Pienimuotoinen kriisi tunturipapista

Inarin seurakunnan kirkkoherra Jouko Lepistö vähättelee seurakuntalaisten huolta hänen toimistaan toisen seurakuntapastorin, tunturipappi Anitta Kuusisen viran lakkauttamiseksi ja ”Aniksen” laittamiseksi kilometritehtaalle ennen kuin hän ehtii saavuttaa lainmukaisen eläkeiän.

Kyseessä näyttää olevan oikea rovastillinen missio.

- Tunturipapin viran lakkautusuhan aikaansaama kriisi on varsin pienimuotoinen, hengellistä hätää erityisesti tämän asian puitteissa ei ole varsinaisesti tullut esille. Hädän luonne on enemmänkin maallinen. Seurakunta panostaa edelleenkin oman perustehtävänsä hoitamiseen eli hengelliseen työhön varsin voimakkaasti. Se on huomattavasti enemmän kuin vain matkailijoiden parissa tehty työ tai yhden viranhaltijan tekemä työ. Oikeudenmukaisuus edellyttää, että seurakunnan muullekin työlle annetaan arvo ja seurakunnan toiminnat mahdollistetaan eikä yhden viran takia alas ajeta muuta seurakuntatyötä.

Näin kirjoittaa kirkkoherra ja seurakunnan kirkkoneuvosto oli 29.5. pitämässään kokouksessa äänin 5 - 4 hänen kanssaan samalla vähättelyn kannalla. Kirkkoherran mukana Kuusisen viran lakkauttamisen puolesta äänestivät Kari Tammela, Ritva Hirvelä, Aarre Vilponen ja Vappu Tanhua. Eri mieltä eli Aniksen puolesta olivat Ulla Kemppainen, Mirja Kiviniemi, Arvi Kustula ja Anne Tuovila. Kiitän heitä.

Maallinen, näennäinen 100 000 euron säästötavoite voitti siis kirkkoneuvostossa tällä kerralla. 7.6. nähdään miten maallistunut tai paremminkin miten vedätettävä on kirkkovaltuusto. Pelkään, että seurakuntalaisten vähättely voittaa sielläkin ja että valtuusto pääsee kirkkoherran kuorona vähättelemään yhä uusien seurakunnasta eroavien mustien lampaiden merkitystä tukiaisilla elävälle seurakuntalaitokselle.

Kirjoitan näköjään rumasti, mutta ruma on aihekin.

- Kiinnostaisi tietää, mitä painotuksia näiden väitteiden esittäjät tarkoittavat, sillä luulisin, että ko. joukolla ei ole varsinaista asiantuntemusta seurakunnalliseen toimintaan nähden, ei ainakaan aktiivista osallistumista seurakunnalliseen toimintaan.

Näin kirjoittaa kirkkoherra seurakuntalaisistaan, jotka ovat koettaneet perustella Anitta Kuusisen tarvetta seurakunnan pappina ja Saariselän tunturipappina. Sain keskiviikon Inarilaisen (Inarilainen 30.5.2012) kommenttieni jälkeen useampia soittoja seurakuntalaisilta, jotka omakohtaisin tai läheisten kokemien tapausten valossa kertoivat seurakunnan pääpaimenen edesottamuksista erilaisissa seurakunnallisissa tapahtumissa, vaellusrippikouluista kiireisiin ja heistä heikosti valmisteltuihin siunaustilaisuuksiin asti.

Noissa puheluissa, ja viime vuosien aikana kymmenissä ja kenties sadoissa muissa, puhuu minusta se asiantuntemus, joka mielestäni vain seurakuntalaisilla voi olla siitä miten kirkko palvelee heitä.

Kirkkohan on ihmisiä varten, eivät ihmiset kirkkoa varten. Se vain näyttää nykyiseltä narsismiin ja populismiin sortuneelta laitoskirkolta unohtuneen. Puhun kirkon ylätasosta eli siitä, jossa lämmin kristillisyys näyttää kadonneen ja jossa toimintaa määrittelevät taseet ja investoinnit - ne ”tuotannolliset ja taloudelliset” asiat.  Ja jossa sallitaan epäoikeudenmukainen vallankäyttö ja kenties suoranainen kiusaaminen.

Ehkä kirkon kieroutunut hierarkisuus tulee esille siinäkin, ettei työyhteisöistä tunnu löytyvän työntekijätasollakaan keskinäistä solidaarisuutta. Ollaan kuin susilauma, joka syö rampautetun jäsenensä. Eipä silti, toisten syöminen on laajemminkin nykyajan työyhteisöllisiä ja jopa yhteiskunnallisia ilmiöitä. Kirkolta ja sen seurakunnilta sitä odottaisi kuitenkin viimeisenä.

Olenkohan onneton optimisti jalat tukevasti irti maasta, jos olin näkevinäni vaivautuneisuutta 18.5. pidettyyn seurakunnan tiedotustilaisuuteen osallistuneiden piispa Samuel Salmen ja lakimiesasessori Osmo Rahjan ilmeissä?  Ainakin piispaa tuntui rassaavan kirkkoherran ylimielinen keekoilu rajavartiolaitoksen kaluunoissa seurakuntalaisille.

Voisiko olla niin, että Oulun hiippakunnasta löytyisi sittenkin jokin roti tähän järkyttävään tilanteeseen, jota on jatkunut ja jossa tunturipappi Anitta Kuusisen tapaus on nyt ajankohtainen.

Millainen voimannäyttö seurakuntalaisilta tarvittaisiin, että hiippakunnan tuomiokapitulissa uskottaisiin jo seurakuntalaisiakin eikä vain heidän ”varsinaista asiantuntemustaan” seurakunnalliseen toimintaan vähättelevää kirkkoherraa?

Miten olisi tuhat kirjettä tuomiokapituliin tai piispalle?

Veikko