Suomalaiset tienaavat saamelaispolitiikalla – toki myös valikoitunut osa saamelaisista

Jos olisin saamelainen, mahtaisinko kokea koskaan tulleeni hyväksikäytetyksi tai että minua katsotaan ylhäältä päin, hieman alentuvasti?

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, on saamelaisten keskuudessa ihmetelty ja paheksuttukin sitä, kuinka Juha Sipilän kuningasoivallusta, Suomen valtion ja saamelaisten totuus- ja sovintokomissiota on lähdetty vetämään saamelaisten omien edustajien sijasta suomalaisin komissaarein. Koska nämä suomalaiset on valittu saamelaiskäräjien myötävaikutuksella, on kysytty, ja varmaan aiheesta, eivätkö saamelaiset itse kelpaa mihinkään.

Minusta tässä komissioasiassa ei ole sinällään mitään uutta tai erikoistakaan. Kun tarkastelee saamelaispolitiikan ja vaikkapa tuota politiikkaa tuottavan ja ruokkivan saamelaistutkimuksen vaikuttajia, eipä siellä kovin montaa todella vahvaa saamelaista asiantuntijaa tai auktoriteettia ole. Ja heistäkin monet nojaavat esiintymisensä suomalaisten ohjaukseen.

Kaisa Korpijaakko, Heikki J. Hyvärinen, Eero J. Aarnio, Martin Scheinin, Hannele Pokka… Ihan vain muutamia saamelaispolitiikan maineikkaita suomalaisia rakentajia ja edistäjiä mainiten. Sitten löytyy toki pitkä rivi pekkasamallahtia, evabiaudeteja ja anna-majahenrikssoneja, jotka ovat virka-, tutkimus- tai poliittisissa asemissaan koettaneet olla edistämässä mielikuvaa saamelaisen nomadikansan avuntarpeesta. Unohtaa ei pidä myöskään mediaa, jolle jo Rovaniemeltä alaspäin saamelaisuus on poroja ja lapinpukuja – ja tietenkin harmonista elämää luonnon kanssa, uhkina vain metsänhakkuut, kullankaivu, kaivokset ja vesien patoaminen.

Niin, ja se Jäämeren rautatie.

Tämä suomalaisvetoinen saamelaispolitiikka tuli nyt mieleeni, kun silmiin osui uuden tutkijavaikuttajan, alkuperäiskansaoikeuden dosentti Leena Heinämäen hieman yli satasivuinen ”Opas saamelaisia koskevien oikeusnormien tulkintaan ja soveltamiseen ympäristöön ja maankäyttöön liittyvissä kysymyksissä”. Tuo maaliskuun lopussa ilmestynyt ja vain verkko-osoitteesta https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/download/?d=Dokumenttipankki/Selvitykset%20ja%20raportit/Elinkeino%20ja%20oikeus/Opas%20saamelaisia%20koskevien%20oikeusnormien%20tulkintaan%20ja%20soveltamiseen.pdf  löytyvä eepos kerrotaan saamelaiskäräjien tilaamaksi. Jotenkin tuntuu, että tuo tilaustyö ei ole ihan halpakaan ollut, sen verran sen sisälle on kertynyt tavaraa. Kuinka paljon teos sitten kuluu tavallisen saamelaiskäräjien edunvalvojan saati oikeuksiaan pohtivan tavallisen saamelaisen käsissä? Ainakin se pikaisesti silmäten valottaa satoine liiteviittauksineen ja luetteloineen kenelle tahansa, kuinka lopulta valtavasti löytyy laki-, lausunto- ja sitoumusmateriaalia, joihin saamelaiset ja saamelaisten oikeudet on tavalla tai toisella liitetty – tai halutaan Heinämäen kaltaisten toimijoiden taholta liittää. Mieleen tulee, millaiseen suohon Suomi on näillä erilaisilla sitoumuksilla ja niiden tulkinnoilla sotkettu ja halutaan yhä syvemmälle sotkea, ja missä tulee jokin pohja vastaan.

Ehkä tuo jonkinlainen pohjakosketus löytyisi, jos Suomen valtio päättäisikin toteuttaa – mielikuviin nojaavan ja vain johonkin asuntolakouluaikaan keskittyvän komissiohankkeen sijasta, tai edes sen rinnalla – siltä usein toivotun ja vaaditun riippumattoman olosuhdeselvityksen saamelaisten asemasta ja elämästä nyky-Suomessa. Lienee satavarmaa, että tuollaista todellisuuden peilausta monet tutkijat, oikeusoppineet ja ehkä oikeus- ja ulkoministeriökin vastustavat, onhan se uhka monien nykyiseen saamelaispolitiikkaan ankkuroidulle yhteiskunnalliselle asemalle ja myös toimeentulolle. Ainoat voittajat tästä selvityksestä voisivat olla syyllisyydessä kalliisti ryvetetty Suomen valtio sekä tavalliset saamelaiset, jotka saamelaisten enemmistönä edustavat ihan muunlaista saamelaista elämää kuin mikä yksipuolinen mielikuva saamelaisista ja saamelaisuudesta on pyritty antamaan.

Saamelaisuutta tuo olosuhdeselvitys ei mihinkään kadottaisi – eikä sen pitäisikään kadottaa.

Tuossa aseman, vallankäytön ja ansainnan kolmiossa yhtyvät suomalaisten toimijoiden ja saamelaisten oman kulttuuri-itsehallinnon toimijoiden – ainakin heistä keskeisimpien – intressit. Tämän takia puhe yleistäen saamelaisista on etääntynyt vuosikymmenten kuluessa yhä etäämmälle arjen todellisuudesta. Puhutaan saamelaisten eliitistä, saamelaisyhteisön sisäisestä syrjinnästä ja sorrosta. Pitkään saamelaispolitiikkaa seuranneena voi vain harmitella sitä, miten paljon paremmin saamelaisten asiat yhtenäisenä ja vahvempana yhteisönä voisivatkaan olla nykyisen kärhämöinnin ja valtapelailun sijasta. Se vain ei sovi kaikille saamelaisille, eikä varsinkaan saamelaispolitiikkaa pyörittäville ja siitä tavalla tai toisella hyötyville suomalaisille.

Näin kun jatketaan, ylisen Lapin kehitys ei tule ainakaan kulkemaan ylöspäin. Nuoret saamelaiset jatkavat poismuuttoa alueelta, vanhat jäävät ihmettelemään kaluttuja porolaitumia ja kärtyämään keskenään. Mutta: ”Saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja luontosuhteen vaalimista uhkaavat monenlaiset kilpailevat maankäyttömuodot kuten matkailu ja kaivostoiminta sekä ilmastonmuutos. Porojen laiduntamisen keskeisimpänä ongelmana ovat alati pienenevät laitumet. Saamelaisten perinteistä kalastusta häiritsevät myös kalastuslainsäädännön säännökset, jotka eivät tunnusta ja turvaa saamelaiskulttuuria ja saamelaisten oikeuksia. Niin ikään saamelaisten ympäristöä ja luonnon monimuotoisuutta koskevan perinnetiedon ylläpitämistä ja säilymistä uhkaavat mm. elinkeinorakenteen muuttuminen, saamen kielen vaihtuminen suomen kieleen, saamelaisten perinteisten elinkeinojen heikko kannattavuus ja saamelaisten muutto pois saamelaisten kotiseutualueelta. Myös se, ettei yhteiskunnan hallinto- ja tukijärjestelmissä riittävästi tai ollenkaan tunnisteta saamelaisten perinteisten elinkeinojen haasteita eikä kulttuurista merkitystä, heikentävät perinteisten elinkeinojen elinkelpoisuutta”, kirjoittavat dosentit pitääkseen ikiliikkujansa käynnissä.