ja lainsäädäntövalta. Kun jäljelle jää tietyn hallintovallan määrittely, on siinäkin laintuntijoiden mukaan olennainen edellytys, ettei muiden oikeuksia loukata. Se taas edellyttää, että valtion on määriteltävä ensin, mitä oikeuksia tai asemaa esimerkiksi lappalaisvähemmistöllä on nykyisen tutkimustiedon nojalla. Määrittely voi edellyttää lappalaisten osallistumisoikeuden laajentamista, joka taas voi johtaa kokonaan uudenlaiseen, saamelaiskäräjien aseman korvaavaan järjestelmään.
Swepstoniin viitaten voidaan edelleen todeta, ettei ILO 169 -sopimus luo yhtään uutta oikeutta. Jos valtio ei siis ole jotain oikeutta koskaan vienyt, ei ratifioinnissa sellaista siis synny. Päinvastaisessa tapauksessa ratifiointi luo erityisperusteet valtiolle palauttaa oikeudet niille, jotka ovat niitä menettäneet. Suomessa käytännössä olisi edessä vielä ehkä pitkäkin selvitysten tie – valtion kustannuksella ja ilman jotain poliittista ennakkoasetelmaa.
Keskustelin reilu viikko sitten Inarin Sajoksessa järjestetyn Metsä- kalastaja- ja tunturisaamelaisten yhdistyksen seminaarin lopulla saamelaiskäräjien emerituspresidentin Pekka Aikion kanssa nykytilanteesta. Häntä se tuntui harmittavan ja kysyinkin olisiko silloin reilu vuosikymmen sitten kannattanut ottaa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon sinne hakeneet vajaat tuhat inarinsaamelaista, ja etenkin, olisiko vuoden 1962 rajallista väestöselvitystä kannattanut myöhemmin muutamia kertoja täydentää, jotta vuosikymmenten raastava kiista olisi saatu ehkäpä jo ajat sitten laantumaan ja Lapinmaahan rauha.
En saanut väärtistä ihan selvää, mutta ei hän ollut kyllä jyrkästi eri mieltäkään. Aikion mukaanhan vuoden 1962 selvityksestä jäi saamensukuisia ihmisiä pois omasta tahdostaan, mutta että selvitystä olisi ehkä voitu myöhemmin täydentää. Klemetti Näkkäläjärvi on puolestaan todennut, ettei saamelaisten määrällinen lisääminen ole suotavaa.
Näkkäläjärven politiikalla saamelaisyhteisöä ollaan viemässä yhä sulkeutuneempaan suuntaan ja jonkinlaiseen monokulttuuriin – kuten joku on blogissani edellisen kirjoitukseni kommenteissa todennut.


Veikko