Hän viittaa viime päivinä julkisuudessa käytyyn keskusteluun
puolustusministeri Stefan Wallinin
menettelystä säilyttääkseen ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan
puolustusvoimia rankalla kädellä koskevassa toimipaikkojen ja toimintojen
lakkautuksessa.
Wallinhan kiisti aluksi epäilyt niin sanotusta poliittisesta
ohjauksesta lakkautuslistoja laadittaessa ja vetosi kenraalien kykyyn
ammattimiehinä päättää mistä säästetään ja mitä jätetään. Pian hän kuitenkin joutui
myöntämään ohjailleensa upseereita kertomalla lain edellyttävän ruotsinkielisen
joukko-osaston olemassaoloa. Siis joukko-osaston, ei välttämättä varuskunnan.
”Eräät kansanedustajat ovat sitä mieltä, että ministeri ei
saa harhauttaa lainsäädäntötyötä tekevää eduskuntaa”, kirjoittaa monet kiistat
Metsähallitusta vastaan Lemmenjoen kullankaivuoikeuksistaan voittanut, mutta
nyt uuden kaivoslain jyräämäksi jäänyt Alhonen.
”Minulla on asiasta parempaa tietoa. 1.7.2011 voimaan
astuneen kaivoslain käsittelyssä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoi eduskunnalle, että ammattimaista
koneellista kullankaivua Lemmenjoella ei kielletä, vaan lailla ainoastaan
rajoitetaan kaivinkoneiden kokoa.”
Näinhän Lemmenjoella ex-kansanedustaja Janne Seurujärven kanssa helikopterilla lennellyt Pekkarinen
tosiaan väitti. Elinkeinotoiminta Lemmin kulta-alueen parillakymmenellä
kaivospiirillä saisi jatkua.
Alhonen muistuttaa Pekkarisen johtaneen lainvalmistelua,
joten hän tiesi tosiasiat. Hänen puoltamansa laki kieltää yksiselitteisesti
kaikenlaisen kaivinkoneiden käytön ja merkitsee siten elinkeinojen
lakkauttamista.
”Jos lain todellinen vaikutus olisi kerrottu lainsäätäjille,
olisi lakiesityksen käsittely voinut mennä toisin”, Alhonen pohtii.
Alhonen kertoo kannelleensa Pekkarisen puheitten ja
lakiesityksen sisällön ristiriidasta eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Vastauksessaan oikeusasiamies Petri
Jääskeläinen totesi, ettei ministerin toiminta lain eduskuntakäsittelyssä
kuulunut parlamentaarisen valvonnan piiriin eikä hänelle.
Alhonen arvelee, että oikea tie olisi ilmeisesti ollut asian
vieminen perustuslakivaliokuntaan ja käsittelyn eteneminen
valtakunnanoikeuteen. Tie oli kuitenkin tukossa, koska kansanedustajat eivät
tienneet heitä harhautetun.
”Suomalaisten pienyrittäjien harjoittama pienimuotoinen
kaivostoiminta ajettiin alas Pekkarisen ja Anni
Sinnemäen välisellä poliittisella sopimuksella. Lemmenjoen kullankaivajat
joutuivat pelinappuloiksi kun tilaa raivattiin suurille ylikansallisille
kaivosyhtiöille.”
Noin kirjoittaa Aarne Alhonen.
Olin seuraamassa Pekkarisen Lemmenjoen vierailua, jolla
ministerin valmiiksi lukkoon lyöty ennakkoasenne paistoi läpi pitkin matkaa.
Retken sivutuotteena Pekkarinen tuli myös nykäisseeksi yhden jalan Janne
Seurujärven muutenkin jo huojuvaksi käyneestä politiikan jakkarasta. Inarin
oman pojan kansanedustajuus jäi näin ainakin toistaiseksi yhteen kauteen,
vaikka kyllähän heikkoon menestykseen tarvittiin muutakin töpeksintää kuin hymyileminen
Lemmenjoella kelmin ministerin rinnalla.
Minua on jaksanut harmittaa Lemmenjoen kullankaivajien kohtalo
näennäisluonnonsuojelun yhtenä karvaana esimerkkinä. Lemmenjoen
kansallispuistossakin olisi pohdittavana ja hoidettavana paljon suurempia
luonnonsuojelun kysymyksiä, kuin parilla promillella puiston pinta-alasta
toimiva kullankaivu.
Ja etenkin, kun Lemmenjoen kulta-alue oli olemassa ja
toiminnassa jo paljon ennen sille laajennettua kansallispuistoa.
Eikä kansallispuistonkaan pitänyt taannoisten
poliittisten lupausten mukaan vaikuttaa alueella harjoitettavaan kullankaivuun.
Veikko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti