Klemettiä Greenpeacen tyyliin

Kirjoitin eilen siitä mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö aikoo Inarin Sajoksen avajaisissa sanoa ILO-sopimuksen ratifioinnista ja mitä puolestaan puhuu saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi.

Puheet pidettiin niin kuin ne oli ennakkoon jaettu.

Presidentti Niinistön sanoma oli siis selkeä: Suomi harkitsee vasta kansallisen sovun jälkeen kansainvälisiä sitoumuksiaan alkuperäiskansakysymyksessä.  Täytyy toivoa, että samoin ajattelee myös pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja ottaa tässä asiassa ohjat käsiinsä maan hallituksessa.

Täytyy todeta, että jos presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen olisivat ottaneet aikanaan yhtä suoraselkäisen ja oikeudenmukaisuuteen tähtäävän linjan tässä asiassa, oltaisi tuo kansallinen sopu ehkä jo ajat sittenkin saavutettu. Se olisi vain tiennyt ehkä tuhannen, ehkä kahdenkin tuhannen uuden saamelaisen hyväksymistä saamelaiskäräjien saamelaisluetteloon ja mahdollisesti henkisiä kolhuja muutamien stalinismin ajan tohtorien ja professorien tutkijan egoon.

Minusta nuo hinnat eivät olisi olleet suinkaan kohtuuttomat nyt jo 20 ja jopa 30 vuottakin jatkuneeseen kiistelyyn verrattuna.

Klemetti Näkkäläjärven puhe Sajoksessa oli kaikkineen tökerö. Siinä ei kuulunut kiitoksen sanaa valtiolle, Lapin liitolle eikä kunnalle niiden aikaan saamassa 15 miljoonan euron satsauksesta saamelaisten kulttuurikeskukseen. Se tuntui nousseen Klemetin mukaan yksinomaan saamelaiskäräjien kovalla työllä ja itseoikeutuksella.

Jos tuon vielä antaa mennä ohitse, oli puheen rasismiosuus kammottava. Siinä hyökättiin sumeilematta lappalaisista polveutuvaa, saamelaiskäräjien ulkopuolelle jätettyä Kemin Lapin saamelaisväestöä vastaan ja kerrottiin heidän harjoittavan oikeisiin saamelaisiin ja ainakin heidän aktiiveihinsa kohdistuvaa uhkailua.

Myös internetissä käytävä keskustelu ja lähetystökäynnit valtakunnan päättäjien puheille tuomittiin käräjien puheenjohtajan suulla. Näkkäläjärven Saamenmaassa ei sallita vapaata keskustelua eikä parlamentaarista, asiallisiin yhteydenottoihin ja keskusteluihin perustuvaa vaikuttamista.

Sen verran Näkkäläjärven väitteet uhkailusta minua alkoivat kiinnostaa, että harjoitin eilen ”tutkivaa journalismia” ja koetin selvittää mitä perusteita moisille väitteille voisi olla.

Eipä niitä löytynyt muuta kuin yksi epäily, että joku yksittäinen henkilö olisi jossain kahdenkeskisessä keskustelussa lausunut jotain ikävää jollekin ”aktiiville”.

Tulee mieleen muutaman vuoden takainen Greenpeacen hyökkäys Ylä-Lappiin. Siinä yhteydessä käytettiin yksittäisiä kapakkapuheita tai väitettyä tuuppimista välittömästi hyväksi luonnonsuojelijoihin ja saamelaisiin poromiehiin kohdistuneena rasistisena uhkailuna ja väkivaltana. Greenpeace hallitsee internetin keinot paisutella asioita ja heikäläisistä löytyi heti myös todistajia yhden tällaisen uhkailun käräjille saattamiseksi.

Klemetti Näkkäläjärven väitteet näyttävät asettuvan juuri tällaiseen greenpeacelaiseen kategoriaan, sillä mitään esimerkiksi lappalaisliikkeen taholta julkaistua ja sanottua uhkaa ei ole tiedossa.

Jos saamelaiskäräjien puheenjohtajan esille tuomaa uhkailua ruvetaan noteeraamaan, sitä löytyy kyllä jopa runsaastikin nimenomaan ”aktiivien” harjoittamana. Itsellänikin on tallessa muutamia ihan kirjallisia dokumentteja, joissa nimettöminä esitetään melkoisia uhkauksia ellen toimittajana osaa asettua oikeille linjoille. Tuollaisiin kirjoittajiin, vaikka muutaman henkilöllisyyskin on jossain vaiheessa paljastunut, en ole osannut suhtautua sen suuremmalla vakavuudella tai varautumisella, vastavuoroisesta kaunaamisesta puhumattakaan.  Julkisessa ammatissa saa varautua kaikenlaiseen palautteeseen.

Ja mitä nimettömään nettikirjoitteluun tulee, löytyy sieltäkin ”lantalaisten haistattajia” ihan tasapuolisesti.

Minusta Näkkäläjärven heitot tulivat kuitenkin siltä tasolta ja sellaisessa yhteydessä, että niihin kannattaa kiinnittää huomiota ihan valtakunnan päättäjien tasolla.

Samoin siihen, että Klemetti Näkkäläjärvi (r.) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) leimasivat televisiohaastatteluissaan presidentti Sauli Niinistön asioista tietämättömäksi kun hän katsoi ILO-sopimuksen syntyneen aikanaan turvaamaan siirtomaahallintojen alistamia heimoasteella eläviä alkuperäiskansoja.

Niinistö on ollut Suomen oikeusministeri jo 1980-luvulla ja sen jälkeen muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.  Täytyykin kysyä mikä on esimerkiksi Henrikssonin tietämys ILO-sopimuksen sopivuudesta Suomen oikeusvaltioon tai mikä on Näkkäläjärven pätevyys arvioida Suomen nykyisen presidentin tietämystä.

Joku toimittajakin murehtii vielä tämän päivän lehdessä, että ILO-sopimuksen ratifioinnin puuttuminen on kauneusvirhe Suomen kansainvälisessä maineessa.

Scheininiläis-haloslainen harjoiteltu vaikerrus vai ihanko tietoon nojaavaa ajattelua?

Veikko