Ihmisoikeusprofessorin tittelin alla patsasteleva
firenzeläinen Martin Scheinin
todisti viimeistään paikallislehti Inarilaisessa (30.10.2019) kaunaisella
kirjoituksellaan, ettei sopu taida hänelle millään kelvata. Tämä statuksettomien
inarin- ja metsäsaamelaisten sortoon paneutunut Lapin yliopiston statusta kiillottamaan
pestattu proffa oli näköjään käräjävaalien suurin ja samalla huonoin häviäjä.
Scheinin vihjaa kirjoituksessaan mutkan kautta joukoilleen,
että ”selvällä enemmistöllä on demokratiassa oikeus toteuttaa omaa linjaansa”. Hän
joutuu kuitenkin toteamaan, että tuo oma linja pitäisi toteuttaa ”kaikkien
kuulemisen ja rehellisen päätöksenteon kautta”, mutta sen ei tarkoittavan, ”että
yksi kolmannes äänestäjistä tai heidän edustajiksi itsensä julistautuvat
voisivat sanella saamelaiskäräjien politiikan, varsinkin kun tuo sinänsä
merkittävä kannatus ei ole tullut puhtain keinoin”.
Scheinin ei siis tunnusta suomalaista oikeusvaltiota eikä siten
käräjävaalien oikeellisuutta, ja ehkäpä hän on joidenkin vaaleista tehtyjen
kantelujenkin takapiruna. Hän leimaa näköjään surutta voittajia ”inarinsaamelaisten
hienon identiteetin” varastajiksi ja riidankylväjiksi. Hän nostaa yhden
voittajan, Kari Kyrön, nimeä esille,
mutta joutuu silti tunnustamaan, että monet muutkin kuin korkeimman
hallinto-oikeuden (KHO) vaaliluetteloon nostamat henkilöt ovat Kyröä äänestäneet.
Koska KHO:n päätökset loukkasivat Scheininin mielestä saamelaisten
itsemääräämisoikeutta, hän ei suostu näkemään Kyrön suosiossa itse
korostamaansa ryhmähyväksyntää, vaan kiertää yhä sekavaa sorron kehäänsä.
Kun viime aikoina on saamelaisuuteen liittyen puhuttu paljon
alistamisesta, kiusaamisesta, häirinnästä, vähättelystä ja syrjinnästä, onko
niin, että tällaisella stalinistisen mallin retoriikalla peitetään todellista
syrjintää ja vähättelyä, jota statuksettomiin saamelaisiin ikään kuin
saamelaisuuden sisällä Scheininin kaltaisten mestareiden johdolla harjoitetaan.
Kun siihen päälle vielä vaaditaan Suomen valtiota syyllistäen jotain asuntola-aikoihin
rajattua sovintoprosessia, ollaan lähellä absurdiuden lakipistettä.
Tuossa edellä mainitsemassani Inarilaisen numerossa
päätoimittaja Jaakko Peltomaa
kirjoitti myös statuksettomien inarinsaamelaisten asemasta. ”He polveutuvat Inarin alkuperäisväestöstä,
Inarin kanta-asukkaista. Eikä sukunimen vaihtuminen vienyt ihmisen alkuperää,
identiteettiä, inarinsaamelaista elämäntapaa tai maankäyttöoikeuksia.
Ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin ja hänen hengenheimolaisensa jaksavat
väheksyä statuksettomien inarinsaamelaisten identiteettiä. Scheininistä tulee
mieleen Lenin, joka aikoinaan puhui
lämmöllä hyödyllisistä idiooteista. He olivat länsimaista akateemista
älymystöä, joka kannatti sokeasti neuvostovaltaa.”
Niinpä niin. Näitä leninejä ja heidän hyödyllisiä
idioottejaan on riittänyt selittämään ja väittelemään saamelaisasioiden ja
erityisesti kollektiivisen, joskus ihan konkreettista valtiotakin
tarkoittaneen, historiaan perustumattoman Saamenmaan ympärillä. Kun näkee ja
kuuntelee tätä scheininiläistä kehän kiertämistä, joutuu kerta toisensa jälkeen
kysymään, olisiko nykyaikaa eläville saamelaisille jo järkevää skipata tuo
heitä ylhäältä yliopistokuplastaan katseleva joukkio ja rakentaa itse omaa
elämäänsä heitä ja heidän elämäntapaansa arvostavassa oikeusvaltiossa?
Kari Kyröä lainaten: ”Tosiasioihin
ja alueemme runsaaseen, kirjattuun viralliseen historiantutkimukseen perustuva
keskustelu johtaa paremmin eteenpäin ongelmien ratkaisemisessa. Vastuullisten
tahojen on nojattava siihen. Pelkkien mielikuvien perusteella asioita ei voi
ratkaista, sellaisesta jäisi kolisevia luurankoja kaappeihin. Kestävään
sovinnon tekoon kuuluu sekä virheiden tunnustuksia, että anteeksiantoa.”
