Saamelaismäärittelyssä yhä syvemmälle suohon?

Jotenkin alkaa tuntua siltä, että pääministeri Juha Sipilän hallituksen loppukaudella nähdään vielä samanlainen ILO 169 -sopimus-  ja saamelaiskäräjälakisotku kuin mikä koettiin Jyrki Kataisen ja Alexander-Stubbin hallitusten aikana. Paitsi että sotkuun sekoittuu vielä oikeusministeriön suojissa salassa valmistellun Pohjoismaisen saamelaissopimuksen lanseerausyritys. Näin siis käy vaikka Sipilä kumppaneineen antoi kautensa alussa ymmärtää, ettei ainakaan ILO-asia tule tällä hallituskaudella ajankohtaiseksi ja että asioita ainoastaan selvitetään.

Mikä se olikaan se brittiläinen tv-sarja ”Kyllä, herra pääministeri” (Yes, Prime Minister)? Toisaalta, tässä sotkussa yhtä lailla vietävissä on tainnut vaeltaa oikeusministeri Jari Lindström sekä vailla mitään tilannetietoa ehkäpä koko muu valtioneuvosto. Näin aloin epäillä kun tapasin joitain päiviä sitten Ivalossa valtiovarainministeri Petteri Orpon. Hän sanoi suoraan olevansa tyystin tietämätön meneillään olevista saamelaissopimus- ja saamelaiskäräjälakivalmisteluista ja huomautti edustavansa sentään kolmatta hallituspuoluetta sen ministerinä ja puheenjohtajana.

Olisikohan ihan aluksi jonkinlaisen työmaainfon aika, herra pääministeri?

Viikonpäivät sitten (8.12.) Inarissa matkasi pääministeri Sipilän tärkein poliittinen avustaja, valtiosihteeri Paula Lehtomäki, asianaan saamelaiskysymykset. Lehtomäen seurueeseen kuuluivat pääministerin erityisavustaja Janika Tikkala, oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeuksien yksikön johtaja Johanna Suurpää ja oikeusministerin erityisavustaja Leena Riekkola. Suurimman osan Inarin vierailun ajastaan joukko seurusteli saamelaiskäräjien ja muiden eri saamelaistahojen kanssa. Kunnan tapaamiseen, johon itsekin osallistuin, liikeni puoli tuntia kun alun perin sovittu tunti jouduttiin jakamaan Utsjoen kunnan edustajien kanssa.

Kunnan tapaamisessa Lehtomäki oli seurueen ainut keskustelija muiden tyytyessä kuuntelemaan häntä ja kunnan edustajia. Lehtomäen ainut tekeillä olevia valmisteluja koskeva avaus liittyi saamelaiskäräjälakiin ja siinä saamelaismääritelmään. Hän kysyi miltä kuulostaisi jos jatkossa saamelaisuutta ei määriteltäisi millään lailla, vaan se määräytyisi itse kenenkin henkilön samastumisen eli itseidentifikaation kautta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkoi, että ainoastaan se määriteltäisiin lailla kuka voi äänestää saamelaiskäräjävaaleissa.

Että mitä?

Aivan tarkkaan kun tuota avaa sen käsittää niin, että olisi kaksi saamelaisryhmää, joista toinen voisi äänestää saamelaiskäräjävaaleissa ja toinen sitten ilmeisesti edelleenkään ei. Lehtomäen selitys asiaan oli se, että näin oli pakkokin säätää koska saamelaiskäräjiä ei voitu sen perustuslaillisen aseman takia ohittaa saamelaiskäräjien vaaliluettelon hyväksymisessä.

Ajatukseen ei sisälly mitään uutta avausta ellei lähdetä siitä, että lakiin noin kirjaten valtio olisi tunnustamassa saamelaisuuden määrittelyn umpikujan. Positiivisimmillaan kirjauksella voitaisiin jollain tavalla tunnustaa statuksettomien saamelaisten asema statuksellisina saamelaisena, toisena saamelaisryhmänä, mutta heidän alkuperäiskansa-asemaansa tuo pelkkä saamelaiskäräjälain saamelaismääritelmän ”uudistaminen” ei miksikään muuttaisi. Siihen tarvittaisiin korjaus myös perustuslakiin eikä mistään sellaisesta Lehtomäki maininnut. Tosin ei sitä ehditty eikä hoksattu häneltä äkkiseltään kysyäkään.

Se, että saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio ehätti mediassa toteamaan Lehtomäen ajatusten maistuneen hänelle, kertoo osaltaan edellä olevan oikeudellisen epämääräisyyden pitävän paikkansa.

Epäselväksi Inarissa jäi kuinka paljon Lehtomäen avauksessa oli hänen tai pääministerin kabinetin ajattelua vai kertoiko hän esimerkiksi oikeusministeriön hämystä esiin nostettua ajattelua. Kun kollegani Gunnar Pettersson kyseli Lehtomäeltä hänen sanomisistaan, valtiosihteeri mainitsi tuossa yhteydessä, ettei tiennyt Sipilän ilmaisseen asiassa kantaansa mutta että "keskustelemme saamelaisasioista useiden ministeriöiden yhteistyössä ja myös Inarin-matkallani seurueeseen kuului kaksi edustajaa oikeusministeriöstä”.

Siis olisiko toisenkin työmaainfon paikka, herra pääministeri?

Ja miksi tuo palaveri? Muun muassa siksi, että selvitetään ollaanko Suomessa harrastetussa alkuperäiskansapolitiikassa ajautumassa yhä syvemmälle suohon sekä alkuperäiskansan määrittämisen että siinä laillistettavan ihmisten syrjimisen myötä.
Erittäin tärkeää olisi lukea tarkoin inarinsaamelaisen Kari Kyrön esiin tuomat seitsemän kysymystä:

1. Kuuluisivatko molempien ryhmien ihmiset alkuperäiskansa saamelaisiin?

2. Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläiset Suomessa alkuperäiskansalle kuuluvat oikeudet?

3. Voisivatko molempien ryhmien saamelaiset järjestäytyä haluamallaan tavalla ja valtiolta saatavalla tuella järjestää omat sisäiset vaalinsa ja hallintonsa?

4.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläisesti ja perustuslain mukaisesti yhteiskunnallista tukea kielensä ja kulttuurinsa kehittämiseen?

5.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläisesti ja perustuslain mukaisesti yhteiskunnallista tukea saamelaiselinkeinotoimintaansa?

6.  Saisivatko molempien ryhmien saamelaiset yhtäläiset oikeudet käyttää saamelaiskulttuurikeskus Sajosta ja muita saamelaisten toimitiloja?

7.  Saisivatko molemmat ryhmät yhtäläiset oikeudet työjärjestö ILO:n alkuperäiskansafoorumeilla?

Ja entäpä sitten jos noihin kysymyksiin on ajatuksena vastata kieltävästi? Viimeistään siinä vaiheessa vatulointi on minusta todella viisautta.