Jouni Kitti saamelaisten kansallispäivänä

Näin saamelaisten kansallispäivänä palaan niihin arkipäivän kysymyksiin joiden parissa monet meistä saamelaisista ja saamelaisten ystävistä ovat viime vuosien aikana olleet tekemisissä. Yksi asia yli muiden on ollut ILO 169 -sopimuksen ratifiointi.  Tänäänkin tästä aiheesta keskustellaan täällä Helsingissä. Siitä huolimatta uskallan sanoa, että harvasta asiasta tiedetään niin vähän kuin saamelaisten itsemääräämisoikeudesta, mitä se tarkoittaa, kuka siitä hyötyy ja kuka siitä häviää? Sellaisia selvityksiä valitettavasti ei vieläkään ole tehty, joissa ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin vaikutukset olisi puolueettomasti arvioitu.

Harva on pohtinut mitä merkitsee arkitodellisuudessa nykyinen saamelaismääritelmä. Käytäntöön sovellettuna se jakaa saman väestön (jota saamelaiset ja lappalaiset edustavat) kahtia. Kysymys on erityisesti inarinsaamelaisiin kohdistuvasta tietoisesta syrjinnästä. ILO 169 -sopimuksen ratifioimisen valmistelun yhteydessä tällainen oikeuksien kaappaaminen uhkaa arkipäivässä elävien ihmisten oikeuksia. Tällainen on johtanut toisinajattelijoiden leimaamiseen saamelaisvastaisiksi, väärien ajatusten mustamaalaamiseen. Tällaista en ole tähän mennessä vielä kokenut. On turha puhua kansallisesta vapaudesta, koska kysymys on yhden saamelaisryhmän pyrkimyksestä pakkovaltaan. Tähänkö tällainen alkuperäiskansakomento johtaa? Kysymys on inarinsaamelaisten alistamisesta. Käsitteellä kuka on saamelainen pyritään varjelemaan omaa väkeä ei-toivotuilta vaikutteilta, jotka faktat aiheuttavat. Erikoiselta tuntuu, että saamelaiskäsitteen rakentajat haluavat päättää inarinsaamelaisten soveltuvuudesta saamelaisiksi. Sortohallinnon roolin itselleen ottanut haluaa turruttaa propagandallaan suuren yleisön.

Täytyy toivoa, että Suomen hallitus lopettaa tällaisen järjettömyyden. Kuinka on Ylä-Lapissa mahdollista elää ikään kuin inarinsaamelaisia ei olisikaan, vaikka he päivittäisessä arjessa ovat näkyvästi läsnä. Voimassa olevalla saamelaismääritelmällä yritetään estää samaan väestöön kuuluvien ihmisten yhteenkuuluminen. Jos inarinsaamelainen haluaa saada virallisen saamelaisstatuksen, vaaditaan mahdottomia. Se jos mikä täyttää kiusaamisen tunnusmerkit. Näin saamelaisten kansallispäivänä on aiheellista kysyä; missä on paljon puhuttu saamelaisten solidaarisuus heikompia saamelaisia kohtaan?

Onneksi tämä saamenkielisten ja suomenkielisten saamelaisten erottamiseksi tarkoitettu muuri (=saamelaismääritelmä) vuotaa. Arjen tasolla ihmiset haluavat ylläpitää työ ja vapaa-ajan verkostojaan. Saamelaiskäräjien erottelupolitiikka ei onneksi toimi käytännön tasoilla; kukaan ei halua luopua sukulaisistaan, ystävistään, työkavereistaan, oikeuksistaan jonkin pohjoissaamelaisen eturyhmän hyväksi. Onneksi meillä korkein hallinto-oikeus on huomannut asian kielteiset puolet, kun se on arvioinut asiaa kokonaisvaltaisesti sukulaisuuden ja elinkeinojen yhtäläisyyden kannalta. Se tarkoittaa juuri sitä, ettei samoissa olosuhteissa eläviä sukulaisia vastoin heidän tahtoaan estetä saamasta saamelaisstatusta. Tämä KHO:n ratkaisujen linja on myös linjassa ILO 169 -sopimuksen pääperiaatteiden kanssa. Käsitevuoto asiasta suureen yleisöön päin on myös selventänyt sen mistä on kysymys. Onneksi tällainen samaa väestöä jakava epäoikeudenmukainen (keinotekoinen) muuri ei ole pysyvä. Kuten keskustelu saamelaiskiistasta osoittaa, on vääryyksistä ja valheista helpompi päästä perille meidän kaltaisessa vapaassa yhteiskunnassa, jossa julkinen keskustelu toimii. Juuri tässä on demokratian ja diktatuurin ero. Meillä on kuitenkin kestänyt yllättävän kauan ennen kuin saamelaismääritelmää koskeva kupla puhkesi. Kuten KHO:n ratkaisut osoittavat, aletaan vihdoinkin ymmärtää se, että saamelaisten ongelmat ratkaistaan Suomessa eikä valtameren takana YK:ssa.

Lopuksi annan puheenvuoron historian tutkijoille. Mikään valtakunta, suuri tai pieni, he sanovat ei ole koskaan hävinnyt maailmasta niin kauan kuin se itse on tahtonut elää. Sama koskee saamelaisia. Rooman valtakunta kuoli vanhuuden heikkoudesta, ja Karthagokin, jonka loppu oli sankarillinen, oli jo ehtinyt elämänsä luonnolliseen iltaan. Sen kansa oli rappeutunut. Se ei enää tahtonut elää. Liian myöhäinen ponnistus ei riittänyt. Olisi pitänyt olla elämisen tahtoa jo aikaisemmin, silloin kun Hannibal oli Rooman porteilla. Jokaisella valtiolla, niin Osvald Sprengler on väittänyt, on miehuutensa ja vanhuutensa, ja vanhuudessa valtio kuolee, ellei se ole sairastanut kuoleman tautiin jo nuorempana, jotkut ennen syntymistään. Saksa ei kokoontunut kansallisvaltioksi ennen kuin saksalaiset itse sitä tahtoivat. Itävalta hajosi ensimmäisessä maailmansodassa, koska sen osat eivät halunneet kuulua yhteen. Suomi kesti, koska sen kansa vaikeuksissakin tahtoi pysyä itsenäisenä ja vapaana. Saamelaiset osallistuivat kunniakkaasti yhdessä suomalaisten tämän maan vapauden puolustamiseen. Mutta miten on saamelaisten laita näin saamelaisten kansallispäivänä? Siitä on syytä jatkaa avointa keskustelua, jossa on mukana saamelaisia kaikista saamelaisryhmistä ja alueella asuvista suomalaisista.
Näillä ajatuksilla toivotan kaikille saamelaisille ja heidän ystävilleen hyvää kansallispäivää.

Jouni Kitti