Liitän Pesosen
kirjoituksen blogiini, koska se minusta täydentää viime aikoina käytyä
keskustelua ILO 169 –sopimuksesta, saamelaismääritelmästä ja saamelaiskäräjien
roolista saamelaisten edustuksellisena itsehallintoelimenä.
Näin Anita Pesonen:
”Saamelaiskäräjien
äänin 14-5 hyväksymä kannanotto ILO -sopimuksen edellytyksistä sekä sen
hallituksen oikeusministeriölle antama lausunto saamelaiskäräjälain ja
-asetuksen muutostarpeista vahvistavat käsityksen, että käräjien toiminnan
keskiössä on vallan siirto suppean ryhmän käsiin, eivätkä saamelaiskäräjälain
tehtävät ´hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa
alkuperäiskansana koskevat asiat´.
Elävät
saamenkulttuurit juontuvat paitsi porosaamelaisesta, myös koltta-, kalastaja-
ja jokisaamelaisesta kulttuurista. Maassamme puhutaan kolmea saamen kieltä.
Saamelaiset toimivat monilla aloilla ja ammateissa. Heidän arjessaan elää
vahvasti saamelaisen kulttuurin perintö, jota he vaalivat, ja jonka perustalta
he toimivat työssä ja vapaa-aikana.
Näyttää siltä, ettei
käräjien valtaapitävä ryhmä tunne, tunnista eikä tunnusta elävien
saamelaiskulttuurien kirjoa. Facebook-sivustoillaan hallituksen jäsen Pirita Näkkäläjärvi esittää, ettei
inarinsaamelaisten edustajan puuttuminen hallituksesta haittaa, koska Heikki Paltolla, Asko Länsmanilla, Ilmari
Tapiolalla ja Petra Magga-Varsilla
on inarinssaamelaisia sukukytköksiä.
Käräjien johto ja Kaisa Korpijaakko-Labba korostavat
alkuperäiskansan oikeutta määritellä itse, kuka on saamelainen. Huomiotta jää,
etteivät inarin- ja koltansaamen yhteisöjen oikeudet toteudu. Käytännössä
saamelaiskäräjien vaalilautakunnan enemmistö päättää vaaliluetteloon
ottamisesta. Päätökseen tyytymätön voi saattaa asian käräjien hallituksen
ratkaistavaksi. Siellä ei ole yhtään inarinsaamen kieliyhteisöön kuuluvaa,
seitsemästä jäsenestä vain yksi edustaa kolttia.
Tämä vakava epäkohta
on korjattava.
Osaa saamelaiskäräjien
hallituksen saamelaiskäräjälakiin esittämistä muutoksista voidaan pitää
ihmisoikeuksia ja saamelaisten keskinäistä yhdenvertaisuutta loukkaavina.
Saamelaiskäräjillä on paitsi valta edustaa kaikkia saamelaisia, myös vastuu
kaikkien saamelaisten kielen ja kulttuurin hoitamisesta - myös niiden, joiden
nimi ei vaaliluettelosta löydy.
Kykeneekö se kantamaan
vastuunsa?”
Siinä olisi
vastattavaa saamelaiskäräjien johdolle, mutta on merkille pantavaa se
hiljaisuus, joka sillä suunnalla on viime aikoina vallinnut. Julkiset
kannanotot ovat jääneet Pirita
Näkkäläjärven varaan, ellei Kaisa Korpijaakko-Labbaa lueta käräjien
sisäpiiriläisiin.
Ehkäpä puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärvi tyytyy hoitelemaan
lakimuutos- ja ILO-asiaa puolueensa piirissä.
Siis Stefan Wallinin, Anna-Maja Henrikssonin ja Eva
Biaudetin kanssa?
Veikko
yksi vakava puute on se, ettei ihmisiä kunnioiteta, vaan tuomitaan heidät. Millä asiantuntemuksella piritz näkkäläjärvi sanelee ihmisten taustat wanna-beeksi ja suomalaisiksi? Oulun ylioiston emeritusprofessorikin on liittynyt haukkumaan ihmisiä tekosaamelaisiksi. Olen pöyristynyt. Nämä loukkaavat todellisesti.
VastaaPoistaKommentti: Klemetti olikin kirjoittanut blogissaan tänään olleensa todella kiireinen kokoustettuaan koko kuukauden Henrikssonkin kanssa. Siksi hän ehti päivittää blogiaan vasta nyt.
VastaaPoistaSitten tärkeää asiaa SAAMELAISTEN ETNONATIONALISMISTA. En ole nähnyt tästä aiemmin mitään tietoja, joten saanen nostaa asian esiin:
Kansainvälisen lain hengessä alkuperäiskansamääritelmä on muodostunut ongelmalliseksi ajankohtaisen jokaiselle alkuperäiskansan jäsenelle kuuluvan itseidentifikaatio-oikeuden suhteen. Kun vaaditaan tarkkoja rajauksia alkuperäiskansaan kuulumisesta, on vaarana jättää tiettyjä alkuperäiskansan ryhmiä vailla heidän tarvitsemaansa suojaa samalla, kun heidän identiteettinsä kielletään. Kansainvälisessä laissa inhimillisyys ja ihmisyys ovat tärkeämpiä termejä kuin ryhmän hyväksyntä, johon tähän jälkimmäiseen saamelaiskäräjät vanhentuneesti vetoaa. Tässä keskustelussa kiistelevät nationalistiset piirteet ja kansainvälisen oikeuden ajankohtaiset ihmisoikeudet keskenään. Yleensä kansallisvaltiot itse ovat harjoittaneet tiukkaa alkuperäiskansapolitiikkaa näistä mainitakseni Kanadan, joka pyrkii säätelemään niin sanotulla blood quantumilla mahdollisimman tiukan suhteen siihen, kuka voi kuulua alkuperäiskansaan. Harvemmin alkuperäiskansan jäsenet itse ovat lähteneet mukaan tällaiseen politiikkaan, mutta maailmalla on siitäkin esimerkkejä.
Tiukan määrittelyn ja itseidentifikaation suhde on ongelmallinen alkuperäiskansan ja sen jäsenten identiteetin rakentumisessa. WGIP (UN Working Group for Indigenous Peoples) ja ILO ovat painottaneet rajoittamatonta itseidentifikaatiota, jota Norjan saamelaiskäräjät seuraa. Siksi Suomen saamelaiskäräjien vetoomus seurata Norjan mallia, jossa saamelaiskäräjät itse on ylin määrääjä saamelaishakemuksissa, on perin vaarallinen. Norjan saamelaiset seuraavat rajoittamatonta itseidentifikaation mallia, kun taas Suomessa on seurattu ryhmäidentifikaatiota, ja tässä on iso ero maiden kesken. Suomen laissa kuitenkin sanontaa: on pyynnöstä otettava (saamelaismääritelmä). Suomen saamelaiskäräjät on ottanut omia tulkintakäytänteitä ja siten voidaan epäillä, rikkooko saamelaiskäräjät jopa lakia, kun on lähtenyt lakia tulkitsemaan liian tiukasti. KHO on purkanut tämän käytänteen viime syksynä. Tätä käräjät kritisoi kovasti, ja edelleen toimii oudosti.
Tiukat ja tarkat alkuperäiskansan määritelmän standardit ovat valtion intressi ja tästä seuraa siis valtiojohtoinen, byrokraattinen, kankea ja auktoriteettinen hallintojärjestelmä, jota saamelaiskäräjät siis seuraa. Tämä kaikki on epäeettistä ja vastoin alkuperäiskansan omaa uskomusjärjestelmää kohtaan. Lisäksi se loukkaa alkuperäiskansan jäseniä monella tavalla, kuten olemme nykyisessä debatissa saaneet kokea. Saamelaiset ryhmät ovat ilmaisseet pahoittaneensa mielensä monien eri kanavien kautta. Näin ovat tehneet inarinsaamelaiset ja monet saamelaisrekisterin ulkopuolelle jätetyt saamelaisalueella ja sen ulkopuolella, historiallisella saamelaisalueella.
Saamelaiskäräjien saamelaismääritelmäkeskustelu on tehnyt tehtävänsä voimakkaan sulauttamisen historian oheen, ihmiset eivät ole uskaltaneet rakentaa identiteettiään rauhassa, vaan he kyseenalaistavat usein oman taustansa. Ja tätäkin käytetään hyväksi, sillä saamelaiskäräjien jäsenet ovat julkisuudessa ihmitelleet, mikseivät ihmiset uskalla ilmaista identiteettiän avoimesti. Se johtuu historiasta, sulauttamisesta ja siitä, ettei ilmapiiri ole edelleenkään suotuisa. Ja se on selvä ihmisoikeusrikkomus, jota saamelaiset nyt itse jatkavat ja harjoittavat. Mutta siihen löytyy selitys, etnosentristi, jossa omaa minuutta painotetaan toisia hylkimällä.
VastaaPoistaRyhmän identiteetit ovat historiallisen ja paikan seurausta, ja vaihtelevat ajassa ja paikassa. Jos historia ei ole identiteettiä tukenut, eikä nykyaikakaan sitä tee ja ympäristö on vihamielinen, niin yksilö ei saa ihmisyydelleen sen vaatimaa tukea, ja näin ei uskalla tunnustaa minuutta. Toisaalta huono ilmapiiri tukee identiteettirakentumista ja vastustus saa aikaan ihmisissä heräämisen.
Saamelaisuus ja yleensä vähemmistöt ovat poljettuja, joten identiteetit ovat äärimmäisen heikkoja muutoinkin. Ihmisten taustojen hyväksyminen olisi yhteisöä rakentavaa. Nyt saamelaiskäräjät harjoittaa hajottavaa politiikkaa. Naamiona käytetään kieltä. Sekin on väärin, koska kun ihmiset ovat väkivalloin pakotettu menettämään kielensä, niin tätä arinta kohtaa käytetään aseena omaa kansaa, omia sukulaisia kohtaan. Kysymys saamelaisuudesta on täten äärimmäisen politisoitunut.
Nykyinen linjaus näyttää olevan menossa "historiattoman" määritelmän suuntaan, jossa ajallinen sidonnaisuus alkuperäiskansaan on merkityksetön. Kulttuurista on nostettu esiin yksittäinen tekijä, kieli, jota painotetaan.
Suuntausta voidaan pitää etnonationalistisena. Etnonationalismi on harvakseltaan käytetty ilmaisu, joka tarkoittaa vähemmistökansallisuuksien nationalismia.
1960-luvulta lähtien monissa maissa on yleistynyt se, että erilaiset, lähinnä kielen perusteella itsensä määrittelevät vähemmistöt korostavat omaa erillistä identiteettiään suhteessa valtaväestön perusteella määritettyyn kansallisvaltion identiteettiin. Näin on myös saamelaisten kohdalla tapahtunut, sillä nykyinen saamelaismääritelmä nojaa 1960-luvun saamelaisuuden heräämiseen. Nykyinen tilanne ja ilmapiiri ovat kuitenkin aivan erit kuin 1960-luvulla. Saamelaisten oikeusasema on toinen ja ilmapiirin pitäisi olla avautunut. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan etnonationalistinen saamelaiskäräjät pyrkii monella tavalla vastustamaan revitalisaatiopyrkimyksiä. On selvää, että taustalla on näiden saamelaisten omat taloudelliset ja sosiaaliset taustansa turvaamispyrkimykset. Monet saamelaiset suvut elävät saamelaisen politiikan ja palkisjärjestelmän rahoittamina. Näitä rahoja ei haluta jakaa kenellekään muulle, sillä näille suvuille nämä "ammatit" ja niiden suoma rahoitus ovat muodostuneet elinehdoksi.
Siten toisinaan etnonationalismiin liittyy sosiaalisia ja taloudellisia motiiveja. Vähemmistökansallisuuksien asuinalueet saattavat olla taloudellisesti taantuvia syrjäseutuja tai vähemmistökansallisuuksien edustajat kokevat tulevansa syrjityiksi aluepolitiikassa, työelämässä tai koulutuksessa.
Etnonationalistisilla liikkeillä on joskus separatistisia tavoitteita, mutta niiden päämäärä voi myös rajoittua oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen ja kehittämiseen. Näihinhän saamelaiskäräjien jäsenet vetoavat. Jotkut ovat jopa ilmaisseet menettäneensä yöunet, kun ovat huolissaan kielestä ja kulttuurista.
Monissa maissa etnonationalistinen separatismi ja kansallisvaltio ovat löytäneet kompromissin erilaisilla autonomiajärjestelyillä. Esimerkkejä tästä ovat Ahvenanmaan, Katalonian ja Skotlannin osittaiset itsehallinto-oikeudet. Tšekkoslovakiassa ja Jugoslaviassa etnonationalismi on kuitenkin 1990-luvulla johtanut eurooppalaisen kansallisvaltion hajoamiseen – ensin mainitussa tapauksessa rauhanomaisesti, jälkimmäisessä erittäin väkivaltaisella tavalla. 1940- ja 1990-luvun Balkanista ihmiset eivät opi mitään, vaan historia toistaa itseään.
VastaaPoistaVoimme siis olla huolissaan saamelaisten etnonationalismin noususta, jota on tapahtunut jo 1960-luvulta lähtien ja ilmapiiri on entisestään koventunut ja koventumassa.
Suomessa etnonationalismia esiintyy lähinnä suomenruotsalaisten ja saamelaisten keskuudessa.
Hyvärisen ja Näkkäläjärven perusteluissa on etnonationalismin lisäksi tunnistettavissa stalinistisia piirteitä. He viittaavat puheissaan valtakunnan vihollisnumero ykkösiin ja puhuvat vanhoista saamelaisluettelon ulkopuolella pidetyistä saamelaissuvuista, kuten spitaalisista. Tällainen leimaaminen saa "viholliset" olemaan alempiarvoiset kuin muut ihmiset, ja siten heitä kohtaan voi käyttäytyä miten vain. Kun he eivät ole "ihmisiä", eivät ainakaan niin hyviä ihmisiä kuin "me".
Törkeimmillään ihmiset eivät tervehdi näitä spitaalisia, tai katkaisevat heihin välit yms. Tai heidän kanssaan tekemisissä olevia rankaistaan sosiaalisesti eristämällä.
Toivottavasti etnonationalismin nostaminen keskusteluun avartaisi näköaloja. Haluammeko me etnonationalistien johtavan saamelaisuutta? Voiko se olla kuinka pysyvä ja hyväksytty ilmiö?
Etnonationalismi on tuonut paljon murhetta historiassa. Nyt meneillään Kosovossa samainen rooli. Suomessa vaieten. Etnonationalismi perustuu rotuopille, josta ollaan voitu lukea teesejä Klemetin radiohaastatteluissa ja hänen blogissaan. Historiaton yhden teeman varaan rakennettu saamelaisuus, jota pieni piiri rajaa ja pitää yllä. Ihmisten oma tunne itseydestään jätetään pois. Ihmisen oma vapaus tuntea itsensä saamelaiseksi riistetään pois. Ihmisen perustarve on vapaus, sitä ei kuitenkaan ole!
Etnonationalismia kuvaa
romanttisoivasti filosofiasta peritty ajatus kansallistietoisuuteen perustuvasta kansakunnasta, jota rakennetaan kielen, historian ja perinteiden varaan. Historia kuitenkin rajautuen vain pienen piirin historiaan. Saksalaisen uushumanismin ja romantiikan perinteessä on katsottu kieli kansallisen identiteetin perusteiksi. Miten saamelaiset ovat perineet saksalaisen ajattelun? Vaarallista!
Etnonationalismi (kuten esimerkiksi saksalainen tai turkkilainen) on usein ollut taustana kansanmurhille, koska on voitu ajatella omaksuttujen lisäteteorioiden mukaan, että jotkut etniset ryhmät ovat fyysisesti soveltumattomia tulemaan tai olemaan kyseisen kansakunnan jäseniä. Tämä on sovellettavissa suoraan saamelais-eisaamelaiskeskusteluun. Eisaamelaisten saamelaisveren on sanottu olevan niin kaukaista, että he ovat siten fyysisesti soveltumattomia kuulumaan nykysaamelaisuuteen. Tässä rakennetaan juuri historiatonta saamelaisuutta. Omituista tässä on se, että ILO sopimustakin rakennetaan historiattoman saamelaisuuden varaan kielelliseen määritelmään vedoten, joka on ILO sopimuksen hengen vastaista.
Etnisten puhdistuksen taustatekijöihin kuuluu luultavasti jossain määrin äärimmilleen viety etnonationalismi. Harrastavatko saamelaiskäräjien jäsenet etnistä puhdistusta pitämällä tiukkaa linjaa "puhtaasta saamelaisuudesta"?
Ovatko saamelaiset nykyään kulttuurikansaa vai etnonationalisteja? Miksei kukaan pysäytä näiden etnonationalistien vyöryä? Onko etnonationalistinen saamelaisuus oikein? Onko oikein rajata saamelaisuus sosiaalisten ja taloudellisten seikkojen vuoksi harvain oikeudeksi?
Etnonationalismi on saamelaisuuden ymmärtämistä kapea-alaisesti, yksinkertaisesti.
VastaaPoistaEtnonationalististen
liikkeiden diskurssi on suoraa ja oman arvonsa hyvin tiedostavaa luonteeltaan:
”…näiden liikkeiden diskursseista on lähes mahdotonta löytää aikaisempien aikojen
perussäveltä, ”nöyrää” diskurssia, joka anoo valtiolta murusia.”
Konservatiivis-populistisen liikkeen käyttövoimana on pohjimmiltaan suuren ihmisjoukon kokema hämmennys ja pelko liian nopeasti muuttuvan maailman edessä. Monikultuurisuuskammo sekä siihen osittain liittyvä rasismi ja ksenofobia ovat vastalause sille uudelle modernille yhteiskunnalle, jota he eivät enää koe omakseen. Vastareaktio tälle voimattomuuden tunteelle on tukeutuminen perinteiseen etnonationalismiin ja arvokonservatismiin, paluu perinteiseen mytologisoituun yhteiskuntaan jossa kuva saamelaisuudesta on selkeä, viholliset tulevat tietyistä ryhmistä, laivat oli puuta, miehet rautaa hiio-hoi eikä hipit ja hipsterit riehuneet.
Populismi on lopulta se väline, jolla näitä tavoitetta edistetään. Kansa tietää, miten asiat on ja kansan tahto asetetaan “poliittisen eliitin” monikultturisuus-projektin vastakohdaksi.
Etnonationalismi on monikulttuurisuuden vastakohta, se sallii vain yhden kulttuurin, jonka se tulkitsee vielä tavallisesti hyvin ahtaasti ja valikoiden. Antielitismi on käsitys, jossa on olemassa tarkemmin määrittelemätön "kansan tahto", jota väitetään edustettavan. Näinhän Klemetti kirjoittaa edustavansa saamelaisia eikä halua heitä pettää.
Saamelaiskäräjät tuo retoriikassaan esille, että "uuslappalalaiset"/lapinlääniläiset ja heidän kulttuurinsa koetaan uhkana puhtaalle saamelaisuudelle ja sen kulttuurille ja yhteiskunnalle ja ennen kaikkea kielelle, joka on koko etnonationalismin perusta. Saamelaiskäräjät painottaa, että Suomessa on meneillään väkivallalla uhattu konflikti "lappalaisten" takia.
Etnonationalismin tavoitteena on nostaa "saamelaisen eliitin", ns. parempiosaisten ryhmän itsetuntoa. Saamelaista elitismiä ovat olleet rakentamassa keskeisesti lakimiehet ja professorit. Tässä on taustalla ideologinen omakuvan rakentaminen. Taustalla on voimakkaita näkemyksellisiä toimijoita, jotka olleet mukana jo 1960-luvulla keräämässä ja aloittamassa saamelaisrekisteriä.
Saamelaisten ajamasta monokulturismissa on kyse globaalista apartheid-aatteesta. Apartheid tarkottaa suomeksi sanan mukaisesti (kansojen) “erillisyyttä” – juuri tähän myös nouseva uusetnonationalistinen poliittinen liike pyrkii.
Saamelaisissa on noussut uusetnonationalistinen poliittinen liike vastustuksena heidän haukkumalleen "uuslappalaisuudelle".
Saamelainen uusetnonationalismi näyttää tarkoittavan sitä, että etnisten ryhmien suhteet hierarkisoidaan lainsäädännöllä. Tämä ajattelutapa nousee eurooppalaisesta etnonationalismin perinteestä.
Monet syyttävät tai osoittelevat saamelaiskäräjien poliittista johtoa siitä, että sillä on lappilaisen yhteiskunnan ja elämäntavan muuttamiseen tähtäävä saamelaisnationalistinen agenda, jonka toteuttamista se vaatii ILO:n yleissopimuksen ratifioinnilla. Hyvän esimerkin tästä tarjoaasaamelaiskäräjien hallituksen jäsen Pirita Näkkäläjärven hiljattain Lapin Kansassa julkaistu kirjoitus, joka osoittaa miten käräjien johtava eliitti pyrkii kaikin tavoin estämään lappalaisten mukaan pääsyn tähän ILOn yleissopimuksen ratifiointia koskevaan prosessiin. Tässä tilanteessa se ei kuitenkaan tule onnistumaan, koska yleissopimus koskee yhtälailla myös lappalaisia ilman mitään erityistoimia; sen suoja on kansainvälisen oikeuden mukaan täysin saamelaiskäräjistä riippumaton asia. Joten Anita Pesonen osui naulankantaan arviossaan tämän päivän Lapin Kansassa siitä mistä on kyse. Tällä tiellä Inarinsaamelaisten kannattaa jatkaa!
VastaaPoistaJouni Kitti
Ruotsalainen kansanpuolue on itsekin etnonationalistinen, niin Henriksonilta tuskin tulee mitään empatiaa.
VastaaPoistaTälle aatesuunnalle luonteenomaista on romanttisoivasta filosofiasta peritty ajatus kansallistietoisuuteen perustuvasta kansakunnasta, jota rakennetaan kielen, historian ja perinteiden varaan.
VastaaPoistaSvekomania ja saamemania?
VastaaPoista