Metsähallituslain saamelaisosiota pohtineessa työryhmässä
nostin kaiken aikaa esille tarvetta selvityksestä, jossa valtionmaiden ja -vesien
käyttöä koskien tuotaisiin esiin ne konkreettiset asiat, joissa saamelaisten
oikeudet eivät toteudu tasavertaisina muiden Suomen kansalaisten kanssa. Nähdäkseni
työryhmän toimeksianto ei sisältänyt tavoitetta nostaa saamelaiset muihin
kansalaisiin nähden erityiseen, muiden oikeuksia pois sulkevaan asemaan.
Käytännössä toimeksiannossa ei tarkoitettu saamelaisiakaan
yksilöinä ja kansalaisina, vaan tähdättiin heidän ääntään käyttävän
saamelaiskäräjien ja sitä siipeilevän kolttien kyläkokouksen statuksen
korottamiseen.
Tuota konkreettista selvitystä ei kuulunut eikä noita
asioita käsitellä myöskään lakiluonnoksen perusteluissa. Samoin näyttää olevan oikeusministeriön
virkamiesten laatiman ILO-sopimusta koskevan ratifiointiehdotuksen kohdalla. Sama
henkilö, joka dominoi voimakkaasti metsähallituslakityöryhmässä, on johtanut
samoin kevein eväin myös oikeusministeriön tekeleen sisällön synnyttämistä.
Ja nyt siis Alexander
Stubbin hallituksen pitäisi hopulla ratifioida ILO-sopimus ilman että sen perusteita
ja käytäntöön soveltamista tässä vaiheessa murehdittaisiin.
Jostain syystä en jaksa uskoa Stubbin haluavan olla
avaamassa moista vaatimusten pohjatonta kaivoa.
Käteeni osui arkistoistani kuvaava dokumentti siitä, mistä
joskus on lähdetty ja missä tänään ollaan. Tuo jo haalistunut paperinippu on
Inarin edellisen kunnanjohtajan Antti
Korhosen minulle aikanaan käsin kirjoittamine kommentteineen tuikkaama
lausunto vuoden 1990 saamelaislakiluonnoksesta. Tuossa kunnan lausunnossa
oiotaan lakiehdotuksen tehneen saamelaisasiain neuvottelukunnan ehdotuksen
virheitä, mm. eduskunnan perustuslakivaliokunnan sanomisia koskien, sekä esitetään
sama kysymys kuin minkä minäkin esitin metsähallituslakityöryhmässä: Missä on
se saamelaisten eriarvoinen oikeudellinen tilanne, jota vaaditaan
korjattavaksi?
Lausunnossa kirjoitetaan: ”Ehdotuksen sivuilta henkii käsitys
oikeuksien polkemisesta ja riistosta, joka on heti lopetettava siirtämällä
valtion maat saamelaisten omistukseen. Yleinen käsitys on, että oikeuksien
riisto ja sorto kehitysmaissa on johtanut kansat suureen köyhyyteen ja kurjuuteen.
Mainitunlaista kehitystä pyritään estämään kansainvälisin sopimuksin. Jokainen
saamelaisalueen kuntalainen pystyy henkilökohtaisesti tekemään johtopäätökset
tästä kurjistumisteoriasta, jonka pitäisi näkyä saamelaisalueella. Yhteiskunnan
positiiviset toimet elinkeinojen ja kulttuurin alalla ovat olleet niin
merkittäviä, että on vaikea ymmärtää vaatimukset muut paikalliset asukkaat
poissulkevista oikeuksista, joita ehdotus saamelaislaiksi todellisuudessa
merkitsee”.
Korhosen muistiossa viitataan vajaat parikymmentä vuotta
aiemmin eli vuonna 1973 mietintönsä antaneeseen saamelaiskomiteaan, jonka
mukaan valtionmaiden ja -vesien käytön tuli perustua vapaaseen ja maksuttomaan
nautintaoikeuteen ja jonka silloisia muita ehdotuksista vuoden 1990
saamelaislakiluonnos ei pahemmin muistellut saamelaisten kurjaa asemaa
perustellessaan.
Kunnanjohtaja kirjoittaa: ”Vähemmälle huomiolle on jäänyt
vuoden 1973 saamelaiskomitean muut ehdotukset, jotka ovat pääosiltaan
toteutuneet. Näistä esityksistä mainittakoon:
- yleinen oikeusaputoiminta
- Utsjoen poliisitoimen kehittäminen
- maakeinottelun estäminen lunastuslakien avulla tarvittaessa
- Inarijärven säännöstelykorvaukset on maksettu
- rajajokien kalastussopimusten tarkistamisessa on ollut mukana vahva saamelaisedustus
- vähämerkitykselliset uitolle varatut ranta-alueet on Utsjoella palautettu kantatiloille
- Utsjoen tilojen vapaa puunotto-oikeus on edelleen voimassa
- luontaiselinkeinojen erityisasema on turvattu lakiteitse
- eläinlääkintä on järjestetty
- karjan vapaa laiduntamisoikeus on säilytetty Utsjoella
- porotilalaki on toteutettu
- esteaidat on rakennettu valtion varoin
- porotaloudelta ei peritä laidunmaksua
- metsänhoidollisten toimenpiteiden muuttaminen luontaiselinkeinoille vähemmän haittaa aiheuttavaksi: uudet käsittelyohjeet, UKK-puisto, Lemmenjoen kansallispuiston laajennus, erämaalaki
- polttoaineverohelpotukset
- porotutkimusaseman perustaminen
- poronhoitolaki uudistettu
- vesipiirirajankäynti suoritettu
- rakennettu Tsarmijärven velvoitelaitos
- järjestetty kalankuljetus
- kalanjalostusta syntynyt
- rakennettu kalasatamia ja jäittämisasemia
- yhtenäinen kalastussääntö
- hoito- ja käyttösuunnittelu
- luonnonravintolammikot tehty
- kalanviljelyä tehostettu, velvoite ylitetty
- maankäytön suunnittelua toteutetaan; yleiskaavat, rakennuskaavat, rantakaavat
- saamelainen tuotemerkki
- tieyhteydet rakennettu, vain vanha Petsamontien reitti toteuttamatta
- poroerotuspaikoille tiet
- Inarijärven merikortti saatu
- Inarijärven rannat raivattu
- asiointiliikenne kylistä toteutettu taksein ja linja-autoin
- puhelinliikennettä selvitetty
- saamelaisalue sähköistetty ja liitetty valtakunnanverkkoon
- porotilalakia vastaava luontaiselinkeinolaki laadittu
- paliskuntien tukikohtia rakennettu
- poromiesten työterveystutkimus käynnistetty
- terveydenhuoltopalvelut saamelaisalueella kunnossa
- oppimateriaalituotanto
- kielilaki
- koulutusasiain neuvottelukunta
- Utsjoen yläaste, Karigasniemen yläaste
- Utsjoen lukio
- saamen kielen opetus
- Saamelaisalueen ammatillinen koulutuskeskus
- saamelaisradio
- saamelaismuseo suunnitteilla
- Utsjoen kirkkotuvat entisöity
- Sallivaaran erotuspaikka entisöity”
Näin siis jo vuoden 1990 lakiluonnoksen aikaan.
Kunnanjohtajan lisäkommenteissa muun muassa lukee: ”Edellisten osalta helposti
todetaan, että asiat eivät ole palvelleet yksin saamelaisia, mutta miksi vuoden
1972 komitea ne sitten esitti?”.
Niinpä. Ja kun tänä päivänä tuota listaa lähdettäisiin
täydentämään, vaikkapa erilaisin saamelaismaininnoin olevat lait perustuslakia
myöten kirjaten, ei ole todellakaan ihme etteivät oikeusministeriön
virkamiehetkään löydä järkeen käyviä perusteluja ILO-sopimuksen edellyttämän
heimokansan heikommasta tai suorastaan kurjasta asemasta.
Lainsäädäntöjohtaja Sami
Mannisen joukkueen työn kepeyden voi tosiasioiden valossa ymmärtää, mutta
työn tuottamaa ehdotusta ei ensinkään.
Veikko
Blogistin seuraava kysymys on relevantti: ... tuotaisiin esiin ne konkreettiset asiat, joissa saamelaisten oikeudet eivät toteudu tasavertaisina muiden Suomen kansalaisten kanssa.
VastaaPoistaTähän jos lisäisi vielä kolikon toisen puolen: missä ovat ne konkreettiset asiat, joissa saamelaisten oikeudet eivät toteudu perustuslain säännöksen (17.3 §) tarkoittamassa laajuudessa. YK:n ihmisoikeuskomitea nimittäin edellytti tämän kaltaista argumentaatiota Nellimin poropäätöksessään 10.4.2014.
Niin kauan kuin etuisuuksia vaaditaan ja niitä annetaan ilman todellisia perusteluja ei sopua synny. Päinvastoin tilanne on tulehtumassa pisteeseen jossa tavalliset sovussa satoja vuosia asuneet tavalliset ihmiset ajetaan toisiaan vastaan ja eliitti katsoo taustalta.
VastaaPoistaEi se ole hullu, joka pyytää, vaan se joka antaa.
VastaaPoistaLentävät lapintakki laukussa kotiin ja nauravat Suomen herroille!
VastaaPoistaKiitän Veikkoa siitä toimenpiteiden luettelosta, joka käsittää saamelaisten asioiden kohentamista. Eräiltä osin on kuitenkin syytä hiukan valottaa taustoja.
VastaaPoistaNykyisessä saamelaiskäräjissä ei ole enää niitä poliitikkoja mukana, jotka käynnistivät ns. saamelaisprotestiliikkeen. 1960-luvun lopulla aktivoitunut saamelaisliike edusti syntymästään asti protestiliikettä: mitä suurempaa tyytymättömyys oli vallitsevia olosuhteita kohtaan, sitä voimakkaampana vastaliikehdintänä se levisi ihmisten keskuuteen. Niinpä tämän päivän saamelainen kulttuuri-itsehallinto on syntynyt vastalauseena puoluepolitikoinnille, joka oli pirstonut ennen niin yhtenäisiä ja elinvoimaisia lappalaisia kyläyhteisöjä ja vastalauseena kuntakeskusjohtoiselle suomalaishallinnolle ja suunnittelulle, jonka katsottiin kaikissa suhteissa syrjivän saamelaisia.
Niinpä saamelaiskäräjien toiminnasta odotettiin vastaiskua sille passiiviselle alistumiselle, jonka mukaan saamelaisten kotiseutualue oli tuomittu autioitumaan ja kuihtumaan.
Valitettavasti käräjien asiantuntemus ja poliittinen tahto eivät ole kuitenkaan vastanneet tavallisten saamelaisten odotuksia. Käräjien käynnistämä kiista maiden omistuksesta ja hallinnasta syrjäytti ennen pitkää kaikki ihmisten jokapäiväiset ongelmat. Voimia ei ole koottu edes niin paljon, että olisi voitu tuloksekkaasti käydä käsiksi yhteisiin ongelmiin. Käräjien politiikalla ei ole kyetty kokoamaan kaikkia saamelaisia yhteistä asiaa ajamaan, josta syystä Suomen 10 000 saamelaisesta jo peräti n. 70 % asuu alueen ulkopuolella. Käräjien toiminta on rajoittunut tiettyyn etniseen väestönosaan ja ammattiin.
Tässä tilanteessa käräjistä riippumaton kansalaistoiminta on lähtenyt tämän hetken ongelmista pyrkien kokoamaan kaikkia alueen alkuperäiset asukkaat ammattiin, puolueeseen, ikään ja sukupuoleen katsomatta yhteisten asioiden ympärille, jotka koskevat ennen kaikkea toimeentuloa ja hyvinvointia liittyviä kysymyksiä.
Herätteenä tähän on toiminut saamelaiskäräjien poliittisen johdon muodostama uhka ja kertakaikkinen kyllästyminen jatkuvassa epävarmuudessa elämiseen. Ylä-Lapissa monet saamelaiset ovat ymmärtäneet, että oma-aloitteisuus ja omatoimisuus ovat perinteisen lapinkylätoiminnan tärkeimmät työkalut. Ihmiset ovat itse aloittaneet asioiden ajamisen, he ovat ottaneet selvää asioista, tehneet aloitteita ja ottaneet ohjat omiin käsiinsä. He eivät ole jääneet odottamaan käräjien toimenpiteitä: ne ovat yleensä myöhästyneet ja kohdistuneet toisarvoisiin asioihin. Eri kylissä asuvat etniset ja statuksettomat saamelaiset tietävät itse parhaiten kiperimmät kysymykset, osaavat panna ne tärkeysjärjestykseen ja pystyvät ratkaisemaan ne itse. Mikäli saamelaiskäräjien tuki yhdistetään väestön omatoimisuuteen, tuloksia varmasti syntyy enemmän kuin kaksi ryhmää toimivat yksinään.
Itse olisin odottanut, että saamelaiskäräjien toiminta olisi koskettanut jokaista, ei pakottaen tai holhoavasti, vaan vapaaehtoisuuteen ja yksilölliseen vapauteen perustuvasti. Mielestäni Saamelaiskäräjien toiminta ei saa olla pelkästään yhden kuppikunnan puuhailua eikä yhden aatteen ja asian ajamista.
Perussyy epäonnistumiseen on ollut vallitsevissa suunnittelu ja päätöksenteko ja hallintojärjestelmissä. Saamelaiskäräjien toiminta on tähän asti ollut ylhäältä alas ohjautuvaa ja on perustunut ajatukseen: saamelaiskäräjien poliittinen johto tietää mitä tekee - muut sopeutukoot. Saamelaiskäräjien toiminta ei tapahdu paikallisen väestön ehdoin, vaan paikallinen väestö on sen politiikan kohde. Asiat valmisteluissa paikallinen väestö ei ole millään muotoa mukana, eikä näin ollen tiedä mitään heitä koskevien kannanottojen sisällöstä. Lausuntojen moninaisuus ja osittain ristiriitaisuus aiheuttavat myös hämmennystä. Monissa kannanotoissa ei ole edes pohdittu toteuttamiskeinoja. Käräjien poliittisen johdon olisi jo korkea aika jalkautua tavallisten statuksettomien saamelaisten keskuuteen.
Jouni Kitti
Saamelaiskäräjien asutus- ja oikeushistorian vastainen politiikka panee pohtimaan sitä, että missä kulkee oikeuden ja epäoikeudenmukaisuuden raja? Vai onko niin, ettei sellaista enää olekaan? Vai eikö sitä enää vaadita viranomaistoiminnassa? Mitä isot poliitikot edellä, sitä pienet perässä!
VastaaPoistaMieleen nousevat esimerkit siitä, miten kävi kommunistien ja natsien yhteen aatteeseen pohjautuville utopistisille yhteiskunnille ja mikä niitä saatu opetus on. Opetus on ollut se, että pahuus on kuolematonta ja jokaisen meistä täytyy puolustautua sitä vastaan. Mutta moniko poliittinen toimija todellisuudessa tästä opetuksesta välittää?
Maailmassa ei ole sellaista paikkaa, jota pahuus ei uhkaisi, sillä pahuus piilee meissä itsessämme. Aikamoinen määrä toimijoita ja vaikuttajia on myös erikoistunut tuottamaan pahaa lisää. Olen sitä mieltä, että yhteiskunta, jossa pahuus pääsee vallalle, tuhoutuu väistämättä kuin eliö, jossa loiset ovat pääsee vallalle. Näin on käynyt kaikille tunnetuille sivilisaatioille. Pisimpään ovat kestäneet alkukantaiset yhteisöt.
Mutta nykyisen yhteiskuntamallin tuhoutuminen voi viedä hyvin kauan aikaa - bolsevikkien Venäjällä se kesti 74 vuotta, se vaati valtavasti uhreja niin omalta kansalta kuin toisiltakin kansoilta ja jätti perinnöksi moraalisesti rampautetun, vangin lailla ajattelevia ihmismassoja. Maon Kiina tämän johdolla ehti tuhota noin 70 miljoonaa kiinalaista; siihen eivät päässeet Stalin tai Hitler omilla dynastioillaan. Sen vuoksi jos vähänkin mahdollista on järkevää estää pahuuden valtaan pääsyä - se on jokaisen tajuavan, rationaalisen ihmisen tehtävä. Se tulee mieleen myös saamelaiskäräjien puuhailun ja pyrkimysten yhteydessä - vääjäämättä ja väistämättä. Se on tilanne meillä Suomessa ja Lapin maassa.
Historian kokemus on osoittanut, että totaalisilla hallintojärjestelmillä on taipumus päästä valtaan etenkin köyhissä alhaisen koulutustason maissa, joissa demokratian perinne puuttuu. Saamelaiskäräjien osalta tilanne muistuttaa pitkälle edellä kerrottua. Toisaalta tunnetaan, että poliittinen ääriliike saa jalansijaa sokean uskon ja poliittisen suojelun kautta. Sekin tulee mieleen nykytilanteesta.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaEtnisten saamelaisten humanistiskristillinen kulttuurikerros on paljon ohuempi kuin ulkopuolinen saattaa arvatakaan. Muistelkaapas vain mitä kansallissosialismi teki Saksan kansalle, joka suorin, demokraattisin vaalein kuittasi kansallissosialistisen vallan loppujen lopuksi. Kultivoituneesta ihmisestä voi tulla barbaari hyvin nopeasti. Ja vähät siitä, miten etnisten saamelaisten kulttuurikerros on ohut, kun myös koko inhimillisyyden kerroskin on ohut. Tai kukapa ajattelisi sitä, mitä lopulta uhrataan vallan pyrkimyksessä, tai mitä siitä seuraa uudessa yhteiskunnallisessa tilanteessa.
Suomen valtio, joka on tottunut tuomitsemaan apartheid-politiikan tai Pohjois-Korean ja muita samantapaisia painajaismaisia yhteiskuntia, ei ole lainkaan kaukana siitä, että se omalla politiikallaan on nostamassa valtaan statuksettomia ja muita sortavan hallintojärjestelmän saamelaiskäräjien kautta ja painostuksesta. Toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee, sillä järjestähän ei voi olla kysymys.
Saamelaiskäräjien vaatimukset ILOn yleissopimuksen ratifioimisesta ovat olemukseltaan vihaamisen teorioita. Siitä seuraa se, että mitä ikinä saamelaiskäräjät vaatii itselleen, sen päämääränä on statuksettomien, toisten hyväksikäyttö ja muuta sen kaltaista. Luokkia luodaan nostamalla uusia ja alentamalla entisiä. Eikä valtio tunnusta koskaan hirmutekojaan, sekin tunnetaan. Kun tällainen näkökulma ja toiminta saa vielä julkista tunnusta valtion taholta, on yhteiskunta sairas.
Kun ihmisten, ajatusten ja halujen joukko saavuttaa kriittisen rajan, astutaan viimeinen askel ja ryhdytään jakamaan etnisiä saamelaisia kansaksi ja statuksettomia saamelaisia kansanvihollisiksi. Sitä on jo tähän mennessä tehty asetelmalla: "saamelaiset hyvä, lappalaiset paha". Siitä melko varmasti käynnistyy ennen pitkää ketjureaktio, jonka loppu kangastelee sukupolvien päässä. Sellaisen edessä väärää alkuperäiskansapolitiikkaa puolustavat ihmisoikeusjärjestöt ovat voimattomia.
Olen tämän kannanototon kirjoittanut siinä toivossa, ettei tuo hetki koskaan saapuisi.
Jouni Kitti
Kiitos Jouni hyvästä kirjoituksesta.Päättäjät taitavat olla sokeita kun eivät nää mihin tämä saamelaisten politiikka on johtamassa.Kun tulee se hetki,emme odota kun alamme todella fyysisen puolustuksen oikeuksiemme puolesta.On aivan turha vedota johonkin ILO sopimukseen kun sitä tulkitaan kuin piru raamattua.Surullista saamelaisten kannalta,mutta totta!
PoistaOlen jokseenkin melko varma siitä, että Saamelaiskäräjien ILOn sopimuksen ratifioinnille asettamien reunaehtojen jälkeen Suomen hallitus joutuu pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja asian ratkaisemiseksi. Viime keväänähän entinen oikeusministeri Tuija Barax esitti presidentti Ahtisaarta kiistan sovittelijaksi. Mielestäni Eduskunnan lainsäädäntövaltaan kuuluvia asioita ratkomaan ei tarvita sovittelijaa.
VastaaPoistaKiistan sovittelua ei voida aloittaa, kun on kyse oikeuskysymyksistä, jotka kuuluvat perustuslain mukaan lainkäytölle tai eduskunnalle lainsäädäntöasioina. Asiakirjojen vaikutuksista ja oikeuksien palauttamisesta niiden pohjalta ei voi huutoäänestää, esittää kompromisseja, sillä se mädättäisi koko oikeusjärjestystä, asiakirjalappalaisten oikeudet ja koko demokratian uskottavuuden. Toisaalta ei ole olemassa mitään välimuotoa lappalaisten oikeuksien ja alkuperän tunnustamiselle, sillä se on tutkittu ja vain tieto voi ratkaista alkuperäisyyden ja oikeuksien perusteen.
Suomen itsenäistyessä kirjattiin ensimmäisen perustuslain voimaanpanolakiin olennainen tieto: yksikään oikeus ei kumoudu tai lakkaa itsenäistymisen ja Hallitusmuodon voimaantulon vuoksi eikä se estä yhdenkään oikeuden toteamisesta nytkään: valtio on ne yleisesti jo tunnustanut.
Kaikki nojaa siten oikeushistoriaan ja asutushistoriaan, joka on meillä Suomessa tutkittu pitemmälle ja syvemmin kuin pohjoismaiden vastaava historia. Sovittelijaa ei siten tarvita oikeuskysymysten ratkaisemiseen eikä niiden pohjana olevien tosiseikkojen harkintaan; sellainen loukkaisi valtiojärjestelmän kiistojen ratkaisemisperusteita eikä sellainen sovellu suomalaiseen käytäntöön.
Kyse on siten oikeastaan vain valtion toiminnasta tai väärästä toimimattomuudesta eikä sille voi muuta kuin hakea kansainvälistä pakotteita ja tehosteita: selvitysmies voisi tutkia tällä hetkellä oikeastaan eniten juuri valtion vääriä ja oikeuksia loukkaavia toimia.
Ajatus, että sovittelija pyrkisi hakemaan ratkaisua todellisista oikeuksia loukaten tai niihin tukeutumatta on kestämätön, sillä sellainen kuuluu eduskunnalle ja tuomioistuimille. Se sisältäisi valtavan riskin siitä, että joidenkin laillisia oikeuksia riistetään toisille ja tämä on suoranainen oikeusmurha, jota ei voi eikä saa selvittää; sekään ei voi olla kohteena.
Jouni Kitti
Jouni Kitti on periaatteessa ja oikeusteoreettisesti sataprosenttisen oikeassa, mutta valitettavasti yhteiskunta ei toimi näin, ja erityisesti ei Suomessa. Itsenäisyyttä edeltävän oikeuskamppailun tiukka perustuslaillinen periaatteellisuus on aikoja sitten rappeutunut avoimeksi periaatteettomuudeksi jossa lipsuilu perustuslaillisuudesta on tavallista. Suomen oikeusjärjestelmässä on vakava aukko: maassa ei ole toimivaa perustuslainmukaisuuden valvontajärjestelmää. Eduskunnan perustuslakivaliokunta täyttää tämän tehtävän niin kyseenalaisen "joustaavasti", että venäläistämisvastaisen oikeuskamppailun oloissa tämä elin olisi luettu myöntyväisyyslinjan käsikassaraksi.
VastaaPoistaValitettavasti korkeimmat oikeuselimemme on miehitetty väellä, joiden nuoruudessa omaksutut ihanteet, tavoitteet ja oikeusteoreettiset näkemykset yhdistettynä heidän nykyiseen yhteiskunnalliseen huippu-asemaansa saavat heidät tuottamaan ratkaisuja, joissa polveilevan, runsaasti aukkoja jättävän pohdinnan jälkeen päädytään yleisen oikeustajun vastaisiin tuloksiin. Näyttää sitlä, että ihanteena ei ole maan rakentaminen lailla. vaan oikeuden ja yhteskunnan murentaminen lakia vääntämällä.
Kun tähän lisää kansainvälistä oikeusturvaa tarjoavien elinten pajatsomaisen luonteen ja suomalaisten virkamiesten ja oikeusoppineiden vaikutusmahdollisuudet niissä, oikeustaistelun näkymät jäävät aika lailla synkäksi. Lopputulos voi olla, että pajatso tyhjentää itsensä Saamelaiskäräjien taskut täyteen ja asiakirjalappalaisille ei jää kolikkoa edes vessan oveen.
Lapin yliopistoon on palkattu tutkija tutkimaan saamelaisoikeutta, itse asiassa sitä tutkii useampikin.
VastaaPoistaMitä on saamelaisoikeus? Kirjallisuuden perusteella se käsittää kaikkea saamelaisia koskevana lainsäädäntöä ja heidän tapa(oikeutensa) oikeuttamaa olla noudattamatta Suomen lakeja. Yhtenä "tieteellisen tutkimuksen" tehtävänä on itseasiassa edistää saamelaisen tapaoikeuden legalisoimista. Se tarkoittaa sitä, että lainsäädännöllä vahvistettaisiin saamelaisille heidän tapakulttuuriinsa pohjautuvia kansallisesta lainsäädännöstä poikkeavia erilliisoikeuksia. Esimerkkejä Norjasta: mm. rakentaa kammeja omille nautinta-alueille ilman minkäänlaista lupaa, pitää koiria vapaana, kalastaa muiden sukulaisten luvilla kalastuslaista piittaamatta, vaikka itsellä ei ole oikeuksia, sekä monia sukulaisuuteen perustuvia oikeussuhteita mm. perimysoikeus.Saamelaisoikeuksien laajentamista monille elämän aloille on perusteltu sillä, että niillä on oma saamelainen oikeusperustansa ja että niitä noudatetaan, koska saamelaiset tuntevat sääntöjen velvoittavan itseään.
Kuten arvata saattaa pääpaino on taloudellisten, maiden ja vesien hallintaan liittyvien erioikeuksien saaminen mm. metsästyksen ja kalastuksen osalta.
Norjan oikeuslaitoksessa nämä pyrkimykset eivät ole menestyneet , koska ne ovat ristiriidassa maan lainsäädännön kanssa tai eivät ole sellaista tapa(oikeutta) joka tulisi muiden saamelaisia koskevien säädösten mukaan oikeuttaa poikkeusta maan laisäädännöstä.
Kun Suomen saamelaiskäräjien linja saamelaismääritelmän osalta on erittäin rajaava ja muita saamelaisia ja alueen suomea puhuvan väestön (jotka asuvat esi-isiensä ylimuistoisista ajoista asuttamalla maalla) syrjivä, ei minkään oikeus- tai oikeudenmukaisuuskäsityksen mukaan tällainen yhden elinkeinon ja kieliryhmän tapojen laillistaminen ole yhdenmukaisuuden, tasa-arvoisuuden ja ihmisoikeuksien periaatteiden mukainen.
Siihen saamelaiskäräjät näköjään pyrkii. Tukenaan sillä on Lapin yliopiston saamelaisoikeuksien tutkijat.
Eivät vaatimukset poikkeusoikeuksista tähän jää. Ne tulevat jatkumaan, kunnes saamelaisilla on maksimi valta ja varallisuus sekä täysi erivapaus Suomen lakien noudattamisesta.
Eli oma valtakunta. Vaikka ILO-sopimuksessa on maininta, ettei itsehallinto tarkoita "kansaa" eli kansakuntaa sen kansainvälisen lainsäädännön merkityksessä.
Keskustelu Veikon viimeisen blogikirjoituksen johdosta lähestyy pääasiaa. Joskus sanotaan, että kieli on kansan sielu. On totta, että kieli on usein kansan määrittelevä tekijä, ja jossain tapauksessa oma kieli rajoittuu vain omaan kansaan ja tällöin se voi olla kansallisen identiteetin ydin.
VastaaPoistaSaamenkieltä käyttää Suomen 10 000 saamelaisesta enää päivittäin yhä pienempi joukko saamelaisista. Suurin osa (70%) saamelaisista asuu tällä hetkellä alueen ulkopuolella. Joten kieli on jo tästä syystä menettänyt merkityksensä saamelaisia yhdistävänä tekijänä, saamenkielellä ei ole enää mahdollista symbolisoida saamenkansan yhtenäisyyttä. Tämä kehitys on vain voimistunut saamelaiskäräjien rasistisen toiminnan seurauksena. Suomenkieli on tänään kaikkia saamelaisia yhdistävä kieli, saamekieli ei ole sitä enää.
Joten tässä tilanteessa käsite "saamelaiskulttuuri" ja sen turvaaminen herättää jo lähtökohtaisesti monia kysymyksiä. Onko Ylä-Lapissa koskaan ollutkaan omaa ns. saamelaiskulttuuria, vai onko se sisällöltään samaa kuin lappalainen kulttuuri. Miten kulttuurielämä on muuttunut 20,40 tai 70 vuodessa, joka on kulunut ihmisten arvojen uudelleen rakentumisesta lappalaisessa yhteiskunnassa? Millä lappalaiset erityispiirteet korvattiin, jos niitä ylipäätänsä korvattiin?
Tosiasiassa saamelaiskulttuuri on tarkasti määritellyn lappalaiskulttuurin jälkeläinen. Tarkasti määritellyllä viittaan aikaisemmin kirjallisuudessa mainittuun lappalaisuuteen, joka vasta 1970-luvulla rajattiin kapea-alaisesi saamelaisuudeksi.
Kulttuuri-identiteetin tulisi ihannetapauksissa tukea kansan poliittista ja taloudellista identiteettiä, mutta kuinka se voi olla mahdollista alueella missä suhtautuminen statuksettomiin saamelaisiin on äärettömän poliittista ja syrjivää.
Kulttuurin suuntaviivojen ja kulttuuripoliittisten rajalinjojen vetäminen ei tällä hetkellä ole Ylä-Lapissa helppoa. Aihetta ei voi tarkastella huomioimatta kieltä ja politiikkaa. Saamelaiskäräjien tuottamat tekstit ja internetsivut ovat osa saamelaiskäräjien kulttuuripolitiikkaa, mutta se on kuitenkin vain osa politiikkaa, pieni osa ympärillä olevaa todellisuutta. Sen vuoksi aiheesta puhuttaessa ei kannata tyytyä vain käräjien puheenjohtajan määritelmään saamelaiskulttuuripolitiikan tai muidenkaan auktoriteettina esiintyvien tulkintaan. Kannattaa enemmänkin katsella ja kuunnella ympäristöä ja keskustella ihmisten kanssa.
jatkuu...
...jatkoa:
VastaaPoistaMeistä jokainen oppii tuntemaan oman kulttuurisen ympäristönsä opettajien, vanhempien ja naapuruston kautta. Lappalaisuus on merkittävä osa saamelaisten menneisyyttä, joten sen vaikutuksia saamelaiskulttuurin nykytilaan ei voida olla huomioimatta. Saamelaiskulttuuri on saamelaisutopiaan perustuvaa politiikkaa. Käräjät pyrkii systemaattisesti syrjimään statuksettomia saamelaisia ja kirjoittamattomia kielisääntöjä uhmaavat voivat saada potkut. Saamelaiskäräjien nykyhallinto pitää yllä kulissia lappalaisen kansanperinteen säilyttämisestä, mutta varsinaisesti oikean ja aidon Inarin saamelaisen kansanperinteen säilyttämiseksi ei tehdä mitään.
Puhuttaessa Inarin saamelaisesta perinnekulttuurista ei voida olla huomioimatta alueen keskeistä sijaintia vanhojen kauppareittien varrella ja sitä kuinka alueelle on imetty vaikutteita niin idästä kuin lännestäkin. Alueen vanhin kulttuurimuoto Inarinsaamelaisuus pyritään painamaan nykypolitiikalla näkymättömiin. Sellainen antaa ulospäin ruman kuvan saamelaiskäräjien politiikasta. Joten on syytä nostaa hattua saamelaiskärjissä oleville inarinsaamelaisten edustajille Anu Avaskarille ja Pentti Vallelle, jotka ovat lähteneet rohkeasti puolustamaan oman kansan oikeutta kulttuurinsa.
Saamelaiskulttuuri on siis synonyymi lappalaiselle kulttuurille, sen raamit ovat hyvin pitkälti samat kuin lappalaisilla kulttuurilla aikoinaan oli. Nykyinen saamelaiskulttuuri elää kuin sammiossa, joka pääsee pieninä puroina ulos, satunnaisesti, harvoille ja valikoiduille näyttäytyen joka kerta erilaisena. Statuksettomien saamelaisten erityispiirteet on korvattu saamelaishallinnon erityispiirteillä, jotka väheksyvät statuksettomien ja etnisten saamelaisten yhteistä historiaa ja identiteettiä. Aivovuoto alueelta on todellista. Kuitenkaan kieli ei ole ainoa palanen, jota tarvitaan saamelaiskulttuurin toteutukseen, vaan kulttuuri on osiensa summa. Niin kauan kuin alkuperäiskansa ei voi toteuttaa itseään taiteen, tieteen ja kulttuurin saralla, ei alueella ole omaa kulttuuria, vaan se on vallanpitäjien kulttuuria.
Saamelaisidealismi on mielestäni jatkoa eurooppalaisuuden arveluttavimmille perinteille, joille moderni tiedonvälitys, poliittinen manipulaatio ja valistumattomia ihmisiä ja valistunutta eliittiä manipuloiva puolikulttuuri antaa kyseenalaiset, tuomittavat mittasuhteet. Tämän uhriksi ovat joutuneet statuksettomat saamelaiset ja monet saamelaisuutta kannattaneet intellektuellit, jotka olivat pitäneet häikäisevältä tuntuvaa kangastusta todellisuutena.
Jouni Kitti
Lapin Kansassa 17.7.2014 Martin Scheinin otti kielteisen kannan voimassa olevan saamelaismääritelmää koskevaan KHO:n tulkintaan. Hän ohitti ILOn yleissopimuksen keskeisen vaatimukset ja päätyi puolustamaan saamelaiskäräjien johdon ajamaa nykyistäkin ahtaampaa saamealaismääritelmää.
VastaaPoistaKaukana on totuus ja vierasta on tutkijan tosiasioiden tuntemus. Missä on tutkijan riippumattomuus? Korkeimman hallinto-oikeuden päättely ei sinänsä muuksi muutu kuten eivät tosiseikatkaan: alkuperäisyys on historian eikä määritelmän asia.
Alkuperäisväestöön kuuluminen tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan, että henkilö tuntee itse kuuluvansa alueensa alkuperäiseen, pääväestöstä eroavaan väestöön, että hän kykenee asiakirjoin ja muiden tosiasioiden perusteella osoittamaan siihen kuuluvansa, ja että alkuperäisväestö tunnustaa hänet jäsenekseen. Scheinin näyttää pitävän viimeksi mainittua ryhmäidentifikaatiota tärkeimpänä eli sitä, että alkuperäiskansa tunnistaa yksilön jäsenekseen.
Ensin mainitulle eli itseidentifikaatiolle hän ei anna paljon muuta merkitystä kuin sen, että sen avulla varmistetaan, ettei ketään katsota alkuperäiskansan jäseneksi vastoin tahtoaan. Periaate on kuitenkin yleissopimuksen periaate. Tutkija onkin edennyt tieteen sijasta politiikan puolelle.
Keskimmäiselle, objektiivisiksi perusteluiksi kutsutuille seikoille eli sille, että asianosainen kykenee asiakirjoin ja muiden tosiasioiden perusteella osoittamaan kuuluvansa alkuperäiskansaan, Scheinin ei anna mitään merkitystä, arvatenkin sen takia, että hänelle sopii huonosti että kaivellaan vanhoja asiakirjoja. Tutkija on väärässä väistämättä.
Yhtä poliittinen tutkija on poliittisilla tulkinnoilla itsemääräämisoikeudesta. Siitä ei saa eikä voi olla kysymys. Se ei ole perustuslakiasia.
Sille että eräät haluavat vältellä asiakirjojen eli historiallisten lähteiden kaivelua on selityksensä. Asiakirjat osoittavat, että se ryhmä, joka saamelaisten kohdalla tunnustaa yksilön alkuperäiskansan eli siis kyseisen ryhmän jäseneksi, ei olekaan Inarin alueen alkuperäisväestöä. Mikä merkitys on silloin sillä, että tämä itsensä alueen alkuperäisväestöksi uskotteleva ryhmä on tunnistanut jäsenensä alkuperäiskansaksi? Ryhmälle ja sen tunnustamalle yksilölle jää subjektiivinen, mutta vailla objektiivista pohjaa vailla oleva itseidentifioituminen alueen alkuperäiskansaksi ja sellaisen jäseneksi.
Asia mutkistuu yhä, kun havaitsemme, että inarinsaamelaiset oikeasti muodostavat oman alueensa alkuperäisväestön, ja etteivät Inarin saamelaiset ryhmänä tunnista alueelleen muuttaneita porosaamelaisia jäsenikseen, eli historiallisen tutkimustiedon mukaan aidon alkuperäiskansan jäseniksi. Tutkija sekoilee päättelyissään todella vieraalla tavalla.
Kumpi painaa enemmän, kuvitteellisen vai aidon alkuperäiskansan suorittama yksilön tunnistaminen alkuperäiskansan jäseneksi? Suomen valtio näkyy olevan sillä kannalla, että kuvitteellinen on tässä kaikki, ja aito ei mitään, koskapa valtio on myöntänyt alkuperäiskansastatuksen kuvitteelliselle alkuperäisväestölle, mutta evännyt sen aidolta. Mikä tarkoitus valtiolla on sattumanvaraisesti kieltää toisilta oikeudet ja sallia ne samalla tavalla toisille? Mikä on loppujen lopuksi valtion oikeus määritellä asioista alueella, kun se ei ole näyttänyt ensimmäistäkään saantoa omistuksista. Päältä kakku kaunis, sisältä se jo sortuu.
Jouni Kitti
Lapin Kansassa Scheinin toteaa
VastaaPoista"Pidän pulmallisena saamen kansan itsemääräämisoikeuden kannalta, että valtiovalta ja suorastaan Suomen hallitus painostaa saamelaisten vaaleilla valitun edustuselimen hyväksymään lakiin sellaisen saamelaisen ”määritelmän”, joka poikkeaa ryhmän omasta näkemyksestä. Kyllä alkuperäiskansan pitäisi itse saada päättää jäsenyytensä ehdot."
Oletan, että Scheinin tuntee ILO-sopimuksen 1 artiklan kohdan 3
"Tässä yleissopimuksessa käytettävää ilmausta 'kansat' ei ole tulkittava siten, että sillä olisi vaikutuksia niihin oikeuksiin, joita tähän ilmaisuun saattaa liittyä kansainvälisen oikeuden mukaan"
Suomen valtio on täysivaltainen suvereeni valtio. Se tarkoittaa, että valtion sisällä valtiovalta on korkein oikeudellinen muiden yläpuolella oleva valta ja se säätää kaikkien valtion alueella julkista valtaa käyttävien viranomaisten ja muiden toimielinten toimivallasta.
Saamelaiset eivät ole kansa eikä saamelaiskäräjillä ole lainsäädäntövaltaa, vaan saamelaiset ja saamelaiskäräjät (jotka de facto eivät edusta kaikkia saamelaisia) ovat Suomen valtion alueella toimiva julkista valtaa käyttävä viranomainen tai toimielin, jonka toimivallasta Suomen alueella Suomen valtio säätää.
"Valtiovalta voi olla turvaamassa, että noita ehtoja sovelletaan ilman syrjintää tai mielivaltaa, mutta itse “määritelmän” suhteen sen tulisi kunnioittaa alkuperäiskansan itsemääräämisoikeutta", sanoo Scheinin.
On hyvä, että Scheinin näin epäsuorasti myöntää syrjinnän ja mielivallan olemassaolon saamelaismääritelmää sovellettaessa.
Saamelaiskäräjien saamelaismääritelmäehdotuksessa on kuitenkin sisäänrakennettuna sekä syrjintä (kieliperusta ja polveutumisperustan muutos) ja mielivalta (määritelmän soveltaminen K. Näkkäläjärven blogissa, vaalilautakunnan rakenne joka ei ota huomioon eri saamelaisryhmien (yhteisöjen) ryhmäidenfikaatiota vaan vaalilautakunta voi enemmistöpäätöksellä hylätä/hyväksyä hakemuksen, vaikka joku hakijan kieli-/kulttuuriyhteisöön kuuluva vastustaisi enemmistön päätöstä.
Koska mielivalta ja syrjintä on jatkunut koko saamelaiskäräjälain ajan, ja esitykseen sisältyy sellaisia elementtejä, jotka syrjivät jo syrjittyjen jälkeläisiä, on kysen ylisukupolvisesta syrjinnästä.
Olisi mielenkiintoista saada kansainvälisen oikeuden ja valtiosääntöoikeuden asiantuntijan mielipide Scheininin kannanotosta ja saamelaiskäräjien ajamista lakiehdotuksista kokonaisuudessaan.
altiovallan tulee varmistaa ja taata, ettei uuden saamelaiskäräjälain avulla laillisteta syrjintää.
Lähetin kommentin Lapin Kansan Sagat kommenttipalstalle. Sitä ei ole julkaistu, vaikka Scheininia ylistävä kommentti on ilmestynyt palstalle sen jälkeen.
VastaaPoistaLähetin sen jälkeen toisen kommentin "esipuheella" varustettuna . Ei sitäkään julkaista. Scheinin on kai toimittajan mielestä kaiken arvostelun yläpuolella.
2. kommenttini
"Lähetin oheisen kommentin. Sitä ei näemmä julkaista. Sensuuri on kova.
Paheksun toimituksen harjoittamaa yksipuolista propagandaa.
On hyvä, että Scheinin varoittaa valtiovaltaa muuttamasta saamelaiskäräjälakia niin, että tulkinta mitätöidään.
Jutun otsikko on väärä. Se on tarkoitettu propagandaksi. KHO:n tulkinta on edelleen ennakkotapaus. Toimittajalta ja ehkä Scheininiltakin on jäänyt huomaamatta, ettei saamelaismääritelmää ole muutettu eikä saamelaiskäräjien ehdotus eikä mikään muukan ehdotus muuta lakia. Luulisi Scheininin senkin tietävän, ehkä.
Aina kun näyttää siltä, että saamelaiskärjäjien K. Näkkäläjärvi - A. Nuorgam akselin esitysten todellinen luonne alkaa paljastua ja heidän ehdotuksensa kohtaavat pienintäkin vastatuulta, Yle Sapmi ja Lapin Kansan saamenkielinen toimitus, vaikkeivät saamelaiskäräjien "virallisen linjan" viralliseksi äänitorveksi ole julistettukaan, huutavat Scheininin apuun. Sen jälkeen alkaa taas ilmestyä "vakiolausuja-asiantuntijoiden tieteellisiä" puheenvuoroja, joissa julistetaan Suomi rasisistiseksi ja ihmisoikeuksia loukkaavaksi valtioksi, jota YK halvekuu, paheksuu ja uhkaa.
Että paksun propagandan vuoro alkaa taas.
Jo riittää!
LK:n ao. jutun kommenttipalstalla on ilmestynyt useita kommentteja. Mutta ei edellä olevaa juttua.
PoistaMitä tästä pitäisi ajatella?
Eikö toimittaja uskalla myöntää, että otsikko oli harhaanjohtava ja johdatteleva?