Viedään kuin litran mittaa?

Näin tekee mieli kysyä kun on viime päivinä joutunut taas paneutumaan sellaiseen käsitteeseen kuin Akwé: Kon.

Siis tuo intiaanikielinen asia vie ja vietynä on asiaa ensimmäisenä maailmassa edistämään ehättänyt Metsähallitus. Se, että Metsähallitusta viedään vaikuttaa rajoittaen pohjoisten kuntien asukkaiden elämään – ehkä saamelaisia poronhoitajia lukuun ottamatta.

Akwé: Kon tuli oikein korostetusti esille muutama päivä sitten Helsingissä pidetyssä, saamelaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä valtionmaiden käytön päätöksenteossa pohtivan työryhmän ensimmäisessä kokouksessa. Tuon maa- ja metsätalousministeriön työryhmän tulisi raapaista vajaassa kolmessa kuukaudessa esityksensä uusittavaan metsähallituslakiin tarvittavista ”saamelaispykälistä”.

Niitä tarvitaan työryhmän puheenjohtajan Pentti Lähteenojan mukaan ehkä ”vain” puolenkymmentä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemetti Näkkäläjärven mukaan saamelaisten (lue saamelaiskäräjien) asema tarvitsee kohennusta uuden kaivoslain tyyliin ainakin kuntien monopolina olleessa kaavoituksessa sekä maankäyttö- ja rakennuslain soveltamisessa. Metsähallituslaissa pääpaino näyttäisi olevan myös ”saamelaisen poronhoidon” edellytysten vahvistamisessa – sekä maankäytön oikeuksien että valtion budjettirahoituksen osalta.

Palaan työryhmäkommentteihini toisaalla, mutta tuosta ”akwekonista”, että tämän saman viikon lopulla se marssi vastaan Inarin kunnanhallituksen esityslistalla, jossa yhtenä asiana on kunnan lausunnon antaminen Hammastunturin erämaan uusitusta hoito- ja käyttösuunnitelmasta. Lausuntoa pyytää suunnitelman vahvistaja eli ympäristöministeriö.

Kunnan teknisen johtajan Arto Leppälän valmistelemassa lausuntopohjassa todetaan, että hoito- ja käyttösuunnitelman ”Laatimisprosessissa Metsähallitus on testannut vapaaehtoisia Akwé: Kon-ohjeita ensimmäisenä Suomessa ja koko maailmassa. Ohjeet on tarkoitettu sellaisten hankkeiden kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutusten arvioinnille, joita aiotaan toteuttaa alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen pyhillä paikoilla ja niiden asuttamilla tai käyttämillä maa- ja vesialueilla tai jotka todennäköisesti vaikuttavat näihin”.

Edelleen lausuntopohjassa todetaan, että ”Metsähallitus on tulkinnut Akwé: Kon - ohjeita hyvin suppeasti siten, että niiden mukainen arviointi on suoritettu arvioitavan hankkeen kannalta rajautuen hankealueeseen eikä hankkeen alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöihin kohdistuvia kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ole selvitetty koko hankkeen vaikutuspiirin, myös hankealueen ulkopuolelle suuntautuvien vaikutusten osalta, kuten Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät”.

Leppälä jatkaa: ”Akwé: Kon -ohjeet edellyttävät, että suunnitelmien ja hankkeiden laatimisen tulisi perustua alkuperäiskansojen tarpeisiin ja näkemyksiin. Metsähallituksen tulkinnan mukaan paikallisyhteisöjen kulttuuri-, ympäristö- ja sosiaalivaikutuksia ei tarvitse selvittää. Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksista annetun julistuksen 46 artiklassa edellytetään, että julistusta on tulkittava noudattaen oikeudenmukaisuuden, kansanvallan, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden, hyvän hallinnon ja vilpittömän mielen periaatetta, joten Akwé :Kon -ohjeitakin on tulkittava edellä mainitun 46 artiklan mukaisesti suhteessa saamelaiskäräjälain määrittelemään alkuperäiskansaan sekä paikallisyhteisöihin”.

Kuten Akwé: Kon -käsitteeseen aiemmin perehtymätön lukija voi havaita, on olemassa jokin kansainvälisen biodiversiteettijulistukseen liittyvä alkuperäiskansoihin viittaava vapaaehtoinen suositus, jota on lähdetty Suomessa ensimmäisenä maailmassa soveltamaan ja käytännössä ensimmäisenä tuon kunnian on saanut Hammastunturin erämaa. Oleellista vielä on se, että Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen lupaa valtion tulevan luonnonvarayhtiön käyttävän mielellään menetelmää myös tulevaisuudessa. Näin hän toteaa Hammastunturin erämaasuunnitelman Akwé: Kon -loppuraportissa.

Ja mitäköhän moinen ohjeistus sitten käytännössä erämaa-alueelle näyttäisi tuovan?

Yhdessä saamelaiskäräjälaissa jo määrätyn neuvotteluvelvoitteen, erämaalain saamelaiskulttuuri- ja poronhoitopykälän sekä Metsähallituksen omaksuman yksipuolisen soveltamiskäytännön kanssa erämaan käyttäminen muuhun kuin ”saamelaiseen poronhoitoon” yhä vain kapenee.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa erämaa on jaettu kahteen osaan: syrjäosaan ja luontomatkailualueeseen. Jälkimmäinen eli hieman käytöltään väljemmin rajoitettu alue käsittää Ivalojoen ja sen eteläpuoliset alueet Saariselän lähistöllä. Se tarkoittanee, ettei Inarin kirkonkylän matkailu tule tulevaisuudessa tarvitsemaan tukialueita Hammastunturin erämaan suunnassa?

Hoito- ja käyttösuunnitelma kieltää koiravaljakkotoiminnan sekä kaivoslain 9§:n mukaisen malminetsinnän ennen kuin valtausoikeus/malminetsintälupa on ratkaistu kaivoslain mukaisessa lupamenettelyssä. Leppälä toteaa lausuntopohjassaan aivan oikein, ”ettei kieltojen aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia esimerkiksi Inarin alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöjen työllisyyteen ole selvitetty Akwé: Kon -ohjeiden mukaisesti”.

Leppälä viittaa hyvin paikallisyhteisöihin, joita minusta on muitakin kuin Inariin 1850-luvusta lähtien muuttanut alkuperäiskansan ryhmä. Tämän ryhmän ja sen kulttuuriin kuuluvan suurporonhoidon edustus näyttäisi muodostaneen Hammastunturin pilottihankkeessa sen ”perinteisen tiedon” työryhmän, jonka ääni on hyvin kuulunut suunnitelman laadinnassa.

Veikko

Jk. Tässäpä vähän vielä taustaa:  http://www.forest.fi/smyforest/forest.nsf/tiedotteetlookup/9CA3F9864F6D1CCEC22579590026B7ED