Kyseessä näyttää
olevan oikea rovastillinen missio.
- Tunturipapin viran lakkautusuhan aikaansaama kriisi on varsin pienimuotoinen, hengellistä hätää erityisesti tämän asian puitteissa ei ole varsinaisesti tullut esille. Hädän luonne on enemmänkin maallinen. Seurakunta panostaa edelleenkin oman perustehtävänsä hoitamiseen eli hengelliseen työhön varsin voimakkaasti. Se on huomattavasti enemmän kuin vain matkailijoiden parissa tehty työ tai yhden viranhaltijan tekemä työ. Oikeudenmukaisuus edellyttää, että seurakunnan muullekin työlle annetaan arvo ja seurakunnan toiminnat mahdollistetaan eikä yhden viran takia alas ajeta muuta seurakuntatyötä.
Näin kirjoittaa kirkkoherra ja seurakunnan kirkkoneuvosto
oli 29.5. pitämässään kokouksessa äänin 5 - 4 hänen kanssaan samalla vähättelyn
kannalla. Kirkkoherran mukana Kuusisen viran lakkauttamisen puolesta äänestivät
Kari Tammela, Ritva Hirvelä, Aarre
Vilponen ja Vappu Tanhua. Eri
mieltä eli Aniksen puolesta olivat Ulla
Kemppainen, Mirja Kiviniemi, Arvi Kustula ja Anne Tuovila. Kiitän heitä.
Maallinen, näennäinen 100 000 euron säästötavoite
voitti siis kirkkoneuvostossa tällä kerralla. 7.6. nähdään miten maallistunut
tai paremminkin miten vedätettävä on kirkkovaltuusto. Pelkään, että
seurakuntalaisten vähättely voittaa sielläkin ja että valtuusto pääsee
kirkkoherran kuorona vähättelemään yhä uusien seurakunnasta eroavien mustien
lampaiden merkitystä tukiaisilla elävälle seurakuntalaitokselle.
Kirjoitan näköjään rumasti, mutta ruma on aihekin.
- Kiinnostaisi tietää, mitä painotuksia näiden väitteiden esittäjät tarkoittavat, sillä luulisin, että ko. joukolla ei ole varsinaista asiantuntemusta seurakunnalliseen toimintaan nähden, ei ainakaan aktiivista osallistumista seurakunnalliseen toimintaan.
Näin kirjoittaa kirkkoherra seurakuntalaisistaan, jotka ovat
koettaneet perustella Anitta Kuusisen tarvetta seurakunnan pappina ja
Saariselän tunturipappina. Sain keskiviikon Inarilaisen (Inarilainen 30.5.2012)
kommenttieni jälkeen useampia soittoja seurakuntalaisilta, jotka omakohtaisin
tai läheisten kokemien tapausten valossa kertoivat seurakunnan pääpaimenen
edesottamuksista erilaisissa seurakunnallisissa tapahtumissa,
vaellusrippikouluista kiireisiin ja heistä heikosti valmisteltuihin
siunaustilaisuuksiin asti.
Noissa puheluissa, ja viime vuosien aikana kymmenissä ja
kenties sadoissa muissa, puhuu minusta se asiantuntemus, joka mielestäni vain
seurakuntalaisilla voi olla siitä miten kirkko palvelee heitä.
Kirkkohan on ihmisiä varten, eivät ihmiset kirkkoa varten.
Se vain näyttää nykyiseltä narsismiin ja populismiin sortuneelta laitoskirkolta
unohtuneen. Puhun kirkon ylätasosta eli siitä, jossa lämmin kristillisyys
näyttää kadonneen ja jossa toimintaa määrittelevät taseet ja investoinnit - ne
”tuotannolliset ja taloudelliset” asiat.
Ja jossa sallitaan epäoikeudenmukainen vallankäyttö ja kenties
suoranainen kiusaaminen.
Ehkä kirkon kieroutunut hierarkisuus tulee esille siinäkin,
ettei työyhteisöistä tunnu löytyvän työntekijätasollakaan keskinäistä
solidaarisuutta. Ollaan kuin susilauma, joka syö rampautetun jäsenensä. Eipä
silti, toisten syöminen on laajemminkin nykyajan työyhteisöllisiä ja jopa
yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kirkolta ja sen seurakunnilta sitä odottaisi
kuitenkin viimeisenä.
Olenkohan onneton optimisti jalat tukevasti irti maasta, jos
olin näkevinäni vaivautuneisuutta 18.5. pidettyyn seurakunnan
tiedotustilaisuuteen osallistuneiden piispa Samuel Salmen ja lakimiesasessori Osmo Rahjan ilmeissä?
Ainakin piispaa tuntui rassaavan kirkkoherran ylimielinen keekoilu
rajavartiolaitoksen kaluunoissa seurakuntalaisille.
Voisiko olla niin, että Oulun hiippakunnasta löytyisi
sittenkin jokin roti tähän järkyttävään tilanteeseen, jota on jatkunut ja jossa
tunturipappi Anitta Kuusisen tapaus on nyt ajankohtainen.
Millainen voimannäyttö seurakuntalaisilta tarvittaisiin,
että hiippakunnan tuomiokapitulissa uskottaisiin jo seurakuntalaisiakin eikä
vain heidän ”varsinaista asiantuntemustaan” seurakunnalliseen toimintaan
vähättelevää kirkkoherraa?
Miten olisi tuhat kirjettä tuomiokapituliin tai piispalle?
Veikko
Kirjoitit asiaa,kiitos siitä!Olin kerran eräissä häissä Pielpajärven kirkossa ja jäi todella paha maku,kun papilla oli niin kiire,ettei edes yhtään virttä ehditty veisata.Vihkiminenkin tapahtui monotonisesti,kauhealla kiireellä.
VastaaPoistaOn tainnut veikkopoika kuunnella taas pikku-ukkoja. Veikon kaunaiset kirjoitukset antaa jo ymmärtää mikä on kannustin tässäkin metelissä. Millähän tavalla Veikko kirjoittelis jos seurakunnan asioissa Aniksen ja Joukon osat olisivat toisin päin? Luulenpa että olis kova kannustus papin erottamiseen.
VastaaPoistaKannustimeni tässä asiassa on inhimillisyys. Minulla henkilökohtaisesti ei ole Lepistöön nähden kaunattavaa ja sikäli hän on minulle henkilönä yhdentekevä. Se mitä hän asemassaan on tehnyt ja mitä olen joutunut näkemään ja kuulemaan ei ole yhdentekevää. Olisiko sinun, hyvä kirjoittaja, syytä hieman myös miettiä asiaa tältäkin kannalta ja vaikka koettaa asettua Aniksen ja häntä puolustavien seurakuntalaisten asemaan. Kysyt olisinko kannustamassa Joukoa Aniksen asemassa erotettavaksi. En ole vaatinut Joukonkaan erottamista, vaan ojentamista ja toivonut kaiken aikaa hänen itsensä ojentumista. Jos Anis toimisi Joukon asemassa samoin kuin Jouko nyt, ei henkilöllä olisi merkitystä suhtautumiseeni. On halpa tapa ruveta vihjailemaan pikku-ukoista kun ei löydä argumentteja asialliseen keskusteluun. Sitä paitsi en ole enää ihan poikanenkaan. Etenkään laisillesi nimettömille.
VastaaPoistaTuota kirjoittamista kannattaa kokeilla. Ei ole aiheistakaan varmaan pulaa.
VastaaPoistaHyvä hyvä Veikko Väänänen.Olen lukenut kirjoituksiasi alusta alkaen ja olen samaa mieltä asioista,jotka olet nostanut esille.Joku viisas kirjoitti taannoin,että seurakunnilla on tavaton kiire ja hätä haalia noita tyhjiä seiniä,kun on kuulemma pelko siitä, että jospa valtio eroaa luterilaisesta kirkosta.Silloinpa lut.seurakuntien pitää tulla toimeen kuten muutkin hengelliset yhteisöt mm.helluntaiherätys, siis pärjätä jäsenmaksuilla ja vapaaehtoisilla lahjoituksilla.Niinpä niin.
VastaaPoistaInarin seurakuntalaisten on itse tehtävä joukolla jotain vaikuttavaa. En usko, että hiippakunnasta löytyy muuten ryhtiä asian korjaamiseen. Kirkko on sokea ja henkisesti rampa susien syötäväksi.
VastaaPoistaTulipa mieleeni,että seuraako Suomi pikaisestikin Norjan esimerkkiä:valtion ja lut.kirkon avioero.Silloin lut.kirkossa ei taida enää olla nimikristitittyjä.Hengenmiesten ja-naisten pitää jalkautua ihmisten pariin tekemään ikäänkuin myyntityötä,jotta saavat maksavia asiakkaita.Vai pitääkö ottaa kerjuusauva ja-kuppi niin kuin ennen vanhaan?Jäämme odottelemaan...
VastaaPoistaTodellakin olisi jo aika murtaa kirkkoruhtinaitten ylivalta. Vuosisatoja kestänyt kansan ryövääminen olisi lopultakin pysäytettävä. Ryövääminen jota valtiovalta tukee edelleen sallimalla kirkolle verotusoikeuden. Ryövääminen jota leipäpapit harrastavat joissain seurakunnissa salavihkaisesti vieläkin, julkisen verotuksen rinnalla.
VastaaPoistaToisaalla löytyy seurakuntia jossa inhimillisyys on aivan omaa luokkaansa. Niissä seurakunnissa vähäosaisen lähimmäisen auttaminen saa perinteisen vasemmistoliikkeen näyttämään kypäräpäiseltä uusnatsipoppoolta. Kirkko vetää sataa ohi, vasemmalta.
Omasta puolestani asetan Aniksen viran lakkauttamisen puolesta äänestäneet kirkkoneuvoston ja -valtuuston jäsenet vuodeksi boikottiin. Kävipä tässä asiassa, tällä kerralla, mitenpäin hyvänsä.
Ehkäpä muistan mainita myöhemminkin...