torstai 30. syyskuuta 2021

Eikö tosiasiallinen yhdenvertaisuus poista koskaan ”positiivista syrjintää”?

Metsähallitus on laatimassa nk. saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnitelmaa vuosille 2022 – 2027. Suunnitelma siis kattaa valtion vesialueet Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnissa sekä Lapin paliskunnan alueella Sodankylän kunnan pohjoisosassa. Oheisen linkin https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/DownloadProposalAttachment?attachmentId=16366 takaa löytyvä suunnitelmaluonnos on ollut lausunnoilla 20.9. saakka. Myös annetut lausunnot ovat netistä luettavissa. 
Metsähallituksen suunnitelmia lukiessa täytyy nykyään jo välillä tarkistaa, onko eksynyt lukemaan jotain saamelaiskäräjien lausuntoa tai julistusta. Kun niissä esitettyjä toistoja saamelaisten oikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista lähtee vähänkin avaamaan, päätyy varsin stereotyyppiseen näkemykseen saamelaisista poronhoitajina ja saamelaiskulttuurista poronhoitona. Ja lisäksi, ettei tuo kulttuurin harjoittaminen luonnon käyttömuotona alistu minkäänlaisen kestävyyden tai muun kriittisemmän arvioinnin kohteeksi – vaikka olisi kuinka kovaa ja koneellista.
Tosiasiassa saamelaisista vain pieni joukko harjoittaa poronhoitoa – etenkin elinkeinona. Tosiasiassa nk. kotiseutualueella asuu vain ehkä kolmannes Suomen saamelaisista – sikäli kun on uskominen saamelaiskäräjien ym. tietoja, joiden mukaan saamelaisia on Suomessa noin 10 000 ja kun lukua vertaa pohjoisimpien kuntien alueella asuvien saamelaisten määrään. Kun siis puhutaan ja viedään käytäntöön saamelaisten luonnon käyttöön liittyviä oikeuksia, se koskee pientä osaa kaikista saamelaisista, vai koskeeko? Kuitenkin muun muassa tuossa Metsähallituksen suunnitelmaluonnoksessa vilahtelee ainakin viittauksin käsite yhdenvertaisuus, joka ei tietenkään tarkoita konkretiaa suunnitelman tarkoittamien saamelaisten ja sitä koskevan muun väestön ja heidän sidosryhmiensä keskinäisessä hierarkiassa. Viittaan aiemmin käytössä olleeseen käsitteeseen ”positiivisesta syrjinnästä” (kohdistuen alkuperäiskansaan nähden ylivertaisessa asemassa olevaan valtaväestöön tai sen elinkeinoja harjoittavaan tai väärää vaatetusta käyttäviin saamelaisiin) sekä myöhemmin tilalle otettuun ja paremmin myyvään käsitteeseen ”positiivisesta erityiskohtelusta” (joka on käytäntönä samaa kuin edellinen).
Tästä oikeuksien ja ”positiivisen erityiskohtelun” suossa tallustavan luonnonvarojen käytön ja näennäisen suojelun suunnitelmasta annetuissa monissa lausunnoista heijastuu Metsähallituksen toiminnan skitsofreenisuus. Yhdistettynä ehkä joiltain osin aidosti vaivaavaan putkinäköön. Tosin kun puhutaan ”taudin” alkulähteestä, tartuttajasta, voivat jäljitykset johtaa myös laitosta ohjaaviin ministeriöihin, ehkä valtioneuvostoonkin, ja hyvin suurella epäilyllä vaikka Firenzeen, yleisemmin Suomea maailmalla mustamaalaavien ”ihmisoikeustahojen” aherrukseen. Kyse on siis Suomen mainetta suojaavasta hyvekuplasta, jota kukaan ei uskalla puhkaista katsoakseen mitä sen sisältä todellisuudessa löytyy.
Tässä tausta-asetelmassa luin mielenkiinnolla Lapin Kullankaivajain Liiton luonnonvarasuunnitelmasta antamaa lausuntoa. Sen laatinut liiton edunvalvoja Antti Peronius on aiemminkin tuonut korkealentoisia oikeuskysymyksiä elävän elämän ja karujen faktojen äärelle. Ja varsin usein hänen argumenttinsa ovat kestäneet myös kullankaivuun liittyen Suomen oikeuslaitosten tutkinnassa. Onneksi oikeuslaitos ei ole ollut itsestäänselvyyksinä toistettujen väitteiden vietävissä (esimerkkinä vaikkapa hiljattainen Käsivarren alueen malminetsintäkeissi). Pitäisikö kuitenkin sanoa ei toistaiseksi, kun luki äsken uutista korkeimman oikeuden (KKO) myöntämästä mitalista tilanteessa, jossa ollaan laatimassa hyvin kiistanalaista saamelaisia ja saamelaisuutta koskevaa lakimuutosta.
Lapin Kullankaivajain Liitto (LKL) esittää, että nyt lausunnoilla ollutta luonnonvarasuunnitelmaa ei hyväksytä, vaan se palautetaan valmisteluun. Liiton mukaan suunnitelman tavoitteeksi on ilmoitettu luonnon arvon vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien sekä kestävä yhteiskunnallinen kokonaishyöty. Sen käsitys kuitenkin on, että asetettu tavoite ei tuolla suunnitelmalla toteudu, eikä sitä ilmeisesti ole pyritty tavoittelemaankaan, sillä suunnitelmassa merkittävästi linjataan saamelaisten oikeuksien nostaminen kaikkien muiden maan- ja luonnonkäyttäjäryhmien oikeuksien yläpuolelle. Toinen vahva suunnitelmaan sisäänkirjoitettu linjaus on syventää ja laajentaa alueen suojelua, joka on kaavailtu tehtäväksi kontrolloimalla, hidastamalla ja vaikeuttamalla kaikkea muuta maan- ja luonnonkäyttöä kuin saamelaiskulttuuriin liitettyä porotaloutta. Liiton mukaan porotalouden kielteisistä luontovaikutuksista vaietaan täysin. LKL:n mukaan Pohjois-Lapissa on vaikea ajatella mitään sellaista elinkeinotoimintaa, mikä ei pohjaudu maan- ja luonnonkäyttöön. Rajoittamalla tätä heikennetään alueen taloudellisia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tämä synnyttää kielteisen kehityskulun mikä tosiasiallisesti heikentää myös porotalouden ulkopuolella olevan saamelaisen väestönosan mahdollisuuksia toimeentuloon ja mahdollisuuteen asua alueella.
Perusteluiksi miksi luonnonvarasuunnitelma pitää palauttaa uuteen valmisteluun LKL esittää, ettei ensinnäkään oikeudellista pohjaa saamelaisen väestönosan positiivisen erityiskohtelun automaation luomiselle ole olemassa. Liiton mukaan tämä virheellinen lähtökohta on vääristänyt suunnittelun perusteita ja johtanut käsittämättömään lopputulokseen ja syvenevään epätasa-arvokehitykseen. Toisekseen luonnonvarasuunnitelma ei LKL:n toteuta asetettua päätavoitetta, vaan sen vaikutukset todennäköisesti huonontavat luonnon arvon kehittymistä ja pienentävät kokonaishyötyä – vain pienen poronhoitajapiirin hyödyt kasvavat.
Antti Peronius on todennut, kuinka kolmannes luonnonvarasuunnitelmasta käsittelee saamelaisten positiivisen erityiskohtelun oikeutusta. Vakuuttaminen ei hänen mukaansa onnistu, koska Suomen laista eikä mistään kansainvälisestä sopimuksesta löydy sellaista vaatimusta. Yleinen vaatimus on kaikkien tasapuolinen kohtelu. Peroniuksen mukaan suunnitelmassa on aivan oikein todettu, että Metsähallituksen tulee osaltaan edistää perustuslaissa mainittua saamelaisten oikeutta ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan. Hänestä Metsähallituksen tulee kuitenkin samanaikaisesti huolehtia kaikkien muidenkin ryhmien perusoikeuksien toteutumisesta.
LKL:n lausunnon mukaan suunnitelmassa on aivan oikein todettu, että tällä erityiskohtelulla ei muiden paikallisten asemaa tai elinkeinojen toimintamahdollisuuksia heikennetä – eikä tietysti saakaan heikentää, mutta ei myöskään saa rakentaa uudenlaista epätasa-arvoa, mikä jää mainitsematta. Suomen laissa ja kansainvälisessä sopimuksessa mainitaan erityiskohtelu, mutta sitä on tarkoitettu käytettäväksi vain silloin, kun alkuperäiskansan edustajat eivät kykene osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon tai vaikuttamiseen heikon osaamisen, kulkuolosuhteiden, taloudellisen aseman tms. johdosta. Tällöinkin erityiskohtelu on tarkoitettu annettavaksi vain tasa-arvon saavuttamiseen saakka.
LKL:n mielestä tässä suunnitelmassa näkyy taustalla saamelaiskäräjien argumentaatio, minkä mukaan saamelaisille kuuluvat kaikki ne oikeudet, mitkä suomalaisillekin kuuluvat ja sen lisäksi saamelaisalueella vielä jotakin muuta erityistä. Tämä perustellaan kielellisiin oikeuksiin liittyvillä kulttuurisilla oikeuksilla ja jos kulttuuri käsitetään laajasti kaikkena ihmisen tekemisenä, niin se voidaan laajentaa koskemaan ihan kaikkea. 
Tämä tulkinta on kuitenkin lausunnon mukaan virheellinen. Muista poikkeavaa erityiskohtelua voidaan toteuttaa määräaikaisesti ja aina vain tarkoin rajatuissa yksittäistapauksissa poikkeaman korjaamiseen, kunnes tasa-arvoisuus toteutuu. Mitään jatkuvatoimista automaattia erityisen positiivisen kohtelun mahdollistamiseksi millekään kielelliselle tai etniselle ryhmälle ei voida rakentaa, sillä tasa-arvoinen kohtelu on kuitenkin kaiken hallinnoinnin lähtökohtainen lähestymistapa.
Väärä ajatus saamelaisille kuuluvista erityisistä oikeuksista perustuu Peroniuksen arvion mukaan saamelaiskäräjien edunvalvonnan tarkoituksenmukaiseen virhetulkintaan. Suomen oikeuslähteet ja kansainväliset sopimukset lähtevät siitä, että erityiskohtelua annetaan vain, jos sitä tarvitaan nostamaan alkuperäiskansan oikeuksien taso muun väestön tasalle – jos esimerkiksi alkeellisissa oloissa asuva väestö ei yksinkertaisesti kykene osallistumaan yhteiskunnalliseen elämään. Suomessa tällaista epätasa-arvoa ei ole.
Voimassa olevan lainsäädännön pohjalta erityiskohtelua voidaan harjoittaa sellaisessa tilanteessa, missä tunnistetaan kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumatta jääminen. Silloinkin korvaavan toiminnan tulee kohdistua itse ongelma-asian ratkaisemiseen eikä milloinkaan laajoihin yleisiin oikeuksiin, niin kuin luonnonvarasuunnitelman kaltaisessa laajassa suunnitelmassa väkisinkin tehdään. Tämä saamelaiskäräjien argumentaatiosta rakennettu ajattelu (samat oikeudet ja ekstraa päälle) ei perustu Peroniuksen selvityksen mukaan mihinkään lakiin. Mikäli sellaista halutaan rakentaa, tulee hänen mukaansa lakeja muuttaa. Missään oikeuslähteessä (laissa tai asetuksessa tai hallituksen esityksessä) ei mainita yleistä, pysyvää positiivista erityiskohtelua, minkä kaltaista menettelyä tämä luonnonvarasuunnitelma on luomassa. Tämän kaltaisen erityisoikeuksien automaatin rakentamiselle ei ole olemassa minkäänlaista perustetta.
Peroniuksen mukaan kokonaan toinen täysin erillinen kysymys on se, mistä laista lopulta johdetaan erityisten maan- ja luonnonkäyttöön liittyvien oikeuksien olemassaolo nimenomaan saamelaisalueella. Ilmeisesti ainoa sitä tukeva lain kohta on hänen mukaansa metsähallituslaissa oleva viittaus kulttuurin toteutumisen oikeuden varmistamisesta nimenomaan saamelaisalueella. Saamelaiskäräjälaissa ei ole olemassa mitään erityistä aluerajausta muuten kuin saamelaiskäräjien organisoitumiseen liittyen. Saamelaisella on perustuslain mukainen erityinen oikeus ylläpitää kieltään ja kulttuuriaan kaikkialla – mutta mistä syntyy rajaus toteuttaa vaikkapa eräilyyn liittyvää kulttuuria erityisesti vain saamelaisalueella?
Tässäkin luonnonvaraprojektissa käytetty Akwe:kon menettely on Peroniuksen mukaan pieni esimerkki sisään rakentuneesta epätasa-arvosta. Siinä näennäisesti osallistetaan laaja joukko, mutta laajan keskustelevan ryhmän takana on pieni erillinen saamelaisten työryhmä, jonka vaikutus on suuri. Metsähallituksen Akwe:kon hallinnoiduissa alueiden hoito- ja käyttösuunnitteluissa saamelaisten työryhmä on käytännössä käyttänyt veto-oikeutta. Toisin sanoen sidosryhmien päätyöryhmä ideoi ja esittää asioita, joista seuraavassa kokouksessa kerrotaan, että Akwe:kon erillistyöryhmä ei niitä hyväksynyt – perusteluna aina se, että suunniteltu asia heikentää saamelaiskulttuurin harjoittamisen edellytyksiä. Tarkemmin perusteluja ei yleensä avata, eikä keskustelua osapuolten välille synny, koska useasti saamelaiset jäsenet eivät ole yleiskokouksessa läsnä ja muut eivät saa seurata erillistyöryhmän keskustelua.
Menettely synnyttää Peroniuksen mukaan epätasa-arvon tunnetta, kun lisäksi Metsähallitus maksaa osallistumisen kulut Akwe:kon ryhmäläisille, mutta ei pääryhmän työskentelyyn osallistuville. Kaikki tämä voi olla ymmärrettävää hyvin alkeellisissa oloissa elävän heimokansan jäsenten suojaamiseksi ja osallistumisen mahdollistamiseksi, mutta onko sen kaltainen menettely tarpeen Suomen kaltaisessa maassa, missä valtion hyvin rahoittama saamelaiskäräjät jo hoitaa tällaisia asioita, LKL kysyy.
Perusteluiksi kritiikkiinsä luonnonvarasuunnitelman tavoitteista LKL viittaa saamelaiskäräjien toimiin poronhoidon nimissä kullankaivukiistoissa. Saamelaiskäräjät on sarjatuottanut kullanhuuhdontaan liittyviä muistutus- ja valitusdokumentteja (noin 100 hallinto-oikeusvalitusta ja kymmenkunta valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen), joissa on viljelty julistuksenomaisesti sitä, kuinka saamelainen poronhoito on luontosidonnaista ja perustuu mm. laidunkiertoon, luonnonlaitumiin, luonnon kunnioittamiseen yms. hyviin asioihin. Näillä argumenteilla saamelainen poronhoito erotetaan jostakin muusta, mitä on samoissa paliskunnissa tapahtuva suomalaisten poronhoito tai suomalaisten paliskuntien vastaavissa luonnonolosuhteissa tapahtuva poronhoito.
Peroniuksen mukaan taustalla lienee ajatus, että saamelaisella poronhoidolla on jotakin sellaista erityistä kulttuurista arvoa, mitä jollain toisella poronhoidolla ei ole. Näiden väitteiden tai ylipäätään porotalouden toimintatapoihin liittyvien erojen todenperäisyyttä on vaikea arvioida. Tämänkaltainen saamelaisen porotalouden erityisyyden näkökulma on luonnonvarasuunnitelmaluonnoksessa nytkin kritiikittömästi omaksuttu. Samoin sanallakaan ei viitata porojen ylilaidunnuksen aiheuttamaan jättiläiskokoiseen ekologiseen muutokseen, mikä on merkittävin nimenomaan saamelaisalueella ja minkä aiheuttamaa ristiriitaa mm. ympäristön kulumiseen ja petopolitiikkaan liittyvien tavoitteiden kanssa pitäisi nimenomaan tämän kaltaisessa suunnitelmassa LKL:n mukaan pohtia.
Olipa porotalous kulttuurisesti erityistä tai ei, siihen liittyy kuitenkin LKL:n mukaan vakavampi ongelma eli sen huono tulontuottokyky. Tilastot osoittavat, että lihanmyyntitulo ei riitä kattamaan tuotantokuluja, vaikka oman työn hinta määriteltäisiin kuinka alhaiselle tasolle. Tuet ja korvaukset nostavat kokonaistuloksen niukasti plussan puolelle. Muille koituvat sivukustannukset ovat suhteessa tuottoon lisäksi valtavat – esimerkiksi porokolareihin liittyvät vakuutuskorvaukset nousevat samaan suuruusluokkaan lihanmyyntitulojen määrän kanssa.
Jos alueen kaikki maan- ja luonnonkäyttö alistetaan porotaloudelle siten kuin luonnonvarasuunnitelmaluonnoksessa kuvataan, päädytään LKL:n vääjäämättä katastrofiin. Näin juuri siksi, että Pohjois-Lapissa on mahdotonta keksiä elinkeinoa, mikä ei liittyisi maan- ja luonnonkäyttöön ja millä ei ole minkäänlaista konfliktia porotalouden kanssa. Peronius huomauttaa, että saamalaisväestön poismuutto saamelaisalueelta on suhteessa jopa suurempaa kuin muun väestön poismuutto. Suurin osa saamelaisista siis asuu kotiseutualueen ulkopuolella – kotiseutualueen väestössä painottuu vanhempi sekä vanheneva väestönosa. Tämä johtuu siitä, että vain pieni osa saamelaisesta väestöstä saa toimeentulonsa porotaloudesta ja porotalouden ehdoilla toimiminen aiheuttaa taloudellisen elämän mahdollisuuksien kaventumista myös suurimmalle osalle saamelaisesta väestöstä.
Luonnonvarasuunnitelman pohjalta halutaan LKL.n mielestä vahvistaa tällaista kehitystä. Liitto arvioi, ettei tilanne tuota lopulta mitään hyvää edes porotaloudesta tulonsa saavalle pienelle saamelaiselle väestönosalle. Toki lyhyellä tähtäimellä saadaan muun luonnonkäytön laidunaluekulutus ehkä hieman pienenemään ja ”ylimääräisten” poistuessa enemmän vapauksia paimentamiselle. Lopulta tämäkään ei korjaa poronhoidon kiistämättömiä perusongelmia. 
LKL:n lausunnossa viitataan vielä Norjan pohjoisimman osan maankäytön ratkaisuun, jossa mikään maan- ja luonnonkäyttöhanke ei saa lupaa aluehallinnolta, mikäli porotalouden kanssa ei ole sovittu kompensaatiosta. Kysymyksessä on taloudellinen korvaus, minkä menettelyn kautta aivan kaikki on sallittua, kunhan vain paliskunnalle maksetaan tarpeeksi. Norjan pienistä paliskunnista monet ovat muuttuneet kompensaatiota periviksi liikeyrityksiksi ja porotalouden harjoittaminen on niille sivutoimintaa. 
Suomalaisen silmin Norjan tilanne muistuttaa suojelurahajärjestelmää. Lopputulos on Peroniuksen mielestä kuitenkin onnettomuus Finnmarkille, vaikka sitä kehuvat harvat käytännöstä hyötyvät. Suomessa ei ole samanlaista paikallistason ja väliportaan tason luvitusta, eikä ole samanlaisia luontoon perustuvia siirrettäviä immateriaalioikeuksia, kuin Norjassa. Sama malli ei ole siis suoraan siirrettävissä tänne. LKL:n käsitys on kuitenkin se, että Akwe:kon menettelyä pyritään laajentamaan ja siihen pyritään jatkossa sisällyttämään Norjan mallin mukainen luonnonkäytön maksullisuus.
Metsähallitus tuskin haluaa julkisesti ilmoittautua edistämään tällaista kehityskulkua, mutta nyt käsiteltävänä olevan luonnonvarasuunnitelman myötä se LKL:n mukaan tahattomasti niin tekee.
Tarkennuksena edellä mainittuun Akwe:Kon menettelyyn täytyy todeta, että vastaavia Akwe:Kon työryhmiä on ruvettu perustamaan myös muiden kuin saamelaiskäräjien nimittäminä. Tällainen kantainarinsaamelaisten paikallisyhteisö on antanut lausuntonsa käsillä olleesta luonnonvarasuunnitelmasta ja nähtäväksi jää, saako se Metsähallitukselta yhdenvertaisen kohtelun kuin nuo sen palkanmaksussa mukana olevat ryhmät.

11 kommenttia:

  1. No niinpä! "Meidän ei tarvitse osallistua edes ilmastomuutoksen torjuntaan, ei meidän mailla"
    https://yle.fi/uutiset/3-12114178

    VastaaPoista
  2. Eikö tuota kansalaisten ja heidän elinkeinojensa tai luonnon käytön yhdenvertaisuutta voida ryhtyä tosissaan haastamaan? Vaikka kanteilla, niin katsotaan löytyykö niitä lakiperusteita ja niille näyttöä eri osapuolten yhden tai ylivertaisuudesta

    VastaaPoista
  3. Metsähallitusta ohjaavassa ympäristöministeriössä ei ehkä tunneta Ylälapin luonnonkäytön todellisuutta, mutta metsähallituksessa luulisi oikeaa tietoa olevan. Ehkä siellä silti halutaan katsoa tilannetta hitsauslasien läpi?

    VastaaPoista
  4. Veikolle kiitokset tärkeän aiheen nostamisesta keskustelun piiriin. Tähän totean, että tätä saamelaiskaaosta on nyt jatkunut yli 30 vuotta ja siihen ei näy viimeisimmän saamelaislakiesityksen mukaan tulevan loppua, vaan ratkaisua haetaan yhä itsepintaisemmin vastakkainasettelun kautta. Kysymys kuuluu kuka vastaa kaaoksen seurauksista, jota viimeisin lakiesitys näyttää entisestään kärjistävän?
    Tähän asti harjoitettu politiikka on siis johtanut nykyisen sekavaan vaiheeseen. Historiallisessa perspektiivissä tämä ei ole kuitenkaan mitenkään kummallista, sillä siitä saakka kun saamelaista itsehallintoa on yritetty opetella on päätä lyöty Lapin ikimäntyyn niin Vuotsossa, Lemmenjoella kuin Inarinjärven ympäristön ikimetsissä. Mistään ei ole otettu opiksi. Eräskin saamelainen väitti, ettei meidän kannatakaan ottaa huomioon suomalaisia koska he ovat kaiken tämän sotkun keittäneet.
    Viimeiset 40 vuotta olen saamelaispoliitikkona, saamenkielisen Sapmelas-lehden toimittajana, mielipidekirjoittajana ja kuultuna asiantuntijana tehnyt lähes täysipäiväistä työtä ymmärtääkseni ja kuvaillakseni saamelaiskäräjien kriisiä, joka on lähinnä Norjasta ja Ruotsista muuttaneiden porosaamelaisten ja sodan jälkeen Inariin asutettujen kolttien rakentama, mutta vaikutuksiltaan se on koskettanut eniten alueen vanhinta väestöä inarinsaamelaisia. Joten nyt kun laaditaan luonnonvarasuunnitelmaa kannattaa olla valppaana.
    Kysymys on ensin mainittujen saamelaisryhmien halusta saada tunnustus alueen alkuperäisväestöksi samalla mitätöiden alueen vanhimman väestön, inarinsaamelaisten, alkuperäiskansaoikeudet. Hanketta perustellaan alkuperäis- ja heimokansoja koskevalla yleissopimuksen ratifioimisella.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  5. ...jatkoa:

    Perustelu ei ole uskottava, koska ILOn sopimus edellyttää näyttöä siitä, että heimo tai kansa on asunut alueella niin kauan, ettei kukaan muista tai tiedä milloin se on sinne tullut. Tämä pätee täysin inarinsaamelaisiin, kun taas muut saamelaiset ovat muuttaneet heidän alueelleen tarkoin tunnettuna aikajaksolla 1860-luvun loppupuolelta 1950-luvun alkuun. Siitä on ikiaikaisuus kaukana, ja siksi nyt ajankohtainen saamelaislain muutosehdotus vaatii kaikkien Suomessa asuvien saamelaisryhmien asutushistorian väärentämistä.
    Olisi uskottava, että poro- ja kolttasaamelaiset muodostavat Inarin vanhan lapinkylän alkuperäiskansan ja että inarinsaamelaiset ovat vain suomalaisperäisten uudisasuttajien jälkeläisiä. Lienee ennenkuulumatonta, että oikeusministeriö valmistelee ja hallitus esittelee eduskunnalle tällaisella pahantahtoisella satuilulla perustellun lain. Vielä enemmän ennenkuulumatonta olisi, että eduskunta nielaisisi tällaisen korulauseilla makeutetun syötin. Tosiasioiden tunnustaminen on toki raskasta, mutta vapauttavaa. On lopetettava teeskentely siitä, ettei kenenkään oikeuksia vähennetä uusittavan saamelaislain säädöksillä ja luonnonvarasuunnitelmilla. On oltava itselle ja muille rehellinen.
    Mikäli eduskunta hyväksyy esitetyt muutokset saamelaiskäräjälakiin, tilanne tulee muuttumaan hyvin ikävällä tavalla. Esityksillä haetaan valtakirjaa sellaiselle vallankäytölle, jota tähän asti ei ole nähty. Tätä kirjoittaessani on kulunut 20 vuotta kun aloin systemaattisesti seurata saamelaissäädännön käänteitä. Minulle uskoteltiin, että saamelaisten itsehallinnon tarina kelpaisi kaikille muille sorretuille maailman alkuperäiskansoille esimerkiksi. Kun olin muutaman vuoden ajan kirjoittanut kriittisiä kommentteja Lapissa ilmestyvissä lehdissä, moni oli lopettanut uskomasta siihen menestystarinaan, josta itsekin olin nuoruuden paatoksella kirjoittanut.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  6. ...jatkoa:

    Saamelaiset ovat pitäneet kiinni kulttuurinsa myyttisistä kertomuksista. Tälle pohjalle rakentuu saamelaiseliitin käsitys saamelaisia sortavasta pahasta maailmasta. Saamelaiskulttuuria kantavien myyttien tarkoituksena on lujittaa eliitin vallan rakenteita.
    Saamelaisten kohdalla se on tapahtunut rakentamalla kuvaa porosaamelaisen kulttuurin ylivertaisuudesta, poronhoidosta saamelaisuuden kulttuurisena ja henkisenä ytimenä. Vain tämä valikoitu totuus hyväksymällä on mahdollisuus nousta saamelaishierarkiassa ylöspäin. Samanhenkinen lakiesitys sisältää niin paljon tarinaa hyvistä tarkoitusperistä, ettei tällainen voi pysyä vallalla ikuisesti. Rappion merkit ovat kovin selvät. Kaikki minkä saat vastikkeetta mädättää ihmismielen ja moraalin.
    Harvat saamelaiset ovat tiedostaneet miten kivuttomasti saamelaiset ovat siirtyneet moderniin maailmaan. Sellainen on toteutumaton unelma monien muiden alkuperäiskansojen jäsenille. Muistan keskustelun Panaman viidakossa erään intiaanin kanssa, joka tiedusteli mistä käsin maailmaa olen tullut tänne? Kerroin olevani Suomesta ja matka tänne kesti 16 tuntia lentämällä. Myös saamelaiskäräjien poliittisen johdon edustajat ovat viime vuodet lentäneet lukuisia kertoja uudenaikaisilla suihkumatkustajakoneilla New Yorkiin YK:n alkuperäiskansafoorumin kokouksiin kertoakseen miten Suomen valtio sortaa saamelaisia.
    Kun vertaan Suomessa asuvien saamelaisten kohtelua ja oloja vaikkapa monien latinalaisen Amerikan alkuperäisasukkaiden kurjaan tilanteeseen en voi saamelaisena muuta kuin hävetä YK:ssa valheellisia itkuvirsiä esittäneiden saamelaispoliitikkojen puolesta. Röyhkeyden huippua on edustanut saamelaiskäräjien kahden edellisen puheenjohtajan YK:n ihmisoikeuskomitealle tekemät valitukset, joiden kärki kohdistuu tunnetun ja vaalitulosten perusteella laajaa luottamusta nauttivan inarinsaamelaisen poliittisiin oikeuksiin, ja sen kautta kaikkiin inarinsaamelaisiin, jotka eivät ole valmiit tanssimaan saamelaiskäräjien johdon pillin mukaan.
    Viimeisimmän lakiesityksen jälkeen eräät saamelaiset ovat levennelleet sitä miten uusimmat esitykset vihdoinkin ottavat huomioon saamelaisten edut, tekevät heidät riippumattomiksi suomalaisista ja suomalaisten sortokoneistosta. Edistysaskeleet ovat todella olleet ilmiömäisiä, pororeestä on siirrytty jumbojetteihin yhden sukupolven aikana. Vauhti on näemmä ollut niin kova, että muista ei tarvitse kohta enää välittää.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  7. ...jatkoa:

    Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö asian kunniaksi kannattaisi viettää kunnon juhlia. Juhlien jälkeisen kohmelon voimakkuuden on tapana olla suhteessa juhlien railakkuuteen. Nykypäivän kohmelo näkyy radikaalisimmissa vaatimuksissa muuttaa nykyisiä hallinnon käytäntöjä ilman minkäänlaista tilanne- ja olosuhdeselvitystä.
    Syy siihen selviää saamelaiskäräjälakiesityksen 1§:ssä mikä tarkoittaa saamelaisvaltion peruskiven laskua. Tähän sanoisin, että tekstin laatijoilla ei ole ollut minkäänlaista kuvaa vallitsevasta todellisuudesta. Mitään arviota ei esitetä ketä varten laki on ja keitä vastaan lain laillistama syrjintä on tarkoitettu. Mielestäni tässä kulkee raja, joka on saamelaisen hallinnon ulottumattomissa ja että perusoikeuksien heikentäminen eivät ole saamelaisillekaan mitään itsestäänselvyyksiä.
    Nämä saamelaisten itsehallintoon liittyvät esitykset alkavat kohta tuntua pahalta sadulta. Saamelaiseliitin härkäpäisen toiminnan johdosta on tullut peliin vastavoima – totuus. Sen esiin noustessa ovat kaikki saamelaispoliitikkojen ajamat maaoikeushankkeet pysähtyneet. Pahalta se näyttää tälläkin kertaa.
    Harva radikaalisaamelaisista ja heidän asiantuntijoistaan myöntää miten epärealistisia heidän vaatimuksensa yhteiskuntaelämässä ovat. Harva saamelainen uskaltaa myöntää, että heidän elintasonsa on yhtä korkea kuin saamelaisalueen suomalaisväestöllä. Saamelaiset katsovat, että heidän pitää kaikkialla päästä kulkemaan omilla autoillaan ja elää koko elämä uusissa moderneissa taloissaan. Jopa huvitteluun ja lasketteluun on mahdollisuuksia, uudenaikaisia tavaroita voi ostaa uudenaikaisista tavarataloista. Siirtyminen laavuista uudenaikaisiin taajamiin yhden sukupolven aikana kertoo jotakin saamelaisten menestyksen huikeasta mittakaavasta. Kun vanhasta alkukantaisesta elämänmuodosta loikataan suoraan nykyaikaan, saamelainen siirtyy kuluttajaksi siinä kuin muutkin ihmiset. He kuluttavat luonnonvaroja siinä missä heidän inhoamansa suomalaisetkin. Tässä kohtaa saamelaiset ovat samassa veneessä kaikkien muidenkin luontoa kuluttavien ihmisten kanssa. Joten on moraalitonta vaatia saamelaille yksinvaltaa luonnonvaroihin. Sellainen johtaa vain luonnonvarojen holtittomaan riistoon kuten porosaamelaisten kohdalla on jo käynyt; ylisuuret poromäärät ovat tuhonneet talvilaitumet.
    Edellä olleella haluan sanoa, että saamelaisille oman ja ympärillä olevan maailman historian tunteminen voi tuoda meidät lähemmäksi ymmärrystä siitä, mikä vaikutus saamelaisten vaatimuksilla on ollut saamelaisten itsehallinnosta käytyyn keskusteluun. Vastaukseni on, uskottavuus puuttuu! Totuus ei pala tulessakaan. Liekin sammuttua totuus nousee ylös kuin feenikslintu tuhkasta.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  8. ...jatkoa:

    Nykyinen saamelaiseliitti ei näe itseään enää osana luontoa, vaan lakiesityksen myötä he ovat asettumassa sen yläpuolelle. Fossiilienergian saatavuuden johdosta tämä asenne on entisestään voimistunut.
    Saamelaiskäräjälain muuttamisessa ei ole kysymys varovaisesta säätelystä, vaan systeemin kokonaisvaltaisesta muuttamisesta, joka sananhelinän vuoksi jää kuplana näkymättömiin. Se miksi lakiesityksen teksti on kirjoitettu sumeaksi, johtuu siitä, että valtakunnantason poliitikoille ei haluta kertoa sitä mistä on kysymys. Eduskunnan odotetaan antavan saamelaiskäräjille valtuudet hakea toiminnalleen vallan rajat kaikkiin eri lakien nojalla toimiviin organisaatioihin ja käräjien omaan toimintaan nähden.
    Juuri tämä tekee lakiesityksen petolliseksi. On selvää mitä on odotettavissa, kun saamelaiskäräjät tällaisen kaiken käsittävän valtalain nojalla aloittaa käräjien toiminnan virtaviivaistamisen johon sisältyy kunnille, valtiolle ja monelle muulle taholle tarkoitettua toiminnan rajoituksia ja säätelyä ja saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon luovaa soveltamista. Luonnonvarasuunnitelman laatiminen on osa tätä maailman valloittamista.
    Yksittäisten saamelaisten aloitteen teko-oikeutta esitetään rajoitettavaksi siten, että siihen vaaditaan yli 250 saamelaisen allekirjoitus. Myös äänestysluettelo on tarkoitus siivota siten, että suurin osa äänestysluettelossa olevista saamelaisista, jotka eivät ole käyttäneet äänioikeuttaan viimeisimmässä toimeenpannuissa vaaleissa poistetaan. Näin saadaan äänestysluettelosta poistettua n. 2 500 äänioikeutettua saamelaista ja samalla äänestysprosenttia nostettua lähelle 100.
    Esitykset ovat pienoiskoossa oleva kopio Suomen eduskunnasta. Ero on vain siinä, että kun eduskunta ja kunnallisvaaleissa äänioikeus on määritelty valtiosäännön mukaan yksiselitteisesti, niin käräjien kohdalla asia on ratkaistu demokratiaa halventavalla tavalla niin että vallanpitäjät päättävät itse ketkä saavat äänestää. Äänioikeutettujen määrä tulee tämän jälkeen kokonaan laskemaan, jolloin joudutaan kysymään ketä tällainen demokratian irvikuva enää palvelee. Kun kaikki tämä selviää, luottamus Suomen valtioon ja käräjiin joudutaan kyseenalaistamaan. Sinisilmäinen usko siihen että ”paranneltu” saamelaiskäräjälaki turvaisi saamelaisten oikeudet paremmin saattaa vaihtua pelkoon menettää kaikki. Virallinen syy tälle hyökkäykselle on torjua ihmiset, jotka muka uhkaavat saamelaista itsehallintoa ja saamelaisten väitettyä luonnonmukaista elämäntapaa. Todellinen, julkilausumaton syy on kuitenkin halvan energian tarve, jotta saamelaiset voisivat ylläpitää länsimaista ja statuksettomia saamelaisia syrjivää elämäntyyliä.
    Läpinäkyvästi kysymys on vallasta. Selvästi on nähtävissä, että valtaan pyrkivät tavoittelevat omia välittömiä taloudellisia hyötyjä. Asia nousee kuitenkin eteen sillä tavalla, että ennen pitkää ne, jotka nyt käyttävät valtaa tulevat menettämään valtansa esiin nousevien ristiriitojen syödessä uskottavuutta. Mikään ei osoita, että esitykset enteilisivät pysyvää ja vakaata kehitystä. Saamelaisten heikkous on sortua huikeisiin suunnitelmiin ja suuriin päätöksiin, sellaisiin, joiden uskotaan muotoilevan koko yhteiskunnan kerralla suureksi ja paremmaksi kuin mitä se lopulta voi olla. Lyhyesti: Saamelaisutopian kautta saamelaiskaaokseen.
    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  9. Luonnovaroiltaan rajallinen Saamenmaa

    Veikko viimeisimmässä blogikirjoituksessaan koskettelikin jo saamelaisalueen ympäristön kantavuuteen liittyviä peruskysymyksiä. Tähän jatkaisin, että saamelaisalueen luonnonvarojen hallinnasta on käyty kiistaa yli 70 vuotta, eikä ratkaisua ole vieläkään näkyvissä. Lista niistä luonnonvaroista, jotka saamelaisalueella ovat jo aikaa sitten saavuttaneet tuotantohuippunsa ei ole kovin pitkä, mutta sen sijaan luonnonvarojen vähenemistä edesauttaneet tekijät kuten vedenpinnan säännöstely, metsien hakkaamiset, matkailu ja monta muuta, porojen ylilaiduntaminen ovat tekijöitä, jotka heikentävät yhä enenevässä määrin elinmahdollisuuksia. Ja se näkyy ja tuntuu kuten Veikko osoittaa.

    Eri tekijöiden aiheuttama luonnonvarojen hupeneminen on osa suurempaa ongelmaa, joka selviää Veikon blogissa. Sitten tärkeä kysymys saamelaiseliitille, mitä sitten jää jäljelle, kun ne on kulutettu loppuun? Vastaus on, että ollaan sitten entistä riippuvaisempia muista kuin toisista saamelaisista ja saamelaisia "sortavista" suomalaisista.

    Kaikki tietävät, että Ylä-Lapissa saamelaiset ovat vaikuttaneet merkittävästi ympärillä oleviin maa ja vesiekosysteemeihin. Koko kymmenentuhatta vuotta sitten alkunsa saaneen maanviljelyn historian ajan, mutta vasta viimeisimpien saamelaissukupolvien elinaikana alueen elämää on horjutettu perusteellisesti. Saamelaisten taloudellisen toiminnan vaikutukset Ylä-Lapissa ovat saavuttaneet sellaisen tason, etteivät äkillisiä maanilmanlaajuisten ympäristömuutosten seurauksista saamelaisetkaan enää jää ulkopuolelle oli sitten lainsäädäntö millainen tahansa. Uusista lakiesityksistä ei ole apua.

    Viimeisin esimerkki, joka liittyy ilmaston lämpenemisen seurauksiin, on Tenojokeen nousevan ""ryssän lohen" räjähdyksenomainen nousu ja leviäminen samalla heikentämään Tenoon nousevia Jäämeren lohikantoja. Kyttyrälohen leviämisen rajoittamiseen eivät saamelaisten valta ja lainsäädäntö valitettavasti auta. Sama koskee esimerkiksi Inarijärven vedenpinnan säännöstelyn lopettamista, joka elvyttäisi uhan alla olevat vaelluskalakannat.

    Tähän mennessä ei ole vielä kattavasti kartoitettu Ylä-Lapin luonnon sietokyvyn rajoja, osa niistä muutoksista on saamelaisten itsensä aiheuttamia. Ei kaikki ole muiden kuin saamelaisten aiheuttamia, kuten väitetään. Tilanteen selvityksen tarve on nyt huutava erilaisten lainsäädäntöhankkeiden ollessa vireillä. Omista hajanaisista havainnoista muodostuu pelottava kuva luonnon kanssa törmäyskurssilla olevasta kehityksestä. Saamelaisalueen kantokyvystä ja siihen vaikuttavista tekijöistä pitää nyt keskustella. Tärkeimpiä mielestäni ovat maankäytön muutokset, porojen ylilaiduntaminen, luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ja ilmastonmuutos.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  10. ...jatkoa:

    Useammilla alueilla kriittiset rajat on joko ylitetty tai hyvää vauhtia ylittymässä. Ylä-Lapissa luonnon monimuotoisuuden vähentyminen on räjähtämässä käsiin. Miten saamelaiset voisivat omalla toiminnallaan estää tilanteen luisumisen tällaiseen katastrofiin. Poromäärien alentamisesta voitaisiin aloittaa. Paine Ylä-Lapin jäljellä olevia luonnonvaroja kohtaan lisääntyy sitä mukaa kuin väestö kasvaa. Kun keskiajalla pääasialliset energianlähteet olivat puu ja lihasvoima alueen väkiluku pysyi varsin alhaalla. Vähän yli 200 vuoden aikana, jolloin öljy, hiili ja kaasu ovat muokanneet maailmaa ja Lapissa kuten muuallakin väkiluku moninkertaistunut.

    YK ennustaa, että väkiluvun kasvu jatkuu aina vuoteen 2050 saakka. Koska me saamelaiset olemme osa maailmanlaajuista globaalitaloutta yhdessä muiden kanssa, ovat meidän mahdollisuutemme rajalliset jättäytyä syrjään kehityksestä ja muodostaa muusta yhteiskunnasta oma saareke saamelaiskulttuurin suojaksi.

    Ns. saamelainen elämänmuoto oli se sitten mitä tahansa tarvitsee energiaa toimiakseen. Niin yksinkertaisesta asiasta on kyse. Porotalouteen perustuva saamelainen yhteisö on riippuvainen fossiilisilla polttoaineilla tuotettavasta jatkuvasta energian virrasta. Ilman sitä saamelaiset tuskin selviäisivät. Nämä kaksi ovat esimerkkejä siitä minkä päällä saamelaisten paljon mainostettu itsehallinto lepää.

    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  11. Kiitos Jouni kommenteista.Yksi harvoista tutkijoista Niemisen Mauri on joskus julkaissut numerotietoa miten poroelinkeino on köyhdyttänyt luontoa.Ehkä on siunaus ettei tänne rahdata etelästä tuleentunutta heinää vaan rehupaaleja joista ei siemenet ole kerjenneet valmistua.Kuinka suuri on hiilijalanjälki yhtä tuotettua lihakiloa kohti.4-5 vuotta sitten oli jo naudan kanssa tasoissa,nyt ovat vielä enemmän motorisoituja porohommat.Epäilempä että jos saamelaiset saisi kulttuurin suojalla yksinoikeuden kalastukseen,kannat romahtaisi täysin.

    VastaaPoista