Sama henkilö voi edustaa sekä Suomen että Norjan saamelaiskäräjiä

Voisiko suomalainen kansanedustaja istua samaan aikaan myös Norjan valtiopäivillä, tai päinvastoin norjalainen kansanedustaja Suomen eduskunnassa? Kukapa tietää, onhan viime aikoina jo nähty muutaman kerran sekin, että Ruotsin pääministeri on voinut edustaa Suomea EU-johtajien kokouksissa. Toisaalta selkeä kaksoiskansanedustajuus taitaa vielä puuttua.

Suomen ja ilmeisesti myös Norjan saamelaishallinnoissa moinen kaksoisedustus on sen sijaan mahdollista. Tai ainakaan Suomen korkein hallinto-oikeus (KHO, päätös H742/2020)) ei löytänyt mahdollisuutta puuttua tällaiseen hiljattain ratkaisemiensa valitusten nojalla. Ja muuta valitustietä Suomessa tuskin enää ylempää löytyy? Valituksissa oli kyse Suomen saamelaiskäräjien 27.-28.2. 2020 pidetyn järjestäytymiskokouksen laillisuudesta, päätösvaltaisuudesta ja kokouksessa tehtyjen päätösten, käytännössä lukuisten henkilö- ja toimielinvalintojen kumoamisesta.

Saamelaiskäräjille valituiksi tulleet Anu Avaskari, Inka Kangasniemi, Pigga Keskitalo ja Kari Kyrö puuttuivat kokoukseen Enontekiön kuntakohtaisena varajäsenenä kutsutun Niko-Mihkal Valkeapään läsnäoloon. He katsoivat, että jo pitempään Norjassa asunut ja ennen Suomen saamelaiskäräjävaaleja kirjansa Enontekiölle siirtänyt Valkeapää oli menettänyt käräjien vaalikelpoisuuden 4.11.2019 muutettuaan jälleen vakinaisesti Norjaan ja kotikuntansa ollessa tuosta alkaen jälleen siellä. Valittajat muistuttivat, että saamelaiskäräjälaissa painotettiin vahvasti käräjien alueellista edustavuutta nimenomaan kuntakohtaisten edustajien kautta.

Valittajat huomauttivat, että Valkeapää oli aiemmin valittu myös Norjan saamelaiskäräjille sen kaudelle 2017 – 2021. Nyt hänet valittiin Suomen saamelaiskäräjien edustajaksi saamelaisten yhteiseen parlamentaariseen neuvostoon, jossa hän voi valittajien mukaan edustaa näin kahta maata ja joka kaksoisrooli on omiaan viemään parlamentaarista uskottavuutta sekä kaventamaan eri maiden saamelaisten edustuksellisuutta.

Suomen saamelaiskäräjälain 21 §:n mukaan saamelaiskäräjien vaaleissa on asuinpaikkaan katsomatta äänioikeutettu jokainen viimeistään vaalitoimituksen viimeisenä päivänä 18 vuotta täyttävä saamelainen, joka on Suomen kansalainen tai jolla ulkomaan kansalaisena on ollut kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa silloin, kun pyyntö vaaliluetteloon ottamisesta on viimeistään tehtävä. Näin lienee Valkeapään mukaan äänioikeuden osalta ollutkin hänen ollessaan - ilmeisesti myös Suomen kansalaisena - kirjoilla Enontekiöllä kyseisenä vaaleja edeltävänä aikana. Nyt siis oli kyse hänen edustuskelpoisuudestaan vaalien jälkeisenä aikana ja samalla Norjan saamelaiskäräjien edustajana. Valittajien mukaan Valkeapään olisi pitänyt pyytää eroa ja pidättyä Suomen saamelaiskäräjien paikoilta.

Saamelaiskäräjien KHO:lle antamassa vastineessa ei lähdetty ottamaan suoraan kantaa Valkeapään kahden parlamentin edustaja-asemaan, vaan vedottiin siihen, että kokous olisi ollut päätösvaltainen, vaikka hän ei olisi ollut mukana. Käräjät vetosi myös siihen, ettei sillä ollut toimivaltaa puuttua lainvoimaiseksi tulleella päätöksellä valittujen jäsentensä kokousosallistumiseen. Käräjät viittasi vielä varajäsenen Suomen kansalaisuuteen ja ettei hänellä ollut ”muutoinkaan” estettä toimia valituissa tehtävissä. Tämä ”muutoinkaan”-viittaus saattaisi liittyä myös henkilön jäsenyyteen Norjan saamelaiskäräjillä.

KHO vältti puuttumisen asiaan katsomalla, etteivät saamelaiskäräjien yleiskokouksen helmikuiset päätökset olleet hallintoasioista annetun lain (808/2019) mukaisia hallintopäätöksiä, joten asian käsittely ei kuulunut hallinto-oikeudelle. KHO siis jätti tutkimatta valitukset ja sivuutti samalla vailla mitään mainintaa myös valituksiin oheistetut väitteet saamelaiskäräjien yleiskokouksen toteuttamasta syrjinnästä. Valittajista Avaskari ja Kyrö olivat vaatineet KHO:ta tutkimaan heihin kohdistunutta syrjintää, jossa heidät käräjille suurilla äänimäärillä valittuina syrjäytettiin tyystin puheenjohtajisto- ja hallitusvalinnoissa sekä muita merkittäviä luottamustoimia täytettäessä.

Todettakoon, että saamelaiskäräjälain mukaan saamelaiskäräjien toimielinten päätöksistä voi valittaa – kuinka ollakaan – vain saamelaiskäräjille ja esimerkiksi juuri käräjien vaalimenettelyistä edelleen KHO:lle. Syrjintä- ja muista ihmisoikeuskysymyksistä voi toki yrittää hakea oikeutta kansainvälisiltä elimiltä, mutta keiden rahkeet siihen sitten riittävät ja löytyykö heille tukea kansainvälisesti verkostuneilta ”oikeusoppineilta”.

Suomessa saamelaiskäräjälain uudistamista on vaadittu eri näkökulmista ja parhaillaankin lakiuudistus muhii julkisuuden ulkopuolella. Demokratian parantaminen saamelaisten kulttuuri-itsehallinnossa ja edellä kuvatun kaltaisten porsaanreikien paikkaaminen ovat vaatimuksia, joihin luulisi oikeusvaltio Suomen oikeusministeriön ja oikeusministerin ponnella tarttuvan. Mutta näinhän ei välttämättä tai varsinkaan tapahdu, vaan paremminkin asiassa on näyttänyt vallitsevan jonkinlainen poliittinen valikoiva kuurous.

Valikoiva siksi, että vastakkaiset vaatimukset saamelaiskäräjien demokratian ja saamelaisuuden määritelmän kaventamiseen ovat tuntuneet miellyttävän esimerkiksi jo toista vaalikauttaan istuvaa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonia. Saamelaisuus ja saamelaiskulttuuri ovat niin pieni ja eksoottinen asia, ettei sen kysymyksiin paneutumista ja tarinaa pidä liiallisella historia- tai olosuhdetiedolla pilata?