Mustan lampaan paluu

Sain eilen postia Inarin evankelisluterilaiselta seurakunnalta.

Minut oli hyväksytty seurakunnan jäseneksi ja vuodelle 2011 päivätyllä, tosin käsin tälle vuodelle korjatulla monisteella kirkkoherra Jouko Lepistö toivotti minut tervetulleeksi ja toivotti kirjeen lopussa Jumalan siunausta elämääni ja läheisteni elämään.

Erosin kirkosta viime vuoden lopulla protestina sille, että tuo samainen kirkkoherra oli ryhtynyt seurakunnan menoja säästääkseen lakkauttamaan sen ainoan naispapin, pääosin Saariselän kappelilla tunturipappina toimivan ja erilaisiin kirkollisiin toimituksiin paljon halutun Anitta ”Anis” Kuusisen virkaa.

Olen saanut jo aikoja sitten tietää muun muassa aiemmin seurakunnan kirkkovaltuutettuna ja tovin kirkkovaltuuston puheenjohtajana toimineena Lepistön ja Kuusisen välirikosta. Sen syynkin luulen tietäväni, mutten ryhdy sitä nyt tässä enkä ainakaan tässä vaiheessa selittämään.

Minulla siis oli protestissani syytä epäillä, että kirkkoherran Kuusiseen kohdistaman säästöaikeen syy oli ennemmin yksityinen kuin puhtaasti seurakunnan taloushuolista lähtevä.

Samalla kerralla kun menin seurakunnan kirkkoherranvirastoon täyttämään eroilmoitustani, meitä oli paikalla useita muitakin. Sovimme, että palaamme seurakunnan yhteyteen mikäli kirkkovaltuusto päättää poiketa kirkkoherran esityksestä  -  ja niinhän siinä kävikin.

Vaan eipä asia siihen jäänyt, sen toki osasimme odottaa käräjöimäänkin sinnikkääksi osoittautuneen kirkkoherran tuntien. Heti tämän vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmaa käsitellessään kirkkovaltuusto sai Anis-asian uudelleen eteensä ja taipui päättämään, että vuoden aikana seurakunnassa tarkastellaan taloussyin kaikkien virkojen ja toimien tarpeellisuutta.

Päädyin joka tapauksessa tammikuun alkupuolella jättämään liitykirkkoon.fi –nettisivuston kautta liittymishakemukseni ja sivustolta vastattiin nopeasti hakemuksen menneen Inarin seurakuntaan.

Sen jälkeen ei kuulunut pariin kuukauteen mitään.

Kun tapasin viime viikolla muutaman kirkosta samanaikaisesti eroamassa olleen henkilön, kysäisin oliko hän jo palannut seurakuntaan ja saanut paluustaan mitään ilmoitusta.

”Palasin ja olen eronnut jo uudelleenkin kun se (jääköön kirjaamatta) jatkoi Aniksen erottamishankettaan”, henkilö vastasi.

Hän kertoi saaneensa seurakunnalta tervetulokirjeen välittömästi liitykirkkoon.fi –sivuston hakemuksen sinne mentyä. Viimeisin ilmoitus oli siis tullut Kittilästä Lapin maistraatista, joka kirjaa eronneet omaan siviilirekisteriinsä.

Kun olen työssäni joutunut käräjille kirkkoherran kanssa hänen perättyään maallista kunniaansa erään maanostelusta vanhuksilta kertoneen uutisen johdosta, ja kun myöhemminkin hän on tehnyt kanteluja Julkisen sanan neuvostoon muista uutisistani, kuten kun kerroin hänen posauttaneen hirvimetsällä poron hirvenä, aloin epäillä hakemukseni joutuneen kenties rovastin roskakoriin.

Olihan vaara, että seurakunnan jäsenenä saattaisin pulpahtaa jälleen vaikka kirkkovaltuustoon.

Lähetin liitykirkkoon.fi –sivustolle tiedustelun, jossa viittasin henkilökohtaisiin suhteisiini seurakunnan päällikön kanssa ja heitinpä hieman huumorilla epäilyn, josko nuo suhteet olivat johtaneet seurakuntatasolta langetettuun porttikieltoon Pietarin puheille.

Pian minulle vastasi Ulla Uimonen kirkon tiedotuskeskuksesta kertoen kohteliaasti tarkistaneensa asian Ivalosta ja että minut on hyväksytty Inarin seurakuntaan jo 30.1.2012.

Uimoselle oli seurakunnasta kerrottu, että koska tietoja liittyjien hyväksymisistä postitetaan keskitetysti, ei kirje minullekaan ollut vielä lähtenyt.

No, se tuli siis seuraavana päivänä.

Voin sanoa, että todellinen musta lammas palasi laumaan. En siis tunnustaudu miksikään kunnon seurakuntalaiseksi mitä kirkon seremonialliseen puoleen tulee. Kaiken lisäksi lasken inhoamieni vallan ja aseman väärinkäyttäjien joukkoon myös kirkkoherroja ja piispoja, joiden katson milloin minäkin vapaamuurareina hääriessään vahingoittaneen sinällään hyvää kristillistä yhteisöä.

Ajattelen kuitenkin, että puu voi olla vielä vahva seisomaan maailman tuulissa vaikka latva olisikin laho.

Seurakuntalaisena uskon voivani vaikuttaa Anitta Kuusisen kaltaisten, ylhäältä väheksyttyjen ja ehkä kiusattujenkin kirkon perustyöntekijöiden apuna paremmin kuin ulkopuolisena.

Veikko