Suomalaiset tienaavat saamelaispolitiikalla – toki myös valikoitunut osa saamelaisista

Jos olisin saamelainen, mahtaisinko kokea koskaan tulleeni hyväksikäytetyksi tai että minua katsotaan ylhäältä päin, hieman alentuvasti?

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, on saamelaisten keskuudessa ihmetelty ja paheksuttukin sitä, kuinka Juha Sipilän kuningasoivallusta, Suomen valtion ja saamelaisten totuus- ja sovintokomissiota on lähdetty vetämään saamelaisten omien edustajien sijasta suomalaisin komissaarein. Koska nämä suomalaiset on valittu saamelaiskäräjien myötävaikutuksella, on kysytty, ja varmaan aiheesta, eivätkö saamelaiset itse kelpaa mihinkään.

Minusta tässä komissioasiassa ei ole sinällään mitään uutta tai erikoistakaan. Kun tarkastelee saamelaispolitiikan ja vaikkapa tuota politiikkaa tuottavan ja ruokkivan saamelaistutkimuksen vaikuttajia, eipä siellä kovin montaa todella vahvaa saamelaista asiantuntijaa tai auktoriteettia ole. Ja heistäkin monet nojaavat esiintymisensä suomalaisten ohjaukseen.

Kaisa Korpijaakko, Heikki J. Hyvärinen, Eero J. Aarnio, Martin Scheinin, Hannele Pokka… Ihan vain muutamia saamelaispolitiikan maineikkaita suomalaisia rakentajia ja edistäjiä mainiten. Sitten löytyy toki pitkä rivi pekkasamallahtia, evabiaudeteja ja anna-majahenrikssoneja, jotka ovat virka-, tutkimus- tai poliittisissa asemissaan koettaneet olla edistämässä mielikuvaa saamelaisen nomadikansan avuntarpeesta. Unohtaa ei pidä myöskään mediaa, jolle jo Rovaniemeltä alaspäin saamelaisuus on poroja ja lapinpukuja – ja tietenkin harmonista elämää luonnon kanssa, uhkina vain metsänhakkuut, kullankaivu, kaivokset ja vesien patoaminen.

Niin, ja se Jäämeren rautatie.

Tämä suomalaisvetoinen saamelaispolitiikka tuli nyt mieleeni, kun silmiin osui uuden tutkijavaikuttajan, alkuperäiskansaoikeuden dosentti Leena Heinämäen hieman yli satasivuinen ”Opas saamelaisia koskevien oikeusnormien tulkintaan ja soveltamiseen ympäristöön ja maankäyttöön liittyvissä kysymyksissä”. Tuo maaliskuun lopussa ilmestynyt ja vain verkko-osoitteesta https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/download/?d=Dokumenttipankki/Selvitykset%20ja%20raportit/Elinkeino%20ja%20oikeus/Opas%20saamelaisia%20koskevien%20oikeusnormien%20tulkintaan%20ja%20soveltamiseen.pdf  löytyvä eepos kerrotaan saamelaiskäräjien tilaamaksi. Jotenkin tuntuu, että tuo tilaustyö ei ole ihan halpakaan ollut, sen verran sen sisälle on kertynyt tavaraa. Kuinka paljon teos sitten kuluu tavallisen saamelaiskäräjien edunvalvojan saati oikeuksiaan pohtivan tavallisen saamelaisen käsissä? Ainakin se pikaisesti silmäten valottaa satoine liiteviittauksineen ja luetteloineen kenelle tahansa, kuinka lopulta valtavasti löytyy laki-, lausunto- ja sitoumusmateriaalia, joihin saamelaiset ja saamelaisten oikeudet on tavalla tai toisella liitetty – tai halutaan Heinämäen kaltaisten toimijoiden taholta liittää. Mieleen tulee, millaiseen suohon Suomi on näillä erilaisilla sitoumuksilla ja niiden tulkinnoilla sotkettu ja halutaan yhä syvemmälle sotkea, ja missä tulee jokin pohja vastaan.

Ehkä tuo jonkinlainen pohjakosketus löytyisi, jos Suomen valtio päättäisikin toteuttaa – mielikuviin nojaavan ja vain johonkin asuntolakouluaikaan keskittyvän komissiohankkeen sijasta, tai edes sen rinnalla – siltä usein toivotun ja vaaditun riippumattoman olosuhdeselvityksen saamelaisten asemasta ja elämästä nyky-Suomessa. Lienee satavarmaa, että tuollaista todellisuuden peilausta monet tutkijat, oikeusoppineet ja ehkä oikeus- ja ulkoministeriökin vastustavat, onhan se uhka monien nykyiseen saamelaispolitiikkaan ankkuroidulle yhteiskunnalliselle asemalle ja myös toimeentulolle. Ainoat voittajat tästä selvityksestä voisivat olla syyllisyydessä kalliisti ryvetetty Suomen valtio sekä tavalliset saamelaiset, jotka saamelaisten enemmistönä edustavat ihan muunlaista saamelaista elämää kuin mikä yksipuolinen mielikuva saamelaisista ja saamelaisuudesta on pyritty antamaan.

Saamelaisuutta tuo olosuhdeselvitys ei mihinkään kadottaisi – eikä sen pitäisikään kadottaa.

Tuossa aseman, vallankäytön ja ansainnan kolmiossa yhtyvät suomalaisten toimijoiden ja saamelaisten oman kulttuuri-itsehallinnon toimijoiden – ainakin heistä keskeisimpien – intressit. Tämän takia puhe yleistäen saamelaisista on etääntynyt vuosikymmenten kuluessa yhä etäämmälle arjen todellisuudesta. Puhutaan saamelaisten eliitistä, saamelaisyhteisön sisäisestä syrjinnästä ja sorrosta. Pitkään saamelaispolitiikkaa seuranneena voi vain harmitella sitä, miten paljon paremmin saamelaisten asiat yhtenäisenä ja vahvempana yhteisönä voisivatkaan olla nykyisen kärhämöinnin ja valtapelailun sijasta. Se vain ei sovi kaikille saamelaisille, eikä varsinkaan saamelaispolitiikkaa pyörittäville ja siitä tavalla tai toisella hyötyville suomalaisille.

Näin kun jatketaan, ylisen Lapin kehitys ei tule ainakaan kulkemaan ylöspäin. Nuoret saamelaiset jatkavat poismuuttoa alueelta, vanhat jäävät ihmettelemään kaluttuja porolaitumia ja kärtyämään keskenään. Mutta: ”Saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja luontosuhteen vaalimista uhkaavat monenlaiset kilpailevat maankäyttömuodot kuten matkailu ja kaivostoiminta sekä ilmastonmuutos. Porojen laiduntamisen keskeisimpänä ongelmana ovat alati pienenevät laitumet. Saamelaisten perinteistä kalastusta häiritsevät myös kalastuslainsäädännön säännökset, jotka eivät tunnusta ja turvaa saamelaiskulttuuria ja saamelaisten oikeuksia. Niin ikään saamelaisten ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta koskevan perinnetiedon ylläpitämistä ja säilymistä uhkaavat mm. elinkeinorakenteen muuttuminen, saamen kielen vaihtuminen suomen kieleen, saamelaisten perinteisten elinkeinojen heikko kannattavuus ja saamelaisten muutto pois saamelaisten kotiseutualueelta. Myös se, ettei yhteiskunnan hallinto- ja tukijärjestelmissä riittävästi tai ollenkaan tunnisteta saamelaisten perinteisten elinkeinojen haasteita eikä kulttuurista merkitystä, heikentävät perinteisten elinkeinojen elinkelpoisuutta”, kirjoittavat dosentit pitääkseen ikiliikkujansa käynnissä.

”Tässä on mahdollista, että edessä on vain entistä isompi riita"

”Kyllä taitaa taasen veronmaksajien lompsassa käydä ´kulttuurituuletus´ jahka nuo saa palikat kohdalleen. Halvin ja kiistattomin ratkaisu olisi lakkauttaa koko käräjäjärjestelmä, koska riitelevät nyt turhan kalliisti asioista, sekä jarruttavat muutenkin kurjistuvaa lapin kehitystä.”

Lähdinpä liikkeelle parilla lukijakommentilla uutisesta, jossa kerrottiin valtion nimeämistä komissaareista Juha Sipilän pääministerinä käynnistämään saamelaisten totuus- ja sovintoprosessiin. Saamelaiskäräjien hyväksymät valtion komissaarit ovat siis eläköitynyt ympäristöministeriön kansliapäällikkö ja Lapin maaherrana saamelaislakikuvioissa ”kunnostautunut” Hannele Pokka ja niin ikään eläkkeellä oleva piispa Kari Mäkinen, joka pyysi virassa ollessaan saamelaisilta anteeksi kirkon vanhoja pahoja tekoja.

Kun saamelaiskäräjien nimeämät komissaarit ovat käräjien entinen lakimiessihteeri ja Pokan aisaparina aikanaan noissa lakitalkoissa ollut Heikki J. Hyvärinen, muun muassa vihreiden kunnanvaltuutetun meriiteillä mainittu ja Greenpeacen masinoimaa metsäkiistelyä edesauttanut Miina Seurujärvi sekä kolttien esittämänä maisteri ja ”lakikoltta” Irja Jefremoff, ei ehkä niin ihme, että pientä ihmettelyä jos riidankin siementä saattaa olla jo valmiiksi itämässä. Yhdellä jos toisellakin taholla.

Uutisten mukaan valtion komissaariehdokkaiden kartoitusta on tehty virkamiesvalmisteluna. Sen verran taustalta on voinut kuulla, että aika tarkoin on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin byroosta koetettu sovitella, että nuo ehdokkaat olisivat saamelaiskäräjien johdon mieleen – tai ainakin kohtuudella kelpaisivat sille. Ja tokihan nuo jos ketkä kelpaavat, kun Henrikssonkaan ei näe varmasti edelleenkään mitään ongelmaa saamelaiskäräjien toiminnassa syrjään jätettyjen tai varsinkaan statuksettomien kalastaja- ja metsäsaamelaisten näkökantojen ohittamisessa. Heidän, joita Suomen aluetta hallinnoiden valtioiden harjoittama sorto ja sulauttaminen on oikeasti eniten koetellut. Poliitikoille syötetty historia kun ulottuu tässä totuus- ja sovintoasiassa vain 1950-luvun asuntolakouluaikoihin?

Uutisten mukaan totuus- ja sovintokomission jäsenten yhteensovittamista jatketaan saamelaiskäräjien, kolttien kyläkokouksen ja valtioneuvoston kanslian kanssa. Komission jäsenet nimitetään virallisesti komission asettamisen yhteydessä, kaiketi jo ehkä kevään kuluessa.

Jos näin ulkopuolisena pitkäaikaisena saamelaispolitiikan seuraajana tekee mieli todeta, että nyt totuus- ja sovintokomissioon on valittu kaksi koko saamelaisriitelyn keskeistä aiheuttajaa sekä loput heille enemmän tai vähemmän helppoja joo-henkilöitä, on porukka saanut ns. saamelaisyhteisön suunnasta arvostelua siitä, onko komissiolla luottamusta, jos siinä ei ole etnisesti saamelaisia jäseniä.

Utsjokelainen saamelaisyhdistys Sámi Siida kritisoi avoimessa lausunnossaan saamelaiskäräjien päätöstä. Yhdistyksen puheenjohtaja Sámmol Lukkarin mielestä päätös vie prosessia väärään suuntaan.

”Me saamelaiset olemme nyt menettäneet ainoan mahdollisuutemme saada saamelainen komissaari. Vaikuttaa siltä, että saamelaiskäräjät on hylännyt meidät saamelaiset ja me emme kelpaa mihinkään”, saamelaiskäräjien varajäsen Lukkari on mediassa laukonut.

Myös Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja Aslak Holmbergin mukaan komission uskottavuus kärsii, koska saamelaiskäräjät ei valinnut siihen saamelaisia. Sinällään Holmberg ei kyseenalaista muutoin valittujen pätevyyttä.

”Miten alkuperäiskansat Kanadassa tai Etelä-Afrikassa olisivat reagoineet, jos valtio olisikin asettanut komission jäseniksi vain valtaväestön edustajia? Se olisi varmasti saanut kovaa kritiikkiä”, Holmberg arvioi.

Saamelaiskäräjien lahtelaislähtöinen puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso (ent. Rinne) on vedonnut, ettei komission työtä tuomittaisi etukäteen. Hänestä komissaarien valinta on ollut perusteellinen prosessi, johon saamelaisyhteisö on päässyt vaikuttamaan kuulemistilaisuuksissa. Kokouksen päätöstä hän ei kritisoi eikä näe tarpeelliseksi mitään uutta käsittelyä.

Kanadan mallista totuus- ja sovintokomissioprosessia alun perin kovasti lobannut Lapin yliopiston alkuperäiskansatutkimuksen professori Rauna Kuokkanen kuuluu pettyneisiin. Hänestä olisi otettava huomioon saamelaisten tahto komissaarien etnisiteetistä. Kuokkanen haastaa mediassa saamelaisyhteisöä keskustelemaan komission luottamuksesta. Hänen mukaansa toive saamelaisten valinnasta komissaareiksi on tullut esille jo valtioneuvoston vuonna 2018 järjestämissä totuus- ja sovintoprosessiin liittyvissä kuulemistilaisuuksissa.

”Kun saamelaiskäräjät ei pystynyt valitsemaan saamelaisia komissaareiksi, kysynkin, että onko se tekemässä oman työnsä turhaksi ja kokoamassa komission, joka ei edes voi onnistua työssään?” Kuokkanen latailee.

Saamelaiskäräjien jäsen Pirita Näkkäläjärvi on asettunut puolustamaan blogissaan käräjien päätöksiä. Hänestä etniseltä taustaltaan suomalaisten henkilöiden valinta saamelaiskäräjien komissaareiksi ei vähennä luottamusta komissiota kohtaan, sillä saamelaiskäräjät on itse valinnut heidät komissaareikseen.

Näkkäläjärven mukaan valinnassa haluttiin huomioida sukupuolten tasa-arvo ja saada kaikki kolme kieliryhmää edustetuiksi. Lisäksi komissaarien ei haluttu olevan saamelaiskäräjien nykyisiä tai aikaisempia jäseniä tai poliittisessa toiminnassa aktiivisesti mukana olleita. Jaa, ei siis politiikassa mukana olleita?

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission siis pitäisi aloittaa työnsä vielä nyt keväällä. Alun perin komission työlle on annettu aikaa vuoden 2022 loppuun, mutta nyt on jo pohdittu, josko totuutta ja sovintoa tahkottaisiin vielä jatkoaika vuoden 2023 loppuun.

Komission työlle ollaan kaiketi nimeämässä jokin parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka mahdollisesta kokoonpanosta ei ole näkynyt arvuutteluja. Sen sijaan pohjustusta komission tarpeesta ja työstä taustalla jo tehdään, esimerkkinä maanantaina 23.3.2021 järjestettävä tilannekatsaus-webinaari, jonka seuraamiseen voi ilmoittautua linkissä https://historianswithoutborders.fi/tilannekatsaus/

Taattua totuusantia tarjoavista voitaneen mainita Antti Pentikäinen, Tuomas Aslak Juuso, Rauna Kuokkanen, Timo Koivurova, Veli-Pekka Lehtola ja Helga West.