Näin sanoo saamelaiskäräräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi saamenradiossa
kommentoidessaan Enontekiön kunnan ILO-lausuntoa. Enontekiö vastustaa
kansainvälisen alkuperäiskansasopimuksen ratifiointia, koska se kunnan mukaan
johtaisi pohjoisen asukkaiden eriarvoisuuteen ja sitä tietä ehkä vakaviinkin
yhteiskunnallisiin ongelmiin. Aiemminkin maaoikeuskiistassa aktiivinen Enontekiö
on toivonut ILO-asiaan perehtymistä ja kannanottoja myös muilta saamelaisalueen
kunnilta.
Näkkäläjärven jyrähdys on linjassa hänen oikeusministeriölle
antamansa lausunnon kanssa. Siinä hän saamelaiskäräjien hallituksen nimissä
toteaa, että ILO-ratifioinnissa osapuolina tulee olla vain saamelaiskäräjät ja
Suomen valtio. Näin siitä huolimatta, että Näkkäläjärvi edellyttää
saamelaiskäräjien vallan kasvattamista myös kuntien itsehallintoon aiemmin
kiinteästi liittyneissä laeissa, esimerkkinä maankäyttö- ja rakennuslaki.
Klemetti Näkkäläjärvi käyttäytyy minusta jo herrakansan
Johtajan elkein.
Häntä ei näytä haittaavan edes se, että aiemmin
”yleissaamelaisuuteen” assimiloidut inarinsaamelaiset ja ainakin osa koltista
on saamelaiskäräjillä eri mieltä ILO-ratifioinnista käräjien johdon vaatimalla
tavalla.
Näkkäläjärven jyrähdystä (YLE 30.5.2012) päivää aiemmin
toinen politikoiva saamelaistutkija Janne
Saijets kirjoitti Lapin Kansassa kuinka tietämättömyys vaivaa
ILO-keskustelua.
”Useissa jutuissa ja mielipiteissä paistaa läpi pelko siitä, että eriarvoisuus väestöjen kesken kasvaisi ILO-sopimuksen ratifioinnin myötä. Pikemminkin kyse on siitä, että saamelaiset nostettaisiin kansana oikeuksiensa puolesta suomalaisten rinnalle ilman sulautumisen uhkaa valtaväestöön. Kyse ei ole erityisoikeuksista, joista jotkut kirjoittajat kyselevät tai siitä, että muun väestön oikeuksia poljettaisiin. Kenenkään perustuslailla turvattuihin oikeuksiin saamelaiskäräjien vaatimukset eivät ole vaikuttamassa. Perustuslain 22§:n mukaan on nimenomaan julkisen vallan tehtävä turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.”
Näin kirjoittaa Janne
Saijets ja jo tämänkin johdosta on syytä kysyä eikö ILO-asiaan todella liity
muita osapuolia kuin Näkkäläjärven hyväksymät. Onko ylisen Lapin ja Lapinmaan
väestön sekä kuntien uskottava laput silmillä mitä joku Klemetti tai Janne
julistaa?
On aivan selvää, että
oikeusvaltio Suomella on sekä perustuslain että kansainvälisten syrjintää ynnä
muiden ihmisoikeuksia koskevien sopimusten mukaan velvollisuus selvittää perin
pohjin myös pohjoisen valtaväestön ja etenkin saamensukuisen väestön näkemys ja
tilanne tässä asiassa. Ellei niin menetellä, sukeltaa Suomi todella pahasti.
Ja vielä yksi uutinen
(YLE 30.5.2012), jonka mukaan Suomi on jo ilmoittanut YK:ssa ratifioivansa ILO
169 -sopimuksen vuonna 2015. Asiaa
kommentoi radiolle pohjoismaisen Saamelaisneuvoston varapuheenjohtaja Niko Valkeapää, joka tietenkin iloitsee
moisesta päätöksestä.
Voisivatko vaikkapa
Lapin kansanedustajat tai vaikka ihan pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tarkistaa oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r.) kuka ja
missä ominaisuudessa tuon päätöksen on tehnyt ja eteenpäin ilmoittanut?
Toki mitään uutta ei
olisi se, että oikeusministeriön virkamies on mennyt YK-foorumeille kertomaan
vastaavia asioita samaan aikaan kun kotimaassa on luultu meneillään olevan
vasta jokin selvitysvaihe. Mutta siksikin olisi ihan hyvä kansalle kertoa kuka
ja missä roolissa. Ties vaikka löytyisi joku tuttu nimi takavuosilta ja
-vuosikymmeniltä.
Sikäli tuosta Klemetti
Näkkäläjärven toiminnasta vielä, että hänhän on roolissaan käsittääkseni
virkamies ja virkamiesmenettelyyn kuuluu asioiden perusteellinen selvittäminen
ja perusteleminen - niiden eri puolilta. Mitä ILO 169 -sopimuksen ratifiointiin
Näkkäläjärven esittämällä tavalla tulee, ei hän ole vaivannut päätään
ratifioinnin mahdollisilla negatiivisilla vaikutuksilla saamelaisiin,
puhumattakaan ratifioinnin kohdealueen muusta väestöstä.
Veikko
Ehkä eivät oikeusministeriössä kaikki muista, että Halosen aika on jo ohi.
VastaaPoista