On selvää, että tuollainen alkuperäiskansan määrittelyssä kansainvälisesti
outo, vaikkakin parafoidussa pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa kirjattu
kieliperuste on sokki Suomen historiallisen Lapinmaan kalastaja- ja
metsäsaamelaisen väestön kannalta. Se jos mikä sopii siihen käsitteeseen kulttuurisesta kansanmurhasta, jota
väitettä on julisteltu estoitta pitkin maailmaa tuon nyt kieliperusteen takana
olevan saamelaishallinnon toimesta.
Sikäli kun olen useammista työryhmän työtä valottaneista ja
kommentoineista lähteistä voinut ymmärtää, nyt todennäköisesti sovittu
kieliperuste liittyisi kokonaisvaltaiseen
kompromissiratkaisuun, jonka on sanottu olleen työryhmään kuuluvan
kansanedustaja Markus Lohen
käsialaa, mutta jonka saamelaiskäräjien lähteistä on kerrottu syntyneen
suurelta osin jo helmikuussa käräjien lakimiehen toimesta, hänen tunnettujen
tausta-asiantuntijoidensa pohjustamana. Otapa näistä selvää, kun lakivalmistelua
on tehty kovin hys-hys tapaan.
Vaikka siis polveutumismääritelmän tukena ovat olleet
kansainvälinen alkuperäiskansan määrittelyn keskeisin peruste sekä lukuisat
kotoiset asiantuntijanäkemykset ja poliitikkojen ”varmat” lupaukset, näin vain
ne ylikävellään? Ja milläpä kaikkien
osapuolten hyväksymällä kompromissilla?
Saamelaiskäräjälain saamelaisuutta määrittelevä 3 §
kirjoitettaisiin nyt siis ”pohjoismaiseen” muotoon eli saamelaiskäräjien
vaaliluetteloon päästäisiin pelkästään kokemalla itsensä saamelaiseksi ja
todistamalla puhuneensa ensimmäisenä kielenään saamea, tai että joku vanhemmista,
isovanhemmista tai isoisovanhemmista
on puhunut ensimmäisenä kielenään saamea. Kieliperuste siis vietäisiin
sinällään pitkälle, mutta polveutumisperusteeseen
verrattuna sopivan lähelle lappalaisten eliminoimiseksi. Kun pohjoismaisessa
sopimuksessa puhutaan kotikielestä,
Suomessa lakiin kirjattaisiin ensimmäinen
kieli, jolla silläkään tuskin estettäisiin uussaamelaisten pääsy (lappalaisten sijasta) saamelaiskäräjien
äänioikeutetuiksi. Noita uussaamelaisia olisivat vaikkapa niiden
supisuomalaisten samofiilien lapsukaiset, jotka nämä saamea opiskelleet
vanhemmat opettaisivat ja ilmoittaisivat saamenkielisiksi ja joilla pohjoismaisen
kirjauksen nojalla olisi oikeus tulla
merkityksi äänioikeusluetteloihin – sikäli kun äänioikeusikään tullessaan
kokisivat olla saamelaisia.
Lappalaisperustein polveutuvia rauhoittamaan lienee
sommiteltu erityinen lakiin kirjattava
siirtymäaika, jona olisi mahdollisuus hakea vielä äänioikeutta
polveutumiseen nojaten. Siirtymäajan päätyttyä lappalaisten luukku pantaisiin
kiinni ja heidät lakaistaisiin siltä osin historian maton alle.
Minusta oleellisia kysymyksiä tuollaisessa tilanteessa on
se, missä määrin saamelaiskäräjien vaalilautakunta, sen jatkeeksi kaavailtu
mahdollinen ”lakiosaamista” omaava oikaisulautakunta ja sen jälkeen vielä
korkein hallinto-oikeus pyrkisivät jo ennakoimaan tulevaa kielimääritelmää? Eli
palaisiko jo aiemmin niin kovasti yritetty lappalaisuuden takarajavuosi 1875
jälleen käyttöön tai löytyisikö yleensäkin helposti syitä evätä äänioikeuksia?
Käsittämättömiin kuulumisiin luen senkin, että uudessa
saamelaiskäräjälaissa saamelaisuus
määriteltäisiin kahteen kerrokseen eli saamelaiskäräjillä
äänioikeutettuihin saamelaisiin ja toisiin, joilla ei tuota äänioikeutta olisi,
mutta jotka voivat pitää itseään ihan vapaasti muuten saamelaisina. Siis yleissuomalaiseen
äänioikeuteen sovellettuna toiset voisivat äänestää Juha Sipilää ja Petteri Orpoa
ja vaatia heiltä ääniään vastaan kaikkia mahdollista hyvää, kun taas ne toiset
saisivat syrjäytyä kaikesta oikeudettomina rupukansalaisina.
Suomalaisen oikeusvaltion uutta uljasta aamunkoittoa?
Lain perusteluissa kaiketi todettaisiin, että kyseessä on
hallintolaki, jolla määritellään saamelaiskäräjien tehtäviä vain kieleen ja
kulttuuriin liittyvässä itsehallinnossa
eikä laki siis koskisi kaikkia saamelaisia ja heidän jälkeläisiään. Kaiken
lisäksi todettaisiin ja käräjätkin siitä tiedottaisi, että saamelaisten
oikeuksien edistämisessä ei tavoitella yksityisoikeudellisista
maaoikeuksia, vaan kyse kaikkien saamelaisten
kollektiivisten oikeuksien edistämisestä. En todellakaan ymmärrä mitä
olisivat tähän liittyen yksityisoikeudelliset maaoikeudet ja etenkään nuo
kollektiiviset oikeudet. Ja vielä, eikös Suomi ole tunnustanut tiettyjen
elinkeinojen liittyvän saamelaiskulttuuriin eli niinköhän
saamelaiskäräjälakityöryhmää hieman moisella kompromissilupauksella narutettiin
– tai se itse päätti naruttaa, en tosin tiedä keitä?
Aikanaan muuten Hannele
Pokka oikeusministerinä markkinoi vuoden 1990 saamelaislakiehdotuksen
jälkeen laadittua saamelaiskäräjälakiehdotusta ”pelkkänä kulttuurilakina”, johon eivät sisältyisi mitkään
maaoikeusvaateet. Kirjoitin asiasta tuolloin jutun Lapin Kansaan otsikolla ”Kulttuurilaki
vai Troijan hevonen”. Niinpä sittemmin on nähty kumpi oli kyseessä. Näillä tämän päivän tiedoillani taidan kaivaa
tuon vanhan otsikon valmiiksi todennäköiseen uusiokäyttöön.
En ole koskaan päässyt selvyyteen siitä uskoiko keskustalainen
Pokka vakavissaan ratkaisseensa maaoikeuskiistat tuolla lakiehdotuksella. Ehkä
en tule koskaan tietämään sitäkään, uskovatko keskustalaiset Lohi ja Sipilä (ja
Mikko Kärnäkin siinä välissä) todellakin
nyt kirjaillun sanahelinän johtavan lopulliseen
ratkaisuun kymmenien vuosien saamelais- ja maaoikeuskiistoissa. Jos johonkin
näillä tiedoilla uskon, niin siihen, että Suomi ui alkuperäiskansa-asiassaan
yhä syvemmälle lappalaiskairojen syviin soihin.
Jonkinlaisina suosuksina
kerrotussa kompromississa olisi erillisenä poliittisena päätöksenä tehtävä metsälappalaiskulttuurin tunnustaminen. Valtio
siis tunnustaisi metsäsaamelaisten olemassaolon, samalla kun toisaalla estäisi
heidän pääsynsä saamelaiskäräjälain etuisuuksien piiriin. Tarkoitus olisi kai
että valtio rakentaisi jonkinlaisen tukijärjestelmän metsäsaamelaisen kulttuurin
elvyttämiseksi, mutta eiköhän kyse ole mitä selkeimmin poliittisesta,
rauhoittavasta ja vailla sen kummempaa konkreettista sisältöä omaavasta sanahelinästä.
