Sortoprofessori purkaa kiukkua vaalitappiostaan

Juuri pidettyjen saamelaiskäräjävaalien voittajista on uutisoitu ja pohdittu joko käräjillä osattaisiin pikkuhiljaa – vaalien tulosta kunnioittaen – edetä kohti sovinnollista ja kaikkia saamelaisia palvelevaa yhteistyötä. Kymmenien vuosien kokemuksella jouduin olemaan epäilevä.

Ihmisoikeusprofessorin tittelin alla patsasteleva firenzeläinen Martin Scheinin todisti viimeistään paikallislehti Inarilaisessa (30.10.2019) kaunaisella kirjoituksellaan, ettei sopu taida hänelle millään kelvata. Tämä statuksettomien inarin- ja metsäsaamelaisten sortoon paneutunut Lapin yliopiston statusta kiillottamaan pestattu proffa oli näköjään käräjävaalien suurin ja samalla huonoin häviäjä.

Scheinin vihjaa kirjoituksessaan mutkan kautta joukoilleen, että ”selvällä enemmistöllä on demokratiassa oikeus toteuttaa omaa linjaansa”. Hän joutuu kuitenkin toteamaan, että tuo oma linja pitäisi toteuttaa ”kaikkien kuulemisen ja rehellisen päätöksenteon kautta”, mutta sen ei tarkoittavan, ”että yksi kolmannes äänestäjistä tai heidän edustajiksi itsensä julistautuvat voisivat sanella saamelaiskäräjien politiikan, varsinkin kun tuo sinänsä merkittävä kannatus ei ole tullut puhtain keinoin”.

Scheinin ei siis tunnusta suomalaista oikeusvaltiota eikä siten käräjävaalien oikeellisuutta, ja ehkäpä hän on joidenkin vaaleista tehtyjen kantelujenkin takapiruna. Hän leimaa näköjään surutta voittajia ”inarinsaamelaisten hienon identiteetin” varastajiksi ja riidankylväjiksi. Hän nostaa yhden voittajan, Kari Kyrön, nimeä esille, mutta joutuu silti tunnustamaan, että monet muutkin kuin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) vaaliluetteloon nostamat henkilöt ovat Kyröä äänestäneet. Koska KHO:n päätökset loukkasivat Scheininin mielestä saamelaisten itsemääräämisoikeutta, hän ei suostu näkemään Kyrön suosiossa itse korostamaansa ryhmähyväksyntää, vaan kiertää yhä sekavaa sorron kehäänsä.

Kun viime aikoina on saamelaisuuteen liittyen puhuttu paljon alistamisesta, kiusaamisesta, häirinnästä, vähättelystä ja syrjinnästä, onko niin, että tällaisella stalinistisen mallin retoriikalla peitetään todellista syrjintää ja vähättelyä, jota statuksettomiin saamelaisiin ikään kuin saamelaisuuden sisällä Scheininin kaltaisten mestareiden johdolla harjoitetaan. Kun siihen päälle vielä vaaditaan Suomen valtiota syyllistäen jotain asuntola-aikoihin rajattua sovintoprosessia, ollaan lähellä absurdiuden lakipistettä.

Tuossa edellä mainitsemassani Inarilaisen numerossa päätoimittaja Jaakko Peltomaa kirjoitti myös statuksettomien inarinsaamelaisten asemasta. ”He polveutuvat Inarin alkuperäisväestöstä, Inarin kanta-asukkaista. Eikä sukunimen vaihtuminen vienyt ihmisen alkuperää, identiteettiä, inarinsaamelaista elämäntapaa tai maankäyttöoikeuksia. Ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin ja hänen hengenheimolaisensa jaksavat väheksyä statuksettomien inarinsaamelaisten identiteettiä. Scheininistä tulee mieleen Lenin, joka aikoinaan puhui lämmöllä hyödyllisistä idiooteista. He olivat länsimaista akateemista älymystöä, joka kannatti sokeasti neuvostovaltaa.”

Niinpä niin. Näitä leninejä ja heidän hyödyllisiä idioottejaan on riittänyt selittämään ja väittelemään saamelaisasioiden ja erityisesti kollektiivisen, joskus ihan konkreettista valtiotakin tarkoittaneen, historiaan perustumattoman Saamenmaan ympärillä. Kun näkee ja kuuntelee tätä scheininiläistä kehän kiertämistä, joutuu kerta toisensa jälkeen kysymään, olisiko nykyaikaa eläville saamelaisille jo järkevää skipata tuo heitä ylhäältä yliopistokuplastaan katseleva joukkio ja rakentaa itse omaa elämäänsä heitä ja heidän elämäntapaansa arvostavassa oikeusvaltiossa?

Kari Kyröä lainaten: ”Tosiasioihin ja alueemme runsaaseen, kirjattuun viralliseen historiantutkimukseen perustuva keskustelu johtaa paremmin eteenpäin ongelmien ratkaisemisessa. Vastuullisten tahojen on nojattava siihen. Pelkkien mielikuvien perusteella asioita ei voi ratkaista, sellaisesta jäisi kolisevia luurankoja kaappeihin. Kestävään sovinnon tekoon kuuluu sekä virheiden tunnustuksia, että anteeksiantoa.”