Saamelaiset jaetaan farssiratkaisulla eliitti- ja rupukansaan?

Kirjoitan edeltäneen vuorokauden aikana saamieni ihmettelevien ja vihaisten viestien sekä muutamien omienkin yhteydenottojeni pohjalta. Kyse on saamelaiskäräjälain uudistamista pohtineen työryhmän mahdollisesti jopa yksimielisistä ehdotuksista. Niistä yksi keskeinen olisi polveutumisen poistaminen saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kelvollisten henkilöiden osalta. Ainoaksi perusteeksi riittäisi lyhyen, nimellisen siirtymäajan jälkeen kieli.

On selvää, että tuollainen alkuperäiskansan määrittelyssä kansainvälisesti outo, vaikkakin parafoidussa pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa kirjattu kieliperuste on sokki Suomen historiallisen Lapinmaan kalastaja- ja metsäsaamelaisen väestön kannalta. Se jos mikä sopii siihen käsitteeseen kulttuurisesta kansanmurhasta, jota väitettä on julisteltu estoitta pitkin maailmaa tuon nyt kieliperusteen takana olevan saamelaishallinnon toimesta.

Sikäli kun olen useammista työryhmän työtä valottaneista ja kommentoineista lähteistä voinut ymmärtää, nyt todennäköisesti sovittu kieliperuste liittyisi kokonaisvaltaiseen kompromissiratkaisuun, jonka on sanottu olleen työryhmään kuuluvan kansanedustaja Markus Lohen käsialaa, mutta jonka saamelaiskäräjien lähteistä on kerrottu syntyneen suurelta osin jo helmikuussa käräjien lakimiehen toimesta, hänen tunnettujen tausta-asiantuntijoidensa pohjustamana. Otapa näistä selvää, kun lakivalmistelua on tehty kovin hys-hys tapaan.

Vaikka siis polveutumismääritelmän tukena ovat olleet kansainvälinen alkuperäiskansan määrittelyn keskeisin peruste sekä lukuisat kotoiset asiantuntijanäkemykset ja poliitikkojen ”varmat” lupaukset, näin vain ne ylikävellään?  Ja milläpä kaikkien osapuolten hyväksymällä kompromissilla?

Saamelaiskäräjälain saamelaisuutta määrittelevä 3 § kirjoitettaisiin nyt siis ”pohjoismaiseen” muotoon eli saamelaiskäräjien vaaliluetteloon päästäisiin pelkästään kokemalla itsensä saamelaiseksi ja todistamalla puhuneensa ensimmäisenä kielenään saamea, tai että joku vanhemmista, isovanhemmista tai isoisovanhemmista on puhunut ensimmäisenä kielenään saamea. Kieliperuste siis vietäisiin sinällään pitkälle, mutta polveutumisperusteeseen verrattuna sopivan lähelle lappalaisten eliminoimiseksi. Kun pohjoismaisessa sopimuksessa puhutaan kotikielestä, Suomessa lakiin kirjattaisiin ensimmäinen kieli, jolla silläkään tuskin estettäisiin uussaamelaisten pääsy (lappalaisten sijasta) saamelaiskäräjien äänioikeutetuiksi. Noita uussaamelaisia olisivat vaikkapa niiden supisuomalaisten samofiilien lapsukaiset, jotka nämä saamea opiskelleet vanhemmat opettaisivat ja ilmoittaisivat saamenkielisiksi ja joilla pohjoismaisen kirjauksen nojalla olisi oikeus tulla merkityksi äänioikeusluetteloihin – sikäli kun äänioikeusikään tullessaan kokisivat olla saamelaisia.

Lappalaisperustein polveutuvia rauhoittamaan lienee sommiteltu erityinen lakiin kirjattava siirtymäaika, jona olisi mahdollisuus hakea vielä äänioikeutta polveutumiseen nojaten. Siirtymäajan päätyttyä lappalaisten luukku pantaisiin kiinni ja heidät lakaistaisiin siltä osin historian maton alle.

Minusta oleellisia kysymyksiä tuollaisessa tilanteessa on se, missä määrin saamelaiskäräjien vaalilautakunta, sen jatkeeksi kaavailtu mahdollinen ”lakiosaamista” omaava oikaisulautakunta ja sen jälkeen vielä korkein hallinto-oikeus pyrkisivät jo ennakoimaan tulevaa kielimääritelmää? Eli palaisiko jo aiemmin niin kovasti yritetty lappalaisuuden takarajavuosi 1875 jälleen käyttöön tai löytyisikö yleensäkin helposti syitä evätä äänioikeuksia?

Käsittämättömiin kuulumisiin luen senkin, että uudessa saamelaiskäräjälaissa saamelaisuus määriteltäisiin kahteen kerrokseen eli saamelaiskäräjillä äänioikeutettuihin saamelaisiin ja toisiin, joilla ei tuota äänioikeutta olisi, mutta jotka voivat pitää itseään ihan vapaasti muuten saamelaisina. Siis yleissuomalaiseen äänioikeuteen sovellettuna toiset voisivat äänestää Juha Sipilää ja Petteri Orpoa ja vaatia heiltä ääniään vastaan kaikkia mahdollista hyvää, kun taas ne toiset saisivat syrjäytyä kaikesta oikeudettomina rupukansalaisina.

Suomalaisen oikeusvaltion uutta uljasta aamunkoittoa?

Lain perusteluissa kaiketi todettaisiin, että kyseessä on hallintolaki, jolla määritellään saamelaiskäräjien tehtäviä vain kieleen ja kulttuuriin liittyvässä itsehallinnossa  eikä laki siis koskisi kaikkia saamelaisia ja heidän jälkeläisiään. Kaiken lisäksi todettaisiin ja käräjätkin siitä tiedottaisi, että saamelaisten oikeuksien edistämisessä ei tavoitella yksityisoikeudellisista maaoikeuksia, vaan kyse kaikkien saamelaisten kollektiivisten oikeuksien edistämisestä. En todellakaan ymmärrä mitä olisivat tähän liittyen yksityisoikeudelliset maaoikeudet ja etenkään nuo kollektiiviset oikeudet. Ja vielä, eikös Suomi ole tunnustanut tiettyjen elinkeinojen liittyvän saamelaiskulttuuriin eli niinköhän saamelaiskäräjälakityöryhmää hieman moisella kompromissilupauksella narutettiin – tai se itse päätti naruttaa, en tosin tiedä keitä?

Aikanaan muuten Hannele Pokka oikeusministerinä markkinoi vuoden 1990 saamelaislakiehdotuksen jälkeen laadittua saamelaiskäräjälakiehdotusta ”pelkkänä kulttuurilakina”, johon eivät sisältyisi mitkään maaoikeusvaateet. Kirjoitin asiasta tuolloin jutun Lapin Kansaan otsikolla ”Kulttuurilaki vai Troijan hevonen”. Niinpä sittemmin on nähty kumpi oli kyseessä.  Näillä tämän päivän tiedoillani taidan kaivaa tuon vanhan otsikon valmiiksi todennäköiseen uusiokäyttöön.

En ole koskaan päässyt selvyyteen siitä uskoiko keskustalainen Pokka vakavissaan ratkaisseensa maaoikeuskiistat tuolla lakiehdotuksella. Ehkä en tule koskaan tietämään sitäkään, uskovatko keskustalaiset Lohi ja Sipilä (ja Mikko Kärnäkin siinä välissä) todellakin nyt kirjaillun sanahelinän johtavan lopulliseen ratkaisuun kymmenien vuosien saamelais- ja maaoikeuskiistoissa. Jos johonkin näillä tiedoilla uskon, niin siihen, että Suomi ui alkuperäiskansa-asiassaan yhä syvemmälle lappalaiskairojen syviin soihin.

Jonkinlaisina suosuksina kerrotussa kompromississa olisi erillisenä poliittisena päätöksenä tehtävä metsälappalaiskulttuurin tunnustaminen. Valtio siis tunnustaisi metsäsaamelaisten olemassaolon, samalla kun toisaalla estäisi heidän pääsynsä saamelaiskäräjälain etuisuuksien piiriin. Tarkoitus olisi kai että valtio rakentaisi jonkinlaisen tukijärjestelmän metsäsaamelaisen kulttuurin elvyttämiseksi, mutta eiköhän kyse ole mitä selkeimmin poliittisesta, rauhoittavasta ja vailla sen kummempaa konkreettista sisältöä omaavasta sanahelinästä.