Harvinaista sikäli, että pitkään aikaan en ole nähnyt
vihreiltä moista ulostuloa Ylä-Lapille ja koko Lapille keskeisessä
maaoikeusasiassa. Yleensä vihreät ovat kyenneet aiemmin kommentoimani Esko Juhani Tennilän (vas.) tavoin kritiikittä
toistelemaan heille kerrottua surkutarinaa jonkun tarkoin rajatun
ryhmän ryöstetyistä oikeuksista, jotka tulisi pikimmiten palauttaa
ratifioimalla kansainvälinen ILO-alkuperäiskansasopimus. Ja samalla pelastettaisiin
Suomen kansainvälinen maine.
Flöjt on varmasti perehtynyt uusimpiin Lapin asutushistoriaa
ja maaoikeuksia sekä ILO-sopimusta koskeviin tutkimuksiin. Hän näet näkee
ILO-ratifioinnin koskevan käytännössä koko vanhaa Lappia.
”Tuen vihreiden linjausta ILO-sopimuksen ratifioinnista
siten, että se kattaa koko vanhan Lapin mukaan lukien pakkosuometetut metsä- ja
järvisaamelaisten alueet. Sillä juuri metsä- ja järvisaamelaisilla oli
tutkimuksien mukaan täysimääräinen maa- ja vesialueiden omistusoikeus vielä
Lapinmaan asutusplakaatin (1673) jälkeen aina vuoteen 1742, kunnes Ruotsin
kuningas ne pelkällä julistuksella vei."
Näin kirjoittaa vihreä tutkija ja toivoo vihreiltä
ministereiltä lappilaisten oikeuksien puolustamista ja poliittista valvontaa
siinä, että Lapin luonnonresurssien tuotto saataisiin lappilaisten hyväksi ja
että samalla Lapin kehitystä voitaisiin ohjata vihreämpään suuntaan nykyisen resurssien
viennin ja polkumyynnin sijasta.
Toivottavasti ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) saavat ja noteeraavat Mika Flöjtin viestin.
Kun muistelen vihreiden aiempia perustellun kriittisiä
kannanottoja Lapin maaoikeuskiistaan, päädyn vuoteen 1990. Voi toki olla, että
joku on jotain siinä välissäkin yrittänyt sanoa, mutta ei tule heti mieleen.
Tuolloin keskusteltiin saamelaislakiluonnoksesta, jota en
ole löytänyt enää verkosta vaan ainoastaan ajan kellastamalla paperilla. Kyse
ei ole siis saamelaisten kulttuuri-itsehallintolaista, vaan sen edeltäjästä,
jolla piti siirrettämän Ylä-Lapin valtionmaat saamelaisten hallinnoimille
lapinkylille.
Elettiin vielä saamelaisvaltuuskunnan aikaa.
Tohtori Kaisa
Korpijaakko oli tehnyt Käsivarren alueelle sijoittuvaa Rounalan lapinkylää
käsittävän maaoikeustutkimuksensa ja siirtynyt sen jälkeen politikoimaan
tutkimuksellaan Saamenmaan perustamista koko Ylä-Lappiin. Tukimiehinä toimivat Heikki J. Hyvärinen ja Pekka Aikio. Muistan kolmikon
lakiluonnoksen esittelytilaisuuksista, joista etenkin Ivalossa pidetty päättyi
hieman nolosti Inarijärven jakamisesta syntyneeseen ryöpytykseen.
Jos julisti Ruotsin kuningas metsä- ja kalastajalappalaisten
oikeudet virattomiksi, yritti edellä mainittu kolmikko julistaa ne takaisin saamelaisvaltuuskunnan
vaaliluetteloon kuuluville.
Lain idea oli, että paliskuntarajoin muodostettaisiin lapinkyliä,
joiden hallinto rahoitettaisiin kunkin kylän alueen luonnonvaroista saatavilla
tuloilla. Ne taas olisivat kertyneet metsänhakkuista ja muun muassa muulta
väestöltä perittävistä luvista ja ties mistä mitä keksittäisiin.
Käytännössä myös saamelaisten nykyisinkin kuntalaisina
nauttimat, koko kotikuntaa käsittävät oikeudet olisivat kutistuneet lapinkyläkohtaisiksi.
Kävi kuitenkin niin, että utsjokelaiset havahtuivat
huomaamaan, ettei heillä ollut metsiä mistä saada tuloja. Niinpä utsjokelainen
valtuuskunnan jäsen (jätän nimen tässä pois) vaati, että Utsjoen lapinkylille
tuli voida perustaa yhteismetsä Inarin lapinkylien alueelle. Utsjokelaisillahan
on jo nykyisin kaksi tällaista yhteismetsää, joista toinen porotilojen.
Utsjokelainen saamelaisvaltuuskunnan jäsen esitti, että Lemmenjoen
kansallispuistossa oli runsaasti männiköitä, joista tuo yhteismetsä voitaisiin
perustaa.
Koska olen ainoana toimittajana istunut vuosikymmenten
aikana lähes kaikki alueellani pidetyt saamelaisvaltuuskunnan ja -saamelaiskäräjien
kokoukset näihin eläkepäiviini asti, olin tuolloinkin paikalla ja uutisoin
saamelaislaista ja siihen liittyvästä metsäongelmasta käydyn keskustelun.
Silloin vihreissä jyrähdettiin.
Sattui nimittäin niin, että Vihreiden varapuheenjohtajana
oli Ivalon Törmäsessä asuva ekolääkäri ja myöhempi Kessin veteraani Teuvo Niemelä. Hän tyrmäsi ajatuksen,
että pohjoisen luonnonsuojelualueita ruvettaisiin purkamaan joidenkin talousmetsiksi.
Tieto aikeista kulkeutui Vihreiden valtakunnan tasolle ja
totta vie puolueestahan asetuttiin vastustamaan saamelaislakia. Niemelä varmaan
tiesi myös lain soveltamiseen liittyvät historialliset ongelmat.
Saamelaislakiluonnos haudattiin, mutta oikeusministeri Hannele Pokka (kesk.)saatiin vetämään uutta
lakihanketta, saamelaisten kulttuuri-itsehallintolakia.
Sen piti jättää syrjään maaoikeuskiistat ja keskittyä
edistämään saamelaiskulttuuria.
”Kulttuurilaki vai Troijan hevonen”, kirjoitin lakia
arvioivan juttuni otsikon.
Ehkä viime vuosikymmeninä on nähty kumpi laista tuli.
Veikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti