Nykyaikana ongelma saattaa olla ihan todellinenkin, kun
lehtiä suunnitellaan ja suunnitellaan etukäteen ja jos uutispäällikön saama
idea ja näkökulma romuttuu siihen, ettei haastateltava sitten sanokaan niin
kuin oli ajateltu. Eikä ainakaan niin raflaavia kuin idean perusteella
pääuutisaukeamalle piirretty geometria edellyttäisi.
Kun asenne on kohdallaan, syntyy jymyjuttu, skuuppi, kuuli
tai luki toimittaja mitä tahansa. Ja
viimeistään jos jätti kuuntelematta tai lukematta.
Huhtikuun Journalisti-lehdestä sattui silmään Manu Martikaisen pisteliäs kirjoitus
kollegoille lukemisen vaikeudesta.
”Kortit esiin” otsikon alla hän kirjoittaa näin:
”Voihan natsikortti sentään. Taas ne saippuamaiset persut
lipesivät toimittajien pihtiotteesta. Ja taas samalla tekosyyllä: vitsiähän se
vain oli, hahhahaa.
Mutta toimittajia ei taaskaan naurattanut.
Ei naurattanut, koska Helena
Erosen hihamerkkikirjoitus ei ole varsinaisesti mitenkään hauska, mutta
ennen kaikkea siksi, ettei monikaan toimittaja oikeasti lukenut tekstiä ennen
kuin tuuttasi siitä otsikkoa verkkoon.
Taas kerran, olisi kannattanut.
Epämääräinen teksti kertoo kirjoittajastaan paljonkin, mutta
ei Eronen ihan oikeasti ehdottanut hihamerkkejä ulkomaalaisille. Kuten ei Jussi Halla-ahokaan vaatinut tankkeja
Kreikkaan.
Epäilen myös vahvasti, että Aki Kaurismäki suunnittelee parhaillaan ökyrikkaiden joukkomurhaa.
Lisäksi olen melko varma, ettei kirjailija Tuomas
Kyrö oikeasti pahoita mieltään niin usein kuin kirjoittaa, eikä Paavo Lipponen ole takavuosien hurjista
puheistaan huolimatta vieläkään tavannut yhtään kepulaista nahkurin orsilla.”
Että tällaista mediakritiikkiä Journalistissa.
Puhumisesta vielä sen verran, että saattaahan puhelias
toimittajakin pilata hyvän jutun. En tiedä löytyisikö sellaisista esimerkkiä?
Veikko
Eikä hihamerkkijuttua esitetty valtakunnan arvokkaimalla estradilla, kuten Hesari kovin suureellisesti julisti. Ei, kun verkkolehdessä vaan. Siellä nykyajan tupakkiringissä.
VastaaPoistaYle: "Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok.) arvostelee sekä äärioikeistoa että äärivasemmistoa Euroopassa nurkkakuntaisiksi. Stubb kommentoi Ranskan ja Kreikan vaalituloksia Yle Uutisille Eurooppa-päivän yhteydessä Helsingissä.
VastaaPoistaStubbin mielestä äärioikeistoa ja äärivasemmistoa erottaa toisistaan vain suhtautuminen maahanmuuttoon.
- Muutoin he ovat erittäin samoilla linjoissa eri asioissa. He ovat populisteja, he eivät hae ratkaisuja. He kritisoivat, ovat negatiivisia, ovat pessimistisiä maailman kehityksestä, Stubb kuvailee.
Alexander Stubb on huolissaan nurkkakuntaisuuden lisääntymisestä.
- Minä haluaisin enemmän vastuullisuutta ja ratkaisun hakemista. Tämä ei ole pelkästään suomalainen ilmiö. Perussuomalaisia on Ranskassa, perussuomalaisia on Kreikassa. Tämä on ihan selvästi tällä hetkellä trendi Euroopassa.
Ranskassa presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman äänisaalis oli 17,9 prosenttia. Toisella kieroksella suurin osa antoi äänensä konservatiivien Nicolas Sarkozylle.
Kreikassa puolestaan äärioikeistolainen Kultainen aamunkoitto sai 20 paikkaa parlamentissa 7 prosentin ääniosuudella. Kreikassa laitavasemmistoa edustava Syriza-puolue yrittää muodostaa parhaillaan hallitusta vaalimenestyksen jälkeen."
Perussaamelaisetkin on olemassa!