Yksi susi uhkana 10 000 porolle?

Suomen poronhoitoalueella palkii paliskuntien laskentaan ja ilmoituksiin perustuen noin 200 000 poroa. Kyseessä on niin sanottujen eloporojen eli teurastamattomien porojen vuotuinen määrä. Porojen bruttomäärä kairoilla, ihmisten pelloilla ja maanteiden pientareilla on parhaimmillaan tai pahimmillaan vuosittain noin 300 000.

Kukaan tuskin tietää porojen todellista määrää, sillä se on pyrkinyt viime vuosikymmeninä kärkkymään yli niin sanottujen suurimpien sallittujen poromäärien ja paliskunnissa on ollut intressi saattaa porolukunsa sallittujen rajoihin teurastuksia lisäämällä. Joskus poroja on myös ”piilotettu” eli jätetty lukematta. Käytäntö saattaa olla tätäkin päivää sikäli kun on uskominen paliskunnissa silloin tällöin virinneiden riitojen yhteydessä esiin tulleita väitteitä.

Viime vuosina olen toimittajan työssä saanut kuulla noita ylilukuväitteitä ainakin Käsivarresta ja Utsjoen tunturipalkisista. Ja tiedän, että ainakin Käsivarressa porojen määriä on yritetty selvittää jopa viranomaisten helikopterilennoin.

Mutta jos sovitaan tässä, että poroja on poronhoitoalueella alimmillaan se 200 000. Ja että luonnonsuojelijoiden ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvioima poronhoitoalueen alin susimäärä on 20. Sehän tarkoittaa, että kymmentätuhatta poroa kohden kairassa jolkottaa yksi susi.

Ei siis mikään uhka. Ei susi poroille enkä tiedä porojenkaan ahdistelleen susia. Silti ei voida puhua luonnon tasapainosta, onhan susia joka tapauksessa luonnottoman vähän ja poroja luonnottoman paljon.

Olen liikkunut Lapin kairoilla yli 40 vuotta ja ajoittain varsin laajastikin. Väitän, että minulla on vielä nykyäänkin tuntuma sekä poro- että petotilanteeseen.

Tiedän ärsyttäväni monia kun arvioin, että parikymmentä sutta eivät voi olla mikään todellinen uhka tai edes vakava haitta poronhoidolle. Ja että ennemminkin tappamalla poronhoitoalueen vähät sudet niistä tulee vainajina poronhoidolle todellinen uhka. Imagouhka.

Kirjoitan siis maa- ja metsätalousministeriön Suomen riistakeskukselle poronhoitoalueelle osoittamista lisäkaatoluvista 15 suden hävittämiseen. Lupia ovat toivoneet paliskunnat ja niillä RKTL:n petotutkijan mukaan tehdään käytännössä selvää alueen heikosta susikannasta.

Poronhoitoalueen maapinta-ala on 114 000 km² eli 36 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Poronhoidolla on taloudellisesti mitaten pienenä elinkeinona aivan erityinen asema maankäyttäjänä Suomessa kun tietää sen jokseenkin lyhyen historian. Poronhoito ei siis ole mikään ikiaikainen elinkeino, ei edes saamelaisille, mutta sen eksoottisuus on purrut vuosikymmenestä toiseen lainsäätäjiin, tutkijoihin, mediaan ja luonnonsuojelijoihin.

Nyt alkavat näköjään ainakin luonnonsuojelupuolella hihat kärähtää. Näin, kun on nähnyt ja kuullut suomalaisen Luonto-Liiton ja myös muutaman muun eurooppalaisen luontojärjestön viimeaikaisia kannanottoja.

Ei siis hyvältä näytä, mutta siitäkös rehupaalia metsään vetävä poromies tai eduskuntavaaleihin valmistautuva poliitikko välittäisi tai osaisi välittää. Viittaan edelliseen maa- ja metsätalousministeriin, Sirkka-Liisa Anttilaan (kesk.), joka viime vuonna vaalien alla päätyi siirtämään määräaikaisen porolukujen tarkistamisen hamaan tulevaisuuteen kun edessä näytti olevan vääjäämättä porojen vähentäminen.

Norjassa maatalousministeri ei ole mennyt samanlaisen ongelman edessä piiloon pensaaseen.

Susia on ollut kautta poronhoidon historian porotokkien äärellä. Sudet ovat ottaneet niistä ravintoaan ja tappaneet joskus evästä muillekin riutoille.

Joutuukin kysymään miten entisajan hiihtävät poromiehet pystyivät säilyttämään elinkeinonsa, vaikka susia oli paljon enemmän ja poromiehillä ei ollut luodin lailla hangilla kiitäviä moottorikelkkoja, mönkijöitä, vhf-puhelimia ja kännyköitä. Joku vanha poromies sanoi joskus suden olleen jopa renkinä pitämässä poroja koossa niiden hoitajan lähellä.

Entäpä jos susi otettaisiin nykyaikanakin rengiksi auttamaan porojen ylilukujen kurissapidossa?

Olen sitä mieltä, että jos ja kun susien ja muidenkin suurpetojemme kantoja pitää säädellä, sen ei pidä tapahtua minään massalahtina pienen intressiryhmän tarpeista.  Se ei ole ekologisesti eikä sosiaalisesti pitkän päälle kestävä menettely.

Pedon saa käsittääkseni tappaa nykyäänkin jos se tavataan verekseltään tekemässä tuhoja omaisuudelle. Se on sitä perua vanhan ajan poronhoidosta ja karjaniityiltä. Mutta että lähdetään laukottamaan muutamaa hukkaa konein ja miehissä palkisesta toiseen, silloin ei pidä ihmetellä jos porotaloutta lyödään uutisten nettikommenteissa.