Meneekö valtio polvilleen saamelaiskäräjien ILO-ehtojen edessä?

Saamelaiskäräjien täysistunnossa 27.6.2014 hyväksytty käräjien ILO-lausunto on kovuudessaan järisyttävä – näin mikäli oikeusministeriö ja lakia säätävät eduskunnan valiokunnat ja kansanedustajat vaivautuvat avaamaan lausunnon sisällön vaikutukset.

Ja tuo vaiva pitäisi nähdä, mikäli valtio ei halua alistua tyystin vedätettäväksi ja mikäli sen päättäjät eivät tuudittaudu ajatukseen siitä, että annetaan nyt mennä niin päästään kerralla eroon kymmeniä vuosia kestäneestä riesasta.

Saamelaiskäräjien lausunto nimittäin lupaa, että mikäli ILO 169 -sopimus sen ehdoilla ja sen esittämällä tavalla ratifioidaan, sitten se vasta myllytys alkaakin. Samalla se tarkoittaa melkoista hurlumheitä elämänmenolle Lapissa, eivätkä nuo vaikutukset jäisi vain Lappiin, asuuhan suurin osa Suomen saamelaisista jo muualla kuin niin kutsulla saamelaisten kotiseutualueella.

Saamelaiskäräjien mukaan ”ILO 169-sopimuksen ratifioinnin osalta tulee ottaa käyttöön sekamuotoinen voimaansaattamislaki, jossa säädettäisiin keskeisistä sopimuksen toimeenpanosäännöksistä, erityisesti koskien maa-, vesi- ja luonnonvaraoikeuksia”.

Tämä tarkoittaa, että sopimus ratifioitaisiin säädöksellä, jolla sidottaisiin seuraavia hallituksia jatkamaan ratifioinnin yksityiskohtaista soveltamista, tai että vähintään hallituksen esityksen perusteluosassa tuotaisiin esille ne ILO-sopimuksen artiklat, joissa Suomen lainsäädäntö ei vielä täyty ja toimenpiteet, miten tavoite voidaan saavuttaa.

Käräjät lausuu: ”Käytännössä Suomi ei voi ratifioida ILO 169-sopimusta ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää. Saamelaiskäräjät ei voi antaa hyväksyntäänsä sellaiselle esitykselle, jonka mukaan ILO 169-sopimus ei edellyttäisi Suomen lainsäädännön muuttamista miltään osin, koska samalla saamelaiskäräjät tunnustaisi sen, että saamelaisten maa-, vesi- ja luonnonvaraoikeuksia ei tarvitsisi ratkaista eikä saamelaisilla olisi kollektiivioikeuksia”.

Tämä tarkoittaa, että Suomen eduskunnan tulee alistua suoraan saamelaiskäräjien ja käytännössä sen valtaapitävien tahtoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomi vastoin oikeusministeriön selvitysmies Juhani Wirilanderin selvitystä ja useita uusia tutkimuksia jättäisi edelleen leijumaan ilmaan mahdollisuuden siitä, että nykyisellä saamelaiskäräjien vaaliluettelon ryhmällä olisi jokin kollektiivioikeus valtionmaihin- ja vesiin; ILO-sopimusta hyödyntämällä tuosta oikeudesta voitaisiin siis jauhaa edelleen maiden ja vesien omistusta vaatien.

Saamelaiskäräjät pitää lausunnossaan ”ehdottoman tärkeänä, että sopimus ratifioitaisiin kuluvalla eduskuntakaudella saamelaiskäräjien ja valtioneuvoston hyvällä yhteistyöllä. Asian valmistelun suurista puutteista huolimatta saamelaiskäräjät on valmis työstämään hallituksen esitystä siten, että saamelaiskäräjiä ja Suomen valtiota tyydyttävä ratkaisu voidaan saavuttaa ja sopimus ratifioida”.

Saamelaiskäräjät vetoaa tällä lausuntonsa kohdalla kiireeseen, jota ILO-sopimuksen ratifioimiseksi on kuluvalla Jyrki Kataisen hallituskaudella lietsottu hallitusohjelman sanamuotoon vedoten. Saamelaisjohdon politiikan jatkeeksi estoitta heittäytyneessä Ylen saamenradiossa on ruvettu lataamaan samaa painetta uudelle pääministerille, Alexander Stubbille. Hänen vanha lausahduksensa nostettiin nyt pääministerin sanomana otsikkoon tyyliin: ”Häpeän sitä, ettei Suomi ole ratifioinut ILO-sopimusta”. Ehkä kokoomusvaikuttajien ja muidenkin on syytä panna tämä vedättäminen merkille ja informoida pääministeriä mikäli hän ei ole uutista itse sattunut havaitsemaan.

Kun saamelaiskäräjät haluaa ”ehdottomasti”, että ILO-sopimus ratifioidaan vielä jäljellä olevana vaalikauden pätkänä, sen johdon piirissä oivalletaan, ettei seuraavaa tilaisuutta ”vuosisadan puhallukseksi” nimitellylle hankkeelle ehkä enää ilmaannu. Ei ainakaan niin, että ILO-sopimus koskisi Suomessa vain nykyistä valikoitua saamelaisluettelon ryhmää.

Kiirettä ja hätää kuvaa sen lausunnossa oleva kohta: ”Hallituksen esitysluonnoksessa on kiinnitetty huomiota esityksiin metsähallituslain saamelaisia koskevien pykälien tarkistamiseksi ja saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen työryhmän esityksiiin. Hallituksen esitysluonnoksessa ei kuitenkaan alisteta sopimuksen ratifiointia riippuvaiseksi kyseisten esitysten etenemisestä”.

Saamelaiskäräjät edelleen lausuu: ”ILO:n asiantuntijakomitean tekemien suositusten ja päätösten perusteella minkään sopimuksen ratifioineen valtion lainsäädäntö ei ole vastannut ILO 169-sopimuksen velvoitteita ratifioinnin aikana ja jokainen sopimuksen ratifioinut valtio on saanut suosituksia ILO 169-toimeenpanemiseksi ILO:n valvontaelimiltä. Norja ei täytä Finnmarken-lailla kaikkia ILO 169-sopimuksen vaatimuksia.

Mallit, miten sopimus on ratifioitu joissakin maissa, eivät ole sovellettavissa Suomeen vaan ratkaisevaa on, että sopimuksen toimeenpanon tulee olla Suomen saamelaiskäräjien hyväksymää ja tukemaa. Tähän ILO:n valvontaelimet tulevat kiinnittämään huomiota, mikäli Suomi ratifioi sopimuksen ilman saamelaiskäräjien hyväksyntää”.

Mitäkö tämä siis tarkoittaa? Sitä, että saamelaiskäräjien johto ajaa ILO-sopimuksen tulkintaa Suomessa raskaimman jälkeen ja samalla sen itsensä räätälöimänä – ei muista maista mallia hakien.  Jos Suomen oikeusministeriö, valtioneuvosto ja eduskunta tämän lausunnon kohdan itselle avaavat, voisi ennustaa ratifioinnin jäävän tekemättä. Käytännössä loppua kaivoslain ja metsähallituslain kaltaisille lainsäädäntöhankkeille, erilaisille Akwé:Kon -virityksille ja muille osin läpi maan vaikuttaville vaatimuksille ei olisi näköpiirissäkään. Käräjät sanoo asian vielä suoraankin: ”Hallituksen esitysluonnoksen mukaan Suomen lainsäädäntö täyttäisi ILO 169-sopimuksen ratifiointiedellytykset eikä kansallista lainsäädäntöä olisi tarvetta muuttaa eikä saamelaiskäräjien resursseja tarvitsisi lisätä. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan hallituksen esityksen perustelut eivät ole tältä osin ILO 169-sopimuksen, Wienin yleissopimuksen pacta sunt servanda – säännöksen eivätkä perustuslain 22 § ja 95 § periaatteiden mukaisia”.

Saamelaiskäräjien lausunnossa ILO-kiirettä perustellaan saamelaiskulttuurin heikentyneellä asemalla ja tietenkin Suomen imagolla: ”Saamelaiskulttuurin nykytila on hyvin uhanalainen ja tulevaisuus on erittäin epävarma. Saamelaisväestön määrä on kasvanut vuodesta 1962 vuoteen 2007 158 %. Saamen kieltä ensimmäisenä kielenään puhuvien määrä on puolestaan laskenut samassa ajassa 16 %. Kun vuonna 1962 saamea ensimmäisenä kielenään puhui noin 75 % saamelaisista, vuonna 2007 enää 26 % saamelaisista puhui saamea ensimmäisenä kielenään.  ILO-sopimuksen ratifiointi on välttämätöntä, jotta saamelaiset voisivat säilyttää omaleimaisen kulttuurinsa tulevaisuuteen nähden. Sopimuksen ratifiointi on välttämätöntä Suomen ulkopoliittisen ja sisäpoliittisen uskottavuuden vuoksi ja tilanteen selkiyttämiseksi saamelaisten kotiseutualueella”.

Tuo edellä mainittu tilanteen selkiyttäminen tarkoittaisi saamelaisjohdon mukaan mm. seuraavaa: ”Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan ILO 169-sopimuksen ratifiointi edellyttää Suomessa sitä, että saamelaisten kotiseutualueen valtion hallinnassa olevat maa- ja vesialueet siirretään Metsähallituslain uudistuksen yhteydessä erityisen hallintoelimen alaisuuteen, jonka edustajien enemmistön saamelaiskäräjät valitsee ja jossa myös kolttien kyläkokous on edustettuna. Elimen tarkoituksena olisi hallinnoida saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevia valtion maa- ja vesialueita erityislainsäädännön mukaisesti. Tehtävää varten saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle turvataan riittävät resurssit. Muutos ei vaikuttaisi jokamiehenoikeuksiin eikä muussa lainsäädännössä taattuihin käyttö- ja nautintaoikeuksiin taaten myös alueella asuvien valtakulttuurin edustajien oikeudet käyttää luontoa ja luonnonresursseja erityislainsäädännössä säädetyillä edellytyksillä”.

Luonnonsuojelijoille lienee mieluista luettavaa seuraava:

 ”Artiklan 15 osalta saamelaiskäräjät toteaa, että Suomen lainsäädännössä ei ole määräyksiä hyötyjen jaosta, eikä Suomen lainsäädäntö vastaa artiklan velvoitteita toisin kuin hallituksen esitysluonnoksessa todetaan. Saamelaiskäräjien näkemyksen mukaan artikla 15 edellyttää mm. kaivos-, metsä- ja maa-aineslain tarkistamista siten, että saamelaisten kotiseutualueelta hyödynnettyjen luonnonvarojen hyötyjä jaetaan saamelaiskäräjille. Koltta-alueella hyödynnetyistä luonnonvaroista hyötyjä tulee jakaa myös kolttien kyläkokoukselle. Metsien hyödyntämisen osalta hyötyjen jakaminen ei koske yksityisessä omistuksessa olevia metsiä tai yhteismetsiä”

Mitä ILO-ratifiointi todella vaikuttaisi uhanalaisille saamen kielille ja muulle kulttuurille? Mitä saamelaisten enemmistönä olevat citysaamelaiset tai inarinsaamelainen poromies-kalastaja saisivat siitä, että saamelaiskäräjät ja vähin kolttien kyläkokouskin saisivat lisää sitä kollektiivista valtaa - ja rahaa vaikkapa valtion metsien hakkuista tai kaivoksista?

Ehkä saamelaisten kannattaisi omassa keskuudessaankin asiaa ihan käytännössä miettiä.

Aivan oma lukunsa ovat tietenkin norsunluutorneissaan saamelaisten kulttuurin kurjaa tilannetta ruikuttavat huippupalkkaiset johtajat, radiopomot, professorit ja muu saamelaiseliitti. Ja toisihan ILO-sopimukseen liittyvä hallinnointi ja painostaminen leivän jatketta muutamalle ihmisoikeusraportoijalle, vähemmistövaltuutetulle ja mitä näitä ylätason toimijoita nyt onkaan.

Se olisi kuitenkin saamelaiskäräjien viimeisimmän yleiskokouksen saamelaismääritelmäesityksen ja tämän ILO-lausunnon toteutuessa varmaa, että Suomessa alkuperäiselle saamelaiskulttuurille, inarinsaamelaisuudelle, tulisi noutaja.

Ei Suomen kansainvälistä mainetta pelasteta uhraamalla inarinsaamelaiset ja syyllistymällä lisäksi vielä tunnustamattoman alkuperäiskansan, metsäsaamelaisten, kulttuuriseen kansanmurhaan.

Veikko