torstai 6. helmikuuta 2020

Jouni Kitti saamelaisten kansallispäivänä

Näin saamelaisten kansallispäivänä palaan niihin arkipäivän kysymyksiin joiden parissa monet meistä saamelaisista ja saamelaisten ystävistä ovat viime vuosien aikana olleet tekemisissä. Yksi asia yli muiden on ollut ILO 169 -sopimuksen ratifiointi.  Tänäänkin tästä aiheesta keskustellaan täällä Helsingissä. Siitä huolimatta uskallan sanoa, että harvasta asiasta tiedetään niin vähän kuin saamelaisten itsemääräämisoikeudesta, mitä se tarkoittaa, kuka siitä hyötyy ja kuka siitä häviää? Sellaisia selvityksiä valitettavasti ei vieläkään ole tehty, joissa ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin vaikutukset olisi puolueettomasti arvioitu.
Harva on pohtinut mitä merkitsee arkitodellisuudessa nykyinen saamelaismääritelmä. Käytäntöön sovellettuna se jakaa saman väestön (jota saamelaiset ja lappalaiset edustavat) kahtia. Kysymys on erityisesti inarinsaamelaisiin kohdistuvasta tietoisesta syrjinnästä. ILO 169 -sopimuksen ratifioimisen valmistelun yhteydessä tällainen oikeuksien kaappaaminen uhkaa arkipäivässä elävien ihmisten oikeuksia. Tällainen on johtanut toisinajattelijoiden leimaamiseen saamelaisvastaisiksi, väärien ajatusten mustamaalaamiseen. Tällaista en ole tähän mennessä vielä kokenut. On turha puhua kansallisesta vapaudesta, koska kysymys on yhden saamelaisryhmän pyrkimyksestä pakkovaltaan. Tähänkö tällainen alkuperäiskansakomento johtaa? Kysymys on inarinsaamelaisten alistamisesta. Käsitteellä kuka on saamelainen pyritään varjelemaan omaa väkeä ei-toivotuilta vaikutteilta, jotka faktat aiheuttavat. Erikoiselta tuntuu, että saamelaiskäsitteen rakentajat haluavat päättää inarinsaamelaisten soveltuvuudesta saamelaisiksi. Sortohallinnon roolin itselleen ottanut haluaa turruttaa propagandallaan suuren yleisön.
Täytyy toivoa, että Suomen hallitus lopettaa tällaisen järjettömyyden. Kuinka on Ylä-Lapissa mahdollista elää ikään kuin inarinsaamelaisia ei olisikaan, vaikka he päivittäisessä arjessa ovat näkyvästi läsnä. Voimassa olevalla saamelaismääritelmällä yritetään estää samaan väestöön kuuluvien ihmisten yhteenkuuluminen. Jos inarinsaamelainen haluaa saada virallisen saamelaisstatuksen, vaaditaan mahdottomia. Se jos mikä täyttää kiusaamisen tunnusmerkit. Näin saamelaisten kansallispäivänä on aiheellista kysyä; missä on paljon puhuttu saamelaisten solidaarisuus heikompia saamelaisia kohtaan?
Onneksi tämä saamenkielisten ja suomenkielisten saamelaisten erottamiseksi tarkoitettu muuri (=saamelaismääritelmä) vuotaa. Arjen tasolla ihmiset haluavat ylläpitää työ ja vapaa-ajan verkostojaan. Saamelaiskäräjien erottelupolitiikka ei onneksi toimi käytännön tasoilla; kukaan ei halua luopua sukulaisistaan, ystävistään, työkavereistaan, oikeuksistaan jonkin pohjoissaamelaisen eturyhmän hyväksi. Onneksi meillä korkein hallinto-oikeus on huomannut asian kielteiset puolet, kun se on arvioinut asiaa kokonaisvaltaisesti sukulaisuuden ja elinkeinojen yhtäläisyyden kannalta. Se tarkoittaa juuri sitä, ettei samoissa olosuhteissa eläviä sukulaisia vastoin heidän tahtoaan estetä saamasta saamelaisstatusta. Tämä KHO:n ratkaisujen linja on myös linjassa ILO 169 -sopimuksen pääperiaatteiden kanssa. Käsitevuoto asiasta suureen yleisöön päin on myös selventänyt sen mistä on kysymys. Onneksi tällainen samaa väestöä jakava epäoikeudenmukainen (keinotekoinen) muuri ei ole pysyvä. Kuten keskustelu saamelaiskiistasta osoittaa, on vääryyksistä ja valheista helpompi päästä perille meidän kaltaisessa vapaassa yhteiskunnassa, jossa julkinen keskustelu toimii. Juuri tässä on demokratian ja diktatuurin ero. Meillä on kuitenkin kestänyt yllättävän kauan ennen kuin saamelaismääritelmää koskeva kupla puhkesi. Kuten KHO:n ratkaisut osoittavat, aletaan vihdoinkin ymmärtää se, että saamelaisten ongelmat ratkaistaan Suomessa eikä valtameren takana YK:ssa.
Lopuksi annan puheenvuoron historian tutkijoille. Mikään valtakunta, suuri tai pieni, he sanovat ei ole koskaan hävinnyt maailmasta niin kauan kuin se itse on tahtonut elää. Sama koskee saamelaisia. Rooman valtakunta kuoli vanhuuden heikkoudesta, ja Karthagokin, jonka loppu oli sankarillinen, oli jo ehtinyt elämänsä luonnolliseen iltaan. Sen kansa oli rappeutunut. Se ei enää tahtonut elää. Liian myöhäinen ponnistus ei riittänyt. Olisi pitänyt olla elämisen tahtoa jo aikaisemmin, silloin kun Hannibal oli Rooman porteilla. Jokaisella valtiolla, niin Osvald Sprengler on väittänyt, on miehuutensa ja vanhuutensa, ja vanhuudessa valtio kuolee, ellei se ole sairastanut kuoleman tautiin jo nuorempana, jotkut ennen syntymistään. Saksa ei kokoontunut kansallisvaltioksi ennen kuin saksalaiset itse sitä tahtoivat. Itävalta hajosi ensimmäisessä maailmansodassa, koska sen osat eivät halunneet kuulua yhteen. Suomi kesti, koska sen kansa vaikeuksissakin tahtoi pysyä itsenäisenä ja vapaana. Saamelaiset osallistuivat kunniakkaasti yhdessä suomalaisten tämän maan vapauden puolustamiseen. Mutta miten on saamelaisten laita näin saamelaisten kansallispäivänä? Siitä on syytä jatkaa avointa keskustelua, jossa on mukana saamelaisia kaikista saamelaisryhmistä ja alueella asuvista suomalaisista.
Näillä ajatuksilla toivotan kaikille saamelaisille ja heidän ystävilleen hyvää kansallispäivää.


Jouni Kitti

8 kommenttia:

  1. ILOlla eteenpäin: inarinsaamelaisten oikeudet unohtaen-tapahtuma Kansallisarkistossa 6.2.
    teema on ILO 169-sopimuksen ratifiointi.
    Ohjelma: Paneelikeskustelu – Yllätys, yllätys, ei ensimmäistäkään inarinsaamelaista mukana.
    https://twitter.com/TotisenTosi/status/1223275996436144134

    VastaaPoista
  2. Missä viipyy inarinsaamelaisten oma, kolttien kyläkokousta vastaava, demokraattisesti järjestetty julkisoikeudellinen päätös- ja edustuselin? Ja milloin nykyään vain neuvo-antava kolttien kyläkokous alkaa vaatia itselleen takaisin entistä pitkään perinteeseen perustuvaa asemaansa kolttien laillisena edustus- ja päätöselimenä?

    VastaaPoista
  3. Utsjoen yhteismetsä hakkaa ikimetsää Kaamasessa, paliskunnan mukaan ei ongelma, hakkaajat omaa väkeä?
    https://twitter.com/anttihaataja/status/1225464472564879360

    VastaaPoista
  4. Saamelaisten kansallispäivänä kynnyksellä (5.2.2020) kävi suuri joukko entisiä ja nykyisiä saamelaisvaikuttajia oikeusministeriön luona esittämässä toimenpiteitä, joilla saamelaisten sorto saataisiin Suomessa loppumaan. Kaikki nytkin esitetyt vaatimukset perustuvat pelkästään mielipiteisiin. Jokainen voi arvioida mikä on mielipiteiden merkitys esim. puolueettomasti laadittuun tilanne ja olosuhdeselvitykseen. Valitettavasti Seuraavassa hiukan vastakommentteja saamelaiseliitin propagandaan. Kun porosaamelaisten perheille annettiin oikeus saada oma maatila, liitettiin sen saamisen ehdoksi oikeus tulla Suomen suuriruhtinaskunnan jäseneksi eli Suomen kansalaiseksi. Inarin saamelaisten kohdalla tämä kehitys käynnistyi jo Ruotsin vallan aikana 1700-luvun puolivälistä lähtien. Sama tilanne jatkui Haminan rauhan (1809) jälkeen.

    Kuten Sapmelas-lehden pääkirjoitus osoittaa lähetettiin 1930 luvulla Lappiin tutkijoita keräämään tietoja lappalaisista ajatellen, että tietojen keruu olisi mahdollista enää lyhyen ajan, koska lappalaisväestö tulisi pian häviämään sukupuuttoon. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pian sodan jälkeen lappalaisten määrä alkoi nousta yllättäen. Tämä saattoi olla viite siitä, että jossain suhteessa lappalaisten asema oli alkanut parantua. Sodan jälkeen säädettiin joukko talouselämä ja sosiaalisia oloja uudistaneita lakeja. Nämä lait paransivat merkittävästi saamelaisten ja lappalaisten oloja, vaikka lait eivät olleet yksinomaan heitä varten säädetty.

    1940-1950 luvut näyttävät muutenkin olleen käännekohta lappalaisiin suhtautumisessa. Pohjoismaiden tasolla merkittävä vaikuttaja oli pohjoismaiden saamelaisneuvosto, joka jatkuvasti muistutti hallituksia siitä, että saamelaisten asumis- ja elinoloja tulisi parantaa. Samaan aikaan ryhdyttiin lappalaisten vanhoja käsityötaitoja elvyttämään. Lappalaisten pääsyä opiskelijaksi helpotettiin. Virallisesti lappalaisten diskriminointi erilaisia sosiaalisia avustuksia jaettaessa oli lopetettu jo aikaisemmin.

    Toisen maailmansodan jälkeinen lainsäädäntö kohensi selvästi lappalaisten asemaa. Varsin monesta porosaamelaisesta tuli maanomistajia. On sanottu, että 1960-1970 -luvut olivat porosaamelaisille suotuisaa aikaa. Kun näin sanotaan, on kuitenkin paikallaan todeta heti myös ettei myönteiseen suuntaan kääntynyt kehitys johtanut siihen, että lappalainen väestöryhmä olisi pystynyt kilpailemaan enemmistöväestön kanssa.

    Presidentti Kekkosen ajan uudistukset kohensivat koltta ja muiden lappalaisryhmien asemaa, mutta siitä huolimatta kulttuurin piirteet olivat uhan alla. Saamelaisten lukumäärän kasvaessa toimeentulo vaikeudet ovat lisääntyneet. Suuri osa saamelaisnuorista lähti Ruotsiin ja Norjaan työnhakuun ja jäi sille tielle. Itsekin lähdin Saksaan ja myöhemmin Neuvostoliittoon. Monissa saamelaiskylissä lappalaiset elävät eläkkeiden ja työttömyysturvan ja sosiaaliavustusten varassa.

    Saamelaisten oikeuksien puolustajat olivat1930-luvulla useimmiten suomalaisia. Toisen maailmansodan jälkeen lappalaiset alkoivat kuitenkin itse esiintyä aktiivisesti omien oikeuksien puolustajina. Tämä näkyi siinä, että Inariin perustettiin "Sami Litto" eli suomeksi "Saamelaistenliitto"-niminen yhdistys. Tämä Suomen saamelaisten ensimmäinen järjestö pyrki aktiivisesti esiintymään kaikkien saamelaisten edustajana mm. lainsäädäntöä koskevissa kysymyksissä.

    jatkuu...

    VastaaPoista
  5. ...jatkoa:

    Saamelaisten aktivoitumisen taustalla olivat kokemukset, joita saamelaiset olivat hankkineet tavalla tai toisella. Sota-aikana suurin osa miehistä palveli Suomen armeijassa. Sodassa monet saamelaiset taistelivat suomalaisten rinnalla vaativissa tilanteissa ja moni kaatui ja haavoittui. Inarin saamelaiskirkon vieressä sijaitsevassa sodissa kaatuneiden sankarivainajien joukossa näkyy olevan enemmistö saamelaisia. Kunnia heille, että he ovat antaneet kaikkensa sille, että me elämme vapaassa maassa.

    Sodan jälkeen monet saamelaismiehet tunsivat jääneensä kuitenkin toisen luokan kansalaisiksi. Tämä havainto sai saamelaiset esittämään vaatimuksia, että heidän elinympäristössä esiintyvät epäkohdat oli korjattava. Siihen asti saamelaiset olivat samaistuneet suomalaisiksi. Mutta sodan päättymisen jälkeen heräsi jonkinlainen saamelaisliike. Aina tähän asti saamelaiset olivat samaistaneet itsensä suomalaisiksi. Nyt osa heistä alkoivat toimia saamelaisina eikä suomalaisina. Monet saamelaiset alkoivat vaatia isojakotoimitusten täydentäviä toimituksia.

    Saamelaisten tulevaisuus oli 1960-1970 luvuilla ajoittain hyvinkin kiivaan keskustelun kohteena. Kun sosiaalidemokraatit ja keskusta saivat 1970-luvun alussa vallan, alettiin korostaa myös saamelaisten kouluttamisen merkitystä. Saamelaisia oli koulutettava siten, että heidän ammattiin sijoittuminen helpottui. Saamelaisten työhön hakeutumista oli kannustettava sellaisille alueille, joilla oli saatavissa työtä. Pyrkimykset kouluttaa saamelaisia ovat onnistuneet hyvin. Koulutuksen lisääntyminen on merkinnyt sitä, että saamelaiset ovat sopeutuneet aikaisempaa paremmin työelämän vaatimuksiin.

    Joidenkin mielestä tämä on merkinnyt myös sitä, että saamelaiset ovat vähitellen hyväksymässä ja omaksumassa amerikkalaisen arvomaailman. Jotkut saamelaisista haluavat kuitenkin uskoa vanhan arvomaailman säilymismahdollisuuksiin. He ovat myös lähteneet siitä, että saamelasten sulautuminen suomalaisväestöön on estettävä. Heidän mukaansa saamelainen kulttuuri perustuu osittain sellaisiin arvoihin, jotka ovat eurooppalais-amerikkalaisen arvomaailman yläpuolella. Näitä saamelasten arvoja ei saa päästää katoamaan, vaan niiden säilyttämistä on pyrittävä aktiivisesti tukemaan. Nuorten saamelaisten ääni on kuulunut voimakkaana myös metsästys ja kalastusoikeuksia koskevissa kiistoissa (Teno ja Näätämö).

    Saamelaiset pitävät isojaossa ja myöhemmän lainsäädännön nojalla perustettuja tilojen säilyttämistä tärkeänä ja ovat korostaneet, että näillä omilla tiloilla ja niiden ympäristön mailla saamelaisten tulee saada määrätä omissa asioissaan.

    Saamelaiset osallistuvat tänään aktiivisesti kunnallisen ja valtiollisen demokratian antamien edellytysten mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Tällaisesta aktiivisuudesta ei ollut 1930-luvulla mitään merkkejä. Yhteenvetona totean, ettei Suomessa saamelaisia ole vainottu eikä karkotettu asuinsijoiltaan, vaan heitä on kohdeltu yhdenvertaisesti. Jos joku haluaa puhua sorrosta niin kannattaa tutustua hiljattain ilmestyneeseen kirjaan, jossa käsitellään Muurmannin suomalaisten kohtaloita Stalinin hirmuvallan kynsissä. Ja lopuksi kysymys mihin tarvitaan saamelaiskäräjiä, koska kunnat hyvin pitkälti hoitavat samoja asioita?


    Jouni Kitti

    VastaaPoista
  6. Käynnissä on taustalla saamelaiskäräjälain uudistamishanke, jota vetää tammikuussa perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on saada aikaan lakiesitys vuoden loppuun mennessä. Maaliskuun loppuun asti työryhmässä ovat käräjiä edustamassa Tiina Sanila-Aikio, Tuomas Aslak Juuso, Heikki Paltto sekä viranhaltijoista lakimies ja hallintopäällikkö. Työryhmään kuuluvat mm. ministrien erityisavustajat jäseninä. Oikeisministeriön Johanna Suurpää vetää työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisoikeusjuristi itkee hankkeen hitautta.
      https://twitter.com/MartinScheininF/status/1225370230840578048

      Poista
  7. Lapin Kansa julkaisi Saamelaisten kansallispäivänä 6.2. tutkija Juha Joonan haastattelun jossa tämä ja Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio puntaroivat Ruotsin Girjas-tuomion soveltamista Suomessa. Olen ehkä ilonpilaaja, mutta tarjoan Hirvasrumpu-blogissa tästä ja muutenkin yleisestä Girjas-hyminästä poikkevan näkökulman - ja tällä kertaa teksti ei ole ylipitä:

    http://hirvasrumpu.blogspot.com/2020/02/saamelaisten-ikivanhat-oikeudet-yha.html



    VastaaPoista