Eduskunta päättää jos saamelaiskäräjät sallii – suomalainen alkuperäiskansafarssi huipentumassa?

Saamelaiskäräjät ei tule saamaan uuteen lakiin tulevan yhteistyövelvoitteen avulla mitään veto-oikeutta estääkseen kuntien, valtion tai muiden yhteisöjen hankkeita. Silti saamelaiskäräjät – tai oikeammin sen valtaryhmä – voi estää Suomi-nimisen oikeusvaltion eduskuntaa säätämästä tuota lakia Pekka Hallbergin työryhmän esittämällä tavalla. Näin siitä huolimatta, että esitetty uusi saamelaiskäräjälaki poistaisi saamelaisjohtoa miellyttääkseen kansainvälisesti keskeisimmän alkuperäiskansan määrittämisen perusteen eli polveutumisen. Sitä kun ei poistettaisi heti vaan näennäisen kahden vuoden siirtymäajan jälkeen.

Jotenkin näin voisi kai tiivistää sitä viestiä, jonka Hallbergin työryhmän ”kompromissin” muotoillut kansanedustaja Markus Lohi toi eilen 11.8. Ivalossa järjestetyn keskustelutilaisuuden avaukseksi. Hän arvioi, että mikäli saamelaiskäräjät syyskuussa hyväksyy Hallbergin työryhmän ehdotuksen, se menee läpi myös eduskunnassa.

Lohi ja kansanedustajan tehtävistä tällä hetkellä ulkona oleva puolueveli Mikko Kärnä puolustivat lausunnoilla ollutta ja siis ehkä jo syyskuussa eduskuntaan menollaan olevaa lakiesitystä kuunnellen valtuustosalin yleisöltä tulevaa palautetta. Se ei ollut järin myönteistä joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kun Juha Sipilän hallitus oli aloittamassa, kerrottiin saamelaiskysymysten jäävän sen kaudella taka-alalle. Nyt Markus Lohi kertoi, että häntä jäi itse asiassa harmittamaan kun edellisellä Jyrki Kataisen - Alexander Stubbin pääministeri- ja Anna-Maja Henrikssonin oikeusministerikaudella eduskuntaan asti edennyt saamelaiskäräjälakiuudistus vedettiin pois. Siinä yhteydessähän esillä oli ollut kovasti myös plankkona hyväksyttävän ILO 169 -sopimuksen ratifioiminen sekä vielä taustalla lymyävä pohjoismainen saamelaissopimus.

Lohen mukaan saamelaiskäräjälain uudistamisen jatkamiseen tuli painetta hänen omalta eduskuntaryhmältään. Joissain vaiheissa etenemisen tarpeellisuudesta oli ollut puhetta erikseen myös pääministerin kanssa. Lohen mielestä sen sijaan ILO 169 -sopimuksen osalta tuli päättää sen ratifioimisesta luopumisesta, mutta vastaavasti uusi saamelaiskäräjälaki lähes ”yhteispohjoismaisine” eli kieliperusteisine saamelaismääritelmineen avaisi ovia Suomen parafoiman pohjoismaisen saamelaissopimuksen ratifioimiseen.

Vaikka Markus Lohi toisaalta puolusti Hallbergin työryhmän lakiesitystä, hän koki näköjään tarvetta myös jakaa vastuuta hallituskumppanipuolueen oikeusministerille, Antti Häkkäselle. Lohen mukaan juuri Häkkänen meni lupaamaan saamelaiskäräjien johdolle, ettei hallitus veisi eduskuntaan sellaista lakiehdotusta, jota saamelaiskäräjät ei ole hyväksynyt. Tuo lupaus rajasi Lohen ja myös kokoomuksen edustajana työryhmässä olleen Jari Huotarin mukaan työryhmän työtä. Käräjäjohtohan asetti ilman muuta ensimmäiseksi ehdokseen saamelaismääritelmän lappalaismomentin eli polveutumisen poistamisen. Sille kipupisteeksi jäi Lohen kompromissin kahden vuoden siirtymäaika, jona polveutumisen perusteella voitaisiin vielä hakea käräjien vaaliluetteloon.

Nyt Markus Lohi pyrki perustelemaan kansainvälisesti kummallista alkuperäiskansan polveutumisperusteen poistamista sillä, että uusi laki poistaisi saman tien saamelaisuuden rajatun määrittämisen. Ainoastaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksyttäisiin henkilö, joka täyttäisi identifioitumisen rinnalla ainoaksi kriteeriksi jäävän ”ensimmäisen kielen” perusteen. Lohen mukaan kuka tahansa tai mikä ryhmä tahansa voisi olla jatkossa yhtä lailla saamelaisia. Ja saada siten Suomen perustuslain saamelaisille suoman statuksen?

Kysyin tilaisuudessa miten saamelaiskäräjien ulkopuolelle jäävien saamelaisten edustaminen ja sitä kautta oikeusturva alkuperäiskansana tulisi toteutumaan. Nythän lakiehdotuksessa saamelaiskäräjät tunnustettaisiin ainoaksi viralliseksi saamelaisten edustajaksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Lohi myönsi, että kysymys on vaikea. Hän pyrki kuitenkin löytämään lainsäätäjille mielenrauhaa pohtimalla, ”että voivathan ryhmät vapaasti järjestäytyä ja perustaa omia organisaatioitaan tai yhdistyksiään”.

No niinpä todellakin! Toisin sanoen, alkaisivatko ne toimia ainakin aluksi omilla varoillaan, ilman verrannollista valtion saamelaiskäräjille syöttämää miljoonatukea, ilman 14 miljoonan kulttuurikeskusta ja ilman lain määräämää oikeutta vaatia neuvotteluja ja suostumukseen tähtäävää yhteistyötä heitä koskevissa julkisissa hankkeissa.

Lohen mielestä tokihan saamelaiskäräjien neuvottelema ja näin lain tuella hankkima ”kollektiivinen hyvä” lankeaisi kaikkien saamelaisten hyväksi.

No niinkö todellakin? Koetin huomauttaa, että saamelaiskäräjien johdon intressit ovat olleet – ja tulevat näillä näkymin olemaankin – kaukana kaikkien saamelaisten yhteisestä hyvästä. Näin ihan siksi, että vain pieni osa saamelaisista harjoittaa tuon intressin piiriin kuulunutta poronhoitoa, jonka rinnalla ei ole oikeastaan tuotu esille juuri muita saamelaisten harjoittamia elinkeinoja tai toimeentulon muotoja. Esimerkiksi kuinka hyvin on tuettu ja puolustettu vaikkapa matkailuyritystoimintaa harjoittavia saamelaisia ja esimerkiksi heidän kaavoitustarpeitaan? Myös poronhoidon kuvioissa ”väärät saamelaiset” ovat tainneet olla mopen osilla?

Mikko Kärnä taisi väläyttää joskus aiemminkin esille nostamaansa ajatusta kahden alkuperäiskansan mallista. Hän kuten Lohikin korostivat sitä kuinka metsälappalaiset, metsäsaamelaiset, tulevat nyt lakiuudistuksen kautta tunnustetuiksi. Vaikka he siis joutunevat lähtemään ajamaan asioitaan lähes nollilta, on heillä todella vahva historiallinen ja polveutumisen selkänoja ajaa statuksensa vahvistamista jatkolainsäädännöllä – jota myös Ivalon tilaisuudessa väläytettiin.

Jatkolaeista vielä sen verran, että inarinsaamelainen Anu Avaskari nosti saamelaiskäräjien karusta todellisuudesta puhuttaessa esille edelleenkin säilyvän tarpeen saada inarinsaamelaisille oma lakinsa kolttien tapaan. Toki tilaisuuden jälkipuheissa taidettiin huomauttaa sellaisestakin mahdollisuudesta, että joiltain osin päälleikäisten ”turvalakien” viidakkoa olisi jo aika vähän tarkistaa, yhtenä tarkistettavana aikanaan asutuslakina alkunsa saanut kolttalaki.

Ehkäpä lähitulevaisuudessa metsäsaamelaiset sekä saamelaiskäräjien edustavuuden puutteelliseksi tai olemattomaksi kokevat inarin- ja tunturisaamelaisetkin löytävät keskinäisen yhteistyön ja organisoitumisen valtioon päin. Onhan niin, että myös saamelaiskäräjien nykyisen vaaliluettelon piirissä olevissa saamelaisissa, etenkin inarin- ja jokisaamelaisissa, on paljon tuon mainitun historiallisen polveutumisen alkuperäiskansakriteerin täyttäviä henkilöitä ja sukuja. Näin, kun puhutaan nykyisestä Suomen alueesta ja sen asuttamisesta sekä niihin liittyvistä oikeuksista, siis Suomen lainsäädännössä.

Valtiolle tuo kahden tai useammankin alkuperäiskansan muodostuminen luo nopeasti paineen olla jakamatta alkuperäiskansapolitiikkansa taloudellisia resursseja yhteen pieneen, mutta tilavaksi osoittautuneeseen koriin.