Kuuroksi ja sokeaksi tekeytyvä oikeusvaltio Suomi?

Ei voi olla totta, etteivät Suomen päättäjät eduskunnassa ja hallituksessa, tai virkamiehet ministeriöissä tiedä mikä on todellisuus Suomen alkuperäiskansakysymyksessä. Tarinan ja toden on täytynyt erottua jo ajat sitten läpi nykysaamelaisuudesta irrallaan leijuvasta saamelaispolitiikan kulttuurikuplasta. Kuka täysijärkinen päättäjä tai virkamies on enää uskonut vakavissaan mitä Hotelli Vaakunassa kulttuuripynttäytyneet Tiina Sanila-Aikio ja Klemetti Näkkäläjärvi tulevat heille tarinoimaan? Silti he tekeytyvät kerta toisensa jälkeen kuuroiksi ja sokeiksi tuota tarinointia kyseenalaistavalle tiedolle.

Miksi on näin? Miksi huokaillaan myötäillen kun kapoinen saamelaiskäräjäjohto tai perinteistä saamelaiskulttuuria vain kuvista nähnyt cityradikaali julistavat meneillään olevasta kulttuurisesta kansanmurhasta, mutta vain vaivaudutaan jos entinen kokenut saamelaispoliitikko Jouni Kitti tai joku nykyisistä saamelaiskäräjien vähemmistöjäsenistä viittaa saamelaisten kesken käynnissä olevaan kulttuuriseen ja sukuperusteiseen etniseen puhdistukseen?

Ehkä kyseessä on vain ”varas huutaa, ottakaa varas kiinni” -ilmiö? Ehkä sittenkin Suomen valtion lihavasti rahoittaman saamelaiskäräjähallinnon mahdollisuudet propagoida ovat suvereenit verrattuna tuosta hallinnosta syrjään jätettyjen, puhumattakaan statuksettomien saamelaisten, mahdollisuuksista tuoda asioitaan esille? Vaikea tuotakin vain kovemman äänen vaikutusta on uskoa.

Jos lähdetään siitä optimismista, että Suomen päättäjillä ja virkamiehillä on oikeaa tietoa, tullaan kysymykseen, miksi pitkän ja jäytävän konfliktin annetaan vain jatkua? Miksi esimerkiksi vaadittua olosuhdeselvitystä ei ole haluttu tai vain saatu aikaan? Miksi on lähdetty vain puuhastelemaan jonkin asuntolatraumoista lähtevän, puoliuskonnollisen sovintoprosessin kanssa jättämällä inarin- ja metsäsaamelaisten vanhempi sulauttamishistoria ulos? Kysymyksiä nousee kaiken aikaa lisää hänelle, joka vähänkään vaivautuu peilaamaan historiaa 1950-lukua pitemmälle.

Yksi vastaus mielestäni on kyvyttömyys päättää. Kyvyttömyys nostaa faktat pöydälle ja sanoa, että katsotaan keillä ne pitävät. Toinen vastaus voi olla - ja varmaan onkin - pelko. Muutaman ihmisen ammattikantelijajoukosta on muodostunut kansainvälisesti kiusallinen kulttuurimafia, joka kyltymättä kiristää oikeusvaltiona paistattelevaa Suomea sen maineen menetyksellä. On helpompaa haudata voimavaroiltaan hiljaisempi, vaikka alkuperäisempi osa Suomen alkuperäiskansasta kuin lähteä todistamaan maailmalle Suomen tehneen jo näistä kantelijoista yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti eliittiä.

Vastausta Suomen kuurouteen ja sokeuteen voisi hakea tietenkin myös erilaisin salaliittoteorioin. On vihjailtu muun muassa Suomen tietoisesta halusta rajata alkuperäiskansansa ja sen alue mahdollisimman pieneksi ihan valtion maanomistuksen ja -hallinnan intressistä. Olihan se Urho Kekkonenkin jonkin tiedon mukaan myymässä pohjoisimman Lapin Neuvostoliitolle saadakseen maalle merkityksellisemmän Karjalan vaihtokaupassa. Itse olen ainakin kerran ja ihan suorasanaisesti kuullut kohtalaisen korkeassa asemassa olevan valtion virkamiehen sanovan, ettei saamelaisuutta ja saamelaisaluetta pidä laajentaa keskiseen eikä itäiseen Lappiin, eikä Kuusamoon, koska se veisi liian suuren siivun valtiolta ja etenkin (silloiselta) metsähallinnolta taloudellista päätösvaltaa. Virkamies kyllä tiesi, että valtionmaihin nykyisen saamelaisalueen eteläpuolella kohdistui toteen näytettäviä maiden ja vesien käytön oikeuksia.

Yhdenlainen Suomea syövä Saamenmaa-politiikka voisi juontaa myös 1960-luvulta ja sen jälkeiseltä vasemmistolaisen liikehdinnän ajalta, jolla erilainen kollektiivisten, parempien yhteiskuntien ihannointi ja tavoittelukin veti nuorisoa puoleensa. Tuolloin 1970-luvun lopulla sain itsekin kuulla kuinka Suomi oli sortovaltio ja että kohta siitä irrottuisi vapaa ja kollektiivinen Saamenmaa. Tuollainen ajattelu sai ehkä hyvinkin tukea etelämpää, vaikkapa joidenkin suomenruotsalaisten vasemmistoradikaalien taholta. Muistan lukeneeni erään tällaisen, sittemmin ihmisoikeusasioissa nostetta saaneen henkilön alentuvia kirjoituksia suomalaisista ja suomalaisuudesta. Voisihan olla tietenkin mahdollista, että moinen ajattelu olisi ollut kantamassa tiettyjä poliittisia tavoitteita ihan näihin päiviin.

Mutta tähän päivään.

Meneillään on jälleen arvoton ”oikeuskamppailu”, jossa erästä näkemääni kirjoitusta lainaten ”kun valtaa käyttävät kokevat kansalaiset uhkakseen, on vaihdettava kansa”.

Kyse on siis lähestyvien saamelaiskäräjävaalien käräjäjohdossa aiheuttamasta paniikista, joka on saanut sen vaatimaan vaalien lykkäämistä. Esityksen vaalien siirrosta on siis tehnyt saamelaiskäräjien hallitus ilman käräjien yleiskokouksen käsittelyä. Saadun tiedon mukaan käräjäjohto tavoittelee itsellensä noin kahden vuoden lisäaikaa, jossa ajassa se toivoo oikeusministeriön valmistelevan ja Suomen hallituksen päättävän saamelaiskäräjälain muuttamisesta saamelaisuuden määrittelyn osalta.

Saamelaiskäräjien johto siis haluaa puhdistaa käräjävaalien äänioikeutettujen luettelon itselleen epämieluisista äänestäjistä ennen kuin vaalit voidaan pitää. Järkyttävintä tilanteessa on se, että oikeusministeriössä näytetään panneen tuulemaan tämän käräjäjohdon vaatimuksen toteuttamiseksi - heti Antti Rinteen hallituksen aloitettua työnsä.

Oikeusministeriö perustaa aktiivisuutensa Tiina Sanila-Aikion ja Klemetti Näkkäläjärven yksityisesti ja kaikkien saamelaisten nimissä, Martin Scheininin avustamana, YK:n ihmisoikeuskomitealle tekemään valitukseen, johon komitealta saatiin saamelaisten itsemääräämisoikeutta tukeva suositus. Sitä haluttaisiin nyt soveltaa myös käräjävaalien äänioikeutettuja valitessa. Muutama vuosi sitten oikeusministeriö ei ollut yhtä vauhdissa kun YK:n rotusyrjinnän poistamista koskevan sopimuksen valvomista koskeva komitea huomautti Suomea liian kapeasta saamelaismääritelmästä.

Oikeusministeriö pyrkii nyt ehkä toimivaltuuksiaan ylittäen esittämään saamelaiskäräjävaalien siirtämistä. Se on melko suoraan kannanotto korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) suuntaan, kuuluuhan saamelaismääritelmän viime käden ratkaisu valtiosäännön mukaan tälle oikeusasteelle, jonka edelle ministeriö näin koettaa ehättää. KHO:lle on tehty edellä mainittuun YK-suositukseen vedoten vaatimus purkaa aiemmat ”vääriä” henkilöitä vaaliluetteloon päästäneet päätöksensä.

Saamelaiskäräjävaalien lain mukaista järjestämistä syyskuussa kannattavat saamelaiskäräjien jäsenet ja käräjien äänioikeutta hakeneet ovat vedonneet saamelaisten oikeuteen paremmasta hallinnosta. Nykyisen he näkevät syrjivän, haastavan riitaa ja mustaavan oman etunsa ajamiseksi maailmalla Suomen mainetta. Myös valtiolta saatujen varojen käytössä, eräänä esillä olleena esimerkkinä varapuheenjohtajiston kuukausipalkkaus, nähdään kyseenalaisuutta. Vetoajat toivovat oikeusministeriön toteuttavan Suomen uuden hallituksen kirjausta, jonka mukaan se tulee kunnioittamaan kaikkien saamelaisten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia.

Sen kun vielä näkisi.