Näkkäläjärvi kannustaa presidenttiä ja Jyrki Kataisen (kok.) hallitusta rohkaistumaan ja ratifioimaan
ILO-alkuperäiskansasopimus siitä huolimatta, että ratifiointia vastaan on
noussut aggressiivinen kansanliike, joka käyttää keinoinaan muun muassa uhkailua.
Vain tovi sitten saamelaiskäräjien asiantuntijana toimiva
käräjien entinen lakimiessihteeri Heikki
J. Hyvärinen on kirjoittanut sodanjulistuksesta. Hyvärisen postia on
tiettävästi toimitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja YK:llekin vaatimuksella purkaa oikeuden päätös
sallia joiltain lappalaisilta pääsy saamelaiskäräjien vaaliluetteloon eli
saamelaisiksi.
Näin Klemetti Näkkäläjärvi aikoo puhua:
”Suomella on hyvät
lähtökohdat täyttää kansainväliset velvoitteet omaa alkuperäiskansaansa
kohtaan. Voisikin sanoa, että hallitusohjelman perusteella Suomessa on tällä
hetkellä historiamme ihmisoikeusmyönteisin hallitus. Odotukset ovat suuret ja
toivon ja uskon, että valtioneuvosto pystyy toteuttamaan hallitusohjelman
saamelaiskirjaukset hyvässä yhteistyössä saamelaiskäräjien kanssa ja ennen
kaikkea kunnioitetun tasavallan presidenttimme tuella.”
”Hallitusohjelma ja erityisesti Suomen pyrkimys ratifioida
ILO 169-sopimus on herättänyt saamelaisvastaisen liikehdinnän. Liikkeen jäsenet ovat aloittaneet
saamelaisten oikeuksien vastustamisen aktiivisten saamelaisten uhkailulla, internet-
ja mediakamppailulla ja
karvalakkilähetystöillä Helsinkiin. Ilmapiiri
on koventunut muuallakin Suomessa, suhtautuminen Suomen kieli- ja kulttuurivähemmistöihin sekä
maahanmuuttajiin on koventunut
entisestään. Suomalaisen yhteiskunnan ja poliittisen johdon on osoitettava,
että vähemmistöjen syrjintä ja uhkailu eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.”
”Pyrkimykset parantaa saamelaisten asemaa ovat herättäneet
myös muun väestön halun tulla luetuksi saamelaiseksi poliittisten mielipiteiden,
oman kokemuksen, asuinpaikan tai muinaisten esivanhempien perusteella. Korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaisut viime kesänä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon
hakeutuneiden valituksista ovat avanneet tämän keskustelun.”
”Saamelaisilla on suurin mahdollisuus saada
saamelaiskulttuuri turvattua tuleville sukupolville hallitusohjelman toteutumisen
myötä. Mutta samanaikaisesti saamelaiskulttuurin tulevaisuutta uhkaa
saamelaiskäräjien ja saamelaiskulttuurin sulautuminen suomalaiskulttuuriin
mikäli saamelaisuudesta tulisi kaikkien
lappilaisten oikeus ilman, että henkilöillä olisi aitoa yhteyttä saamelaiskulttuuriin ja
saamen kieleen.”
”Saamelaiskulttuuri ei ole mielentila eikä kulttuuri siirry
eikä säily geeneissä, verotodistuksissa tai mielipiteissä. Saamelaisuus on
yhteyttä omiin esi- ja isovanhempiin, porolaitumiin, kalavesiin tai metsästysmaihin,
kielen rikkauteen, perinteiseen tietoon, arvomaailmaan ja yhteisöjärjestelmään.
Saamelaiskulttuuriin kasvetaan edellisten sukupolvien siirtämään tietoon,
taitoon ja kokemukseen koko suvun opastuksella ja esimerkillä.”
Näkkäläjärvi muistuttaa vielä Niinistöä tämän näkemyksestä
presidentin arvojohtajuudesta, jota kaivataan muun muassa juuri
saamelaiskysymyksessä. Hän muistuttaa myös Suomen halusta olla kansainvälisenä suunnannäyttäjänä
rauhantyössä sekä ihmisoikeuksien edistäjänä ja että Suomi on pyrkinyt
tarmokkaasti YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi.
”Tehtävän saaminen, menestyksellinen hoitaminen ja koko
Suomen kansainvälinen uskottavuus edellyttää ILO 169-sopimuksen ratifiointia”,
Näkkäläjärvi kertoo.
Olen omasta mielestäni seurannut kiinteästi tätä ILO-asiaa
ja siitä käytyä keskustelua. Jään ihmettelemään missä, milloin ja kuka lienee
syyllistynyt Näkkäläjärven arvovaltaisen yleisön edessä kertomiin uhkailuihin
ja muuhun epäasialliseen painostukseen.
Varmaan joku voisi pyytää Näkkäläjärveä yksilöimään
väitteensä, jotta ne eivät jäisi leijumaan Sajoksen salin ilmatilaan.
Veikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti