Media syrjinnän käsikassarana

Monestiko Lapin maakunnallisena valtalehtenä pidetty Lapin Kansa on antanut viimeisimmän ILO-sopimuskiistan aikana palstoillaan tilaa saamelaiskäräjien johdon politiikkaa kritisoiville inarinsaamelaisille, statuksettomille saamelaisille, metsälappalaisille tai lapinkyläyhdistyksille?

Ja monestiko samaisen lehden sivuilla on paistatellut milloin Lapin Kansan toimitukseen integroidun saamelaiskäräjien äänitorven Oula-Antti Labban esille nostamana tai lehden omien toimittajien haastattelemana saamelaiskäräjien johdon pääavustajiin kuuluva Martin Scheinin? Tai käräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi?

Voi sanoa, että jopa saamelaisten omasta keskuudesta paineita parempaan tasapuolisuuteen pyrkimisestä saanut Yle Sápmi on ollut saamelaisuus- ja ILO-kiistaa raportoidessaan monipuolisempi kuin tuo pohjoisen ”riippumaton” seitsenpäiväinen sanomalehti. Se toki on samalla todettava, että Yle Sápmikin on huolehtinut kaiken aikaa siitä, ettei monipuolisuus pääse merkitsemään samalla tasapuolisuutta.

Sekä Lapin Kansan että Yle Sápmin kohdalla voidaan puhua kriittisen journalismin harjoittamisen sijasta propagoinnista. Lehden kohdalla ehkä osittain propagandan välineeksi ajautuneesta aljusta.

Tunnen Lapin Kansan tilannetta pitkältä ajalta lehden toimittajana. Täytyy sanoa, että jo aikanani näissä alkuperäiskansa- ja maaoikeusasioissa muiden kuin saamelaiskäräjien näkökulman esiin tuominen oli ajoin vaikeaa. Tuolloin kuitenkin päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula osoitti journalistista rohkeutta ja kriittisyyttä sallimalla minun tuoda esille myös muita osapuolia ja niiden näkemyksiä.

Tiedän, että Tuomi-Nikula sai linjastaan haipakkaa, joskus jopa yllättävän korkealtakin, mutta täysiverisenä journalistina hän ei moisista hätkähtänyt. Toisin näyttää lehden linjalle käyneen nykyisen päätoimittajan, Antti Kokkosen, aikana.

Tokihan kyse on myös asioita käsittelevistä uutistoimittajista ja heidän paneutumisestaan tai rohkeudestaan. Nykyinen seuraajani täällä Yliperällä tuumasi aloittaessaan, että aikoo pysytellä kilometrin päässä alueen suurista ongelmista.

Täytyy kysyä mitä virkaa tällaisella journalismilla on? Ainakaan lehdessä, joka esittää jonkinlaista uutismediaa.

Se täytyy kyllä vielä todeta, ettei Tuomi-Nikulankaan aikana lehden linjaa rohjettu tuoda näissä kiistakysymyksissä selkeästi esille. Pääkirjoituksissa asioita pyöriteltiin niin, ettei niistä päässyt suunnasta jos toisestakaan kukaan kiinni. Kun jutuistani hyökättiin lehden kimppuun, aina todettiin vain että lehden ”virallinen linja” näkyy pääkirjoituksissa.

Ylen kohdalla tiedotusväline on riippumaton siitä mitä se suoltaa ulos, koska kuuntelijat, katsojat ja netin lukijat eivät voi äänestää jaloillaan eli perua tilauksiaan. Kun toiminta pyörii pakollisen veron tuomilla miljoonilla, voivat jarmosiivikot ja juhamäntykentät höpöttää päivät pitkät mitä sylki suuhun tuo. Tilattavan tiedotusvälineen kohdalla luulisi sisällöllisen journalismin harjoittamiseen löytyvän jo ihan toisenlaisen motivaation.

Muistan, että Lapin Kansaa uhkailtiin aikanaan sillä, että saamelaiset lakkaavat tilaamasta lehteä mikäli meikäläisen annetaan tuottaa siihen uutisia lappalaisista – tai yleensäkin kritisoida saamelaiskäräjien vallanpitäjiä. Lukemattomia vastineita ja ”oikaisuja” sallittiin tasapainottamaan tilannetta ja monestikaan ei taidettu joutua pohtimaan sitä, että mitäs jos vaikka Lapinmaan lappalaisväestö päättäisi ryhtyä tilausboikottiin?

Entäpä jos niin joskus kävisi?

Eduskunnan valiokunnissa on käsitelty viime kuukausina ja viikkoina saamelaiskäräjälain muutosehdotusta sekä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiehdotusta siihen liittyvine metsähallituslain muutosehdotuksineen. Viime viikolla lausuntonsa perustuslakivaliokunnalle ILO-ratifioinnista antoi eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta ja pian kai myös itse perustuslakivaliokunta lausuntonsa valmistelee. Mitä Lapin Kansan lukijat ovat näistä vaiheista ja valmisteluista viime päivinä lukeneet? No, ainakin Oula-Antti Labban esiin tuomana on Martin Scheinin päässyt näkemyksiään esittämään (viimeksi LK 15.2.2015). Tyyliin, että saamelaiskäräjälakiehdotuksen saamelaismääritelmästä on tehty jo kyllin monta iltalypsyä, ja että Suomen kansainvälinen maine on uhattuna, mikäli saamelaismääritelmää ei hyväksytä saamelaiskäräjien enemmistön ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin vaatimalla tavalla.

Scheininin annettaan nimitellä myös inarinsaamelaisten yhteisöönsä haluamia verisukulaisia ja muita statuksettomia saamelaisia ”valtaväestöön” kuuluviksi ”wannabe-saamelaisiksi”.

Kysyn siis uudelleen missä viipyvät inarinsaamelaisten ja statuksettomien saamelaisten näkemykset Lapin valtalehden sivuilta? Missä viipyy lehden toimituksen tutkiva työ koskien saamelais- ja ILO-kiistan juuria sekä vaadittujen ratkaisujen vaikutuksia – metsähallituslain muutos mukaan lukien? Missä piileskelee se tutkiva journalisti, joka ihan vain selvittää milloin EU-komissio tai -parlamentti ovat julistaneet saamelaiset Euroopan ainoaksi alkuperäiskansaksi?

Meneillään ja tekeillä on Lapin ja Suomenkin kannalta todella laajavaikutteinen ja erityisesti Lapin kehityksen kannalta ratkaiseva prosessi. Käsillä on myös merkittävä ihmisoikeusasia.

Ja mitä tekee Lapin valtalehti? Nukkuu Ruususen unta ja antaa yhtä osallisten ryhmää edustavan propagandan jyllätä.

Onneksi meillä on asioihin paneutuvia kansanedustajia – sekä Lapissa että nykyään yhä enemmän myös etelän Arkadianmäellä – sekä kansainvälistä alkuperäiskansa-asiaa tuntevia tutkijoita ettemme ole enää yhden rasismiin sortuneen ”ihmisoikeusprofessorin” lausahdusten varassa.

Veikko