”Kyllä taitaa taasen veronmaksajien lompsassa käydä
´kulttuurituuletus´ jahka nuo saa palikat kohdalleen. Halvin ja kiistattomin
ratkaisu olisi lakkauttaa koko käräjäjärjestelmä, koska riitelevät nyt turhan
kalliisti asioista, sekä jarruttavat muutenkin kurjistuvaa lapin kehitystä.”
Lähdinpä liikkeelle parilla lukijakommentilla uutisesta,
jossa kerrottiin valtion nimeämistä komissaareista Juha Sipilän pääministerinä
käynnistämään saamelaisten totuus- ja sovintoprosessiin. Saamelaiskäräjien
hyväksymät valtion komissaarit ovat siis eläköitynyt ympäristöministeriön
kansliapäällikkö ja Lapin maaherrana saamelaislakikuvioissa ”kunnostautunut”
Hannele Pokka ja niin ikään eläkkeellä oleva piispa Kari Mäkinen, joka pyysi
virassa ollessaan saamelaisilta anteeksi kirkon vanhoja pahoja tekoja.
Kun saamelaiskäräjien nimeämät komissaarit ovat käräjien
entinen lakimiessihteeri ja Pokan aisaparina aikanaan noissa lakitalkoissa
ollut Heikki J. Hyvärinen, muun muassa vihreiden kunnanvaltuutetun meriiteillä
mainittu ja Greenpeacen masinoimaa metsäkiistelyä edesauttanut Miina Seurujärvi
sekä kolttien esittämänä maisteri ja ”lakikoltta” Irja Jefremoff, ei ehkä niin
ihme, että pientä ihmettelyä jos riidankin siementä saattaa olla jo valmiiksi
itämässä. Yhdellä jos toisellakin taholla.
Uutisten mukaan valtion komissaariehdokkaiden kartoitusta on
tehty virkamiesvalmisteluna. Sen verran taustalta on voinut kuulla, että aika
tarkoin on oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin byroosta koetettu sovitella,
että nuo ehdokkaat olisivat saamelaiskäräjien johdon mieleen – tai ainakin kohtuudella
kelpaisivat sille. Ja tokihan nuo jos ketkä kelpaavat, kun Henrikssonkaan ei
näe varmasti edelleenkään mitään ongelmaa saamelaiskäräjien toiminnassa syrjään
jätettyjen tai varsinkaan statuksettomien kalastaja- ja metsäsaamelaisten
näkökantojen ohittamisessa. Heidän, joita Suomen aluetta hallinnoiden
valtioiden harjoittama sorto ja sulauttaminen on oikeasti eniten koetellut.
Poliitikoille syötetty historia kun ulottuu tässä totuus- ja sovintoasiassa
vain 1950-luvun asuntolakouluaikoihin?
Uutisten mukaan totuus- ja sovintokomission jäsenten
yhteensovittamista jatketaan saamelaiskäräjien, kolttien kyläkokouksen ja
valtioneuvoston kanslian kanssa. Komission jäsenet nimitetään virallisesti
komission asettamisen yhteydessä, kaiketi jo ehkä kevään kuluessa.
Jos näin ulkopuolisena pitkäaikaisena saamelaispolitiikan
seuraajana tekee mieli todeta, että nyt totuus- ja sovintokomissioon on valittu
kaksi koko saamelaisriitelyn keskeistä aiheuttajaa sekä loput heille enemmän
tai vähemmän helppoja joo-henkilöitä, on porukka saanut ns. saamelaisyhteisön
suunnasta arvostelua siitä, onko komissiolla luottamusta, jos siinä ei ole
etnisesti saamelaisia jäseniä.
Utsjokelainen saamelaisyhdistys Sámi Siida kritisoi avoimessa lausunnossaan saamelaiskäräjien päätöstä. Yhdistyksen puheenjohtaja Sámmol Lukkarin mielestä päätös vie prosessia väärään suuntaan.
”Me saamelaiset olemme nyt menettäneet ainoan
mahdollisuutemme saada saamelainen komissaari. Vaikuttaa siltä, että
saamelaiskäräjät on hylännyt meidät saamelaiset ja me emme kelpaa mihinkään”,
saamelaiskäräjien varajäsen Lukkari on mediassa laukonut.
Myös Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja Aslak Holmbergin
mukaan komission uskottavuus kärsii, koska saamelaiskäräjät ei valinnut siihen
saamelaisia. Sinällään Holmberg ei kyseenalaista muutoin valittujen pätevyyttä.
”Miten alkuperäiskansat Kanadassa tai Etelä-Afrikassa
olisivat reagoineet, jos valtio olisikin asettanut komission jäseniksi vain
valtaväestön edustajia? Se olisi varmasti saanut kovaa kritiikkiä”, Holmberg
arvioi.
Saamelaiskäräjien lahtelaislähtöinen puheenjohtaja Tuomas
Aslak Juuso (ent. Rinne) on vedonnut, ettei komission työtä tuomittaisi
etukäteen. Hänestä komissaarien valinta on ollut perusteellinen prosessi, johon
saamelaisyhteisö on päässyt vaikuttamaan kuulemistilaisuuksissa. Kokouksen
päätöstä hän ei kritisoi eikä näe tarpeelliseksi mitään uutta käsittelyä.
Kanadan mallista totuus- ja sovintokomissioprosessia alun
perin kovasti lobannut Lapin yliopiston alkuperäiskansatutkimuksen professori
Rauna Kuokkanen kuuluu pettyneisiin. Hänestä olisi otettava huomioon
saamelaisten tahto komissaarien etnisiteetistä. Kuokkanen haastaa mediassa
saamelaisyhteisöä keskustelemaan komission luottamuksesta. Hänen mukaansa toive
saamelaisten valinnasta komissaareiksi on tullut esille jo valtioneuvoston
vuonna 2018 järjestämissä totuus- ja sovintoprosessiin liittyvissä
kuulemistilaisuuksissa.
”Kun saamelaiskäräjät ei pystynyt valitsemaan saamelaisia
komissaareiksi, kysynkin, että onko se tekemässä oman työnsä turhaksi ja kokoamassa
komission, joka ei edes voi onnistua työssään?” Kuokkanen latailee.
Saamelaiskäräjien jäsen Pirita Näkkäläjärvi on asettunut
puolustamaan blogissaan käräjien päätöksiä. Hänestä etniseltä taustaltaan
suomalaisten henkilöiden valinta saamelaiskäräjien komissaareiksi ei vähennä
luottamusta komissiota kohtaan, sillä saamelaiskäräjät on itse valinnut heidät
komissaareikseen.
Näkkäläjärven mukaan valinnassa haluttiin huomioida
sukupuolten tasa-arvo ja saada kaikki kolme kieliryhmää edustetuiksi. Lisäksi
komissaarien ei haluttu olevan saamelaiskäräjien nykyisiä tai aikaisempia
jäseniä tai poliittisessa toiminnassa aktiivisesti mukana olleita. Jaa, ei siis
politiikassa mukana olleita?
Saamelaisten totuus- ja sovintokomission siis pitäisi
aloittaa työnsä vielä nyt keväällä. Alun perin komission työlle on annettu
aikaa vuoden 2022 loppuun, mutta nyt on jo pohdittu, josko totuutta ja sovintoa
tahkottaisiin vielä jatkoaika vuoden 2023 loppuun.
Komission työlle ollaan kaiketi nimeämässä jokin
parlamentaarinen seurantaryhmä, jonka mahdollisesta kokoonpanosta ei ole
näkynyt arvuutteluja. Sen sijaan pohjustusta komission tarpeesta ja työstä
taustalla jo tehdään, esimerkkinä maanantaina 23.3.2021 järjestettävä
tilannekatsaus-webinaari, jonka seuraamiseen voi ilmoittautua linkissä
https://historianswithoutborders.fi/tilannekatsaus/
Taattua totuusantia tarjoavista voitaneen mainita Antti
Pentikäinen, Tuomas Aslak Juuso, Rauna Kuokkanen, Timo Koivurova, Veli-Pekka
Lehtola ja Helga West.
Mikä on totuus ja mikä siitä on totta?
VastaaPoistaVeikko avaa tätä totuus ja sovintoon liittyvää prosessia ja tehtäviin ehdotettuja komissaareja. Prosessissa näyttää olevan kuitenkin päällimmäisenä tämän kiistanalaisen maakysymyksen omistuksen ja hallinnan saattaminen maaliin käräjien johdon haluamalla tavalla. Sitä vain ei haluta sanoa ääneen.
Saamelaiskäräjät vaatiessaan valtiota palauttamaan sen saamelaisilta laittomasti itselleen ottamat maat takaisin saamelaisille ei näytä ymmärtävän sitä, että oikeus ja laki eivät ole sama asia. Lappalaisten viime viimeaikainen historia on täynnä oikeudenmukaisuuteen ja totuuteen liittyviä kannanottoja. On myös esitetty erilaisia vaatimuksia tehtäviin nimitettävistä komissaareista. Ehkä muistin virkistämiseksi tämän analyysin kannattaa aloittaa 75 vuotta sitten tapahtumalla, jolloin Lisman erämaakylään ilmestyi kulkumies, joka kertoi olevansa Suomen hallituksen ministeri Aalto, jonka Suomen hallitus oli lähettänyt ottamaan selvää kyläläisten olosuhteista.
No ministeri teki olosuhdekartoituksen ja lupasi palata niin pian kuin mahdollista takaisin tuomalla esityksen kyläläisten tilanteen parantamisesta. Ministeriä ei kuitenkaan ole tähän päivään mennessä vielä näkynyt, vaikka vierailusta on kulunut yli 75 vuotta. Vierailua voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena alkusysäyksenä pyrkimyksissä parantaa saamelaisten asemaa. Asia on kuitenkin ollut vireillä niin, että saamelaiset saivat kovan väännön jälkeen oman kulttuuri-itsehallinnon vuonna 1995.
Monet saamelaisaktivistit ovat ylpeilleet sillä, ettei uusi itsehallinto ollut sidottu muotoihin; se ei tunnusta vallan kolmijakoa ja saattaa siis ulkonaisten muotojen häiritsemättä toteuttaa viimeinkin ylintä oikeudenmukaisuutta saamenkansan etujen nimissä. Tämän kääntöpuoli oli kuitenkin statuksettomien saamelaisten syrjiminen eli totuuden vastaisen näkemyksen levittäminen saamenkansasta ja sen muodostuksesta.
Palataanpa kuitenkin ajassa hiukan taaksepäin. 1950-luvulla saamelaiset aktivistit olivat laidasta laitaan oikeudenmukaisuuden fanaatikkoja. Näillä ihmisillä oli autoritaarinen halu löytää ja toteuttaa viimeistä piirtoa myöten todellinen pyhä oikeus ja vapauttaa sen turvin sorretut saamelaiset suomalaisten ikeestä. Näillä aktivisteilla oli narsistinen intohimo saamelaisalueen hallitsemiseen omilla käsitteillä, asettuminen kaikkien ihmisten ja heidän instituutioittensa yläpuolelle. Katsottiin, että koko saamelaisia sortava systeemi oli tarpeeton, josta oli päästävä eroon.
Näin saamelaisaktivistien tavoittelema oikeudenmukaisuus on monien vaikeuksien kautta saatu toteutettua, mutta vain osittain. Aluksi kaikki saamelaiskäräjien ajamat hankkeet näyttivät seilaavan myötätuulessa. Mutta sitten iski vauhtisokeus. Unohdettiin, että saamelaisalueella asuu alueen todellinen alkuperäisväestö inarinsaamelaiset ja yli 7 000 suomalaista ja se, ettei näiden ihmisten perus ja ihmisoikeuksista voida käydä kevytmielisesti huutokauppaa. Näin valheesta tuli asiaa ajavan saamelaisryhmän perusvika, mikä pilasi asian syöden uskottavuutta. Itselläni on monesti tullut mieleen, että saamelaisten itsehallinto on joutunut oman edun tavoittelijoiden käsiin, vaikka kaikki olisi voinut mennä toisin.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaKehitystä läheltä seuranneena voin todeta, että saamelaiskäräjien hallitus ja sen ympärille kerääntyneet ovat keskittyneet turvaamaan asemansa keinoja kaihtamatta. Tilanteen on saanut aikaan alastoman totuuden paljastuminen; statuksettomat saamelaiset täyttävät alkuperäiskansasopimuksen kriteerit. Sen on tunnustanut myös KHO. Siksi saamelaiskäräjien johto haluaisi poistaa vallan kolmijaosta KHO:n. Kaikkien demokratian ystävien on tunnettava tästä suurta huolta ja vastustettava tällaisia ihmisoikeuksien loukkauksia. Jos itse olisi ollut ajamassa tällaista syrjintää miettisin kuumeisesti, miten korjata ne vahingot, jotka politiikallani olen aiheuttanut statuksettomille saamelaisille. Anteeksipyyntö on vähintä. Kaikille se ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan järeimpiä keinoja.
Voi olla, että statuksettomat saamelaiset ovat niitä, joita saamelaiskäräjien johto käyttää testatakseen reaktioita käytökseensä. Vastauksen pitää olla yksiselitteinen. Statuksettomat saamelaiset ei voi olla se heikko kohta, jonka perusteella käräjät rakentaa itselleen Ylä-Lappiin asemaansa. Kanssakäymisessä etnisten saamelaisten kanssa on tehtävä selväksi, että statuksettomien saamelaisten kohtelussa on toimittu kaikkien laillisten menettelyjen vastaisesti. Selkokielinen viestini on, että käräjien nykyinen johto rikkoo sekä kansainvälisiä että kansallisia velvoitteitaan.
Palataanpa ajassa taas hiukan takaisin. Suomalaisille Lappi ja saamelaiset edustavat jonkinlaista alkuperäiskansan kulttuurin kehtoa. Suomalaiset hyödylliset ja hyödyttömät idiootit ovat vuosikymmenten ajan tulleet Lappiin ihastelemaan saamelaisten tapaoikeutta ja esimerkillistä luontosuhdetta. Inhimillisesti katsoen näiden myötäjuoksijoiden rooli on ollut ymmärrettävää ja vielä ymmärrettävämpää on ollut niiden huomattavassa asemassa olevien poliitikkojen toiminta, jotka ovat sokeasti nielleet kaiken propagandan. Eräiden suurten lakihankkeiden yhteydessä marssitettiin koko saamelaiskäräjien eliitti todistamaan, että lappalaiset olivat kelvottomia edustamaan saamenkansaa, koska he olivat tekosaamelaisia.
Mikä on siis totuus ja kuka siitä päättää? Saamelaispolitiikassa on tässä kysymyksestä tullut elämää suurempi kysymys. Totuusprosessia ajavalle eliitille shokki on ollut melkoinen, kun statuksettomat saamelaiset ovat osoittaneet vallanpitäjille sen missä kulkee faktan ja fiktion välinen raja. Kiitos kuuluu tästä myös kaikille niille saamelaisille ja suomalaisille, jotka arvioivat maailmaa avoimesti demokratian pelisääntöjen mukaan.
Jouni Kitti
Kylläpä tosiaan se kulttuurituuletus taitaa veronmaksajan lompsassa käydä kun tuota valtion rasistista hyvesignalointia ruvetaan toteuttamaan, vieläpä ihan komissaaritöinä. Miten niin rasistista? Käytännössä jopa kahdellakin tavalla, joista toiseen Veikko viittaa todeten sovintoprosessin ohittavan osan ja joukoltaan aidon alkuperäisen Suomen saamelaisten/ lappalaisten joukon ja se toinen on tuo saamelaisten kohtelu muita suomalaisia surkeampana ja siksi loputonta hyysäämistä tarvitsevana joukkona. Tuo Suomen valtiota syyllistävä ruikuttaminen on totta kai joillekin saamelaisille leipäpuu ja ehtymätön vaurauden, vallan ja etujen lisäämisen lähde, mutta tavallisille "rivisaamelisille" tästäkään sovintoprosessista ei ole mitään apua tai hyötyä. Ehkäpä juuri päin vastoin.
VastaaPoistaSuomea siis vedätetään ja kai kiristetäänkin lupaamalla sille aiempaan tapaan vaikkapa jotain YK:n ihmisoikeusmandaattia, mallimaa kun on, ja toisaalta uhkaamalla maineen menettämisellä ellei tehdä kuten vaaditaan. Olisiko ihan paikallaan tehdä mielikuviin nojaavan sovinnon sijasta todellisuuteen perustuva olosuhdeselvitys saamelaisten tilanteesta ja lähteä tekemään sitä myös historian eikä minkään kotailtojen tarinaperinteen pohjilta?
Hannele Pokan rooli tulevassa sovintoprosessissa tulee olemaan mielenkiintoinen. Hän ei oikeustieteilijänä voi olla tietämätön siitä millaiseen operaatioon hänet on vedetty. Ahon hallituksessa oikeusministerinä toimineen Pokan toimesta esiteltiin vuonna 1995 saamelaiskäräjälakiesitys. Esitys oli valmisteltu hyvin suppeassa piirissä, siitä puuttuivat paikalliset maanomistajasaamelaiset, kunnat ja monet muut keskeiset tahot. Tavallisesti saamelaiskäräjien ajamissa lainsäädäntöhankkeissa on sovittu kaksikantaisessa järjestelmässä, jossa saamelaiskäräjien lisäksi toisena osapuolena on ollut oikeusministeriö. Järjestelmästä puuttui kolmas osapuoli, kunnes kovan painostuksen jälkeen Lapinkylien yhteistyöjärjestö astui mukaan maaherra Hannele Pokan saamelaistoimikuntaan vuoden 2000 lopussa.
VastaaPoistaMaaoikeushankeen alkuvaiheissa saamelaisradikaalit olivat laskeneet voivansa käyttää lapinkyliä omiin tarkoituksiinsa. Lapinkylien yhteistyöjärjestö teki kuitenkin nyt lopullisesti selväksi, että saamelaiskäräjien suulla puhuvat saamelaiset eivät polveutumisensa puolesta olleetkaan pääsääntöisesti lapinkylien laillisia oikeudenomistajia, vaan ulkomailta Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläiset ja Petsamosta asutetut koltat.
Saamelaiskäräjien johto koki, että lappalaiset vaativat saamelaisilta näiden jo saavuttamien etujen leikkauksia ja saamelaiskäräjien maanomistusvaatimusten mitätöintiä. Niinpä saamelaiskäräjät joutui Pokan toimikunnassa altavastaajaksi paikallisen elinkeinoelämän ja Lapinkylien yhteistyöjärjestön vaatimuksille saada oikeudenmukainen ratkaisu aikaan.
Kun saamelaisradikaalien esiin nostamat faktat osoittautuivat keksityiksi, he käänsivät kelkkansa. Tästä eteenpäin saamelaiskäräjät ei pitänyt lapinkyliä ja Lapinkylien yhteistyöjärjestöä alkuperäisväestöön kuuluvana tahona, vaan suomalaisina, joilla oli saamelaiskäräjiin nähden vastakkaiset edut ja tavoitteet.
Hannele Pokasta sanottiin, että hän olisi nauttinut Ylä-Lapissa yleistä luottamusta. Tämä on kuitenkin perusteetonta. Pokka oli sitoutunut ajatukseen, jonka mukaan vain saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevat henkilöt ovat oikeutetut esittämään maavaatimuksia, ja lappalaisia hän oli julkisuudessa nimittänyt "tekolappalaisiksi etujen tavoittelijoiksi". Tätä taustaa vastaan ei ollut yllätys, että Pokan toimikunnan kaksivuotinen työ ei tuottanut saamelaiskäräjien toivomaa tulosta, vaan ns. täydellisen poliittisen flopin.
Syksyllä 2002 Pokan toimikunnan asettanut silloinen oikeusministeri
Johannes Koskinen ilmoitti, että hän ei vie toimikunnan tuottamaa lakiesitystä eduskuntaan. Lapinkylien yhteistyöjärjestön saavutuksista saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historiallisen pohjan ja asutushistoriallisten erojen osoittaminen oli menestyksellinen, mutta tavoitteita ajamaan tarvittiin poliittista vaikuttamista ja paikallisen elinkeinoelämän ja kuntien mukaantuloa.
Lapinkylien yhteistyöjärjestö perustettiin edistämään maanomistajasaamelaisten, lappalaisten ja elinkeinoelämän tavoitteiden ohella myös näiden tavoitteiden mukaista yhteiskuntapolitiikkaa. Mukana oli moni saamelaisrekisteriin merkitty saamelainen.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaYhteistyöjärjestön perustaminen rakentui historiallisen totuuden puolustamiseksi saamelaiskäräjien ajamia maanomistushankkeita vastaan. Lapinkylien argumentaatiosta voi lukea pitkälle menevää maanomistuskonfliktin analyysiä. Vaikka saamelaiskäräjien poliittinen johto pitää Lapinkylien yhteistyöjärjestön merkitystä ja työn tuloksia merkityksettöminä, todellisuudessa järjestö on palauttanut koko ILOn sopimuksen ratifioinnin valmistelun oikeisiin lähtökohtiin. Vaikka Lapinkylien yhteistyöjärjestön ajama konsensus saamelaiskäräjien ja valtion kanssa on jäänyt saavuttamatta, on yhteistyöjärjestö määrätietoisella työllään saanut poliittiset päätöksentekijät vakuuttuneiksi siitä, että ILOn sopimusta ei voi ratifioida ennen kuin saamelaiskäräjät saadaan samaan neuvottelupöytään statuksettomien saamelaisten kanssa. Totuus -ja sovittelun rakentaminen lähtee nimenomaan tästä. Edessä tulee olemaan monien mielenkiintoisten kysymysten ratkaisu kuten kysymyksiä, jotka liittyvät voimassa olevaan saamelaismääritelmään. Jos siihen liittyviä ongelmista ei suostuta keskustelemaan, on sovittelu epäonnistunut.
Jouni Kitti
Edellä oleva Jouni Kitin kirjoitus tiivistää erinomaisesti Hannele Pokan roolia saamelaiskiistojen ytimessä. Sovintokomissaarina hänen tulisi nähdäkseni tarkistaa huomattavastikin aiempia näkemyksiään ja tekemisiään, mutta onko hänestä siihen, sitä voinee tässä vaiheessa epäillä. Pahimmassa tapauksessa syntymässä on "Troijan hevonen 2".
VastaaPoistaSaamelaispolitiikka on hajottaa ja hallita.
VastaaPoistaOmakohtainen kokemus on minulle opettanut sen, että politiikka on paksunahkaisten hommaa. Se on juonittelua ja panettelua. Se on oman edun tavoittelua. Politiikassa tarvitaan tekoja ja käytöstapoja, jotka synnyttävät luottamusta politiikkaa kohtaan. Ketkä pystyisivät tätä luottamusta luomaan elleivät juuri poliitikot itse. Perustuslaillinen kansanvalta ei menesty ilman luottamusta, mutta sen täytyy olla molemminpuolinen. Kaikki nämä edellä esittämäni väitteet ovat sellaisia, joita ilman ei demokratia toimi. Sen olen myös itse entisenä saamelaispoliitikkona joutunut kantapään kautta tuntemaan.
Suomea voidaan pitää pitkälle kehittyneen demokratian mallimaana, josta hyvänä osoituksena on saamelaisille säädetty kielen ja kulttuurin itsehallinto. Suomi tarjoaa tästä eri väestöryhmien rinnakkaiselosta mallisesimerkin. Kovin suurta vetovoimaa ei kuitenkaan tällä esimerkillä toistaiseksi ole ollut niihin ihmisiin, jotka rauhan ja ystävyyden ohella etsivät sellaista politiikkaa, joka tunnustaa tasa-arvon käytännössä.
Koko saamelaiskäräjien olemassaolon ajan on ollut ja on edelleenkin poliittinen oppositio, jota on kaikissa käänteissä pyritty eristämään, kieltämään sen olemassaolo, josta hyvänä esimerkkinä on käräjien ääniharavien Kari Kyrön ja Anu Avaskarin estäminen pääsemästä vaikuttamaan käräjien hallintoon ja enemmistön harjoittaman politiikan määrittämisen sisältöön.
Vaikka oppositio on käyttäytynyt demokratian pelisääntöjen mukaan, siitä huolimatta valtaa pitävä enemmistö sanoo sen toimintaa saamelaisvastaiseksi. Tämä on johtanut siihen, että oppositio on joutunut kohdistamaan toiminnassaan huomiota saamelaispolitiikan ytimeen. Tosiasia on kuitenkin, että opposition työkenttä on kuitenkin vallassa olijoiden taholta rajoitettu minimiin.
Valitettavasti tässä tilanteessa opposition on tyydyttävä enemmistön sanelemiin pelisääntöihin. Vakavasti ei ole yritettykään tarttua vallassa olevien kannalta todella arkoihin kohtiin esimerkiksi siihen tapaan, jolla valheiden avulla on lähdetty toteuttamaan inarinsaamelaisien oikeuksien vähentämiseen tarkoitettua ohjattua demokratiaa. Muistan, miten alkuperäiskansasopimukseen vedoten oli tarkoitus ensinnäkin kuristaa todellinen alkuperäisväestö, tilan entisille veromailleen perustaneet lappalaiset. Tämä alkuperäisväestö, ihmiset, joiden esivanhemmat olivat ikimuistoisista ajoista eläneet alueella, piti osoittaa suomalaisiksi. Mikä olisi repinyt sukulaisverkoston rikki eli ihmisten väliset historialliset siteet.
Tähän asti inarinsaamelaisten olojen järjestäminen heidän toivomallaan tavalla on ollut mahdotonta. Kaikkien saamelaisryhmien muodostamaa hallitusta on yritetty toteuttaa "tunnetulla tavalla”. Historia tulee vielä kertomaan totuuden eri puheenjohtajien kausien kriiseistä. Ennustan, että historia tulee vielä osoittamaan tuomionsa. Valitettavasti vaaleissa ei ole vielä saatu aikaan harjoitetusta parlamentaarisen kansanvallan periaatteisiin huonosti soveltuneesta politiikasta irtaantumista.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaNormaaliolojen ensimmäinen ehto on, että puheenjohtaja tarkoin välttää henkilökohtaisen politiikan harjoittamista. Saamelaiskäräjälaki kaipaa muutoksia parlamentaarisen järjestelmään vahvistamiseksi. Tämän opetuksen ovat puheenjohtajina toimineet Pekka Aikio, Klemetti Näkkäläjärvi, Tiina Sanila-Aikio ja Tuomas Aslak Juuso antaneet. Puheenjohtajien valtaa on voitu käyttää liian vapaasti. Sitä omavaltaisesti lisättäessä on käräjien jäsenet siirretty toiselle sijalle.
Puheenjohtajan paikka on olla eri saamelaisryhmien vastakkainasettelun yläpuolella. Puheenjohtajan saamelaispoliittiset valtaoikeudet tulevat vasta saamelaiskäräjien jälkeen. Puheenjohtajalle kuuluvan saamelaispolitiikan johtamisen on tapahduttava loukkaamatta eri saamelaisryhmiä. Myös inarinsaamelaiset tulee huomioida yhdenvartaisina muiden kanssa. Demokraattisten menettelytapojen noudattamiseen emme tarvitse vallankumousta tai eliitille myötämieleisiä poliitikkoja. Todelliselle, elävälle demokratialle ovat yksittäisten saamelaispoliitikkojen käyttämä oveluus, juonikkuus ja vallanhimo huonoin mahdollinen vaihtoehto.
Keinona pohjimmiltaan samaa juurta olevan väestön jakamisessa kahteen eriarvoiseen ryhmään on käytetty saamelaiskäsitettä. Sitä on analysoitava lähinnä historiallisesta näkökulmasta ja siihen liittyvän vision kautta, joka tarkoittaa sitä, että saamelaisuus legitimoi itseään alusta saakka paremmalla tulevaisuudella.
Käräjien hallituksen yritykset, vaimentaa inarinsaamelaisten muodostama oppositio ovat lyhytnäköisten etujen sanelemaa. Ne johtuvat ”saamelaisdemokratian” poikkeuksellista luonteesta ja ovat tässä mielessä epänormaalit. Opposition äänen estäminen ei ole tyypillistä kansanvaltaisesti hallitussa Suomessa. Se on epänormaalia ja viittaa saamelaisen demokratian sairaudentilaan.
Saamelaispolitiikkaa on viime vuosikymmenten aikana hoidettu sellaisilla tempuilla, joilla valta pystytty keskittämään pohjois- ja kolttasaamelaisten käsiin. Edellä oleva osoittaa, että tilanne on epänormaali ja nyt aika vaatia palaamista demokratiaa, jossa inarinsaamelaiset saavat päätöksenteossa väestömääränsä mukaisen aseman.
Jouni Kitti
Pari päivää sitten esiteltiin eräiden "asiantuntijoiden" toimesta lähiaikoina aloitettavaa totuus ja sovintoprosessia. Ohjelma antoi varsin sekavan kuvan mistä koko asiassa on kyse. Kiinnitin erityisesti huomiota Veli-Pekka Lehtolan vaatimukseen kaventaa voimassa olevaa saamelaismääritelmää. Pidän tällaista vaatimusta inarinsaamelaisten perus ja ihmisoikeuksien vastaisena monestakin erisyistä johtuen. Saamelaiskäräjät ei ole kelpuuttanut saamelaisiksi kaikkia henkilöitä, jotka voitaisiin periytymisensä ja yhtäjaksoisen alueella asumisen perusteella lukea inarinsaamelaiseen alkuperäiskansaryhmään kuuluviksi.
VastaaPoistaTällaisia henkilöitä on karkean arvion mukaan enintään 2000. Tämän ongelman juuret ulottuvat vuonna 1962 suoritettuun haastattelututkimukseen, jolla yritettiin tavoittaa kaikki Suomen Lapissa asuvat saamelaiset. Tutkimusta johti Pohjoismaiden saamelaisneuvoston sihteeri Karl Nickul, ja siinä kertyneen perusaineiston analyysi julkaistiin 1968 Erkki Nickulin tilastotieteen pro graduna nimellä "Suomen saamelaiset vuonna 1962". Olen käsitellyt haastattelututkimuksen osin hirtehistä todellisuutta toisaalla, mutta totuus tutkimuksesta on, että sen toteuttamisen puutteiden vuoksi inarinsaamelaisten sukujen jälkeläisistä tavoitettiin korkeintaan neljännes.
Vuoden 1962 "saamelaisten väestönlaskennan" - nimikettä väestönlaskenta voidaan sen kohdalla käyttää vain lainausmerkeissä. Se jätti kuitenkin syvän ja kohtalokkaan haavan ja raskaan, meidän aikoihin jatkuneen perinnön Suomen alueen saamelaisten kokoonpanoon ja määrittelyyn. Vuoden 1973 saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) saamelaismääritelmä sekä vaaliluettelo mm. perustuivat sen tietoihin. Vuoden 1973 asetus (1 § 2 mom.) määritteli saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa äänioikeutetun henkilön seuraavasti: "Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi saamelainen on Pohjoismaiden saamelaisneuvoston jäsen Suomen jaoston vuonna 1962 suorittaman väestölaskennan mukaan, taikka muutoin todetaan oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään."
Vaikka näin syntyneitä ongelmia yritettiin myöhemmin oikaista, tämä saamelaiskäräjien perustaan periytynyt perusvirhe on tuottanut harmia tähän päivään asti, ja sen varaan on rakennettu alkuperäinen, onnettomaan "väestönlaskentaan" perustunut "saamelaisrekisteri". Tämä perusvirhe on mahdollistanut tuon tökerön "väestönlaskennan" ulkopuolelle jääneiden ja jätettyjen saamelaisten ja heidän jälkeläistensä törkeän syrjimisen.
Heidän jälkeläistensä syrjinnän lopettaminen ja syrjivän kiintiöjärjestelmän lopettaminen muuttaisi myös väestöryhmien välisiä määrällisiä suhteita saamelaiskäräjillä. Niin tärkeää kuin tämä olisikin, vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin, että kukin saamelaisista alkuperäiskansayhteisöistä saisivat oman itsehallintonsa, joiden puitteissa he voisivat itse päättää millä perusteilla ja menettelyllä päätetään ketkä heihin kuuluvat, ja puhua itse puolestaan omalla, väärentämättömällä äänellään. Tässä yhteydessä olisi aika suorittaa uusi, kriittisen tarkastelun kestävä saamelaisten väestönlaskenta. Eiköhän olisi viisainta aloittaa ensin tämän tiedossa olevan epäkohdan korjaamisesta ennen kuin muita pitemmälle meneviä toimenpiteitä suunnitellaan.
Jouni Kitti